2 minute read

MISTÄ KAIKKI ALKOI?

Erik von Frenckell on Eerikkilän isä ja ensimmäisten vuosikymmenten tärkein taustavaikuttaja. Hän mahdollisti Eerikkilän perustamisen myymällä vuonna 1945 Suomen Palloliitolle nimelliseen hintaan 15 hehtaaria Saaren kartanon maita. Eerikkilä vihittiin käyttöön vuonna 1949, jolloin alueella oli käytännössä vain yksi sorakenttä sekä ensimmäinen opistorakennus, Villa Hirsihovi. Siitä lähtien Eerikkilä on ollut Suomen jalkapallon koti, jossa jo vuoden 1952 Olympialaisiin osallistunut miesten jalkapallomaajoukkue valmistautui otteluihinsa. Näin syntyi Eerikkilä, josta reilun 70-vuotisen historiansa aikana on tullut jalkapallon, salibandyn ja futsalin ohessa kohtaamispaikka jokaiselle omasta kehittymisestään ja hyvinvoinnistaan kiinnostuneelle.

”Olen aina ajatellut, että jalkapalloilijoillemme on saatava oma koti, paikka, missä sekä nuorukaiset että varttuneemmat rauhassa voisivat valmentautua ja vaikkapa käyttää joitakin päiviä lepoon luonnon rauhassa etäällä kaikesta maailman melusta”, Erik von Frenckell lausui.

Advertisement

Eerikkilä siirtyi jo 1950-luvun alussa Palloliiton omistuksesta Eerikkilän Palloilu Säätiölle. Säätiöpohjainen omistusmuoto mahdollistaa, että kaikki toiminnasta tuleva tuotto ohjataan takaisin Eerikkilän alueen kehittämiseen. Eli aina kun tulet viettämään aikaasi Eerikkilään, tuet samalla jalkapallon ja salibandyn sekä muiden lajiemme kehittymistä.

Vuosien mittaan toiminnan laajentuessa Eerikkilään rakennettiin liikuntapaikkoja sekä majoitus- ja ravintolatiloja. Täysimittainen jalkapallohalli vihittiin käyttöön vihdoin lähes 20 vuoden haaveilun jälkeen vuonna 1998. 1990-luku tähän päivään asti on ollut vilkasta rakentamisen aikaa. Nyt olosuhteet urheilemiseen ja vapaa-ajan viettoon ovat paremmat ja monipuolisemmat kuin koskaan. Eerikkilää halutaan kuitenkin kehittää edelleen ympärillä olevaa luontoa ja sen historiaa kunnioittaen sekä yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa.

“Olen aina ajatellut, että jalkapalloilijoillemme on saatava oma koti, paikka, missä sekä nuorukaiset että varttuneemmat rauhassa voisivat valmentautua ja vaikkapa käyttää joitakin päiviä lepoon luonnon rauhassa etäällä kaikesta maailman melusta.”

– Erik von Frenckell

Historian sekä lajikulttuurien kunnioittaminen näkyy alueella konkreettisesti esimerkiksi Jari Litmanen Areenan kunniakäytävällä, salibandyhallin visuaalisessa ilmeessä, Villa Erikin seiniä koristavissa tarinoissa Erik von Frenckellistä, päärakennuksesta löytyvien Hall of Fameen kutsuttujen henkilöiden kuvina sekä Villa Hirsihovin huoneiden ja huviloiden nimeämisenä Eerikkilän historiaan merkittävästi vaikuttaneiden henkilöiden mukaan. Näin myös Eerikkilässä vierailevat tulevaisuuden sukupolvet voivat nähdä ja kokea palan historiaa, joka mahdollistaa osaltaan myös heidän kasvunsa tien.

Eerikkilän hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi (vas.), Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen (kesk.) sekä hallituksen varapuheenjohtaja Kimmo Hellgren (oik.) luovuttivat Eerikkilän entiselle ja pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Jouko K. Leskiselle sekä entiselle pitkäaikaiselle rehtorille Göran Enckelmanille taulut, jotka koristavat nyt heidän mukaansa nimettyjen huviloiden seiniä.

Eerikkilän hallituksen puheenjohtaja Raimo Sarajärvi (vas.), Eerikkilän toimitusjohtaja Petri Jakonen (kesk.) sekä hallituksen varapuheenjohtaja Kimmo Hellgren (oik.) luovuttivat Eerikkilän entiselle ja pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Jouko K. Leskiselle sekä entiselle pitkäaikaiselle rehtorille Göran Enckelmanille taulut, jotka koristavat nyt heidän mukaansa nimettyjen huviloiden seiniä.

This article is from: