Dot #4 by DesignOnTampere

Kohtauksia kaupungissa

Taivaaseen kurkottajat

Ole hyvä, lehti on

Kuvittaja Anna Emilia Laitisen lempipaikat S.30

Ideoita kattojen hyötykäyttöön S.34

ILMAINEN

FREE

DesignOnTampere TA MP ERELA I N EN MUOTOILUJA KAUPUNKIKULTTUURILEHTI

Taide kasvaa osaksi kaupunkia Maija Kovarin ajatuksia taiteesta osana kaupunkisuunnittelua S.48

Papun matka maailman ympäri Nokialaisen lastenvaatemerkki Papun kansainvälistyminen S.26

PÄÄTOIMITTAJA

Merja Häikiö TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ

Emilia Kiialainen GRAAFINEN SUUNNITTELU JA TAITTO

Jaakko Rantanen KUSTANTAJA

DesignOnTampere ry info@designontampere.com KIRJOITTAJAT

Alexandra Salmela Lotta Kinnunen Maija Kovari Merja Häikiö Minna Ohtamaa Petteri Kolinen Roosa Mattsson Tiina Lehikoinen Vilma-Lotta Lehtinen KUVAAJAT JA KUVITTAJAT

Anna Emilia Laitinen Hanna-Riikka Heikkilä Ilona Lehtonen Jaakko Rantanen Jonna Hietala Joonas Toroi Karita Rantanen Laura Happo Maija Kovari Pasi Tiitola Silja Viitala Tiina Lehikoinen Ville Pirinen KANNEN KUVA

Kuvaaja Jonna Hietala Malli Minttu Hautala Meikki ja Hiukset Tiina Toratti, Keidas by Lumo Päähine Marika Vuorenmaa, Mehitähti Paita Muka va TEKIJÄNOIKEUS

DOT-LEHTI nro.4 kirjoittajat ja kuvaajat Kopioiminen ilman lupaa kielletty PAINOS

15000 kappaletta

Design On Tampere

SISÄLLYS

LEHTI 4 DesignOnTampere ry (DOT) muotoilee Tampereesta sympaattisen designkaupungin. Yhdistyksen energinen synergia mahdollistaa notkean toiminnan ja eloisat tapahtumat. DOT järjestää vuosittain kolme Designtoria, Tampereen design- ja arkkitehtuuriviikkoa ja julkaisee DOT-putiikkikarttaa sekä DOT-lehteä. Yhdistys ylläpitää myös paikallisten suunnittelijoiden pop up -kauppaa tavaratalo Sokoksella. Pitelet kädessäsi yhdistyksen DOTlehden neljättä numeroa - Nauti lukemastasi!

DOT-LEHDEN SÄHKÖINEN VERSIO LÖYTYY OSOITTEESTA:

www.designontampere.com/dot-lehti

4 5 7 10 12 18 26

Pääkirjoitus

Design Forum Finlandin toimitusjohtaja Petteri Kolisen tervehdys DesignOnTampere Yhdistyksen jäsenet

DesignOnTampere Kartta

Ammattina väri Työskentelyä värien parissa

Rauhaniemi Muotikuvasarja

Papun matka maailman ympäri Nokialaisen lastenvaatemerkki Papun kansainvälistyminen

30 34 40 42 48 51

Kohtauksia kaupungissa Kuvittaja Anna Emilia Laitisen lempipaikat Iidesjärvellä

Taivaaseen kurkottajat Ideoita kattojen hyötykäyttöön

Kahvipöytäkeskustelu Tiina Lehikoinen ja Alexandra Salmela keskustelevat kirjoittamisesta

Real or Fake Design Boulevardin kuvasarja

Taide kasvaa osaksi kaupunkia Maija Kovarin ajatuksia taiteesta osana kaupunkisuunnittelua

Sarjakuva Ville Pirisen sarjakuva rajallisuudesta

T E RV E H DYS

PETTERI KOLINEN

Haluttavia merkkejä ja mallistoja

PÄ Ä K I R J O I T U S

Rajojen mailla KIRJOITTAJA

MERJA HÄIKIÖ

Pääkirjoitus saa olla pituudeltaan enimmillään 3 500 merkkiä, jotta se mahtuu ilmavasti tälle sivulle. Työskentelen DesignOnTampere-yhdistyksessä toiminnanjohtajana. Olen 31-vuotias nainen, ja äidinkieleni on suomi. En ole koskaan aiemmin kirjoittanut pääkirjoitusta. Nämä ovat ensimmäisenä mieleen tulleita rajoja, jotka määrittelevät kirjoittamaani tekstiä. Näitä rajoja voidaan kutsua myös kontekstiksi, jos halutaan asialle kielellisesti positiivisempi kaiku. Tekemisiimme vaikuttavia rajoja on nopeasti löydettävissä monella eri tasolla. Ne ovat maantieteellisiä, julkisia ja yksityisiä, mentaalisia ja kehollisia, kielellisiä, ajallisia, institutionaalisia, yhteiskunnallisia ja yhteisöllisiä. Lehdessä tarkastelemme ja pureskelemme rajoja eri näkökulmien kautta. ”Taideteos on omalakinen kokonaisuutensa, jolla on oma moraliteettinsa”, pohtii kuvataiteilija ja runoilija Tiina Lehikoinen kahvipöytäkeskustelussa kirjailija Alexandra Salmelan kanssa. He käsittelevät kirjallisuuden genrerajoja sekä kirjoittajan ja tekstin suhdetta. Maija Kovari pohtii näkökulma-artikkelissa, miten taide saataisiin integroitua osaksi kaupunkisuunnittelua. Hän ehdottaa taiteilijoiden mukaanottamista kaupunkitilan suunnittelutiimeihin, jolloin taiteesta tulisi jälleen osa julkista tilaa. ”Suunnittelutiimissä toimivan taiteilijan keskeisin ero suhteessa galleriakontekstiin on halu ja kyky hahmottaa kaupunkisuunnittelussa mukana olevien muiden toimijoiden työn sisältöä ja tunnistaa sen arvo.” Petteri Kolinen korostaa tervehdystekstissään yrityksen identiteetin ja motivoituneen henkilökunnan tärkeyttä, kun yritys pyrkii kohti kansainvälistä kasvua. ”Oma motivoitunut henkilökunta on paras brändin puolestapuhuja, kun se, mitä tehdään on selkeää, kiinnostavaa ja merkityksellistä.” Tähän haasteeseen vastaa nokialainen lastenvaatemerkki Papu, jonka kansainvälistymissuunnitelmista voi lukea lisää Papun matka maailman ympäri -artikkelissa.

PÄÄKIRJOITUS

Suomi on hienojen innovaatioiden maa. Nyt Design Forum Finlandin vetäjänä olen tavannut monia pk-yrityksiä joilla olisi mahdollisuuksia kansainväliseen kasvuun. Vastaan on tullut todellisia helmiä, jotka ovat onnistuneet kehittämään jotakin kilpailijoihin nähden ainutlaatuista tai ainakin jotakin, minkä pitäisi tuoda yritykselle merkittävää kilpailuetua. Miksi näistä hienoista innovaatioista ei sitten synny merkittävää liiketoimintaa, vientiä ja uusia työpaikkoja? Miten Ruotsi rakentaa bulkkituotteistakin menestystarinoita ja onnistuu kaupallistamaan ne usein hyvinkin nopeasti?

Jotta lehden sisältö ei olisi pelkästään kielen asettamien rajojen armoilla, on sivuilla nähtävissä myös useita kuvasarjoja ja kuvituksia. Suomen rajojen ulkopuolelle reilusti kurkottanut kuvittaja Anna Emilia Laitinen kuvaa kotinsa lähellä olevaa ympäristöä. Anna Emilian arjen lempimaisemat kehottavat tutkimusmatkalle omaan kaupunkiin. Nuorten tamperelaistoimittajien ylläpitämä Reunamedia kurkotti kohti taivasta ja toteutti artikkelin kattojen hyötykäytöstä. Arkkitehtuurityöhuone Buenaventura visioi katoille uutta käyttöä yhdessä Ilona Lehtosen kuvituksen kanssa.

Meillä Suomessa innovaatio on perinteisesti liitetty tekniseen oivallukseen, uuteen materiaaliin tai sen soveltamiseen, uuteen prosessiin. Tämän päivän suuret ja kansainvälisesti menestyvät innovaatiot ovat enemmän ja enemmän, uusia oivaltavia liiketoimintamalleja ja kokonaisvaltaisia brändejä. Myös perinteisillä teknisillä innovaatioilla voi tietysti menestyä erinomaisesti, jos ne osataan kaupallistaa. Kaupallistamisen puute on mielestäni meidän merkittävin haasteemme ja usein suurin este kasvulle. Muotoilun merkitys on ratkaisevaa, kun rakennetaan vahvoja, ehyitä ja kiinnostavia merkkejä ja mallistoja. Startup-yrityksissä on monia hyviä esimerkkejä pienistä toimijoista, jotka ovat yhdessä oman henkilöstönsä

Design Forum Finlandin toimitusjohtaja

kanssa kiteyttäneet oman identiteettinsä ja ottaneet sen johtamisen punaiseksi langaksi. Oma, motivoitunut henkilökunta on paras brändin puolestapuhuja, kun se, mitä tehdään, on selkeää, kiinnostavaa ja merkityksellistä. Kansainvälisissä yrityksissä ylimmästä johdosta löytyy yhä useammin muotoilutaustainen henkilö, jonka vastuulla on miettiä, olemmeko me oikeasti asiakaslähtöisiä. Kokevatko asiakkaamme meidän brändimme kaikissa kohtaamispisteissä samanlaiseksi, houkuttelevaksi ja heitä puhuttelevaksi? Taito ymmärtää asiakkaiden tarpeita syvemmin on yksi muotoilun ja muotoilukoulutuksen lähtökohtia ja tuo perinteisiin yrityksiin aivan uudenlaista asiakasymmärrystä, menestystä ja kasvua. Jotta Suomi menestyisi myös globaalissa ja digitaalisessa maailmassa, meidän täytyy rakentaa houkuttelevia mielikuvia ja mallistoja, ymmärtää syvällisesti asiakaskokemusta ja hyödyntää markkinoinnin tämän päivän dynamiikkaa. Yrityksen johdon pitää ymmärtää, että perinteinen numerojohtaminen ei enää riitä, vaan pitää pystyä johtamaan myös identiteettiä ja brändiä. Meillä on kaikki valtit käsissä, innovatiivisia yrityksiä ja maailmanluokan muotoiluosaamista, nyt vain pitää tulla ulos siiloista ja aloittaa menestystarinoiden rakentaminen.

Halusimme esitellä teille tarkemmin myös yhdistyksemme jäsenet. Joukostamme löytyy haaveilijoita, kädentaitajia, lannistumattomia puurtajia, lipsauttelijoita ja tinkimättömiä oman tien kulkijoita. Heistä jokaisen näkemykset ja kokemukset ovat auttaneet sekä luomaan että rikkomaan rajoja, joiden puitteissa yhdistyksemme toimii. Lehti on rajattu kokonaisuus, jossa esittelemme meitä kiinnostavia ilmiöitä ja ihmisiä. Toivomme lukijoissa heräävien ajatusten vievän lehden sisällön näiden rajojen ylitse ja pitämään sen liikkeessä. Ville Pirisen sarjakuva, Huumor Nyyssönen, päättää lehden rajallisuuden syvään tematiikkaan. Ei kuitenkaan anneta rajoille liikaa valtaa, vaan jatketaan niiden tarkastelua, yhdistämistä, venyttämistä ja rikkomista.

