Mitä ovatuudet, enintään 8 ₀/₀ viinit?

Mitä ovatuudet, enintään 8 ₀/₀ viinit?
Tutustu ruokakauppojen viinivalikoimaan ammattilaisen johdolla.
Ruokakauppojen hyllyille saapuvat enintään 8 % tuotteet edustavat viininvalmistuksen innovaatiota vastaten kuluttajien kasvavaan kysyntään kevyemmistä ja matala-alkoholisista vaihtoehdoista. Tuotteiden hyvä ja helppo saatavuus tekee niistä erittäin kiinnostavia.
Eri maiden viinilainsäädäntö määrittelee, kutsutaanko tuotetta viiniksi tai esimerkiksi viinijuomaksi. Uuden maailman viinintuottajamaissa kuten Chilessä lainsäädäntö on sallivampaa.
8 % viinejä voidaan valmistaa luonnollisella käymisellä tietyillä alueilla tietyin edellytyksin:
Saksassa valmistetaan laatuviinejä, kuten QbA ja Kabinett, eri alueilla. Näissä viineissä on luonnostaan alhainen alkoholipitoisuus, mutta melko korkea sokeripitoisuus (35–45 g/l). Korkea happopitoisuus tasapainottaa makeutta ja suutuntuma on kuivempi kuin sokeripitoisuus antaa olettaa.
Italiassa, erityisesti Astin alueella, valmistetaan matala-alkoholisia kuohuviinejä ja makeita jälkiruokaviinejä (7–8 % alkoholia). Viinit ovat DOCG-luokiteltuja, joka on korkein laatuluokitus Italiassa. Alueen viinit valmistetaan Moscato-rypäleistä.
Matala-alkoholipitoisuus saadaan aikaan luonnollisesti tai tekniikan avulla
• Alkoholi voidaan osittain poistaa esimerkiksi vakuumitislauksella tai “spinning cone” -menetelmällä.
• Alkoholia voidaan myös vähentää lisäämällä joukkoon vettä tai rypälemehua.
• Jotkut tuottajat poimivat rypäleet todella aikaisin, jolloin niissä on vähemmän sokeria, joten viiniin saadaan matalampi alkoholipitoisuus. Normaalivahvuista viiniä lisäämällä saadaan enemmän makua ja täyteläisyyttä.
Viinimaailman innovaatiot:
• Nykyisin menetelmin (esim. aromien ja sitruunahapon lisäys) saadaan etenkin valkoviinit kuiviksi ja maukkaiksi.
• Matala-alkoholiset valko-, kuohu- ja roseeviinit muistuttavat aromi- ja happorakenteensa osalta ns. perinteisiä viinejä ja ovatkin luonnostaan maukkaita ja hyvärakenteisia.
• Punaviineissä matala alkoholipitoisuus vähentää täyteläisyyttä. Matala-alkoholipitoisissa punaviineissä on myös vähemmän tanniinisuutta. Matala-alkoholipitoisten punaviinien tuotantoa kuitenkin kehitetään jatkuvasti, jolloin saadaan viinillisempi lopputulos.
(4 hengelle)
500 g perunaa
1 keltasipuli
1 pieni fenkoli
1 rkl voita
2 dl valkoviiniä
6 dl kalalientä
3 laakerinlehteä
6 maustepippuria
2 tl suolaa
2 dl kuohukermaa
1/2 ruukku hienonnettua tilliä
350 g ruodotonta lämminsavusiikaa
Lohko kuoritut perunat ja sipuli, suikaloi fenkoli. Freesaa kasviksia hetki voissa. Lisää valkoviini, kalaliemi ja mausteet. Keitä keskilämmöllä, kunnes kasvikset ovat juuri ja juuri kypsiä.
Lisää keittoon kerma ja tilli. Kuumenna kiehuvaksi. Paloittele lämminsavusiika reiluiksi paloiksi ja nostele varovasti valmiin keiton päälle, jotta lämminsavusiika säilyy kauniina paloina.
