DOT #3 by DesignOnTampere

Kahvipöytäkeskustelu Ajankohtaista keskustelua arkisista ja askarruttavista asioista.

Kaleidoscope 44 – 45

Leikittelyä symmetrialla

Ole hyvä, lehti on 40 – 43

ILMAINEN

FREE

DesignOnTampere

TA MP ERELA I N EN MU OTOILUJA KAUPUNKIKULTTUURILEHTI

Kangasraportti Tekstiilisuunnittelua eri vuosikymmenillä S.32 – 36

Kahdessa polvessa Periytyvä ammatti vanhemmalta lapselle S.14 – 19

Rajaportti Muotikuvasarja S.21 – 25

PÄÄTOIMITTAJA

Emilia Kiialainen TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ

Merja Häikiö

Design On Tampere LEHTI 3

GRAAFINEN SUUNNITTELU JA TAITTO

Jaakko Rantanen KUSTANTAJA

DesignOnTampere ry info@designontampere.com designontampere.com KIRJOITTAJAT

Anna Hakula Katja Hynninen Roosa Mattsson Emmi Kallio Jarkko Salminen Tomi Nordlund Siina Levonoja KUVAAJAT JA KUVITTAJAT

Ilona Lehtonen Jenni Holma Anna Hakula Emmi Kallio Laura Happo Jonna Hietala Jukka Salminen Samuel Loueranta Jaakko Rantanen Karita Rantanen

DesignOnTampere ry (DOT) muotoilee Tampereesta sympaattisen designkaupungin. Yhdistyksen energinen synergia mahdollistaa notkean toiminnan ja eloisat tapahtumat. DOT järjestää vuosittain kolme Designtoria, Tampereen Designviikon ja julkaisee DOT-putiikkikarttaa sekä DOT-lehteä. Yhdistys ylläpitää myös paikallisten suunnittelijoiden pop up -kauppaa tavaratalo Sokoksella. Pitelet kädessäsi yhdistyksen DOT-lehden kolmatta numeroa –nauti lukemastasi!

SISÄLLYS

Pääkirjoitus

Lehden tekijät esittäytyvät

Helsinki Design Weekin johtajan Kari Korkmanin tervehdys

KANNEN KUVA

Iltapäivä kaakelitehtaalla

kuvaaja Laura Happo malli Emma-Sofia Hautala

TEKIJÄNOIKEUS

11 – 13

DesignOnTampere kartta

14 – 19

Kahdessa polvessa

Työhuonekatsaus Hattulan Kaakelitehtaasta

DOT-LEHTI 3 kirjoittajat ja kuvaajat Kopioiminen ilman lupaa kielletty Periytyvä ammatti vanhemmalta lapselle

21 – 25

Rajaportti Muotikuvasarja

D E S I G N O N TA M P E R E . C O M D E S I G N O N TA M P E R E . C O M / D OT- L E H T I

27 – 28

Asemalla

46 – 47

Askartele pala Tamperetta

Treeniluolista tuli luksusta

Aistien muistijälki Jonna Hietalan kuvaama aukeama aistikokemusten ääripäistä

48 – 49

Tampereen 7. Designviikko

50 – 51

Ajan Tuntu

Tomi Nordlundin katsaus Tampereen musiikkielämään

30 – 31

Tyylitietoiset Kuvakatsaus tyylinsä löytäneistä naisista

The Other Guide to Tampere -kaupunkioppaan tekijöiden sarjakuva ajan patinasta

32 – 36

Kangasraportti Tekstiilisuunnittelua eri vuosikymmenillä

Kattaus keramiikkaa Tamperelaisia keramiikan tekijöitä

40 – 43

Design Boulevard Kaleidoscope Leikittelyä symmetrialla

44 – 45

Kahvipöytäkeskustelu Emmi Kallio ja Jarkko Salminen pohtivat arkisia ja askarruttavia asioita

Pääkirjoitus

KUVAUS KONKRETIASTA

DOT-lehden tekeminen tuntuu leimahtavina innostuksen adrenaliiniryöppyinä, tahmeina, paikallaan junnaavina ajatuksina ja etäisenä ääriviivattomana sumuhattarana. Lehden tekijätiimi koostuu 21 taitavasta tamperelaisesta. Tekijöille on annettu vapaus omaan ääneen, sisällöntuotantoon, jossa uppoudutaan omiin kiinnostuksen kohteisiin ja jaetaan se muille. Prosessi on hallittu kaaos. “Kuinka demonstroida jotakin, jota ei voi fyysisesti nostaa esiin?” kysyy Kari Korkman tämän lehden tervehdystekstissä. Luova työskentely ja sen ohjaaminen on piirtyvän vision varassa. Haasteena on kommunikoida tunnelmia ja tuntua, epäkonkretiaa. Kielellistäminen ja kuvallistaminen ovat tässä tärkeimpiä työkaluja. DOT-lehti on sekä luovan työn tuotos että demonstraation väline. Anna Hakulan novelli Asemalla on arkkitehtoninen aistimatka. ”Arkkitehtuurin tuntua ei ole hirveästi kielellistetty vaikka se on kaikkialla olemassa ihmisen läsnäolon, materiaalien ja tilan kautta” pohtii arkkitehti Akseli Leinonen artikkelissa Kahdessa Polvessa. Osallistuin muutama vuosi sitten Tampereen Arkkitehtuuriviikolla järjestetylle Näsilinnan opaskierrokselle silmät sidottuina. Kokemuksen kaiku tuntuu yhä vieraillessani vasta remontoidussa ja yleisölle avatussa Näsilinnassa. Ahtaat puiset portaat, kasvien vihertämä tasakatto ja kaikuva marmorinen aulatila; kaikilla oma tunnelmansa. Tunnun kielellistämiseen tarvitaan rikasta kieltä jämptin insinöörikielen sijaan. Aisteihin tukeutuvat ilmaisut herättävät voimakkaita mielikuvia. Tästä oiva esimerkki löytyy Kangasraportista. Tekstiilisuunnittelija Aini Vaarilta tilattiin kuosi “haisevista kukista”, jolla viitattiin mahdollisimman luonnollisiin kukkiin.

PÄÄKIRJOITUS

Emilia Kiialainen MUKA VA-merkin suunnittelija ja DOT ry:n varapuheenjohtaja. Miksi talloa jo valmiiksi tallottuja polkuja tai tanssia valmiita koreografioita kun voi talloa ja tanssia omansa.

Jonna Hietalan kuvaama aukeama Aistien muistijälki välittää vahvoja vaikutelmia, joihin sanoja ei tarvita. Sokerisen hattaran voi tuntea tarttuvan sormenpäihin ja kostean kiven kylmäävän jalkapohjia vain kuvaa katsomalla. Toimimme jatkuvasti enemmän näköaistin ja sen tulkinnan varassa. Tuntu on kuitenkin koettava aidosti konkreettisessa muodossa. Itselleni vahvan aistimuistijäljen jätti Näsilinnan opaskierrokselle osallistuneiden tuntemattomien kanssaihmisten kädestä kiinni pitäminen, silmät sidottuina letkassa kulkeminen. Japanissa virtuaalikumppanit korvaavat jo osittain oikeita ihmissuhteita. Absurdilta kuulostava suhde voi parhaimmillaan olla älyllinen, mutta jotain perustavanlaatuista siitä puuttuu – korvaamaton kosketus. Kahvipöytäkeskustelussa Jarkko Salminen ja Emmi Kallio keskustelevat välineen vaikutuksesta kokemukseen. Herkullinen keskustelu polveilee verkkokaupan etäännyttävään vaikutukseen kuluttamisessa. Materiaalintunnun välittäminen virtuaalisesti on toistaiseksi mahdotonta. Nettikaupan haaste on luoda mahdollisimman todentuntuinen kokemus tuotteesta. Tuntoaisti on ostopäätöksessä tuotteen laadun, toimivuuden ja vetoavuuden kannalta merkittävässä roolissa. Nähdessäni DOT-lehden kolmannen numeron valmiina tunne on kiitollinen ja yhteistyöstä ylpeä. Jokainen juttu on löytänyt muotonsa taitavan luottograafikkomme Jaakko Rantasen käsittelyssä. Samalla tapaa kun DOT yhdistys on saanut alkunsa on tämäkin lehti syntynyt: yhteisen agendan eteen rehkiminen on tuottanut moninkertaisen hyödyn josta riittää jaettavaa – konkreettisesti 15 000 mattapaperisen kappaleen verran.

Lehden tekijät esittäytyvät

Laura Happo

Roosa Mattsson

Laura Happo on valokuvaaja, joka tykkää nähdä oikeat asiat väärässä paikassa. Valokuvalla voi leikkiä ja keksiä maailmoja, joita ei muuten olisi. Mieluiten hän näkisi enemmän leikkisyyttä, värejä ja hätkäytyksiä myös kaupunkiympäristössä. Tämä on meidän kaikkien leikkikenttä!

Roosa Mattsson on jalkinemuotoilun opiskelija, joka kokee oman käsityöläisyytensä periytyneen isovanhemmiltaan lähtien. Ikuisena innostujana ja kaupunkipyöräilijänä Roosa arvostaa uusia haasteita ja matalia rotvalleja.

KUVANNUT MUOTIKUVASARJAN S.21 - 25 JA KUVASARJAN TYYLITIETOISET S.30 -31

Merja Häikiö Merja Häikiö on vaatetusalan ammattilainen joka viipottaa pyörän selässä pitkin Tampereen katuja. Innostunut koripallon pelaamisesta kavereiden kanssa ja uskoo että vielä jonain päivänä osaa donkata. Nauttii syksyn kirpeistä iltauinneista, vaikkakin joka kerta viileään veteen meneminen jännittää. Kaipaa lisää kissakohtaamisia arkeen ja on kiitollinen ihanasta työstä mitä tällä hetkellä saa tehdä. Toimii DOT ry:n toiminnanjohtajana. LEHDEN TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ. JÄRJESTÄNYT RAJAPORTTI -MUOTIKUVASARJAN S.21 - 25

Jaakko Rantanen Jalkapalloa 30, designia 20 vuotta. Ensimmäisessä päivä päivältä hitaampi. Jälkimmäisessä löytyy joka päivä uutta ja innostavaa. LEHDEN GRAAFINEN SUUNNITTELU JA KALEIDOSCOPE KUVASARJA S.40 - 43

Anna Hakula Anna Hakula on arkkitehti, kaupunkitutkija ja arkkitehtuurikasvattaja, jonka mielestä eksyminen on hauskempaa kuin opaskartan lukeminen. Tällä hetkellä Hakula keskittyy musisointiin ja sen ohessa työskentelee hieman arkkitehtitoimistossa, luennoi satunnaisesti, kirjoittaa sarjakuvaa ja järjestää arkkitehtuurikasvatustyöpajoja. KIRJOITTANUT JA KUVITTANUT ARTIKKELIN ASEMALLA S.27-28, KIRJOITTANUT SARJAKUVAN AJAN TUNTU S. 50-51

Emma-Sofia Hautala Emma-Sofia Hautala on tamperelainen näytteljä-muusikko. Hänet nähdään tänä syksynä Tampereen työväen teatterin suurella näyttämöllä Kohtalon tango -näytelmän naispääosassa. 2016 keväällä Nätyltä valmistuva nuori nainen haaveilee uudenlaisesta musiikkiteatterista ja nauttii paikallisesta designista. www.emma-sofia.com. MALLINA RAJAPORTTI-MUOTIKUVASARJASSA S. 21-25

