3 minute read
Noseworkia cockerin kanssa
Next Article
Kirjoittanut Viola strandberg
Nosework on hauska laji ja cockerspanielille hyvin luonteva. Sitä on helppo harrastaa myös omatoimisesti, ja moni varmasti tekeekin erilaisia hajupiiloja koiralleen aktivointimielessä ilman että ajattelee sen olevan noseworkia. Lyhyesti kyse on siitä, että koira koulutetaan etsimään, tunnistamaan ja ilmaisemaan tiettyjä hajuja ohjaajalleen. Tämä voi kuulostaa helpolta, mutta kuten monet cockerin kanssa harrastavat tietävät, ei cockerin matkassa asioita kannata ottaa itsestäänselvyytenä.
Nosework on alun perin kehitetty vuonna 2008 Yhdysvalloissa rescuekoirille tekemiseksi. Nykyisin laji on Suomessa Suomen Kennelliiton alainen ja siinä voi osallistua kokeisiin kolmessa luokassa. Laji sopii taustansa vuoksi hyvin myös aroille koirille, sillä etsinnät tehdään aina yksi koira kerrallaan, ja muut odottavat esim. autoissa. Etsittävä haju ja niiden sekä kätköjen määrä määräytyy luokan mukaan. Etsittäviä alueita on kokeissa neljä, ja jokaiselle alueelle tuomari määrittää enimmäisajan, jossa haju tulee löytää. Kun koira löytää hajun, se ilmaisee sen jollain tavoin ohjaajalleen, joka ilmoittaa löydöstä tuomarille. Tuomari vahvistaa oliko löytö oikein vai ei. Noseworkissa oppii lukemaan koiraansa koko ajan paremmin, ja laji vahvistaa koiran itseluottamusta kun se saa työskennellä itsenäisesti. Peppi ensimmäisen 100 p. tuloksen jälkeen, kuva Viola Strandberg
Koska kyseessä on melko nuori laji, lajin harrastusmäärät ovat toistaiseksi melko maltillisia. Puhun tässä jutussa virallisesta noseworklajista, mutta käytännössä koiran koulutuksen mekanismit ovat lajissa melko pitkälle samat kuin missä tahansa hajuetsinnässä. Eli käytännössä samankaltaista nenätyötä on esim. lelun, sienten tai vaikkapa homeen etsinnässä.
Laatikkoetsintäalue, kuva Viola Strandberg
Jos haluat harrastaa nenätyötä koirasi kanssa vain omaksi iloksenne, ei ole väliä minkä hajun koulutat koirasi etsimään (kunhan se ei ole koiran nenälle liian vahva, kuten monet eteeriset öljyt). Noseworkissa käytettävät viralliset hajut ovat eukalyptus, laventeli ja laakerinlehti.
Itse tykästyin noseen heti alkeiskurssilla, ensisijaisesti siksi, että Peppi rakastaa lajia. Hajutyöskentely on sille niin luontevaa, ja se on myös hyvä siinä. Toinen syy oli se, että harrastus sopii hyvin autottomalle kaupunkilaiselle, sillä treenejä on helppo tehdä itse kotona, lenkillä tai missä vain oikeastaan, kunhan hankkii muutamia välineitä. (Koeuran starttasimme tosin vasta auton hankinnan jälkeen.) Kotitreeniin tarvitaan nosehaju tai useampi, pinsetit sekä ”siirrännäisiä”, eli jotakin mihin haju imeytetään: usein käytetään huonekalujen tassuhuopia tai vanupuikkoja. Melkeinpä vain mielikuvitus ja turvallisuus ovat rajana siinä, mihin hajupiilon voi tehdä. Olimme Pepin kanssa tänä keväänä kokeissa, jotka järjestettiin päiväkodin tiloissa, eli kyseessä oli hyvin erikoinen paikka, jossa harva pääsee treenaamaan etukäteen.
Peppi rakastaa lajia hieman liikaakin, ja suurimpana haasteena kokeissa meillä onkin ylivireys ensimmäisessä etsinnässä, mikä näkyy suurena innokkuutena mutta huonona keskittymisenä. Peppi ilmaisee löytäneensä hajun minulle istumalla, mutta ei aina malta tarkentaa hajulähdettä riittävästi, vaan istuu innokkaana heti haistettuaan hajun. Olenkin opettanut oman käskyn, jolla ohjaan Peppiä vielä tarkentamaan lähemmäs hajulähdettä.
Kokeissa suurimpia häiriöitä onkin usein ympäristö ja siinä olevat muut hajut. Kun koira on valmiiksi haisteluvireessä, sillä täytyy olla todella kova motivaatio etsiä juuri nosehajua. Pepin kanssa olimme kolmansissa kokeissamme, ja olin jo tunnistanut ongelman, jossa ensimmäiset etsinnät menevät meillä hieman metsään Pepin ylivirittyneen mielentilan (sekä varmasti myös omankin jännityksen) takia. Näitä kokeita varten koitinkin panostaa lähtöhajun etsintään, jotta Peppi ajattelisi sen olevan ”ensimmäinen” etsintä.
Tämä onnistui sitten ehkä liiankin hyvin, koska ensimmäiseen varsinaiseen etsintäalueeseen, ajoneuvoetsintään, minun oli vaikea motivoida Peppiä: pupun papanoiden etsintä kiinnosti Peppiä paljon enemmän! Papanat olivat niin hyviä, että kun suoritimme ulkoetsinnän ajoneuvojen perään ja sanoin palkkasanan, Peppi ampaisi alueen ulkopuolelle jatkamaan papanoiden syöntiä! Itse juoksin perässä heilutellen palkkioruokarasiaa, joka ei olisi voinut Peppiä vähempää kiinnostaa. Olenkin vakavasti harkinnut ottavani seuraaviin kokeisiin palkaksi pupun papanoita.
Pepin kanssa voimme suositella lajia kaikille cockereille! Ohjaajalta laji vaatii tarkkaavaisuutta ja koiranlukutaitoa sekä sitä, että antaa koiralle tilaa työskennellä ja luottaa koiran nenään. Itselleni parhaimpia etsintöjä ovat sellaiset, joissa yhteistyöllä Pepin kanssa saamme onnistumisia: Peppi tekee sitä minkä osaa parhaiten, eli käyttää nenäänsä, ja minä ohjaan sen verran, että kerron Pepille etsintäalueen rajat ja muistutan kiertämään kaikki nurkat ja etsimään kaikilta korkeuksilta.
Ajoneuvoetsintää, kuva Katri Turunen
