Aalto University Magazine 29

29

Muodonmuuttajat tekevät toisin

SISÄLTÖ

2 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

29

Tuntemattomille 12 poluille 18 Avaruustutkijasta

eläinlääkäri- astronautiksi?

Uudenlaista 22 metsälannoitetta tekemässä

5 Avauksia – Riitta Silvennoinen ja työelämän muutos.

6 Nyt – Pieniä uutisia, isoja asioita.

10 Oho! – Riikka Mäkikoskela ja luovan työpajan jännitys.

TEEMANA Muodonmuuttajat

Akseli Valmunen

12 Teema – Tutkija ja kaksi yrittäjää suuntasivat tuntemattomille poluille.

18 Kuka – Sini Merikalliossa on ainesta vaikka astronautiksi.

22 Mukana matkassa – Putretti on lainsuojaton lannoite.

30 Teema – Professori, jonka ympärillä ideat sinkoilevat.

34 In-house – Aallon arkadit kuoriutuivat peruskorjauksesta.

36 Tieteestä – Juudit Ottelin ja Matti Kuittinen pohtivat rakentamisen ilmastokuormaa.

38 Tieteestä – Tiedeuutisia lyhyesti.

40 Tieteestä – Autonominen A!ex-auto ajelee Otaniemessä.

43 Vau! – Kalle Järvenpää kehittää uudenlaista vaalikonetta.

44 Kumppanuus – ABB:n ja opiskelijoiden pitkä liitto.

46 Väitöksiä – Marjo Keiramo ja risteilylaivan konseptisuunnittelu; Ted Nuorivaara ja kaivosteollisuuden myrkytön vaahdote; Yijie Li ja sijoittajien käyttäytyminen osakemarkkinoilla.

48 Arjen valintoja – Laura Sivula ja elämänlaajuinen oppiminen.

Pakasterasiaan istutetut männyntaimet auttavat tutkijoita arvioimaan uuden ilmastoystävällisen lannoitteen tehoa. Sen valmistus on yksinkertaista: kompostia ja tuhkaa sekoitetaan oikeassa suhteessa ja mukaan lisätään hieman booria.

Lue Putretti-lannoitteen tarina sivulta 22 alkaen.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 3

Rainer Paananen

Rainer Paananen

TEKEMÄSSÄ

SATU KETTUNEN

RAINER PAANANEN

Kuvittajana liikun ideoiden maailmassa, toimin viestinvälittäjänä ja uudelleentulkitsijana. Muodonmuutos on siinä keskeistä.

Tulkitsen ja muotoilen asian sanoista kuvaksi – tai vaikkapa musiikista, arvoista, ideoista tai numerofaktoista kuvaksi.

Kuvitus on parhaimmillaan keino näyttää jotakin sellaista, mitä ei vielä ole tai mitä ei voisi sellaisenaan todellisuudessa nähdä.

Kuvituksessa mikä vain on mahdollista.

Työssäni valokuvaajana ja ammattitaiteilijana lähtökohtani ovat usein näköhavain­ tojen pelkistämisessä. Muutan jonkin hetken, teon tai tunteen visuaaliseksi uudelleentulkinnaksi. Käytän työssäni pääasiassa analogisia valokuvamateriaaleja, kuten filmiä. Ne pitävät sisällään yllätyksellisyyttä, rauhaa ja hitautta.

Samalla ne tehostavat keskittymistäni ja ylläpitävät myös luovan työn prosessia.

JULKAISIJA Aalto-yliopisto, viestintäpalvelut PÄÄTOIMITTAJA viestintäjohtaja Jaakko Salavuo TOIMITUS Paula Haikarainen, Riikka Haikarainen, Tiiu Pohjolainen ULKOASU & KUVATOIMITUS Dog Design KANSI Satu Kettunen TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT Matthew Allinson, Tiina Aulanko-Jokirinne, Juho Haavisto, Terhi Hautamäki, Minna Hölttä,

Jaakko Kahilaniemi, Kalle Kataila, Anne Kinnunen, Veera Krouglov, Paavo Lehtonen, Ville Mehtonen, Aleksi Niemelä, Niina Norjamäki, Rainer Paananen, Aleksi Poutanen, Marjukka Puolakka, Mikko Raskinen, Joanna Sinclair, Eeva Sivula, Tiina Toivola, Annamari Tolonen, Sara Urbanski, Akseli Valmunen, Nita Vera OSOITE PL 18 000, 00076 Aalto PUHELIN 09 470 01 VERKOSSA aalto.fi/magazine SÄHKÖPOSTI magazine@aalto.fi OSOITTEENMUUTOKSET alumni@aalto.fi PAINOTYÖN TILAAJA Unigrafia Oy, 2021 PAINATUS Grano Oy, 2021 PAPERI Maxioffset 190 g/m2 (kansi) & 100 g/m2 (sisäsivut) PAINOS 30 000 (suomenkielinen) & 4 000 (englanninkielinen) OSOITELÄHDE Aalto-yliopiston alumni- ja kumppanuusrekisteri (CRM) AALLON TIETOSUOJAILMOITUKSET aalto.fi/fi/palvelut/tietosuojailmoitukset ISSN 1799-9324 painettu ISSN 2323-4571 verkkojulkaisu

4 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

AVAUKSIA

Mallia uuteen normaaliin opiskelijoilta?

Riitta Silvennoinen Aalto-yliopiston henkilöstöjohtaja

Uusi sukupolvi edellyttää työpaikaltaan yhteisöllisyyttä.

Kalle Kataila

Aiemmassa työpaikassani, kansain­ välisessä tietoliikennealan yhtiössä, tiimin jäsenten tehtävät olivat maail­ manlaajuisia. Asuinpaikalla ei ollut merkitystä, meitä asui useissa eri maissa. Tapasimme kasvotusten pari kertaa vuodessa. Kohtaamiset olivat elintärkeitä luottamuksen, yhteishengen ja yhteisen suunnan säilyttämiseksi.

Virtuaalinen työskentely toimi hyvin, eikä tehtävien vuoksi tarvinnut mennä toimistolle. Jokainen meistä Suomessa asuvista kuitenkin hakeutui toimistolle useana päivänä viikosta. Oli tärkeää saada virtuaalitiimin rinnalle läsnä olevien kollegojen yhteisö, jonka kanssa jakaa kokemuksia. Tämänkaltaista lähiyhteisöä moni meistä koronaetäilijöistäkin nyt kaipaa.

Digitalisaatio on kiihdyttänyt työelämän muodonmuutosta, muuttanut työn tekemisen tapoja. Samaan aikaan olemme saaneet rinnallemme Z-sukupolven kollegoja. He ovat syntyneet digimaailmaan ja käyttävät teknologiaa tottuneesti. Heidän odotuksensa työnteosta poikkeavat edeltävien sukupolvien käsityksistä.

Kun korona pakotti meidät yhdellä rysäyksellä pois vanhasta totutusta, jouduimme ottamaan käyttöön uusia työtapoja ja -välineitä. Samalla opimme aiempaa itsenäisemmiksi ja kekse­ liäiksi uuden edessä. Nyt tarkastelemme työskentelytapoja tarkoituksenmukaisuuden, emme vanhojen tottumusten pohjalta.

Minkälainen voisi työpaikan rooli olla uudessa normaalissa?

Meidän ei kannata saapua kampukselle istumaan yksin omien tehtävien ääreen, ellemme erityisesti sitä halua.

Syventymistä vaativa työ, rutiinitehtävät, säännölliset raportoinnit hoituvat luontevasti kotikonttorissa tai muussa rauhallisessa tilassa. Työmatkaliikenteessäkin säästetään.

Itse työpaikka, fyysinen tila, on sen sijaan kohtauspiste, jonne tullaan

hakemaan uusia ideoita. Siellä pallotellaan asioita porukalla, syvennytään yhdessä strategisiin pohdintoihin ja kohdataan ihmisiä suunnitellusti ja suunnittelematta.

Työn suunnittelu uudessa normaalissa vaatii kuitenkin rohkeutta. Voisimmeko ottaa siihen mallia opiskelijoilta? Hehän ovat perinteisesti työskennelleet hybridimallin mukaisesti: lähiopetusta, ryhmätapaamisia, mutta myös runsaasti itsenäistä tekemistä.

Kun työpaikka muuttaa muotoaan innostavaksi uusiutumisen paikaksi, se on myös tulevaisuudenkestävä.

Se ruokkii yhteisöllisyyttä, jota uusi sukupolvi työpaikaltaan oletusarvona edellyttää.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 5

NYT Aalto-yliopisto avasi uuden lukuvuoden jo toista kertaa virtuaalisena: avajaisjuhlat toteutettiin verkkolähetyksenä, jälleen tiiviissä yhteistyössä opiskelijoiden kanssa.

Rehtori Ilkka Niemelä tähysi puheessaan tulevaan, pandemian jälkeiseen aikaan: ”Kun ajat houkuttelevat kääntymään sisäänpäin, minusta meidän kannattaa tehdä päinvastoin ja avautua entistä enemmän. Aallossa on opiskelijoita yli sadasta maasta, ja yli 40 prosenttia opetus- ja tutkimushenkilöstöstämme on kotoisin ulkomailta. Monimuotoisuus ja kansainvälisyys ovat ehdottomia valttikortteja, täynnä mahdollisuuksia, joita emme vielä hyödynnä täysin.”

Myös ylioppilaskunnan puheenjohtaja Milja Leinonen korosti puheessaan, että Aalto on kohtaamisten paikka: ”Meillä ei ole varaa siiloutua omiksi osajoukoik­ semme, vaan kurottaa jatkuvasti kohti toisia ihmisiä ja uusia oivalluksia.”

Valtiovallan tervehdyksen yliopisto­ yhteisölle toi komissaari Jutta Urpilainen Brysselistä.

Rehtori nimitti Aalto-professoriksi Risto Ilmoniemen tunnustuksena hänen merkittävistä tieteellisistä ansioistaan aivojen magneettistimulaation tutkijana.

Avajaisissa palkittiin myös yhteisön äänestämiä osaajia ja mahdollistajia.

Vuoden Aalto-tekona palkittiin professori Esa Saarisen filosofiaa ja systeemiajattelua käsittelevä luentosarja.

Avajaisseremonian juonsivat opiskelijat Olga Morozova ja Elmeri Pälikkö.

Mikko Raskinen

Uusi lukuvuosi alkoi

Aalto-yliopisto on digitoinut sähköiseen muotoon Teknillisessä korkeakoulussa ja Kauppa­ korkeakoulussa 1960-luvulta lähtien tehtyjä opinnäytteitä yhteensä noin 60 000 kappaletta. Projekti on poikkeuksellisen mittava Suomessa. Digitointi tuo opinnäytteet näkyväksi osaksi kauppatieteiden ja tekniikan kansallista perintöä.

Jos opinnäytteesi on digitoitu, löydät sen Aaltodoc-julkaisuarkistosta tunnistautu-

6 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

malla. Voit tarkistaa digitoidun työn laadun ja antaa oikeudet avoimeen verkkojulkaisuun.

Ohjeet löytyvät verkosta: aalto.fi/fi/arkisto/digitointi.

Yli 2 000 alumnia on jo antanut julkaisuluvan.

Veera Krouglov

Opinnäytteesi on ehkä digitoitu!

Ideoita kestävämmän tulevaisuuden hyväksi

Anne Kinnunen

Katso kaikki ideat verkossa: aalto.fi/acoolerplanet

Puuvaahto FoamWood voisi korvata styroksin.

Aivojen ABC Emme voisi havaita, liikkua, tuntea tai olla tietoisia ympäristöstämme, saati itsestämme ilman toimivia aivoja. Meitä ei yksinkertaisesti olisi ihmisinä.

Aallossa on jo usean vuoden ajan järjestetty yleistajuista Aivoaakkoset-luentosarjaa, joka tarjoaa tietoa aivojen toiminnasta, aivotutkimuksesta ja tutkimusmenetelmistä. Luentojen aihepiiri on vahvasti kallellaan Aalto-yliopiston neurotutkimuksen suuntaan. Suositun kurssin pohjalta sekä tulevien kurssien tueksi on nyt ilmestynyt Aivoaakkoset-kirja.

Synnöve Carlsonin ja Riitta Harin toimittaman teoksen kirjoittajia ovat Aivoaakkoset-kurssin luennoitsijat. Kirjan 15 lukua käsittelevät yhtä lailla aivojen rakennetta ja toimintaa kuin tunteellisia aivoja tai kielellistä prosessointia. Luovuudellekin on oma lukunsa.

Kirjoittajat ovat neurotieteilijöitä, lääkäreitä, fyysikkoja ja psykologeja. Esimerkiksi hiljattain Aaltoprofessoriksi nimitetty teknillisen fysiikan professori Risto Ilmoniemi tarkastelee aivoja fyysikon näkökulmasta.

Ville Mehtonen, Aivoaakkoset-kirjan kuvitusta

Näyttely Designs for a Cooler Planet nähtiin syyskuussa Helsinki Design Weekin osana ja on edelleen esillä verkossa. Se esittelee 30 opinto- ja tutkimusprojekteissa syntynyttä ideaa ja prototyyppiä, joiden yhteisenä teemana on resurssiviisaus.

Resurssiviisautta on kyky käyttää raaka-aineita, energiaa, tuotteita, aikaa tai tiloja harkiten. Samalla se on huolenpitoa tulevaisuudesta, tulevista sukupolvista ja luonnon monimuotoisuudesta. Näyttely jakautuu kolmeen alateemaan. Parempaa ylle esittelee muun muassa puettavia, vaatteisiin piiloutuvia aurinkokennoja. Ikuiset materiaalit -osiossa on lukuisia luonnosta inspiraationsa saaneita konsepteja, kuten puuvaahto.

Vaalitut ympäristöt -teema esittelee ideoita, jotka muuttavat elinympäristöjä ja rakennusteollisuutta kestävämmiksi.

Kirja on saatavissa verkkokaupasta: shop.aalto.fi

Opiskelijakulttuurimuseo avautui Otaniemen kampuksella sijaitseva ylioppilaskunta AYY:n museo on avautunut pitkän remontin jälkeen uudistuneena.

Opiskelijakulttuurimuseo esittelee Aallon koko opiskelijayhteisön historiaa ja nykypäivää. Aiemmin näyttelykokoelma keskittyi vain tekniikan alan opiskelijakulttuuriin, mutta nyt se esittelee myös kauppatieteiden ylioppilaiden KY:n sekä taiteiden ja suunnittelun ylioppilaiden TOKYO ry:n perinteitä.

Museon visuaalisen ilmeen suunnitteli visuaalisen viestinnän suunnittelun maisteriopiskelija Hilla Mäkelä.

ayy.fi/opiskelijakulttuurimuseo

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 7

NYT

Sara Urbanski

THE LOST GRADUATION SHOW

-näyttely oli osa syyskuussa järjestettyä Salone del Mobile -tapahtumaa, Milanon kansain­ välisiä huonekalumessuja. Esillä oli 170 opiskelijaprojektia 48 koulusta ympäri maailman. Suomea edusti seitsemän opiskelijaa Aalto-yliopistosta. Näyttelyn kuraattorina toimi Anniina Koivu, itsekin Aallon alumni.

Jenni Inciarte Villaverden muotoilema tuoli Asento – Lepo.

Helsinki School on kasvanut arvostetuksi valokuvataiteen kollektiiviksi.

