Aalto University Magazine 36, syyskuu 2025

Muutoksen teot

14 Teema

Rakennettu ympäristö on suurin ilmastopäästöjen lähde maailmanlaajuisesti. Entä jos hiiltä voitaisiinkin sitoa rakenteisiin?

Kannen kuva

Valokuvataiteilija Johannes Romppanen kuvasi tutkija Mohamad Hanafin (vasemmalla) ja apulaisprofessori Sanandam Bordoloin savinaamiot kasvoilla. Bordoloin tutkimusryhmä on kehittänyt biohiileen pohjaavan sideaineen, jonka avulla on mahdollista muuntaa savijäte rakennusmateriaaliksi. Lue lisää sivulta 14 alkaen. Maskeeraus Taru Haili, Studio Tarua.

Johannes Romppanen

Outi Törmälä

24

Mukana matkassa Tuulivoimalan käytöstä poistettu siipi kelluu vedessä ja on saanut uuden elämän saunalautan laiturina. Lue lisää startup-yrityksen innovaatiosta.

Sisältö

5 Avauksia Jyri Hämäläinen rikkomassa rutiineja.

6 Nyt Pieniä uutisia, isoja asioita.

12 Oho! Laura Aalto ja maailman designpääkaupunki ilman tuoleja.

Teema / Muutoksen teot

14 Teema Hiilinieluja kaupungin alla – mistä tehdään tulevaisuuden infra?

20 Kuka Maija Itkonen muuttaa maailmaa paremmaksi bisneksen kautta.

24 Mukana matkassa Reverlast ja vanhojen siipien uusi lento.

30 Kohtaaminen Helena Aspelin kehittää bioliimaa.

32 Yrittäjyys Opiskelijoiden yritys auttaa parantamaan työmaiden logistiikkaa.

34 Vau! Opiskelijat kehittivät uuden muodon silikonipursottimille.

36 Tieteestä Satelliiteilla uutta tietoa ahmojen elinoloista.

39 Juhlaa Kuusi uutta kunniatohtoria.

40 5 asiaa Origami taittuu moneksi.

42 Tieteestä Yritysten monimuotoisuus ja patentit kulkevat käsi kädessä.

43 Tieteestä lyhyesti Virtuaalitodellisuudesta uusi keino ADHD-tutkimukseen; Merenpinnan nousu uhkaa rannikkoluontoa.

44 Kumppanuus Valmet ja Aalto tutkivat ja kehittävät yhdessä.

46 Väitöksiä Solip Park ja pelinkehittäjien kokemukset Suomesta; Pinja Venäläinen ja satelliittien lumimittaukset; Juha Äkräs ja integroitu johtamismalli.

48 Arjen valintoja Talvikki Hovatta, mikä on mustan aukon hiukkassuihku?

50 Avainlukuja Yliopiston tuloksia ja sijoituksia.

48

Arjen valintoja Tutkija Talvikki Hovatta selvittää avaruuden salaisuuksia Metsähovin radio-observatoriossa.

Aallon alumni, kuvittaja ja muotoilija

Eija Vehviläinen kuvitti tämän lehden 5 asiaa origameista -jutun.

Suurten harppausten sijaan Vehviläinen uskoo arjen pieniin muutoksiin ja tekoihin: ”Ajan myötä, jälkeenpäin tarkasteltuna, pienet muutokset muodostavat suurempia kokonaisuuksia ja muovaavat näin ihmistä sekä ympäristöä hiljalleen – lähes vaivihkaa.”

Johannes Romppanen

Tämän lehden kansikuvista vastaa Johannes Romppanen, joka on muotokuvan ja ihmisten tarinoiden parissa työskentelevä valokuvataiteilija. Hän viimeistelee maisteriopintojaan Aallossa, valokuvataiteen pääaineessa. Romppanen keskittyy tällä hetkellä taiteellisessa tutkimuksessaan kuvaajan ja kuvattavan väliseen vuorovaikutukseen. ”Koen että muutos syntyy kohtaamisessa, siinä hetkessä, kun olemme läsnä ja halukkaita kuuntelemaan, ymmärtämään ja katsomaan vähän pidemmälle.”

Julkaisija Aalto-yliopisto, viestintäpalvelut

Päätoimittaja Viestintäpäällikkö

Anitta Pirnes

Toimituspäällikkö Paula Haikarainen

Ulkoasu & kuvatoimitus Dog Design

Kansi Johannes Romppanen

Tämän numeron avustajat

Matti Ahlgren, Amanda Alvarez, George Atanassov, Tiina AulankoJokirinne, Cyrienne Buffet, Tiina Forsberg, Ulla Donner, Jaana Eloranta, Ville Eloranta, Taru Haili, Sarah Hudson, Minna Hölttä, Henrik Jansson, Katrina Jurva, Esa Kapila, Kalle Kataila, Sini Koskimies, Anne Kosola, Tuomas Kärkkäinen, Katja Lahti, Lasse Lecklin, Ira Matilainen, Juuli Miettilä, Juuso Mäntykivi, Terhi Ollikainen, Nhung Pham, Tiiu Pohjolainen, Miina Poikolainen, Kristian Presnal, Marjukka Puolakka, Mikko Raskinen, Johannes Romppanen, Katja Rönkkö, Sedeer el-Showk, Heli Sorjonen, Outi Törmälä, Akseli Valmunen, Eija Vehviläinen, Nita Vera, Enni Äijälä

Osoite PL 11 000, 00076 Aalto Puhelin 09 470 01 / 050 314 1545

Verkossa aalto.fi/magazine

Sähköposti magazine@aalto.fi

Osoitteenmuutokset

crm-support@aalto.fi

Painatus PunaMusta, 2025

Paperi UPM Fine 140 g/m2 (kansi) & Berga 80 g/m2 (sisäsivut)

Painos 29 000 kpl (suomenkielinen) & 6 000 kpl (englanninkielinen)

Osoitelähde Aalto-yliopiston alumni- ja kumppanuusrekisteri (CRM)

Tietosuojailmoitukset aalto.fi/fi/ palvelut/tietosuojailmoitukset

ISSN 1799-9324 painettu

ISSN 2323-4571 verkkojulkaisu

PEFC/02-31-151

PEFC-sertifioitu

Eija Vehviläinen

Johannes Romppanen

Eija Vehviläinen

Muutokset syntyvät rutiineja rikkomalla

Ihmisen arki koostuu pääosin rutiineista. Muutokset taas syntyvät rutiineja rikkomalla, niissä hetkissä, kun ei mennäkään automaattiohjauksella. Muutoksia syntyy, kun tehdään jotain ihan uutta tai tehdään jotain vanhaa uudella tavalla. Kuinka paljon muutosta saisikaan aikaan, jos muuttaisi omia rutiinejaan systemaattisesti kohti valitsemaansa tavoitetta? Entä kuinka paljon muutosta saataisiin, jos ponnistellaan yhdessä kohti yhteistä tavoitetta?

Rutiinit rikkoutuvat monesti elämän käännekohdissa, kun vaihdetaan työtä, lähdetään opiskelemaan, valmistutaan opinnoista. Tällöin pohditaan usein myös työelämän merkityksellisyyttä. Mistä minun motivaationi syntyy? Miksi haluan tehdä sitä mitä teen? Uskon, että monia ihmisiä motivoi halu nähdä oma elämänsä osana isompaa kokonaisuutta, saada aikaan vaikutusta, työskennellä, tai ainakin tehdä päivittäisiä tekoja jonkin isomman tavoitteen puolesta.

Meidän pitää pystyä uskomaan, että voimme säilyttää maapallon tuleville sukupolville.

Aallossa työskentely merkitsee minulle sitä, että saan osaltani joka päivä ponnistella planeetan hyvinvoinnin turvaamiseksi. Minua innostavat yhteisömme jäsenet, joista näen päivittäin halun vaikuttaa siihen, että maailmasta tulee parempi paikka. Välillä usko tulevaan on toki koetuksella, mutta toivosta ei voi luopua. Se olisi jopa moraalitonta. Meidän pitää pystyä uskomaan, että voimme säilyttää maapallon tuleville sukupolville. Tekoihin ryhtyminen yhdessä lisää toivoa ja luottamusta tulevaan.

Näitä muutoksen tekoja esitellään Aalto-yliopiston vuoden suurimmassa näyttelyssä, joka on esillä Marsio-rakennuksessa syyslokakuussa. Designs for a Cooler Planet -näyttely esittelee kymmeniä rohkeita ratkaisuja, ideoita ja prototyyppejä, joilla vastataan aikamme suuriin haasteisiin. Näyttelyssä esillä olevat projektit ovat syntyneet eri alojen tutkijoiden ja opiskelijoiden yhteistyönä ja pienten tai suurten lahjoitusten vauhdittamina. Teokset avaavat uusia näkökulmia muun muassa rakentamiseen, terveyteen ja kiertotalouteen. Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn ja haastamaan samalla myös omaa ajatteluasi. Mitä hyvä elämä tarkoittaa sinulle?

Mitkä muutokset omassa arjessasi veisivät kohti tätä tavoitettasi? Mitä rutiineja voisit rikkoa? Mitä voisit tehdä yhdessä muiden kanssa?

Kaikilla teoilla on merkitystä, sillä maailma ei muutu paremmaksi itsestään.

