Lippu 3/13

Page 2

PÄÄKIRJOITUS

KANSAINVÄLISYYS ON SOSIALIDEMOKRATIAN TÄRKEIN VOIMAVARA

S

anonta ”aika kuluu nopeasti, kun on hauskaa” tuntuu sopivan erityisen hyvin kesään. Kesä meni yhtä nopeasti, kuin se on mennyt aina aikaisemminkin. Nyt syksyn kynnyksellä paluumuutto työ- ja opiskelupaikoille on päässyt kunnolla käyntiin ja arki alkaa taas rullata tuttuun tapaan. Kevät ei ollut helppo SDP:lle. Yleisradion toimesta elokuussa toteutettu mielipidemittaus antoi puolueelle sen historian huonoimman kannatuslukeman. Suomalaisten vasemmistopuolueiden yhteenlaskettu kannatus oli tutkimuksessa yhtä suuri, kuin keskustan yksin keräämä kannatus. Ei siis ole mikään ihme, että päättyneen kesän viimeiset kuukaudet päästiin taas käyttämään SDP:n tilan ruotimiseen uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa. Mielessäni kävi ajatus, että tuleeko tälle keskustelulle koskaan loppua. Tässä pääkirjoituksessa en halua alkaa etsiä syitä puolueen kannatuksen laskuun. Olen aina vieroksunut mielipidemittauksia ja pitänyt niitä halpahintaisena poliittisena viihteenä. Gallupkäyrien heittelyjen ei pitäisi antaa ohjata puolueiden toimintaa varsinkaan, kun seuraaviin vaaleihin on aikaa vielä useita kuukausia. Selittely ja syyllisten etsiminen vie pahimmassa tapauksessa huomion niistä todellisista teoista, joita kotimaa ja puolue todella tarvitsevat. SDP on ennenkin kohdannut vaikeita aikoja. Kilpailu on ollut kovaa ja haastajia on tullut ja mennyt niin meistä vasemmalla kuin oikeallakin. Yhteistä kaikille SDP:n kohtaamille haasteille on ollut se, että emme ole olleet kotimaassamme yksin kohtaamassa niitä. Moni puolueena ja puolueen jäseninä kokemamme tilanne on melkein identtistä toisintoa jonkin muun maan sosialidemokraattien kokemista kamppailuista. Sosialidemokratia on aina ollut kansainvälinen aate. Yksikään toinen aate ei ole koskaan levinnyt niin laajalle maailmalla, kuin sosialidemokratia. Vaikka maakohtaiset eroavaisuudet demaripuolueiden välillä voivatkin olla erittäin suuria, on silti aatteen ”kova ydin” samanlainen puolueiden kotimaista riippumatta. Jokainen demaripuolue jakaa vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden arvot.

EEMELI PELTONEN

päätoimittaja

Oikeisto ei ole historiansa aikana koskaan kyennyt järjestäytymään kansainvälisesti yhtä tiiviisti, kuin sosialidemokraatit. Oikeiston keskeisimmät arvot ahneus ja kapitalismi eivät olekaan sellaisia arvoja, joiden varaan olisi helppoa rakentaa kansainvälistä yhteispeliä. Vaikeina aikoina on erityisen tärkeää muistaa aatteemme kansainvälinen tausta. Kun kaikki ideat tuntuvat olevan loppu, on katsottava kauemmas ja tutkittava sisarpuolueidemme tilanteita. Voisimme oppia tovereiltamme ympäri maailmaa niin paljon. Suuri voimavara jää käyttämättä, jos jäämme yksin pohtimaan puolueemme ja aatteemme surkeaa tilaa. Opin itse aatteeni kansainvälisen puolen osallistuttuani Euroopan demarinuorten YES:n talviyliopistoon. Viikon mittainen tapahtuma tutustutti minut tovereihin ympäri Eurooppaa ja sain ainutlaatuisen mahdollisuuden vaihtaa ideoita ja kokemuksia puolue- ja nuorisojärjestötoiminnasta. Demarinuorten ja SDP:n kansainvälisten kattojärjestöjen toiminta on mahdollisuus, jota ei kannata jättää hyödyntämättä. Sosialidemokratialla on niin vahva kansainvälinen perusta ja yhteistyö, että ei kannata pelätä aatteemme puolesta. Kuukausittain toteutettavat gallupit eivät voi horjuttaa mitään niin vahvalle perustalle luotua. Kansainvälisyys on se voimavara, josta sosialidemokratian vahvat ajanjaksot ovat aina ponnistaneet, kun olemme yhdessä ryhtyneet vastaamaan ajan haasteisiin ja ongelmiin. Syksyn ensimmäinen Lippu on omistettu kansainvälisyydelle. Pohjustamme tulevia eurovaaleja ja luomme katsauksen kuluneen vuoden tärkeimpiin YES:in ja IUSY:n tapahtumiin. Antoisia lukuhetkiä!

JULKAISIJA

GRAAFINEN SUUNNITTELIJA

PAINOPAIKKA

Sosialidemokraattiset Nuoret ry www.demarinuoret.fi

Olli Urpela / Pintaliitodesign

Kirjapaino Uusimaa, Porvoo

TOIMITUSKUNTA

PAPERI

PÄÄTOIMITTAJA

Darina Agha, Nelli Baran, Veera Oksanen, Eemeli Peltonen, Kaisa Penny, Mitro Repo, Elisa Selinummi, Mikko Suomalainen, Taina Viikari

kansi G-print 150g, sisäsivut G-print 90g

Eemeli Peltonen, eemeli.peltonen@hotmail.com TOIMITUSSIHTEERI

Sara Salomaa sara.salomaa@demarinuoret.fi

LIPPU 3/ 2013

4/2013 ILMESTYY JOULUKUUSSA

Ilmoitusvaraukset ja -hinnat Sara Salomaa, 044 5505450 sara.salomaa@demarinuoret.fi

3


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.