Santiago 1541
Riesling 8 %
Chile, 0,375 l / 0,75 l
Heila Nahe
Riesling 8 %
Saksa/Nahe, 0,75 l
Heila Mosel
Riesling Kabinett 8 %
Saksa/Mosel, 0,75 l
(4 hengelle)
2 sipulia
4 dl n. 60 g kuivattuja tai n. litra esikäsiteltyjä tuoreita kantarelleja
4 rkl voita
6 rkl vehnäjauhoja
n. 1,2 l kanalientä
4 dl kermaa 2 tl suolaa muutama rouhaisu mustapippuria myllystä
Koristeeksi: 100 g ilmakuivattua kinkkua persiljaa hienonnettuna
1. Laita kuivatut sienet likoamaan vähintään tunniksi tilkkaan haaleaa vettä. Valuta sienet.
2. Hienonna kuorittu sipuli. Kuumenna voi kattilassa ja kuullota sipulia sekä pilkottuja sieniä hetken aikaa.
3. Ripottele päälle vehnäjauhot ja sekoita. Lisää vähitellen sekoitellen joukkoon kuuma kanaliemi.
4. Keitä muutama minuutti. Lisää kerma ja kuumenna. Soseuta tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta keitto suolalla ja pippurilla maun mukaan.
5. Koristele kuivalla pannulla rapeaksi paistetulla ilmakuivatulla kinkulla ja persiljalla.
Santiago 1541
Chardonnay 8 %
Chile, 0,375 l / 0,75 l
(6 hengelle)
1 prk kokonaisia artisokkia (530 g)
½ prk aurinkokuivattuja
kirsikkatomaatteja (à 190 g)
¼ ruukku timjamia
1 valkosipulinkynsi
8 kananmunaa 1 ps mustaleimaemmentalraastetta (130 g) ½ tl suolaa
1. Nosta artisokat ja kirsikkatomaatit leikkuulaudalle talouspaperin päälle valumaan hetkeksi.
2. Leikkaa artisokkien varret muutamaan palaan ja puolita artisokan ydin.
3. Hienonna timjaminlehdet ja valkosipulinkynsi.
4. Riko kananmunat isoon kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Lisää juustoraaste, timjami, valkosipuli, suola, artisokan varsipalat ja lähes kaikki kirsikkatomaatit.
5. Kaada seos voideltuun ja leivinpaperilla vuorattuun kakkuvuokaan (Ø 22 cm). Lisää pinnalle loput kirsikkatomaateista ja artisokan ytimet. Peitä vuoka foliolla.
6. Kypsennä 180-asteisessa uunissa ensin 20 minuuttia. Ota folio pois ja jatka kypsentämistä vielä 15–20 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoamista.
(6 hengelle)
400 g makaroneja
1 keltasipuli
2 rkl öljyä
400 g naudanjauhelihaa
2 rkl ndujaa
1 tl suolaa muutama rouhaus mustapippuria myllystä
Munamaito:
8 dl täysmaitoa
2 kananmunaa
2 tl suolaa
Pinnalle:
2 dl gruyérejuustoraastetta
1. Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä. Keitä makaroneja muutama minuutti vähemmän, kuin mitä pakkauksen ohjeessa sanotaan, jolloin makaronit jäävät vielä hieman napakoiksi.
2. Hienonna keltasipuli. Kuumenna öljy pannulla ja ruskista jauheliha. Lisää hienonnettu sipuli ja kypsennä kunnes sipuli pehmenee. Lisää pannulle nduja ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
3. Valmista munamaito sekoittamalla kaikki ainekset keskenään.
4. Voitele noin 25 cm x 20 cm kokoinen uunivuoka. Sekoita uunivuoassa makaronit ja paistettu jauheliha-nduja seos hyvin keskenään. Kaada päälle munamaito ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Kypsennä makaronilaatikko 200 asteessa noin 45 minuuttia kunnes munamaito on kypsynyt.
