105 SUURENMOISTA HULLUA
© Vesa Sisättö ja Avain 2025
www.avain.net
1. painos
Kustantaja: Avain, Helsinki
Painopaikka: PunaMusta Oy, Turenki 2025
ISBN 978-952-304-626-9
KL 99.1
Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä
SISÄLLYS
LUKIJALLE 6
VEIJARIT, HUIJARIT JA IHME LARPPAAJAT 9
AATELISET JA RIKKAAT 27
TAITEILIJOISTA KUMMIMMAT 51
SUURENMOISET AMATÖÖRIT 77
TÄYSIN PITELEMÄTTÖMÄT TAPAUKSET 95
RAKENTELIJAT 121
TIETEILIJÄT JA KEKSIJÄT 139
OMA TEORIA, PARAS TEORIA 155
USKONNON ERIKOISHENKILÖT 177
KYLÄHULLUT JA KULKIJAT 195
HALLITSIJAT JA POLIITIKOT 209
URHEILIJAT JA MUUT ENNÄTYSIHMISET 227
NÄIN RYHDYT EKSENTRIKOKSI 242
LÄHTEET JA KIITOKSET 244
LUKIJALLE
KUN KIRJAN NIMI on 105 suurenmoista hullua, lienee sopivaa ryhtyä heti alkajaisiksi kiistelemään itsensä kanssa teoksen nimestä. Tämä kirja ei nimittäin kerro hulluista, jos sanalla tarkoitetaan mielenterveyden ongelmista kärsiviä ihmisiä.
Tämän kirjan aiheena ovat eksentrikot. Eksentrisyys ei ole – atk-ajattelua lainatakseni – ihmisessä oleva virhe vaan ominaisuus.
Millaisia eksentrikot sitten ovat? Aiheesta on tehty 1980- ja 1990-luvuilla tieteellinen tutkimus, jonka tuloksia voi lukea brittiläisten David Weeksin ja Jamie Jamesin mainiosta kirjasta Eccentrics (1995). Eksentrikot ovat heidän mukaansa ihmisiä, jotka eivät pidä yleisesti hyväksyttyjen normien noudattamista tarpeellisena elämässään. Eivätkä eksentrikot tosiaan ole mielisairaita. Heissä ei ole mitään vikaa, vaikka heidän käytöksensä saattaa muistuttaa esimerkiksi neurootikon tai skitsofreenikon käytöstä. Eksentrikot eivät kuitenkaan ahdistu tällaisesta käytöksestä, toisin kuin mielenterveyden ongelmista kärsivä. Päinvastoin, eksentrikko saattaa päivittäin iloita omituisista rituaaleistaan, jotka neurootikolla aiheuttaisivat ahdistusta. Eksentrikotkin voivat toki kärsiä mielenterveyden ongelmista, mutta eivät sen enempää kuin muutkaan ihmiset. Itse asiassa he voivat olla mieleltään hiukan keskimääräistä
terveempiä. Muutamat tässä kirjassa esitellyt eksentrikot sijoitettaisiin nykyään varmaan autismin kirjolle, mutta eipä sekään ole ihmisen virhe vaan ominaisuus.
Mitä ominaisuuksiin tulee, Weeks ja James löysivät tutkimuksessaan 15 eksentrikkoa määrittelevää ominaisuutta. Niistä viisi ensimmäistä ovat sellaisia, jotka löytyvät lähes kaikilta eksentrikoilta: nonkonformismi eli normeihin mukautumattomuus, luovuus, uteliaisuus, maailman parantaminen jollain tapaa ja riemukas omistautuminen yhdelle tai useammalle ”harrasteelle”. Listan viimeisenä on muuten ”huono oikeinkirjoitus”.
Tämä ei tarkoita, etteivätkö eksentrikot osaisi kirjoittaa sanoja oikein – he vain pitävät omia versioitaan parempina.
Olen pitänyt näitä Weeksin ja Jamesin havaintoja ohjenuoranani valitessani käsiteltäviä henkilöitä 105 suurenmoiseen hulluun. Olen karsinut pois ihmisiä, joiden outo käytös on ollut pääosin mielenterveyden ongelmien tulosta. Enimmäkseen jätin pois myös hyvin väkivaltaiset ja tuhoisat hullut. Tämä ei tarkoita, etteikö tässä kirjassa olisi esitelty kosolti ihmisiä, joiden käytöstä ei voi hyvällä tahdollakaan pitää rakentavana.
Jotkin kirjan henkilöistä ovat täysin mahdottomia tyyppejä.
Se, että eksentrisyyden määritelmään kuuluu normeista poikkeaminen, toi tähän kirjaan toisen rajauksen. Historiallisesti kirjan ”hullut” ovat peräisin aikaisintaan 1600-luvulta. Sitä vanhemmista eksentrikoista – heitä on aivan taatusti ollut – emme enää tunnista heidän erikoisuuttaan ilman laajoja selityksiä, koska kulttuurinen ympäristö on niin perinpohjaisesti muuttunut.
Kulttuurin muuttuminen näkyy etenkin kirjan naispuolisista 1600–1800-lukujen eksentrikoista. Monesti heidän käytöksensä on ollut sellaista, että se olisi ollut aikakauden miehillä – ja nykyajan naisillakin
– normaalin rajoissa. Mutta oman aikansa naisina he olivat räiskyviä tapauksia.
Kuten aika, myös maantiede tuo kulttuurieroja. Siksi tämän kirjan eksentrikot ovat pääosin peräisin länsimaisesta kulttuurista. Meidän on heti helppoa nähdä, mikä heidän toiminnassaan on ollut poikkeuksellista. Ja toisaalta emme tule leimanneeksi oudoksi sellaista, mikä henkilön omassa kulttuurissa on tavallista.
Alun perin rajasin myös elävät ihmiset pois kirjan aiheista. Lopulta päätin ottaa mukaan kourallisen henkilöitä, jotka ovat elossa tätä kirjoittaessani. He vain yksinkertaisesti ovat niin ihastuttavan hulluja ihmisiä, että kirja olisi tuntunut vajaalta ilman heitä.
Espoo ja Ikaalinen maaliskuu – kesäkuu 2025
Vesa Sisättö
VEIJARIT, HUIJARIT JA
IHME LARPPAAJAT
Vale-formosalainen
GEORGE PSALMANAZAR (1679? – 1763)
GEORGE PSALMANAZAR ALOITTI uransa huijarina, mutta päätti sen katuvaisena teologina. George Psalmanazarin varhaisista vaiheista ei tiedetä juuri mitään. Tuntemattomia ovat hänen alkuperäinen nimensä ja tarkka syntymävuotensa – hänen arvellaan syntyneen Etelä-Ranskassa vuosien 1679 ja 1684 välisenä aikana. Hän kertoi olleensa huippuoppilas luostarikouluissa ja osanneensa latinaa sujuvasti jo lapsena.
Nuorena Psalmanazar vietti liikkuvan huijarin elämää. Aluksi hän esiintyi irlantilaisena pyhiinvaeltajana matkalla Roomaan, mutta huomasi pian, että liian monet tunsivat Irlannin. Niinpä hän ryhtyi esiintymään japanilaisena käännynnäisenä ja myöhemmin pakanana.
Psalmanazar esitti japanilaisten eksoottisia tapoja muun muassa syömällä raakaa, kardemummalla maustettua lihaa ja nukkumalla istuen.
Psalmanazar kehitti huijaustaan eteenpäin ja esiintyi nyt Formosan eli Taiwanin asukkaana. Eksoottiset tavatkin olivat jo mutkikkaampia.
Psalmanazar esitti palvovansa aurinkoa ja kuuta ja puhui kuvitteel-
lista kieltä. Hän ystävystyi skotlantilaisen papin kanssa, joka väitti kastaneensa hänet. Näin hän sai nimen George Psalmanazar.
Psalmanazar siirtyi Britanniaan. Siellä hän jatkoi Formosa-huijaustaan ja väitti että kierot jesuiitat olivat kaapanneet hänet kotisaareltaan. Tarina upposi jesuiittoja inhoaviin britteihin hyvin. Psalmanazar julkaisi ”kotimaastaan” jopa historiallis–maantieteellisen kirjan. Teos oli luovaa puppua, jonka Psalmanazar oli keittänyt kokoon erilaisista Aasian ja Amerikan kulttuureita kuvaavista matkakertomuksista. Hän väitti formosalaisten syövän käärmeitä ravinnokseen, asuvan maanalaisissa taloissa ja uhraavan vuosittain jumalille 18 000 nuorta poikaa, joiden ruumiit papit söivät.
Myös aviomiehellä oli Formosalla oikeus syödä petollinen vaimonsa.
Psalmanazar kuvaili formosalaisten kieltä niin tarkkaan ja johdonmukaisesti, että hänen luomansa ”formosalaiset aakkoset” pyörivät kieliä käsittelevissä teoksissa 1800-luvulle asti. Psalmanazar käänsi jopa Isä meidän -rukouksen kuvitteelliselle kielelleen.
Psalmanazarin tarinat alkoivat herättää epäilyksiä ja lopulta hän tunnusti huijanneensa. Psalmanazar värväytyi papiksi armeijaan ja pääsi siten joksikin aikaa ulkomaille. Palattuaan Britanniaan hän alkoi tehdä kirjallisia hanttihommia. Hän ystävystyi muun muassa kuuluisan runoilija Samuel Johnsonin kanssa. Psalmanazar kirjoitti jopa artikkelin maantieteen hakuteokseen – Formosasta. Tällä kertaa hän haukkui itse keksimänsä väärät tiedot saaresta.
Elämänsä loppua kohti Psalmanazarista tuli voimakkaasti uskonnollinen. Hän julkaisi nimettömänä kokonaisen kokoelman teologisia esseitä vuonna 1753. Psalmanazar kuoli vuonna 1764 ja jätti jälkeensä muistelmat, joissa ei paljastanut alkuperäistä nimeään.
Norton I, Yhdysvaltain keisari ja Meksikon suojelija
JOSHUA ABRAHAM NORTON
(1818 – 1880)
YHDYSVALLOISTA TULI KEISARIKUNTA 17. syyskuuta vuonna 1859. Tuolloin San Francisco Daily Evening Bulletin -lehden toimitukseen marssi muuan
Joshua Abraham Norton, joka antoi lehden julkaistavaksi julistuksen asiasta. Sen hän oli allekirjoittanut arvokkaasti nimellä NORTON I, Yhdysvaltain keisari.
Näin alkoi keisari Nortonin hallituskausi, jota kesti hänen vuonna 1880 tapahtuneeseen kuolemaansa asti. Joshua Norton oli Englannissa syntynyt, Etelä-Afrikassa kasvanut juutalaista syntyperää ollut epäonnistunut liikemies. Ennen keisariksi ryhtymistään hän oli ajautunut vararikkoon. Muutama vuosi konkurssin jälkeen hän kiinnostui politiikasta ja yritti muun muassa ehdokkaaksi kongressivaaleissa.
Yhdysvallat oli matkalla kohti sisällissotaa. Kenties Norton ajatteli, että keisari voisi laittaa maan järjestykseen. Niinpä hän ryhtyi sellaiseksi.
Norton julkaisi käskykirjeitään San Franciscon lehdissä, mutta huomasi pian, että lehdet alkoivat julkaista hänen nimissään omia ”käskykirjeitä” kommentteina erilaisiin poliittisiin kysymyksiin. Niinpä hän siirsi ukaasinsa mustien amerikkalaisten omistamaan ja toimittamaan Pacific Appeal -lehteen.
Todellisuudessa Norton I eli kerjäläisenä. Hän oli saanut univormun, johon sonnustautuneena hän kävi ahkerasti erilaisissa tapahtumissa tai vain kierteli kaupungin katuja huolehtien muun muassa siitä, että raitiovaunut pysyivät aikataulussa. Hän ajoi aktiivisesti joitain asioita, esimerkiksi siltaa tai tunnelia San Franciscon ja Oaklandin välille. Nortonin kerrotaan myös yrittäneen kerran estää kiinalaisvastaista mellakkaa.
Keisari Norton painatti omia seteleitä, joiden nimellisarvo oli 50 senttiä ja 10 dollaria. Jotkin liikkeet suostuivat ottamaan niitä vastaan. Norton sai myös muita keisarillisia etuoikeuksia elannokseen.
Meksikon levottomuudet saivat Norton I:n lisäämään titteleihinsä myös Meksikon keisariuden, jonka hän vaihtoi myöhemmin Meksikon suojelijaksi. Hän kävi myös yksisuuntaista kirjeenvaihtoa muiden valtiojohtajien kanssa. Kuningatar Viktorialle hän ehdotti avioliittoa.
Keisari Nortonista tuli San Franciscossa rakastettu hahmo ja hänen kuolemaansa surtiin aidosti. San Franciscon ja Oaklandin yhdistävälle sillalle on jo pitkään haluttu antaa nimeksi Keisari Nortonin silta. Hänen vanha asuinkorttelinsa nimettiin Emperor Norton Placeksi vuonna 2023.
Keisari Norton I on inspiroinut monia kirjailijoita ja taiteilijoita Mark Twainista alkaen. Suomessa hänet muistetaan ehkä parhaiten Morrisin ja René Goscinnyn Lucky Luke -sarjakuva-albumista Keisari Smith.