HELSINKI SCHOOL on yksi kansain­ välisesti tunnetuimmista suomalaisen nykytaiteen ilmiöistä. Se alkoi 1990-luvun alussa kokeiluna Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) ja kasvoi arvostetuksi valokuvataiteen kollektiiviksi, joka korostaa uudenlaista lähestymistapaa valokuvataiteen opiskeluun ja alalla työllistymiseen. Taidehallin näyttely Uusia näkökulmia valokuvaan – Helsinki School 25 vuotta esittelee 30 taiteilijaa ja on esillä 31. lokakuuta 2021 saakka.

Sandra Kantasen teos Untitled (Forest 17).

Sandra Kantanen

8 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

INTIIMIN KOSKETUS -näyttely

tutkii vaatteen ja kehon suhdetta ja osoittaa, kuinka syvällisesti muoti ja vaate kietoutuvat ihmisyyden määrittelyyn. Samalla näyttely päivittää käsityksemme vaate- ja asustesuunnittelusta. Esillä on 40 Suomeen kytkeytyvän vaate­ suunnittelijan, taiteilijan tai brändin tuotteita ja teoksia. Kuraattoreina toimivat Aallon professori Annamari Vänskä, väitöskirjatutkija Natalia Särmäkari ja tutkijatohtori Jenni Hokka. Näyttely on esillä 13. maaliskuuta 2022 saakka Designmuseossa.

Daniel Palillon Everybody lives here -mallistoa on esillä Intiimin kosketus -näyttelyssä.

SUOMALAINEN MUOTOILU

esittäytyi näyttävästi Venetsian lasiviikolla syyskuussa. Mukana oli kahdeksan suomalaista lasitaiteilijaa, joista neljä Aallon alumneja. Heidän osaamistaan esiteltiin näyttelyn lisäksi lasinpuhallusnäytöksissä Muranon saaren nimekkäissä lasistudioissa.

The Venice Glass Week on Euroopan suurin nykylasin tapahtuma.

Juho Haavisto

Paavo Lehtonen

Sini Majurin teos Etiäinen. Majuri on Venetsiassa esittäytyneen FRESH – Contemporary Glass From Finland -hankkeen perustaja.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 9

OHO!

Omat ennakkoluulot saivat kyytiä Head of Radical Creativity Riikka Mäkikoskela todisti luovuuden voimaa työpajassa.

”Sunnuntai-iltaisten jalkapallotreenien jälkeen joukkuekaverini halusi jutella työasiasta. Hän veti tuolloin tutkimusprojektia Kemian tekniikan korkeakoulussa, minä olin tutkijana Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.

Ystävä oli tutkimuksensa kanssa jumissa ja etsi uusia näkökulmia. Juttutuokion päätteeksi hän pyysi minua mukaan projektiin. Yllätyin. Minkälaista yhteistyötä kaltaiseni kuvataiteilija ja kuvataideopettaja voisi tehdä insinöörien kanssa?

Tutkimuksen aiheena oli kiertotalouden edistäminen rakennusteollisuudessa. Tarkasteltavana oli teräksestä ja mineraalivillasta valmistettu seinäpaneeli, jonka elinkaarta haluttiin pidentää ja löytää sille uusia käyttötapoja. Paneelia käytettiin materiaalina esimerkiksi varastohalleissa, mutta rakennusten purkuvaiheessa siitä syntyi pelkkää jätettä.

Työskentely tapahtui työpajoissa, ja osallistujat olivat useilta eri aloilta. Kahdessa ensimmäisessä tapaamisessa syvennyimme aiheeseen ja pallottelimme ajatuksia aivoriihessä.

Kolmannella kerralla oli tarkoitus minun johdollani kehittää tuotetta taiteen keinoin, muuttamalla konkreettisesti sen muotoa ja käyttöä.

Valmistelin työpajaa paljon enemmän kuin opetustani yleensä. Silti menin paikalle epäileväisenä. Entä jos tästä ei tulisikaan mitään.

Paikalla oli viitisentoista henkeä: opiskelijoiden, insinöörien ja taiteilijoiden lisäksi muiden muassa lentomekaanikko, sairaanhoitaja ja veturinkuljettaja.

Minua askarrutti, minkälaista jälkeä syntyy, kun erilaiset ajattelutavat kohtaavat.

Arvelin joutuvani motivoimaan ja maanittelemaan osallistujia, jotta he uskaltaisivat iskeä kätensä saveen, tarttuisivat heille ehkä vieraaseen luovaan työhön.

Mutta ei mennyt kauaa, kun verstaalla alkoi tapahtua! Porukka teki luonnoksia, maalasi ja piirsi.

Seinäpaneelit saivat kyytiä, niitä työstettiin käsin ja koneellisesti.

Syntyi muun muassa viherseinä, takkamoduuli ja linnunpönttö. Työpajan tuotokset koottiin näyttelyksi.

Yllättäen tajusin, että vaikka puhumme asioista eri käsitteillä, olemme kaikki innokkaita ideoimaan, kokeilemaan ja kehittämään, kun siihen vain tarjotaan tilaisuus. Taiteilijan, veturinkuljettajan ja insinöörin ajattelu- ja työskentelytavat ovat yllättävän samanlaisia.

Yhä edelleen pelaan jalkapalloa ystäväni kanssa.

Hän työskentelee kestävyysratkaisujen johtavana asiantuntijana Sitrassa. Minä olen palannut Aaltoon uuteen, strategiseen tehtävään.

Monialainen ja poikkitieteinen yhteistyö on yllättävän hedelmällistä. Saatoimme Nani Pajusen kanssa olla jo tuolloin radikaalin luovuuden lähteillä.”

Teksti Paula Haikarainen Henkilökuva Nita Vera Kuvitus Eeva Sivula

TEEMA

Kiihtyvien mullistusten maailmassa jotkut ihmiset jopa kukoistavat. Heille muutos tarjoaa tutkimuksen kohteen tai liikeidean.

Satu Kettunen

Muodonmuuttajat

12 18 22 30 34

Teema – Tuntemattomilla poluilla.

Kuka – Sini Merikallio kääntää taas katseensa tähtiin.

Mukana matkassa – Putretti on uudenlainen lannoite.

Teema – Materiaalitutkijat saavat inspiraatiota luonnosta.

In-house – Aallon arkadit peruskorjattiin.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 11

12 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

TEEMA Muodonmuuttajat

Monen yrittäjän ja tutkijan päämäärä syntyy havainnosta, että jotain täytyy tehdä toisin.

Muutos voi olla uusi tuote tai materiaali, tai se voi olla uusi tapa toimia. Kolme muutoksen rakastajaa kertoo, mikä heitä puskee epävarmuudessa eteenpäin.

Tuntemattomille poluille Teksti Terhi Hautamäki Kuvat Rainer Paananen Kuvitus Satu Kettunen

Michael Hummel Koulutus: väitteli tohtoriksi epäorgaanisen kemian alalta Innsbruckin yliopistossa 2009.

Työ: professori Aalto-yliopiston biotuotteiden ja biotekniikan laitoksella vuodesta 2019. Bioinnovaatio­ keskuksen johtaja vuodesta 2021.

Ura: tutkijatohtorina, tutkijana ja tutkimusryhmän vetäjänä Aallossa 2009–2019.

Mitä opettelet juuri nyt: ”Opettelen edistämään monitieteistä työtä.

Olin aiemmin mukana EU-projektissa, jossa kesti kauan, ennen kuin aloimme edes ymmärtää toisiamme. Monitieteisyys on palkitsevaa, koska keskustelemalla ja eri mieltä olemalla voi päätyä uusiin ratkaisuihin.”

Mitä asiaa olet tänään työssäsi ratkonut: ”Tänään on jännittävä päivä, koska aloitamme uuden professorin rekrytoinnin Bioinnovaatiokeskukseen.”

P

rofessori Michael Hummel työskentelee kestävämmän tekstiiliteollisuuden eteen.

Yritysten nettovaikutuksia mittaavan Uprightin toimitusjohtaja Annu Nieminen tavoittelee maailmaa, jossa yritykset käyttävät resurssejaan hyvään, eivät turhaan tai haitalliseen. Helppyyrityksen perustanut Richard Nordström haluaa järjestää ikäihmisten palvelut niin, että omaisen taakka helpottuu. Näiden muutoksente­kijöiden arjessa epävarmuutta lievittävät kirkas päämäärä, kollegoiden tuki ja kyky suunnata huomio tekemiseen, pois itsestä.

Tekstiiliteollisuus tarvitsee uusia materiaaleja.

Professori Michael Hummelin ala, biopolymeerikemia, voi kuulostaa maallikolle vieraalta. Hummelin tutkimusryhmän työ on kuitenkin näyttäytynyt konkreettisena esimerkiksi vuoden 2018 Linnan juhlissa, jossa tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio oli pukeutunut koivusta valmistettuun iltapukuun.

Hummel on kehittänyt biopohjaisia tekstiili­kuituja ja johtaa nyt uutta Bioinnovaatiokeskusta, jonka Aalto-yliopisto perusti Jane ja Aatos Erkon säätiön yli 10 miljoonan euron tuella. Keskus edistää bio­ innovaatioiden kehitystä ja keskittyy tekstiilikuituihin sekä pakkausmateriaaleihin, joiden k ­ ehittämiseen Aallossa on paljon osaamista.

14 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

TEEMA Muodonmuuttajat Itävallan Innsbruckista kotoisin oleva Hummel uppoutui kemiaan jo lukioaikoina. ”Minulla oli hyvä kemian opettaja, joka ymmärsi, miten oppilaiden innostus sytytetään.”

Hummel tuli Suomeen 12 vuotta sitten tutkijatohtorin paikan perässä ja kuvitteli viettävänsä täällä vuoden. Kiinnostava projekti kuitenkin vei mukanaan.

Tuolloin Suomen hiipuvalle metsäteollisuudelle etsittiin uutta suuntaa biotaloudesta yritysten ja yliopistojen yhteistyönä. Yhdessä hankkeista kehitettiin selluloosasta tekstiilikuitua. Professori Herbert Sixtan johtamasta projektista syntyi sittemmin Ioncell-nimellä tunnettu ekologinen ja kestävä kuitu. ”Neljä vuotta ja paljon kyyneliä”, Hummel kuvaa.

Pelkästään tutkimuslaitteiston kehittämiseen meni kaksi vuotta, ja toiset kaksi vuotta läpimurtoon. ”Hyvin tärkeää oli se, että työskentelin motivoituneessa tiimissä ja että professori Sixtalla oli selkeä visio ja päämäärä mutta myös kärsivällisyyttä ja luottamusta. Pienessä tiimissä innostimme toisiamme luomalla hyvää ilmapiiriä.”

Hummel haluaa olla mukana muutoksessa kohti kestävää tekstiiliteollisuutta. On kehitettävä kohtuuhintaisia, ympäristöystävällisiä materiaaleja, mutta myös vähennettävä kulutusta. ”Suomessa on jäljellä vain vähän tekstiiliteollisuutta, mutta tutkimusta tehdään paljon ja uudet yritykset johtavat kehitystä. Tämän vuoksi on todella jännittävää työskennellä Suomessa.”

Erityisen tärkeäksi Hummel kokee sen, että muutosta tavoitellaan eri alojen yhteistyönä. Kemistille työ vaatesuunnittelijoiden kanssa on kiehtovaa. ”Laboratoriotyön tuloksena on lukuja ja taulukoita, mutta tekstiilisuunnittelijoiden kanssa olemme voineet oikeasti tehdä tuotteita. On ihan eri asia, kun työstä syntyy jotain, minkä voi pukea ylleen ja millä on tarina.”

Annu Nieminen Työ: Uprightin perustaja ja toimitusjohtaja vuodesta 2017.

Koulutus: informaatioverkostojen diplomi-insinööri Aallosta, valmistui 2009.

Ura: konsultti McKinseyllä 2010–2013, Kasvuryhmän toimitusjohtajana 2015–2016 ja sen jälkeen Kasvuryhmän hallituksessa.

Mitä opettelet juuri nyt: ”Opiskelen kärsivällisyyttä: uskaltaakseni katsoa parin vuoden päähän enkä vain parin viikon päähän. Opettelen myös johtamaan kysymyksillä ja luottamuksella, ilman että tiedän itse kaikesta kaikkea.”

Mitä asiaa olet tänään työssäsi ratkonut: ”Olen suunnitellut Uprightin datan tulevia käyttökohteita ja sitä, miten työntekijät voisivat hyödyntää tietoa yritysten nettovaikutuksista työpaikkaa valitessaan.”

Turhasta resurssien käytöstä pitää päästä eroon

A

nnu Niemisellä oli nuorena kaksi into­ himoa. Yksi oli klassinen musiikki: oboen soitto ja säveltäminen. Toinen oli matematiikka ja etenkin sen pohdiskelu, miten ”kovilla” numeroilla voisi ratkoa ”pehmeitä” asioita eli isoja inhimillisiä ongelmia.

Jälkimmäisestä on kyse hänen perustamassaan Upright-yrityksessä. Upright kokoaa isoa dataa, joka kertoo, saavatko yritykset aikaan enemmän hyvää vai pahaa.

Idean siemen syntyi opiskeluaikoina Otaniemessä.

Myöhemmin päivätyön ohessa Niemisen sormet syyhysivät kehittelemään omaa ideaa: mallia, jolla laskea yritysten nettovaikutuksia eli koko toiminnan plussia ja miinuksia ympäristölle, ihmisten terveydelle ja yhteiskuntaan.

Nieminen oli aluksi varma, että joku tekee jo samaa. Kun vastaavaa ei löytynyt edes Piilaaksosta, hän päätti ryhtyä yrittäjäksi.

Uprightin tiimin kehittämä tekoäly lukee valtavaa tieteellisten artikkelien tietokantaa ja etsii sadoista miljoonista tietolähteistä dataa vaikkapa tuotteen valmistuksen ja elinkaaren vaikutuksista. ”Esimerkiksi Apple saa osakseen pienen osan globaalin alumiiniteollisuuden päästöistä, koska se on yksi alumiinin käyttäjistä arvoketjun loppupäässä.”

Maksavat asiakkaat, kuten pankit, varainhoitajat ja muut organisaatiot, hyödyntävät noin 40 000 yritystä kattavaa tietokantaa sijoitus- ja rahoituspäätöksissään. ”Meillä oli tarve lähteä haastamaan isoja rahavirtoja. Tavallisen ihmisen syyllistämistä on jo tarpeeksi”, Nieminen sanoo.

Yritysten vastuullisuuteen on ennestään mittareita, mutta usein ne kuvaavat enemmän pr-ponnisteluja kuin ydinliiketoimintaa. Fossiilienergiayh­tiöllä voi olla hyvä hallinto ja työkulttuuri sekä tärkeitä hyväntekeväisyyskohteita, mutta se ei muuta tosiasiaa, että päätuote tuhoaa ilmastoa.

TEEMA Muodonmuuttajat Nieminen haluaisi poistaa maailmasta turhan resurssien käytön. Hän provosoi ihmisiä muutokseen: mitä parempaa ajallasi ja intohimollasi voisi saada aikaan?

Yrityksille viesti voi osua arkaan paikkaan. ”Mutta ihmiset firmoissa ovat fiksuja. Kaikki ha­luavat mieluummin luoda arvoa kuin tuhota sitä.”

Nieminen kokee, että eniten hyötyä työhön on ollut klassisen musiikin opinnoista ja siitä paineesta, kun tutkinto tai konsertti on alkamassa ja kroppa tärisee. ”Olen oppinut ajattelemaan, että minä vain kanavoin musiikkia ja tämä kappale haluaa tulla soitetuksi minun kauttani. Myös yrittäjänä on välillä hirvittänyt, mitä tässä puuhataan. Silloin ajattelen, että meillä on viesti, jonka pitää tulla kuulluksi ja katsotaan, mitä tapahtuu.”

Ikäihmisen omainen tarvitsee kumppanin

R

ichard Nordström painoi töitä finanssi­ alalla kymmenen vuotta. Kun oman äidin terveys heikkeni yllättäen, Nordström joutui uuteen rooliin: hoivaamaan vanhempaansa.

Se oli vaikeaa. Sekä kunnalta että yksityisiltä yrityksiltä äidin luo tuli lähes aina eri hoitaja, ja omaiselle kulkeutui niukasti tietoa. Nordströmin oma elämä oli hektistä. Usein hän kiiruhti aamukahvi kädessä hoitamaan äidin arjen asioita ja saattoi illalla googlata yömyöhään tietoa. ”Näin heti, että muutokselle oli selvä tarve. Koin, että jonkin tahon pitäisi olla omaisen kumppanina alusta loppuun ja opastaa tilanteessa, jossa lähes kaikki ovat ensimmäistä kertaa”, Nordström sanoo.

Hän oli aina halunnut rakentaa jotain merkityksellistä, ja oma kokemus sai sysäyksen jättää finanssimaailma. ”Minusta tuntuu, että jos en olisi hypännyt yrit­täjäksi silloin, en välttämättä olisi uskaltanut myöhemmin.”

Vuoden 2018 lopussa hän perusti senioripalvelu Helppyn, joka tarjoaa omaa kotiapuaan sekä opastaa ja järjestää muut tarvittavat palvelut kotiin.

Helppyn tuntipalkkaiset työntekijät, helpperit, ovat henkilökohtaisia avustajia tai terveydenhuollon 16 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

Richard Nordström Työ: Helppy-yrityksen toimitusjohtaja ja perustaja.

Koulutus: kaksi tutkintoa Aallosta: tuotantotalouden diplomiinsinööri 2008 ja kauppatieteiden maisteri 2009.

Ura: rahoitusalan tehtävissä Goldman Sachsilla 2009–2013, McKinseylla 2013, Boston Consulting Groupissa (BCG) 2014–2018.

Mitä opettelet juuri nyt: ”Olen opetellut muun muassa rekrytointia. Tiimin rakentaminen on yksi vaativimmista tehtävistä. Pitää löytää ihmisiä, jotka uskaltavat tehdä muutosta ja elää pienessä epävarmuudessa.”

Mitä asiaa olet tänään työssäsi ratkonut: ”Olen suunnitellut teknologiajohtajamme kanssa omaisten portaaliamme, jolla perheet pystyvät hoitamaan kaikki velvollisuudet kätevästi ja mahdollisimman tehokkaasti kuntoon.”

ammattilaisia ja tekevät osaamistaan vastaavia töitä. ”Kaksi kolmasosaa avusta on arjessa auttamista kotona ja asioinneissa: perustekemistä, joka voi ikäihmisille olla vaikeaa toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi.”

Tavallisesti kotihoitopalvelut toimivat optimoidulla reittisuunnittelulla, jolloin vanhuksen luo osuu usein eri hoitaja. Helppy pyrkii ”matchaamaan” avustajan ja ikäihmisen samalta asuinalueelta. Suuri osa helppereistä toimii osa-aikaisesti parin kolmen tutun asiakkaan kanssa. Yrityksen digitaalisen sovelluksen avulla asiakas ja omaiset pysyvät kartalla palveluista.

Asiakkaita on nyt noin 300 eri paikkakunnilla, mutta Nordströmin visio on suuri. Helppy on saanut

rahoittajiksi Icebreaker-rahaston ja kaksi enkelisijoittajaa, ja aikoo valmistella kansainvälistymistä ja kehittää teknologia-alustaansa. Seniorien palveluille on suuri tarve, mutta haastetta luo se, että hoivapalvelut on järjestetty eri maissa hyvin eri tavoin.

Muutoksen tavoittelussa ja epävarmuuden sietämisessä Nordströmiä on auttanut heittäytyminen käytännön työhön. Yrityksen perustettuaan hän auttoi äidin lisäksi kolmea senioria lähes tuhat tuntia kahden vuoden aikana: teki kotiaskareita, tuli mukaan saattajaksi ja piti seuraa. ”Siinä pääsi tosi syvälle siihen, millaista työn arki aidosti on.”

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 17

18 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

KUKA Muodonmuuttajat

Ainesta astronautiksi Eläinlääkäri ja entinen avaruustutkija kääntää taas katseensa tähtiin.

Teksti Annamari Tolonen Kuvat Aleksi Poutanen ja Nasa Sini Merikallio suostuu iloisesti haastattelupyyntöön, mutta ehdottaa juttutuokiota parin viikon päähän. ”Nyt on kauhea kiire saada astronautti­hakemus valmiiksi ensi viikolle”, hän kirjoittaa sähkö­ postissaan.

Hakemusta varten Merikallion täytyy muun muassa päivittää LinkedIn-profiilinsa. Vuonna 2022 hän voi kenties lisätä sinne avaruustutkijan, eläinlääkärin ja tv-panelistin titteleiden perään astronautin, kun Euroopan avaruusjärjestö ESA rekrytoi uusia avaruuslentäjiä ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen. Edellisellä kerralla hakijoita oli 10 000, ja Merikallio pääsi vaativassa haussa 200 parhaan joukkoon.

Vielä tämän vuoden puolella Merikallio toivoo saavansa käteen eläinlääketieteen lisensiaatin paperit, kunhan tarkastuksessa oleva opinnäytetyö hyväksytään. ”Minulta kysytään usein uranvaihdosta, mutta sanon, että en vaihda uraa, vaan laajennan sitä.

Eihän ne taustat minnekään katoa.”

Kuten Merikallion LinkedIn-profiilin esittelyssä lukee: Kerran planeettatutkija, aina planeettatutkija.

Eläinrakas tupsulakki Sini Merikallio on aina ollut eläinrakas. Lapsuudenkodin pihassa tepasteli kanoja, hevosia, kissa ja kesäpossuja. Kuvanveistäjä-isän ja taidemaalariäidin tytär haaveili lapsena eläinlääkärin työstä, mutta yläasteella syttyi innostus fysiikkaan. Merikallio ahmi yleistajuisia tiedekirjoja mustista aukoista ja universumin synnystä.

Merikallio pohti valintaa yliopiston fysiikan opintojen ja tekniikan opintojen välillä. Häntä kiehtoi ajatus puhtaan teoreettisen fysiikan opiskelusta yliopistossa, mutta Teknillisessä korkeakoulussa saisi tupsulakin ja siellä innokas autoharrastaja voisi oppia rakentamaan hienot lisäjarruvalot autoonsa. Se kallisti vaa’an sähkötekniikan ja avaruustekniikan opintojen puoleen.

”En kylläkään ikinä tehnyt niitä jarruvaloja”, ­Merikallio sanoo.

Teknillisestä korkeakoulusta löytyi opintojen lisäksi harrastuskerhojen maailma. Merikalliolla ei ollut puutetta mielenkiinnon kohteista: hän oli mukana muun muassa autokerhossa, ilmailukerhossa, teekkarimetsästäjissä ja rugbykerhossa.

Opintolainalla Merikallio osti opiskelukaveriensa kanssa kolmeen pekkaan ravihevosen, pienen lämminverisen tamman. Se vieraili usein myös Otaniemen kampuksella erilaisissa tapahtumissa. ”Treenasimme hevosta ja ajoin itsekin pari ravilähtöä sillä”, Merikallio kertoo.

Matka Marsiin Tie yhdeksi Suomen tunnetuimmista avaruustutkijoista avautui sattuman kautta. Toisena opiskeluvuonnaan Merikallio osallistui avaruustekniikan ­tutkimusseminaariin, jossa Ilmatieteen laitoksen tutkija piti esitelmän Mars-tutkimuksesta. ”Ajattelin, että vau, tätä voisin tehdä tulevaisuudessa. Menin heti seminaarin jälkeen nykimään luennoitsijaa hihasta ja kysymään, miten teille pääsee kesätöihin.”

Ura Ilmatieteen laitoksella kesti lopulta yli vuosikymmenen. Merikallio on nähty usein mediassa kommentoimassa avaruuteen liittyviä aiheita, ja hän on ollut panelistina Ylen tiedeaiheisissa tv-ohjelmissa.

Mars on ollut Merikallion tärkeimpiä tutkimuskohteita koko uran ajan. Viimeistellessään diplomityötään – pölyhiukkasten käyttäytymisestä Marsin ilmakehässä – hän pääsi niin lähelle tutkimuskohdettaan kuin Maan päällä on mahdollista. Hänet valittiin ensimmäisenä suomalaisena Mars-simulaattorin miehistöön.

Utahin autiomaassa Yhdysvalloissa sijaitsevassa simulaattorissa tehdään parin viikon kenttäkokeita, joiden osallistujat elävät kuin Marsissa työskentelevä tutkimusryhmä.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 19

KUKA Muodonmuuttajat

Ihminen on tehokkaimmillaan silloin, kun tekee jotain, mihin sydän oikeasti palaa. ”Tutkimusasemalta tultiin ulos ilmalukon kautta, jossa piti odottaa kahdeksan minuuttia ’tasaamassa paineita’. Ulkona liikkuessa meillä oli avaruuspuku päällä ja kiviä repussa jäljittelemässä liikkumisen raskautta. Ajelimme mönkijöillä pitkin autiomaata ja teimme tutkimusmatkoja. Välillä kun löytyi joku puska tai fossiili, tuli oikeasti tunne, että löysimme Marsista elämää!”

Mikä punaisessa planeetassa kiehtoo? ”Mars on tarpeeksi lähellä. Uskon, että ihmiset menevät sinne vielä, ja se on mahdollista nähdä omana elinaikanani. Lähetämme sinne jo robotteja ja saamme sieltä todella tarkkaa kuvaa. On jännittävää olla mukana tutkimuksessa, jossa uutta tietoa tulee koko ajan.”

Koirien ehdoilla Kun Merikallio väitteli tekniikan tohtoriksi Aaltoyliopistosta vuonna 2016, hän valitsi väitöskirjansa kanteen kuvan, jossa on Mars-planeetta ja Eevi-koira.

Labradorinnoutajat Eevi ja Emmi olivat suuri syy siihen, että Merikallio päätti vuonna 2013 lähteä eläinlääketieteen opintoihin Helsingin yliopistoon. ”Tajusin, että muutaman vuoden päästä koirani tulevat tarvitsemaan eläinlääkärin apua. Voin parhaiten auttaa niitä, jos olen itse eläinlääkäri.”

Ajatus oli kypsynyt pitkään. Lapsuuden haaveammatti alkoi pyöriä mielessä jo diplomityön jälkeen, mutta mielenkiintoiset työjutut veivät mennessään. ”Ajattelin silloin, että olen liian vanha vaihtamaan suuntaa. Sitten tajusin, että vanhenen joka vuosi, joten oikea aika on nyt. Ihminen on tehokkaimmillaan silloin, kun tekee jotain, mihin sydän oikeasti palaa.”

Eläinlääkärin tutkinto on nyt lisensiaatintyön hyväksyntää vaille valmis. Sen aihe löytyi myös omista koirista, jotka molemmat olivat sairastuneet silmämelanoomaan. Merikallio teki geneettistä tutkimusta selvittääkseen, voisiko sairaus olla perinnöllistä. Otoskoko oli pieni, mutta tutkimuksessa löytyi viitteitä geenimutaatioista, joita voisi lähteä tutkimaan pidemmälle.

Viidennen opiskeluvuoden jälkeen Merikallio sai väliaikaiset praktiikkaoikeudet. Hän pystyi itse leikkaamaan koiriensa silmät ja auttamaan ikääntyviä lemmikkejään loppuun saakka.

20 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

”Oma käsitykseni siitä, mitä lääketiede voi tehdä ja mitä kannattaa tehdä, on muuttunut todella paljon.

Uskon, että sain sen ansiosta ainakin vuoden lisää yhteistä laatuaikaa koirieni kanssa. Ja lopulta sain itse tehdä niille sen viimeisen palveluksen kotona.”

Hamstereista sonneihin Nyt Merikallion työpäivät täyttyvät pölyhiukkasmallien sijaan sektioista, kasvainten poistoista, hammasremonteista ja koiranpentujen rokotuksista. Eläinlääkärin työ on vienyt yli 20 kuntaan Lapista länsirannikolle ja Savoon ja tuonut asiakkaaksi eläimiä pikkuruisista hamstereista lähes tonnin painoisiin sonneihin. ”Parasta eläinlääkärin hommissa on monipuolisuus. Teen yleispraktiikkaa, kuten rokotuksia ja sirutuksia, mutta välillä pääsee tekemään suuria ja vaativia leikkauksiakin.”

Ero tutkijantyöhön on suuri. Siinä missä tutkijana voi uppoutua yhteen aiheeseen ja työskennellä omien aikataulujensa mukaan, eläinlääkärin täytyy elää asiakkaiden pulssissa. Tulee ennenkokemattomia tilanteita ja hätätapauksia, leikkaukset voivat venyä. ”Eniten kaipaan tutkijanhommista kahvitaukoja.

Sitä, että kerran päivässä istutaan porukalla saman pöydän ääreen ja puhutaan ihan mistä vain.”

Merikallio näkee, että voisi hyvinkin yhdistää uransa kaksi haaraa. ”On paljon työtehtäviä, joissa tarvitaan insinööriosaamista ja lääketieteen osaamista. Voisin kuvitella itseni vaikka kehittämässä lääketieteen tekniikkaa jossain yrityksessä.”

Tai ehkä polut kohtaavat sittenkin astronauttina?

Astronauttimaustetta elämään Tietoa siitä, tuleeko Sini Merikalliosta ensimmäinen suomalainen astronautti, joudutaan odottamaan vielä hetki. ESAn kuusivaiheisen hakuprosessin odotetaan valmistuvan lokakuussa 2022.

Hakemusten perusteella valittuja kokelaita odottavat haastattelut sekä yksityiskohtaiset lääketieteelliset ja psykologiset kokeet. Lopulta valitaan 4–6 varsi­ naista astronauttia sekä parikymmentä projekti­ astronauttia reserviin.

Suomi ei osallistu ESAn miehitettyjen projektien ohjelmaan, joten suomalaisilla on paremmat mahdollisuudet päästä projektiastronautiksi kuin varsinaiseen astronauttiryhmään. ”Reserviläiset” saavat saman peruskoulutuksen ja heitä voidaan kutsua tarvittaessa tiettyihin missioihin. ”Se sopisi minulle mainiosti. Sellainen pieni astronauttimauste elämään olisi aika mahtava!”

Merikallio odottelee tietoja jatkosta levollisin mielin. ”Uskon, että minulla on hyvät mahdollisuudet päästä jatkoon.”

ESA hakee riveihinsä esimerkiksi luonnontie­ teellisen ja lääketieteellisen tutkinnon suorittaneita.

Avaruuslentäjän tehtävässä voisi olla iloa myös harrastuksista, joista Merikallio teekkarina innostui: hän ajoi kilpa-autoilla ja opetteli purjelentämään. ”Lentämisen lumo on jotain uskomatonta. Kaikista ihmisistä lentokentällä huokuu onnellisuus.”

Viikonlopun yhteiset lukuhetket pienen veljentyttären kanssa tuovat Sini Merikallion elämään seesteisyyttä työkiireiden ja vauhdikkaiden harrastusten rinnalle.

