6 minute read

Merimiehen simpukat

”Annos oli kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtava. Huomaan, että simppelit ruoat jäävät usein parhaiten mieleen.”

vielä todella juhlava ja kaunis tarjottava”.

Ensi-ihastuksen jälkeen Anna on tilannut simpukoita ja ranskalaisia muillakin matkoilla, kuten Milanossa ja Antibesissa. Yleensä hän nauttii niistä kuivan valkoviinin kera. Nykyään äyriäiset ovat myös Elsa-tyttären lempiherkku, joten Saivosalmet valmistavat simpukoita usein kotona.

Anna myöntää olevansa etuoikeutettu, sillä hänen puolisonsa on kokeileva kokki, joka testaa uusia reseptejä viikonloppuisin ja parittaa niiden kanssa huolella valitut viinit. ”Yritän kyllä mennä keittiöön auttamaan, mutta Jaakko hätistää minut viinilasin kanssa olohuoneen puolelle. Hän nauttii, kun saa touhuta itsekseen.”

Kun kokeilut osuvat ja makujen sinfonia on täydellinen, Annalla ja lapsilla on tapana ehdottaa, että samaa ruokaa voisi tehdä uudelleenkin. ”Mutta silloin Jaakolla on jo mielessä joku uusi resepti, jota hän haluaa kokeilla. Jouluruoissakin meillä tahtoo olla joka kerta eri tvisti.”

Anna on erikoistunut yleensä jälkiruokiin, ja nauttii leipomisesta. Seuraa hän saa esikoisestaan, joka halusi jo pikkutyttönä kokeilla leivontakirjoista ja Youtubesta löytämiään reseptejä. Saivosalmen kodissakin elettiin vaihe, jolloin pöydässä odotti aina pellillinen mokkapaloja. ”Itse teen usein Jaakon isoäidin ohjeella pannukakkua. Se tuntuu matkalta lapsuuteen, josta tulee turvallinen ja hyvä olo.”

Anna nauttii simpukkansa mieluusti itse tehtyjen ranskalaisten kanssa. Katso ohje: alko.fi/ maalaisranskalaiset jos käytät jäisiä simpukoita, lisää ne jäisinä kiehuvaan veteen.

VIINILASIT DECANTER, LAUTASET STOCKMANN, JUOMALASIT FORMVERK

Sinisimpukat merimiehen tapaan

4 annosta, aktiivinen valmistusaika 15 min, passiivinen 5 min G

1 kg tuoreita simpukoita 2 salottisipulia 1 valkosipulinkynsi 2 rkl voita 1 rkl kalafondia tai 1/2 kalaliemikuutiota 1 dl vettä 2 dl valkoviiniä 2 dl kuohukermaa 1/2 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria 1/2 rku persiljaa hienonnettuna

1. Puhdista simpukat harjaamalla ne juuresharjalla juoksevan veden alla. Poista simpukoiden parta. Heitä pois kuoreltaan vaurioituneet ja sellaiset, jotka eivät sulkeudu napsauttamalla kuorta. Laita simpukat lävikköön valumaan. 2. Kuori ja hienonna salottisipulit ja valkosipulinkynsi. Kuullota sipuleita voissa isossa kannellisessa kattilassa, kunnes ne ovat pehmenneet. Lisää kalafondi, vesi, valkoviini ja kuohukerma. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Anna liemen kiehahtaa. 3. Lisää simpukat ja keitä kovalla lämmöllä kannen alla noin 3 minuuttia. Ravista kattilaa välillä. Simpukat ovat valmiita, kun kuoret ovat auenneet. Poista aukeamattomat simpukat. 4. Lisää hienonnettu persilja ja nosta simpukat tarjoiluvadille. Valuta päälle keitinlientä. Tarjoa vaalean leivän tai maalaisranskalaisten kanssa.

JUOMaSUOSITUS Merimiehen (muijan) simpukoille istuu klassinen kuiva valkoviini. Alsacen rieslingiä tai Loiren muscadet’a voi lorauttaa niin keittoon kuin laseihinkin.

visiitti

SATUMAINEN UUSI-SEELANTI TUOTTAA PUHDASPIIRTEISIÄ VIINEJÄ

Uusi-Seelanti on pieni mutta laadukas viinimaa, jonka viinit hurmaavat intensiivisellä hedelmäisyydellään. Maut ovat puhtaita ja raikkaita.

