AINA VAAN PAREMPI FUTISMAA

Pitkän työn suomalaisen jalkapallon parissa tehnyt ja kuusi vuotta näköalapaikalla nuorten maajoukkuevalmentajana toiminut Erkka V. Lehtola haluaa nähdä Suomessa lisää kiilusilmäisiä, palloon lumoutuneita futisjunioreita. Oman U17-maajoukkueensa peräsimessä päävalmentaja unelmoi EM-lopputurnauspaikasta.

Kun mennään ajassa viitisentoista vuotta taaksepäin, HJK:ssa sekä pelaajana että valmentajana toiminut Erkka V. Lehtola esiintyi jyrkkänä Kaikki pelaa -ajatusmaailman vastustajana ja kannatti pelaajien jakamista tasoryhmiin jo varhaisessa vaiheessa. ”En nähnyt Kaikki pelaa -mallissa kovin paljon hyvää pelaajakehityksen tai huippujalkapallon kannalta. Ajattelin, että minun on annettava oma panokseni junnufutikselle ja menin keväällä 2006 kehittämään HJK:n NappulaKlubia. Tavoitteemme oli saada pienet nappulat syttymään lajiin. Korostimme toiminnassa hirveästi teknisiä taitoja ja yritimme luoda ilmapiiristä sellaisen, että jalkapallo on maailman magein juttu. Osan kanssa se onnistui ja osan kanssa ei”, hän aloittaa.

Lehtola sanoo ajatelleensa, että suomalaisen jalkapallon ja juniorituotannon kehittämiseksi tulisi parantaa olosuhteita, saada lisää ammattivalmentajia sekä päästä maailmalle hakemaan oppia.

”Nyt kun ajattelee tilannetta, niin meillä on varmasti paremmat olosuhteet. Ammattivalmentajia on pilvin pimein enemmän ja on enemmän tietoa. Ulkomaillakin on käyty ja meillä on vieraillut paljon kansainvälisiä valmentajia. Lisäksi vuonna 2010 alkanut SHA-toiminta (nykyinen Huuhkaja- ja Helmaripolku) oli 2000-luvun merkittävimpiä huippufutistekoja saattaessaan suomalaisia pelaajia, valmentajia ja seuroja yhteen kehittämään yhteistä juttua.”

Näillä toimenpiteillä Lehtola odotti Suomen hiipivän lähemmäksi Euroopan kärkimaita. Osittain näin kävikin, mutta silti hän sanoo olevansa hieman huolissaan. ”Muutkin maat painoivat kaasua, aliarvoin ehkä sen. Moni asia on meillä nyt paremmin, mutta varsinaista loikkaa ei tapahtunut.”

Lehtolan aikana HJK:n NappulaKlubin U9-U11 -joukkueisiin valittiin vain 12 pelaajaa per ikäryhmä. Hän sanoo tienneensä jo tuolloin määrän olleen aivan liian pieni, mutta sellainen, jolle Lehtola pystyi käytössä olevilla voimavaroilla takaamaan parhaan mahdollisen laadun toimintaan.

”Nyt voin sanoa olevani sen verran kokeneempi, että ymmärrän paremmin liian varhaisten rajujen ratkaisujen olevan riskialttiita. Kun HJK:n kaupunginosatoiminnan laatu on noussut, olisi sulaa hulluutta pyörittää nuorimpien akatemiajoukkueita yhtä pienillä lapsimäärillä. On varmaan hyvä, ettei sama nappularyhmä ole aina yhdessä vaan porukoita sekoitellaan, mutta samalla pitää kuitenkin antaa mahdollisuus innokkaimmille, sporttisimmille ja taidoiltaan edistyneimmille harjoitella ja pelata myös keskenään. Tämä palvelee kaiken tasoisia pelaajia ja auttaa heitä viihtymään lajin parissa”, Lehtola uskoo.

Vaikka olosuhteet jalkapallon ympärivuotiselle harjoittelulle ovat Suomessa kehittyneet, eivät ne Lehtolan mukaan silti riitä vielä mihinkään. ”Suomi-kiertueella melkein joka paikassa tulee realismi vastaan. Joko kentistä on pula, ne ovat huonossa kunnossa tai kaupungit eivät ylläpidä niitä. Toisiin seuroihin ei edes ole tullut parannusta olosuhteisiin, mutta pelaajia on kuitenkin tullut paljon lisää. Tai sitten vuorojen jaossa noudatetaan pelaajakehityksen näkökulmasta ahtaasti tasa-arvon periaatetta, eivätkä parhaat ja innokkaimmat pelaajat pääse harjoittelemaan tarpeeksi.”

Kansainvälisen tason kirimiseksi ei Lehtolalla omien sanojensa mukaan ole minkäänlaista ihmelääkettä. ”Nuorten pelien laatu Suomessa ei vaan kestä vertailua, olemme Keski-Eurooppaa raskaasti jäljessä. Kansainvälisiä pelejä pitäisi päästä pelaamaan paljon, mutta suurin osa meidän U17-joukkueista ei pelaa ainuttakaan kansainvälistä ottelua vuodessa. Arki Keski-Euroopassa on sen suhteen ihan toista. Ymmärrän hyvin, että ulkomaille lähteminen vaatisi paljon rahaa ja maksajiksi joutuisivat vanhemmat. Minun on helppo huudella, kun en vastaa joukkueiden tuloksista, mutta miesten ylimpiin sarjoihin pitäisi saada enemmän nuoria pelaajia mukaan. Seurojen rohkeampi strategia voisi olla meidän valttimme”, hän ehdottaa.

