4 minute read

HUOMIO OMAAN PALLOLLISEEN PELIIN

Esa Jussila astui vuoden alussa Suomen miesten salibandymaajoukkueen peräsimeen. Turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä vaaliva päävalmentaja on päässyt rauhassa tutustumaan suomalaiseen peliin ja pelaajiin.

Vuoden alussa työnsä miesten salibandymaajoukkueen käskijänä aloittaneella Esa Jussilalla on pitkä kokemus paitsi suomalaisesta myös sveitsiläisestä salibandysta, jossa hän ehti vaikuttaa ensin pelaajana ja sen jälkeen valmentajana lähes vuosikymmenen ajan. Jussila sanookin tuovansa alppimaasta mukanaan uudenlaista kohtaamisen kulttuuria, jossa hänen johdollaan yhdistyvät niin Sveitsin miesten maajoukkueen pitkäaikaisen päävalmentajan David Janssonin kuin Suomen miesten maajoukkueen päävalmentajan tontilta väistyneen ja Sveitsissäkin valmentaneen Petteri Nykyn arvokkaat opit.

Advertisement

”Vuodet Sveitsissä pakottivat minut olemaan sosiaalinen tapaus. Olen myös ollut etuoikeutettu saadessani olla mukana huippuvalmentajien tiimeissä. Valmentaminen on jatkuvaa muutosta ja kehittymistä, eikä siinä kannata sotkeutua vain omiin totuuksiin. Laji kehittyy koko ajan ja pelaajiltakin voi oppia paljon”, Jussila luettelee.

”Petteri on aikanaan ottanut minut omaan valmennustiimiinsä, ilman häntä en varmaan olisi nyt tässä. Davidilla on hyvinkin keskusteleva ja positiivinen asenne elämään ja urheiluun, se on tarttunut myös hänen valmennettaviinsa ja auttanut mittauttamaan joukkueesta ulos maksimaalisen tuloksen.”

Jussila kokee turvallisen, kannustavan ja jopa perhekeskeisen ympäristön olevan menestyvän joukkueen rakentamisessa tärkeää. Siinä kukaan joukkueen jäsen ei ole toisen yläpuolella, eikä ketään haluta kahlita tiettyyn muottiin. Hän korostaa, että positiivisuus ei tarkoita, etteikö epäkohtiin puututtaisi tai tarvittaessa annettaisi kovaakin kritiikkiä. Myös riittävän korkean vaatimustason ylläpitäminen on Jussilalle tärkeää.

”Petterillä on ollut iso vaikutus juuri tässä, että miten suomalainen salibandyn pelaaja suhtautuu ja elää urheilijaan elämää. Siihen kuuluu paljon muutakin kuin treeniä kaukalossa, punttisalilla ja kuntopolulla. On keskityttävä myös lepoon ja ravintoon sekä ylipäätään elämäntapaan ja omaan urheilijan arvomaailmaan.”

Huipputason yksilöitä

Juuri työnsä aloittaneen Esa Jussilan ja hänen aikanaan valitseman miehistön päätähtäimenä siintää vuoden 2024 MM-kisat Ruotsin Malmössä. Päävalmentaja näkee pääsevänsä valitsemaan pelaajansa joukosta, jossa on valtavasti potentiaalia.

”Olen saanut tarkkailla Suomea vastustajan joukkueesta monta vuotta, joten sillä tavalla kyseessä on jo minulle tuttu joukkue. Isossa kuvassa olen ehtinyt aika hyvinkin perehtymään tilanteeseen ja olen katsonut paljon pelejä. Suomessa on huipputason yksilöitä aivan poikkeuksellisilla ominaisuuksilla, joita ei löydy keneltäkään muulta. Sieltä löytyy myös valtava määrä maalintekotaitoa. Kaikkiaan pelaajien taitotaso liigatasaolla on äärimmäisen korkea.”

Marraskuussa Sveitsissä pelattujen MM-kisojen aikana Jussila sanoo pistäneensä erityisesti merkille, että puolustajien vaatimustaso liikkua, kuljettaa ja saada liikkeestä hyviä syöttöjä aikaiseksi on kasvanut todella paljon. ”Modernit huippupuolustajat ovat äärimäisen taitavia pallon kanssa, unohtamatta pallotonta pelaamista.”

