Metsäalan Ammattilehti 3/2019

Page 147

Hydrauliikka&Automaatio

METSÄALAN AMMATTILEHTI

147

Hydroscand avasi toimipisteen Helsinkiin

H

ydrauliikan letkuihin ja johdinkomponent teihin erikoistunut Hydroscand on avannut toimipaikan nyt myös Helsinkiin. Asiakkaita palvellaan nyt 11 omassa pisteessä ja yli 80 jälleenmyyjän voimin eri puolilla maata.

Vuonna 1969 perustettu Hydroscand-konserni on nykyisin Skandinavian markkinajohtaja letkuissa ja johdinkomponenteissa. Suomessa toiminta alkoi 1997 ja siitä lähtien kehitys on ollut vahvaa asiakkaiden palvelun parantamiseksi.

Laaja tuotevalikoima ja osaavaa palvelua

Hydroscand laajensi nyt kesällä toimintaansa pääkaupunkiseudulle avaamalla uuden toimipaikan Helsinkiin Malmille, osoitteeseen Harkkoraudantie 10. Samassa kiinteistössä on ollut aiemmin jo yli vuosikymmenen ajan hydrauliikka-alan toimintaa, joten se on entuudestaan tuttu paikka laajalle asiakaskunnalle. - Kesän aikana myymälä ja varasto on rakentunut valmiiksi varsinaisen toiminnan alkaessa elokuun alussa, kertovat Helsingin toimipisteen Ismo Kovalainen ja Jaanus Kuutok, joiden lisäksi asiakapalvelussa aloittaa syksyn aikana kolmaskin henkilö. Tilaa uudessa pisteessä on noin 300 neliötä ja pihaan mahtuu poikkeamaan hyvin isommallakin autolla. - Tarjolla on kattavasti hydrauliikan letkut ja liittimet sekä letkuasennelmat, mitkä valmistuu odottaessa. Lisäksi löytyy pneumatiikkaa, teollisuusletkuja, hydrauliikkamoponentteja,

Hydroscand palvelee pääkaupunkiseudun asiakkaita uudessa toimipisteessä Helsingin Malmilla, osoitteessa Harkkoraudantie 10.

pneumatiikka sekä laajasti erilaista tarviketta. Ja tarvittaessa Turun suuresta keskusvarasto onnistuu nopeat toimitukset. Asiakaskunta tulee koostumaan pääasiassa liikkuvasta kalustosta mutta myös alueen teollisuutta palvellaan, sanoo Kuutok.

Kentällä liikutaan LetkuExpress autoilla

Kiinteän myymälän lisäksi kentällä operoidaan tehtävään

täydellisesti varustelluilla Letku Express -huoltoautoilla. Autoilla pystytään tekemään vaativiakin asennus- ja huoltotehtäviä asiakkaan kohteessa. - Toiminta on aloitettu yhdellä autolla mutta syksyn aikana käyttöön tulee toinenkin Letku Express, mikä kuvastaa osaltaa Hydroscandin halua panostaa pääkaupunkiseudun toimintoihin, toteaa Kovalainen.

Kiinteän myymälän lisäksi kentällä operoidaan tehtävään täydellisesti varustelluilla LetkuExpress -huoltoautoilla.

Helsingin Hydroscandin myymälästä löytyy laajasti hydrauliikan letkut ja liittimet sekä asennelmat, pneumatiikkaa, teollisuusletkuja, hydrauliikkakomponentteja sekä erilaisia tarvikkeita. Kannattaa poiketa!

LetkuExpress -autoilla pystytään tekemään vaativiakin asennus- ja huoltotehtäviä kenttäolosuhteissa asiakkaan kohteessa.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.