Sini Merikallio

On myös

Työskenteli Ilmatieteen laitoksella avaruus- ja ilmastonmuutostutkimuksessa vuosina 1998–2017. Oli mukana kehittämässä sähköistä aurinkotuuli­ purjetta eli voimanlähdettä tulevaisuuden avaruus­aluksille.

Rugby-fani: ”Olin perustava puheenjohtaja Polyteknikkojen Rugby Klubissa (PORK), tosin seuraa ei ikinä virallisesti rekisteröity. Osasta pelikavereista on tullut jopa maajoukkuetason pelaajia. Olen käyttänyt rugbypalloa myös väitöstutkimukseni havainnollistamiseen – siinä käytettiin soikiomaisia pölyhiukkasmalleja.”

Toimii eläinlääkärinä eläinlääkäri­ asema Pups’n Petsillä Helsingissä sekä Helsingin yliopiston tuotantoeläinklinikan osa-aikaisena sairaalaeläin­ lääkärinä. Tekee myös sijaistuksia ympäri Suomen.

Toimii panelistina Ylen aamu -ohjelman tiedeaiheisessa Jälkikaronkka-osiossa.

On diplomi-insinööri Teknillisestä korkeakoulusta pääaineenaan sähköfysiikka, tekniikan tohtori Aalto-yliopistosta ja eläinlääketieteen kandidaatti Helsingin yliopistosta.

Purjelentäjä: ”Purjelentokoneen hiljaisuus on uskomatonta. Kerran lensin ilmapyörteessä kahden petolinnun kanssa – se oli upea kokemus.”

Kuusinkertainen oman sarjansa FIA-autoslalomin suomenmestari: ”Nopeatempoinen, sykkeitä nostattava ja tarkkuutta vaativa laji, jossa omalla katurekisteröidyllä autolla pujotellaan keiloista tehdyn radan läpi. Opel Kadett C Coupé -77 oli rakkain kisarakettini.

Sen kyljen vauhtiraitaan maalattiin yksi sinikäyrä ja normaalin GT/E-merkinnän sijaan kyljessä luki S/Ni.”

MUKANA MATKASSA Muodonmuuttajat

Lainsuoja lannoite Teksti Minna Hölttä Kuvat Akseli Valmunen

Suomen metsiä ravitaan lannoitteella, jossa on energiasyöppöä typpeä ja Marokossa louhittua fosforia. Tutkijat kehittivät sille ekohaastajan, jonka ainekset ovat jätteenkäsittelylaitokselta.

Uusi lannoite tekisi hyvää metsälle ja ympäristölle – mutta ensin lainsäädännön on muututtava.

22 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

T

ältä näyttää metsänomistajan kallein omaisuus, 25-metrinen tukkipuu, kun se on vielä vauva.

Minigrip-pussiin pakatut, noin kymmensenttiset männyntaimet vaikuttavat hailakoilta. Aalto-yliopiston tutkija Hanna Vanhanen sanoo, ettei siitä pidä huolestua.

On kesäkuu, ja männynalut ovat tulleet taimitarhan pakastimesta. Kun ne pian pääsevät humuksella täytettyihin istutuspurkkeihin, saavat valoa ja vettä, alkaa tapahtua: lehtivihreä puskee neulasiin ja hento varsi venyy pituutta latvan päätesilmuista.

Puu tarvitsee kasvuun myös 16 ravinneainetta.

Hapen, hiilen ja vedyn se ottaa ilmasta, muut veden mukana maaperästä. Mitä vahvemmaksi puu kasvaa, sitä enemmän metsänomistajalle siitä maksetaan.

Siksi moni ei usko ravinneasioita luonnon huomaan.

Metsälannoitteessa on sopivassa suhteessa muun muassa typpeä, fosforia ja kaliumia. Puu käyttää typpeä solujen rakennusaineena, fosforia aineenvaihduntaan ja juurten vahvistamiseen sekä kaliumia veden ja ravinteiden kuljettamiseen.

Perinteisen lannoitteen vaikutus kestää 6–10 vuotta. Sen lopussa puuta on metsässä kymmenisen

aton

prosenttia enemmän kuin lannoittamattomassa metsässä, ja metsänomistajan lannoitukseen sijoittama euro on tuottanut kolme euroa.

Suomen metsiin levitettävissä keinolannoitteissa piilee kuitenkin ongelma: lannoitteisiin käytetään fosforia, josta valtaosa on louhittu Marokosta, sekä lannoitetyppeä, jonka valmistus nielee paljon energiaa.

Ympäristölle parempi ja – mikä parasta – kotimainen lannoiteratkaisu voisi löytyä olemassaolevista ravinnevirroista. Tarkemmin sanottuna jätekasalta.

Yksinkertainen resepti Haju nousee jäteautojen purkamista kuormista ylös käsittelyhallin valvomoon. Jätekasojen yllä lentelee kymmeniä lokkeja vaanimassa herkkupaloja. ”Ne osaavat livahtaa sisään automaattisista nostoovista”, kertoo Niko Wassholm, biokaasu- ja kompostointilaitos Labio Oy:n toimitusjohtaja.

Lahdessa sijaitseva Labio käsittelee vuodessa noin 74 000 tonnia jätettä: kotitalouksien biojätteitä, elintarviketeollisuuden sivuvirtoja ja vedenpuhdistamoiden lietteitä.

Osa kompostoidaan suoraan, osa syötetään ensin biokaasulaitokseen, jossa syntyvä mädätysjäännös kompostoidaan muiden jätteiden kanssa.

Kompostia syntyy vuodessa 20 000 tonnia.

24 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

Kompostia on käytetty peltojen lannoittamiseen ja kasvualustojen raaka-aineena, mutta sille haluttiin löytää myös uusia markkinoita.

Vuonna 2018 Aalto-yliopiston tutkijat alkoivat kehittää kompostista yhdessä Labion ja muiden kumppanien kanssa Putretiksi® nimettyä metsälannoitetta.

Kompostin lisäksi lannoite sisältää Lahti Energia Oy:n voimalaitokselta saatavaa kaliumpitoista puutuhkaa.

Valmistusprosessi on yksinkertainen: kompostia ja tuh­kaa sekoitetaan ravinteiden kannalta oikeassa suhteessa ja mukaan lisätään hieman booria, joka estää taimien hapsuttumista. ”Tutkimuksen ei tarvitse aina olla monimutkaista ollakseen vaikuttavaa”, sanoo Aallon tutkija Hanna Vanhanen.

Putretin ilmastovaikutus on alustavien laskelmien mukaan 88 prosenttia pienempi kuin keinolannoitteen, ja ensimmäiset kuusilla tehdyt kasvatuskokeet ovat lupaavia.

Ennen kuin Putrettia levitetään läheisiin metsiin, pitää kuitenkin ratkoa monta haastetta.

Epäpuhtaudet pois Jo 1800-luvulla Suomessa keksittiin helpottaa kau­punkien jäteongelmaa ravinnekierrolla. Jätöksistä tehtiin tuhkaan sekoittamalla pudrettia eli apulantaa, ja maanviljelijät kuljettivat lantaa kärryillä suoraan omille pelloilleen.

MUKANA MATKASSA Muodonmuuttajat

”Tutkimuksen ei tarvitse aina olla monimutkaista ollakseen vaikuttavaa.”

Labion toimitus­ johtaja Niko Wassholm ja Aalto-yliopiston tutkimusassistentti Camilla Inkeroinen tarkastelevat Putretin raakaainenäytteitä.

MUKANA MATKASSA Muodonmuuttajat

Tutkija Hanna Vanhanen tarkkailee männyntaimia kasvihuoneessa. Taimet on jaettu kuuteen eri ryhmään sen mukaan, mitä lannoitetta niiden ruukkuun on lisätty – tai onko lannoitettu lainkaan.

Putretin idea on nimeä myöten vanhaa perua.

Uutta ovat mittakaava ja turvallisuus.

26 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

Putretin idea on siis nimeä myöten vanhaa perua.

Uutta ovat mittakaava, turvallisuus ja lakipykälät.

Putrettiin käytettävä tuorekomposti kypsyy Labion kentillä 6–10 kuukautta. Kypsyttelyn jälkeen se on tasaisen ruskeaa, muhevaa ja tuoksuu miellyttävän multaiselta.

Seasta löytyy kuitenkin pieni määrä epäpuhtauksia, joita lannoitteeseen ei haluta.

Siksi komposti pitää seuloa. Tutkimusassistentti Camilla Inkeroinen tutkii Putretille sopivinta seulontatiheyttä Aalto-yliopiston tiloissa Otaniemessä.

Seuloja ravistava laite on niin äänekäs, että se vaatii kuulosuojaimet, ja niin vanha, ettei laitteen kyljessä ole edes nimeä. ”Se on todennäköisesti ainakin sadan vuoden takaa, saatu tänne ehkä lahjoituksena”, Inkeroinen sanoo.

Pitkärakoinen seula pysäyttää isommat puunkappaleet ja muovin, jotka voidaan polttaa energiaksi.

Tiheämpi reikäsihti nappaa pitkät, tikkumaiset puun ja kasvien osat, jotka pääsevät uudelleen kompostoitaviksi. Jos siivilä on liian tiheä, se tukkeutuu ja raaka-ainetta menee myös hukkaan. Putretille sopivan siivilän reikä on kooltaan 6 millimetriä.

Jokainen kompostierä myös testataan salmonellan ja E. coli -bakteerin varalta. Raskasmetallit ja hivenaineet mitataan noin 4 000 kuution välein.

Seuraavaksi tutkijat selvittävät, mitä kompostin mahdollisesti sisältämille muovijäämille kannattaa tehdä. Mikromuoveja päätyy kompostoitavaan puhdistamolietteeseen esimerkiksi keinokuituisten vaatteiden pesuvesistä sekä teollisuudesta. Lääkejäämiä taas tulee virtsan mukana.

Muovi katoaisi polttamalla, mutta samalla taivaalle palaisi myös kasvien tarvitsema typpi. ”Siinä ei olisi ympäristön kannalta mitään järkeä”, sanoo Hanna Vanhanen. ”Kultaisen keskitien löytäminen on se juttu.”

Putretin metsäkäyttö edellyttää myös lakimuutosta, sillä tällä hetkellä Suomen metsiä ei saa lannoittaa orgaanisella kierrätyslannoitteella. Sekä tuhkaa että kompostia voi kuitenkin käyttää sellaisinaan.

Vanhanen kertoo, että keskusteluja maa- ja metsätalousministeriön ja elintarvikeviraston kanssa on käyty ahkerasti. ”Hitaasti ja varmasti vaikutamme lainsäädäntöön.

Ja toki tutkimustulokset puhuvat puolestaan.”

Ilmastonmuutosjarru Kun kesä on edennyt heinäkuun lopulle, männyn­ taimet ovat melkein tuplanneet pituutensa – eivätkä näytä enää hailakoilta.

Taimia on Hanna Vanhasen pienessä kasvihuoneessa noin 90 kappaletta. Juhannusviikolla hän jakoi taimet kuuteen ryhmään. Jokainen ryhmä sai eri kohtelun: joko typellä terästetyn tuhkalannoitteen, puutarhalannoitteen, kemiallisen metsälannoitteen, pelkän kompostin tai Putretti-lannoitteen. Viisi taimipurkkia toimii lannoittamattomina verrokkeina.

MUKANA MATKASSA Muodonmuuttajat Lannoitteen määrä lasketaan typpikiloissa hehtaaria kohden. Vanhanen suhteutti annokset pienten muoviruukkujen pinta-alaan.

Normaalisti puuntaimia ei lannoiteta. Jotta Putretti voidaan hyväksyä lannoitevalmisteeksi, sen kasvuvaikutus pitää selvittää sekä astia- että kenttäkokeissa. Astiakokeissa varmistetaan myös, että lannoitteen mahdollisesti sisältämät lääkejäämät ovat ihmiselle ja ympäristölle turvallisella tasolla.

Koe on vasta alussa, mutta jo nyt taimissa on eroa. ”Putretilla ja kompostilla lannoitetut ovat kasvaneet parhaiten ja näyttävät virkeimmiltä”, Vanhanen paljastaa.

Putretissa typpi on sitoutuneena orgaaniseen ainekseen. Siksi se ei liukene pois veden mukana vaan vapautuu pikkuhiljaa puiden käyttöön sitä mukaa, kun orgaaninen aines hajoaa. Näin metsän voisi lannoittaa Putretilla jo ensimmäisen harvennushakkuun yhteydessä, ja kerta-annos riittäisi koko metsän elinkaaren ajan. Metsänomistajan lannoitteeseen sijoittama euro tuottaisi paljon enemmän kuin kolme euroa.

Suomen maapinta-alasta metsää on 73 prosenttia.

Siitä pari hehtaaria on Luonnonvarakeskuksen Putretti-kokeisiin varaamaa rämettä Padasjoella.

Tutkimusinsinööri Markku Rantala talsii tottuneesti kosteassa maastossa ja pysähtyy kepillä merkittyjen mäntyjen eteen. Männyt ovat noin 60-vuotiaita, ja Rantala tutkii, miten ne kasvavat Putretilla.

Hän vertaa tuloksia kemiallista metsälannoitetta saaneiden puiden kasvuun.

Etelä-Suomessa mänty saavuttaa tukkipuun mitat noin 80 vuodessa, pohjoisessa aikaa voi mennä 120 vuotta.

Suurten puiden kanssa myös koetuloksia pitää odottaa. ”Viisi vuotta kuluu, ennen kuin kasvua on niin paljon, että voidaan verrata”, Rantala sanoo.

Metsien kasvun vauhdittaminen on järkevää paitsi talouden myös ympäristön kannalta. Lannoitettu metsä sitoo elinaikanaan jopa 10 000 tonnia enemmän hiilidioksidia hehtaaria kohti kuin lannoittamaton metsä. Määrä vastaa yhden suomalaisen vuotuista hiilijalanjälkeä.

Tutkijoiden tavoite on, että Putretin valmistus voisi käynnistyä suuremmassa mittakaavassa kahden vuoden kuluttua, ja viiden vuoden kuluttua sitä päästäisiin levittämään päijäthämäläisiin metsiin.

Labion kompostista riittää yllin kyllin lähialueelle, mutta orgaanisen lähilannoitteen malli on kopioitavissa muuallekin.

22,8 miljoonan metsähehtaarin maassa riittää lannoitettavaa.

Metsien kasvun vauhdittaminen on järkevää paitsi talouden myös ympäristön kannalta.

Putretin alkukehitystyö tehtiin Euroopan aluekehitysrahaston hankerahoituksella (RAKIKY A74183), ja jatkokehitystä rahoittaa ympäristö­ministeriö.

Katso Putretin tarina verkosta

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 29

TEEMA Muodonmuuttajat

Professori, jonka ympärillä ideat sinkoilevat Tätä kaikkea keksii materiaalitutkijoiden terävin kärki: voiko materiaali ”oppia” uuden ominaisuuden tai miten säilyttää syöpäkasvain elävänä kehon ulkopuolella.

Teksti Matthew Allinson ja Tiina Aulanko-Jokirinne Kuvat Jaakko Kahilaniemi

Kuvassa vasemmalta Olli Ikkala, Zhongpeng Lyu, Hang Zhang, Sebastian Löscher, Bo Peng ja Nonappa.

30 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

J

oukko fyysikoita, kemistejä ja biolääketieteen asiantuntijoita työskentelee professori Olli Ikkalan tutkimusryhmissä. He kehittävät uusia materiaaleja, joiden ominaisuudet saavat inspiraationsa luonnosta.

