
2 minute read
Kysely asukas
Asukastoiminnan ääni kuuluviin
Teetätimme vuodenvaihteessa kyselyn, jossa kartoitettiin asukastoimijoiden mielipiteitä ja kuulumisia. Kyselyn tavoitteena on asukastoiminnan kehittäminen ja asiakasymmärryksen syventäminen.
Kysely lähetettiin kaikkiaan 745 sähköpostiosoitteensa anta neelle asukastoimijalle, joista lähes puolet, 47 prosenttia, vastasi. Suurkiitos kaikille vastaajille, näin saamme tärkeää tietoa siitä, mitä asioita toiminnassa tulisi kehittää ja parantaa.
TÄRKEÄ LUOTTAMUKSELLISUUS Kyselyn toteutti asukaskyselyihin ja taloyhtiöiden tutkimuspalveluihin erikoistunut Good House Oy. – Tutkimuksella haluttiin saada aitoa ja rehellistä palautetta. Se ei onnistu, ellei kyselyä ole tehty teknisesti hyvin. On ehdottoman tärkeää, että vastaajat voivat antaa kommenttinsa anonyymisti, Good Housen toimitusjohtaja Kimmo Karvinen kertoo. – Tässä kyselyssä selvitettiin yleistä kokemusta asukastoiminnasta ja pyydet tiin myös kiinteistökohtaista palautetta. Yleinen osuus tehtiin täysin nimettömänä, ja sen jälkeen talokohtaisesta asukastoi minnasta oli oma kyselyosionsa.
TOIMINTA KOETAAN TÄRKEÄKSI Asukastoimikuntien ja Espoon Asuntojen hallinnon linkkinä toimiva asukasasiamies Tarja Fonselius kertoo arvoasteikolla 1–5 annettujen vastausten olleen yleisesti varsin hyviä. Asukastoiminnan koettiin tarjoavan aktiivista toimintaa ja ajanvietet tä. Hyvän arvosanan 4,28 sai esimerkiksi kyselyn väittämä: ”Pääsen vaikuttamaan asukasviihtyvyyden kehittämiseen omassa talossa”. – Osallistumalla vaikuttaminen on tär keää asukastoiminnassa, jonka tavoitteena on huolehtia yhdessä Espoon Asuntojen kanssa siitä, että kiinteistöt toimivat asukkaidensa hyvinvoinnin ylläpitäjänä, asumisviihtyvyys säilyy ja asuinyhteisö on kaikille hyvä ja suvaitseva.
Fonselius kiittelee asukastoimikuntia, jotka aidosti välittävät asuinympäristöstään ja ha luavat aktiivisesti edistää oman kiinteistönsä ja asuinalueensa viihtyvyyttä.
TULOKSISTA TOIMENPITEISIIN Tiedot on nyt kerätty ja kyselyn tuloksia käydään läpi. Tarkoituksena oli avata kyselyn vastauksia sekä alueittain piirineuvostoissa että perinteisellä asukastoimikuntaristeilyllä toukokuussa. Koronapandemian tuomien rajoitteiden vuoksi kaikki yhteiset tapahtu mat on tänä keväänä jouduttu harmillisesti peruttamaan. Asia ei kuitenkaan unohdu, vaan kyselyssä esiin tulleisiin aiheisiin palataan heti kun on mahdollista taas kokoontua. – Kehittämisen tarpeita on. Tiedossam me on esimerkiksi, ettei kaikissa kiinteistöissä ole yhteiseen toimintaan sopivia kerhotiloja, niitä yritämme nyt laittaa kuntoon. Samoin asukastoimijoilta tuli viestiä, että yhteistyön ja vuoropuhelun olisi hyvä olla vieläkin aktiivisempaa, jotta saadaan myös tulosta aikaan. Lisää tapah tumia toivotaan toki myös, Tarja Fonselius sanoo.
TULE MUKAAN VAIKUTTAMAAN Yksi keskeinen asia, joka kyselyssä nousi esiin lähes joka asuinalueella on se, että asukastoimintaan kaivataan kipeästi mukaan uusia ihmisiä. – Monessa asukastoimikunnassa on jo vuosikausia ahkeroinut vakiintunut toimijajoukko. Viestikapulaa oltaisiin valmiita jo luovuttamaan uusille toi mijoille, etenkin nuorempia asukkaita toivottaisiin kovasti mukaan. Jos siis vaikutusmahdollisuus oman kotikiin teistösi ja asumisympäristösi asioihin kiinnostaa, ota yhteyttä vaikka minuun, niin kerron miten asiassa edetään, Tarja Fonselius rohkaisee.
Miten hyödylliseksi koet asukastoiminnan?
(asteikko 1–5)
Hyödyllisyys oman talon kehittämisessä 4,02
Asukastoiminta kokonaisuutena 3,62
Suosittelisitko asukastoimintaan osallistumista muille asukkaille? Suosittelisin varmasti 57 %
Asukastoimikunnan tärkeä rooli
Asukastoimikunta on asumiseen liittyviä esityksiä tekevä, neuvotteleva, lausuntoja antava ja määrätyistä asioista päättävä elin. Asukkaiden kokous valitsee toimikunnan, joka on vastuussa toiminnastaan asukkaille sekä Espoon Asunnoille.
Asukasasiamies Tarja Fonseliuksen tavoitat joko sähköpostitse tarja.fonselius@espoonasunnot.fi tai puhelimitse 043 824 4306.