LUKUNÄYTE: Ida Jauhiainen, Ehkä tää tästä

Page 1


IDA JAUHIAINEN

Ehkä tää tästä

© Ida Jauhiainen ja Avain 2024 www.avain.net

Kustantaja: Avain, Helsinki

Painopaikka: Printon Trükikoda, Viro 2024

ISBN 978-952-304-555-2

KL N84.2

Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä

Trigger Warning!

Jos kamppailet tällä hetkellä syömishäiriön kanssa, sinuna miettisin tarkkaan sivun kääntämistä ja lukemisen jatkamista. Kirja tulee mahdollisesti triggeröimään sinua ja herättämään sinussa tunteita, jotka voivat saada sinut syvemmälle pimeään kuiluun. Toisaalta uskon, että tulet saamaan myös toivoa ja kokemaan yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Mikäli päädyt kurkistamaan tarinaani, toivon todella, että teet sen omalla vastuullasi, tunnustellen omaa vointiasi ja lukemisen aiheuttamia tunteita. Tarkoitukseni ei ole saada sinua syvemmälle suohon. Toivon, että olet valmis päästämään kirjasta irti hetkenä minä hyvänsä. Lukeminen saattaa olla välillä voimia vievää, joten toivon sinun kääntyvän rohkeasti ammattiavun puoleen, jos siltä tuntuu. Apua saat muun muassa sekasin.fi -chatista, mielenterveystalo.fi:stä, mieli.fi:stä sekä kriisipuhelimesta 09 2525 0111. Kenenkään ei ole tarkoitettu pärjäävän ja tallustavan yksin täällä maapallolla. Hyvä ajatus lienee myös jutella läheisen tai ystävän kanssa kirjan herättämistä tunteista. Lisäksi pyydän

nöyrästi, ettet vertaile tarinaani omaan kamppailuusi, sillä siinä missä jokainen meistä on yksilönsä, myös tarinamme on omanlaisensa.

Kirjoittaessani olen pyrkinyt välttämään lukujen ja lukumäärien käyttöä, sillä tiedän niiden voivan pompata silmiisi punakynän lailla. Olen kuitenkin halunnut kertoa tarinani mahdollisimman aidosti, joten joidenkin lukumäärien käytöltä en ole voinut välttyä. Monessa kohtaa kuvailu on hyvinkin yksityiskohtaista, joten toivon ettet kiinnitä liikaa huomiota detaljeihin – se ei palvele sinua.

Jos olet sairastanut tai toipumassa syömishäiriöstä, koskee kaikki edellä sanomani myös sinua. Luultavasti kirja tulee herättämään sinussa muistoja, jotka voivat lennättää sinut takaisin pimeyteen. Myös sinua kehotan puhumaan jollekulle kirjan aiheuttamista tuntemuksista – oli se sitten läheinen tai ammattiauttaja. Puhuminen auttaa aina!

Jos olet syömishäiriötä sairastavan läheinen, toivon että kirjani auttaa ymmärtämään läheisesi sairautta sekä tukee sinua katsoessasi vierestä toisen kärsimystä ja tukiessasi toista. Vaikka jokaisen sairastavan polku ja ajatukset ovat erilaisia, sisältävät ne siitä huolimatta jotain samaa. Muista, että kaikesta huolimatta sinä olet läheisellesi yksi tärkeimmistä syistä jatkaa taistelua!

Jos olet joku aivan muu ja eksynyt kirjani pariin sattumalta tai tarkoituksen sanelemana, toivon että sinäkin luet raapustustani avoimin mielin.

Kirjani tarkoituksena on auttaa antamalla tietoa, vertaistukea, voimaa ja uskoa. Joten jos pystyn tarinani jakamisella olemaan hyödyksi edes yhdelle ihmiselle, olen enemmän kuin onnistunut.

Olit kuka tahansa, toivotan sinut sydämellisesti tervetulleeksi puolentoista vuoden mittaiseen matkaani. Nyt päästän sinut pääni sisään ja mukaan tarinaani.

SAUNASSA

Revin treenitrikoot päältäni. Niiden resori ei ole kiristänyt enää pitkään aikaan. Riisun paidan ja sukat. Laukustani kaivan kameran esille, ja asettaudun sivuttain peilin eteen. Räps.

Tuijotan litteää vatsaani. Kylkiluut näkyvät pidellessäni kameraa kasvojeni edessä. En tunne mitään.

Riisun loput vaatteet, ja poistun saunan vieressä olevasta huoneesta. Viileä tuulahdus hivelee ihoani pujahtaessani pienen terassin kautta saunan lämpöön. Äiti istuu jo ylälauteen hämärässä.

Alkuillan hento valo suodattuu viistosti ikkunan läpi, ja puulattiaan muodostuu vaalea kaistale. Pesen kasvoni pesuvadissa. Huomaan puukiulun olevan tyhjä, joten täytän sen. Käännän kuumavesisäiliön hanan vasemmalta oikealle, ja katson valuvaa vettä. Metallinen hana on vuorattu ikivanhalla rätillä, jottei kukaan polttaisi sormiaan.

Hämärästä kuuluu äidin ääni: ”Sä näytät ihan anorektikolta.” Jähmetyn paikoilleni. Näköni sumentuu kuin joku olisi painanut nappia, joka vapauttaa silmien takana odottaneen. Siinä se on. Huomaaminen. Se, mitä olen halunnut jo kauan, mutta kun se lopulta iskee koko voimallaan,

olen kauhuissani. En saa sanaa suustani. Olen jäänyt kiinni rotanloukkuun.

Yhtäkkiä tunnen jalkojeni alla vedestä iljettäväksi muuttuneen, alaspäin viettävän lattian. Tiukennan vasemmalla kädelläni otetta puukiulusta, jotta en pudottaisi sitä. Miltei unohdan sulkea kuumavesihanan.

Kiipeän lauteille, vaikka en haluaisi. Heitän löylyä, ja tunnen kovan puun painautuvan luitani vasten. Äidin sanat ovat herättäneet minut kuukausien sumusta. Pitelen molemmilla käsilläni kiinni allani vaappuvasta puukaistaleesta. Yhtäkkiä räsähdän rikki kuin liian kovaa puristettu viinilasi. Kehoni alkaa täristä, eikä minulla ole mitään kontrollia siihen. Silmistäni valuu puroja poskille, vaikka koetan padota ne käsilläni.

”Hei, mikä on?” äidin huolesta syvä ääni kantautuu tajuntaani. Leukalihakseni eivät avaa suutani – en tosin tiedä mitä sanoisin, vaikka se avautuisikin. Kuoreni valuu poskillani virtaavien purojen mukana paljasta vartaloani pitkin läpi lauteen, lattian ja edelleen maan pohjakerrokseen. Huomaan nostaneeni polvet eteeni lauteelle ja sulkeneeni kasvot käsiini. Olen käpertynyt yhtä pieneksi kuin itseni tunnen. Minut on revitty auki viimeistä kerrosta myöten, ja salaisuuksien verhoama sisimpäni on löydetty. Tuntuu kuin vaatteeni olisi revitty päältäni väkisin.

Purot jatkavat matkaansa ikuisuudelta tuntuvan ajan. Lempeä äidin ääni kehottaa minua puhumaan, sanomaan edes jotakin. Huuleni ovat liimautuneet yhteen. Äiti odottaa kärsivällisesti lauteen toisessa päässä kouristuneen kehoni rauhoittumista.

Kun vihdoin saan puhekykyni takaisin, kuulen langanohuen ääneni sopertavan: ”Mun pitäis varmaan mennä

puhumaan johonkin.” Aistin äidin myötätunnon hiljaisuudessa, se kehottaa minua jatkamaan. Hetken päästä annan sanojen tulla ulos yksi kerrallaan. Kerron tarinaani silmiäni peittävän sumun läpi erottuville polvilleni. Kuolaisella äänellä kerron avunhakemisyrityksestäni ja pahasta olostani. Pahasta olosta, joka heijastuu vartaloltani.

Jossain vaiheessa äiti kysyy kyynärpääni ulkopuolella lepäävistä naarmuista. Hän on huomannut nekin. ”Mä kaaduin Antonian mökillä”, valehtelen. Laskeudun lauteilta ja avaan oven, haluan pois tästä kaikesta. Muutaman sekunnin päästä takanani ovi aukeaa toistamiseen, eikä ilma tunnu enää yhtä raikkaalta. ”Saanko mä halata sua?” äiti kysyy takaani. Niskani nyökkää tuskin havaittavasti. Jähmetyn lämpimien käsivarsien kietoutuessa jo jäähtyneen rankani ympärille. Tuntuu kuin ulkoilma olisi täyttynyt pelkällä hiilidioksidilla. Onneksi käsivarret päästävät minut pian vapaaksi.

Palaan saunan tiheään lämpöön, ja kiipeän antilooppina lauteille. Kuulen äidin tulon hetkeä myöhemmin löylyn pakkautuessa kurkkuuni. Aistin hänen ahdistuksensa lauteen toisesta päästä. ”Älä tee tätä itelles”, itkunsekainen äidin ääni sopertaa. Hätkähdän hänen sanoistaan ja äänestään. Padot murtuvat uudelleen sumentaen harmaan kiukaan.

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.