
1 minute read
Fiksusti
PENNINVENYTYS on taitolaji
Nuukailu on kekseliästä ja järkevää taloudenpitoa, eikä säästäminen tarkoita luopumista kaikesta kivasta.
TEKSTI Tuija Holttinen KUVA Shutterstock
Harkittu rahankäyttö ja taloudensuunnittelu eivät ole merkkejä vä hävaraisuudesta vaan järkevästä tavasta toimia. Pienet säästöt poikivat ajan kanssa isojakin summia.
Koronakevään aikana moni on joutunut miettimään rahan käyttöään ihan uudella tavalla. Kohdalle on saattanut osua lomautuk sia tai työttömyyttä, ja muutenkin kotona on oltu isommalla porukalla, kun koululaisetkin olivat monta viikkoa kotona etäopetuksessa. Aiempaa useammassa kodissa on saattanut olla huolta rahojen riittämisestä.
Oli tilanne mikä hyvänsä, monessa per heessä on varmasti talouteen liittyviä asioita, jotka voidaan hoitaa fiksummin. Siten, että yllättävät tilanteet eivät heti romahduta suju vaa arkea.
Taloudellisen elämisen, kotien parem man arjen ja käytännöllisyyden puolesta jo vuosikymmeniä puhuneet martatkin toteavat, että vaikka emme voi hallita elämää, voimme yrittää varautua sen mukanaan tuomiin muu toksiin nykyistä paremmin.
Nuukailu ei ole kurjuuden maksimointia, vaan on aina fiksua katsoa vähän eteen päin. Vaikka elämäntilanne olisi juuri nyt hyvä, omasta rahankäytöstä on tärkeää olla tietoinen. Listaa ylös kaikki kuukauden säännölliset menot: vuokra, sähkö, ruoka, lääkkeet, puhelin- ja nettiliittymät, matkaliput ja vakuutukset. Näin tiedät, paljonko joka kuukausi pitää varata pakollisiin menoihin rahaa.
Arkiruokailussa on helppo säästää. Hyvä vinkki on ostaa kasviksia satokauden mu kaan, jolloin ne ovat paitsi parhaimmillaan, myös edullisimmillaan. Samaa satokausiajattelua voi hyödyntää myös esimerkiksi terveellisten marjojen ja hedelmien kohdalla: tarkkaile kaupan tarjouksia. Talvella mansikat tuodaan ulkomaisilta kasvihuoneilta, jolloin ne ovat kalliita. Sen sijaan sesonkiaikaan ko timaisia marjoja kannattaa syödä ja pakastaa talven varalle.
Martat suosittelevat myös itse tehtyä ruokaa. Suunnittele ennakkoon, tutki vaikka netistä edullisesti valmistettavia ruokia ja mene kauppaan ostoslistan kanssa – näin vältyt turhilta heräteostoilta. Hyödynnä myös edellispäivän tähteet ja kokkaile niistä tren dikkäitä hävikkiherkkuja. Tee ruokaa kerralla enemmän ja pakasta sopivina annoksina. Hyviä vinkkejä löytyy martat.fi-sivustolta.
Vinkkejä säästäväiseen arkeen
1.
Kirjastot tarjoavat kirjojen ja lehtien lisäksi paljon mielenkiintoista lai nattavaa ja aktiviteettia ilmaiseksi. Kirjastot lainaavat myös esimerkiksi porakoneita, urheiluvälineitä ja soittimia. Kirjastojen palveluista löytyy tietoa osoitteesta helmet.fi
2.
Vähennä shoppailua ja hyödynnä kierrätystä. Tee löytöjä Kierrätyskeskuksissa ja kirpputoreilla. Esimerkiksi harrastusvälineet nopeasti kasvaville lapsille kannattaa hankkia käytettyinä.
3.
Suunnittele viikon ruokailut etukäteen, suosi kausituotteita, tee itse ja pakasta – vältät samalla ruokahävikin.
Arkiruokailussa on helppo säästää tekemällä itse.
4.
Pidä kirjaa ruokaja muista kuluista. Tee suunnitelmat kuukausittaiselle rahankäytölle.
5.
Säännöllinen jääkaapin sulatus vähentää sähkön kulutusta. Sammuta myös valot ja sähkölaitteet, kun niitä ei tarvita.