Santiago 1541
Cabernet Sauvignon 8 %
Chile, 0,375 l / 0,75 l / 3,0 l
(4 hengelle)
800 g lohifileetä (mielellään paksu keskikohta) 2-3 tl sormisuolaa
mustapippuria maun mukaan
Savustamiseen n. 2 dl savustuspuruja (esim. leppä)
1. Taputtele filee kuivaksi ja suolaa sekä pippuroi se.
2. Kostuta savustuspurut joko liottamalla niitä hetki tai suihkepullolla suihkuttamalla. Levitä purut sähkösavustimen purupellille ja anna savustimen kuumentua 10 minuutin ajan.
3. Päästä ensimmäiset savut ulos ennen kuin laitat kalan savustimeen.
4. Savusta lohifileetä n. 30 minuutin ajan, kunnes se saa pintaansa kauniin värin ja kypsyy. Pirskota päälle sitruunanmehua ja vie tarjolle salaattipedillä. Lisukkeeksi sopivat parsa tai vaikkapa uudet perunat.
Lohen savustaminen kotioloissa on varsin helppoa. Tarvitset vain sähkösavustimen ja savustuspuruja. Onnistuu savustus myös sähkögrillissä, sillä nykyään on myynnissä grilliin laitettavia savustuslaatikkoja, joihin voit purut sujauttaa.
Viinisuositukset
Santiago 1541
Sauvignon Blanc 8 %
Chile, 0,375 l / 0,75 l / 3,0 l
Matala-alkoholiset kuohuviinit ovat ihanteellisia seurustelujuomia rennoissa kokoontumisissa sekä mainioita malja- ja aperitiivijuomia, jotka toimivat hyvin myös jälkiruokien ja leivonnaisten parina.
Törley Fortuna 7 %
Unkari, 0,75 l
Muutamia toimivia makupareja:
Matala-alkoholiset KUOHUVIINIT:
Aperitiivi
• Alkumalja
• Makeat käyvät monipuolipuolisesti jälkiruoille
Matala-alkoholiset VALKOVIINIT:
Seurustelu
• Salaatit
• Piiraat
• Kevyet kasvis- ja kalaruoat
• Aasian mausteiset makumaailmat
Matala-alkoholiset ROSEEVIINIT:
Seurustelu
• Piknik
• Pikkusuolaiset
• Kevyet salaatit
Matala-alkoholiset PUNAVIINIT:
Pizza
• Pasta
• Lihaisat salaatit
• Runsaat kasvisruoat
• Rasvaisemmat kalaruoat
• Vaalea liha
• Mausteiset ruoat
• Tuhdimmat liharuoat
B Lemon Spritz 5,4 %
Italia, 0,2 l / 0,75 l
Raikas sekoitus aitoa sitruunaa, minttua, kuohuviiniä sekä kivennäisvettä. Valmiiksi sekoitettu cocktail on valmistettu ainoastaan luonnollisista ainesosista. Raikkaan ja herkullisen maun takaa sisilialaiset luomusitruunat sekä minttu ja kuplat ovat peräisin kuohuviinistä, mikä tekee juomasta erityisen raikkaan ja eloisan. Sopii täydellisesti seurustelujuomaksi ja kesän juhliin.
Spumante D.O.C.G 7 %
Italia, 0,75 l
Makea, hienovarainen ja viipyilevä maku, josta erottuu hunajan, kypsän persikan, päärynän sekä tuoksuvien yrttien vivahteita. Erittäin runsaasta aromimaailmasta löytyy mm. salviaa, persikkaa, melonia, vaniljaa ja kukkaisuutta. Ihanteellinen aperitiivi, joka toimii hyvin myös jälkiruokien ja leivonnaisten parina.
Törley Fortuna 7 %
Unkari, 0,75 l
Elegantti, pirteäkuplainen ja täyteläisen makea kuohuviini jossa pitkä jälkimaku. Makumaailmasta löytyy rypäleitä, vihreää omenaa sekä limetin ja briossin vivahteita. Tyylikäs maljakuohuviini.
Bottega Petalo
Amore Moscato 6,5 %
Italia/Veneto, 0,2 l / 0,75 l
Ihastuttava kuohuviini, jolle on ominaista selkeä makeus, voimakas ja tyylikäs bouquet, matala alkoholipitoisuus ja tyypillinen ruusuinen tuoksu, jota etiketin kaunis ruusukuvio kuvastaa. Makeamman kuohuviinin ystäville täydellinen valinta malja- ja juhlaviiniksi.
