Kun koiraharrastus vei mukanaan

teksti erika aaltonen

Vuoden 2019 pääsiäisenä vierailimme mieheni kanssa ensimmäisen kerran Rigreta’s-kennelissä, joka sattui googlailulla löytymään ihan läheltä, samalta kylältä. Tiesimme heti tavattuamme Riikka Ahtilan ja Pertti Konolan koirineen, että juuri heiltä haluaisimme cockerspanielipennun. Odottavan aika on pitkä, ensimmäisellä kerralla narttu jäi tyhjäksi ja toisella kerralla vihdoin tärppäsi. Tammikuussa 2020 alkoi synnytys ja ihan ensimmäisenä maailmaan tupsahti lähes pikimusta blueroanuros. Rakastuin samantien ja jännitettiin, saadaanko kyseinen poika meille ja me saatiin, siitä alkoi meidän cockereihin hurahtanut elämä.

Ruuti muutti meille ja päästiin kokemaan cockeripojan lapsuus ja teini-ikä, kyllä, se oli täysin erilainen kun harjakoirilla. Siinä kun harjakoirat eivät olleet hajoittaneet mitään, cockeripojan aikana vahingossa räjähti esimerkiksi sohva. Mutta minkä sille mahtaa, sohvia saa onneksi uusia :D Jo nuorena Ruudin kanssa käytiin kasvattajien opastuksella kokeilemassa fasaanin laahausjälkeä ja oli huikea nähdä, kuinka pikkupennun nenä vei mukanaan.

Jo ennen pentuja päästiin myös katsomaan kuinka Ruudin äiti Betty ja täti Siru menivät mejä-jäljellä jäljestäen verijälkeä ja löysivät sorkat. Kuinka hienosti ne osasivat, tuli itselle into ja fiilis, että voisi joskus omankin koiran kanssa kokeilla samaa.

Keväällä 2021 päästiin Ruudinkin kanssa kokeilemaan jäljestystä ja ilmoittauduttiin kokeeseenkin. Ensimmäinen koe toukokuussa 2021 meni meidän osalta penkin alle, kun edellispäivänä jälkiä tehdessä onnistuin hankkimaan itselleni jalkoihin niin kivuliaat rakot, etten päässyt oikein kävelemään seuraavana päivänä. Onneksi Ruudin kasvattaja Pertti lupautui viemään Ruudin jäljelle. Kokematon äitinpoika sitten haikaili jäljellä enemmän minun perään ja riistapolutkin kiinnosti, pian tuli kolme hukkaa, mutta silti hyvää harjoitusta.

Tämän kokeen jälkeen pidettiinkin muutaman kuukauden taukoa ja oli uskomatonta nähdä loppukesästä, kuinka koira oli tauon aikana kehittynyt! Vielä toukokuussa Ruuti vei minua pitkin metsiä riistapolkujen lumoissa, mutta nyt se pysyi melko hyvin jäljellä välillä tarkastaen missä mennään. Tauko teki niin hyvää! Syksyllä sitten osallistuttiin yhdistyksen järjestämään iltakokeeseen (josta Saara tässä lehdessä jo aiemmin kertoikin) ja saatiin hienosti AVO2-tulos 37 pisteellä. Hukka tuli siitä, kun Ruuti lähti paluujälkeä tarkastamaan. Olen niin ylpeä suorituksesta!

Ja selvisin itsekin jotenkin myös oppaana, vaikka se jännitti ihan kamalasti. Oli todella mielen-

Sanni Hydén

kiintoista seurata koirakon menoa. Mutta silti kyllä valmisjäljet itseä houkuttaa, tiedän etten tule nopean koirakon perässä pysymään...

Kummasti sitä on ihan vapaaehtoisesti metsässä kesällä kuljettu, itsekin ihan ihmettelen kun miettii aikaisempaa eräilyä, jota ei ole ollut. Tämäkin kevät vain odotettiin lumien sulamista, että pääsisi tekemään jälkeä, verta sulatettu ja pullotettu ja pakkasesta löytyy sorkkia. Harrastus vie mukanaan! Viime syksynä pääsin myös Pertin kanssa tekemään piirinmestaruusjälkeä Urjalaan. Voittaja-luokan jäljen tekeminen on hieman erilaista kuin avo-luokan, joten jännityksellä odotan miten Ruuti aikanaan tulee katkokulman selvittämään.

Tälle kaudelle ollaan mejässä startattu kahdesti, ensimmäisen kerran Rengossa vaikeassa maastossa ja hankalalla jäljellä tuloksena AVO3 ja helatorstaina Padasjoella kaatosateessa tuloksena AVO1. Eli vielä yksi AVO1-tulos tarvittaisiin, jotta päästäisiin voittajaluokkaan. Tämä toinen avo-tulos on hyvä tavoite tälle kaudelle, jos vain kokeisiin mahdutaan. Ensi vuonna voitaisiin sitten kokeilla voittajaluokkaa.

Myös spanieleiden taipumuskoetta ollaan treenattu harjoituspäivän merkeissä, mutta myös ihan oikeassa kokeessa. Harjoituspäivä viime vuonna heti alkukesästä Etelä-Hämeen Spanielit ry:n järjestämänä ja se oli todella

Riikka Ahtila mielenkiintoinen. Suosittelen sitä todella lämpimästi! Harjoituspäivänä käydään läpi taippareiden kulkua ja tehdään käytännössä jokainen osio mitä taippareissakin. Äärimmäisen hyvä keino nähdä kuinka koira saattaisi taippareissa suoriutua ja saa tärkeää infoa, kannattaisiko jotain osiota erityisesti treenata. Ruudin kohdalla treenattavaa löytyi sekä hausta, että vesiosuudesta ja niitä kesän mittaa treenattiinkin ahkerasti.

Taipparipäivän sitten koittaessa kaikki muut osuudet menivät nätisti läpi, mutta veteen ei Ruuti halunnut mennä. Tosin useampi koira samaisena päivänä skippasi uintiosuuden, oli melko viileä päivä, joten olikohan sillä sitten vaikutusta. Tänä kesänä treenataan siis entistä enemmän uintihommia ja toivotaan oikein lämpimiä kesäpäiviä ja erityisesti lämpimiä taipparipäiviä, että uiminen jo lämmönkin takia olisi koirille mieleen. Toisaalta sitten osa spanieleista menee uimaan vaikka jäähileeseen, mutta ehkä sitten osa on näitä prinsessakoiria... :D

Aktiivinen kissaharrastaja on spanielin hankkimisen myötä muuttunut myös aktiiviseksi koiraharrastajaksi. Kalenteri täyttyy kummasti, kun täytyy kissanäyttelyiden lisäksi mahduttaa kalenteriin myös kokeita. Aina ala-asteella ihastelin meidän opettajaa, joka saksanpaimenkoiransa kanssa harrasti monia erilaisia lajeja. Se tuntui niin omalta maailmaltaan ja nyt on ollut ihana huomata, että tämä tosiaan on ihan oma maailmansa. Maailma, joka todellakin vie mukanaan kun sille antaa mahdollisuuden.

Mikään ei ole kiinnostavampaa, kuin nähdä koiran toimivan sille luontaisella tavalla ja nähdä sen onnistuvan sille mielekkäässä lajissa. Lajista tulee siinä samalla myös itselle mielekäs, kun näkee kuinka paljon koira sitä hommaa rakastaa. Olen toki kokeillut mejää jo meidän harjakoirankin kanssa, sorkka löytyi, mutta ei ehkä samanlaista paloa kuin spanieleilla... ;)