Kivirock 2/2017

Page 113

Tiekin on osa tuotantolinjaa Kilpailun kiristyessä väyläinfrasta on tullut maiden välillä merkittävä kilpailutekijä. Väylät ovat osa teollisuuden tuotantolinjaa ja niiltä odotetaan paljon. Ne vaikuttavat myös yritysten sijoittumiseen. - Teollisuuden prosesseihin kuuluu tuotannon lisäksi paljon kuljettamista. Tarvitaan raaka-ainekuljetuksia, tuotantolaitosten välisiä prosessikuljetuksia sekä valmiiden tuotteiden kuljetuksia kotimarkkinoille ja vientiin. Koska prosessit on tarkasti aikataulutettu, kuljetusten on tapahduttava täsmällisesti, Wärtsilä Finland Oy:n logistiikkajohtaja Ari Schiestl selventää. Schiestlin mukaan hyvä esimerkki pullonkaulaväylästä on valtatie 8 Turusta Rauman, Porin, Vaasan ja Kokkolan kautta pohjoiseen. Alueen auto-, meri- ja muu teollisuus on huikeassa vientivedossa. Varsinais-Suomen pääteillä raskas liikenne on kasvanut jopa seitsemän prosenttia vuodessa. Koko maassa kasvua on noin neljä prosenttia. Alueen vientituotteet eivät valmistu etätyönä, joten myös työmatkaliikenne kasvaa voimakkaasti. - Omista tavaravirroistamme valtaosa kulkee Kasitietä, joten se on elintärkeä kilpailukyvyllemme. Turku-Nousiainen -väli on loistoesimerkki siitä, miten järkevä tieinvestointi parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Vastaava investointi kannattaisi varmistaa koko tien osalta aina Keski-Pohjanmaalle asti. Tavoitteena pitäisi olla niin tehokas ja ympäristöystävällinen yhteys, että ulkomaisetkin yritykset kiinnostuvat alueesta, Schiestl summaa.

Suomen tulevaisuus on kansainvälisyydessä

- Suomi antaa kuljetuksissa aivan tarpeettomasti etumatkaa kilpailijamaille. Jos väyläyhteys ei toimi, se on vientiteollisuuden kannalta vähän sama kuin suomalaissuunnistajan pitäisi kisata kansainvälisessä kisassa kumisaappaissa tai keihäänheittäjän vaihtaa hiilikuitukeihäs rautakankeen, Rakennusteollisuus RT:n hallituksen puheenjohtaja Harri Kailasalo vertaa. Nyt suomalainen vientiteollisuus saa kisakuntoonsa vetoapua suotuisista suhdanteista. Vuoden 2017 ensimmäisen neljänneksen talouskasvu oli valtiovarainministeriön mukaan selvästi odotettua nopeampaa. Kesän talouskatsauksessa ministeriö ennakoi kasvun kiihtyvän. Yksityisten investointien painopiste siirtyy tuotannollisiin investointeihin ja vienti kasvaa. - Uutiset ovat iloisia, mutta tilanne herättää vientiyrityksissä myös uudenlaista huolta. Euroopan reunalla kilpailukyiset kuljetusyhteydet ovat elinehto. Kasvu voi monin paikoin juuttua liikenteellisiin pullonkauloihin, ellei väyläinfran rahoitukseen löydy yli hallituskausien ulottuvaa poliittista linjaa. Pitkäjänteinen ohjelma luo näkymiä ja luottamusta, jotka rohkaisevat yrityksiä investoimaan Suomeen. Syntyy työpaikkoja ja verotuloja. Urheilijallekaan oikeat välineet eivät ole menoerä vaan investointi tuleviin huippusuorituksiin, Kailasalo jatkaa.

www.kivirock.fi

Vaikka keskeisillä kilpailijamailla on sijaintinsa takia paremmat lähtökohdat kilpailla, syrjäinen Suomikin voi parantaa saavutettavuuttaan. - Tarvitsemme pitkäjänteisen infraohjelman muiden Pohjoismaiden tapaan. Kasitien kaltaisten väylien tunnistaminen ja priorisointi onnistuvat, kun väyläinfraa voidaan suunnitella ja rahoittaa. Jos emme tee mitään, vientitulojemme kannalta keskeisimmillä yhteysväleillä kuljetukset hidastuvat ja kallistuvat vääjäämättä väylien käytön kasvaessa. Kilpailukyvyn rapauttamisen lisäksi huonosti sujuva liikenne ja huonokuntoiset väylät lisäävät päästöjä ja heikentävät liikenneturvallisuutta. Kauanko meillä on varaa seurata tätä kehitystä tekemättä mitään?, kysyy Harri Kailasalo.

LUE! Maarakennus- ja kaivosalan uutiset joka päivä

kivirock.fi KIVIROCK 2/2017

113


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.