Päävalmentaja sanoo seuraavansa mielenkiinnolla, miten tuomarilinja tulee salibandyssa jatkossa muuttumaan. Sveitsissä pelatuissa kisoissa vihellettiin hänen mukaansa edellisvuotta huomattavan paljon herkemmin tuomioita.

”Jos linjaa kiristetään entisestään, monen maan on mietittävä omaa puolustuspelaamistaan uuteen uskoon. Repiminen ja roikkuminen vievät pelistä taidon, joka on meidän lajin suola ja jota ihmiset käyvät katsomassa. Myös viihdyttävyys kärsii siitä tosi paljon.”

Oman pelin kautta

Sveitsiläisen ja suomalaisen pelin eroista kysyttäessä päävalmentajan ei tarvitse kauaa vastaustaan pohtia. ”Pelaajien henkilökohtainen taitotaso on ihan eri tasolla Suomessa kuin Sveitsissä, mikä mahdollistaa pelillisiä asioita paremmin.”

Lähtiessään kehittämään Suomen maajoukkueen peliä, Jussila sanoo luottavansa paljon numeeriseen faktatietoon. ”Puolustuspelaamisessa on selkeät konseptit, pyrimme tekemään vastustajan elämän hankalaksi. Hyökkäyspelaamisessa pyrkimyksenä on tuottaa omalla pallollisella pelillä enemmän maalitilanteita”, hän luettelee.

Suomen miesten maajoukkue pelaa tänä vuonna viisi maaottelua. Se on Esa Jussilan mielestä hälyttävän pieni määrä.

Toisaalta kisavuonna maajoukkuepelejä tulee jopa 15. Kun päälle lasketaan seurajoukkueen ottelut, pelaajille voi kertyä jopa 70 ottelua kauden aikana.

”Se on aivan älytön määrä pelaajille, jotka käyvät täysipainoisesti töissä. Tämä on tietynlainen oravanpyörä, johon raha tietysti vaikuttaa. Jos yhä useampi pääsisi pelaamaan esimerkiksi puoliammattilaisena, se avaisi jo aivan uusia mahdollisuuksia. Nyt kun meillä on viisi peliä aikaa kehittää peliä ja mitata tasoa, emme voi ottaa 40 äijää mukaan tapahtumiin.”

Päävalmentajalla ei ole antaa ratkaisua kokonaisuuteen, mutta hän uskoo pelin viihdyttävyyden lisäämisen innostavan uutta väkeä katsomoihin. ”Suomessa peli saisi ehkä enemmän aaltoilla ja tekemistä voisi miettiä enemmän oman tekemisen kautta. Nykyisin peli saattaa näyttää välillä aika passiiviselta.”

Esa Jussila

• 43-vuotias joensuulainen toimii miesten salibandymaajoukkueen päävalmentajana vuosina 2023–2024. Sopimuksessa on optio vuosista 2025–2026

• pelannut 139 miesten maaottelua, toiminut maajoukkueen kapteenina ja edustanut Suomea seitsemässä MM-turnauksessa (2000–2012)

• voittanut MM-tasolla kaksi kultaa, neljä hopeaa ja pronssin

• voittanut pelaajana kaksi Sveitsin salibandymestaruutta Alligator Malansin riveissä

• pelasi Salibandyliigassa (nykyinen F-liiga) 197 runkosarjaottelua (105+182=287) ja 55 pudotuspeliä (22+32=54)

• voittanut pelaajana kaksi SM-hopeaa ja kaksi SM-pronssia

• kuului Sveitsin miesten salibandymaajoukkueen valmennustiimiin vuosina 2013–2021

• voittanut Sveitsin valmentajana kaksi MM-pronssia

• Sveitsin salibandyliigassa Alligator Malansin päävalmentaja kaudella 2016–2017. Sijoitus 2.

• Myi hiljattain tilitoimistoyrityksensä keskittyäkseen täysipainoisemmin valmentamiseen

This article is from: