Patikkakoirat tunturissa talvella

teksti ja kuvat Vivi aaltonen

Ihan omaa mukavuutta ajatellen, ja vähän laiskuuttakin, varasin auto-junapaikan. Talvella 14 tunnin ajo ei houkutellut määräänsä enempää, ja mahdollinen pysähdys puolimatkassa hotelliyön kanssa oli hintatasoltaan jotakuinkin sama. Ekologisuus edellä siis. Turussa auton lastaus junaan, sitten pari tympeää tuntia tylsää odottelua, ja puksuttelemaan. Lemmikkihytin lattian koko oli suunnilleen 80x200 cm, ja kerrossängyt päälle. Onneksi noutajanpentu mahtui, ja meni mielellään, sänkyjen alle. Spanielit sen sijaan ovat sikäli prinsessalinjaisia, että nukkuvat sängyssä, aivan sama mahtuuko ihminen siihen 70 cm leveään punkkaan sitten.

Yllättävän rauhallisesti nukkuivat puksuttelevan yön läpi. Tampereella puolenyön jälkeen pidempi tauko, jolloin pissakeikka, ja Oulussa sitten kunnon puolen tunnin ”lenkki” pitkin laituria aamupalan jälkeen. Se kuuluisa kylmä aamupala!

Rovaniemellä noukimme kyytiin ensin ison kasan koiranruokapakasteita ja sitten matkan varrelta nuorison lentokentältä. Parin tunnin ajo, ja oltiin Sallatunturissa. Kahvin jälkeen koirat ensin kunnon lenkille, nuoriso jäi hankkimaan vuokravermeitä ja hissilippuja, ja lenkin jälkeen ruokakauppareissu. Uni maistui hyvin päivän päätteeksi.

Viikko meni patikoidessa. Kiittelimme jälleen mielettömän hienosti ylläpidettyjä reittejä. Koska talvi-läskipyöräily on ottanut runsaasti tulta alleen, reittejä oli valmisteltu todella paljon ja niistä sai äärettömän kivoja ympyrälenkkejä. Monet lenkit kulkivat hiihtoreittien varrella, ja oli hauskaa huomata, miten vähän koirat reagoivat hiihtäjiin tai muihin kanssakulkijoihin. Lisäksi pohjoisen latuetiketti oli omaa luokkaansa: täysin tuntemattomat huutelivat iloisia huomenia ja heippoja aina ohi mennessään. Saivatpa koirat rapsutuksiakin, kun satunnainen hiihtäjä pysähtyi varta vasten. Alun perin tarkoitus oli vuokrata murtsikkasukset ja kokeilla koiralatua, mutta jotenkin aika hupeni kaikkien kivojen reittien kanssa eikä ikään kuin ehditty. Ehkä ensi kerralla. Niin, koiralatujakin oli kilometreittäin.

Teimme jälleen tuttavuutta useiden muiden koirien kanssa lenkkien varsilla. Ainoat, joita meidän koirat vähän vierastivat, olivat vetohuskyt, joiden volina oli erikoista kuunneltavaa ohi kulkiessa. Ne olivat niin into piukassa odottamassa kytkemistä pulkan eteen, etteivät pystyneet ymmärtämään etelän rauhallisia hienohelmoja.

Laavuilla pyrittiin vähän pitämään etäisyyttä muihin, koska ahneitakin ahneemmat olisivat takuulla vieneet makkarat lapsilta suusta…. Ja Merlin sai luonnollisesti joka laavulla

naamansa jostain kohtaa nokiseksi nuuskiessaan aina jokaisen grillipaikan huolella. Muuten mainittakoon, että ruuan annoskokoja kasvatettiin taas, lisänä oli myös öljylisä ja kaikenlaisia välipaloja, ja molemmat pojat pääsivät silti hoikistumaan viikon aikana.

Sallassa sattui olemaan hyvin lämmin viikko, asteet olivat muutaman ensimmäisen päivän pelkästään plussalla myös yöllä, ja siitä johtuen hangista tuli melko huonosti kantavia. Pari reippaampaa savottaa tuli tehtyä, kun aamulla hyvin kuljettava reitti oli tauon jälkeen palatessa yhtä sohjoa ja lähinnä sellaista, että se ei välttämättä kantanut edes 16,5 kiloa cockerspanielia upottamatta, vähän painavammasta ihmisestä puhumattakaan. Koirista oli hilpeää havaita Mamma konttaamassa eteenpäin, pääsi edes vähän helpommin kuin uppoamalla joka toisella tai kolmannella askeleella reittä myöten… Ja toivon mukaan niitä kaloreita kului sitten konttaamisen edestä ihmiselläkin. Loman alussa Sallassa kilpailtiin myös Poro-Cupin osakilpailu eli porojen vuosittainen juoksumestaruus. Hullunhauska laji: poro laukkaa edellä ja vetää perässään ihmistä suksilla. Reitti oli reilun kilometrin mittainen, vähän kuin ravirata, tehtynä järven jäälle. Koirat olivat ällistyksissään lukuisista poroista, kaikesta muusta markkinahumusta puhumattakaan. Kyllä sitä toki etelän ihmeeltä vähän leuka loksahti myös, kun näki, miten kovaa poro hiihtäjää kiskoi (enintään 60 km/h).

Loma se on ihmisen (ja koiran) parasta aikaa, ja oli sitä tälläkin kertaa. Kun juna saapui Turkuun perjantaina aamulla, päivä meni selvästi levätessä, sen verran reissussa rähjääntyy. Kuitenkin jo lauantaina kaikki pojat olivat täydessä vauhdissa ja kyselivät koska taas mennään retkelle. Retkirepun kuljettaminen eteisestä vihdoin paikalleen komeroon sai kolme häntää viuhtomaan jaloissa ja tarkkaan tutkimaan, ettei vaan mitään purutikkuja laiteta suotta kaapin jemmaan.