Jenni Holma Jenni Holma on Lahden Muotoiluinstituutista valmistunut valokuvaaja. Kuvaamisen lisäksi hän opiskelee graafista suunnittelua ja punoo juonia oman talon hankkimiseksi Pispalasta. Länsirannikolla varttunut Jenni rakastaa merta, reppureissuja ja luovia projekteja. Tampere on hänen mielestään Suomen paras paikka elää – luonto ja kaupunkikulttuuri samassa paketissa, mukavilla ihmisillä höystettynä. KUVANNUT DESIGNONTAMPERE KARTTASIVUN S.12 - 13 JA ILTAPÄIVÄ KAAKELITEHTAALLA S.8

Ilona Lehtonen Ilona Lehtonen on arjen omituisuuksista ammentava kuvataiteilija, jonka työskentelyssä ovat tunnusomaisesti läsnä dokumentaarisuus, hetkellisyys ja kokemuksellisuus. Myös VJ:nä toimiva Lehtonen innostuu erityisesti monialaisuudesta ja luovista yhteistyöprojekteista. Parhaillaan suunnittelee uutta ilmettä neljättä vuottaan juhlivalle Y-Festivaalille. KUVITTANUT SARJAKUVAN AJAN TUNTU S. 50-51

Siina Levonoja Siina Levonoja on muotoilun ja keramiikan opiskelija, joka inspiroituu tällä hetkellä talkoohengestä, meren aalloista, pirtelöistä ja eläinten kanssa juttelusta. Fiilistelee jo vaivihkaa ratikkaa, lähijunaa ja muuta uutta Tamperetta. KIRJOITTANUT ARTIKKELIT ILTAPÄIVÄ KAAKELITEHTAALLA S.8 JA KATTAUS KERAMIIKKAA S.38

Samuel Loueranta Samuel Loueranta on valokuvaaja joka vapaa-ajallaan mielellään askartelee, remontoi tai rakentaa jotain. Myös ruoan laittaminen ja sen syöminen kuuluu mielipuuhiin. Hän ammentaa inspiraationsa ympäröivistä tunteista ja tunnelmista, ihmisistä ja luonnosta. Pitää myös Talvikin -nimistä blogia vaimonsa kanssa ja pyörittää Krunsk -vaatemerkkiä hyvän ystävän kanssa.

KIRJOITTANUT ARTIKKELIN KAHDESSA POLVESSA S. 14-19

Roosa Saastamoinen Vestonomi, joka kamppailee perfektionismin ja lungiuden välillä. Ihailee rohkeita sekä osaavia ihmisiä ja pyrkii itsekin olemaan molempia. Kulkee kahvikuppi kädessä, nuttura vinossa ja haaveilee paluusta lapsuuden maalaismaisemiin. LEHDEN MAINOSMYYJÄ

Jukka Salminen Jukka Salminen on tamperelainen valokuvaaja ja musiikintekijä. Pikilinna, hyvä olut ja ruoka, hyvä musiikki ja jalkapallo kiinnostaa. Tuleva merten kauhu haaveilee veneestä ja kalliosaarista. KUVANNUT ARTIKKELIIN KAHDESSA POLVESSA S. 14-19

Tiina Toratti Uunituoreen, muodonmuutoksen kokeneen luonnollisen kauneuden Keidas by Lumo:n onnellinen omistaja, ekokampaaja ja meikkaaja. DOTin muotikuvauksissa yhdistyvät aina tekijöiden jännittävät mutta hyvin samankaltaiset ajatusmaailmat sekä rento meininki. Tykkään! MEIKKAUS JA KAMPAUS RAJAPORTTI -MUOTIKUVASARJAAN S.21 - 25

Jonna Hietala Lankakauppa Keränkin takaa tuttu Jonna Hietala maistoi seitsemänvuotiaana hattaraa ja kuvasi sitä kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Villapaitoja, pillifarmareita ja liehuvia hameenhelmoja rakastava kauppias haaveksii vapaasta viikosta ja Amasonin keikasta eikä panisi kunnon kameraakaan pahakseen. KUVANNUT AISTIEN MUISTIJÄLKI -KUVASARJAN S.46 - 47

Karita Rantanen Tamperelaisen muotoiluputiikin Design Boulevard perustaja, muotoilija ja realistinen ideoija. KALEIDOSCOPE KUVASARJA S.40 - 43

KUVANNUT ARTIKKELIIN KANGASRAPORTTI S.32 - 36

LEHDEN TEKIJÄT ESITTÄYTYVÄT

Tervehdys Kari Korkman

Demonstraatioita ja kohtaamisia Tapasin 90-luvun alussa iäkkään yritysjohtajan, jolla oli mieleenpainuva käsitys Tampereesta. Se perustui geneettiseen perimään. Teollisuusyritystä ei johtajan mukaan kannattanut perustaa mihinkään muuhun kaupunkiin Suomessa. Tamperelaiset kun olivat jo sukupolvien ajan kasvattaneet tehdastyöläisiä. Yritysjohtaja ei enää ole keskuudessamme eikä 90-luvun alun Tamperekaan. Globaali talous on tuonut tullessaan ison murroksen ja valmistusta on siirretty sinne missä tuotannontekijät ovat edullisempia ja markkinat kasvussa. Suomen on luotava kilpailukykynsä uudestaan. ”Kysyntälähtöisten tuotteiden ja palveluiden suunnittelu, digitalisoitumisen yleistyminen liiketoiminnassa sekä muotoilun ja konseptoinnin roolin kasvu liiketoiminnassa synnyttävät kasvavaa tarvetta luovalle osaamiselle kaikilla toimialoilla” (TEM, 2014). Työ- ja elinkeinoministeriön Muotoile Suomi -ohjelma tarjoaa muotoilijalle tilaisuuden ryhtyä muutosagentiksi. Toimialan, joka aiemmin yhdistettiin valmistavaan teollisuuteen, on otettava uudeksi painopisteekseen palvelujen ja konseptien kehittämisen. DOT ry toteuttaa Tampereella tärkeää tehtävää. Muutokset vaativat käynnistyäkseen aina katalysaattoreita, jotka kyseenalaistavat vanhoja ajattelumalleja ja nostavat esiin uusia. Festivaalit ja tapahtumat ovat erinomainen työkalu. Niitä voidaan hyödyntää demonstraatioina ja jopa provokaatioina jostakin, joka voi kehittyä pysyväksi kehityssuunnaksi. Jos yksittäinen

H ATA N PÄ Ä N

VA LTAT I E

Helsinki Design Weekin perustaja ja johtaja

tapahtuma ei vakuuta, on sillä silti arvo testilaboratoriona. Tampereen Designviikko voi havainnollistaa muutosta. Se ei enää kerro pelkästään esineistä, arkkitehtuurista tai muodista vaan lisääntyvässä määrin yritysten ja kaupungin tarjoamista palveluista, joita me kaikki käytämme joka päivä. Haasteena on näiden palveluiden aineettomuus. Kuinka demonstroida jotakin, jota ei voi fyysisesti nostaa esiin? Digitalisoituminen on muuttanut yritysten rakenteita, pilkkonut työelämän projekteihin ja tarjonnut meille kaikille laajat mahdollisuudet kommunikoida verkon yli. Varsinkin luovilla aloilla toimitaan erillään pienissä yksiköissä. DOTin ja Designviikon ehkä kaikkein tärkein rooli onkin saattaa ihmisiä yhteen ja tarjota mahdollisuus satunnaisille kohtaamisille. Kun opimme tuntemaan ja luottamaan toisiimme, pystymme rakentamaan ihmissuhdeverkostoja. Niiden osalta maailma ei ole muuttunut vuosituhansien aikana lainkaan. Lainatakseni designviikkoverkostossa tapaamaani meksikolaista kollegaa ”face-to face makes good business”. Miten kolumni saadaan lopuksi pyöräytettyä takaisin iäkkään yritysjohtajan tarjoamaan teoriaan tamperelaisista? Ei mitenkään –en uskonut siihen alun alkaenkaan. Avoimia, sosiaalisia, kansainvälisiä, luovuutta hyödyntäviä, yritteliäitä –niistä on menestyvät sukupolvet tehty.

TA M P E R E

facebook.com/designboulevard pinterest.com/designboulevard instagram.com/designboulevardtampere

W W W. D E S I G N B O U L E V A R D . F I

Työhuoneella

ILTAPÄIVÄ KAAKELITEHTAALLA Susanna Palovaara prässää työhuoneellaan Epilässä savesta kuusikulmaisia keramiikkalaattoja kipsimuotteihin. Hattulan Kaakelitehdas myy kustomoituja kaakeliuuneja ja seinälaattoja. Yritys tekee myös kaakeliuunien korjauksia. K I R J O I T TA JA

Siina Levonoja K U VAT

Jenni Holma

Kaakelitehdas sijaitsee mainiosti valtateiden risteyksen lähellä, mutta kuitenkin vehreässä ja viihtyisässä Epilän keskustassa. Työhuone on avara 115 neliömetrin halli missä jokainen neliö on tarkkaan käytössä. Keramiikka asettaa erityisvaatimuksia työtilalle. Sen tulisi olla maantasossa ja mielellään lastauslaiturilla varustettu, sillä materiaalit ja valmiit tuotteet painavat rutkasti. Tarvitaan myös jykevä sähköjärjestelmä, ilmastointi ja varastotilaa. Myymälää ei ole, vaan asiakkaat tulevat pajalle. Teollisesta nimestä huolimatta kaakelitehtaassa työskentelee Susanna, joka suunnittelee ja valmistaa kaikki yrityksen tuotteet alusta loppuun omin käsin, Epilän vanhassa leipomorakennuksessa. Tänään on yleinen vapaapäivä, mutta Susannalla on tavallinen työpäivä. ”Välillä päivät venyvät, mutta täällä ei kuitenkaan väsy niin kuin tietokonetyöskentelyssä. En ikinä haluaisi sellaista työtä!”

ILTAPÄIVÄ KAAKELITEHTAALLA

Hattulan Kaakelitehtaalla on Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Avainlippu -merkki. ”Olisipa vielä joku kotimaisen keramiikan merkki, leima jonka voisi lyödä tuotteisiin. Olisi myös hienoa tarjota tällä pienellä alalla työpaikka, jos se olisi jotenkin mahdollista”, Susanna miettii. ”Olen opiskellut taidehistoriaa, ja se kasvatti kiinnostustani rakennushistoriaan ja teollisuusperintöön. Tutkin myös kaakelitehtaiden historiaa. Vaikutuin siitä, millaista käsityötaitoa suurten uunien valmistaminen savesta on vaatinut”, Susanna kertoo. Viimeiset kaakeliuunitehtaat lopettivat Suomessa 1960-luvulla. Vuonna 2007 perustettu Hattulan Kaakelitehdas on toistaiseksi ainoa kotimainen valmistaja.

TEOKSIA GROTHE-KOKOELMASTA 3.10.2015–24.4.2016

SERLACHIUS-MUSEO GÖSTA | MÄNTTÄ | SERLACHIUS.FI | (03) 488 6800

Anselm Kiefer, Am Anfang, At the Beginning (osa teoksesta), 2008, Collection Grothe,Duisburg, Kuva: Charles Duprat

ANSELM KIEFER

Design On Tampere KARTT A / MAP 2015 Esittelee Tampereen parhaimmat kivijalkaliikkeet, ruokapaikat, kahvilat ja galleriat.

Design On Tampere KARTTA / MAP 201 5

Design / Clothes

8. ARELA

11.LINA

Paikallisen perheyrityksen yksinkertaisia,

Hamam-pyyhkeitä

laadukkaita kashmir- ja puuvillavaatteita

ALEKSANTERINKATU 28

ILMARINKATU 9

Design / Home Decor

1. SUPER MUKAVA Contemporary Finnish Fashion OTAVALANKATU 3

2. MIRAAKKELI Ihastuttavia leluja ja lastenvaatteita. ALEKSANTERINKATU 28

12.DOMDOM Raikasta, yksilöllistä, skandinaavista sisustustavaraa ALEKSIS KIVEN KATU 30

9. DESIGN BOULEVARD Sisustusta ja muotoilua HATANPÄÄN VALTATIE 6

Vintage

4. KUOPUS Värikkäitä, laadukkaita, skandinaavisia lastenvaatteita KEHRÄSAARI B

5. SEELE 13. HELGA-NEITI

Kestävää tyyliä ja yksilöllisyyttä KUNINKAANKATU 21

10. TAITO SHOP TAMPERE

Second hand aarteita & Annina hattuateljee

Kotimaisia käsintehtyjä tuotteita ja

ALEKSANTERINKATU 30

6. GRILLIN’

käsityömateriaaleja

Tamperelaista designia suoraan prässistä

HATANPÄÄN VALTATIE 4

HALLITUSKATU 22 M 18

14. FORGET-ME-NOT Vintagea & Indie-merkkejä & Kulttuurikahvila

7. UNIIKIT Värikkäitä, mielenkiintoisia vaatteita ja asusteita NÄSILINNANKATU 21

DESIGN ON TAMPERE KARTTA

ALEKSANTERINKATU 30

15. KÄTKÖ VINTAGE Vintage muotia, huonekaluja & löytöjä. AALTOSENKATU 31-33 Design / Accessory

17. KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUS-KESKUS VERKARANTA Näyttely, myymälä ja taitopaja VERKATEHTAANKATU 2

18. KORUS DESIGN Korkealaatuisia designkoruja

23. KENKÄPAJA PIHKA

HÄMEENKATU 14

Käsintehdyt nahkakengät- ja laukut

28. TAMPEREEN VOHVELIKAHVILA

KEHRÄSAARI

Aito sympaattinen vohvelikahvila OJAKATU 2

29. PYYMÄEN OMA KAHVILA Aistikkaita makuhetkiä TUOMIOKIRKONKATU 30

30. MOKKAMESTARIT Huipputason erikoiskahvin- ja teen myymälä. VERKATEHTAANKATU 9

31. RUNSAUDENSARVI 19. NAGUAL

Luonnontuotteita ja herkkuja

Taidokkaat Jalometallikorut HÄMEENPUISTO 31

ALEKSANTERINKATU 30

24. TALLIPIHA Poikkea puoteihin, viivähdä kahvilassa

32. RUOKAPUOTI LEMPI

KEHRÄSAARI

...kuin silloin ennen

20. KRAA KRAA EYEWEAR

AALTOSENKATU 27-29

Puisia design silmälasinkehyksiä. PELTOKATU 16 D 3.KRS Arts / Crafts

Valikoituja huonekaluja, valaisimia ja kodin pienesineitä

Galleries

33. TULLIKAMARI; PAKKAHUONE & KLUBI

25. GALLERIA RAJATILA

Ovi auki elämyksiin

Taidegalleria, nykytaide, pienkustanne, kirjakauppa

TULLIKAMARIN AUKIO 2

HÄMEENPUISTO 10

34. TAPAS BAR INEZ 26. SARA HILDÉNIN TAIDEMUSEO

Modern Tapas Bar PELLAVATEHTAANKATU 19

Nykytaiteen ystävien kohtauspaikka. LAITURIKATU 13

35. GASTROPUB NORDIC Leppoisa skandinaavihenkinen Gastropub.

Food / Drink

OTAVALANKATU 3

27. KAHVILA RUNO

36. RAVINTOLA 931

Kahvia, runoja ja herkkuja

Juotavaa, Syötävää, Kuunneltavaa, Outoa.

OJAKATU 3

KEHRÄSAARI, RAKENNUS B

21. PIKKUPUTIIKIT Suomalaista käsityönä tehtyä muotoilua KEHRÄSAARI

37. RAVINTOLA 4 VUODENAIKAA French Bistro Old Markethall HÄMEENKATU 19, KAUPPAHALLI

22. ATELJEEKATU OSK

Käsintehtyjä asusteita ja sisustustuotteita.

38. GASTROPUB TUULENSUU

KEHRÄSAARI

Suomen Paras Olutravintola 2014. HÄMEENPUISTO 23

Hatanpään valtatie 6

W W W. D E S I GONNTAMPERE B O U L E VA R D. F I DESIGN KARTTA

KAHDESSA POLVESSA K I R J O I T TA JA

K U VA A JA

Roosa Mattsson

Jukka Salminen

1. LOUHET AINON TYÖHUONEELLA PYYNIKIN TRIKOON VANHASSA TEHTAASSA. MAALAUKSET KUVAN TAUSTALLA: HANNA-RIIKKA HEIKKILÄ JA AINO LOUHI.

Kristiina ja Aino Louhi ”Kuvittajan työtä voi verrata näyttelijän tai muusikon työhön, sitä tulkitsee jotain jo olemassa olevaa, jolle antaa oman värinsä ja lisänsä.” kiteyttää Kristiina Louhi, 65, ammattinsa. Kristiina on pitkän uran tehnyt kuvittaja ja kirjailija. Hänen julkaisunsa ovat pääasiassa oppikirjoja ja lastenkirjallisuutta, muun muassa Aino- ja Tomppa-lastenkirjasarjat ovat hänen käsialaansa. Kristiinalla oli jo lukioaikana selvä käsitys siitä että hän haluaa valmistua ammattiin, joka liittyy kuvan tekemiseen. Vielä pyrkiessään Taideteolliseen korkeakouluun, suuntautuminen oli epävarmaa. ”Pääsykokeissa vapaapiirustus ja -maalaus ohjasivat minut graafiselle osastolle”, Kristiina muistelee. Hän valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta kirjagraafikoksi vuonna 1975.

Aina käydessäni äidin luona Järvenpäässä, tartun lapsuuden kirjoihini. Lapsena lukemansa kirjat muistaa älyttömän hyvin. Siitä ymmärtää, kuinka merkityksellisiä kuvat ja tarinat ovat lapselle. ”Sinulla ei tainnut olla kynnystä opiskella alalle. Olit nähnyt ettei se ole kummempi ammatti. Toisaalta tiesit, etteikö pitäisi tehdä hirveästi töitä”, Kristiina kommentoi Ainon uravalintaa. Aino Louhi, 34, on tamperelainen kuvataitelija ja kuvittaja. ”Minulle ja sisaruksilleni annettiin kynät käteen jo pienenä. Minulla oli lapsena hirveä määrä luonnoskirjoja, jotka piirsin täyteen tyttöjen kuvia. Meillä oli äidin ateljeessa oma piirustuspöytä”, Aino naurahtaa. Helsingin kuvataidelukiosta valmistuttuaan Aino muutti Tampereelle opiskelemaan kuvataidetta. Lapsuudenkotiaan Aino kuvailee inspiroivaksi ja värikkääksi. ”Arkisetkin asiat valikoitiin estetiikan

KAHDESSA POLVESSA

kautta. Opin kotoa kauneuden tajun ja kulttuurin arvostamisen”, hän summaa. ”Aina käydessäni äidin luona Järvenpäässä, tartun lapsuuden kirjoihini. Lapsena lukemansa kirjat muistaa älyttömän hyvin. Siitä ymmärtää, kuinka merkityksellisiä kuvat ja tarinat ovat lapselle”, Aino kertoo. Louhet ovat olleet aktiivisia urillaan. Ainon töitä on ollut vuosittain esillä näyttelyissä. Maalaus- ja installaatiotaiteen lisäksi hän on tehnyt sarjakuvajulkaisuja. ”Tänä vuonna julkaisin ensimmäisen lastenkirjani Eppu Nuotion kanssa”, Aino iloitsee. Kristiinaa on huomioitu useilla tunnustuksilla neljävuosikymmentä kestäneellä urallaan. Vuonna 1989 saamansa Rudolf Koivu -palkinnon hän mainitsee yhdeksi tärkeäksi. ”Siihen mennessä se oli suurin saamani tunnustus. Sain ryppäässä useamman palkinnon, ne olivat kiihkeitä työvuosia”, Kristiina muistelee. ”Lastenkirjallisuus oli silloin pinnalla. Yhtäkkiä huomattiin, miten tärkeää on lukea lapsille. Lastenkirjoja kustannetiin paljon ja uudella tavalla kiinnostuttiin lastenkulttuurista.” Kristiinalle vuonna 2014 myönnetyn Pro Finlandian hän kuvailee kaiken saamansa tunnustuksen kilpistymäksi. ”Kaiken edellytys on ollut, että on saanut apurahoja. Se on tavallaan julkinen tunnustus, vaikka sitä ei luokitella palkinnoksi. On saanut mahdollisuuden viedä työtään eteenpäin”, Kristiina sanoo vakavana. ”Tärkeintä on, että voi tehdä työtä, josta nauttii. Siihen olen lapsianikin halunnut ohjata”, hän jatkaa. Kuvan tuottajina Kristiina ja Aino ovat perinteisiä käsillä tekijöitä. ”Työtapa on hidas, mutta käsin tekemisen taidon vaaliminen on tärkeä tehtävä, kun kaikki digitalisoituu. Se on myös tapa erottua joukosta”, Aino pohtii. Yksi Kristiinan haaveista on taitelijaneläke. ”Haluaisin tehdä tätä työtä

mahdollisimman pitkään, mutta omaan tahtiini. On hyväksyttävä, että iän myötä hidastuu. Ei ole ollut aikaa ajaa itseään sisään projekteihin tai tehdä kokeiluja”, Kristiina harmittelee.

Työt, joihin on banaalisti sanottuna antanut kaikkensa, ovat niitä joista saa eniten kiitosta. Louhet kertovat tyyliensä olevan samankaltaiset. ”Kuvituksissamme saattaa olla yhteneväisyyksiä. Eroa kuitenkin on ja sitä tulee koko ajan lisää”, Kristiina sanoo. Molemmat liputtavat ilmaisun vaivattomuuden ja luonnollisuuden puolesta. ”Ajattelen saman oloisuuden olevan perintöä tekemisessäni”, Aino pohtii. Hän ei koe painetta äidin taustasta. ”En vertaile meidän uria. Toisaalta, olen vasta nyt tehnyt ensimmäisen lastenkirjani. Kuvitus oli minulle pitkään punainen vaate. Nyt olen tehnyt sovinnon sen kanssa”, hän kertoo. Työssä onnistumista Kristiina vertailee saadun palautteen määrään. ”Työt, joihin on banaalisti sanottuna antanut kaikkensa, ovat niitä joista saa eniten kiitosta”, hän kertoo. Esimerkkinä hän käyttää Riitta Jalosen Tyttö ja Naakkapuu -kirjan kuvitusta, jota hän teki voimakkaan tunneryöpyn vallassa. ”Kirja kertoo pienen tytön isän kuolemasta. Työstin kuvitusta itselle vaikeassa elämäntilanteessa. Vaikka aihe oli vierestä, olin tarinan murheessa sisällä. Jotain siitä omasta kokemuksesta siirtyi kirjan kuviin”, hän pohtii. ”Taiteen merkitys on läsnä, kun tekijä ja katsoja ovat yhteisen kokemuksen äärellä. Jaetaan yhteinen tunne, vaikka lähtökohdat olisivat aivan toiset”, Kristiina kuvailee.

KAHDESSA POLVESSA

LEINOSET KUVATTIIN BIRGER FEDERLEYN SUUNNITTELEMASSA PIKILINNAN RAKENNUKSESSA.

