Enska 1/2020

Page 12

M in un t yöpä iv än i

Jakamatonta aikaa Erotyöntekijä Anne Meritie Lahden Ensi- ja turvakoti ry:stä valmistautuu lapsen tapaamiseen huolella, vaikka tapaaminen ei usein menekään ihan suunnitellusti. ”Kohtaaminen on aina ainutkertainen ja aikuisena virittäydyn lapsen olon mukaan. Työntekijänä arvostan vanhempia, joilla on rohkeutta ja ymmärrystä hakea tukea erotilanteessa sekä lapselle että itselle.” Teksti ja kuvat Anne Meritie

A

amu alkoi kahvihetkellä työparini huoneessa. Kävimme läpi päivän ja alkavan viikonkin kulkua. Aamupäivällä tapasin eskari-ikäisen tytön, jonka vanhemmat ovat eronneet. Työskentelyn aloitimme satuhieronnalla, johon tavallisesti päätämme tapaamisen. Lapsen piti aluksi kerätä voimia ja saada hellyyttä aamun päiväkotitouhujen jälkeen. Eroteemaan liittyviä kysymyskortteja piilotimme vuorotellen ja vastaa-

Ilmaisu onnistui pehmokoiran ”äänellä”. jina olivat sekä lapsi että pehmokoira. Juuri tämän lapsen on vaikea puhua hankalista tilanteista omakohtaises-

ti. Sen sijaan ajatusten, kokemusten ja tunteiden ilmaisu onnistui, kun oli mahdollista puhua pehmokoiran ”äänellä”. Näin myös tämän päivän teematunteet – ikävä, suru ja pettymys – löysivät ilmiasun. Samalla syntyi keskustelua, mikä voisi auttaa, kun on ikävä toista vanhempaa tai kun lapsesta tuntuu, että kodinvaihtovälit ovat liian pitkiä. Tai kun joku pettää lupauksen esimerkiksi elokuviin menosta tai että toive vanhempien yhteenpaluusta ei toteudu. Lopuksi teimme kehonkuvan ja lapsi sijoitti tunteita niihin kohtiin kehoa, missä ne tuntuvat. Työskentely alle kouluikäisten lasten kanssa on kulkemista eletyn elämän, sadun, mielikuvituksen ja toiminnallisuuden maailmassa. Usein pohdin lapsen oloa rakastavien vanhempien välissä: Miten olla mieliksi molemmille, miten olla loukkaamatta toista, miten olla niin, että on tasavertainen? Miten vanhempana muovata arki sellaiseksi, että siinä lapsen olisi mahdollisimman hyvä olla? Iltapäivän perhetapaamiseen valmistauduimme työparini kanssa yhdessä. Työparina pyrimme varmistamaan, että kaikki perheenjäsenet tulevat kuulluiksi ja kohdatuiksi. TäVasemmalla: Anne Meritie ja työpäivän pehmeä apujoukko.

12

2020


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Enska 1/2020 by Ensi- ja turvakotien liitto - Issuu