Barefoot Bubbly
Pink Moscato 8 %
USA, 0,75 l
Kuohuviini, jossa on sokeroitua kirsikkaa ja kypsää vadelmaa. Hienolaatuiset kuplat, hedelmäiset aromit, sekä aavistuksen kermainen jälkimaku. Barefoot Bubbly Pink Moscato on puolimakea roseekuohuviini, joka sopii hyvin niin seurusteluun, kuin maljankohotukseen.
Heila Mosel
Riesling Kabinett 8 %
Saksa/Mosel, 0,75 l
Heila Kabinett on valmistettu
Moselin auringon alla kasvaneista
Riesling-rypäleistä. Viini on luonnollisesti matala-alkoholinen ja erinomainen valinta niin picnicille, seurustelujuomaksi kuin kesäisten ruokien makupariksi. Testaa vaikkapa mansikkaisen vuohenjuustosalaatin tai kalan ja uusien perunoiden kera!
Santiago 1541
Chardonnay 8 %
Chile, 0,375 l / 0,75 l
Puolikuiva, hedelmäinen, raikas ja tasapainoinen viini. Sopii vaalealle lihalle sekä kala- ja pastaruokien kumppaniksi.
Heila Mosel Riesling 8 %
Saksa/Nahe, 0,75 l
Suomalaiseen makuun suunnitellut Heila-viinit ovat herkullisia, helposti lähestyttäviä ja luonnostaan matala-alkoholisia. Viinit on valmistettu trendikkäästä Riesling-rypäleestä. Makumaailmasta löytyykin rypälelajikkeelle tyypillisesti sitruksisuutta, keltaista hedelmäisyyttä sekä veden kielelle nostattavaa hapokkuutta. Heila-viinit sopivat mainiosti niin juhlajuomaksi kuin monipuolisesti ruokien kanssa nautittavaksi. Ruokasuositus: aperitiivina, seurustelujuomana, kalaruokien sekä salaattien kera.
Chile, 0,375 l / 0,75 l
Puolikuiva, mineraalinen, viheromenainen ja sitruksinen viini, joka sopii merenelävien pariksi sekä mausteisten ja itämaisten ruokien seuraksi.
Chile, 0,375 l / 0,75 l / 3,0 l
Puolikuiva, Raikas, herukkainen ja sitruksinen viini, joka sopii aperitiiviksi sekä kevyempien ruokien kuten salaattien, kalan ja pastan pariksi.
Barefoot White Zinfandel 8 %
USA, 0,187 l / 0,75 l / 1,5 l / 3,0 l
Puolimakea, hedelmäinen ja mansikkainen roseeviini. Sopii herkulliseksi seurustelujuomaksi ja itämaisten ruokien sekä kevyiden kasvisruokien pariksi.
Santiago 1541 Cabernet Sauvignon 8 %
Chile, 0,375 l / 0,75 l / 3,0 l
Suomalaisten suosikkiviini Santiago 1541 on valmistettu uuden maailman suosituimmista ja monen mielestä myös parhaimmista rypälelajikkeista. Keskitäyteläinen, marjainen ja raikas viini seurusteluun ja vaaleiden liharuokien pariksi.
Tervetuliaislahjana tarjoamme sinulle Sommelierin keittiössä -oppaan, josta poimit rennot provinkit ruokien ja viinien yhdistämiseen.
Uutiskirjeessä saat ajankohtaiset ruoka- & juomasuositukset suoraan sähköpostiisi.
Saat myös ensimmäisenä tietoosi mielenkiintoiset uutuudet ja tähtituotteet, viinimaailman kuumimmat trendit, inspiraatiota kotikokkailuun sekä herkullisia arvontoja ja rahanarvoisia etuja, ravintolamaailman kuulumisia unohtamatta.
Skannaa QR-koodi!
viinisuositus.fi
@viinisuositus
BEVERAGE PARTNERS FINLAND OY
Vilhonvuorenkatu 11 A, 00500 Helsinki info@bpf-finland.fi
bpf-finland.fi