Jyri Hämäläinen

Aalto-yliopiston tutkimuksen vararehtori

Aallon alumniyritysten yhteenlaskettu

liikevaihto on noin kolme miljardia euroa, ja niissä työskentelee noin 15 000 ihmistä. Kasvuyrittäjät tapasivat sijoittajia vuoden 2024 Slushissa.

Cinema Sherylin esitystekniikka on huippuluokkaa: teatteri on varustettu 4K-laserprojektorilla, 7.1 Dolby Atmos -äänentoistolla ja mukavilla istuimilla.

Aalto Founder School yrittäjyyttä edistämään

Tervetuloa elokuviin Otaniemeen

Cinema Sheryl on uusi opiskelijavetoinen elokuvateatteri Aalto-yliopiston kampuksella Marsio-rakennuksessa (Otakaari 2, Espoo).

Teatterin ohjelmisto koostuu kulttielokuvista, taide-elokuvan klassikoista, ajankohtaisista hiteistä, erikoisnäytöksistä, elokuvakerhoista ja tapahtumista. Cinema Sheryl tarjoaa myös mahdollisuuden nähdä elokuvataiteen laitoksen (ELO) opiskelijoiden teoksia.

Lippujen hinnat ovat edullisia ja opiskelijat saavat tuntuvan alennuksen. Elokuvien pääasiallinen tekstityskieli on englanti.

Teatterin toiminnasta vastaa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opiskelijoita yhdistävä opiskelijajärjestö TOKYO.

Syyskuussa käynnistyvä Aalto Founder School on Aalto-yliopiston uusi yrittäjyysohjelma, joka tarjoaa kaikille opiskelijoille yrittäjyysopintoja, valmennusta lupaavimmille yrittäjyydestä kiinnostuneille sekä avoimen yleisöluentosarjan.

Ohjelman tavoitteena on lisätä Aallosta ponnistavien yritysten määrää ja parantaa niiden valmiuksia menestyä.

”Kasvuyritykset ovat Suomen talouden kohtalonkysymys. Siksi haluamme rakentaa kunnianhimoisen ja yhteisöllisen yrittäjyysympäristön”, sanoo sarjayrittäjä Mårten Mickos, joka on yksi ohjelman vetäjistä.

Opintokokonaisuus kattaa laajasti yrittäjyyden osa-alueita tuotekehityksestä lainsäädäntöön ja markkinoille menoon. Opinnoissa yhdistyvät käytännön tekeminen ja ajankohtainen tutkimustieto. Opiskelija voi halutessaan koota kursseista myös sivuaineen.

Räätälöityyn valmennusohjelmaan valitaan vuosittain kourallinen lupaavimpia opiskelijoita. Heille tarjotaan henkilökohtaista mentorointia ja koulutusta sekä kontakteja menestyneisiin yrittäjiin ja pääomasijoittajiin.

Yrittäjyysohjelman käyneet muodostavat oman alumniverkoston, joka puolestaan auttaa tulevia osallistujia.

Kuukausittain järjestettävä yleisöluentosarja tuo Marsio-rakennukseen menestyneitä kasvuyrittäjiä Suomesta ja maailmalta. Tapahtumia voi seurata myös verkossa.

Kristian Presnal

Mikko Raskinen

LOISTOUUTINEN

114.

on Aalto-yliopiston sijoitus

maailman yliopistojen joukossa

QS World University Rankings 2025

Aalto Ahaa -tapahtumasarja uteliaille

Sukella pintaa syvemmälle ja lähde tutkimusmatkalle tieteeseen ja taiteeseen.

Kaikille avoimilla luennoilla kolme asiantuntijaa kertoo näkökulmiaan valituista teemoista. Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa tiistaisin kello 17.00–18.30.

16.9. Materiaalien riittävyys – mistä materiaalit tulevat ja mihin ne päätyvät?

IDBM: Yhteistyötä, joka ylittää alojen rajat

Katso tarkemmat sisällöt ja aiempien tapahtumien tallenteet verkosta: aalto.fi/marsio Marsiossa

14.10. Keksintöjen merkitys – parempi arki, parempi maailma 11.11. Yrittäminen ja yrittäjämäinen ajattelutapa

Aalto-yliopisto Junior

Tiedeteatteri

Lapset pääsevät tutustumaan kiinnostaviin tieteen ja taiteen ilmiöihin tutun aikuisen seurassa ja kokeilemaan asioita myös itse. Tiedeteatterit sopivat noin 9–12-vuotiaille, ja ne toteutetaan yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa perjantaisin kello 15.00–16.30.

26.9. Tulevaisuus ja ihmemateriaalit

31.10. Uteliaisuus ja aistit

Poikkitieteinen maisteriohjelma International Design Business Management (IDBM) täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja on yksi Aalto-yliopiston ylpeydenaiheista.

Englanninkielinen ohjelma on ainoa laatuaan Suomessa, ja se on tarjolla kaikissa kuudessa Aallon korkeakoulussa. Sen voi suorittaa joko kauppatieteiden maisterin, taiteen maisterin tai diplomi-insinöörin tutkintona.

Ohjelmassa opiskelijat kehittävät valmiuksia ratkaista monimutkaisia globaaleja haasteita luovuuden, liiketoimintaosaamisen ja teknologian keinoin. Opiskelu on käytännönläheistä ja projektipohjaista. Kurssit keskittyvät muun muassa monialaisen tiimityön johtamiseen, asiakasymmärrykseen, kestävään innovaatiotoimintaan ja yrittäjyyteen.

Vuonna 1995 sivuaineena alkanut ohjelma on kouluttanut jo noin tuhat monialaisesti suuntautunutta asiantuntijaa, jotka työskentelevät ympäri maailmaa eri toimialoilla. Valmistuneet työllistyvät hyvin – heitä toimii muun muassa muotoilun, markkinoinnin, tuote- ja palvelukehityksen, strategiatyön, liiketoiminnan kehittämisen ja konsultoinnin parissa. Vuonna 2022 valmistuneista 95 prosenttia oli työelämässä vuoden kuluttua valmistumisesta.

Juuli Miettilä

Visakoivu – Pirun puristama puu Näyttely esittelee 26 visakoivusta valmistettua kalustetta ja esinettä Aalto-yliopiston Puustudion kansainväliseltä opiskelijaryhmältä.

Suomen metsämuseo Lusto, (Lustontie 1, Punkaharju) 15. maaliskuuta 2026 saakka

Cyrienne Buffetin suunnittelemia visakoivukalusteita.

Artefakti 2025 esittelee Aaltoyliopiston Contemporary Design -maisteriohjelmasta valmistuneiden opiskelijoiden töitä.

Helsinki Design Week, Kaapelitehtaan Valssaamo (Kaapeliaukio 3, Helsinki) 5.–14. syyskuuta 2025

Aalto-yliopiston näyttelyitä

Säikeistyksiä koostuu

Aalto-yliopiston poikkitieteellisen kurssin ”Kristallikukkia peilisaleissa: Matematiikka kohtaa taiteen ja arkkitehtuurin” opiskelijoiden lopputöistä.

Tiedekeskus Heureka (Tiedepuisto 1, Tikkurila, Vantaa) 31. joulukuuta 2025 saakka

Wakesonance-teos on valmistettu taitellusta jääpaperista. Tekijät: Aarni Markkanen, Ilona Taittonen ja Natasha Yiu Lok Man.

Matti

Ahlgren

Aarni Tujulan saviteos Olla-station.

Anne Kinnunen

Aalto ARTS Grad Show 2025 esittelee arkkitehtuurin, muotoilun, suunnittelun, elokuvan, taiteen ja median alalta valmistuvien opiskelijoiden lopputöitä.

Aalto-yliopiston Väre-rakennus (Otaniementie 13, Espoo) 6. lokakuuta 2025 saakka

Nhung Pham kehitti arkkitehtuurin diplomityönä pelin tutkiakseen asuntojen muuntojoustavuutta.

Aallon perinteinen kevään muotinäytös täydentyi tänä vuonna myös näyttelyllä. Näytös/Näyttely25-tapahtuma tarjosi poikkeuksellisen laajan kattauksen nuorten tekijöiden muoti- ja tekstiilisuunnittelua.

Mikko Raskinen

Mainiot materiaalit

-kirja neuvoo lapsia askartelemaan luonnosta ja jopa biojäteastiasta löytyvistä raakaaineista. Näyttelyn miniatyyritalon sisustuksessa on käytetty mm. kananmunakeramiikkaa ja vessapaperivaahtoa, ja se on Aaltoyliopisto Juniorin kesäleiriläisten käsialaa.

Arjen materiaalit -osiossa voi tutustua esimerkiksi biomateriaalista tehtyihin kengänpohjallisiin.

Designs

for a Cooler Planet -näyttely 5.9.–28.10.2025

Maailma ei muutu paremmaksi itsestään, se tehdään sellaiseksi.

Aalto-yliopiston vuoden suurin näyttely esittelee kymmeniä rohkeita ratkaisuja, ideoita ja prototyyppejä, joilla vastataan aikamme suuriin haasteisiin. Mukana on opiskelijoiden ja tutkijoiden töitä, jotka avaavat uusia näkökulmia muun muassa rakentamiseen, terveyteen ja kiertotalouteen.

