2 minute read

kennel Vitahotellet, Ruotsi

kasvaTTajahaasTaTTelu: anders carlsson, kennel viTahoTelleT, ruoTsi

Kääntänyt Marianne sundblad, kuvat haastateltavan arkistoista

Advertisement

Kerro ensin hieman itsestäsi.

Kotisivuiltani (www.vitahotellet.se) löytyy paljon tietoa minusta ja cockereista.

Olen ollut naimissa Majn kanssa 40 vuotta ja minulla on kaksi lasta ja kaksi lastenlasta. Asun Göteborgin lähistöllä suuressa vanhassa talossa, jossa on suuri piha. Koirat asuvat kanssamme – tai me asumme koirien kanssa. Tällä hetkellä meillä on seitsemän koiraa: nuorin 4 kk ja vanhin 9 vuotta!

Koska ostit/sait ensimmäisen cockerspanielisi – miksi juuri cockerspanielin?

Ostin kaksi narttua vuonna 1971: punaisen Hubbestadin linjoista ja black and tanin Paula Kangassalon Zlazano-linjoista. Kaikki alkoi oikeastaan Arja Koskelosta, joka noihin aikoihin kävi näyttelyissä Ch Astrawin Adviserin kanssa. Arjan ansiosta pääsin oikeille jäljille alusta saakka, mistä olen erittäin kiitollinen.

Koska aloitit cockerspanielien kasvatuksen?

Vuonna 1973 ostamani punainen narttu astutettiin Paulan Lochranza Per Gyntinllä ja black and tan Arja Koskelon omistamalla Astrawin-uroksella, joka isä oli Bronze Knight of Broomleaf.

Mistä tulivat kasvatustyösi kantakoirat?

Vuonna 1974 ostin mustan narttupennun Astrawin Allelujan, jonka isä oli Butterprint of Broomleaf, kennel Astrawin omistajalta Phyllis Wiselta ja toisaalta aikuisen nartun, jonka isä oli Astrawin Authentic ja joka oli astutettu Astrawin April Firella. Tähän pentueeseen syntyi ensimmäinen sertin saanut kasvattini Vitahotellets Råg I Ryggen

Mitä ominaisuuksia pidät tärkeinä kun cockereita valitaan jalostukseen?

Tärkein on luonne eli temperamentti. Mutta luonnollisesti koiran pitää sen tyyppinen, josta itse pidät, ja jonka sukutaulu on lisäksi täynnä koiria, joista pidät!! Minä olen jo 20 vuotta pitänyt cockereista, joilla on helppohoitoinen turkki. Minä en itse halua koiria, joilla on liikaa turkkia, koska sen hoitaminen on aivan liian työlästä.

Minkälaisia koria olet itse halunnut ”tuottaa” ja miten olet onnistunut siinä?

On useita koiria, jotka ovat vuosien aikana olleet minulle aivan erityisiä. Anja Puumalan kasvatustyö on ollut tärkeää pohjoismaiselle cockerikasvatukselle, ja Leavenworth Love Call on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta myös

Leavenworth Lucky Strike, jonka näin voittavan lintukoiraryhmän Tukholmassa.

Isosta-Britanniasta voisin mainita esimerkiksi seuraavat kennelit: Quettadene (esim. Quettadene Mystique), Lindridge ja Canigou (esim. Ch Canigou Rocket Science).

50 vuoden jälkeen tämä on mielenkiintoinen kysymys. Miten olen onnistunut? Omasta mielestäni hyvin. Rakastan koirieni tyyppiä, niiden luonteet ovat ok ja suurin osa kasvateistani on terveitä! Omista koiristani minulle tärkein on ollut Ch Lynwater Blackcap. Sen fantastinen tyyppi näkyy edelleenkin linjoissani.

Miten rotu on mielestäsi kehittynyt Ruotsissa ja kansainvälisesti viime vuosikymmenten aikana?

Tällainen ”grumpy old man” kun olen, niin tämän päivät cockereissa on piirteitä, joista en pidä. Enkä pidä siitä, että monet nuoremmat tuomarit eivät osaa arvostaa laatua, kun todella hyvä koira tulee kehään. Facebook on monella tavoin todella hyvä asia, mutta kun sitä lukee, ei ole ollenkaan varma siitä, että näyttelyissä voittavat cockerit todella ovat hyviä rotunsa edustajia.

Tulet Suomeen lokakuussa arvostelemaan cockereita yhdistyksen open show’ssa. Mikä on open show?

Hyvä kysymys! Esim. Isossa-Britanniassa järjestetään tällaisia epävirallisia näyttelyitä, jossa voi ottaa vähän rennommin. Siellä kyllä tuodaan kehään kokeneempiakin voittajia, mutta myös nuoria, mielenkiintoisia koiria, joille open show tarjoaa vähemmän stressaavan alun näyttelyuralle.

Olen todella iloinen, että saan tulla tuomariksi yhdistyksenne tapahtumaan. Suomalaisella cockerikasvatuksella on aina ollut erityinen paikka sydämessäni.

open shoW lokAkuussA 15.10.2022 Cockerspanielit ry järjestää Open Show’n Salon Koirahallissa. Tuomareina Anders Carlsson (SE), kennel Vitahotellets Hanna Nyman (FI), kennel Finemoon Lisätietoja lähempänä ajankohtaa.