Samaan hengenvetoon Erkka V. Lehtola muistuttaa, että seuroissa ja joukkueissa tehtävät asiat eivät yksin riitä mihinkään. ”Meiltä täytyy löytyä ymmärrys siitä, että ne tytöt ja pojat, jotka hinkkaavat ekstraa ja tykkäävät touhuta pallon kanssa, ovat se ryhmä joista voi kasvaa erityisen hyviä yksilöitä. Tarvitsemme enemmän kiilusilmäisiä palloon lumoutuneita lapsia. Lisäksi lapsille pitäisi taata mahdollisuus liikkua jokaisen koulupäivän aikana.” Lehtolalla on selkeä kuva siitä, missä ominaisuuksissa suomalaiset junioripelaajat ovat ottaneet suurimpia askeleita.

”Puolustajat ja maalivahdit ovat kehittyneet paljon pelin avaamisessa. Valmentajat ymmärtävät peliä paremmin, pelitapaa ja taktiikkaa on käyty paljon läpi ja niihin liittyvissä yksityiskohdissa ollaan nykyään parempia. Siinä on samalla sudenkuoppansa, ettei aleta liian aikaisin ja liian pienten kanssa kiinnittämään huomiota taktisiin yksityiskohtiin. Silloin treeneistä saattaa hävitä tunne ja vauhti, eikä jäljelle jää mitään mikä pikkupoikia ja -tyttöjä sytyttää.”

Minkälaisia pelaajia Lehtola sitten kaipaa Suomeen lisää? ”Pallovirtuooseja. Toista Jari Litmasta ei kukaan voi tehdä. Pelaaja tekee itse itsestään huipun. Jos löytyy sellaisia urheiluhulluja, jotka pitää raahata melkein väkisin kotiin halleista, niin meidän aikuisten tehtävä on tukea heitä. Meidän tehtävä on myös luoda niitä juttuja, jotka sytyttävät futisliekin lapsiin. Että saisimme välitettyä lajin hienouden heille.”

Erkka V. Lehtola aloitti vuonna 2014 Palloliiton aluevalmentajana ja on toiminut poikien U17-maajoukkueen päävalmentajana vuodesta 2017 lähtien. Joukkueen tulostavoite on Lehtolan mukaan selvä. Suomi on noussut viime vuosina kymmenisen sijaa UEFA:n U17-ikäluokan Euroopan rankingissa ja selviytynyt säännöllisesti ikäluokan EM-jatkokarsintaan, mutta se ei vielä riitä.

”Olemme nyt kakkos- ja kolmoskorin rajalla, mutta ikävä kyllä vielä siinä alemmassa korissa. Pitkäaikainen haaveeni on nousta kakkoskoriin. Se takaisi maltillisempia vastustajia alkukarsinnoissa. Totta kai unelmoimme myös EM-lopputurnauspaikasta, johon Suomi ei ole 2000-luvulla yltänyt pelaamalla kertaakaan.”

”Eniten nautin pelaajista, joiden suorituksista katsojat olisivat valmiita maksamaan. Ja kaikista isoimmat kiksit saisin, jos turnauksen paras ja innokkain pelaaja löytyisi omasta joukkueesta.”

Omaa tavoitettaan valmennusurallaan Lehtola ei myönnä juuri suunnitelleensa.

”Olen yrittänyt kovasti touhuta suomifutiksessa ja mennyt ”pelin” mukana.

Hiljattain sain pitkästä aikaa vavahduttavan yhteydenoton seurasta, mutta nyt olen tässä hommassa vielä tämän ja ensi vuoden. Minun ei kuitenkaan tarvitse itseni eikä muiden takia päästä vaikka Veikkausliigaan valmentamaan, vaikka se varmasti hienoa olisikin. Enemmän olen miettinyt, että mitä aion tehdä isona kuin että missä aion valmentaa”, pyöreät viisikymmentä viime vuonna täyttänyt futiskonkari päättää.

• Huuhkaja- ja Helmaripolku on seurojen pelaajakehityksen tueksi muodostettu alusta, jota Palloliitto järjestää yhdessä Eerikkilän kanssa.

• Huuhkaja- ja Helmaripolun toiminta on tarkoitettu 10–15-vuotiaille pelaajille ja heidän valmentajilleen.

• Tasot 1–3 ovat pääosin alueellista toimintaa, tasot 4–5 ovat kansallisia tasoja.

• Huuhkaja-Helmariliigat huipentuvat joka vuosi pelattaviin kansainvälisiin turnauksiin.

• Toimintakaudella 2022–2023 toiminnassa on mukana 16 yhteistyöseuraa.

Tutustu Huuhkaja- ja Helmaripolun toimintaan sivuillamme: eerikkila.fi/huuhkaja-ja-helmaripolku