TEKSTI LASSE PAKARINEN

GETTY IMAGES

Uusiseelantilaiset ovat ylpeitä puhtaasta luonnostaan. Auckland

Wellington

Marlborough

Christchurch

Se onnekas, joka pääsee matkustamaan halki Uuden-Seelannin saarten, saa nähdäkseen saarten uskomattoman vehreyden. Satumaisen kauniit maisemat häkellyttävät.

Yhtä lailla vehreää maisemaa voi ihailla, jos laskeutuu kesällä Blenheimin lentokentälle Marlborough’n viinialueella – eteen avautuu silmänkantamattomiin ulottuvaa viinitarhaa. Alue on Uuden-Seelannin ylivoimaisesti suurin viinintuottaja, ja Sauvignon Blanc sen ylivoimaisesti viljellyin rypälelajike.

Nimenomaan Marlborough’n sauvignon blancit nostivat Uuden-Seelannin viinit kansainväliseen suosioon jokunen vuosikymmen sitten. Intensiivinen ja puhdas hedelmäisyys oli jotain uutta ja erilaista. Tuottajasta riippuen niiden maut vaihtelevat karviaisen vivahteista trooppiseen hedelmäisyyteen, ruohoisuudesta mineraalisuuteen.

Uuden-SeelanniN viinit ovat paljon muutakin, sillä Sauvignon Blanc on saanut seuraa muista lajikkeista. Punaisten rypäleiden kuningatar on Pinot Noir, josta tuotetaan erittäin hienoja, maailmanluokan viinejä. Nämä herkän lajikkeen viinit ovat suhteellisen keveitä, mutta niissä on vivahteikkuutta ja suussa viipyilevää intensiivisyyttä.

Valkoviineissä Chardonnay on arvostettu lajike, josta tehdään maan yleisestä linjasta poiketen myös tammitettuja versioita. Suosiota ovat saaneet myös esimerkiksi aromaattiset Pinot Gris -lajikkeen viinit sekä raikkaat rieslingit.

Tiesitkö?

Alkon valikoimassa on yli sata uusiseelantilaista viiniä. Niistä noin puolet on valkoviinejä, mutta myös puna-, rosee-, kuohu- ja jälkiruokaviinejä on kiinnostava valikoima. 0,75 l -pullojen hinnat ovat noin kymmenestä useisiin kymmeniin euroihin.

Lähde: www.nzwine.com viini & makupari

Uuden-Seelannin PINOT NOIR

PAAHDETTU KARITSANKARE BRIEJUUSTO PAISTETTU LOHI

Uusi-Seelanti lukuina

Uudessa-Seelannissa on viinitarhoja noin 41 603 ha

Vertailun vuoksi: Ranskassa pelkästään Bordeaux’ssa tarhoja on noin 120 000 hehtaaria.

64 %

Sauvignon Blancin osuus viinitarhoista 2022

81 %

valkoisten lajikkeiden osuus 2022

alkon asiantuntija

Karina Tiihonen on viinien tuotepäällikkö, joka vastaa Uuden-Seelannin lisäksi myös esimerkiksi Ranskan viinien valikoimasta.

GETTYIMAGES

Uudessa-Seelannissa tuotetaan myös hienoja jälkiruokaviinejä, joissa runsas hapokkuus raikastaa sokerin tuntua. Samoin kuohuviinit ovat tyylikkäitä. Myös roseeviinejä tehdään, ja joskus jopa niihinkin käytetään Sauvignon Blanc -lajiketta.

Eri viinialueet ja tuottajien valinnat antavat viineihin kiinnostavaa vaihtelevuutta. Jo Marlborough’n sisällä on eroja eri jokilaaksoissa, esimerkiksi Awateren laakson sauvignon blanc -tyyliä pidetään yrttisempänä ja hapokkaampana Wairaun laakson viineihin verrattuna.

Yhdistäviäkin tekijöitä kuitenkin on: merellisen ja viileän maan viinit ovat yleistäen raikkaita, hapokkaita ja heleän hedelmäisiä. Aromikkuus on usein voimakkaampaa kuin vastaavissa muualla tuotetuissa viineissä.

Uusi-Seelanti on nuori viinimaa kansainvälisesti arvioituna. Vaikka ensimmäiset köynnökset istutettiin saarille jo 1800-luvun alkupuolella, nykyisenkaltainen laatulajikkeiden viljely ja viinien vienti on tuoretta perua. Esimerkiksi Marlborough’n viinialueelle istutettiin ensimmäiset köynnökset vasta 1970-luvun alussa, ja maan maine laadukkaana viinintuottajana alkoi muodostua 1980-luvulta lähtien.

Tuotanto on pientä suuriin viinimaihin verrattuna, mutta se on kasvussa. Uusi-Seelanti on keskittynyt vahvuuksiinsa, joten maan laadukkaiden viinien keskihinta on melko korkea. Toisaalta erittäin kalliit huippuviinit ovat olleet harvinaisia, vaikka niitäkin nykyisin tehdään.

Marlborough’n alueen osuus uuden-seelannin viinitarhoista on jopa 71 %

Puhdas luonto on asia, jonka uusiseelantilaiset arvostavat korkealle. Se näkyy myös viinintuotannossa, jossa jo yli 96 % maan tarhoista on saanut kestävän kehityksen sertifikaatin.

Puhtaat luonnonolosuhteet yhdistyvät huippumoderniin viiniteknologiaan. Viinit valmistetaan pääosin neutraalisti rypäleiden makua vaalien, ja esimerkiksi tammitynnyrien käyttö on harvinaista valkoviineissä. Tuloksena saadaan erityisen puhdaspiirteisiä viinejä.

Tutkimus ja tuotekehitys määrittävät ylipäätään Uuden-Seelannin viinituotantoa. Maassa ei ole vanhojen viinimaiden tapaan rajoittavaa viinilainsäädäntöä tai perinteitä, joten tuottajien kädet ovat vapaat. Tuottajat ovat panostaneet esimerkiksi Sauvignon Blancin persoonallisen aromimaailman kehittymisen tutkimiseen.

Viimeaikaisiin trendeihin kuuluu, että maasta on kehittymässä erityisen laadukkaiden matalaalkoholisten viinien tuottaja. Niiden valmistaminen alkaa jo tarhoilla, joissa köynnöksiä hoidetaan tarkasti niin, ettei rypäleisiin kehity liikaa käymisessä tarvittavaa sokeria siten, että viinistä tarvitsisi poistaa alkoholia.

Suomessa Uusi-Seelanti on myynniltään melko pieni viinimaa, mutta kuitenkin pidetty ja varsin hyvin tunnettu. Suomalaiset arvostavat maan laatua.

Ruokapöydässä Uuden-Seelannin viinit toimivat erinomaisesti. Niiden hyvä, raikas rakenne ja maun intensiteetti kantavat monipuolisesti eri makujen kanssa.

Auckland

Wairarapa / Martinborough

Nelson Northland

Bay of Plenty

Gisborne

Hawke’s Bay

Marlborough

Waipara Valley Canterbury

Waitaki Valley

Central Otago

KIINNOSTAVIMMAT VIINIALUEET

MARLBOROUGH Suurin viinialue, joka on kuulu etenkin aromikkaista sauvignon blanceista, mutta esimerkiksi myös Pinot Noiria ja Chardonnayta viljellään. Alaalueet tunnetaan nimillä Wairau Valley, Southern Valleys ja Awatere Valley.

HAWKE’S BAY Toiseksi suurin, historiallinen ja lämmin alue. Soveltuu myös lämpimästä pitävien lajikkeiden kuten Merlot’n, Cabernet Sauvignonin ja Syrah’n viljelyyn.

CENTRAL OTAGO Erityisen viileä alue vuorten suojassa. Tunnetaan etenkin huippulaadukkaista Pinot Noir lajikkeen punaviineistä.

WAIRARAPA – MARTINBOROUGH Korkealaatuisten viinien alue, jonka tunnetuimmat viinit tehdään Pinot Noir lajikkeesta. Martinborough on Wairarapan kuulu alaalue.

NELSON Marlborough’n naapuri, jonka ilmasto on aavistuksen viileämpi ja kosteampi.

CANTERBURY – WAIPARA Viileä alue. Erillisiä alaalueita, joista Waipara on tunnetuin.

3 KaLa x

Kala on aina arvossaan ja sopii juhlapöydän kruunuksi. Teimme kolme eri juhlavaa kala-ateriaa - paitsi sillikimaramme ei olekaan ihan sitä miltä se maistuu!

RESEPTIT MIKA RAMPA I KUVAT ANTTI VETTENRANTA I TYYLI NIINA MERILÄINENI I JUOMASUOSITUKSET ANRI LINDSTRÖM JA TAINA VILKUNA, ALKO

This article is from: