Metsäalan Ammattilehti 4/2017

Page 16

16 KONEURAKOINTI

METSÄALAN AMMATTILEHTI

Stora Enso kokeilee uudenlaista menetelmää korjata puut metsästä mikä perustuu huolelliseen ennakkosuunnitteluun. Kuva Porvoossa tehdyltä koeleimikolta.

Stora Enso kokeilee uutta korjuumenetelmää nyt myös Suomessa

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

S

tora Enso on tutkinut Ruotsissa jo pitkään uuden- laista tapaa korjata puut leimikosta sekä harvennuksissa että päätehakkuilla. Tästä ns. Rätt Metod -menetelmästä on saatu erittäin hyviä tuloksia. Nyt menetelmää on sovellettu koeluontoisesti Suomen korjuuolosuhteisiin ja toimintatapaan.

Stora Enson Suomen toimihenkilöt ovat käyneet Ruotsissa tutustumassa Rätt Metod -menetelmään ja tuoneet oppeja meillä hyödynnettäväksi. - Rätt Metod -menetelmä perustuu korjattavan leimikon huolelliseen ennakkosuunnitteluun ja leimikosta saatavien tietojen hyödyntämiseen. Menetelmässä ei tehdä perinteisiä hakkuu-uria jotka päättyvät leimikon rajaan ja joissa on läpiajettavat lenkit vaan leimikkoon suunnitellaan pääura, joka havutetaan huolellisesti maaston säästämiseksi sekä ajon nopeuttamiseksi - pääurasta lähtee sitten keräilyuria josta kerätään myös havut, lyhyempiä pistouria tai haamuuria. Pääura sijoitetaan niin että se kiertää pehmeimmät

Nyt Suomessakin kokeiltavassa menetelmässä ei tehdä perinteisiä hakkuu-uria jotka päättyvät leimikon rajaan ja joissa on läpiajettavat lenkit (kuva vas.) vaan leimikkoon suunnitellaan pääura, joka havutetaan huolellisesti maaston säästämiseksi sekä ajon nopeuttamiseksi - pääurasta lähtee sitten keräilyuria josta kerätään myös havut, lyhyempiä pistouria tai haamuuria (kuva oik.).

ja jyrkimmät kohdat. Menetelmässä harvesteri tekee totuttua enemmän töitä sen eteen että ajokoneelle saadaan luotua paremmat olosuhteet. Tuloksena on kuitenkin tehokkaampi korjuu ja parempi korjuujälki, mikä on metsänomistajien mieleen,

kertoo Stora Enson Metsän metsäasiantuntija Staffan Henriksson.

Ennakkosuunnittelu mahdollistaa korjuun tehostamisen

Yksi uuden menetelmän

eduista on myös siinä että sen avulla voidaan tehdä kesällä leimikoita jotka aiemmin merkittiin talvella korjattavaksi pehmeän kohdan takia. Oikein sijoitetulla ja pohjustetulla pääuralla kohteen korjuu voi onnistua kesälläkin mikä tasaa korjuu-

urakoinnin kausivaihteluita. Myös metsäenergian talteenotto tehostuu kun risut kerätään kestäviltä kohdilta myös sellaisessakin kohteessa mistä ei metsäenergiaa olisi muuten korjattu. - Olemme tehneet nyt kesän aikana uudella menetelmällä


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.