
3 minute read
Tapetilla
Ihanaa aurinkoa maltilla
AURINGOSTA SAA luustolle ja verensokerille hyvää tekevää D-vitamiinia. Aurinko myös hellii ja piristää mieltä – etenkin Suomessa, jossa lämpimiä, aurinkoisia päiviä ei monenakaan vuonna ole riesaksi asti.
Kannattaa kuitenkin muistaa myös valoisan asian kääntöpuoli: liiallisena auringosta saatava UV-säteily rasittaa ja vanhentaa ihoa ja pahimmillaan altistaa ihosyövälle.
Keskipäivällä auringossa oleilua on hyvä välttää, eikä muunakaan ajankohtana pitkä auringossa oleminen ole hyväksi. Jos auringossa kuitenkin tulee vietettyä aikaa, auringonsäteiltä kannattaa suojautua. Ehdottomasti parhaan suojan antavat vaatteet. Paljaana oleva iho on tarpeen suojata levittämällä huolellisesti aurinkovoidetta, jossa on riittävän korkea suojakerroin.
Parhaat puolet auringosta ja sen säteilystä saa, kun muistaa maltin.
Monipuolinen Suomi.fi
DIGI- JA VÄESTÖTIETOVIRASTON Suomi.fipalvelu on monipuolinen suomalaisten tieto pankki, josta löydät apua eri elämäntilanteisiin. Pääset käsiksi tietoihin ilman tunnistautumista.
Palvelusta löytyvät esimerkiksi ohjeet lapsen koulun vaihtamiseen ja tietoa opiske lijan toimeentulosta, avioliiton solmimisesta, avioehdon tai testamentin tekemisestä. Palvelu tarjoaa myös talousneuvontaa: mitä teet, kun rahaa ei ole laskujen maksuun. Pääset myös tutustumaan käytettävissä oleviin palvelui hin ja saat toimintaohjeita erilaisten asioiden hoitamiseen.
Jos olet sairaana tai tarvitset muutoin apua lääkkeiden haussa, voit valtuuttaa toisen hen kilön hakemaan reseptilääkkeesi valtuutuksella Suomi.fi-palvelussa. Valtuuttamasi henkilö tarvitsee apteekkiin mennessään ainoastaan oman henkilökorttinsa, passinsa tai ajokort tinsa. Valtuutuksen voimassaolon voit itse määritellä tai peruuttaa milloin haluat.
Valtuuttaminen edellyttää tunnistautumisen palveluun verkkopankkitunnuksilla, mobiili varmenteella tai henkilökortin kansalaisvarmenteella. Tunnistautumalla voit myös viestiä turvallisesti viranomaisten kanssa. Näet aiem mat viestittelysi esimerkiksi veroviranomaisten tai TE-keskuksen työtekijöiden kanssa. Eri rekistereistä näet myös, mitä tietoja sinusta on julkisissa rekistereissä.
© SHUTTERSTOCK
EA-INFOA
ESPOON ASUNTOJEN HALLITUKSESSA asukkaita edustaa kaksi asukasjäsentä, jotka valitaan neljän vuoden välein. Hallituksen asukasjäsenehdokkaiden valinta käynnistyy loppuvuodesta, kun 1.11.–15.12.2020 järjestettävät asukkaiden kokoukset asettavat ehdokkaansa.
Kaikki asukaskokousten valitsemat henkilöt ovat vaaliehdokkaina, kun asukastoimikuntien puheenjohtajien muodostamat yhdeksän piirineuvostoa järjestävät kukin piirinsä vaalikokouksen. Vaalikokoukset järjestetään vuonna 2021, tarkempi ajankohta varmistuu syksyn aikana.
Piirineuvostojen vaalitulosten perusteella Ahjo nimeää kaksi varsinaista asukasjäsentä ja heille kaksi henkilökohtaista varajäsentä ehdokkaaksi Espoon Asuntojen hallitukseen. Lopullisen valinnan tekee Espoon Asuntojen yhtiökokous keväällä 2021.
Muutamme Isoon Omenaan
ASIAKASPALVELUPISTEEMME ja toimistomme muuttavat Isoon Omenaan kesäkuussa. Asiakaspalvelupisteemme sijaitsee 17.6. lähtien Ison Omenan palvelutorilla kaup pakeskuksen laajennusosan 3. kerroksessa osoitteessa Suomenlahdentie 1.
Koronapandemian vuoksi palvelupiste palvelee ainakin kesä–heinäkuun ajan vain vuokrasopimuksen allekirjoittajia ajanvarauksella. Yleiset käyntiajat käynnistyvät aikaisintaan elokuusta lähtien. Ilmoitamme verkkosivuillamme, kun palvelupiste avautuu.
Postiosoitteemme on Espoon Asunnot Oy, Kauppakeskus Iso Omena, Suomenlahdentie 1, 02230 Espoo.
Puhelinpalvelumme ja vaih teemme palvelee myös muuton jälkeen numerossa 09 3544 5000 arkisin klo 9–15.
Asuntohakemus kannattaa täyttää verkkosivuillamme espoonasunnot.fi.
Asiakaskokemuksen mittaaminen uudistui
ASIAKASKOKEMUKSEN KEHITTÄMINEN on yksi Espoon Asuntojen strategisista painopistealueista. Jotta onnistumme kehittämistyössä, meidän on tiedettävä, miten asiakas kokee palvelumme, ja miten hän viihtyy asunnoissamme juuri nyt.
Lataamisiin!
Aloitimmekin toukokuussa 2020 reaaliaikaisen asiakaskokemuksen mittaamisen. Se tarkoittaa, että kolme erilaista tekstiviesti- ja sähköpostikyselyä on jatkossa käynnissä koko ajan. Yksi uusille asukkaille, toinen asuville ja kolmas poismuuttaneille. Lisäksi jatkamme puhelinpalvelumme onnistumisen mittaamista.
Meille jokainen asiakkaaltamme saatu vastaus on tärkeä palanen isoa kokonaisuutta. Jos siis saat meiltä jonkin kyselyistä, niin vastaa ja vaikuta.
Sähkökäyttöisten autojen hitaan latauksen tolppapaikkoja on valmiina parikymmentä Espoon Asuntojen kohteissa.
–A loitimme, koska asiaa on jo tiedusteltukin. Muutamissa kohteissamme on nyt latauksessa yhteensä kym - menkunta autoa, joten olemme vasta alussa, sanoo Espoon Asuntojen isännöintiyksikön suunnittelija Juha Velanto.
Olemme ensin halunneet hioa toimintata paa ja kerryttää käyttökokemuksia pienemmällä asiakaskunnalla. – Nyt voimme jo lisätä käyttäjiä tarpeen mukaan. Latauspaikkaa haluavan kannattaa ottaa ensin yhteyttä asiakaspalveluumme. He ohjaavat halukkaat sitten isännöintiin.
Latauspaikkaa ei kuitenkaan välttämättä ole mahdollista saada kaikissa kiinteistöissä. – Joillakin pysäköintialueilla päätösvalta alueen teknisistä ratkaisuista on pysäköinti yhtiöllä, Velanto selventää.
HIDAS LATAUS ON EDULLINEN JA TASAPUOLINEN Hitaassa latauksessa yön yli ladattaessa, akku saa virtaa noin 100 kilometrin ajoon. Se riittää kaupunkioloissa hyvin sekä hybridi- että täyssähköautoille, sillä päivittäiset ajomatkat ovat usein lyhyitä.
Hitaassa latauksessa kiinteistöjen sähkö verkkoon ei myöskään tarvita muutoksia, eikä suuria kustannuksia tule. Lataussähköstä maksavat vain ne, jotka sitä käyttävät.
Kun asukas tilaa autolleen latausmahdolli suuden, säilyy lämmitystolpallisen autopaikan vuokrasopimus ennallaan. Lataamisesta täytyy kuitenkin tehdä lisäsopimus eParkingin kanssa. Se maksaa 2,5 euroa kuukaudessa, jonka lisäksi veloitetaan kulutettu sähkö.
Sopimukseen kuuluu il man lisämaksua sama määrä sähköä kuin auton lämmit tämiseen sähkötolpasta tarjotaan normaalistikin.
Juha Velanto korostaa asukkaiden tasapuolista kohtelua ja valmiutta tulevaan.
– Kun talouteen harkitaan sähkökäyttöi sen auton hankintaa, pitää autolle olla ensin latauspaikka. Monen asukkaamme seuraa va auto voi olla sähkökäyttöinen. Tämä on myös Espoon kestävän kehityksen strategian mukaista toimintaa, jota olemme kaupungin omistamana yhtiönä toteuttamassa tälläkin tavoin.
Katso lisää:
eparking.fi/fi/espoonasunnot