Ollin ryhmässä on mutkatonta ”Kun olin työskennellyt Aallossa muutaman kuukauden tutkijana, silloinen esimieheni oli jäämässä eläkkeelle.

Tarvitsin uuden tutkimusryhmän jatkaakseni aiheeni, erittäin ohuen materiaalin, tutkimista. Halusin työskennellä Olli Ikkalan ryhmässä, koska hänellä on moderni materiaalisynteesin laboratorio, lisäksi ryhmän tutkimusaiheet ovat hyvin monitieteisiä.

Tämä tapahtui ennen koronapandemiaa, joten kävelin vain suoraan hänen työhuoneeseensa keskustelemaan.

Huomasin, että hänellä on kiinankielinen nimikortti ovessaan. En selvästikään ollut ensimmäinen kiinalainen, joka halusi tavata hänet.

Hän oli hyvin kiinnostunut hankkeestani, ja minusta tuli yksi hänen ryhmänsä jäsenistä. Olen tässä ryhmässä pystynyt rakentamaan uudenlaista yhteistyötä eri alojen ihmisten kanssa, ja tutkimusaiheeni on laajentunut huomattavasti.

Olli on myös kansainvälisesti tunnettu, esimerkiksi entinen tutkijakollegani Tukholman yliopistosta kehui hänen terävyyttään ja tarkkuuttaan vastaväittäjänä.

Korona-aikana Olli on varmistanut, että yhteistyö tapahtuu turvallisesti. Hän on järjestänyt tutkimusryhmän jäsenille etäkokouksia ja olemme grillanneet ulkona hänen kesämökillään.”

Zhongpeng Lyu, Aalto-yliopiston tutkijatohtori

Koulutamme geeliä Pavlovin koiran tapaan ”Tutkin materiaaleja, jotka oppivat reagoimaan uuteen ärsykkeeseen. Kuuluisassa kokeessaan Ivan Pavlov koulutti koiraa. Hän soitti kelloa ruokkiessaan eläintä. Koira oppi ensin yhdistämään kellonsoiton ruokaan ja sitten kuolaamaan heti kellonsoiton kuullessaan – vaikkei haistanut tai nähnyt syötävää.

Halusimme luoda materiaaleja, jotka noudattavat samaa ehdollistumisen logiikkaa. Voisiko materiaalit

TEEMA Muodonmuuttajat

saada käyttäytymään tavalla, joka muistuttaa yksin­kertaisia oppimisprosesseja? Onnistuimme luomaan pehmeän, vedestä ja polymeereistä koostuvan geelin. Aluksi se sulaa vain lämmittämällä mutta ’oppii’ sulamaan, kun siihen kohdistetaan valoa. Geeli sisältää nanokokoisia kultahiukkasia. Kun geeliin kohdistetaan aluksi pelkkää valoa, mitään ei tapahdu. Mutta jos geeli kuumennetaan sulamispisteeseen samalla, kun sitä valaistaan, geeli ehdollistuu sulamaan.

Seuraavalla kerralla valo saa sen sulamaan ilman, että ainetta kuumennettaisiin ulkopuolelta.

Materiaalin ehdollistuminen perustuu siihen, että kultaiset nanopartikkelit muodostavat ketjuja, kun niihin kohdistetaan sekä lämpöä että valoa. Nämä nanopartikkeliketjut imevät valoa tietyllä taajuudella. Kun valoa kohdistetaan uudelleen geeliin, järjestäytyneet nanopartikkelit kuumentavat itse geeliä sisältäpäin ja muodostavat optisen muistin.

Mekanismia voidaan kuvata samalla loogisella diagrammilla kuin Pavlovin koirakoetta.

Elektronisia järjestelmiä on saatu aikaisemmin käyttäytymään Pavlovin koiran tavoin, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun pehmeä materiaali on saatu ehdollistumaan.

Uskomme, että eri tavoin ’oppivia’ materiaaleja nähdään tulevaisuudessa erilaisissa uusissa sovelluksissa, ehkäpä uutena keinotekoisen älykkyyden muotona.”

Hang Zhang, Aalto-yliopiston tutkijatohtori Räätälöimme rintasyöpähoitoja nanoteknologian avulla ”Rintasyöpä on yleisin syöpätyyppi ja yksi merkittävimmistä naisten syöpäkuolemien aiheuttajista. Suomessa rintasyöpätapaukset muodostavat 30 % kaikista uusista syöpätapauksista, mikä tarkoittaa yli 5 000 uutta rintasyöpätapausta vuodessa. Vaikka syöpätutkimus on edistynyt vauhdilla, nykyinen ’yksi hoitomalli sopii kaikille’ -ajattelu tuottaa rintasyövän hoidossa vaatimattomia tuloksia.

Helsingin yliopiston syöpäbiologian professori Juha Klefström tutkimusryhmineen alkoi yhdessä Olli Ikkalan ryhmän kanssa kehittää yksilöllistä rintasyöpähoitoa.

Tavoitteena oli kehittää materiaaleja, jotka jäljittelevät rintasyöpäkudoksen soluympäristöä. Nämä materiaalit säilyttävät potilaalta leikkauksessa poistetut kasvainkudokset elävinä ja muuttumattomina jopa viikkoja laboratorioolosuhteissa.

Menetelmää on kehitetty yli 2 000 potilaan näytteellä, ja se on merkittävä läpimurto syöpäbiologiassa ja rintasyövän hoidossa. Olemme saaneet kaksi kertaa Business Finlandin rahoituksen tutkimuksen kaupallistamista ja hoitojen kehittämistä varten.

Kehittämämme biologinen materiaali on edullinen, ja sen mekaanisia ja toiminnallisia ominaisuuksia voidaan säätää.

Tämän ainutlaatuisen geelin avulla voimme pitää potilaan syöpäkudoksen muuttumattomana, ja mallintamisen avulla löytää hänelle optimaalisen yksilöllisen hoidon.”

Nonappa, Tampereen yliopiston professori ja Aalto-yliopiston dosentti

32 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

Kehitämme lääkkeitä, jotka kulkeutuvat juuri oikeaan kohtaan kehossa ”Edistykselliset lääkkeet, kuten mRNA ja terapeuttiset proteiinit, ovat tulleet tunnetuiksi nyt, kun monet koronarokotteet perustuvat mRNA- eli lähettitekniikkaan. Tutkin itse silmäsairauksien hoitamista menetelmällä, jossa polymeerit kuljettavat lääkeaineen kohdennetusti silmään. Hanke on osa GeneCellNano-lippu­ laivahanketta.

Esimerkiksi rokotteista ei pystytä täsmällisesti määrittämään, mihin kohtaan kehossa kemikaali päätyy, mutta immuunijärjestelmä reagoi lääkkeeseen joka tapauksessa. Kohdennetuissa hoidoissa tilanne on toinen. Jos hoidetaan esimerkiksi silmäsairautta, ei kehoon pistettävä lääke saisi päätyä vaikkapa jalkaterään. Siksi kehitämme materiaaleja, jotka voivat kuljettaa lääkettä turvallisesti oikeaan kohtaan, ja vapauttaa sen siellä, missä tarvitaan.

Kun kemistinä aloitan työskentelyn lääketieteellisen tutkimuksen parissa, saan ensiksi pitkän luettelon materiaaliin kohdistuvista vaatimuksista. Toisinaan tuo lista tuntuu ylivoimaiselta. Onkin mahtavaa työskennellä Olli Ikkalan laboratoriossa, koska hänellä on aina luovia ratkaisuideoita ongelmiin. Hän on yksi kekseliäimmistä ihmisistä, joita olen tavannut. Voimme käydä vaikka kymmenen minuutin kävelyllä, ja sen seurauksena on kolme uutta ideaa kokeiltavaksi.”

Sebastian Löscher, Aalto-yliopiston tutkijatohtori

Teemme perustutkimusta magneettisuudesta, mikä voi hyödyttää pehmeää robotiikkaa

”Biologit ovat tunnistaneet, että jotkut eläimet, kuten linnut ja kilpikonnat, suunnistavat ja liikkuvat valtavan pitkiä matkoja sen perusteella, miten ne havaitsevat maan magneettikentät. Vielä ei kuitenkaan tarkasti tiedetä, miten havainnointi tapahtuu. Halusimme kokeilla, pystymmekö luomaan magneettisia materiaaleja, joiden käyttäytyminen muistuttaisi yksinkertaisia oppimisprosesseja, eli herkistymistä ja tottumista.

Luodaksemme materiaaleja, jotka havaitsevat magneettisia kenttiä, käytämme koeasetelmassa laitetta, jonka sisällä täytämme kahden elektrodin välisen aukon osittain magneettisilla nanohiukkasilla.

Normaalitilassa sähkö ei voi virrata aukosta läpi, joten elektrodien välillä ei ole juurikaan johtavuutta. Mutta kun laite altistetaan magneettikentälle, nanohiukkaset muodostavat ketjuja, jotka yhdistävät elektrodien välisen raon ja pystymme mittaamaan sähkönjohta­ vuuden elektrodien välillä. Tästä johtavuuden lisään­ tymisestä pystymme päättelemään, että laite on havainnut magneettikentän.

Teemme perustutkimusta, mutta tulevia sovellusmahdollisuuksia voi olla erityisesti pehmeässä robotiikassa. Haluamme, että niin sanottujen pehmeiden eli ihmiskehosta ja luonnosta mallia ottavien robottien materiaalit pystyvät havaitsemaan ympäristöään, esimerkiksi sen magneettisuutta, ja pystyvät myös reagoimaan siihen.”

Bo Peng, Aalto-yliopiston akatemiatutkija

Olli Ikkala On aloittanut uransa Teknillisen korkeakoulun Kylmälaboratoriosta. Hän teki diplomityön vuonna 1977 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1982.

On ollut myös yritysmaailmassa, esimerkiksi Nesteen monisatapäisessä tutkimuskeskuksessa tutkimassa polymeerifysiikkaa ja aurinkoenergian varastointia jo 1980-luvun puolivälissä. Hän törmäsi vahingossa nanoteknologiaan 1980–90-lukujen vaihteessa, kun sähköisesti johtavia polymeerejä kaupallistettiin.

On saanut kahdesti arvostetun, Euroopan tutkimusneuvoston myöntämän Advanced Grant -rahoituksen, kumpikin arvoltaan 2,5 miljoonaa euroa. Hän on toiminut Suomen Akatemian nimittämänä akatemiaprofessorina kaksi kautta. On myös johtanut viisi vuotta kansallista huippuyksikköä. On julkaissut urallaan 326 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia, joihin on viitattu yhteensä lähes 22 000 kertaa. On ohjannut myös 35 väitöskirjaa. Saanut vastikään arvostetun Humboldt Research Award -palkinnon.

On verkostoitunut. Useat uudet tutkimushankkeet ovat saaneet alkunsa puhelinsoitoista yllättävissä paikoissa. Yhteistyötarjouksia on tullut 1990-luvun alusta lähtien liittyen biotekniikkaan, nanoselluloosaan, syöpätutkimukseen ja ohjelmoitaviin materiaaleihin. Viimeisimmän yhteistyöpyynnön Ikkala otti vastaan kesämökillään vuonna 2020, kun häntä tavoittelivat professorit Seppo Ylä-Herttuala ja Arto Urtti biologisten lääkeaiheiden lippulaivahankkeesta.

On urkuri. Ikkala on soittanut urkuja kouluaikana Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla ja jatkoi akatemian urkukurssien suorittamista yksityisesti. Urkujen soittaminen jäi, kun tieteellinen ura vei mukanaan eikä ollut aikaa lähteä kirkkoihin harjoittelemaan. Mutta uusi tekniikka on tullut avuksi: se mahdollistaa autenttisen soittotuntuman ja äänen. Ikkalalla on kotonaan virtuaaliurut, jotka toistavat samaa ääntä kuin vuonna 1772 valmistetut urut Saint-Maximin-la-Sainte-Baumekirkossa Ranskan Provencessa.

IN–HOUSE Muodonmuuttajat

Arkadi Aallon tapaan

34 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

A Blanc

Teksti Tiiu Pohjolainen Kuvat Sara Urbanski

Osoite: Otakaari 27, Espoo Rakennuttaja: Otaniemen Liikekeskus Oy Pääurakoitsija: Pakrak Oy Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehdit Q4 Oy Suojeltua rakennusta hallinnoi ja sen vuokrauksesta vastaa Aalto-yliopistokiinteistöt Oy

Juuri peruskorjauksestaan kuoriutuneessa A Blanc -ostoskeskuksessa rakennuksen viuhkamaisesti aaltoileva, kuparinen katto muodostaa katutasossa arkadin, josta astutaan sisään liiketiloihin.

Alvar Aallon suunnittelema Otaniemen ostoskeskus valmistui kahdessa vaiheessa vuosina 1961 ja 1969. Valkoisena hehkuva ostoskeskus on ollut kaiken aikaa erityinen poikkeama kampusalueen punatiilisessä yleisilmeessä. Poikkeus se on myös

Alvar Aallon kynänjäljessä – rakennus on yksi harvoista Aallon suunnittelemista myymälärakennuksista.

Rakennuksen sisä- ja ulkotilan välinen yhteys on tärkeä osa ostoskeskuksen arkkitehtuuria ja toiminnallista ideaa. Valoa kävelyarkadille tulee valaistujen myymälöiden ikkunoista.

Peruskorjatussa A Blancissa valoa hohtaa tällä hetkellä muun muassa ravintoloiden, pesulan ja pukuvuokraamon ikkunoista.

Teksti Riikka Hopiavaara Kuva Lauri Veerde

Arkadi on pilareiden kannattelema holvikaarten sarja tai käytävä, jonka seinämänä on pylväikkö. Arkadeja rakennetaan usein maissa, jossa sää hankaloittaa kuljeskelua – holvikaaria tarvitaan suojaksi porottavalta auringolta tai lumentulolta.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 35

TIETEESTÄ

Järkevästi nuuka rakennus Isoin ympäristöteko olisi jättää kokonaan rakentamatta. Mutta myös kiertotaloudella voidaan hillitä rakentamisen ilmastokuormaa.

Teksti Joanna Sinclair Kuva Jaakko Kahilaniemi Rakennustarvikkeiden hinnat ovat syöksähtäneet poikkeuksellisen korkealle. Materiaalipula vaivaa rakennusalaa, joka käyttää jopa 50 prosenttia maapallon luonnonvaroista. Paine siirtyä kiertotalouteen rakentamisessa kasvaa koko ajan.

Aalto-yliopiston tutkijatohtori Juudit Ottelin ja ympäristöministeriön erityisasiantuntija, Aaltoyliopiston Adjunct Professor Matti Kuittinen suunnittelevat työkseen, miten rakentamisessa päästään kiertotalouteen muutenkin kuin juhlapuheissa. ”Kärjistäen voi sanoa, että jos betoni olisi valtio, se olisi maailman suurin saastuttaja heti Yhdysvaltojen ja Kiinan jälkeen. Nyt tulisikin pyrkiä ratkaisukeskeisyyteen synnintunnon lisäämisen sijaan.

Harva ala pystyy vaikuttamaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen niin paljon kuin rakennusala”, Kuittinen sanoo.

Ottelin huomauttaa, että rakennusten ympäristövaikutuksista puhuttaessa verrataan herkästi jonkin tekemistä ei

Tutkijatohtori Juudit Ottelin tutkii Aalto-yliopiston kiinteistöliiketoi­ minnan tutkimusryhmässä hiili- ja materiaalijalanjälkiä rakennetussa ympäristössä. Ottelin on tutkinut muun muassa kaupunkien hiiliva­ rastojen kasvattamista lisäämällä puurakentamista sekä uudisettä korjausrakentamisessa.