Sakari ja Akseli Leinonen ”Tampere on mielestäni Suomen ylivoimaisesti kaunein kaupunki. Olen vahvasti sitä mieltä. Täällä yhdistyy kompakti kaupunki vahvaan luontoympäristöön. Myös kaupungin elämisen tuntu on hyvin läsnä”, luonnehtii Sakari Leinonen, 59, kotikaupunkiaan. Sakari on työskennellyt Tampereen kaupungille vuodesta 1988. Tällä hetkellä hän on keskustahankkeessa projektipäällikkönä. Aluevastuisiin hänelle kuuluu keskustan länsipuoli, muun muassa Eteläpuiston ja Särkänniemen alueiden kehittämishankkeet. Vuodet 2005 - 2014 hän toimi asemakaavoituksen vetäjänä. ”Olen sukuni ensimmäinen arkkitehti. Siinä mielessä uravalintani oli pelinavaus”, Sakari kertoo. Sakarin poika, Akseli Leinonen, 32, on arkkitehti toisessa polvessa. Molemmat ovat kouluttautuneet ammattiinsa Tampereella. ”Yläasteella tein stipendityön, joka liittyi arkkitehtuuriin. Opin isältä, että joskus pitää purkaa osiin ja rakentaa uudelleen. Siinä kehittyy työstettävän asian sisältö. Se tuntui yläasteelaiselta vaikealta hyväksyä”, Akseli muistelee isän ammattiin perehtymistä. Nyt Akseli toimii suunnitteluarkkitehtina Helsingissä. Tällä hetkellä hän työskentelee länsimetrohankkeen parissa.

Hämeenkatu on Suomen urbaanein katu. Se päättyy hienosti molemmissa päissä, on kaupunkimainen ja siinä on upea koski välissä. Vaikka Sakarin ja Akselin työnkuvat poikkeavat toisistaan, he kertovat prosessien etenevän samankaltaisesti. Tehtävä määrittyy aina asiakkaan luomien tarpeiden mukaan. Suunnittelijan vastuulla on ratkaisuesitysten muotoilu. ”Arkkitehti tekee laaja-alaisia selvityksiä ja esittää vaihtoehtoja. Päätösvalta on lopulta kuitenkin tilaajalla, vaikka arkkitehti joutuu vastaamaan isoista asiakokonaisuuksista”, miehet summaa-

KAHDESSA POLVESSA

vat. Työ on sekä yksilö- että ryhmävetoista. ”On olennaista ymmärtää, milloin on hyvä käyttää toista tahoa, joka hallitsee tiettyjä osa-alueita paremmin. Jokaisen ihmisen tieto- ja osaamismäärä on aina rajallinen”, Akseli pohtii. Tamperetta miehet katsovat kaupunkilaisen ja arkkitehdin silmin. ”Hämeenkatu on Suomen urbaanein katu. Se päättyy hienosti molemmissa päissä, on kaupunkimainen ja siinä on upea koski välissä”, Sakari kuvailee. ”Nyt kadun luonne tulee muuttumaan radikaalisti. Siitä tulee joukkoliikennepainoitteinen ja ihmisten oleminen tulee lähemmäs ydintä”, hän jatkaa. ”Julkinen tila on tehty ihmisiä varten. Sen toimivuus on ehdottoman tärkeää, koska se on kaikki mitä jää asunnon ulkopuolelle. Jos autoliikenteen painoarvo vähenee, ihmisille jää enemmän tilaa. Näen sen jäsentämiskysymyksenä”, Sakari muotoilee. Akseli vertaa julkista tilaa kaupungin käyttöliittymäksi. ”Hämeenkadun ratkaisuja tehdessä, pitää varmistua siitä, että ne tukevat kadun aktiivisuutta. Tilan on oltava mahdollisimman mukava, mutta myös elävä. Arkkitehdin näkökulmasta katsottuna, Tampere osaa tehdä valintoja ja edistää asioita”, Akseli täydentää. Sakari arvostaa tamperelaista arkkitehtuuria laajasti läpi vuosikymmenten. ”Kaikissa aikakausissa on edustavat kohteensa. Vanhoista nousee esimerkiksi Lönnin ja Strömmerin tuotannot, uudemmista Kalevan kirkko ja Metso. Viimeisin on Tipotien terveysasema, joka on mielestäni tavattoman hieno”, hän sanoo. Onnistuneena kokonaisuutena Sakari pitää Kalevan kaupunginosaa. ”Se on peruskaupunkia, mutta vaikuttava kappale funktionaalista kaupunkisuunnittelua”.

Aikakausia tai tyylisuuntia mielenkiintoisempana Akseli korostaa arkkitehtuurin toimivuutta. ”Kyse ei ole tyyleistä, vaan siitä miten rakennus toimii ympäristössään, on käytettävä ja esteettinen. Ne voivat olla täysin ajasta riippumattomia elementtejä”, Akseli pohtii. ”Vau-arkkitehtuuri on oma lukunsa. Se pohjautuu muuhun maailmankuvaan kuin käyttöympäristön toimivuuteen”, hän jatkaa. Vau-arkkitehtuurissa pyrkimyksenä on erottautuminen ja hätkähdyttäminen esimerkiksi erikoisilla muoto- ja materiaaliratkaisuilla. ”Tampereella toimitaan melko käytännönläheisesti. Metso on osin vau-arkkitehtuuria, vaikka se on käytännönrakennuksenakin hieno”, Sakari kertoo.

Kyse ei ole tyyleistä, vaan siitä miten rakennus toimii ympäristössään, on käytettävä ja esteettinen. Ne voivat olla täysin ajasta riippumattomia elementtejä. ”Arkkitehtuurin tunnusta puhutaan melko vähän”, Akseli pohtii. ”Sitä ei ole hirveästi kielellistetty edes, vaikka se on kaikkialla olemassa ihmisen läsnäolon, materiaalien ja tilan kautta. Tuntu suhteutuu aina muutokseen. Jyrkänteen reunalla tilantuntu on täysin erilainen kuin suljetussa pienessä huoneessa”, hän jatkaa. Sakari käytännöllistää tunnun arkkitehdin arvojen siirtymisenä suunnittelussa tunnistettavaksi. ”Esimerkiksi Alvar Aallon töissä arvot ovat pelkistetysti näkyvissä. Arkkitehtuurin tuntu on parhaimmillaan, kun sitä pystyy lukemaan osana ympäristöään ja aikaansa”.

KAHDESSA POLVESSA

MAIJA JA ANNI VALOA TULVIVASSA ARELA MYYMÄLÄSSÄ TAMPEREELLA.

Maija ja Anni Arela ”Koen, että ammattini on periytynyt isoisästäni lähtien. Hän teki elämäntyönsä Tampereen Verkatehtaassa tekstiili-insinöörinä. Yliopistoon pyrkiessäni tiesin ammattini realiteetit. Missään vaiheessa ei ole tullut sellaista oloa, että ei tämä ollutkaan sitä mitä ajattelin”, kertoo Anni Arela, 35, Arela-vaatemerkin pääsuunnittelija. Anni pyörittää yhdessä äitinsä, Maija Arelan, ja siskonsa, Viivi Arelan, kanssa vaatemerkki Arelaa. Suunnittelusta vastaa Anni ja Maija, Viivi hoitaa viestinnän ja markkinoinnin. ”Me Arelat olemme kolme erilaista naista”, Maija, 65, iloitsee. ”Asiakkainamme on meidän kaikkien tyyppisiä naisia. Suunnittelumme ideana on se, että mallistoissa olisi jotain kaiken kokoisille ja tyylisille”, hän jatkaa.

äidin töistä tuoduista koevedoskankaista. Olin silloin 6- ja Viivi 3-vuotias. Kun kankaita tuotiin kotiin, aloin nopeasti itseopetellen valmistaa vaatteita”, Anni muistelee. Maija kertoo, että Annin vahvuus suunnittelijana on hyvä näkemys ja tarkka mallitus vaatteen istuvuudessa. ”Äiti taas on hyvä väreissä ja kokonaisuuden hahmottamisessa”, Anni lisää. Yhteiseksi vahvuudeksi he mieltävät nopean päätöksenteon isoissakin asioissa ja sopivan itsepäisyyden.

Vaatemerkki sai alkunsa tekstiilisuunnittelijana pitkän uran tehneen Maijan tutustuttua kashmir-villaan. ”Olin pitkään haudutellut ajatusta omasta merkistä. Vuonna 2006 Pariisissa ihastuin kashmiriin. Otin yhteyttä ystävääni Kristiina Salminen-Lizzaan, jolla oli aikaisempi kokemus kashmirista ja niin perustimme Arelalizzan”.

”Paljon puhutaan ihmisten huonovointisuudesta työpaikoilla. Jos Viivi tai Anni voi huonosti, minähän äitinä herkästi huomaan sen. Ristiriitoja tulee aina, mutta oman perheen kanssa niistä on helpompi päästä yli”, Maija sanoo. ”Vakavissakin asioissa on aina hauskempi puoli. Nauramme paljon yhdessä”, hän jatkaa.

Leikimme lapsena Viivin kanssa äidin työtä tekemällä kuosisuunnittelukansioita. Ensimmäisen valmistamani vaatteen nidoin Viivin päälle äidin töistä tuoduista koevedoskankaista. Tuotteiden myynti alkoi pienesti yhdeltä rekiltä ateljeeompelimon tiloissa. Tammelaan Ilmarinkadun kivijalkaliike perustettiin vuonna 2010. Asiakaspalvelun ohella Maija pitää liikkeen tiloissa omaa studiotaan. Anni aloitti yhteistyön äitinsä kanssa assistenttina mallistosuunnittelun parissa, samanaikaisesti hän pyöritti Helsinkiin avattua Arelalizzan myymälää. Vuonna 2013 Arelalizza muuttui perheyritys Arelaksi. ”Leikimme lapsena Viivin kanssa äidin työtä tekemällä kuosisuunnittelukansioita. Ensimmäisen valmistamani vaatteen nidoin Viivin päälle

KAHDESSA POLVESSA

Maija on työskennellyt neljällä vuosikymmenellä painokuosien, värien ja sommittelun parissa muun muassa Tampellassa ja Tekstiilipaino Heleniuksella. Omia suunnittelupalvelujaan hän on myynyt aviomiehensä kanssa yhteisestä yrityksestä. ”Tampellassa sain kirjoittaa itse väriaineiden suhdereseptejä, joten pystyin tarkasti vaikuttamaan värisävyihin”, Maija kertoo. ”Liityin myös kansainväliseen väriennustepalvelu Intercoloriin. Sen kautta olen mennyt värimaailmaan vielä syvemmälle. Se on ihan selkäytimessä”, hän jatkaa. ”Meillä on asiakkaita, jotka ostavat samoja tuotteita monissa väreissä. Se on mielenkiintoinen ilmiö, joka viestii hyvin mietitystä väripaletista ja tuotteiden toimivuudesta”, Anni lisää. Arelan muotoilu on voimakkaan pelkistettyä ja puhtaan linjakasta. ”Mietin jatkuvasti, miten voisi tehdä vielä yksinkertaisemmin, kuinka saisi kaiken ylimääräisen pois”, Anni kertoo. ”Inspiraatiooni vaikuttaa kaikki ympärilläni oleva”.

Mallistosuunnittelun Arelat aloittavat puhumalla sen hetkisistä kiinnostuksen kohteista. Keskusteluun tuodaan runsaasti kuvia, joista kerätään yhtenäinen kokonaisuus. ”Suunnittelussa on otettava asiakkaan tarpeet huomioon, mutta tehtävämme on luoda uutta”, Maija summaa. Arela lanseeraa vuodessa kaksi mallistoa, tuotteet on suunniteltu pääsääntöisesti naisille. ”Materiaaleina käytämme kashmiria ja puuvillaa. Joitakin kokeiluja on ollut silkissä ja pellavassa, mutta ne eivät täyttäneet täydellisesti laatukriteerejämme. Ensi kesänä teetämme puuvillakashmiria ohuena neuloksena”, Anni kertoo. Materiaalit tilataan niitä tasokkaimmin tuottavista maista. ”Kiinasta tulee laadukkain kashmir ja Turkista puuvilla. Kashmirtuotteet valmistetaan Nepalissa käsityömäisesti ja puuvillaiset ommellaan Latviassa. Kashmirit neulotaan muotoon, joten prosessissa ei tule yhtään leikkuuhävikkiä”, naiset kertovat.

