Liminaalitila – Miten nauttia tästä “pyhästä kaaoksesta”?

Teksti ja kuvat: Elina Kervinen

Suorituskeskeisessä

nyky-yhteiskunnassa täytyy olla koko ajan menossa jonnekin, mutta samalla se voi tuntua siltä ettei ole menossa minnekään. Ihmiset ovat yhä ahdistuneempia tästä hetkestä ja tulevaisuudesta eikä kukaan oikein tiedä onko sisällä vai ulkona, joten jää ovenpieleen seisoskelemaan. Tällaista henkisten tilojen välisyyteen liittyvää tunnekokemusta voidaan kutsua liminaalitilaksi.

Käsitteen on luonut antropologi Victor W. Turner (1920-1983) ja käsitettä on tutkittu erityisesti rituaaleihin ja teatteriin liittyen, mutta liminaalitilaa voidaan kokea myös arjessa. Liminaalitilaa kutsutaan muun muassa välitilaksi, “ei-kenenkään-maaksi”, “kynnyksellä olemiseksi” ja “pyhäksi kaaokseksi”.

Se on siirtymien välissä oleva jännitteinen tila: ei enää – ei vielä.

Tämä on usein kokijalle levoton ja epävakaa tila, koska siinä ollaan samaan aikaan irtautumisen ja yhdistymisen rajapinnoilla.

Liminaalitila on kuitenkin tärkeä kehittymisen kannalta, koska sitä seuraa muutos; siirtyminen toiseen tasapainoisempaan tilaan.

Kaikki osaavat varmasti kuvitella sen tunteen, kun on oppinut jonkin uuden taidon ja sen jälkeen toimiminen tuntuu helpolta. Esimerkiksi matematiikka on monen mielestä kivaa, kun sitä osaa ja ymmärtää. Kun eteen tuleekin uusi aihe, esimerkiksi siirrytään yhteenlaskuista kertolaskuihin ensimmäinen tunne on turhautuminen.

Tuntuu aina pahalta kohdata jotain mitä ei osaa tai ymmärrä. Jos turhautumiselle antaa liikaa valtaa se lamauttaa, mutta jos sille annetaan tilaa ja aikaa se vie meitä eteenpäin.

Vietämme siis usein aikaa liminaalitilassa opintojen parissa, mutta tätä tilaa voidaan kokea myös laajemmin kuin tietojen ja taitojen kohdalla, esimerkiksi oman identiteetin ja elämän suunnan rakentumisessa.

Osalla korkeakouluopiskelijoista on ollut välivuosi(a) ennen opintojen aloittamista. Tämä koetaan usein eräänlaisena välitilana, mutta myös opinnot saatetaan kokea liminaalitilana. Kun olemme epävarmoja elämästämme, päädymme usein liminaalitilaan.

Tilojen välisyydessä on myös paljon hyvää. Parhaimmillaan liminaalitila on vapautumista sosiaalisista ja kognitiivisista normeista, missä voidaan kokeilla ja leikkiä.

Tällaista luovaa kaaosta voi kokea esimerkiksi flow-tilan ja taiteen parissa. Silloin siihen liittyy vahva tunne siitä, että “mitä tahansa voi tapahtua”.

Liminaalitila voi auttaa myös reflektoimaan eli tarkastelemaan itseään. Itsensä tutkiminen usein ahdistavassa liminaalitilassa on kuitenkin haastavaa; ihmiselle on luontaisempaa juosta pois kuin juosta kohti.

Epävarmuuden ja varmuuden välitilassa on kuitenkin jotain lohdullista. Se on mahdollisuus pysähtyä.

En tiedä milloin ja mihin tutkintoon valmistun, missä asun vuoden päästä, mitä syön huomenna lounaaksi, millaisiksi ihmissuhteeni muuntautuvat, teenkö loppuelämäni oman alani töitä, mitä uv:na, mitä puen päälleni ja mitä haluan elämältäni. Enkä ole varma kuka minä olen.

Sen tiedän, että tuntuu hyvältä antaa itselleen luvan kellua tässä ja nyt. Anna sinäkin. <3