Hän keskittyy tutkimuksessaan pääasiassa kuluttajanäkökulmaan ja ottaa hiili- ja materiaalijalan­jälkien elinkaarimallinnuksissa päästöihin aina globaalin näkökulman.

36 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

minkään tekemiseen. Se luo epäreilun asetelman. ”Puurakentamista ei pidä verrata siihen, että jätetään metsä kasvamaan vaan esimerkiksi betonirakentamiseen”, Ottelin sanoo.

Vähemmästä enemmän Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035 ja pian sen jälkeen hiilinegatiivinen. ”Kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin yltäminen edellyttää isoja muutoksia rakentamisessa. Mutta kiertotalous luo alalle mittaamattomasti mahdollisuuksia hillitä ilmastonmuutosta”, Ottelin alleviivaa.

Kiertotalouden näkökulmasta nykyinen rakennuskanta on resurssi, jota voidaan muuntaa, kehittää ja parantaa.

Uudet rakennukset voi suunnitella monikäyttöisiksi ja muunneltaviksi, helposti huollettaviksi ja korjattaviksi – ja rakennuksen elinkaaren lopussa sen osat ja materiaalit voidaan käyttää uudelleen tai kierrättää. Ihannetilanteessa jo rakennusvaiheessa hyödynnetään mahdollisimman paljon kierrätettyjä materiaaleja.

Maailmalta löytyy innostavia esimerkkejä. Arkkitehtuuristudio Lendager Group suunnitteli Kööpenhaminaan kolmikerroksisen kaupunkirivitalon, jossa hyödynnettiin kierrätettyä jätebetonia, käytöstä poistettuja lattialautoja ja uudelleenkäytettyjä kaksinkertaisia ikkunoita. Amsterdamissa ABN AMRO -pankki rakennutti kierrätysmateriaaleista Circl-nimisen neuvottelukeskuksen, jossa jopa rakennuksen kattoeristeet on tehty pankin työntekijöiden lahjoittamista vanhoista farkuista.

”Kiertotalous on ennen kaikkea tehokkuutta: keinoja, joilla saadaan enemmän aikaiseksi pienemmällä materiaalimäärällä. Materiaalien kierrättäminen parempaan ja laadukkaampaan käyttötarkoitukseen, eli upcycling, on tärkeä osa kiertotaloutta”, Ottelin sanoo.

Kuittinen ja Ottelin muistuttavat, ettei mikään rakennusvaihe ole hiilineutraalia, käytettiinpä rakentamisessa puuta, terästä, betonia tai kierrätysmateriaalia.

Isoin ympäristöteko olisi jättää kokonaan rakentamatta. Jos tähän ei pystytä, seuraavaksi paras vaihtoehto on korjata olemassa olevaa tilaa. Vasta näiden vaihtoehtojen selvittämisen jälkeen kannattaa pohtia uuden rakentamista.

Kiertotalous ei ole mikään uusi idea. Nykyinen vallassa oleva lineaarinen talousmalli, jossa tuotteet valmistetaan, kulutetaan ja heitetään pois, on vain syrjäyttänyt sen. ”Minulle kiertotalous merkitsee paluuta lineaaritaloudesta tapaan, miten ennen rakennettiin. Hyvä esimerkki Suomesta on vanhojen käyttökelpoisten hirsien kierrättäminen uusiin rakennuksiin. Kiertotalous on järkevää nuukaa resurssien käyttöä”, Kuittinen sanoo.

Kiertotalous lähtee suunnittelusta Rakentamisen lainsäädännössä tapahtuu merkittäviä muutoksia lähivuosina. Rakennuksen ilmastokuorman kartoittava selvitys tulee olemaan rakennus­ luvan saamisen edellytyksenä. Vuoteen 2025 mennessä lainsäädännöllä ohjataan kaikki uusi rakentaminen vähähiiliseksi.

Keväällä 2021 julkaistu kaikille avoin ja maksuton rakentamisen päästötietokanta (co2data.fi) tarjoaa puolueetonta dataa Suomessa käytettävien rakennustuotteiden hiilijalanjäljistä, materiaalitehokkuudesta sekä kierrätettävyydestä. ”Arkkitehdit pystyvät päästötietokannan avulla paitsi vähentämään rakennuksen kielteisiä ympäristövaikutuksia, myös jättämään rakennuksesta hyödyllisen materiaalivarannon perinnöksi tuleville sukupolville”, Kuittinen kaavailee.

Lakiuudistuksen ja päästötietokannan lisäksi kaivataan uusia ratkaisuja muun muassa kiertotalouden logistiikkaan. ”Jos minä arkkitehtina haluan hyödyntää purettujen rakennusten materiaaleja, mistä koneelleni leijailee digitaalinen tieto siitä, että Pieksämäellä on tiiliä ja Vaasassa ovia? Ja jos saan tiedon, niin kuka pitää tiilet ja ovet minulle varastoituna siihen asti, että asiakkaani kahden vuoden päästä rakentaa talon?”

Kuittinen pohtii.

Ylpeilemmekö kulutuksella vai ekologisuudella?

Kiertotalous tarkoittaa merkittävää mahdollisuutta koko rakennusalalle. Alan osaamiselle riittää kysyntää niin Suomessa kuin ulkomailla. ”Vielä 10 vuotta sitten, kun kävin luennoimassa resurssiniukasta rakentamisesta, aihetta pidettiin kuriositeettina. Nyt kiertotaloutta opetetaan yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja ammatillisilla jatkokoulutuskursseilla”, Kuittinen sanoo. ”Säädöspuolella suomalainen osaaminen rakentamisen kiertotalouden edistämisessä on jo vientituote. Rakentamisen päästötietokannasta sekä maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksesta tulee jatkuvasti kyselyitä ulkomailta.”

Päästäänkö näillä eväillä rakentamisen kierto­ talouteen? Ei ihan. Kuittinen ja Ottelin nostavat viimeisenä edellytyksenä esiin meistä jokaisen.

Muutos edellyttää kuluttajilta uutta suhtautumista. ”Se, mistä me kuluttajina koemme ylpeyttä, vaikuttaa merkittävästi kiertotalouden etenemiseen rakentamisessa. Onko ihminen ylpein siitä, että rakensi uuden talon ja pihassa seisoo uusi auto – vai siitä, että käyttää julkisia ja kunnostaa vanhan talon?”

Kuittinen kuvailee. ”Tärkeintä on kokonaiskulutus. Nuukailu rakentamisessa ei ole ilmastoteko, jos käyttää säästyneet rahat lentomatkoihin. Ympäristötietoiset kuluttajat ovat jo hyvin valveutuneita kulutuspäätöstensä seurauksista. On kiinnostava nähdä, mitä keskimääräiset kuluttajat tekevät lähivuosina. Toivottavasti ekologisista valinnoista tulee pian kunnia-asia rakentamisessakin”, Ottelin sanoo.

Ympäristöministeriön erityisasiantuntija, arkkitehti Matti Kuittinen kehittää päätyökseen rakentamisen hiilijalanjäljen laskentamenetelmää Suomeen.

Kuittinen on myös Adjunct Professor Aaltoyliopiston arkkitehtuurin laitoksella, erityisalanaan resurssitehokas rakentaminen. Kuittinen suunnitteli Lohjan 2021 asuntomessuille vähähiilisen kiertotalouden mallitalon, Pyörteen, jonka hiilijalan- ja -kädenjäljen arvioinnissa testattiin tulevia säädöksiä.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 37

TIETEESTÄ LYHYESTI

Lämpöpumppu on kannattava investointi

Tutkijatohtori Jussi Vimpari selvitti, kannattaako energiatehokkuuteen ja hiilineutraaliuteen pyrkivien kaupunkien myöntää investointitukia lämpöpumppujen hankkimiseen.

Vimpari vertaili suurten kaupunkien asuinrakennusten hintoja, vuokria ja lämmitysjärjestelmiä sekä lämmityksen aiheuttamia päästöjä ja lämmityskulujen osuutta asukkaiden tuloista.

Lämmitykseen kului keskimäärin 9 % tuloista ja lämpö­ pumpun asentamisen jälkeen noin 4 %. Pumpun vaatima investointi asukasta kohden oli noin 3 800 euroa ja takaisinmaksuaika lämmityskuluissa saavutetuilla säästöillä reilu 10 vuotta. ”Lämpöpumppu on energiatehokas ja selvästi kustannustehokkain lämmitysmuoto”, Vimpari toteaa. Siksi hän pohtii, kannattaako pumppujen hankkimiseen myöntää tukea, kun investointi on kannattava muutenkin. Resurssit voisi kohdistaa esimerkiksi ilmaiseen neuvontaan taloyhtiöille.

Vimparin mukaan lämpöpumppu voi vähentää lämmi­ tyksen hiilidioksidipäästöjä yli 80 %. ”Koska lämmitys muodostaa suomalaisen päästöistä viidenneksen, kyseessä on ehkä suurin teko, jonka voi omien päästöjensä vähentämiseksi tehdä.”

Alexander Henn

Myrkytön ja edullinen puunsuoja

38 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

Lingniini – erityisesti puista saatava luonnon polymeeri – on osoittautunut lupaavaksi pinnoitemateriaaliksi.

Nyt kemian tekniikan tutkijat ovat kehittäneet ligniinistä turvallisen, edullisen ja tehokkaan puunsuojan puurakentamiseen. ”Vettähylkivänä puunsuoja suojaa tahroilta ja auringon aiheuttamilta värimuutoksilta”, kertoo tohtorikoulutettava Alexander Henn.

Lingniini nähdään yleensä vain sellunvalmistuksen ja biojalostusprosessien sivutuotteena. Nyt sivuvirrasta on löytynyt lupaava pinnoitemateriaali, jolla on myös korroosiota ja jäätymistä estäviä, antibakteerisia ja UV-säteilyltä suojaavia ominaisuuksia.

Eeva Sivula

Toimittanut Tiiu Pohjolainen

Tulevaisuuden superkuulo

Ville Pulkki

Tutkijat ovat kehittäneet audiotekniikan, jonka avulla ihminen voi havaita yli 20 000 hertsin taajuudella ääniä tuottavat ultraäänilähteet. Ultraääniä ja niiden kuulemista testattiin Suomen hiljaisimmassa paikassa: kaiuttomassa huoneessa Otaniemen kampuksella. ”Käytimme tutkimuksessa ultraäänilähteenä lepakoita. Nyt kehitetyssä teknologiassa on mahdollista kuulla myös äänilähteiden tulosuunnat eli esimerkiksi seurata lepakoiden lentämistä ja kuulla, missä ne liikkuvat”, professori Ville Pulkki kertoo.

Lähteiden havaitseminen on hyödyl­­listä monissa käytännön sovelluksissa.

Esimerkiksi pieni putkivuoto tai vioit­ tunut sähkölaite voi tuottaa normaali­ kuulolle kuulumatonta ultraääntä.

Uuden tekniikan avulla äänilähde on löydettävissä nopeasti.

Jään käyttäytyminen yllätti tutkijat

Iman El Gharamti

Lämpötilan pysyessä nollan tuntumassa muodostuu niin kutsuttua lämmintä jäätä. Kuormituksen alla tämä jää käyttäytyy eri tavoin kuin kylmempi jää.

Aalto Ice Tank -jääaltaassa selvitettiin, kuinka lämmin jää reagoi siihen toistuvasti kohdistuviin mekaanisiin voimiin. Luonnonolosuhteita jäljiteltiin jäätä rasittavalla laitteella, joka vuorotellen kuormitti ja vapautti jäätä rasituksesta.

Tutkimusryhmän luomissa olosuhteissa jää käyttäytyi odottamattomalla tavalla. ”Tavallisesti jää palautuu mekaanisten kuormien välissä. Ellei jää murru, se palaa takaisin normaaliin muotoonsa. Tutkimuksessamme jään muodonmuutos oli suurempi jokaisen kuorman jälkeen. Emme havainneet juuri lainkaan viiveellä tapahtuvaa palautumista”, kertoo tohtorikoulutettava Iman El Gharamti.

Ilmiön tärkein tekijä vaikuttaa olevan jään lämpötila. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tutkimuksella pystyttiin osoittamaan, että lämmin jää käyttäytyy oleellisesti eri tavalla kuin kylmä jää.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 39

TIETEESTÄ

A!ex, hauska tutustua Valkoinen auto näyttää tavalliselta katumaasturilta.

Tarkemmin katsottuna sen katolta havaitsee laserkeilaimen.

Ohjaamosta ei löydy edes vaihde­ keppiä, sillä A!exin vaihteet vaihtuvat algoritmien avulla.

Teksti Niina Norjamäki Kuva Kalle Kataila

Auto-ostoksille päästiin loppukeväästä 2021. Nyt keskellä Otaniemen rakennustyömaita, suljettujen ovien takana kiiltelee Lexus RX -maasturi, jonka vakiovarusteisiin kuuluu kuljettajaa avustava tekniikka.

Professori Kari Tammi ryhmineen päätti tehdä katumaasturista tutkimus- ja kehityskohteen. Ryhmä tilasi Yhdysvalloista autoon perusjärjestelmän, jonka avulla Lexus muuttui autonomisesti ajavaksi.

Auto voi ajaa itse itseään, mutta toistaiseksi kuskin pitää olla aina paikalla.

Otaniemessä on pitkät perinteet ajoneuvotekniikkaan liittyvästä tutkimuksesta ja opetuksesta.

40 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

Tämä valkoinen Lexus on saanut kutsumanimekseen A!ex, ja tutkimustyö sen parissa on vasta aluillaan. Auton parissa työskentelevät tohtorikoulutettava Risto Ojala sekä laboratorioinsinööri Jesse Pirhonen. Hänen vastuullaan on tietää joka käänteessä, mitä lisälaitteita ja ohjelmistoja autoon asennetaan.

Auto on oiva jatko-opintojen kohde. ”Eri tutkimusryhmät haluavat testata siinä erilaisia asioita. Tehtäväni on vastata siitä, että perusjärjestelmä pysyy hallinnassa, eivätkä kokeilut sotke toisiaan”, Pirhonen sanoo.

Auto yhdistää tutkimusaloja Aalto-yliopistoon perustettiin vuonna 2019 Suomen Akatemian rahoittama autonomisten järjestelmien tutkimuskeskus (ACAS). Itseohjautuva katumaasturi – autonomiseksi muuttuva auto – on yksi keskuksen kärkiprojekteista. ”Auton avulla voidaan yhdistää monta tutkimusaihetta”, robotiikan professori Ville Kyrki iloitsee.

A!exin avulla tutkitaan 5G-tietoliikennettä sekä sitä, miten auto keskustelee muiden kulkuneuvojen ja liikenneinfran kanssa. Toisia tutkimusryhmiä kiinnostavat sensoritiedon käsittely ja auton avustavat

A!exin katolla on laserkeilain, joka tunnistaa vastaantulevat autot ja muut ympäristön kohteet. Keilaimen toimintaa tukevat useat kamerat ja tutkat. Kuvassa vasemmalta tohtorikoulutettava Risto Ojala, maisteriopiskelija Julius Pesonen, professori Kari Tammi, laboratorioinsinööri Jesse Pirhonen ja professori Ville Kyrki.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 41

TIETEESTÄ

”Otaniemessä A!ex on kulkenut hyvissä olosuhteissa suoraviivaisesti.

Tekoäly on fiksua, mutta ei vielä järkevää.”