Suunnittelussa on otettava asiakkaan tarpeet huomioon, mutta tehtävämme on luoda uutta. Arelan laatukäsitykseen kuuluu asiakaspalvelun korostuminen. Myynnin ohella Arela tarjoaa tuotteilleen hoitopalvelua, jossa vaatteelle tehdään tarvittava korjausompelu, pesu, harjaus ja höyrytys. Villapaitojen kuluneet kyynärpäät korjataan kashmirpaikoilla. ”Meillä on sellainen idea, että myynnissä voisi ottaa vastaan edellisten mallistojemme tuotteita, huoltaa ne ja myydä edullisesti eteenpäin. Ajankohta tämänlaiselle second hand -toiminnalle voisi olla hyvä nyt, kun Arelan tuotteita on myyty jo lähes kymmenen vuoden ajan”, Maija visioi.

LÄM Ä E

T A 201

UOD Ä V

S TÄV

RAJAPORTTI

K U VAT

Laura Happo TYYLI

Merja Häikiö MALLI

Emma-Sofia Hautala MEIKKI JA HIUKSET

Tiina Toratti K U VA U S PA I K K A

Rajaportin sauna

ARELA

Villatakki, Marion 390€ polvihousut, Jeanne 115€ M U K A VA

Pihla poolo, 105€ UHANA DESIGN

korvakorut, Säde 28€

Paita, Good Years Top 280€

Housut, Sandy 125€

Takki, Lou 200€

DEAD BIRDS & LIONHEART

ARELA

Kengät, Mouru 239€

Salkku, Launo 249€

K E N K Ä PA J A P I H K A

Kehykset, 1958 570€

KRAA KRAA EYEWEAR

Paita, Painter Shirt 179€

NOUKI

Puulusikat ja -haarukka, Santtu Virta

Pitsiruokaliina, kuvausrekvisiittaa, Merja Häikiö

Mekko, Kirsti dress 198€

M U K A VA

Jakkarat 60-80€, Santtu Virta

Villasukka, Lankakauppa Kerä

T-Shirt Dress 330€

DEAD BIRD & LIONHEART

Himmelipäähine, kuvausrekvisiittaa, Merja Häikiö

flower design

OPUNTIA Hämeenpuisto 31, Tampere puh: 040 6636037 www.kukkakauppaopuntia.fi Avoinna ark. 10-18, la 10-15

Kuva Ari Ijäs

kukkakauppaopuntia

Tanssiteatteri MD Visuaalisesti kauniita, tunnelmallisia, rohkeita ja kutkuttavia esityksiä lapsille ja aikuisille

Vapriikissa näet yli 10 näyttelyä yhdellä lipulla! Museoravintola Valssiin ja museokauppaan voi pistäytyä myös ilman näyttelykäyntiä.

Hällä-näyttämö,

ALAVERSTAANRAITTI 5, TAMPERE TI–SU 10–18 / PUH. 03 5656 6966 / 10/4¤ WWW.VAPRIIKKI.FI

Hämeenkatu 25, Tampere

www.tanssiteatterimd..

erilaisia valaisimia - luminaires extraordinaire

www.lofthansa.net

info.lofthansa@gmail.com

Asemalla K I R J O I T TA JA

Anna Hakula

Pieni nytkähdys ja vauhti hiljenee. Merkkivalo muuttuu vihreäksi, joten kahvasta voi vääntää. Hän astuu junasta laiturille neljä.

On kesäkuun alku, kun tuore ylioppilas nostaa katseensa kantamuksistaan. Aurinko sokaisee, sen täytyy olla kirkkaampi, kuin pienessä kaupungissa, josta hän on kotoisin. Asemarakennuksen tiilipinta näyttää intensiivisemmän punaiselta, kuin mikään tiilipinta aiemmin. Kivinen kaupunki tuntuu sormenpäissä lämpimältä, jopa polttavalta. Taakse jääneen kotikaupungin puinen kotitalo ei koskaan kuumennut tällä tavalla. Aseman tuoksu tuoksuu vapaudelta. Ihanaa, ettei kukaan tuttu tule vastaan, ajattelee nuorikkomme. Ihmiset katsovat lävitseni - tai jos katseemme kohtaavat, kysymys on aito: Kuka sinä olet? Ylioppilas nostaa laukkunsa ja reppunsa ja miltei pinkaisee kohti portaita. Saapuvien ja lähtevien junien kuulutukset kaikuvat seinistä, lattiasta, kaikilta kovilta pinnoilta. Ihmiset take-away -pahvimukeineen ja kantamuksineen säntäilevät sinne tänne. Junia tuntuu olevan loputtomiin. Pikkukaupun-

gissa, josta hän on kotoisin, ei koskaan asemalla ollut yhtä junaa enempää. Pendoliinoa ei kaupungissa ollut nähtykään. Ylioppilas tuntee ajaneensa menneisyydestä nykyaikaan. Oliko sininen taajamajuna sittenkin aikakone? Sankarimme seuraa tärkeän näköisiä ihmisiä maanalaisen käytävän kautta asemahalliin. Hän haukkoo henkeään. Valo siivilöityy suuresta ikkunasta ja saa ihmiset näyttämään ihmeellisen kauniilta. Toisessa kädessään hän puristaa kitaralaukkua ja toisen käsi kohentaa reppua, joka on täynnä askartelutarvikkeita, värejä ja kyniä. Ylioppilas on menossa pääsykokeisiin, eikä hänellä ole aavistustakaan, mikä hänestä tulee isona. Tuona päivänä seisoessaan asemahallin kivilattialla sankarimme kuitenkin tekee päätöksen: tänne hän tulee jäämään, tästä kaupungista tulee hänen kotinsa.

TÄMÄN TARINAN KÄÄNTÖPUOLELLA ON OHJEET OMAN RAUTATIEASEMAN RAKENTAMISEEN. OMAN ARKKITEHTUURISEN AISTIMATKAN VOIT TEHDÄ RAUTATIEASEMALLA TAI MISSÄ TAHANSA RAKENNUKSESSA.

ASEMALLA

Tee-se-itserautatieasema LEIKKAA YHTENÄISIÄ VIIVOJA PITKIN RAUTATIEASEMA JA KELLOTORNI IRTI. TAITTELE SAUMAT NUMEROJÄRJESTYKSESSÄ.

KATKOVIIVA TARKOITTAA 90° TAITOSKULMAA JA PISTEKATKOVIIVA 180° TAITOSKULMAA (ELI KIINNI PAPERIIN).

NUMERONA 5 ON PISTEKATKOVIIVA, JOKA TAITETAAN TOISEEN SUUNTAAN, ELI SIIVEKKEET OSUVAT YHTEEN RAKENNUKSEN ALLA. SIIVEKKEET LIITETÄÄN YHTEEN PUJOTTAMALLA REUNAVIILLOT TOISIINSA.

TAITTELE LOPUKSI KELLOTORNI JA ASETA SE PAIKALLEEN MATALAMMAN RAKENNUSSIIVEN TAKASEINÄRAKENTEESEEN.

TREENILUOLISTA TULI LUKSUSTA

Tomi Nordlund Kirjoittaja on reilu kolmekymppinen musiikkitoimittaja, tiedottaja, tuleva äidinkielenopettaja, dj ja muusikko. Paraikaa työn alla on Tomi Nordlund & Syvä Joki -yhtyeen folk rock -henkinen esikoisalbumi.

Olen kolunnut tamperelaisia treenikämppiä lähes viidentoista vuoden ajan. Äkkiseltään laskettuna olen nähnyt vähintään yhtä monta kaiken kirjavaa harjoitustilaa. Todistamaani rocktoimintaa on aina määrittänyt tietty tee se itse -henkisyys ja sinnikäs mentaliteetti: sinne mennään, mistä treenis saadaan.

Ei sen niin väliä, onko tilassa vessaa, sijaitseeko se syvällä bunkkerissa tai haiseeko siellä home. Kunhan pääsee soittamaan ja voi luottaa siihen, että oma kalusto pysyy soittotilan suojissa suhteellisen turvassa ja vahingoittumattomana. Yleensä olen yhtyeineni onnistunut löytämään sopivan soittotilan suhteilla – tai jopa sattumalta. Itselläni on käynyt soittotilojen suhteen tuuri, mutta monilla on ollut hankalampaa. Tampereen treenistilanne on pysytellyt yleisen itkun aiheena vuosia. Kaupunki ei ole ollut myötämielinen muusikoita kohtaan, vaan esimerkiksi Pyynikin Trikoon soittotilat saivat joitain vuosia sitten purkutuomion. Pulaa hyvistä tiloista on varmasti vieläkin, mutta ilolla olen seurannut tilanteen virkoamista ja toiminnan muuttumista sopivalla tavalla organisoidummaksi.

” Bändit tuntuvat sisäistäneen, että tässä ollaan ikään kuin samassa keikkabussissa.” Kalevassa sijaitsevasta Tampereen Areenan pohjakerroksesta löytyy tuoreita remontoituja soittotiloja. Siellä ei haise rock, mikä on hyvää vaihtelua. Äänieristetyt tilat ovat siistejä, ja ihmiset ymmärtävät pitää ne kunnossa. Kalevan alueesta onkin Nekalan ohella tulossa kaupungin soittokulttuurinen keskittymä. Erityisen ilahduttavaa on Tampereen Musakeskus Oy:n nousu Sammonkadulla sijaitsevaan, suojeltuun tiilirakennukseen. Tilaan on vastikään remontoitu kosolti treeni-, studio- ja äänitystiloja. Suihkut, wc:t, oleskelutila ja keittiö kruunaavat kokonaisuuden. Onko tämä nyt sitten jopa liian luksusta? Ei mielestäni. Mieluummin näin kuin haisevassa kellariluolassa rummutellen. Sitä paitsi, bändit kyllä maksavat tästä kaikesta. Musakeskuksen uudet 20 neliön soittoboksit kustantavat 300 euroa kuussa. Osaltaan tämä kaikki vaikuttaa myös paikallisen popkulttuurin imagoon ja arvostukseen. Keskuksen alakerrasta löytyy kesällä 2015 aloittanut Public House Huurre, jossa järjestetään myös keikkoja. Lisäksi samaan taloon on muuttanut maineikas ohjelmatoimisto Nem Agency. Tätä myötä elävöityy niin Kalevan kaupunginosan kuin koko Tampereen kulttuurielämä. Musakeskuksen

kaltaista musiikkitoimijoiden keskittymää on todellakin kaivattu. Ihan oikeita albumeita tehdään treenikämpillä nykyään yhä useammin itse, mikä on tietysti pois ammattistudioilta. Musiikkialan ammattilaisten ansaintalogiikkaa pitäisi pystyä järjestelemään jollain tapaa uudelleen, mutta se on tietysti vaikeaa. En kuitenkaan jaksa voivotella musiikkialan murrosta enää hetkeäkään. Näillä mennään, ja tästäkin syntyy varmasti paljon mielenkiintoista ja hyvää. Pääasia on, että se tärkein eli musiikki pysyy. Se on jo hyvä alku, että ihmisillä on mahdollisuus toteuttaa itseään ja monilta paikallisilta tekijöiltä löytyy kiinnostusta kehittää ruohonjuuritason toimintaa. Tampereen aktiivisesta ja avoimesta soittomeiningistä kannattaisi ottaa mallia muuallakin. Mennyttä on kyräily ja epäluuloisuus, vaan etenkin pienemmät yhtyeet tuntuvat tukevan toisiaan tyylilajista, iästä tai toiminnan ammattimaisuuden asteesta riippumatta. Kynnys kommunikoida tuntuu pienentyneen. Bändit tuntuvat sisäistäneen, että tässä ollaan ikään kuin samassa keikkabussissa. Samalla hyvä fiilis ja yhteenkuuluvaisuuden tunne kasvavat. Nykyään Facebookista löytyy jopa ryhmä Tampereen bändit, jonne tulee tarjolle keikkoja ja muuta ajankohtaista informaatiota. Positiivinen ilmapiiri ruokkii luonnollisesti rohkeutta toteuttaa itseään. Tampere täyttyy verevistä sooloartisteista omaperäisiin metalliorkestereihin, monenmoisiin indie-yhtyeisiin, hämmästyttäviin elektro- ja rap-osaajiin sekä folk-tunnelmoijiin. Kaikille on paikkansa.

” En kuitenkaan jaksa voivotella musiikkialan murrosta enää hetkeäkään. Näillä mennään, ja tästäkin syntyy varmasti paljon mielenkiintoista ja hyvää. Pääasia on, että se tärkein eli musiikki pysyy.” Kun menen treenikämpälle, olo on samaan aikaan nostalginen ja eteenpäin suuntaava. Vielä vanhakin jaksaa rämpytellä, hoilata ja äänittää levyä. Kun paloa riittää ja puitteet ovat kunnossa, niin kyllähän musisointia jatkaa mielellään vaikka hamaan loppuun – tai ainakin viisikymppiseksi – asti.

TREENILUOLISTA TULILUKSUSTA

Tyylitietoiset Oman tyylinsä löytäneet naiset kertovat miltä pukeutuminen tuntuu. K U VA A JA

Laura Happo

TAI NA

Ennen pukeuduin mustaan, nyt elämään ovat tulleet värit! Tuntuu hyvältä kun on hieman miettinyt aamulla mitä laittaa päälle. Pidän voimakkaista väreistä kuten keltaisesta ja turkoosista.

SINIKKA Tyyli on ollut aina elämääni kuuluva asia, se tulee luonnostaan. Pukeutumista ei tarvitse hakea, sen tuntee. Tyyli myös muuttuu ajan saatossa, sama ei näytä vuosikausia hyvältä. Ruskea ja eläinkuosit tuntuvat nyt omilta. Kivasti pukeutuneena on itsevarmempi olo, se on osa minua.

TYYLITIETOISET

IR JA Mä oon vaatehullu! Se kertoo jo paljon minusta. Mulle tulee tosi hyvä olo, kun on laittautunut oman tyylin mukaan. Kesällä pidän vaaleita värejä, ne tuntuvat luontevilta silloin.

PIRRE Täytyy olla helmaa ja hyvät korot! Ja tietenkin sävy sävyyn. Olen ompelija ja teen vaatteita paljon itselleni. Kelta-vihreä on minun värini, talvella punainen tuntuu hyvältä. Mielestäni tyylikkäästi pukeutuminen kohottaa mielialaa!

SALME

IR JA

Tuntuu heti varmemmalta, kun on jotakin kaunista yllä. Ompelen yleensä kaikki asuni, kuten tämänkin. Tykkään seurata muotia ja olen huomannut, että trendit tulevat aina uudestaan. Siksi säilytän vaatteita jopa vuosikymmeniä ja käytän uudelleen.

Mieheni oli taiteilija, ehkä siksi osaan käsitellä värejä myös pukeutumisessa. Oranssi on yleensä minun värini, se tuntuu hyvältä päällä. Tämän silkkihuivin sain juuri lahjaksi, sitä en ole itse valinnut, mutta tykästyin. Tyylini on pysynyt ajan saatossa melko samana, se tuntuu omalta.

TYYLITIETOSET

1. KANKAAN KUVIOTA KUTSUTAAN KUOSIKSI JA KUOSIN TOISTOA KANKAALLA RAPORTIKSI.

Katja Hynninen

KUOSIT YLHÄÄLTÄ ALAS: PUUTARHA (V. 1960), AINI VAARI, FINLAYSON

Kirjoittaja on tamperelainen tekstiilisuunnittelija, jonka intohimona ovat kankaat, kuvataide ja kirjoittaminen. Katjan yritys Karkelo toimii Pyynikillä, Suomen trikoon vanhalla tehtaalla. Lehtijuttua varten hän haastatteli kolmea kollegaansa.

CORONNA (V.1958), AINI VAARI, FINLAYSON TAIMI (V.1961), AINI VAARI, FINLAYSON ELEFANTTI (V.1969), AINI VAARI, FINLAYSON AAAJA (V.2005), SEIJA RANTTILA, FINLAYSON

Kangasraportti Painokankaiden kultakausi alkoi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen, kun teollisesti valmistetut tekstiilit löysivät tiensä koteihin ja vaatteisiin. Uudet kangasmallit ovat aina syntyneet taiteen ja tekniikan ehdoilla. Kolme suunnittelijaa kertoo työstään kuviollisten kankaiden parissa. K I R J O I T TA JA

K U VAT

Katja Hynninen

Samuel Loueranta

Tekstiilisuunnittelija Aini Vaari aloitti työt Finlaysonilla vuonna 1951. Hän oli nähnyt lehdessä ilmoituksen, jossa haettiin työntekijöitä tehtaan ateljeehen. Piirtämistä Vaari oli harjoitellut siitä saakka, kun kynä oli pysynyt kädessä. Niinpä hän suoritti hyväksytysti kotitehtävän, jossa tuli kopioida kolme kangasmallia. Ennen työnhakua Vaarilla ei ollut käsitystä siitä, mitä tehtaalla valmistetaan. ”En tiennyt Finlaysonista mitään. En edes sitä, että siellä tehdään kuvioita ja niitä painetaan kankaalle”, hän muistelee yli kuudenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia. Mallineidit, joiksi ateljeessa työskenteleviä naisia kutsuttiin, saivat oppinsa työpaikalla. Käytännön työn ohella suoritettiin kolmivuotinen kirjekurssi.

Viisikymmentäluvulla suurin osa painokuoseista ostettiin saksalaisilta suunnittelutoimistoilta. Seuraavalla vuosikymmenellä kankaiden tarve lisääntyi ja mallineitejä kannustettiin omaan taiteelliseen ilmaisuun. Finlaysonin sisustus- ja yleiskangasmallistoa markkinoitiin PMK:n eli Puuvillatehtaitten myyntikonttorin kautta. Tämän lisäksi yritys valmisti kankaita tukkuliikkeille ja valmisvaateteollisuuden käyttöön. Suunnittelussa oli tärkeää huomioida kangaslaatu ja kankaan käyttötarkoitus, myyntipaikka ja -ajankohta sekä asiakkaan tarpeet. Vaari painottaa että tekstiilisuunnittelijan työ isossa tehtaassa oli vaativaa ja ratkaisuja tehtiin painotekniikan ehdoilla. ”Kuosit ja värit olivat tärkeitä, mutta luonteeltaan suunnittelijan työ oli lähempänä insinöörin kuin taiteilijan työtä. Tehtaalla työskenneltiin monialaisena tiiminä.”

KANGASRAPORTTI

Kangasraportti

” Kuosit ja värit olivat tärkeitä, mutta luonteeltaan suunnittelijan työ oli lähempänä insinöörin kuin taiteilijan työtä. Tehtaalla työskenneltiin monialaisena tiiminä.”

Painokangas muodin suunnannäyttäjänä 2. AINI VAARI ON SUUNNITELLUT SUOMALAISIA KLASSIKKOKUOSEJA USEAN VUOSIKYMMENEN AJAN.

Oli tärkeää pysyä ajan hermolla. Ateljeehen tilattiin ulkomaisia muotilehtiä ja suunnittelijat pääsivät ideointimatkoille. Erityisesti Pariisi teki Aini Vaariin vaikutuksen. Vaarin mukaan Finlaysonilla on aina oltu muotitietoisia. Vaikka sota-aikojen jälkeen vaivasi materiaalipula, designista ei tingitty. Samoin 1960-luvulla, kun tekokuidut tulivat markkinoille, oltiin tehtaalla heti valmiita omaksumaan uudet työtavat.

SEIJA RANTTILA KESKITTYY TÄLLÄ HETKELLÄ OMAAN SÁGAT-MALLISTOON.

KANGASRAPORTTI

Finlaysonin nykyinen toiminta saa Vaarilta kiitosta. ”Rohkeuden ja markkinointiosaamisen johdosta uudet omistajat ovat saaneet firman jälleen nousuun.” Monista vanhoista malleista on tullut klassikoita, ja esimerkiksi Vaarin piirtämä Taimi on taas tuotannossa. ”Nyt kuosia on hyödynnetty kodintekstiileissä ja kattaustuotteissa aiempaa monipuolisemmin”, suunnittelija iloit-

see. ”Alunperin tarjolla oli vain yhtä metrikangasta, jonka myyntiaika oli puoli vuotta. Nyt samasta kuosista valmistetaan useampia kangaslaatuja ja valmiita tuotteita, jotka ovat markkinoilla vuosia.”

Vapaaksi taiteilijaksi Työskenneltyään yli kaksikymmentä vuotta kuukausipalkalla Aini Vaari siirtyi freelanceriksi. Tilaustöiden saaminen kävi helposti, koska suhteet tehtaisiin ja keskusliikkeisiin olivat valmiina. ”Asiakas saattoi soittaa minulle ja sanoa, että hänellä on kokoelmassa jo nämä kuosit, mutta haisevat kukat puuttuvat. Tällä hän viittasi mahdollisimman luonnonmukaisiin kukkiin.” Yksi asiakkaista oli Tampella, jonka pääkonttori sijaitsi Tammerkosken yläjuoksulla ja tehdas Lapinniemessä. Yhteistyö sujui hienosti. Tampellalta soitettiin, milloin tulevan kauden malleista tehdään päätökset ja mitä kuoseja kaivataan. Talon omien suunnittelijoiden ja freelancereiden

F I N L AY S O N

NANSO GROUP

TA M P E L L A

Alkuperäinen nimi: Finlayson & Co Päätuote: sisustustekstiilit Perustettu: 1820

Alkuperäinen nimi: Nokian kutomo ja Wärjäys Päätuote: trikoovaatteet Perustettu: 1921 Perustajat: Kalle Alastalo, Kalle Kahila, Ossi Kettunen, Axel Nordqvist, Heikki Paloheimo, Otto Thuneberg, Antti Antero

Alkuperäinen nimi: Tampereen pellavatehdas Päätuote: sisustustekstiilit Perustettu: 1856 Lakkautettu: 1985 Perustaja: Adolf Törngren

” välillä vallitsi luottamus, ja Vaari koki ilmapiirin lämpimäksi. Muutoinkin hän nautti vapaana taiteilijana olemisesta. ”Freelancerina minun täytyi jakaa työ monelle asiakkaalle, koska siitä oli saatava koko elanto. En tehnyt sitä hauskuudeksi, vaan elämiseksi. Mutta tein sitä mielelläni ja nautin siitä, että sain työskennellä itsekseni työpöytäni ääressä ja kuvioideni kanssa.”

Teollista muotoilua innostavassa ilmapiirissä

etenkin isojen kokonaisuuksien luominen oli Ranttilalle mieluisaa. ”Oli ihanaa tehdä tuotesarjoja, esimerkiksi verhot, päiväpeitteet, pussilakanat ja froteepyyhkeet. Siis rakentaa kokonainen sisustuspaketti, jonka kaikki osat sopivat toisiinsa.” Ranttila nautti myös siitä, että sai olla osana teollista valmistusprosessia. ”Kerran olin tehtaalla, kun tuotantoon lähti iso määrä omaa kuosia ja koneet käynnistettiin. Siinä on jotain hienoa, kun ne lähtevät rullaamaan. Se on vähän niin kuin luonnonvoima!”

