Ammattilehti 2/2015

Page 3

METSÄALAN AMMATTILEHTI

3

Metsäteollisuus tammi-maaliskussa:

Kartongin tuotanto kasvussa - paperin markkinatilanne haastava

M

etsäteollisuustuotteiden kysyntä vaihteli vuoden ensimmäisellä neljän- neksellä toimialoittain. Kartongin tuotanto jatkui edelleen hyvällä tasolla ja paperin markkinatilanne pysyi haastavana. Metsäteollisuuden kilpailukykyyn vaikuttavat kotimainen kustannustaso ja ennustettava toimintaympäristö. - Suomalaisen vientiteollisuuden kilpailukykyä on vahvistettava ja uuden hallituksen on tehtävä oikeita päätöksiä. Teollisuutta ei saa rasittaa ylimääräisillä veroilla tai maksuilla, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen. - Kilpailukykymme on rapautunut ja se on saatava vähintään samalle tasolle kuin kilpailijamaissa. Biotalouden toteutuminen edellyttää, että puun saatavuus varmistetaan ja infra on kunnossa. Myös tutkimus- ja kehitystyöhön on panostettava, Jaatinen jatkaa. Metsäteollisuustuotteiden osuus koko Suomen viennistä oli tammi-helmikuussa 22,8 prosenttia. Alalla on suuri merkitys maamme kauppataseeseen.

Pakkausmateriaalien tarve kasvussa

Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Suomessa tuotettiin 2,7 miljoonaa tonnia paperia ja kartonkia, mikä on 1,4 prosenttia enemmän kuin vuonna vuoden 2014 vastaavana ajankohtana. Paino- ja kirjoituspapereita tuotettiin Suomessa lähes 1,6 miljoonaa tonnia, mikä on 0,6 prosenttia enemmän kuin tammi-maaliskuussa 2014. Paino- ja kirjoituspaperien markkinatilanne on haastava ja hinnat alhaisella tasolla. Pakkausmateriaalien markkinoiden kasvun myötä pakkauksiin tarkoitetun kartongin tuotanto puolestaan nousi 5,5 prosenttia tammi-maaliskuussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Sellua tuotettiin kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Suomessa 1,8 miljoonaa tonnia, mikä on samalla tasolla kuin vuoden 2014 tammi-maaliskuus-

sa. Havusahatavaran tuotanto oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lähes 2,6 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 5 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna. Myös vientihinnat ovat laskeneet viime vuodesta, mikä heikentää sahojen kilpailukykyä. Vanerin vienti oli vuoden 2015 tammi-helmikuussa noin 170 000 kuutiometriä, mikä on samalla tasolla kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Vanerin viennin arvo oli 2,5 prosenttia enemmän kuin tammi-helmikuussa 2014.

Metsäteollisuudessa suunnitteilla miljardiinvestoinnit

Metsäteollisuudella on Suomessa suunnitelmissa tai valmisteilla noin 1,7 miljardin euron arvosta investointeja. Kevään aikana metsäteollisuudessa on ilmoitettu uusista merkittävistä investoinneista ja investointihankkeiden etenemisestä. Kotkamills ilmoitti muuttavansa paperikoneen kartonkikoneeksi. Investoinnin arvo on 100 miljoonaa euroa. Stora Enso kertoi investoivansa 43 miljoonalla eurolla puisten rakennuselementtien tuotantoon Varkaudessa. Alkuvuodesta aloitti Lappeenrannassa kaupallisen tuotannon UPM:n puupohjaista, uusiutuvaa dieseliä valmistava biojalostamo. Metsä Groupin biotuotetehtaan rakentamispäätös on tehty. Biotuotetehtaan investointi on arvoltaan noin 1,2 miljardia euroa, ja tehtaan arvioidaan olevan valmis vuoden 2017 kolmannella vuosineljänneksellä.

traktorimönkijät

Lue uudet uutiset joka päivä ammattilehti.fi

30 vsk.

T1 800 diesel

10 990€

T3 400 led 4x4

4 990€

1986-2015

22.000 kpl.

18.688 kpl.

TAMPERE ESPOO


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.