HYDROSHOP 2017 Asiakaslehti

Page 15

- Jokaisesta myymälästä löytyy kattava Hytarin komponentti- ja tuotevalikoima. Myös letkuasennelmien teko onnistuu paikanpäällä liikkeessä. Perustuotteet löytyy suoraan hyllystä ja varastossa pyritään pitämään tuotteita teemalla ”mieluummin kaksi kaikkea”, kertoo Jääskeläinen. Jos jokin tuote puuttuu, saadaan se nopeasti toimitettua Jyväskylän keskusvarastolta jälleenmyyjälle. - Lisäksi suurimmalla osalla päämiehiä on tehtaat tai varastot Euroopassa, joten erikoisemmatkin tuotteet saadaan jopa seuraavaksi aamuksi paikalle.

”Tavoite, ettei asiakas lähde tyhjin käsin pois”

Ammattitaitoinen osaaminen asiakkaan hyväksi

Hytar Oy satsaa myös vahvasti jälleenmyyjiensä ammattitaidon kehittämiseen ja ylläpitämiseen. - Koulutamme jälleenmyyjiämme sekä itse että päämiehiemme kautta aktiivisesti. Näin saamme mahdollisimman vahvan osaamisen asiakkaidemme käyttöön, kertoo Tero Ylänen. HydroShop –jälleenmyyntiverkosto tekee myös vahvaa yhteistyötä keskenään ja pystyy yhdessä vaikuttamaan mm. markkinoinnillisiin suunnitelmiin sekä tuotevalikoimaan. - Syksyllä järjestämme ensimmäiset jälleenmyyjäpäivät, jossa suunnitellaan yhdessä tulevaa ja kehitetään konseptia entisestään. HydroShop –verkosto kasvaa koko ajan ja vielä on mahdollisuus myös uusille yrittäjille. - Jos paikkakunnaltasi puuttuu HydroShop ja koet olevasi meille oikea yhteistyökumppani niin älä epäröi ottaa yhteyttä, päättää Ylänen.

Tero Ylänen 010 613 7221 Hytar Jyväskylä Jesperi Jääskeläinen 010 613 7366 Hytar Tampere

Asiakkaita palvellaan Tampereella vuosikymmenten kokemuksella.

HydroShop –myymäläkonsepti on kehitetty palvelemaan loppuasiakasta mahdollisimman hyvin. Tuotevalikoima ja niiden asettelu myymälässä on tarkoin harkittua. Tampereen HydroShopin myyjä Rami Mäkiluoma on ollut mukana luomassa konseptia alusta saakka. - HydroShop on tehty asiakasta ajatellen. Myymälöiden sijainnit ovat hyvät ja niihin on helppo tulla suuremmallakin kalustolla ja suoraan hyllystä löytyy yleisimmät osat niin maaraakennus- kuin metsäkoneurakoitsijoille sekä teollisuuden kunnossapitoon. Letkuasennelmat ovat erittäin kysyttyjä ja teemme ne asiakkaan odotellessa valmiiksi, kertoo Mäkiluoma. Itse myymälässä tuotteet ovat selkeästi esillä. - Tuoteryhmät ovat myymälöissä sijoitettu omiin saarekkeisiin, jolloin asiakas näkee koko tuoteryhmän valikoiman kerralla. Suosituimpia ovat tällä hetkellä letkut ja liittimet, mutta paljon menee myös sylintereitä, pumppuja ja venttiilejä. Meiltä asiakas saa tilattua myös erilaiset putkiasennelmat haluamissaan mitoissa. Tampereen noutomyymälässä työskentelee tällä hetkellä neljä työntekijää.

15

HydroShopista asiakas saa valmiit letkuasennelmat samantien.

- Meillä on kaikilla vahva, yli 20 vuoden kokemus alalta ja asiakkaan palveleminen mahdollisimman hyvin on ykkösprioriteettimme. Tavoitteena on, ettei yksikään asiakas lähde täältä tyhjin käsin pois, päättää Mäkiluoma.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
HYDROSHOP 2017 Asiakaslehti by Ammattilehti.fi - Issuu