Tekstiilisuunnittelija Seija Ranttila aloitti Finlaysonilla vuonna 1990 valmistuttuaan pukusuunnittelijaksi Lahden muotoiluinstituutista. Jo opiskeluaikoina Ranttila oli kiinnostunut painokankaista, ja uravalintaa tukivat aiemmat kuvataideopinnot. Ranttilan mukaan parasta työssä oli vapaus. Suunnittelijat saivat esittää ideoitaan, ja kuosien työstämiseen oli varattu paljon aikaa. Töitä tehtiin intohimoisesti, ja

Ranttila työskenteli Finlaysonin suunnitteluosastolla viisi vuotta, kunnes vuokrasi työhuoneen ja solmi etätyösopimuksen. Myöhemmin hän perusti toiminimen ja alkoi suunnitella tuotteita muillekin yrityksille. Esimerkiksi Nansolle Ranttila suunnitteli yö- ja oloasuja, joissa hänelle ominaiset vahvat, geometriset kuosit ja kirkkaat värit pääsivät oikeuksiinsa. Ranttila arvostaa oman työhuoneen rauhaa, mutta kaipaa toisinaan

yhteisöllisyyttä. ”Suunnittelutiimin osana on helpompi hahmottaa paikkansa ja keskittyä vahvuuksiinsa kuin yksin puurtaessa.” Tällä hetkellä hänen ajatuksensa ovat kuitenkin tiukasti kiinni omassa Ságat-mallistossa, johon hän ammentaa ilmeen saamelaisista juuristaan.

Vanha ja uusi kohtaavat Useimmat suomalaisyritykset ovat siirtäneet kankaiden tuotannon ulkomaille, mutta Nansolla ajatellaan toisin. Nokian tehtaalla värjäys- ja

” Suunnittelutiimin osana on helpompi hahmottaa paikkansa ja keskittyä vahvuuksiinsa kuin yksin puurtaessa.” KANGASRAPORTTI

Kangasraportti

” Useimmat suomalaisyritykset ovat siirtäneet kankaiden tuotannon ulkomaille, mutta Nansolla ajatellaan toisin. Nokian tehtaalla värjäys- ja painokoneet käyvät edelleen.”

4. NOORA NIINIKOSKI NANSON TEHTAALLA NOKIALLA

painokoneet käyvät edelleen. Suunnitteluosaston johtajana keväällä 2015 aloittanut Noora Niinikoski luonnehtii Nanson linjaa klassisen raikkaaksi. Painokuoseja valitessaan hän huomioi sen, että ne sopivat vaatteeseen ja ovat puhuttelevia, ajankohtaisia ja hienostuneita. Suurin osa Nanson kuoseista hankitaan italialaisilta printtimessuilta. Lisäksi kuoseja syntyy freelancereiden voimin. Niinikosken aikomuksena on tutkia lähiaikoina myös Nanson arkistoja. ”Ajatuksena on kaivaa esiin vanhoja kuoseja, joita voidaan ottaa tuotantoon uusien rinnalle.” Ennen Nansoa Niinikoski on työskennellyt Marimekolla, Benettonilla ja itsenäisenä yrittäjänä. Hän on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vaatesuunnittelijaksi vuonna 2002. Aluksi hän opiskeli muotia Lontoossa. ”Alalle hakeutuminen on ollut minulle itsestään selvä valinta”, Niinikoski toteaa. Kiinnostuksen kuvioita ja värejä kohtaan hän kertoo saaneensa verenperintönä tekstiilien ja muodin parissa työskennelleeltä äidiltään. ”Olen kasvanut värikkäässä ja kuosirikkaassa kodissa. Maailma on ollut minulle aina kuviollinen, ja minut on marinoitu kuvioajatteluun.”

KANGASRAPORTTI

Suurin muutos Niinikosken uralla on ollut tietotekniikan tuleminen osaksi suunnittelijan arkipäivää. Hän itse kuuluu vielä vanhaan koulukuntaan, joka on tottunut tekemään kaiken käsin. Niinikosken mielestä suunnitteluohjelmista on hyötyä, kun muokataan luonnoksia, testataan värityksiä ja tehdään raportteja eli kuvion toistoja. Pohjimmiltaan hän on käsityön puolestapuhuja. ”Printtien luonne syntyy monesti siitä, että kuvio on tehty käsin. Se on minusta ehdoton juttu. Tietokonemaailma on erilainen, ja toimii joissakin kohdissa, mutta suunnittelijan on hallittava molemmat alueet.”

Luovaa työtä ajan hengessä Tekstiilisuunnittelijan työ on aina ollut esteettisten elämysten tuottamista. Aini Vaaria, Seija Ranttilaa ja Noora Niinikoskea yhdistävät taiteellisuus sekä intohimo muotoihin ja väreihin. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että paras lopputulos syntyy avoimessa ja arvostavassa ilmapiirissä. Suunnittelijan on oltava myös avarakatseinen ja pysyttävä kehityksessä mukana. Tekstiilialaa jälleenrakennusajasta digiaikaan seuranneen Aini Vaarin sanoin, ”Ilmassa on taas uuden tuntu”.

www.nagual.fi

anything but mainstream ...

käsi- ja taideteollisuus, finnish arts and crafts Käsi- ja taideteollisuusalan näyttelyitä ja tuotemyymälä

Ihanien tavaroiden, käsityötuotteiden ja materiaalien kauppa Gift shop and materials for handicrafts

Exhibition and gift shop

Taito Pirkanmaa ry Vuolteentori 2 Tampere 03 225 1409 ma-pe 10-18, la-su 11-16

Pirkanmaan Kotityö Oy Hatanpään valtatie 4 Tampere 03 225 1415 ma-pe 10-18, la 10-15

w w w.ta i to p i r ka n m a a .f i

KATTAUS KERAMIIKKAA K I R J O I T TA JA

Siina Levonoja

Siina Levonoja Siina Levonoja tekee posliiniesineitä valaen ja posliinimaalaten. Pyöreät Pilvikulhot keikkuvat, mutta eivät mene kumoon. Tuotteita myy Super Mukava. ”Posliini on ystävällistä, lämmintä ja pehmeää. Vähän niin kuin valkosuklaa.”

Merja Lampinen Merja Lampisen Punainen Ruukku – yritys valmistaa Pyynikin Trikoolla kodin käyttökeramiikkaa. ”Kun pistän silmät kiinni ja tunnustelen kulhoa käsissäni, löydän siitä dreijausjäljet, pinnan muodon sekä lasitteen karheuden tai kiillon. Käsityönä valmistettua kulhoa tuntuu vaan niin hyvältä pidellä!”

Sami Oikarinen Oiceramics eli Sami Oikarinen valmistaa ja myy tuotteitaan työhuoneellaan Kalevassa. Kesäkuuastioissa ei ole ollenkaan pohjarenkaita ja muodot ovat pehmeät. Tasainen ja huolellisesti hiottu, lasittamaton pohja saa astian tuntumaan todella sileältä. ”Kun tein Kesäkuu-kahvi- ja teekuppeja, mielessäni oli kesäinen, kiireetön aamukahvi mökin rappusilla. Kuppi tuntuu miellyttävälle kämmenellä, ja samalla se lämmittää hieman viileitä käsiä.”

KATTAUS KERAMIIKKAA

ke Ma

su a ja

o l a is

eleita Tampereen ia vohv Jo vuodesta 1992 pienimmäs sä

kivi

talo

ssa

Aitoja Italian makuja viinibaarin tunnelmassa

atu

puh

. (0

3) 2

TAMPEREEN VOHVELIKAHVIL A

14 4 2 2

5 w w w. v

d ät o h v el ik a h v il a . c o m . L öy

m e id

sta

Aito, alkuperäinen

ät m

yö

ac sF

ITALIAN WINE BAR & RESTAURANT

Korusarjat vanhoista hopealusikoista ja -haarukoista ja käytöstä poistetuista suomalaisista kolikoista . Teetä koru omista materiaaleistasi; palkinto- tai perintölusikasta tai kolikosta tärkeällä vuosiluvulla .

W W W. E K O R U . F I

Suvantokatu 9, 33100 TAMPERE puh. (03) 225 5505 | info@piemonte.fi | www.piemonte.fi

LAURASE@KOTIPOSTI.NET

Herkkuja kaikille aisteille

T U O M I O K I R KO N K AT U 2 4 , TA M P E R E • F A C E B O O K . C O M / N A A P U R I TA M P E R E

DESIGN BOULEVARD KALEIDOSCOPE / 01 K U VAT

Jaakko & Karita Rantanen

CLIP SPOON 8,90 € GY M S E I N Ä KO U K K U 2 1 € VO L E T S E I N Ä KO U K U T 2 1 € / 2 K P L PUUHYRRÄ 16 € PHI SAKSET 29 € P I Z Z A L E I K K U R I / P U L LO N AVA A JA 1 4 , 9 0 € D R O P S S E I N Ä KO U K U T 2 6 , 9 0 € / 2 K P L BULKY MAITOKANNU

35 €

HANG HENKARIT 12 €/5 KPL B I R D VA R J O ST I N 4 7 € U N F O L D VA L A I S I N 1 3 9 € C LO C H E VA L A I S I N 2 4 7 €

DESIGN BOULEVARD KALEIDOSCOPE / 02

K A L E I D O TA R J OT I N 1 3 € T R I O V I H KO S E T T I 1 0 € GY M S E I N Ä KO U K K U S 2 1 € JA L 3 6 € F O L D E D VA R J O ST I N 3 9, 9 0 € NOCTO KYNTTILÄNJALKA 20 € BALLOGRAF KYNÄ 22,90 € C U RV E S E I N Ä KO U K K U 2 0 € PUUKÄSI 20 € THEMIS MONO MOBILE 54 €

Kahvipöytäkeskustelu Ajankohtaista keskustelua arkisista ja askarruttavista asioista.

Jarkko Salminen ja Emmi Kallio

Puhuttiin sitten taiteesta, kaupunkikulttuurista tai kuluttamisesta, kyllä tietynlainen elämyksellisyys on minulle tosi tärkeää. Ymmärrän esimerkiksi verkkokaupan helppouden ja käytän sitä itsekin. Mutta kokemuksena se on aina aikamoinen antikliimaksi, kun siinä on tietokone välissä. Sama pätee taiteessanikin. Siksi maalaan, enkä esimerkiksi tee videotaidetta. Kone etäännyttää.

Jarkko Salminen työskentelee tutkijana Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikössä tutkimusaiheinaan muun muassa kaupunki ja kulutus. Mitä tarkoitat etäännyttämisellä? Emmi Kallio valmistuu keväällä 2016 kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta. Aiemmalta koulutukseltaan hän on filosofian maisteri ja yhteiskuntatieteiden maisteri. Pariskunnan yhteinen aika kuluu kokkaillen, kissojen kanssa puuhastellen ja loputtomasti keskustellen.

KAHVIPÖYTÄKESKUSTELU

Maalatessa pääsen rypemään materiaalissa päästä varpaisiin ja saan koskea ja nähdä itse. Koneet ja laitteet tunkevat minun ja sen toisen väliin, estävät välittömän kokemisen ja aidon kontaktin. Maalaaminen ei ole pelkästään katsomista ja ajattelemista, vaan sitä tekee kaikilla aisteilla.

Luot tuossa aika kovaa hierarkiaa eri taidemuotojen välille. Ja onhan maalaaminenkin vain esineen tuottamista, että sikäli en ymmärrä puhettasi koneiden vierastamisesta itsessään.

En suinkaan nosta maalaamista muita taiteenlajeja korkeammalle muuten, kuin oman kokemukseni kautta. Tuoksut, äänet, kehon liikkeet maalatessa, kaikki ne ovat todella olennainen osa tekemisen prosessia. Se, miltä kangas tuntuu ja miten sivellin liukuu sen päällä. Ja parasta tietysti omien teosten kohdalla on se, että niihin saa koskea! Muiden näyttelyissä on kamalaa, kun ei voi mennä kokeilemaan.

Mutta eikö sivellin ole väline? Jos argumentoit välineen etäännyttävällä vaikutuksella, eikö sinulle paras taidemuoto olisi vaikkapa muovailuvahasta muovailu? Siinä pääsisit muotoilemaan ihan paljain käsin. Että turha sinänsä välineitä on demonisoida. Mutta se, mistä verkkokaupassa etääntyy, ovat mielestäni ihmiskontaktit.

Toki sivellin on väline, mutta se on kuitenkin hallinnassani aivan eri tavalla kuin jokin kone. Parhaimmillaan sivellin tuntuu olevan osa minua. Ja kyllä kontaktia voi kaivata myös tavaroihin. Minusta on ihanaa mennä kauppoihin katselemaan ja hypistelemään. Verkkokaupassa sitä tuijottaa vain tietokoneen näyttöä, jolla on esineestä otettu kuva. Se on jo kaksinkertaisesti etäännytetty. Mitään suhdetta ei synny.

Mikä sitten on aito kokemus? Esimerkiksi Theodor Adornon mukaan koko kuluttamisen ajatus on etääntynyt ja vieraantunut. Sitä paitsi onhan se osoitettu, että tietokone lisää sosiaalisia suhteita, eikä suinkaan vähennä niitä. Sosiaalisen median suurkuluttajana sinulla ei liene varaa olla toista mieltä.

Tuo kuulostaa ihan siltä, että ihmissuhteiden kanssa en ole niinkään tarkka, mutta tavaroihin kaipaan aidompaa suhdetta. Olen kieltämättä vähän semmoinen harakka, että kaikki kimaltava vetää puoleensa. Ja kaikki kaunis! Vaikka taiteessani en ensisijaisesti pyri kauneuteen, muuten olen aikamoinen esteetikko. Nautin näyteikkunoiden tuijottelusta ja haalin ympärilleni kauniita esineitä.

No meidän asunnossa ainakin riittää harakan jäljiltä tavaraa. Mutta toki et ole ainoa, joka peräänkuuluttaa elämyksellisyyttä. Tampereen keskustaan liittyvässä keskustelussa näkyy jako kahteen. Autoilun vastustajat kaipaavat viihtyisää keskustaa, jossa korostuvat pienimuotoisuus, torimaisuus, värikkyys ja yllättävyys. Autoilun kieltäminen saa heidän mukaansa ihmiset liikkumaan vapaasti, katselemaan näyteikkunoita ja poikkeamaan liikkeisiin. Autoilun puolustajat lähestyvät asiaa rationaalisemmin ja perustelevat autoilua liikkeiden tavoitettavuudella. Molemmille on siis tärkeää säilyttää keskustan liikkeet elävinä, mutta keinot ovat erilaiset.

Pitääkö elämyksellisyys ja rationaalisuus aina asettaa vastakkain?

Eivät ne välttämättä sulje toisiaan pois. Jos ajatellaan vaikka vaatekaupassa asiointia elämyksenä, voi siihenkin sisältyä rationaalisia piirteitä, kuten sovittaminen. Et sinäkään ostaisi ihanan näköistä vaatetta, jos se ei olisi sopiva. Elämyksellisyyden ja rationaalisuuden välille voidaan kyllä luoda kompromissi. Mutta sisällöllisesti ne ovat ristiriitaisia asioita, jolloin kompromissi on helppo purkaa. Esimerkiksi Adornon mielestä elämyksiä ja kulttuurikokemuksia ei voi suunnitella teollisesti.

Omalla kohdallani en ole ainakaan täysin pystynyt noudattamaan ystävällismielistä ohjettasi siitä, ettei kannata ostaa enää yhtäkään purkkia tai rasiaa, jos sille ei ole käyttötarkoitusta valmiiksi mietittynä. Elämyksellisyys voittaa rationaalisuuden.

Ihmisten toiminta ei tietenkään ole pelkästään rationaalista, vaan perustuu myös tunteisiin. Richard Floridan mukaan ihmiset eivät seuraa pelkästään sitä, minkä heidän uskottaisiin seuraavan. Eli ihmisen asuinpaikan valintaan ei ensisijaisesti vaikuta niinkään avoin työpaikka vaan hyvä, eteenpäin menevä ja luova henki. Toisin sanoen kaupunki, jossa on elävä keskusta vetää puoleensa luovia ihmisiä. He tuottavat uusia ideoita ja luovaa taloutta. Syntyy positiivinen kierre. Toinen vaihtoehto on se, että säästetään kaikesta, jolloin työpaikat vähenevät ja kuluttaminen vähenee.

Tuossa valossa tuntuu entistä oudommalta se, millä vauhdilla taidetta on ajettu pois Tampereen keskustasta. Onneksi sitä luovaa henkeä kuitenkin löytyy kaupungista edelleen.

KAHVIPÖYTÄKESKUSTELU

AISTIEN MUISTIJÄLJET K U VAT

Jonna Hietala TYYLI

Emilia Kiialainen VA AT T E E T

MUKA VA mini

TAMPEREEN DESIGNVIIKKO 21. - 28.8.2015

48 –

21.8. - 20.9.

Tunto -näyttely Valokuvaaja Laura Hapon näyttely pureutuu Designviikon Tuntu -teemaan valokuvan keinoin. Lauran kuvia on mahdollisuus ihastella myös tämän lehden sivuilta.

27.8.

Suunnittelijapäivä DesignOnTampere pop up -kaupassa Tavaratalo Sokoksen 3. kerroksesta naistenvaateosastolta löydät paikallisten suunnittelijoiden tuotteita DesignOnTampereen pop up -kaupasta ympäri vuoden. Osastolla on tuotteita seuraavilta merkeiltä; Uhana Design, Nouki, Muka va ja Kraa Kraa Eyewear.

TAMPEREEN DESIGNVIIKKO

23.8.

Desingtori Kolme kertaa vuodessa järjestettävä Designtori täyttää Tampereen Tullikamarin muotoilusta ja muodista. Designtorille matkaa suunnittelijat ja muotoiluyrittäjät ympäri Suomen. Kuvassa tamperelainen Kenkäpaja Pihka.

Ohjelma PE 21.8.

Avajaiset & DOT-lehden nro 3 lanseeraus. Klo 20 Ravintola 931, Kehräsaari LA 22.8.

Vaihtovaate Tuo ja vie vaatteita maksutta. klo 12 - 16 Työhuone Kulma, Itsenäisyydenkatu 23

PE 28.8.

Kivijalka-ilta Late night shopping, keskustan putiikeissa ohjelmaa ja liikkeet auki klo 20 asti. klo 11 - 20 keskustan kivijalkaputiikit PE 28.8.

SU 23.8.

Designviikon päätösjuhla Muotinäytös Nouki ja Muka va, Tunto -näyttely, kahvila ja ohjelmaa. klo 20 - 22 Hatanpään valtatie 6:n sisäpiha

Designtori Klo 11 - 18 Tampereen Tullikamari

21.8.-20.9.

JÄRJESTÄJÄNÄ LUOTTOVAATE

TI 25.8.

Muotoilun iltapäivä Kutsuvieraspuhujina Noora Niinikoski, Pauliina Louhiluoto ja Pekka Saarela. klo 13 - 16 Sara Hildénin taidemuseo, Café Sara JÄRJESTÄJÄNÄ MODUS RY & DESIGNONTAMPERE RY

KE 26.8.

Tunto Valokuvaaja Laura Hapon näyttely Työhuone Kulma, Itsenäisyydenkatu 23 21.8.-28.8.

Luonnos DesignOnTampereen pop up -kaupassa esillä suunnittelijoiden luonnoksia ja inspiraatiota. Tavaratalo Sokos 3.kerros naistenosasto

28.8.

Designviikon päätösjuhla Uusi tamperelainen naistenvaatemerkki NOUKI lanseeraa Designviikolla ensimmäisen mallistonsa, why so serious. Mallisto koostuu laadukkaista käyttövaatteista printeillä ja ilolla höystettynä. Tuotteet valmistetaan Suomessa.

Pecha Kucha 20 sekuntia x 20 kuvaa klo 20 Ravintola 931, Kehräsaari T O 2 7. 8 .

Suunnittelijapäivä DesignOnTampere pop up -kaupassa. klo 14 - 16 tavaratalo Sokos 3.kerros naistenosasto

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. L I S ÄT I E D OT

www.designontampere.com facebook.com/DesignOnTampere

TAMPEREEN DESIGNVIIKKO

Kulkutautisairaalan piha on vielä hetken salainen, unohdettu ulottuvuus keskustan reunalla. Viulunsoiton sekoittuessa linnunlauluun ja auringon maalatessa oksien varjoja halkeilleelle rappaukselle tuntee astuneensa venäläisen klassikkokirjan sivuille. Mitä kaikkea nämä seinät ovatkaan nähneet!

Ajan tuntu TEKSTI: ANNA HAKULA KUVITUS: ILONA LEHTONEN

Miten pieni pinnan halkeama voikin viedä ajatukset kauas tästä hetkestä, jonnekin mystiseen historian havinaan?

Tuo herkistyminen, oman kuolevaisuuden tajuaminen, minua patinassa* juuri kiehtoo.

Sitäkin...

...Mutta mielestäni ymmärtämällä patinaa ilmiönä on helpompi perustella myös rakennussuojelua...

Taidat olla hieman nostalgikko..? * Patina on pinnan ilmiö, suotuisa ajan kulun merkki, ei varsinainen vaurio.

Vaikea uskoa paikan hengen säilyvän, jos suunnitelmat toteutuvat...

...Kulkutautisairaalan tontille on Eteläpuiston suunnitelmissa osoitettu kerrostaloja. vain tuo musiikkiopiston punatiilinen rakennus tulisi säästymään.

...punatiiliset tehdasrakennukset ovat tärkeä osa tampereen brändiä, mutta saman ajan rapattuja taloja ei koeta yhtä arvokkaiksi.

Ovathan lisäykset muuttaneet ulkonäköä, mutta minusta ne ovat samalla tehneet talosta entistä kiinnostavamman...

kuinkakohan pitkälle patinan käsitettä voi venyttää..?

...Rakennus on muuttunut ajan mukana, saanut uusia kerrostumia...

Kulkutautisairaalan arvoa vähätellään sillä, että talo on pilattu 1950-luvulla.

onko esimerkiksi sosiaalista patinaa? Ränsistyvä ympäristö vetää puoleensa tietynlaisia ihmisiä. Täälläkin toimii taiteilijoita...

...Voitaisiinko kerroksellisuus laskea suuremman mittakaavan patinaksi?

Väliaikaiskäytöt ovat kiinnostavia, mutta ne voivat myös rajata käyttäjiä. kaikki eivät tunne itseään tervetulleeksi pienen piirin tapahtumaan.

Eikö kaupunkiin pitäisi mahtua erilaisia paikkoja erilaisille ihmisille? Tasalaatuinen tasa-arvo kaikkialla köyhdyttää ympäristöä.

Niin, raunioituminen vasta herkistääkin. Mieti vaikka Antiikin temppelien raunioita!

vaikea sanoa mikä on liikaa ja mikä liian vähän. Sama patinan suhteen missä menee patinan ja vaurion raja?

Mikä tulee korjata ja minkä antaa vain olla?

Kuinka ikuiseksi rakennettu kaupunkikin ajan saatossa muuttuu, marmorin pinta tummuu...

Kuinka hento taimi työntyy kivenkolosta, murtaa betonin...

Kuinka uutuusarvo kestää vain hetken. aika on armoton Tai armollinen. tasa-arvoinen kaikille.