Kivirock 1/2017

Page 28

Jokainen räjäytystehtävä suunnittellaan tarkkaan etukäteen. Isompi räjäytys on aina monta millisekuntien välein tapahtuvaa pientä räjähdystä.

Oy Forcit Ab:n räjähteet valmistetaan kaikki Suomessa. Hangon tehdas on toiminut jo 120 vuotta vuodesta 1897.

Oy Forcit Ab on perustettu Hankoniemessa vuonna 1897 ja on luonut pitkän historian räjähdealalla. Forcit kehittää, valmistaa ja myy räjähdysaineita pääasiassa Pohjoismaisille markkinoille. Erikoistuotteita viedään myös Pohjoismaiden ulkopuolelle. - Konsernin emoyhtiö on OY FORCIT AB, jonka toiminta on jaettu kolmeen liiketoiminta-alaan: Forcit Explosives, Forcit Defence ja Forcit Consulting. Forcit Explosives palvelee siviiliräjähdealan toimijoita ja Forcit Defence palvelee puolustusteollisuutta. Forcit Consulting palvelee räjähteitä käyttäviä tahoja tarjoamalla heille mittaus-, valvonta-, suun-

28

nittelu- ja koulutuspalveluita, kertoo Oy Forcit Ab:n myyntijohtaja Janne Järvinen. Tällä hetkellä konserni työllistää noin 330 henkilöä ja liikevaihto on noin 100 miljoonaa euroa. - Forcit Explosives eli siviiliräjähteet ovat suurin toimialalle noin 80% osuudellaan. Palvelemme laajasti Infra-alan yrityksiä sekä kaivosyhtiöitä Pohjoismaissa. Kotimainen yritys satsaa vahvasti myös palvelun laatuun. - Asiakastyytyväisyys on meille erittäin tärkeää ja pyrimme palvelemaan kaikki asiakkaitamme mahdollisimman hyvin. Pyrimme pitkiin asiakassuhteisiin ja tavoitteenamme on olla kumppani, jonka kanssa voi tehdä kustannustehokasta työtä. Meillä on seitsemän yli 100 vuotta kestänyttä asiakassuhdetta, joka kertoo omaa kieltään onnistumisesta sillä saralla. Suurimmat kilpailijat ovat monikansallisia yrityksiä, joten asiakaslähtöinen linja on toimiva. - Pyrimme olemaan joka puolella ja meidän varmuus-nopeus-laatu on hyvä. Perinteinen tilaustoimitusketjumme on nopea: jos tänään tulee tilaus niin räjähteet toimitetaan huomisen aikana asiakkaalle. Kemiittiautojen toimitusaika on puolestaan muutamia päiviä. Tehokkuus yhdistettynä sitoutuneeseen ja ammattitaitoiseen henkilökuntaan takaa parhaan lopputuloksen asiakkaallemme, toteaa Järvinen. Toiminnassa pyritään ratkaisukeskeisyyteen. - Tarjoamme asiakkaillemme kattavaa teknistä palvelua, joka opastaa tuotteidemme käyttöä tarvittaessa sekä puhelimitse että paikanpäällä

KIVIROCK 1/2017

www.kivirock.fi


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.