Auton ohjaamisesta vastaa ohjainlaite, ja katolla oleva laserkeilain muodostaa ympäristön kohteista 3D-näkymän ohjaamoon.

järjestelmät, kuten älykkäät vakionopeudensäätimet.

Suomessa on paljon kiinnostusta liikenteen etäohjaukseen ja puoliautonomisiin järjestelmiin. Tarve näkyy erityisesti laivaliikenteessä sekä työkoneiden käsittelyssä ja joukkoliikenteessä.

Myös tekoälyn näkökulmasta kehitys on kiinnostavassa vaiheessa. Tällä hetkellä autonominen auto tarvitsee vielä ihmisen apua poikkeustilanteissa. Kuljettaja voi ottaa A!exin hallintaansa ratin tai poljinten avulla. Lisäksi autossa on hätäkytkin.

Koska ratin taakse tarvitaan yhä ihminen, tutkijat haluavat kehittää erityisesti etäohjausta.

Tulevaisuudessa kuljettaja ja tämän ohjaamat maansiirtokoneet voivat sijaita vaikka maapallon vastakkaisilla puolilla. Autonomian ja etäohjauksen yhdistelmällä etäoperaattori voisi antaa ajoneuvoille tehtäviä.

Kerrankin Suomen sää suosii Autonomisia autoja kulkee jo Yhdysvalloissa Kalifornian auringon alla, mutta yhä edelleen poikkeustilanteet ja erilaiset sääolosuhteet aiheuttavat ongelmia. ”Keskitymme Suomessa ja Otaniemessä erityisesti siihen, miten autonomiset järjestelmät käyttäytyvät erilaisissa sää- ja valaistusolosuhteissa sekä erilaisilla teillä”, Kari Tammi sanoo. ”Sensoritekniikka häiriytyy herkästi horisontista paistavan auringon ja heijastusten myötä.”

Ville Kyrjen mukaan täysautonomista ja puoliautonomista järjestelmää ei tule ajatella vastakkaisina. ”Rajatuissa tilanteissa autonomia ei ole ongelma.

Myös Otaniemessä A!ex on kulkenut hyvissä olosuhteissa suoraviivaisesti. Tekoäly on fiksua, mutta ei vielä järkevää.”

42 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

Sään ja vuodenaikojen vaihtelut vaativat ohjelmistojen kehittämistä siten, että auto esimerkiksi tunnistaa puun samaksi puuksi, oli se sitten täydessä vihreydessä tai lumen alla. Tutkijoita kiinnostaa, miten sensoreista saatava mittaustieto pystytään tulkitsemaan säästä riippumatta.

Entä jos verkko ei toimi?

Etäohjauksen suurimpia tutkimuskysymyksiä ovat tietoliikenneyhteyksien toimintavarmuus ja tietoturva sekä se, miten vastuut jaetaan. Miten toimitaan tilanteessa, jossa etäohjaaja painaa kaasua toisella puolen maapalloa ja yhteys katkeaa juuri tuolloin? ”Auton on oltava turvallinen myös silloin, kun verkko ei toimi tai sitä häiritään”, korostaa tietoliikenteen professori Riku Jäntti, joka toimii ACAStutkimuskeskuksen vetäjänä.

Jäntin mukaan huippunopeat 5G-verkot ovat autonomisen liikenteen edellytys. Toimivien yhteyksien avulla voidaan parantaa turvallisuutta sekä liikenteen sujuvuutta. ”A!exin parissa tehtävä tutkimustyö ei palvele pelkästään autoja tai liikenneinfraa. Samoja teknologioita on käytössä muun muassa metsäkoneissa”, professori Kari Tammi muistuttaa. ”Suomalaiselle teollisuudelle autonomiset ratkaisut ovat tuttuja. Niitä on kehitetty satamien lastinkäsittelylaitteisiin, kaivosajoneuvoihin ja trukkeihin. Haluamme tehdä yhteistyötä myös teollisuuden kanssa.”

VAU!

Vaalikoneita kehittämällä voidaan edistää demokratiaa

Muotoilija Kalle Järvenpää palasi viime vuonna Aallon penkille viimeistelemään kesken jääneitä opintojaan. Median laitoksen lukukauden teemana oli demokratia. Professori Rupesh Vyasin kurssi vei Järvenpään yllättäen syvälle projektiin, joka jatkuu ja laajentuu edelleen. Järvenpää alkoi kurssilla pohtia, voisiko vaalikoneen toteuttaa toisin.

Verkossa julkaistavilla vaalikoneilla on merkittävä painoarvo äänestäjien tiedonsaannissa. Pelkästään median vaalikoneita oli viime eduskuntavaaleissa 15, mutta niiden toteutukset olivat aina kovin yhdenmukaisia. Peräti 12 viime kesän kuntavaaleissa käytetyistä vaalikoneista oli kahden suomalaisyrityksen käsialaa.

Järvenpään mukaan on erikoista, että demokratian kannalta keskeiset palvelut ovat yksityisten yritysten tuottamia, eikä pohjana ole avointa dataa ja lähdekoodia. ”Minusta on päivänselvää, että lähdekoodin pitää olla avointa. Pitää pystyä varmistumaan, ettei vaalikone ole puolueellinen eikä siinä ole ohjelmointivirheitä, jotka voisivat vaikuttaa tuloksiin.”

Tulokset näkyvät graafisena karttana Digitaaliseen muotoiluun erikoistunut suunnittelija alkoi kehittää kesällä käytyjen kuntavaalien alla uudenlaista avoimen lähdekoodin vaalikonetta, Ehdokaskarttaa.

Kyse on prototyypistä, joka käyttää Ylen vaalikoneen dataa. Siinä on siis samat kysymykset ja ehdokkaiden vastaukset kuin Ylen vaalikoneessa. ”Prototyyppi pureutuu vasta osaan ongelmakenttää: tulosten esittämiseen ja kysymyksiin vastaamiseen”, Järvenpää sanoo.

Tuloksia Ehdokaskartta esittelee nimensä mukaisesti karttana. Vaalikoneen vastaajan eteen levittyy graafinen karttanäkymä, jonne hän omine vastauksineen sijoittuu. Tulokset eivät ole nimilista, vaan käyttäjällä on ennemminkin mahdollisuus nähdä, ketkä ehdokkaista ovat häntä lähellä, ketkä kaukana. Äänestäjille tärkeät asiat esiin Kuntavaalien jälkeen kehittämishanke on jatkunut laajempana. Järvenpään tavoitteena on koota yhteistyökumppaneita avoimen datan ja lähdekoodin osaajista sekä vaalikoneiden tutkijoista ja rakentaa alusta, jolle voi rakentaa vaalikoneita Suomessa ja muissa demokraattisissa maissa.

Nykyisten vaalikoneiden tehtävänä on informoida kansalaista ja auttaa valinnassa. Järvenpää haluaa miettiä vaalikoneen tehtävää laajemmin. Voisiko vaalikone toimia toisin päin: kertoa ehdokkaille, mitkä asiat äänestäjille ovat tärkeitä.

Järvenpää uskoo, että vaalikoneita kehittämällä voidaan edistää demokratiaa. ”Käyttäjien vastauksista syntyy valtavat määrät dataa, jos vaalikoneet tallentavat vastauksia edes tilastollisella tasolla. Olisi kiinnostavaa vaalien jälkeen tarkastella esimerkiksi sitä, löytyykö käyttäjien mielipiteistä keskittymiä, joille ei ole vastinetta ehdokkaiden puolelta.”

Teksti Terhi Hautamäki Kuva Kalle Kataila

KUMPPANUUS

M

erenkulku on muun liikenteen tavoin siirtymässä kohti autonomisia ratkaisuja. Tällä hetkellä monet sen tärkeät toiminnat, kuten komen­ tosiltatyöskentely, ovat kuitenkin täysin riippuvaisia ihmisestä ja tämän havainnoista, riskienhallintakyvystä ja päätöksenteosta. ”Kuten kaistanvahti tieliikenteessä, voivat autonomiset teknologiat auttaa parantamaan merenkulun turvallisuutta”, sanoo Kalevi Tervo. Hän johtaa ABB:llä älykkäiden ja autonomisten laivojen globaalia tutkimusta, kehittämistä ja kaupallistamista. ”Laivojen liikkeiden muutokset ovat hyvin hitaita suhteessa ihmisen havainnointikykyyn. Autonomiset teknologiat auttavat käyttäjää tunnistamaan riskitilanteet hyvissä ajoin.”

Autonomia lisää myös laivojen operoinnin tehokkuutta, jolloin säästyy energiaa ja päästöt vähenevät.

Design Factory irrottaa arjesta Suomessa kehitetty ABB:n Azipod®potkurikäyttöjärjestelmä on mullistanut merenkulkua jo 30 vuoden ajan.

Järjestelmää käytetään maailmalla yli 20 erilaisessa laivatyypissä aina loisto­ risteilijöistä tuulivoimaloiden asennusaluksiin, ja se on asennettu jo 300 laivaan.

Työntövoimaa tuottava järjestelmä perustuu sähkömoottoriin, johon voidaan syöttää uusiutuvaa sähköä esimerkiksi polttokennoista.

Merenkulun kansainvälinen kattojärjestö IMO on asettanut tavoitteeksi puolittaa laivojen kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2050 mennessä ja lopulta poistaa ne kokonaan. ”Azipod-järjestelmä parantaa laivojen hydrodynaamista hyötysuhdetta ja vähentää polttoaineen kulutusta. Sen avulla varustamot voivat optimoida toimintaansa ja vastata globaaleihin ympäristövaatimuksiin”, sanoo ABB:n meriteollisuuden järjestelmien projekteista vastaava johtaja Mirva Nevalainen.

Azipod-tuotteiden kehittämisessä on hyödynnetty Aalto-yliopiston Design Factoryn tuotekehitystiloja. ”Design Factory antaa meille mahdollisuuden irtautua päivittäisestä arjesta ja päästä ideoimaan uusien tuotteiden prototyyppejä. Olemme rakentaneet siellä esimerkiksi vanerista pieniä osakokonaisuuksia ja kokeilleet, minkälaisen tilan huolto­ 44 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

Potkurin ideointia ja prototyyppejä yhteistyönä Kun globaali teknologiajätti ABB kehittää sähköisiä ja autonomisia järjestelmiä merenkulkuun, opiskelijat pääsevät avittamaan tuotekehitystä.

Teksti Marjukka Puolakka Kuva ABB

toimenpiteet vaativat, mahtuvatko työ­kalut tilaan ja kuinka asennus- ja purkutyöt onnistuvat turvallisesti”, Nevalainen sanoo.

Viimeisen vuosikymmenen aikana Azipod-tuotteisiin on kehitetty uusia kokoluokkia. Design Factorylla on myös ideoitu uusia ratkaisuja esimerkiksi laakeri- ja sähkömoottoriteknologioihin. ”Tuotteiden hyötysuhdetta ja suorituskykyä parannetaan jatkuvasti askel kerrallaan.”

Kuinka hyvää teknologian pitää olla?

ABB Oy:n ja Aalto-yliopiston yhteistyö käsittää tutkimushankkeita, professuureja, vierailuluentoja, kiltayhteistyötä sekä opintoprojekteja ja tohtorikoulutusta. ”Pitkäjänteinen yliopistoyhteistyö on elinehto osaamisemme jatkuvalle kehittämiselle”, Kalevi Tervo sanoo.

Hänen edustamassaan Marine & Ports -liiketoimintayksikössä tutkimus keskittyy merenkulun digitalisaatioon, autonomisiin ja tekoälypohjaisiin rat-

kaisuihin sekä laivojen sähköisiin propulsiojärjestelmiin ja polttokennoihin. ”Kehitämme teknologioita, joilla vastataan ilmastonmuutoksen haasteisiin.

Meillä opiskelija voi jo ennen valmistumistaan olla mukana projekteissa, joilla on konkreettinen vaikutus tulevaisuuteen”, Tervo sanoo. ”Yliopistossa on viimeisin tietämys uusista teknologioista ja suuntauksista, jotka voivat tuoda alalle mahdollisuuksia. ABB:llä taas on ymmärrys teknologioiden tuomasta lisäarvosta teollisuuskäytössä. Yhteistyössä voimme löytää toimivimmat ratkaisut.”

Jatkossa teknologia itsessään ei ole välttämättä kehityksen pullonkaula.

Tarvitaan määrityksiä sille, kuinka hyvä teknologian pitää olla eri olosuhteissa, tilanteissa ja tehtävissä, jotta se on yhtä hyvä tai parempi kuin ihminen.

Kesätöistä tuotekehitys- ja johtotehtäviin ABB on globaali teknologiayritys, joka toimii yli 100 maassa. Se kehittää esimerkiksi ohjelmistoja, robotiikkaa ja

Azipod®-potkuriyksiköitä valmistetaan kolmessa tuotantolaitoksessa, jotka sijaitsevat Helsingin Vuosaaressa, Haminassa ja Kiinan Shanghaissa. Tuotekehitys tehdään Suomessa. Suomen ABB:n Marine & Ports -divisioona työllistää yli 500 ammattilaista.

automaatioita. ABB:llä Suomessa tehdään merkittävää tutkimus- ja kehitystyötä.

Yliopistoyhteistyö on ABB:lle oiva rekrytointikanava. Opiskelijat saavat ensikosketuksia työelämään kesätöissä ja pääsevät tutustumaan ABB:n teknologioihin ja tuotteisiin.

Mirva Nevalainen on hyvä esimerkki siitä, mitä ABB voi Aallon opiskelijalle tarjota. ”Aloitin kesäharjoittelijana Marine & Ports -yksikössä Azipod-tuotteiden tuotekehityksessä. Jatkoin työtä osaaikaisena opintojen ohessa ja tein myös diplomityöni ABB:lle. Valmistuttuani toimin tuotekehitystehtävissä, minkä jälkeen olen edennyt ABB:ssä erilaisiin johtotehtäviin.”

ABB on mukana Aalto-yliopiston Design Factoryn PDP-tuotekehityskurssilla (Product Development Project), jossa monialaiset opiskelijatiimit ratkovat yritysten tuotekehityshaasteita. ”Näissä projekteissa opiskelijat lähtevät puhtaalta pöydältä ja voivat katsoa asioita täysin uudesta kulmasta.

Heillä ei ole painolastia toimialan vakiintuneista käytännöistä”, Kalevi Tervo sanoo.

Aallon opiskelijat vierailevat ABB:llä useita kertoja vuodessa, ja yritys on aktiivisesti mukana yliopiston ura- ja rekrytointitapahtumissa. Yhteistyö poikii diplomitöiden ohella väitöskirjoja. ”Väitöstutkimuksessa opiskelija pääsee soveltamaan tieteellisiä teorioita käytäntöön teollisissa sovelluksissa.

ABB tarjoaa väitöskirjan tekijän käyttöön esimerkiksi laitteita ja laivoista saatavaa dataa. Marine & Ports -yksikössä on parhaillaan tekeillä väitöskirja polttokennoihin liittyen”, sanoo Tervo, joka on itsekin Aallosta valmistunut tekniikan tohtori.

Gottfrid Strömbergin jalanjäljissä Teknologiayritys ABB vauhdittaa yhteiskunnan ja teollisuuden muutosta tuottavamman ja kestävämmän tulevaisuuden saavuttamiseksi. ABB:llä työskentelee 105 000 ammattilaista, joista noin 5 000 Suomessa.

Aalto-yliopiston ja ABB:n yhteistyön perusta luotiin vuonna 1889, jolloin Polyteknillisen Opiston (myöh. Teknil­ linen korkeakoulu) kasvatti Gottfrid Strömberg perusti Helsinkiin sähkö­­­v­erstaan (myöh. Oy Strömberg Ab ja ABB Oy). Gottfrid Strömberg oli Suomen ensimmäinen sähkötekniikan opettaja ja alan opetuksen uranuurtaja.

Aallon ja ABB:n monialaisessa yhteistyössä ovat mukana kaikki Aallon kuusi korkeakoulua. Opiskelijat tekevät ABB:lle vuosittain noin viisi tohtorintutkintoa ja 40 maisterintutkinnon lopputyötä.

ABB:llä työskentelee satoja Aallon alumneja.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 45

VÄITÖKSIÄ

Maailman ensimmäinen väitös risteilylaivan konseptisuunnittelusta Innostus, osaaminen ja yhdessä tekeminen ovat avaintekijöitä risteilyaluksen alkuvaiheen suunnittelussa.

Marjo Keiramon väitöstutkimus on uusi lisä suomalaisen laivanrakennuksen huippuosaamiseen.

Keiramo selvitti tutkimuksessaan, kuinka konseptisuunnittelua voisi parantaa ja mitkä ovat sen onnistumisen kannalta kriittisiä tekijöitä. ”Suunnittelussa on paljon teknisiä, arkkitehtonisia sekä projektin hallintaan liittyviä haasteita. Globaaleissa suunnittelutiimeissä on varustamon ja telakan edustajien lisäksi iso joukko eri alojen asiantuntijoita. Töitä tehdään kovien aikataulu- ja kustannuspaineiden alla.”

Risteilylaivan suunnittelussa on paljon pelissä, kun lopputuotteen hintalappu voi olla miljardin luokkaa. Konseptisuunnittelu on suunnittelun ensimmäinen ja samalla luovin vaihe. Sen ytimessä ovat tulevien risteilymatkustajien kokemukset. ”Alkuvaiheen onnistuminen on äärimmäisen tärkeää, jotta telakalta lähtee aikanaan alus, joka on toimiva ja vetovoimainen vielä 30–40 vuoden kuluttua”, sanoo Marjo Keiramo, joka on tehnyt maailman ensimmäisen risteilylaivan konseptisuunnittelua käsittelevän väitöskirjan.

Luovuutta ja luottamusta Keiramo kehitti risteilylaivojen konseptisuunnitteluun kolmivaiheisen mallin ja todensi sen toimivuuden käytännössä aluksen prototyypin avulla.

Hän korostaa, että onnistuneeseen konseptisuunnitteluun tarvitaan paljon muutakin kuin prosessikaa­ vioita ja mallia. ”Suunnittelutiimin kokoamiseen pitää paneutua huolella. Huippuosaamisen ja hyvän yhteistyökyvyn lisäksi suunnittelussa tarvitaan luovuutta, sitoutumista, näkemyksellisyyttä, sinnikkyyttä, vastuuntuntoa ja luottamusta. Intohimo ja palo työhön vievät asioita eteenpäin.”

Tiimin johtaminen ja suunnittelun ohjaaminen on oma vaativa taitonsa.

Osaksi laivanrakennuksen jatkumoa Väitöskirjan tekeminen oli Keiramolle mielenkiintoinen matka, jonka hän teki työnsä ohessa Royal Caribbean Group -varustamon palveluksessa.

Keiramo aloitti työuransa laivanrakennuksen parissa parikymmentä vuotta sitten Kvaerner Masa Yardsilla.

Baltic Yardsin toimitusjohtajana hän oli mukana rakentamassa maailman suurinta hiilikuitupurjevenettä. Royal Caribbean Groupilta Keiramo siirtyi viime keväänä Meyer Turkuun tuote­ kehitysohjelmien asiantuntijarooliin.

Pitkä kokemus alalta näkyy väitöskirjassa, joka tarjoaa tutkimuksen lisäksi kiinnostavaa yleistietoa risteilyaluksista ja laivanrakennuksesta.

Suomessa laivanrakennuksella on pitkät perinteet, ja se on aina ollut merkittävä työllistäjä. Moderneja risteilyaluksia täällä on suunniteltu noin 60 vuotta, mutta alkunsa kaikki sai Turusta vuonna 1737. ”Laivojen suunnittelussa on aina opittu edellisiltä sukupolvilta. Asioita pitää jatkuvasti kehittää, jotta tekemistä ja työpaikkoja riittää jatkossakin.

Tutkimustani varten haastattelin 18:aa risteilylaivojen konseptisuunnittelun asiantuntijaa, joiden yhteinen kokemus alalta on noin 600 vuotta.”

Keiramon väitöstutkimus on osa laivanrakennuksen kehityksen pitkää jatkumoa. Aalto-yliopiston meritek­ niikan opiskelijat saavat siitä oivan oppikirjan.

Marjo Keiramo 9.4.2021: Pathways of the creative journey – Significance of a cruise ship concept design Tekstit Marjukka Puolakka Kuva Nita Vera

46 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

AALTO-YLIOPISTON VÄITÖSKIRJAT VERKOSSA: aaltodoc.aalto.fi / shop.aalto.fi

Ted Nuorivaaran käyttämällä laitteistolla, kuplakuvauskolonnilla, tutkitaan erilaisten vaahdotteiden kuplakokoa ja muita ominaisuuksia.

Kohti ympäristöystävällisempää kaivosteollisuutta Maailman yleisin metallimineraalien rikastusmenetelmä on vaahdotus, jossa käytetään ympäristölle haitallisia kemikaaleja.

Nyt sekä kansalaiset että päättäjät vaativat kaivosteollisuutta vähentämään ympäristövaikutuksiaan, mikä ajaa toimialaa kohti kestävämpää aikakautta.

Materiaalien prosessoinnin alan väitöstyössään DI Ted Nuorivaara esittää täysin uudenlaisen vaahdotevalmisteen, jossa tyypilliset vaahdotteet on korvattu osittain myrkyttömällä ja biohajoavalla selluloosajohdannaisella. Kyseessä on maailman ensimmäinen tutkimusprojekti, joka arvioi sellu­ loosapohjaisten kemikaalien käyttöä vaahdotteena.

Työssä tehdyt kokeet osoittivat, että uusi kemikaali paransi rikastuksessa sekä metalli­ mineraalien saantia että prosessin kinetiikkaa eli sitä kuinka nopeasti arvokkaat mineraalit saadaan talteen. Lisäksi havaittiin, että selluloosajohdannaisten avulla voidaan vähentää vaahdotuksessa käytettäviä muita, vaarallisempia kemikaaleja ilman että tällä on suuria vaikutuksia prosessin suorituskykyyn.

Vaahdotuksen siirtäminen laboratoriosta teolliseen mittakaavaan ei ole itsestään selvää, mutta parhaimmassa tapauksessa Nuorivaaran ehdottama teknologia voidaan ottaa käyttöön ilman suuria investointikustannuksia. Tällöin se kasvattaisi rikastuslaitosten tuotantoa ja vähentäisi kaivosteollisuuden ympäristövaikutuksia.

Ted Nuorivaara 7.5.2021: Improving sulphide-mineral flotation with sustainable cellulose-based frother formulations

Väitöskirjassaan KTM Yijie Li tutki sijoittajien ja välittäjien käyttäytymistä osakemarkkinoilla. Työn tavoitteena oli selvittää kuinka sijoittajat ja välittäjät vaikuttavat markkinoiden eri tekijöihin (pääoman tuotto, likviditeetti, muut osapuolet) ja kuinka taas muiden osapuolten valinnat vaikuttavat sijoittajiin ja välittäjiin.

Li tutki työttömyyden ja sen kasvun vaikutuksia osakemarkkinoiden odotettuihin tuottoihin sekä teoreettisesti että empiirisesti. Aineistona hän käytti yhdysvaltalaisdataa. Työ osoittaa, että odotetut tuotot kasvavat työttömyyden lisääntyessä. Lisäksi työttömyyden ja sen kasvun vaikutukset odotettuihin tuottoihin vahvistavat toisiaan.

Helsingin pörssissä on otettu käyttöön vapaaehtoinen malli, jossa kauppaa voi tehdä anonyymisti.

Tutkimus osoittaa, että anonyymisti osakekauppoja tekevien välittäjien kaupankäyntikustannukset olivat alhaisemmat. Lisäksi välittäjien anonyymiydellä oli negatiivinen vaikutus yksityisten sijoittajien likviditeettiin.

Välittäjien kaupankäynnin toimintatavat saattavat selittää heidän valintansa anonymiteetin suhteen.

Helsingin pörssin paikalliset välittäjät sekä välittäjät, jotka tarjoavat yksityisille sijoittajille verkossa alennuksia välitysmaksuista, valitsevat harvemmin anonyymiyden.

Lin väitöstutkimus osoittaa, että välittäjien kaupankäyntitapa vaikuttaa sekä heihin itseensä että markkinoiden muihin osapuoliin.

Yijie Li 2.3.2021: Essays on investor and broker behavior in equity markets

Aleksi Niemelä

Nita Vera

Vaikuttaako työttömyys osakemarkkinoiden tuottoihin?

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29 \ 47

ARJEN VALINTOJA

Minkä taidon opettelit viimeksi, Laura Sivula?

Teksti Tiiu Pohjolainen Kuva Nita Vera

Ohjelmajohtajan mielestä kukaan ei ole koskaan täysin valmis – edes ruoanlaittamisen taidossa.

Kauppakorkeakoulun tutkijat ovat juuri julkaisseet työn tulevaisuutta käsittelevän Future of Work -kurssin MOOCmuodossa. Mikä ihmeen MOOC?

Lyhenne tulee sanoista Massive Open Online Course eli kyse on suurille joukoille suunnatuista, kaikille avoimista verkkokursseista. Kuka tahansa vauvasta vaariin, mistä päin maailmaa tahansa, voi osallistua MOOC-kursseille.

Sanoisin, että siinä pääsee aika matalalla kynnyksellä kiinni korkeakouluopetukseen.

Kenelle Future of Work on tarkoitettu?

Kurssi on suunnattu kaikille elinikäisille oppijoille. Ehkä tyypillisimmillään heille, jotka ovat jo työelämässä tai palaamassa takaisin töihin.

Kiinnostava osa kurssia on erityisesti kansainvälisille opiskelijoille suunnattu Finland Works. Siinä käydään läpi suomalaisen työelämän ja -kulttuurin erikoispiirteitä, ja annetaan ihan konkreettisia vinkkejä.

Monelle tulee yllätyksenä, että suomalainen työelämä on niin itseohjautuvaa, etenkin tietotyössä. Joissain maissa ei voi edes poistua työpaikalta ennen kuin pomo on lähtenyt. Suomessa työnantajat eivät ensisijaisesti etsi ihmistä, joka työskentelee 80 tuntia viikossa.

48 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 29

Mitä elämänlaajuinen oppiminen tarkoittaa?

Työ ja työn tekemisen tavat ovat muuttuneet, eivätkä ainoastaan digitalisaation tai koronan tähden.

Elämänlaajuinen oppiminen liittyy sen tunnistamiseen, kuinka iso muutos nyt on käynnissä niin yhteiskunnan rakenteiden, organisaatioiden kuin yksilön kannalta.

Työn luonteen muuttumiselle yhteiskunnan tasolla yksilö ei voi juurikaan mitään. Mutta muutoksia seuraa myös työpaikoilla, ja niihin jokainen voi asemastaan riippuen vaikuttaakin. Ennen kaikkea voi vaikuttaa siihen, miten oma osaaminen säilyy ajanmukaisena.

Elämänlaajuinen oppiminen edel­ lyttää, että oppimista tulee voida tapahtua työpaikalla ja työaikana.

Töissä on lupa oppia ja kehittyä, ja siihen varataan myös aikaa. Jokainen voi sitten itse vaikuttaa siihen, mistä innostuu, minkälaisena näkee oman uransa ja suunnan, johon lähtee sitä viemään.

Minkä taidon itse olet viimeksi oppinut?

Pyrin jatkuvasti oppimaan lisää asioita, taidan elää kuten opetan.

Olen intohimoinen ruoanlaittaja.

Harjoittelen erilaisia tekniikoita ja koetan ottaa uusia maantieteellisiä ruokakulttuureja haltuuni.

Hiljattain hankin sous vide -sirkulaattorin eli keittimen, jolla valmistetaan ruokaa tyhjiöpakkaamisen avulla hyvin tarkasti lämpötilaa säädellen. Opettelen, kuinka toteuttaa fine diningia kotikeittiössä.

Minusta on tärkeää pystyä liikkumaan luontevasti työelämän ja vapaaajan välillä, ammentaa niistä vastavuoroisesti. Kun esimerkiksi olin Japanissa opettamassa, tutustuin samalla myös japanilaiseen ruokakulttuuriin.

Voiko elämänlaajuisesta oppimisesta tulla ikuisen oppimisen velvollisuus?

Tunnistan toki soraäänet: Jotkut kokevat, että on yhä työnantajan vastuulla osoittaa tietty kurssi, jonka käytyään voi menestyä työssään.

Yksinkertaisimmillaan elämänlaajuinen oppiminen viittaa siihen, ettei kukaan meistä ole ikinä täysin valmis.

Kannattaa etsiä sellaisia mielenkiinnon kohteita, joihin haluaa tarttua ja joiden osaamista haluaa syventää. Työntekijä voi muokata työnsä tekemisen tapaa yllättävänkin paljon oppimalla uusia tietoja ja taitoja.

Kun maailma menee aina vain digitaalisempaan ja automatisoidumpaan suuntaan, ihmisillehän on jäämässä kaikki kivat hommat eli ne, jotka liittyvät luovuuteen ja analyyttiseen päätöksentekoon.

Lahjoita tulevaisuus

Lahjoittamalla Aalto-yliopistolle tuet työtä vahvan ja kansainvälisesti menestyvän Suomen puolesta Jos haluaa lahjoituksella auttaa Suomea menestykseen, kysymys on siitä, miten saa rahalle mahdollisimman suuren vastineen. Lahjoituksella on aina vipuvaikutus, ja lahjoituksessa yliopistolle vipu on pisin mahdollinen.

Osaaminen luo tulevaisuuden menestystä.

Lahjoitus Aalto-yliopistolle tukee myös yliopistotoiminnan uudistamista. Valtion vastinraha pidentää vivun mittaa entisestään.

Risto Siilasmaa F-Securen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja

Juuri nyt kannattaa lahjoittaa!

Valtion vastinrahakampanjan aikana valtio pääomittaa Aalto-yliopistoa vastinrahalla, joka maksetaan suhteessa kerättyihin lahjoituksiin.

Vuonna 2020 alkanut vastinrahakampanja on käynnissä 30.6.2022 asti.

Vastinraha lisää lahjoituksen vaikuttavuutta antamalla lisäkertoimen jokai-

selle kampanjan aikana lahjoitetulle eurolle. Vastinraha lisätään yliopiston peruspääomaan.

Lisätietoa vastinrahakampanjasta: aalto.fi/fi/lahjoita-tulevaisuus, donor-engagement@aalto.fi tai Sinikka Heikkala, lahjoittajasuhteet p. 0400 908899

Hei, sinä Aalto-yliopistosta vuonna 2016 valmistunut maisteri tai 2018 valmistunut tohtori!

Vastaathan valtakunnalliseen uraseurantakyselyyn, jonka saat piakkoin sähköpostitse, kirjeitse tai tekstiviestillä.

Kiitos jo etukäteen!

TÄMÄ LEHTI KERTOO • uudenlaisesta lannoitteesta • muutoksentekijöiden arjesta • materiaalitutkimuksen oivalluksista

aalto.fi