Aleksis Kiven katu 13 mehitahti.fi

R/H Won Hundred Pernille Corydon Levi's Armor Lux Diesel Samsøe&Samsøe Minimum Tiger of Sweden Nudie

Han Kjøbenhavn

Design On Tampere

Edwin

YHDISTYKSEN JÄ S E N E T

DesignOnTampere DesignOnTampere on muotoilijoiden yhdistys jonka tarkoituksena on kehittää muotoiluja kaupunkikulttuuria Tampereella. Jäsenten ammattitaito, omistautuminen ja heittäytyminen näkyy yhdistyksen kaikessa toiminnassa. KIRJOITTAJA

KUVAAJA

LOTTA KINNUNEN

JONNA HIETALA

VIRVA ANTILA

MIRA VANTTAJA Hämeen ammattikorkeakoulussa vaatetusmuotoilua opiskellut Mira Vanttaja perusti yhdessä Hanna Virkamäen kanssa Uhana Designin vuonna 2012. Miraa motivoi ihana työ, ihmiset työympäristössä sekä asiakkaiden kauniit kommentit. Kymmenen vuoden päästä Mira toivoo Uhana Designin laajentuneen niin paljon, että työ- ja vapaa-aika ovat saavuttaneet sopivan balanssin keskenään. Toiveissa on yrityksen laajentaminen myös ulkomaille. Itseään rääväsuiseksi, rehelliseksi ja tunnolliseksi kuvaava Mira ottaisi autiolle saarelle mukaan parhaat ystävät, kylmiä Gin Toniceja sekä musiikkia.

YHDISTYKSEN JÄSENET

KARITA RANTANEN Karita Rantanen on muotoilija, jonka oma merkki on DSGNBLVD. DSGNBLVD koostuu sisustuskaupalleen Design Boulevardille suunnitelluista kodintuotteista. Karita on DOT:n perustajajäsen ja hän kuuluu yhdistyksen hallitukseen. Karita on aktiivisesti mukana ideoimassa DesignOnTampere-karttaliikkeiden toimintaa. Häntä kiinnostaa tutkia kuinka ihmiset käyttävät kaupunkitilaa ja miten muotoilulla voi siihen vaikuttaa. Karita ottaisi autiolle saarelle mukaan miehensä Jaakon, kaikenkattavan autiosaarioppaan ja lampunhengen.

ANNA KURKELA

ANNA REILIN Anna Reilin on vaatetusmuotoilija, joka päätyi alalle sattumalta. Hän on toinen Nouki-merkin perustajista. Anna toivoo työskentelevänsä Noukin parissa vielä kymmenenkin vuoden päästä. Annan lempipaikka Tampereella on Noukin oma showroom Kalevassa, sillä siellä tulee vietettyä paljon aikaa. Anna kuvailee itseään iloiseksi, ristiriitaiseksi sekä lannistumattomaksi. Hän ottaisi autiolle saarelle mukaan kaverin, soutuveneen ja aarrekartan.

MERJA HÄIKIÖ Merja Häikiö on vaatetusalan ammattilainen ja DOT:n toiminnanjohtaja, joka pitää yhdistyksen lankoja käsissään. Merjaa motivoi laaja-alainen työnkuva, sekä työskentely mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Yksi parhaimmista asioista DOT:ssa on ihmiset, jotka tekevät yhdistyksestä juuri sellaisen, mitä se nyt on. Oulusta kotoisin olevan Merjan mielestä tamperelaisinta on moro-sanan käyttö. Autiolle saarelle hän ottaisi mukaan kirjan, kirjoitusvälineet ja kumppanin.

LEENA AALTO

ROOSA MATTSSON Leena Aalto on Vintage Gardenin omistaja, sekä yksi DOT:n perustajajäsenistä. Hän on myös luokanopettaja, sisustussuunnittelija, äiti, sekä helposti innostuva esteetikko, joka kokee olevansa luovimmillaan kauniiden kukkien ja ihmisten ympäröimänä. Leenan lempipaikka Tampereella on Hatanpään arboretum, ja tamperelaisinta mitä hän tietää on Tampereen bussit eli nysset. Autiolle saarelle hän ottaisi mukaan miehensä Pekan, tyttärensä Liinan sekä Kismettiä.

x 13

SAARA NASKALI Saara Naskali on vaatesuunnittelija ja toinen Nouki-merkin perustajista. Saara tulee iloiseksi uuden mallistonsa hyvästä vastaanotosta, Kalevassa sijaitsevasta työhuoneesta ja kesästä. Saara nauttii Excel-taulukoiden tekemisestä ja pyöräilystä, sekä rakastaa koiria. Hän haluaisi ottaa autiolle saarelle mukaan poikaystävän, ruokaa ja juotavaa.

Roosa Mattsson on vaatetusalan artesaani, joka opiskelee jalkinemuotoilua ja toimii yrittäjänä Kenkäpaja Pihkassa. Roosaa motivoi sopiva tasapaino tunnollisuuden ja rutiinien, sekä päättömän sosiaalisuuden välillä. Nokian 3310, hiukset ja positiivinen ajattelutapa ovat yhtä kuin Roosa. Hän kokee omaavansa tilannetajua, mutta silti saattaa välillä päästää sammakoita suustaan. Autiolle saarelle lähtisi mukaan poikaystävä, kissa sekä Netflixin House of Cards –televsiosarja.

LIISA URRILA Muotoilija Liisa Urrila asui hetken Barcelonassa, muutti takaisin Tampereelle ja perusti muotoilutoimisto LUD:n. Liisa, yksi DOT:n perustajista, kuvailee itseään positiiviseksi ja rohkeaksi naiseksi, joka ammentaa luovuutta hektisestä urbaanista miljööstä, mutta toisaalta myös rauhasta ympärillä. Häntä motivoi arjen toimivat asiat: hyvin suunniteltu kaupunki putiikkeineen, kahviloineen ja leikkipuistoineen. Autiolle saarelle hän ottaisi mukaan perheen, neulottavaa ja maalaustarvikkeet.

ANNA MATTELMÄKI Anna Mattelmäki on yhdistyksen perustajajäsen ja DOT:n puheenjohtaja, sekä MUKA VA:n vaatesuunnittelija. Vuonna 2003 taiteen maisteriksi valmistunut Anna kuvailee itseään impulsiiviseksi ja hedonistiseksi herkkikseksi, joka toivoo tulevaisuuden tuovan hieman aikaa lintujen bongailuun ja puutarhassa puuhailuun. Autiolle saarelle Anna ei aio lähteä, ei ainakaan ilman koko siviilisaatiota.

HANNA VIRKAMÄKI Uhana Designin Hanna Virkamäki haluaa tulevaisuudessa surffata Costa Ricassa ja päästä työkuvioiden mukana ulkomaille. Hannaa motivoi hyvä elämä ja merkitykselliset ihmissuhteet. Hanna kertoo pystyvänsä lietsomaan itsensä musiikin avulla mihin tahansa mielentilaan; hän voi kuunnella lempibiisejä monta kertaa putkeen, ellei ympärillä olevat kyllästy ja pyydä häntä vaihtamaan kappaletta. Autiolle saarelle Hanna ottaisi mukaan hyvän kirjan, vettä ja eväät.

JAAKKO RANTANEN Jaakko Rantanen luo kaikkea visuaalista digitaalisesta fyysiseen. Jaakko tekee DOT:lle graafista suunnittelua ja on yksi yhdistyksen perustajajäsenistä. Hän kertoo harrastuksensa ja työn menevän suurilta osin sekaisin, koska raja niiden välillä on usein aika häilyvä. Jaakko kokee olevansa onnekas ja etuoikeutettu, kun saa tehdä työkseen jotain, mitä hän tekisi joka tapauksessa. Jaakko ei usko viihtyvänsä autiolla saarella, joten hän ottaisi sinne mukaan helikopterin, pilotin ja tarpeeksi polttoainetta, jotta hän pääsisi takaisin ihmisten pariin.

Anna Kurkelaa motivoi asioihin vaikuttaminen oman yritystoiminnan kautta. Hänen yrityksensä Papu tuottaa vaatteita ekologisesti ja verkkokauppapaikka Weecos myy vastuullisesti valmistettuja designtuotteita. Anna on DOTin perustajajäsen ja hänen mielestä yhdistyksen tarkoitus on tuoda designia lähemmäs ihmisiä, sillä ”Kauniit asiat kuuluu kaikille”. Juuri vuodeksi perheensä kanssa maailmanympärysmatkalle lähtenyt Anna ottaisi autiolle saarelle mukaan perheen, kännykän ja riippumaton.

Emilia Kiialainen on MUKA VA:n suunnittelija, yhdistyksen perustajajäsen ja DesignOnTampereen varapuheenjohtaja. Emilia harrastaa monen tunnin mittaisia kävelylenkkejä, jotka toimivat hänelle meditaationa. Tulevaisuudessa Emilia näkee itsensä samassa tilanteessa kuin nytkin, työskentelemässä MUKA VA:n parissa. Hän on nyt siinä, missä haluaisikin olla. Autiolle saarelle hän ottaisi mukaan ystävän, monitoimilinkkuveitsen sekä kirjoitusvälineet.

Hortonomi, floristi ja Hollannin vaihtovuotena Floral Designia opiskellut Virva Antila oli perustamassa Vintage Gardenia vuonna 2009. Virva on DOT:n perustajajäsen. Nykyisin hän työskentelee floristina Kukkaikkunassa. Lahdesta kotoisin olevan Virvan mielestä tamperelaisinta mitä hän tietää on mustamakkara. Virvaa motivoi uusi ja jännittävä, sekä kauniit ja kiinnostavat asiat. Autiolle saarelle hän ottaisi mukaan aviomiehensä, vettä sekä aurinkorasvaa.

EMILIA KIIALAINEN

MATTI HÄNNINEN

LAURA HAPPO Valokuvaaja Laura Happo on opiskellut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa. DOT:n kautta hän on saanut ponnistuslaudan valokuvanäyttelyiden järjestämiselle ja muotikuvauksille. Laura on ollut perustamassa vaatelainaamoa Tampereelle, ja vaikka Luottovaate lopetti toimintansa viime vuonna, toivoo Laura saavan sen jatkoa tulevaisuudessa. Nykymaailman meno, asioiden pintapuolisuus ja nopea tahti motivoi Lauraa tekemään asioita päinvastoin. Kuvilla voi pysäyttää hetken, mutta niiden illuusioon voi myös upota. Autiolle saarelle Laura ottaisi mukaan perheen, piirrustusvälineet ja kasan peittoja.

Puuseppä, rakennusmies ja kehitysyhteistyötehtävissä aiemmin työskennellyt Matti Hänninen suunnittelee silmälasikehyksiä yrityksessään Kraa Kraa Eyewear:lla. Matti keräilee erilaisia tavaroita omaksi ilokseen, kuten vanhoja pyöriä. Hän myy pyörät eteenpäin ja hankkii tilalle jotakin sellaista, mihin hänellä ei muuten olisi varaa. Viimeksi hän osti 50 vuotta vanhan Fordin ja tavoitteena on tehdä siitä tulevaisuudessa sähköauto. Itseään innostuvaksi, tinkimättömäksi ja normaalipainoiseksi kuvaava Matti ottaisi autiolle saarelle mukaan kaverin, suolaa ja veitsen.

YHDISTYKSEN JÄSENET

DesignOnTampere

KARTTA

Arts/Crafts

Galleries

24. PIKKUPUTIIKIT HANDMADE TAMPERE

28. GALLERIA RAJATILA

KEHRÄSAARI WWW.PIKKUPUTIIKIT.FI

HÄMEENPUISTO 10 WWW.RAJATAIDE.FI

29. MUSEO MILAVIDA

Tampereen mielenkiintoisimmat erikoisliikkeet, kahvilat, ravintolat ja galleriat.

25. ATELJEEKATU KEHRÄSAARI WWW.ATELJEEKATU.FI

26. KENKÄPAJA PIHKA KEHRÄSAARI WWW.KENKAPAJAPIHKA.FI

MILAVIDANRINNE 8 WWW.MUSEOMILAVIDA.FI/ MUSEO-MILAVIDA/

30. SARA HILDÉNIN TAIDEMUSEO LAITURIKATU 13 WWW.TAMPERE.FI/SARAHILDEN

27. TALLIPIHA KUNINKAANKATU 4 WWW.TALLIPIHA.FI

Food/Drink 31. KAHVILA RUNO OJAKATU 3 WWW.KAHVILARUNO.FI

32. TAMPEREEN VOHVELIKAHVILA OJAKATU 2 WWW.VOHVELIKAHVILA.COM

Clothes

Home Decor

33. PYYMÄEN OMA KAHVILA

1. SUPER MUKAVA

10. DESIGN BOULEVARD

TUOMIOKIRKONKATU 30 WWW.PYYMAENLEIPOMO.FI

OTAVALANKATU 3 WWW.MUKAVA.NET

HATANPÄÄN VALTATIE 6 WWW.DESIGNBOULEVARD.FI

2. MIRAAKKELI

11. TAITO SHOP TAMPERE

ALEKSANTERINKATU 28 WWW.MIRAAKKELI.FI

HATANPÄÄN VALTATIE 4 WWW.TAITOPIRKANMAA.FI

3. FORGET-ME-NOT

12. LINA

ALEKSANTERINKATU 30 WWW.FORGETMENOT.FI

ALEKSANTERINKATU 28 WWW.LINA.FI

4. UHANA DESIGN FLAGSHIP STORE & STUDIO

13. SISUSTUS ID

VERKATEHTAANKATU 8 WWW.UHANADESIGN.FI

5. UNIIKIT SUVANTOKATU 5-7 WWW.UNIIKIT-TAMPERE.FI

6. SEELE KUNINKAANKATU 21 WWW.SEELE.FI

7. INCH” KUNINKAANKATU 21 WWW.INCH.FI

8. GRILLIN´ HALLITUSKATU 22 M 18 WWW.GRILLIN.FI

9. ARELA ILMARINKATU 9 WWW.ARELASTUDIO.COM

34. MOKKAMESTARIT VERKATEHTAANKATU 9 WWW.MOKKAMESTARIT.FI

35. RUOKAPUOTI LEMPI AALTOSENKATU 27-29 WWW.RUOKAPUOTILEMPI.COM

36. TULLIKAMARI; PAKKAHUONE & KLUBI TULLIKAMARIN AUKIO 2 WWW.TULLIKAMARI.NET

ALEKSIS KIVEN KATU 13 WWW.SISUSTUSID.FI

37. RAVINTOLA 931

14. LUNDIA

KEHRÄSAARI, RAKENNUS B WWW.RAVINTOLA931.COM

ALEKSIS KIVEN KATU 28 WWW.LUNDIA.FI

15. KUKKAKAUPPA OPUNTIA HÄMEENPUISTO 31 WWW.KUKKAKAUPPAOPUNTIA.FI

Vintage 16. HELGA-NEITI ALEKSANTERINKATU 30 WWW.HELGANEITI.FI WWW.AVANNINA.FI

38. GASTROPUB NORDIC

Accessory

OTAVALANKATU 3 WWW.GASTROPUB.NET/NORDIC

18. KEIDAS BY LUMO ALEKSANTERINKATU 28 WWW.KEIDASBYLUMO.FI

39. RAVINTOLA 4 VUODENAIKAA

19. STORE OF HOPE

HÄMEENKATU 19, KAUPPAHALLI WWW.4VUODENAIKAA.FI

LAUKONTORI 4 WWW.STOREOFHOPE.FI

40. SITKO PIZZA & BAR NÄSILINNANKATU 22 WWW.RAVINTOLASITKO.FI

20. KORUS DESIGN

17. KÄTKÖ VINTAGE

HÄMEENKATU 14 WWW.KORUS.FI

AALTOSENKATU 31-33 WWW.KATKOVINTAGE.FI

21. NAGUAL

41. GASTROPUB TUULENSUU HÄMEENPUISTO 23 WWW.GASTROPUB.NET

HÄMEENPUISTO 31 WWW.NAGUAL.FI

22. KRAA KRAA EYEWEAR PELTOKATU 16 D 3KRS. WWW.KRAAKRAA.COM

KARTAN SÄHKÖISEN VERSION LÖYDÄT OSOITTEESTA

www.designontampere.com/kartta

DOT KARTTA

AMMATTINA VÄRI KIRJOITTAJA

KUVAAJA

ROOSA MATTSSON

PASI TIITOLA

Susanna Majuri ”Kuvissani vesi mahdollistaa ja sallii fiktion, se liikuttaa ja muuttaa asioita. Vedellä on omat ehtonsa, eikä sitä voi käskeä. Koen vahvasti, että vesi on väriä ja mielikuvissani se on aina sinistä. Siinä värissä on jokin tuttuus ja rauha, toisaalta se merkitsee minulle poikamaisuutta ja vapautta.” Susanna Majuri, 38, on kansainvälisesti tunnettu taidevalokuvaaja. Lukioaikana Susanna haaveili kirjoittamisen opinnoista, mutta päätyi kuvataideopettajan kannustamana opiskelemaan valokuvausta. ”Pidän paljon kuvaamisesta, koska se on vähän kuin kirjoittamista, mutta vielä avoimempaa. Olen kiittänyt opettajaani monta kertaa, sillä ilman hänen tukeaan en ehkä olisi rohjennut tälle alalle”, Susanna kertoo. Hän valmistui vuonna 2004 Turun Taideakatemiasta. Muutama vuosi myöhemmin Susanna suoritti maisterin opinnot Helsingin Taideteollisessa korkeakoulussa.

” Väri ja valo ovat mielenkiintoisimmillaan pinnan alla. Parhaimmillaan vesi liu’uttaa, sumentaa ja

”

kopioi, sillä on oma leikkinsä.

Susannan valokuvissa maailmat on viety pinnan alle. Kuvauspaikkojen veden alle vieminen on ollut pitkä tie, jossa on sattumaakin mukana. ”Oikeastaan se lähti siitä, että en osannut lavastaa taloa veden alle, jolloin aloin kokeilla sitä kuvan avulla”, Susanna kertoo. ”Minua kiinnostaa katsoa veteen. Tuntuu kuin siellä olisi toinen pysähtynyt ja hiljainen tosi”, Susanna kuvailee. ”Väri ja valo ovat mielenkiintoisimmillaan pinnan alla. Parhaimmillaan vesi liu’uttaa, sumentaa ja kopioi, sillä on oma leikkinsä. En ole koskaan mieltänyt olevani dokumentoija, kuvani kertovat silti eräästä todesta.” Susanna kuvaa ihmisiä, joita on tavannut kadulla ja pyytänyt kuvattavaksi. Mallien lähestyminen tällä tavoin tuntuu hänelle omimmalta tavalta.

”Pidän ihmisistä niin paljon, että luulen sen olevan yksi isoimmista syistä, miksi teen tätä. Ihmisiin tutustuu eri tavalla, kun on tehnyt töitä yhdessä, jää jotenkin läheiseksi”, Susanna kertoo. Kuvattavana oleminen on ollut merkityksellistä myös Susannalle itselleen. Hän kertoo tehneensä identiteettityötä ja palanneensa mallina kuvauspaikkaan, jossa on ensin kuvannut toista. ”Katson ihaillen kuvattaviani, mutta en aina osaa suhtautua itseeni samoin. Halusin olla itse yhtä arvokas. Katselin minusta otettuja kuvia sinä päivänä ja ajattelin, että olen taitava ja tein hienoa työtä. Se katse, jonka olin aiemmin kohdistanut muihin, kääntyikin itseeni”, Susanna kertoo. Samaa aihetta käsittelee myös Susannan alkuvaiheessa olevat tohtoriopinnot Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Tulevan väitöksen aihe on valokuvallinen fiktio ja kuva tunteiden käsittelyn paikkana. ”En aina osaa sanoittaa kokemuksiani, kuva on oivallinen keino siihen”, Susanna perustelee.

” En aina osaa sanoittaa kokemuksiani, kuva on oivallinen keino siihen

”

Susannan valokuvat ovat värikylläisen intensiivisiä ja kerroksellisia, joissa hahmojen ja taustojen vuoropuhelu on esitetty mielenkiintoisella tavalla. ”Yhdessä teoksessani olen itse taustakuvassa ja siskoni kohtaa minut veden alla uudessa kuvassa”, Susanna hymyilee. Vaikka hahmot kelluvat veden varassa, tunnelma ei ole ahdistava. ”Veteen yhdistyy niin paljon näkökulmia painovoiman leikistä, hengittämiseen ja uppoamiseen asti. Kokonaisuus on olemassaolon tiivistymää

PASI TIITOLA Kuvaaja Pasi Tiitola on vielä melko nuori tamperelainen valokuvaaja, jonka suosikkikohteita ovat ihmiset, muoti ja jylhät maisemat. Pikilinnan työhuoneen ulkopuolella harrastukset vaihtuvat vuosittain, mutta pisimpään ovat jatkuneet vaeltaminen, pyöräily ja laskettelu. Muita intohimon kohteita ovat ruuanlaitto, musiikki, syvälliset keskustelut ja ylipäätään asioista perillä pysyminen.

veden ehdoilla. Minusta kuvani kertovat vahvasti elämästä”, Susanna kuvailee. Veden lisäksi Susanna löytää inspiraation taiteen tekemiseen islantilaisen kirjailijan Vigdis Grímsdóttirin, Monika Fagerholmin ja Tua Forsströmin runoista ja teksteistä. ”Kaikki ovat kirjoittaneet myös ensimmäiseen valokuvakirjaani Sense Of Wateriin”, Susanna iloitsee.”Olen inspiraation tunteesta hyvin kiitollinen. Siihen liittyy liikuttuminen, jolloin todella kokee olevansa elossa. Perheen myötä arkeeni on tullut rytmejä, jotka vaikuttaa työskentelyyni. Arvostan niitä hetkiä, joina saan tehdä töitä. En aiemmin aina ymmärtänyt työni harvinaisuutta”, hän pohtii. ”Koen vahvaa vetovoimaa taidemaailmaani kohtaan. Näin ei varmasti olisi, jos saisin koko ajan elää sitä.” Susanna kertoo olevansa poikkeuksellinen valokuvaaja, koska ei kuvaa valon perusteella, vaan työn lähtökohtana on väri. Hänelle tärkein väri on sininen. ”Koen olevani melankolinen haaveilija, ja sininen taitaa liittyä siihen puoleen persoonassani. Myös valokuvani ovat melko sinisävyisiä. Valo liittyy enemmän kokemukseen, illan siniseen hetkeen ja aamun haaveelliseen valoon.”

1. SUSANNA MAJURI KOKEE KANSAINVÄLISYYDEN TULLEEN LUONNOLLISEKSI OSAKSI TYÖURAANSA JO OPISKELUAIKANA ERILAISTEN NÄYTTELYIDEN JA FESTIVAALIEN KAUTTA.

AMMATTINA VÄRI

EEVA-MAIJA SOVERO-SYVÄPÄÄLLÄ EI OLE LEMPIVÄRIÄ, HÄNESTÄ VÄRIN JA MATERIAALIN SOPUSOINTU ON TÄRKEINTÄ.

Eeva-Maija Sovero-Syväpää ”Minulle on koulutuksessa annettu ongelmanratkaisukyky, sen vuoksi pidän itseäni nimenomaan suunnittelijana, en tekstiilitaiteilijana. Suunnittelija on aina se, joka tietää, mitä on tekemässä, taiteilija ei aina itsekään tiedä, mitä tulee. Hänen työnsä on ammentaa omintaan ja suodattaa itsensä kautta. Minä suodatan tekniikan kautta.” Eeva-Maija Sovero-Syväpää, 50, on pitkän teollisen uran tehnyt tekstiilisuunnittelija. Hän aloitti opiskelut Urjalan kotitalouskoulussa kudonnan linjalla. ”Olin kesäkutojana suunnittelija Pirkko Hammarbergilla. Tein hänelle myös materiaalivärjäyksiä”, Eeva-Maija muistelee. Suunnittelijan opintoihin hän jatkoi Kuopion koti-ja taideteollisuusoppilaitokseen.

” Ahaa, tällä kertaa värit haetaan höyhenistä ja kumimatosta” Työuransa alussa Eeva-Maija teki palkkatyötä painotalo E. Helenius Oy:ssä. Palkkatyöllä tarkoitetaan tässä tapauksessa sellaista työtä, jossa yritys ostaa suunnittelupalveluita toiselta yritykseltä. ”Asiakkaita olivat pääasiassa isot lastenvaatevalmistajat, kuten Marlon, Reima ja Tutta. Merkit teettivät omien luonnostensa mukaisia neuloksia tai tilasivat luonnoksia meiltä talon suunnittelijoilta”, Eeva-Maija kertoo. Pisimmän jakson urastaan, lähes 25 vuotta, Eeva-Maija on toiminut Nansolla tekstiilisuunnittelijana. ”Tietotekniikka on kehittynyt valtavasti. Tapa tehdä tekstiilipainoa on sen myötä täysin muuttunut, vaikka varsinaisen fyysisen painokaavion valmistaminen on edelleen samaa kemiallista tapahtumaa nikkeliverkon ja valoherkän emulsion kesken”, Eeva-Maija kertoo. Kuten materiaaleilta, myös väreiltä vaaditaan myrkyttömyyttä ja hyvää kulutuksenkestoa. Laboratorioissa testataan muun muassa värin haitallisuutta sekä hankauksen-, valon- ja hienkestoa. ”Värikemian tuoteturvallisuus ja painajien työturvallisuus on kehittynyt huimasti”, Eeva-Maija summaa.

AMMATTINA VÄRI

Vaikka valmistustekniset menetelmät ovat vuosien aikana muuttuneet, painotalon työjärjestys on pysynyt jotakuinkin samana. Tavallinen prosessi alkaa asiakkaan toimittamasta raakaluonnoksesta, esimerkiksi A4-paperiarkista kukkakuvioilla. Tekstiilisuunnittelija kehittelee luonnokselle jatkumon, eli raportin, ja tekee ehdotelman värimääristä. Häneltä työ etenee piirtämöön värierotteluun, josta se siirretään kaavionvalmistajalle painokaavion tekoon. ”Työhöni kuuluu reseptointia eli painovärien määrittelyä tuotantoa varten. Mallivärintekijä tekee reseptistä pienen erän, josta mallipainossa painetaan koevedos. Kun vedos on käsissä ja asiakas on hyväksynyt sen, tehdään tuotantotilaus”, Eeva-Maija kertoo. ”Kehittynyt tekniikka on tuonut mukanaan suurkuvatulostuksen, mikä on ollut suuri helpotus. Ennen tehtiin ikään kuin sokkona luonnoksesta X valmiiseen vedokseen. Tilaaja ei päässyt missään vaiheessa kiinni prosessiin, nyt työvaiheiden seuraaminen on mahdollista. Täydellisiä hutikaavioita ei oikeastaan enää tule”, Eeva-Maija kertoo. 2000-luvun alusta lähtien Eeva-Maija on reseptoinut väri- ja trendiennustepalvelu ICfinin karttavärit. ”Saan heiltä selkeän väriesityksen, mutta materiaalit ovat hyvin vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Se on aina yhtä hauskaa ja yllättävää. Ahaa, tällä kertaa värit haetaan höyhenistä ja kumimatosta”, Eeva-Maija naurahtaa. ”Suunnittelijoille on tyypillistä tuoda värimallit hyvin moninaisissa muodoissa. Etenen ensin katsomalla puhtaat värit ja vertailen niitä suunnittelijan väreihin. Sitten teen omat valistuneet arviot resepteistä ja pyydän värikeittiöltä koepainoja niistä”.

Tarkan sävysilmän lisäksi tekstiilisuunnittelijan työ vaatii matemaattisia taitoja ja luovuutta. ”Teknisiä ja mekaanisia rajoitteita on, mutta en koe niiden olevan kahlitsevia. Kun on annetut toleranssit, voi miettiä, miten niitä pystyy venyttämään ja luomaan illuusioita”, Eeva-Maija pohtii. ”Inspiraatio on olennaista, vaikka työssäni onkin vahva tekninen aspekti. Nuo elementit yhdistyvät, jos piirtämövaiheessa pääsee kaavojen avulla vaikuttamaan leikkuuseen. Silloin pohditaan, miten käytetään luonnoksen potentiaali mahdollisimman hyvin ja saadaan kaikki kauneus siirrettyä jokaiseen lopputuotteeseen”. Eeva-Maijan mielestä työn mielekkyys löytyy luottamuksellisesta suhteesta toiseen suunnittelijaan. ”Tämä on sellainen työ, jota ei tehdä itsetarkoituksellisesti, vaan olen osa ketjua. Lopputuote voi olla talvisaappaat, naistenvaate tai verhokangas, sillä ei ole väliä, mielenkiintoisinta on yhteinen tekeminen. On antoisaa, kun löytää toimivan symbioosin toisen suunnittelijan kanssa. Silloin kokeillaan ja leikitään väreillä, eikä aina päädytä ensimmäiseksi mieleen tulleeseen vaihtoehtoon.”

” Teknisiä ja mekaanisia rajoitteita

on, mutta en koe niiden olevan kahlitsevia. Kun on annetut toleranssit, voi miettiä, miten niitä pystyy ve-

”

nyttämään ja luomaan illuusioita.

AMMATTINA VÄRI

KIRSTI TUOKOLLA ON PÄÄLLÄÄN KOTIMAISTEN SUUNNITTELIJOIDEN VAATTEITA PERUSVÄREISSÄ: ARELAN PUNAINEN NEULE, ANNIINA NURMEN SINISET FARKUT JA RUKAN KELTAINEN TAKKI

Kirsti Tuokko ”Haluan tuoda töilläni esille sellaista nautintoa ja iloa, joka samaan aikaan on kietoutunut syyllisyyteen ja vastuullisuuteen. Tämä on monisärmäinen juttu, en käsittele pelkästään vaatteita, vaan elämisen malleja.” Kuvataiteilija Kirsti Tuokko, 73, on kuvataideopettaja, joka rupesi maalaamaan 50-vuotiaana. Aloittamista hän oli haudutellut pitkään, ja lopulta ajatukset muuttuivat maalauksiksi ja näyttelyiksi. Kirstin työt ovat tunnistettavia niiden voimakkaasta ilmaisusta ja omaperäisestä maalauspohjasta, pleksistä. Hän käyttää pleksiä laattamaisena alustana, jolle piirtää ohutta veitsiviivaa. Viivavakoihin hän levittää öljyvärin, jolloin vaikutelma on grafiikkamainen. Ääriviivoituksen jälkeen hän kääntää työn ja maalaa värit. ”Läpinäkyvä pleksi on suosikkimateriaalini ja nurjalle maalaaminen työtapani, näin pystyn maalaamaan itseltäni piilossa. En koskaan kurki työn oikealle puolelle, koska silloin kontrolloiva minäni ottaa ylivallan. Luulen että jos tekisin ’silmät auki’ minulla olisi niin paljon esteettisiä sääntöjä, että ne latistaisivat työn. Suhtaudun vapaammin värin ehdotuksiin, kun en näe niitä heti”, Kirsti kertoo. ”Se on vähän kuin soittamista, pyrin löytämään rytmiä ja pinnanjakoa, jännitteitä ja kontrasteja. Myös sattumalle on paljon tilaa, mielestäni hyvä maalaus sallii materiaalille osallistumisen”. Joskus sattuman hyväksyminen vaatii aikaa. Vuonna 2011 Kirsti maalasi taulun Casual Street Wear ja paketoi sen Mäntän kesänäyttelyä varten. Näyttelypaikalla työ jätettiin kuitenkin avaamatta Kirstin toiveesta. ”Maalaus pantiin silloin syrjään, ja kesään 2015 saakka se oli paketissa. Kun avasin paketin en tiennyt mikä siinä oli vikana. Hyväksyminen vaati minulta neljä vuotta”, Kirsti naurahtaa. Inspiraatio maalauksiin löytyy yhteiskunnallisista aiheista pukeutumisen avulla käsiteltynä. Aiheet seikkailevat muodin suurkuluttajista vaatimattomiin taloustyttöihin. ”Pleksin kiiltävä pinta heijastaa aina myös katsojaa, mikä sopii hyvin muotimaailma- ja lapsikuva-aiheisiini.

AMMATTINA VÄRI

Toisaalta pleksi demppaa värin ja laittaa sille sivistyksen pakkopaidan, jolloin maali kadottaa materiaalisen merkityksensä. Se tekee kuvan kaukaisemmaksi, melkein kuin muistoiksi. Kaksi teemaa, pulakauden lapset ja kulutusyhteiskunnan tuhlaajat – olen nähnyt elinaikanani näistä molemmat. Pelkillä vaatteilla saa tämänkin kaaren näkyviin.”

” En koskaan kurki työn oikealle

puolelle, koska silloin kontrolloiva

”

minäni ottaa ylivallan.

Maalaustaiteen lisäksi Kirsti on tehnyt erilaisia taideprojekteja. Yksi näistä on taitelija Helinä Hukkataipaleen kanssa toteutettu Vaatepuhe. Performanssi on puhetta vaatteista suodatettuna kaiken Kirstin kokeman kautta. Ensimmäinen Vaatepuhe käsitteli valkoista paitapuseroa. ”Puhun niissä, mitä minulle tulee mieleeni, mitä olen oppinut ja ymmärtänyt elämästä, elokuvista, kirjoista, taiteesta ja vaatteista, aivan kaikesta. Se on samalla vähän itseironista. Toisaalta olen hyvin ylpeä siitä, että olen kiinnostunut vaatteista. Se on myös minun feministinen eleeni”, Kirsti pohtii.

”

Pleksin kiiltävä pinta heijastaa aina myös katsojaa, mikä sopii hyvin muotimaailma- ja lapsikuva-aihei-

”

siini.

Kirstille värit ovat tärkeitä omassa pukeutumisessaan. ”Tykkään hirveästi sinisestä, punaisesta ja keltaisesta tällaisella isolla voimalla”, Kirsti sanoo ja venyttää punaisen neulepaitansa helmaa. Ranskalainen elokuvaohjaaja Jean-Luc Godard

käytti kyseisiä värejä alkuvaiheensa värielokuvissa. Hullu Pierrot -elokuvan lopussa päähenkilö maalaa kasvojaan sinisellä maalilla, punainen huivi käärittynä päähänsä. ”Minulla tulee aina Godard mieleeni, kun puen sinistä ja punaista. Olen tarkka väriyhdistelmissä. Kerran lähdin vahingossa ’väärillä vaatteilla’ liikkeelle Tampereella. Keskustorin bussipysäkillä minulle tuli niin hirveä olo, että oli pakko ottaa taksi. Ne vaatteet olivat huono valinta”, Kirsti nauraa.

” Värikentät ovat mielestäni kuin isku palleaan. Ne ovat suoraa

”

puhetta.

Värien merkityksen on helppo nähdä Kirstin maalauksista, joissa värit vaihtelevat kaksijakoisesti harmaasävyisistä vahvoihin perusväreihin. ”Värikentät ovat mielestäni kuin isku palleaan. Ne ovat suoraa puhetta. Vaikka maalaus olisi pelkkä punainen neliö, jollain tavalla se tainnuttaa. Väreillä on mahdollista saada aikaan hyvin kontrolloimattomia reaktioita. Monessa harmaasävyisessä maalauksessanikin on paljon värejä, mutta ne ovat hienosyisiä taustaryhmiä.” Nurjalle puolelle maalaaminen saattaa vaatia yhdeltä teokselta paljon työstöä. Kirsti kertoo tekniikkansa noudattavan siksi designtuotteen logiikkaa. ”Käännän työn lopuksi ja katson onko se hyvä vai ei, huonot pesen pois. Teen työn uudelleen, jolloin prototyyppejä syntyy. Suurin ilo syntyy työhuoneella, kun huomaa kääntämisvaiheessa maalauksen onnistuneen. Yritän muistaa pitää työhuoneilon keskiössä”, Kirsti hymyilee.

Rauhaniemi KUVAT

LAURA HAPPO TYYLI

MERJA HÄIKIÖ MALLI

KATARIINA HAVUKAINEN MEIKKI JA HIUKSET

TIINA TORATTI KUVAUSPAIKKA

RAUHANIEMI

ARELA

villapaita, Kari 375€ housut, Juno trousers 350€ NOUKI

neulepipo, Talviuni 69€ K E N K Ä PA J A P I H K A

maiharit, Kauka 359€

RAUHANIEMI

ARELA

mekko, Liv dress 450€ M U K A VA

housut, Tyyne 159€ K E N K Ä PA J A P I H K A

salkku, Kelmi 329€

M U K A VA

paita, Kaino 149€ NOUKI

mekko, Hay linen maxi dress 220€

M U K A VA

takki, Lyydia 229€ ARELA

mekko, Liv dress 450€ UHANA DESIGN

merinovillalegginssit 179€

RAUHANIEMI

JOONAS TOROI Kuvaaja Joonas Toroi on monitoimimies, joka pääsääntöisesti suunnittelee ja toteuttaa verkkosivuja. Tämän lisäksi kamera pysyy mallikkaasti kourassa, niin luonnossa kuin kaupunkimiljöössä.

PAPUN MATKA MAAILMAN YMPÄRI Papu on nokialainen perheyritys, jonka valmistamia lastenvaatteita myydään ympäri maailmaa. Nyt Kurkelat lähtevät vuodeksi ulkomaille vahvistamaan Papun maailmanvalloitusta. KIRJOITTAJA

MERJA HÄIKIÖ KUVAT

JOONAS TOROI KUVITTAJA

HANNA-RIIKKA HEIKKILÄ

Papun matka alkoi Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa Wetterhoffilla vuonna 2008, kun Anna Kurkela ideoi opinnoissaan Papu-lastenvaatteita. Papun ensimmäinen mallisto ilmestyi joulun alla 2012. Kuvataiteilija Hanna-Riikka Heikkilä oli jo tuolloin mukana yrityksen printtisuunnittelijana. Suomessa oli selkeästi tilausta laadukkaalle, uudelle lastenvaatemerkille, koska tuotteet vietiin kirjaimellisesti käsistä. ”Jälleenmyyjät ottivat meihin itse yhteyttä. Siinä oli mukana pientä draamaakin, kun joku jälleenmyyjä sai ruveta myymään meidän tuotteitamme ennen toista”, Anna naurahtaa. Koko alkuajan ongelma olikin, ettei tuotanto kyennyt vastaamaan kysyntään. Neljässä vuodessa on tapahtunut paljon. Yritys on kasvanut nopeasti, ja lastenvaatteet ovat saaneet rinnalleen myös aikuistenvaatteet ja lifestyletuotteet. Papu työllistää tällä hetkellä vakituisesti yhdeksän henkilöä, kuusi täysipäiväisesti, loput osa-aikaisesti. Vahvistusta on löytynyt myös oman perheen sisältä: Anna toimii yhä yrityksen pääsuunnittelijana, ja hänen miehensä, Jussi Kurkela, on toimitusjohtaja. Jussin sisko, Marja Kurkela, vastaa yrityksen viestinnästä ja myynnistä. Yritys on muovautunut perheyritykseksi vuosien varrella. Jussi huomasi vuonna 2014 työskentelevänsä Papulla täysipäiväisesti. ”Kyllä

se oli pikemminkin sattumaa kuin suunniteltu juttu. Olen opiskellut metsätalousinsinööriksi ja kuvitellut, että istun jossain metsänhoityhdistyksen toimistossa loppuikäni, mutta ei siinä sitten niin käynytkään”, Jussi hymyilee. Keväällä 2015 Papu järjesti joukkorahoituskampanjan, jossa Papun osakkeita laitettiin myyntiin. Kampanja onnistui mainiosti. Osakkeita ostivat pääasiassa Papun asiakkaat, jotka tukivat myös tällä tavalla yrityksen kasvua. Kuluttajat olivat ratkaisevassa asemassa kampanjan onnistumisessa. Varsinaisten sijoittajien hankkiminen oli haastavampaa. ”Kun menimme esittelemään yritystämme sijoittajille ja rupesimme puhumaan lastenvaatteista, niin ei se aivan samalla tavalla iskenyt kuin jos olisimme olleet esimerkiksi raskaan teollisuuden tai it-alan edustajia”, Jussi kertoo.

1. KURKELOIDEN PERHE MATKUSTAA PAKETTIAUTOLLA YMPÄRI EUROOPPAA

PAPUN MATKASSA

Tällä hetkellä Papun pääliikevaihto tulee vielä kotimaasta, mutta kasvu tapahtuu ulkomailla. Vuonna 2015 Papulla oli yhteensä 80 jälleenmyyjää ympäri maailmaa, joista noin puolet Suomessa. ”Lastenvaatemarkkinat ovat kasvaneet koko taantuma-ajan Euroopassa useita prosentteja – puhumattakaan Pohjois-Amerikan ja Aasian markkinoista. Kasvua on siis selkeästi havaittavissa, ja sen huomaa myös muista suomalaisista lastenvaatemerkeistä. Reima laajenee Aasiassa todella paljon”, Jussi kertoo.

”

Täytyy vain uskaltaa lähteä tekemään, vaikka ei ole mitään varmuutta siitä, että voiko tästä oikeasti tulla mitään. Rohkeasti vain yrittämään sitä, mihin uskoo. Ei tässä voi

”

pelätä esimerkiksi itsensä nolaamista.

Nyt onkin oikea aika lähteä viemään merkkiä ympäri maailmaa. Ajatus maailmaympärimatkasta syntyi Jussin ja Annan asuessa Thaimaassa vuonna 2009. Anna suoritti siellä opintoihinsa liittyvää harjoittelua. Annalla on tapana tehdä viiden vuoden suunnitelmia, ja matka tuli osaksi niitä. ”Pari vuotta sitten aloimme haarukoida sopivaa ajankohtaa. Sitä mietittiin nimenomaan lasten kannalta. Hertta on nyt viisivuotias eikä mene vielä esikouluun, ja Kosti aloittaa syksyllä neljännen luokan, joka on oikeastaan kertausluokka”, Jussi kertoo. Näin matkan alkamisajankohdaksi määrittyi kesä 2016, ja suunnitelmien mukaan perhe tulee takaisin keväällä 2017. Kosti on matkan ajan kotiopetuksessa, ja vanhemmat hoitavat työasiat pääosin sähköisesti.

” Matka on hyvä ponnistus saada yritys toimimaan siten, että se ei olisi niin riippuvainen

pelkästään omistajista. Kasvu perustuu siihen, että saa hyviä ihmisiä töihin, sekä siihen, että ymmärtää jakaa omia tehtäviä muille. 2. PAPUN TYÖHUONE NOKIALLA ON TULLUT TUTUKSI MYÖS PERHEEN PIENIMMILLE.

3. PAHVILAATIKOT OVAT TUTTU NÄKY TYÖHUONEELLA, KUN TUOTTEITA LÄHETETÄÄN ASIAKKAILLE JA JÄLLEENMYYJILLE.

PAPUN MATKASSA

Papua tehdään design edellä. Tuotteet valmistetaan Euroopassa, ja kankaat ovat pääasiassa GOTS-sertifioitua luomupuuvillaa ja kierrätyskuiduista valmistettuja materiaaleja. Tuotteiden pitkäikäisyyteen kiinnitetään huomiota muun muassa suunnittelemalla ajattomia, muunneltavia malleja. ”Tuotteen täytyy olla hyvä, että ihmiset ostavat. Sen täytyy näyttää hyvältä ja olla laadukas. Silloin asiakkaat tulevat ostoksille myös toisen kerran”, Jussi summaa. ”Yrityksen arvojen ja tarinoiden täytyy näkyä, ja niiden täytyy tukea yrityksen koko toimintaa. Emme myy pelkästään tuotetta vaan kokonaiskonseptia”, Anna jatkaa. Papulaiset eivät koe varsinaisesti kilpailevansa muiden pienten, suomalaisten lastenvaatevalmistajien kanssa. Suurimpana haasteena on saada kuluttajat kiinnostumaan siitä, missä ja miten tuotteet on valmistettu. ”Pikemminkin kilpaillaan siitä, miten saada kuluttajat ostamaan tuotteita muualta kuin marketeista. Emme koe, että syömme markkinaa toiselta pieneltä merkiltä, vaan koetamme ennemminkin vallata markkinoita siitä isommasta potista”, Jussi kertoo.

”

Kun menimme esittelemään yritystämme sijoittajille ja rupesimme puhumaan lastenvaatteista, niin ei se aivan samalla tavalla iskenyt kuin jos olisimme olleet esimerkiksi raskaan teollisuuden tai it-alan edustajia

”

Anna ja Jussi ovat tällä hetkellä mukana myös kahdessa muussa startup-yrityksessä, Weecosissa ja Nokian Neulomossa. ”Täytyy vain uskaltaa lähteä tekemään, vaikka ei ole mitään varmuutta siitä, että voiko tästä oikeasti tulla mitään. Rohkeasti vain yrittämään sitä, mihin uskoo. Ei tässä voi pelätä esimerkiksi itsensä nolaamista”, Anna kertoo. ”Olemme onnekkaita, että olemme saaneet juuri oikeita ihmisiä ympärillemme. Ideoita riittää, mutta niiden toteuttajiksi on löydettävä oikeat ihmiset toteuttamaan. Yksin on mahdotonta tehdä kaikkea”, Jussi lisää.

”

Matka ei siis ole totaalinen irtiotto kaikesta, vaan Papu pakataan matkalle mukaan. Reissun tarkoituksena on kiertää messuja, kontaktoida uusia jälleenmyyjiä ja tutustua Aasian markkinoihin. Ensimmäisenä etappina on Eurooppa, minne suunnataan pakettiauton kyydissä. Alkusyksystä perhe matkaa Portugaliin, missä suomalaisomisteinen ompelimo valmistaa valtaosan Papun tuotteista. Lokakuussa matka jatkuu kohti Aasiaa. Tavoitteena on saada parempi tuntuma ja käsitys Aasian markkinoista. Maaliskuusta 2017 alkaen suunnitelmissa on viettää kolme kuukautta Kaliforniassa. Pohjois-Amerikan jälleenmyynti on tällä hetkellä keskittynyt New Yorkin ympäristöön, ja aluetta on tarkoitus laajentaa länsirannikon suuntaan. Tulevaisuuden tavoitteena on kasvattaa mallistoa ja perustaa Papun omia myymälöitä ympäri maailmaa.

ymmärtää jakaa omia tehtäviä muille. Nyt sitten nähdään, miten tämä onnistuu”, Jussi hymyilee. Anna jatkaa kertomalla lisäsyitä, miksi juuri nyt on hyvä ajankohta lähteä matkalle. ”On hyvä saada hieman etäisyyttä ja aikaa ajatella kokonaiskuvaa. Täällä Suomessa ollaan koko ajan kiinni palavereissa tai tehdään jotain konkreettisesti, kuten vaikka pakataan laatikoita.” Odotukset ovat korkealla sekä työn että muun elämän kannalta. ”Takana on aika työntäyteiset kaksi vuotta, ja nyt on hyvä vetää hieman happea ja opetella ottamaan rauhallisemmin”, Jussi sanoo. Anna odottaa arjen näkemistä eri maissa ” Se, että ei ole vain turistina käymässä, tuo varmasti lisää uusia ideoita ja inspiraatiota.”

”Matka on hyvä ponnistus saada yritys toimimaan siten, että se ei olisi niin riippuvainen pelkästään omistajista. Kasvu perustuu siihen, että saa hyviä ihmisiä töihin, sekä siihen, että

PAPUN MATKASSA

ANNA EMILIA LAITINEN

KOHTAUKSIA KAUPUNGISSA

Iidesjärvi

Anna Emilia Laitinen on Iidesjärven rannalla asuva kuvittaja, jonka luontoaiheisia maalauksia on julkaistu ympäri maailman. Polkupyörä vie Anna Emiliaa ympäri Iidesjärveä milloin eväitten kanssa lounastauolle siirtolapuutarhaan, milloin muuttolintuja ja tähtitaivasta katsomaan lintutorniin tai junia seuraamaan radan varteen.

KUVITTAJA

ANNA EMILIA LAITINEN

1. MUUNTAMO, IIDESRANTA

2. NEKALAN SIIRTOLAPUUTARHA

3. RADANVARSI, JÄRVENSIVUNTIE

4. LINTUTORNI, IIDESJÄRVI

KOHTAUKSIA KAUPUNGISSA

1. KERROSTALOJEN KATOT TULISI VALJASTAA TERASSIJA SAUNAKÄYTTÖÖN, HÄKKIVARASTOJEN SIJAAN.

TAIVAASEEN KURKOTTAJAT Suuntasimme kahden arkkitehdin kanssa kolmelle tamperelaiselle katolle miettimään, mitä tyhjällä kaupunkitilalla voisi tehdä. Rohkeutta ja leikkimielistä ajattelua kaivataan, jos mielimme nähdä kaupungin katoilta. KIRJOITTAJAT

MINNA OHTAMAA VILMA-LOTTA LEHTINEN KUVITUS

ILONA LEHTONEN KUVAT

SILJA VIITALA

Virastotalon katto, siinäpä vasta surkea näky. Harmaata, mustaa, muutama vihreä risu, sinkitty aita ja lokki. Juuri muuta ei ole Tampereen keskeisimmällä paikalla sijaitsevan rakennuksen huipulla. Arkkitehtuurityöhuone Buenaventuran suunnittelijat Lassi Viitanen ja Janne Ekman pudistelevat päätään. Parempaakin käyttöä katolle voisi olla. Olemme kiivenneet heidän kanssaan virastotalon huipulle, sillä tarkoitus on pohtia, miten kaupunkien kattotilaa voisi hyödyntää nykyistä paremmin. Virastotalon korkeuksista avautuva näkymä kertoo heti, että katot ovat kaupunkimme hukkatilaa. Niille on rakennettu jos jonkinmoista tekniikkaa, mutta juuri missään ei näy kattoja, joita olisi hyödynnetty oleskelutiloina. ”Tosin Tampereella on aina ollut pieni perversio korkeaan rakentamiseen, onhan täällä Torni-hotelli, Näsinneula ja Pyynikin näkötorni. Ne ovat kuitenkin yksittäisiä paikkoja. Yleinen kaupunkikuva ja korttelirakenne sen sijaan eivät ole kovinkaan yhteneväisiä”, Viitanen sanoo. Hänen mukaansa kattojen hyödyntäminen on Suomessa lapsenkengissä. Syykin on selvä: maapinta-alaa on paljon. Kaupungit on rakennettu niin väljästi, että maassakin on tilaa uudis- ja täydentämisrakentamiselle. Se ei silti tarkoita, etteikö niin uusille kuin vanhoillekin katoille voisi ja kannattaisi rakentaa. Katot voittavat katutason yhdessä asiassa ylivoimaisesti: näkymässä. Ekman toteaa, että kattoja voi muutenkin hyödyntää todella monipuolisesti. ”Viherkattoja, kattoviljelmiä, terasseja, saunoja... Vaihto-

TAIVAASEEN KURKOTTAJAT

ehtoja on. Katoille rakentaminen toisi kaupunkikuvaan lisää viihtyisyyttä ja asumiseen lisäarvoa. Samanaikaisesti voi tiivistää asumista ja ottaa katot käyttöön. Suomessa on paljon tasakattoja, joille voisi hyvin rakentaa.” Ekmanin mukaan esimerkiksi virastotalon katolle saisi paljon viihtyisyyttä terassilla ja pienellä kattopuutarhalla. ”Täällä voisi järjestää avoimia tilaisuuksia, ulkoilmademokratiaa. Katolta näkee hyvin keskustan yli, joten täältä voi osoittaa paikkoja, joissa tapahtuu jotain uutta.” Kuulostaa hyvältä. Miksi ei ryhdyttäisi jo tuumasta toimeen? Rakentaminen ei kuitenkaan käy niin helposti kuin haaveilu. Viitanen toteaa, että visiot töppäävät yleisiin esteisiin: kattorakentamiseen ei ole kiinnostusta tai sitä pidetään liian kalliina. Kattojen hyödyntämisen vähäisyys voi johtua myös siitä, että ihmiset eivät oikein osaa käyttää julkista tilaa. Viitasen mukaan ihmisiä pitäisi herätellä ottamaan kaupunkitila paremmin haltuun jokapäiväisessä elämässä. Se voisi

tarkoittaa esimerkiksi yhteisöllisten tapahtumien järjestämistä kekseliäissä paikoissa. ”Kaupunkilaisilla täytyy olla jokin syy tulla esimerkiksi tälle katolle. Siksi maankäyttö- ja rakennussuunnittelussa pitäisi ottaa huomioon pitkäjänteinen kaupunkitilan kehittäminen. Kattorakentaminen voisi olla hyvä keino vahvistaa tiettyjen alueiden omaleimaisuutta ja ainutlaatuisuutta”, Viitanen sanoo. Kattojen käyttömahdollisuudet vaihtelevat tietysti katon paikasta ja rakenteesta riippuen. Jos virastotalon katto olisi ulkoilmademokratian paikka, niin mistä löytäisi katon tapahtumille ja kulttuurille? Ehdottomasti täältä, toteamme kivutessamme seuraavalle katolle, museokeskus Vapriikin ylle. Upeasta koskimaisemasta pääsevät nauttimaan vain linnut, jotka kirkuvat ärhäkästi. Ekman alkaa heti visioida. Hänen kätensä piirtää portaat museon näyttelytilasta katolle ja sieltä kulkuyhteyden koskenpuoleiselle lounasravintolan terassille. ”Täällä voisi olla ravintolatoimintaa, musiikkia ja tapahtumia. Kult-

” Täällä voisi järjestää avoimia tilaisuuksia,

ulkoilmademokratiaa. Katolta näkee hyvin keskustan yli, joten täältä voi osoittaa paikkoja, joissa tapahtuu jotain uutta.

”

TAIVAASEEN KURKOTTAJAT

tuurikatto tukisi Vapriikin museotoimintaa, sillä katolla voisi järjestää toimintaa myös iltaisin, kun museo on kiinni.” Myös Viitanen innostuu kulttuurikaton ja museon yhdistämisideasta. Hän peräänkuuluttaa toimintojen sekoittamista. Vapriikissa on jo valmiiksi monenlaista toimintaa: näyttelyitä, toimistoja ja lounasravintola.

REUNAMEDIA Reunamedia on nuorten tamperelaistoimittajien perustama sitoutumaton paikallismedia. Tekijät taustoittavat kiinnostavia ilmiöitä ja antavat äänen niille, joiden ääni ei välttämättä muuten kuuluisi. Reunamedia kehtaa poiketa valtavirrasta ja astua reunalle. Lukijoita halutaan innostaa vaikuttamaan omaan elinympäristöönsä ja ilmiantamaan kiinnostavia juttuaiheita, henkilöitä ja tarinoita. Hyvin kirjoitetut henkilöhaastattelut, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ympäristö- ja eläinaiheet, hyvinvointi ja kiinnostavat ihmiskohtalot ovat Reunamedian juttujen tärkeimpiä teemoja. Tekijät hallitsevat niin kuvajournalismin, kirjoittamisen kuin videojournalisminkin tekemisen.

” Miksei vaikka virastotalon katolle voisi perustaa majoitusaluetta?” Vapriikin katolla kiipeillessä herää väistämättä kysymys turvallisuudesta. Katoiltahan voi pudota tai heittää pulloja alhaalla kulkevien päähän. Sitä paitsi Suomessa sääkin on surkea suuren osan vuodesta, joten voiko kattoja edes hyödyntää niin paljon kuin tässä koskea katsellessa on haaveiltu? Viitanen huomauttaa, että pullosta voi saada päähän katutasossakin ja säähän sopivia ratkaisuja on mahdollista tehdä. ”Negatiivinen ajattelu on hyvin yleistä, mutta se ei johda mihinkään. Tarvitaan hyviä kokemuksia ja rohkeutta. Kaipaan ihmisten olemiseen ja elämiseen ehkä muutenkin enemmän lapsenomaisuutta.” Kun puhe kääntyy leikkimielisyyteen, Viitanen saa yhtäkkiä idean. ”Miksei vaikka virastotalon katolle voisi perustaa majoitusaluetta? Jos siellä olisi viherkatto, pari puuta ja telttapaikkoja, joita voisi vuokrata vaikka viidellä eurolla yö. Sehän olisi leirintäalue keskellä kaupunkia.” Ekman nyökkäilee innostuneesti: erinomainen idea. Ehkäpä siinä olisi sitä kaivattua esimerkkiä, jollaisia Viitanen ja Ekman suunnittelulta toivovat.

” Sehän on käsittämätöntä: parhaat maisemat on varattu häkkivarastoille.” Vielä on viimeinen katto käymättä. Se on yksityisen kerrostalon huipulla. Maisema on hieno, mutta ullakolla on vain häkkivarasto. Voisiko asuintalojen kattojakin hyödyntää tehokkaammin? Ehdottomasti, suunnittelijat vastaavat. Katoilla voisi olla vaikka nykyistä enemmän kaupunkisaunoja. ”Yksityisten kerrostalojen kattoja voisi hyödyntää pienviljelyyn tai vaikka kanojen kasvattamiseen. Se olisi todellista lähiruokaa”, toteaa Viitanen. Ekman lisää, että kattorakentamisessa täytyy tietysti ottaa realiteetit huomioon. ”Kaikessa rakentamisessa tulee muistaa liiketaloudellinen puoli. Esimerkiksi kattojen käyttö yhteistiloina ei ole monien rakentajien mielestä varmaan kovinkaan houkuttelevaa, koska niistä ei siten saa suoraan rahaa. Uniikki rakentaminen lisää kuitenkin rakennuksen arvoa. Esimerkiksi ullakoille voitaisiin monissa keskustan taloissa rakentaa persoonallisia asuntoja. Sen sijaan niissä säilytetään tavaroita. Sehän on käsittämätöntä: parhaat maisemat on varattu häkkivarastoille.” Tampereella on jo ravintoloita, jotka kasvattavat omat kasviksensa esimerkiksi takapihalla. Myös kattoviljelyä kokeillaan. Lähiruoka ja ekologisuus ovat selvästi trendejä, jotka ovat tulleet jäädäkseen. Ehkäpä ajatuksemme muuttuvat – katto kerrallaan.

TAIVAASEEN KURKOTTAJAT

MINNA OHTAMAA Minna kirjoittaa mieluiten kulttuurista, ihmisistä ja hyvinvoinnista tarinoita, joita ei voi jättää kertomatta. Taide ja hevosurheilu sytyttävät tamperelaistuneen keskipohjalaisen. Hyvät keskustelut, kriittinen ajattelu, kauneuden vaaliminen ja suoraselkäisyys ovat Minnan resepti maailmaan turtumista vastaan.

Ulkomailla katot kasvavat jo vihreää

2. LASSI JA JANNE HALUAISIVAT NÄHDÄ KULTTUURITOIMINNAN LEVITTYVÄN VAPRIIKIN KATOLLE ASTI.

3. JANNE EKMAN JA LASSI VIITANEN KATOLLA

Vaikka kattotilan hyödyntäminen on Suomessa toistaiseksi vähäistä, maailmalla on kattokäytöstä jo hyviä esimerkkejä. Tampereen teknillisen yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Juho Rajaniemi kertoo, että katot ovat pinnalla arkkitehtuurissa. ”Itse havahduin kattojen hyödyntämiseen toden teolla, kun Snøhetta-arkkitehtitoimiston suunnittelema Oslon oopperatalo valmistui vuonna 2008. Sen katto on suosittu vierailukohde, jossa katsellaan maisemia ja käydään piknikilläkin.” Ekologisuuden ja energiatehokkuuden merkityksen kasvaminen näkyy myös rakentamisessa. Aurinkopaneelit ja viherviljely ovat vakiinnuttaneet asemansa arkkitehtonisissa ratkaisuissa. Viherkattoa voidaan hyödyntää myös lämpöeristeenä, ja toisaalta kesäkuumalla viherkaton avulla voidaan viilentää rakennusta. Viherkatot myös sitovat ilmansaasteita ja rankkojenkin sateiden hulevesiä sekä toimivat meluesteinä. Uusiin taloihin viherkattojen luominen voi olla edullisempaa kuin vanhoihin. ”Näkisin mieluusti enemmän viherkattoja yhdistettynä asukkaiden oleskelutiloihin. Suomessa ollaan kattojen hyödyntämisessä jäljessä, jos vertaa

esimerkiksi Saksaan ja Ranskaan. Ranskassa on jonkin verran myös viherseiniä, jotka tuovat viihtyisyyttä. Niitä voisi hyödyntää enemmänkin Suomessa sisätiloissa. Esimerkiksi Biolanin pääkonttorissa on sellainen.” Visioiden toteuttaminen voi kuitenkin olla hankalaa, jos kaavoitus ei anna periksi – kaikki kaupunkisuunnitelmat on käytettävä kaavoitusjärjestelmän läpi. Jos kaavassa on määrätty tietty kattomateriaali, sen muuttaminen vaikkapa viherkäyttöön on mutkikas prosessi. Rajaniemen mielestä kaavoitusjärjestelmä rajoittaa kaupunkisuunnittelua monella tavalla, mutta sen kehittäminen ei ole aivan yksinkertainen asia. ”Kaavoitus on kankea järjestelmä. Siinä varataan kullekin paikalle yksi käyttötarkoitus, kun kaupungeissa eläväisissä paikoissa olisi tarvetta monille käyttötavoille yhtä aikaa. Järjestelmä on myös kovin hierarkkinen: maakuntakaava määrää ylhäältä asemakaavaan saakka, kun usein hankkeet syntyvät paikallisella tasolla.”

SILJA VIITALA Siljan kuvajournalistinen tavoite ei ole parantaa maailmaa, vaan kertoa siitä. Journalismin perusarvot, tiedonvälitys ja luotettavuus, ovat Siljalle elämäntapa. Silja uskoo karmaan, joten oikein toimimisen motivaatio pysyy korkealla – vaikka oikean ja väärän määritteleminen on usein mielipideasia.

VILMA-LOTTA LEHTINEN Vilma-Lotta on paljasjalkainen tamperelainen, joka innostuu herkästi ja nauraa liian lujaa. Rääväsuisen akan kovan kuoren alla sykkii hämmentyneen runotytön sydän. Solidaarisuus, vilpittömyys, älykkyys ja empatia ovat elinehtoja Reunamedian päätoimittajalle.

TAIVAASEEN KURKOTTAJAT

LAATUA POIKKEAVILLE Ammattitaidon, intohimon ja laadukkaan valikoiman pysyvä liitto. Reilulla asenteella laadusta tinkimättä.

nagual

Modern Tapas Bar Pellavatehtaankatu 19, Tampere (03) 225 5331| inez@gastropub.net

– si l mäl asi muoti a Museo Mi l avi dassa 10. 9. 2016–21. 5. 2017 Ihanat pokat -näyttely nostaa esille asusteista näkyvimmät – silmälasit. Silmälaseissa ei ole kyse vain silmien edessä pidettävistä, näkökykyä parantavista linsseistä, vaan mitä suurimmassa määrin myös muodista.

Best Beer restaurant in Finland Hämeenpuisto 23, Tampere (03) 2141 553 | tuulensuu@gastropub.net

www.gastropub.net

anything but mainstream ...

Museo Milavida Milavidanrinne 8, Tampere Puh. 040 831 4054 www.museomilavida.fi

Avoinna ti–su 11–18 24.10.–31.12.2016 pe–su 11–18 23.6. 11–16, 24.–26.6. suljettu

Kaktusten ja muiden sisustuskasvien erikoisliike

OPUNTIA puh: 040 6636037 www.kukkakauppaopuntia.ﬁ Avoinna ark. 10-18, la 10-15

Opuntia_tre

TIINA LEHIKOINEN JA ALEXANDRA SALMELA Alexandra Salmela on Bratislavassa syntynyt ja Tampereella asuva kirjailija. Tiina Lehikoinen on tamperelainen runoilija ja kuvataiteilija.

Sensuuri ja itsesensuuri asettavat myös rajoja.

Oletko kohdannut sensuuria?

En, mutta koin tukalan tilanteen, kun kirjoitin Antisankaria. Sen viimeisessä luvussa on ripoteltu sekaisin eri tyylisiä tekstejä, esimerkiksi graffitteja ja hyvin aggressiivisia ja rasistisia väitteitä, ja yhdessä niistä oli swastika. Tuntui todella pahalta käyttää sitä.

Miten perustelit sen itsellesi?

Että se on todellisuuden heijastus. Että se ei ole se piippu, se on piipun kuva. Se ei ole henkilökohtainen mielipiteeni.

KUVITUS

TIINA LEHIKOINEN

Kahvipöytäkeskustelu

AS TL

Onko taiteella rajoja?

Se riippuu, kuka niitä asettaa.

TL TL

Tulee ensimmäisenä mieleen instituutioiden asettamat rajat – asetetaan ehtoja, milloin joku kelpaa vaikkapa Kirjailijaliiton jäseneksi –, ja toisaalta lajirajat.

Lajirajat ja genret ovat ongelmallisia. Jos genrerajat ylittää, voi joutua väärään seuraan tai väärään maahan. Ja siellä voi puhua sellaista kieltä, jolla ei tule ymmärretyksi.

TL TL

Viime vuosikymmeninähän on tehty runsaasti erilaisia crossovereita. Koetko, että laji- ja genrerajat määrittävät edelleen vastaanottoa?

Kyllä. Lajiuskollisesta ihmisestä on tietysti kivaa, että jos otat dekkarin käteen, tiedät mitä olet lukemassa, ja sitten et oikein ilahdu, jos satutkin törmäämään johonkin kokeilevaan teokseen. Jos etsii puhdasta genrekirjallisuutta, rajat ovat hyvä juttu, mutta toisaalta kirjailijasta on hauskaa ylittää rajoja.

KAHVIPÖYTÄKESKUSTELU

Oma äidinkieli puolittuu, kun ei ole yhteydessä elävään kieleen. Kieli muuttuu koko ajan. Ihmiset, jotka lähtivät Amerikkaan joskus sata vuotta sitten, puhuivat todella hassua fossiilikieltä, koska he elivät eristyksissä kulttuurista, josta heidän kielensä oli peräisin. Elävä kieli ei ole mikään latina, joka on konservoitu tiettyyn muotoon. Se on jatkuva sulatusuuni, ja jos ei ole mukana siellä uunin sisällä, osa kielen ulottuvuuksista jää vieraiksi.

Kieli kehkeytyy. Jos et käytä sitä, se jää torsoksi. Se ei resonoi kokemuksena. Entä taiteiden väliset rajat?

Olen aina haaveillut aidosta kokonaistaideteoksesta, jossa eri taiteen lajit tuotaisiin luontevasti yhteen. Tällä hetkellä minua kiinnostaa nimenomaan visuaalisuuden tuominen kirjalliseen teokseen. Jopa siinä määrin, ettei tekstiä tarvitsisi vastaanottaa verbaalisesti, vaan se voisi toimia kuvana. Visuaaliset merkit ovat niin vahvoja.

Visuaalinen runous on yksi runouden alalaji. Sen keskiössä ovat nimenomaan kielen materiaalisuus ja se, miltä runo näyttää. Olen itsekin tehnyt jonkun verran vispoja. Visuaalisia runoja on luettava kuvana. Niiden viestit on koodattu eri tavoin kuin verbaalisten runojen.

Myös tyhjät välit merkitsevät.

Valkoinen tila luo visuaalista rytmiä. Tauot ovat äärimmäisen tärkeitä yksikköjä.

Eräs opiskelukaverini kirjoitti gradunsa taukojen merkityksestä Oblomovin eräässä näytelmäversiossa, joka oli siihen aikaan iso juttu. Siinä taukoja venytettiin äärimmäisyyksiin.

Entä yleisön ja tekijän välinen raja?

PUHUJAT

Ajankohtaista keskustelua arkisista ja askarruttavista asioista.

Genret antavat lukijalle turvaa. Hän tietää, miten teokset toimivat. Mutta jos vastaan tulee teos, joka pelaa eri säännöillä, lukija joutuu hämmennyksen tilaan.

Teokset voidaan myös luokitella väärin. Viimeisimmässä kirjassani Antisankari yhden maan nimi on Utopia, ja teos on lokeroitu sen tähden fantasiaksi. Se on outoa.

Vaikka runoudessa ei ole niin selkeitä lajisapluunoita kuin proosassa, siellä vaikuttavat omat hygieniasäännöt.

Ville Hytönen on todennut, että runous on lajeista kaikkein vapain, ja toisaalta Laura Lindstedt on kuvannut romaania juuri maksimaalisen vapauden paikkana, se voi pitää sisällään mitä vain.

Kirjailijoilla on erilaisia runous- ja romaanikäsityksiä, ja vaikka ollaan kielen työläisiä, on vaikeaa artikuloida taustalla vaikuttavia ennakkokäsityksiä, koska ne ovat viime kädessä itse asetettuja rajoja. Omat rajat ovat tiedostamattomampia kuin institutionaaliset rajat. Minusta rajoja pitää koetella. Esikoiskokoelmani Sitruunalumilyhtyjä oli lyyrinen aforismiteos. Aforismi on perinteisesti mielletty Suomessa proosan kaltaiseksi yksiköksi, mutta itse ajattelen, että aforistinen ilmaus on tiheydessään sukua runolle. Myös syksyllä julkaistava viides runoteokseni Multa sisältää aforistiseksi luokiteltavaa ilmaisua.

Taideteos on omalakinen kokonaisuutensa, jolla on oma moraliteettinsa. Runoudessa tekijän ja sisällön yhteen niputtaminen on vielä yleisempää kuin proosassa. Oletetaan, että runossa puhuva ”minä” on yhtä kuin runoilija ja edustaa tämän ajatuksia.

Henkilökohtaisesti minulle tekee pahaa, jos kirjassa kidutetaan puita tai kun hyvä ihminen muuttuu pahaksi, mutten voi kieltää sellaista taidetta tai kirjallisuutta.

Vaikeneminen ei vähennä julmuuksia. Taide voi tehdä ne näkyväksi tai antaa äänen vaikeille asioille, vaikkei niitä nimettäisi suoraan. Taideteokset peilaavat ihmisyyden rajoja – sitä kuinka huonosti me välillä käyttäydymme. Tabuilla mässäily on erikseen, se on tympeää. Millaisena rajana koet kielen? Kirjoitat sekä suomeksi että slovakiksi.

Joskus minulla on fiilis, etten taida kahta kieltä vaan puolikkaita. Esimerkiksi sanajärjestyksen hahmottaminen on joskus vaikeaa.

Suomessa on aika salliva sanajärjestys, tosin käänteinen sanajärjestys vaikuttaa helposti arkaaiselta.

Ja ärsyttävältä. Se on puheessakin ärsyttävää, jos joku puhuu väärällä rytmillä.

Toisaalta esimerkiksi Veijo Meren lauseissa sanojen poikkeava järjestys on juuri se juttu. Lauseet ovat kuin kuperkeikkoja, merkitykset ovat liikkessä aina siihen asti, kunnes tulee piste. Mistä luulet ”puolikkuuden” tunteen johtuvan?

Perinteisissä teatterimuodoissa se on aina olemassa. Teimme Esittävien taiteiden harjoitus- ja tutkimusryhmän työpajassa esityksen Juurruimme, jossa katselimme lavalta esitystä seuraamaan tulleita ihmisiä. Ihmiset luulevat olevansa katsomossa turvassa, ja kun tuo raja menee rikki, he kiusaantuvat. Kyseessä on genrerajaan verrattava asia: jos otan dekkarin, haluan että se on dekkari, ja jos menen teatteriin, en halua että minua häiritään.

Paljon puhuttu ”neljäs seinä ”– ajatellaan, että maksan siitä, että saan olla rauhassa katsoja, eli ostetaan raja tai seinä siihen väliin. Kyse on myös vallasta. Kaiken kaikkiaan rajoja vaikuttaisi löytyvän lukuisia. Taiteen rajattomuus on siis osittain illuusio.

KAHVIPÖYTÄKESKUSTELU

KUVAT

KARITA & JAAKKO RANTANEN

REAL OR FAKE

D E S I G N B O U L E VA R D

Geo termoskannu 68 € The Dots seinäkoukku 19,90 € Apina valaisin 282 € Push kupit 39 €/2kpl Eclectic tyyny 45 € Volet seinäkoukut 25 €/2kpl Golden tarjotin 16 € Golden tarjotin isompi 19,90 € Gap pullonavaaja 13 € Control valaisin 119 € Whiskey stones 56 €

i a ke

u ol ja s

vohveleita

a is i a

Tampereen pien

Jo vuodesta 1992

im m ä

ssä

kivi

talo

ssa

Muotoilija

Liity ammattilaisten joukkoon!

Muotoilualan asiantuntijajärjestönä kehitämme muotoilijan ammattia ja vaikuttamme muotoilun asemaan yhteiskunnassa. Jäsenemme työskentelevät mm. sisustusarkkitehtuurin, teollisen muotoilun, kaluste-, tekstiili- ja vaatesuunnittelun, pakkaussuunnittelun, palvelumuotoilun, taidekäsityön ja taiteen aloilla.

Monipuoliset palvelut ja etumme hyödyttävät sinua työelämässä ja vapaa-ajalla. Lue lisää ja liity jäseneksi.

Teollisuustaiteen Liitto Ornamo ornamo.fi finnishdesigners.fi

puh

. (0

3) 2

TAMPEREEN VOHVELIKAHVIL A

14 4 2 2

5 w w w. v

o h velika h v ila .c o

ät m m . L öy d

e id ä

sta

atu

Aito, alkuperäinen

Teollisuustaiteen Liitto Ornamo tarjoaa tukea työurallesi, olitpa sitten työelämässä, aloitteleva yrittäjä, osakas, kokenut freelancer, työnhaussa, taiteilija tai jotain siltä väliltä.

yös

e Fac

TAIDELAINAAMO

Studio Emilissä 1.9.–18.12.2016 Avoinna: ti–to ja la–su 12–17, pe 12–15.30, ma suljettu Vanha kirjastotalo | Keskustori 4, Tampere

Taidelainaamo ja näyttelyt avoinna: ma–to 12–18, pe–su 12–16 Kuninkaankatu 2, Tampere | www.tampereen-taiteilijaseura.fi

Ihanien tavaroiden ja materiaalien kauppa Taito Shop Tampere

Hatanpään valtatie 4, puh. 03 2251 415 ma-pe 10-18, la 10-15

MAIJA KOVARI

TAIDE KASVAA OSAKSI KAUPUNKIA Mennessäni töihin julkisen tilan suunnittelua tekevään isoon konsulttitoimistoon huomasin, että olen arkkitehdin valeasussa soluttautunut firman ensimmäiseksi taiteilijaksi. Tein töitä kaavoituksen ja julkisen tilan suunnittelun parissa, pohdin kaupunginosien ja katutilojen muotoa,

” Näen itse nykytaiteen kenttänä, jossa alansa

ammattilaiset tutkivat ja tulkitsevat ympäröi-

”

vää maailmaa taiteen keinoin.

Olemme testanneet edellä kuvattua yhteistyön mallia Tampereella vuosina 2015–2016. Kuvaan tässä lyhyesti yhtä hankkeen keskeisimmistä tuloksista eli muutosta taiteilijan työnkuvassa. Taiteilijan rooli suunnittelutiimissä on jossain määrin erilainen kuin näyttelykontekstissa, eikä se varmasti sen vuoksi ole kaikkia varten. Näen itse nykytaiteen kenttänä, jossa alansa ammattilaiset tutkivat ja tulkitsevat ympäröivää maailmaa taiteen keinoin. Taiteilijan ilmaisunvapaudella on sivistysvaltiossa itseisarvo. Galleria- ja museotilat ovat olemassa yksinomaan taidetta varten tarjoten teoksille ja yleisölle mahdollisuuksia kohtaamiseen. Julkinen tila sitä vastoin ei ole olemassa yksinomaan taidetta varten, vaan sillä on useita keskenäänkin ristiriitaisia tarkoituksia. Näiden tarkoitusten suunnittelusta, toteutuksesta ja ylläpidosta vastaavat eri tahot. Suunnittelutiimissä toimivan taiteilijan keskeisin ero suhteessa galleriakontekstiin on halu ja kyky hahmottaa kaupunkisuunnittelussa mukana olevien muiden toimijoiden työn sisältöä ja tunnistaa sen arvo. Itselleni olennainen asia oli ymmärtää se, että jokaisella hulevesi- ja katusuunnittelijalla on taiteilijan tavoin oma vastuualueensa mukainen ideaaliratkaisu, johon hän työssään pyrkii. Jokainen on kuitenkin tietyissä rajoissa valmis sovittamaan sen muiden tarpeisiin. Tähän kompromissien kulttuuriin on myös taiteilijoiden sopeuduttava. Kyse on asiantuntijoiden välisestä yhteistyöstä, joka eroaa niin sanotusti vapaalla taidekentällä toteutuvasta, itsenäisestä taitelijan työstä.

materiaaleja ja jäsentelyä – toisin sanoen normaalia arkkitehdin työtä julkisen tilan suunnittelun kentällä. Samalla kuitenkin tarkkailin suunnittelutyön arkea taiteilijana ja aloin vähitellen lähestyä ratkottavia kysymyksiä myös taiteen näkökulmasta. Toistuvat tavoitteet kaupunkitilojen omaleimaisuudesta ja identiteetistä vaikuttivat suoraan taiteilijalle osoitetuilta tehtäviltä ja ihmettelin, miksei taiteilijoita käytetä työssä enemmänkin. Aloin tutkia alojen välistä rajapintaa käytännössä. Tämä artikkeli on lyhyt katsaus yhteen mahdollisista malleista sovittaa taidetta osaksi kaupunkitilojen suunnittelua.

” Kulkiessamme vanhoissa kaupungeissa

ihastelemme kaupunkitilan yksityiskohtia, katukivien kuvioita ja koristeellisia katuvalaisimia. Miksi tällaista ei ole enää?

”

Olen kirjoittanut blogissani siitä, kuinka taide on aikanaan ollut luonteva ja elävä osa julkista tilaa. Tarkoitus ei tällaisissa kirjoituksissa ole nostalgisoida, vaan avata kaupunkitilojen toteutustavoissa ja niitä taustoittavissa ideologioissa tapahtuneita muutoksia. Näiden muutosten kautta vanhojen ja uusien kaupunkien eroja on helpompi ymmärtää. Kiinnostukseni on erityisesti kaupunkitiloihin integroidussa taiteessa. Kulkiessamme vanhoissa kaupungeissa ihastelemme kaupunkitilan yksityiskohtia, katukivien kuvioita ja koristeellisia katuvalaisimia. Miksi tällaista ei ole enää? Yksi keskeinen vastaus tähän on käsityön korvautuminen koneellisella esivalmistuksella. Kun käsityö oli käytännössä ainut toteutustapa, oli luontevaa, että viimeistelystä vastasi taiteellisesti suuntautunut tekijä.

TAIDE OSAKSI KAUPUNKIA

Kirjoittaja konsultoi työkseen kuntia ja julkisen tilan suunnittelutyötä tekeviä yrityksiä julkisen taiteen toteuttamisessa. Koulutukseltaan hän on sekä arkkitehti että kuvataiteilija. Nettisivut ja blogi osoitteessa: CitiesAreOurs.com

Olen tutkinut työssäni, olisiko entisaikojen kaupunkitilojen integroitua taidetta mahdollista toteuttaa nykypäivänä. Nykyiset kaupunkitilat toteutetaan tarkalleen suunnitelmien mukaan. Mielestäni keskeinen keino taiteen integroimiseksi julkiseen tilaan onkin ottaa taiteilijat osaksi suunnittelutiimejä. Näin taiteilijan suunnittelemat rakenteet voivat korvata tavallisia rakenteita ja niiden kustannuksia. Tällä tavoin rakentuvasta taiteesta tulee elävä osa ympäristöä, toteutuksen budjettia sekä niitä käytäntöjä, joilla tiloja huolletaan. Lyhyesti sanoen taiteesta tulee osa julkista tilaa vanhojen kaupunkien tavoin, mutta päivitettynä nykyisiin suunnittelukäytäntöihin. Malli ei poista mahdollisuutta toteuttaa julkiseen tilaan erillisiä taideteoksia eikä myöskään korvaa esivalmistettujen kalusteiden hyvää muotoilua, vaan tuo uudenlaisen lähestymistavan näiden rinnalle.

Emme siis taiteilijoina voi marssia valmiiksi toimivalle kentälle ja kysyä, ”miksi te ette ymmärrä minua”. Sen sijaan on kysyttävä, ”miten voisin paremmin ymmärtää muita”. Tämä ei tarkoita heittäytymistä muiden ohjattavaksi tai että taiteilijasta pitäisi tulla julkisen tilan asiantuntija. Ei kukaan alan sisälläkään ole kuin oman kapean osa-alueensa asiantuntija. Oman erityisalan vahva ammattitaito, perustiedot muiden rooleista sekä arvostava ja kysyvä asenne riittävät. Sama koskee mielestäni suunnittelualan suhdetta taiteilijaan. Näin mahdollistuu yhteistyö, jossa eri tahot tukeutuvat toistensa osaamiseen. Mitä tuo osaaminen sitten pohjimmiltaan on? Mitä lisäarvoa taiteilija voisi tuoda julkisen tilan suunnittelutiimiin? Jos täytyy kärjistää, hahmotan itse taiteen ja suunnittelualan eroa merkityksen käsitteen kautta. Julkisen tilan suunnitteluala on täynnä ammattilaisia, jotka osaavat ilman taiteilijoitakin laatia toimivaa ja kaunista julkista tilaa. Taiteilijan ammattitaito on luoda tuohon tilaan merkityksiä. Parhaimmillaan julkinen tila paitsi toimii myös kertoo meille siitä, keitä olemme ja keitä haluamme olla. Tuon yhteisen kertomuksen laatimisessa taiteilijoilla on tulevaisuuden kaupunkisuunnittelussa mielestäni yhä suurempi rooli. Oma työni keskittyy kehittämään tätä roolia sellaiseksi, että yhteistyö on mielekästä kaikille osapuolille.

” Parhaimmillaan julkinen tila paitsi toimii myös kertoo meille siitä, keitä olemme ja

”

keitä haluamme olla.

Koneellisen esivalmistuksen kehittyessä sekä suunnittelu- ja toteutustahojen eriytyessä funktionalistisen aatteen siivittämänä jäi käsityönä toteutettu viimeistely pois. Taide tai taiteellinen viimeistely alettiin nähdä kaiken muun tavoin erillisenä funktiona – jonain, jonka voi ottaa mukaan tai jättää pois. Näin sekä tekniikan että kaupunkisuunnitteluaatteiden muutos on käytännössä vaikuttanut siihen, että taide eriytyi kaupunkitilasta. Tänään voidaankin todeta taiteen olevan mukana suunnittelussa kohtuullisen harvoin. Mahdolliset taiteelliset ajatukset putoavat myös usein kyydistä siinä vaiheessa, kun budjettia on karsittava tilan käytettävyyden ja turvallisuuden varmistamiseksi.

TAIDE OSAKSI KAUPUNKIA

SARJAKUVA

VILLE PIRINEN Ville Pirinen (s. 1973, Kitee) on tamperelainen sarjakuvantekijä, kuvataiteilija ja muusikko. Hän pitää kissoista, perunalastuista, kovasta rokista ja ratkihauskoista hupijutuista.

KANNEN KUVA JA JÄSENTEN KUVAT S. 7

JONNA HIETALA Jonna Hietala on tamperelainen toimittaja ja valokuvaaja, joka ei vaihtaisi kotikaupunkiaan mihinkään muuhun kuin johonkin toscanalaiseen, viiniköynnöksiä kasvavaan pikkukylään.

OIKAISU

facebook.com/designboulevard pinterest.com/designboulevard instagram.com/designboulevardtampere H ATA N PÄ Ä N

VA LTAT I E

TA M P E R E

W W W. D E S I G N B O U L E VA R D. F I

DOT-lehdessä nro3 Kangasraportti-artikkelissa s.32-33 oli virheellinen tieto. Aini Vaari ei ole suunnitellut Elefantti-kuosia Finlaysonille vaan oikea suunnittelija on Laina Koskela. Pahoittelemme virhettä.

SARJAKUVA

Muotoilua ja kaupunkikulttuuria

D E S I G N O N TA M P E R E . C O M facebook.com/designontampere @designontampere

D E S I G N TO R I

TA M P E R E E N _ D E S I G N - _ JA _ A R K K I T E H T U U R I V I I K KO

D OT- L E H T I

D E S I G N O N TA M P E R E _ P O P _ U P _ - K AU P PA

D E S I G N _ O N _ TA M P E R E - K A R T TA