Tule katsomaan, kuinka savi muuttuu hiilinieluksi, mitä sienistä voi rakentaa ja miten muistisairauden voi paljastaa hyvissä ajoin. Ihastu lasten materiaalikokeiluihin ja opi, miten noutokahvin hinnalla voi sijoittaa kestävämpään tulevaisuuteen.

Kuvat Esa Kapila

/ Esillä Aalto-yliopiston kampuksella Marsio-rakennuksessa, osoitteessa Otakaari 2, Espoo. Ma–to 7.45–21.00 / Pe 7.45–20.00 / La–su suljettu. Vapaa pääsy –lämpimästi tervetuloa! / aalto.fi/acoolerplanet / Osa Helsinki Design Weekin sekä Euroopan komission Uusi eurooppalainen Bauhaus -hankkeen ohjelmistoa.

Liimojen tulevaisuus – simpukoiden ja merirokkojen inspiroimana esittelee ainutlaatuisen proteiiniliiman, joka toimii jopa veden alla. Lue lisää Helena Aspelinin haastattelusta sivulta 30.

Muotoilun opiskelija Hana Rehorčíkován suunnittelemat Reedboardslevyt ovat kestävä vaihtoehto lastulevyille. Ne valmistetaan järviruo’osta ja selluloosapohjaisesta sideaineesta.

Designpääkaupunki ilman tuoleja

Aalto-yliopiston viestintäjohtaja

Laura Aalto muistelee vuotta 2012, jolloin Helsinki oli maailman designpääkaupunki.

Teksti Paula Haikarainen

Kuvitus Ulla Donner

”Työskentelin vuonna 2012

Helsingin kaupungilla. Maailma oli tuolloin hyvin toisenlainen – ja niin oli käsitys muotoilustakin. Se tarkoitti useimmille huonekaluja, tekstiilejä, konkreettisia esineitä ja rakennuksia. Me halusimme haastaa tuon käsityksen.

Helsinki haki maailman designpääkaupungin titteliä teemalla Open Helsinki – Embedding Design in Life. Tavoitteena oli muuttaa muotoilun käsitettä: tuoda se osaksi arkista elämää, päätöksentekoa ja kaupunkikehitystä. Se tuntui silloin radikaalilta.

Hakemus, jonka taustalla oli laaja joukko toimijoita muun muassa valtiolta, yrityksistä, yliopistoista ja seudun muista kaupungeista, hyväksyttiin. Helsinki perusti säätiön ja kokosi tiimin toteuttamaan ohjelmaa. Minä vedin viestintää ja markkinointia.

Ikävä kyllä, juhlavuotemme viestintä epäonnistui. Pahin virheemme taisi olla, että yliarvioimme ihmisten valmiuden ymmärtää muotoilua laajemmin. Suomalainen yleisö ja media kaipasivat tuoli- ja pöytänäyttelyitä. Me taas puhuimme palvelumuotoilusta, prosessien suunnittelusta ja käyttäjän osallistamisesta. Tämä herätti ihmetystä, jopa närkästystä. Mediassa naureskeltiin ja kritisoitiin, että ’kaikki muka ovat muotoilijoita’.

Myös muotoilun ammattilaisilta tuli kritiikkiä. Monet kokivat, että resurssit olisi pitänyt käyttää suomalaisen muotoilun kansainvälistymiseen. Me taas puhuimme julkisista palveluista, ihmiskeskeisyydestä ja tulevaisuuden kaupunkien rakentamisesta.

Vuoden lopulla tapahtui kuitenkin käänne. Kansainvälinen media innostui – se hoksasi, että Suomessa rakennetaan muotoilulla parempaa yhteiskuntaa. Tämä toi uskottavuutta myös kotimaassa. Lokakuussa Helsingin Sanomat käytti pääkirjoituksessa ensimmäistä kertaa termiä muotoiluajattelu ja kertoi muotoiluosaamisen tuomisesta uusille sovellusalueille

Tärkein oppini oli tämä: kun tekee jotain uutta – sellaista, mitä ihmiset eivät vielä laajasti ymmärrä – on oltava nöyrä. Uudesta pitää osata kertoa niin, että mahdollisimman moni voi sen ymmärtää. Ylimielisyydelle ei ole sijaa. Muotoilu ei ollut vielä tuolloin kaikille tuttua, mutta tänä päivänä palvelumuotoilijat ovat osa arkeamme.”

Muutoksen

teot

Muutosta syntyy, kun joku uskaltaa kokeilla jotain aivan uutta – tai kun tuttu asia tehdään uudella tavalla.

Kun ihmiset tarttuvat toimeen yhdessä, syntyy myös toivoa ja luottamusta tulevaan.

TEEMA

14 Teema Hiilinieluja kaupungin alla – mistä tehdään tulevaisuuden infra?

20 Kuka Maija Itkonen muuttaa maailmaa paremmaksi bisneksen kautta.

24 Mukana matkassa Reverlast ja vanhojen siipien uusi lento.

30 Kohtaaminen Helena Aspelin kehittää bioliimaa.

32 Yrittäjyys Opiskelijoiden yritys auttaa parantamaan työmaiden logistiikkaa.

34 Vau! Opiskelijat kehittivät uuden muodon silikonipursottimille.

Rakentaminen on yhä ilmastopäästöjen pahis, mutta se voisi olla myös osa ratkaisua. Infrarakentamisen uusissa materiaaleissa kytee muutos, kun tutkijat, kaupungit ja yritykset etsivät yhdessä tapoja rakentaa kestävämpää maailmaa – jopa hiiltä sitovaa.

Hiilinieluja kaupungin alla –

Mistä

tehdään tulevaisuuden

Teksti Tiina Forsberg

Kuvat Esa Kapila

Rakennettu ympäristömme on ylivoimaisesti suurin kasvihuonekaasupäästöjen lähde maailmanlaajuisesti ja aiheuttaa myös Suomessa noin kolmanneksen kaikista päästöistä. Suurin osa syntyy rakennusten energiankulutuksesta, mutta myös rakentamisen päästöt ovat merkittävät: reilu viisi miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia eli yli kolmasosa kaiken rakennetun ympäristön kokonaispäästöistä.

Uudet kaupunginosat, esimerkkeinä Helsingin Kalasatama tai Jätkäsaari, näyttävät konkreettisesti, mistä päästöissä on kyse: harmaasta betonista. Betonin tärkein raaka-aine taas on sementti, jonka valmistus on suurin yksittäinen ihmisen aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen lähde.

Päästöjä syntyy kuitenkin jo ennen ensimmäisenkään kaupunkikorttelin rakentamista, sillä suuri osa Suomen geologisesta maaperästä on heikkoa ja pehmeää savea. Pehmeän maan vahvistaminen ja savijätteen kuljettaminen on kallista – ja myös ilmaston kannalta raskasta.

Yksi yleisimmistä pohjanvahvistusmenetelmistä on syvästabilointi, jossa savi-, lieju- tai turvekerros lujitetaan kantavaksi sideaineella. Paineilmalla maahan ruiskutettu sideaine muodostaa pilarimaisia rakenteita, jotka tekevät maasta rakennuskelpoista. Perinteisesti pohjanvahvistuksessa sideaineena on käytetty kalkin ja sementin seosta, eli kalkkisementtiä, jonka valmistus taas aiheuttaa 95 % syvästabiloinnin päästöistä.

Pohjanvahvistuksen, samoin kuin muun infrastruktuurin, kuten teiden, siltojen ja pihojen rakentamisen aiheuttamien päästöjen määrää on toistaiseksi tutkittu varsin vähän. Määrä on arviolta reilu kaksi miljoonaa hiilidioksidiekvivalenttitonnia – joka vastaa yli 200 000 suomalaisen vuotuista hiilijalanjälkeä.

Entä jos hiiltä sidottaisiinkin rakenteisiin?

Samaan aikaan kun kaupungistuminen kiihtyy ja lisää rakentamista entistä pehmeämmille alueille – savikoille ja turvemaille – päästöjen pitäisi kuitenkin painua lähelle nollaa. Kansallinen hiilineutraaliustavoite on asetettu vuoteen 2035 ja esimerkiksi Helsingin kaupungin jo vuoteen 2030. Lisäksi Suomen tuore rakentamislaki ja EU:n hiilirajamekanismi vaativat myös rakennusalaa vähentämään päästöjään.

Entä jos hiilidioksidi voitaisiinkin sitoa jalkojemme alle; teihin, jalkakäytäviin ja muihin betonirakenteisiin? Entä jos rakentaminen ei olisikaan pelkkä päästöongelma, vaan myös osa ratkaisua?

”Näimme tässä mahdollisuutemme: rakennusala tarvitsee kipeästi vähäpäästöisiä materiaaleja, ja samalla saatavilla on runsaasti käyttökelvottomaksi luokiteltua savea. Näiden kahden ongelman yhdistäminen voi synnyttää täysin uudenlaisen, kestävämmän ratkaisun”, uskoo geotekniikan apulaisprofessori Sanandam Bordoloi.

Bordoloin vetämä tutkimusryhmä on ensimmäisenä maailmassa kehittänyt biohiileen pohjaavan sideaineen, joka pystyy sitomaan hiilidioksidia pysyvästi kiinteään muotoon pehmeässä savessa. Laboratoriokokeissa on havaittu jopa negatiivisia päästöarvoja.

”Biohiiltä syntyy biopolttoaineteollisuuden sivutuotteena – ja Suomessa sitä riittää, kiitos laajojen metsävarojen ja biomassojen. Biohiilen käyttö sideaineena maaperän vahvistamisessa sementin sijaan voi leikata sideainetuotannon päästöjä jopa 75 prosenttia – ilman, että rakenteiden kestävyydestä tarvitsee tinkiä”, Bordoloi sanoo.

”Ja biohiilellä on vielä yksi tärkeä ominaisuus: se pystyy sitomaan hiilidioksidia ilmasta”, jatkaa ryhmään kuuluva tutkijatohtori Mohamad Hanafi

Savijäte työmaalla suoraan rakennusmateriaaliksi

Bordoloi ja Hanafi kertovat kehittämänsä teknologian olevan paitsi vähäpäästöinen, myös yksinkertainen: sen avulla on mahdollista muuntaa savijäte rakennusmateriaaliksi – ilman raskaita teollisia prosesseja tai kuljetuksia. Savijätettä kuljetetaan yksin Helsingissä 340 000 kuutiota vuosittain.

”Me teemme savesta rakennusmateriaalia suoraan paikan päällä – lisäämällä siihen mahdollisimman vähän sideainetta ja biohiiltä. Näin vältetään kuljetuskustannukset, säästetään päästöissä ja vastataan rakennusalan tarpeeseen vähentää ilmastovaikutuksia”, Hanafi sanoo.

Tällaisten nykymaailman ongelmien ratkaisu vaatii monialaista ja -tieteistä lähestymistapaa, ja siitä syystä niin Bordoloi kuin Hanafikin ovat löytäneet tiensä Aalto-yliopistoon.

Bordoloi ja Hanafi kertovat kehittämänsä teknologian olevan paitsi vähäpäästöinen, myös yksinkertainen: sen avulla on mahdollista muuntaa savijäte rakennusmateriaaliksi.

Bordoloi on kotoisin Intiasta, mutta työskennellyt tutkijana Hongkongin tiede- ja teknologiayliopistossa sekä Illinois’n yliopistossa – molemmat huippuyliopistoja insinööritieteissä.

”Olen aina ollut hyvin utelias, ja minua kiinnostavat globaalit haasteet, joihin voimme tutkijoina tarttua. Vaikka monialaisuus ei ole muillekaan yliopistoille vierasta, Aalto on rakennettu tämän idean pohjalle. Juuri se luo turvallisen ympäristön uudenlaisen ja kokeellisen tutkimuksen tekemiselle”, Bordoloi sanoo.

Samoilla linjoilla on Mohamad Hanafi. Hän on valmistunut tohtoriksi Turkissa, mutta Aallon tutkimuksen painottuminen ympäristökysymyksiin houkutteli hänet tänne.

Ilmaston lisäksi tutkijoiden innovaatio tuo helpotusta myös yritysten kustannuksiin – kunhan keksinnölle löytyy rahoitusta ja kumppaneita.

Koestabilointia entisellä lentokentällä Helsingin kaupungin rakennushankkeissa kalkkisementtiä ei enää käytetä syvästabiloinnin sideaineena, vaan se on jo korvattu vähäpäästöisemmillä vaihtoehdoilla, kuten teollisuuden sivutuotteilla – esimerkiksi

lentotuhkalla tai kipsillä. Mutta tarjoaisiko biohiili tätäkin kestävämmän ratkaisun?

”Idea näiden vähähiilisten sideaineiden kehittämisessä ei ole pelkkä vähäpäästöisyys, vaan että saataisiin jopa sidottua hiiltä sinne maaperään”, muistuttaa Helsingin kaupunkiympäristön pohjarakentamisen tiimiä vetävä Mirva Koskinen. Hän on työskennellyt aiemmin myös geotekniikan alan tutkijana Teknillisessä korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto).

Nykyroolissaan Koskinen on tehnyt Bordoloin tutkimusryhmän kanssa yhteistyötä esimerkiksi DeMiCo-hankkeessa, jossa on tutkittu biohiilen hyödyntämistä osana stabiloinnissa käytettävää sideaineseosta. Koskisen mukaan laboratoriokokeissa saadut tulokset ovat olleet hyviä, ja tarkoitus on testata innovaatiota pian käytännössä: valmistaa oikeita pilareita seoksesta, jota on tutkittu laboratoriossa.

”Teemme syksyllä koestabiloinnin ensin Malmin entisellä lentokentällä. Lisäksi pitää tehdä useita vastaavia koerakenteita eri paikoissa, että näemme, miten seos soveltuu erilaisiin olosuhteisiin ja eri kalustoille”, Koskinen kertoo.

Carbonaide kivettää hiilidioksidin suoraan betoniin

Miten hiilineutraali tai hiiltä sitova innovaatio sitten lyö itsensä läpi ja pääsee laajaan tuotantoon? Siitä on hyvin hajulla Carbonaideyrityksen toimitusjohtaja Tapio Vehmas Hän työskenteli pitkään betonialan tutkijana VTT:llä ja sitä ennen betoniteollisuudessa eri tehtävissä.

”Olen betonimies alusta loppuun, eli tehnyt koko työurani betonin parissa”, Vehmas sanoo.

Carbonaiden menetelmässä talteenotettu hiilidioksidi sitoutetaan betoniin kovetusvaiheessa. Eli kun betoni on valettu, sen täytyy antaa vain olla jonkin aikaa, että se kovettuu. Sinä aikana hiilidioksidia ikään kuin ”tungetaan” betonin sisään, jolloin hiilidioksidi muuttaa sementin kalkkikiveksi ja silikaksi. Silika eli piidioksidi vielä tiivistää betonin mikrorakennetta, jolloin betoni muuttuu prosessissa entistä kovemmaksi. Näin sementtiäkin tarvitaan valmistuksessa vähemmän.

Ja käsiteltyä tuotetta voidaan käyttää missä vain betonia tarvitaan: esimerkiksi PohjoisKarjalan Osuuskaupan uuden kauppapaikan pihakivetykset ja pysäköintialue tehtiin

Carbonaiden teknologialla valmistetusta betonista – suoraan jalkojemme alle.

Muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan siis tutkimusta, rahoitusta ja

myös hippunen radikaalia luovuutta.

Ehkä yllättäen tällaista 2020-luvun teknologiaa on testattu jo vuosikymmeniä aiemmin. Sitä ei kuitenkaan kaivettu esiin pöytälaatikosta, vaan pyörä keksittiin ikään kuin uudelleen, Vehmas toteaa.

”Ensimmäisessä tuotantolaitoksessamme vanhempi työntekijä kertoi, että jo 1990luvulla oli tehty samankaltaisia kokeiluja. Mutta silloin etsittiin parannuksia tuotantoon, eikä siinä ollut ilmastonäkökulmaa mukana.”

Itse yrityksen menestystarina on kuitenkin vuosien työn tulos: Vehmas tutki betonia VTT:llä 15 vuotta, ja liikkeelle lähdettiin hyvin alhaisista teknologian kypsyysasteista, hän muistuttaa. Carbonaide uskallettiin sitten

Artikkelin materiaalikuvat liittyvät Sanandam Bordoloin johtamaan BEACONtutkimushankkeeseen, jossa kehitetään biohiileen pohjautuvaa sementin korvaajaa. Hanke on esillä Designs for a Cooler Planet -näyttelyssä Aallon kampuksella. (ks. sivu 10)

perustaa rahoituksen ja VTT:n sisäisen yrityshautomotoiminnan turvin.

Muutaman vuoden ikäinen yritys laajenee juuri nyt kovaa tahtia. Kotimaassa teknologia on skaalautumassa uusiin tehtaisiin ja tuotantomenetelmiin.

Tähän asti pullonkaulana on ollut hiilidioksidin saatavuus – sitä kun on jouduttu tuomaan Suomeen ulkomailta. Mutta nyt yritys on saamassa ensimmäisen oman lähteen kotimaasta. Vehmas uskoo, että hiilidioksidin talteenotto tulee vielä lisääntymään Suomessa.

”Siitä puhutaan niin paljon, että jos prosenttikin puheista kääntyisi teoiksi, tilanne olisi jo hyvä”, hän hymähtää.

Siinä missä Carbonaiden teknologiassa tarvitaan hiilidioksidin talteenottoa, Bordoloin ryhmän menetelmä nielaisisi sen suoraan ilmasta. Kumpikin menetelmä, jossa hiiltä sidotaan suoraan jalkojemme alle, on kehittäjiensä mukaan kuitenkin hyvin yksinkertainen.

”Jos tuntee betonin perusteet, niin tämä ei ole maailman monimutkaisin asia. Ja vaikka itse haluaisimme menetelmän olevan vähintään avaruusteknologiaa, niin ei se sellaista ole”, Vehmas naurahtaa.

Ilmastotavoitteet vaativat tutkimusta ja uskallusta

Apulaisprofessori Sanandam Bordoloi muistuttaa tutkimusryhmän työn olevan vasta alkuvaiheessa. Rakennusala on konservatiivinen – ja hyvästä syystä, hän jatkaa. Rakenteiden pitää kestää vähintään 50–70 vuotta, joten uusien materiaalien käyttöön suhtaudutaan epäilevästi. Tarvitaan tutkimusta, jotta nähdään kuinka toimivia ja turvallisia nämä materiaalit ovat.

”Stabiloinnin lisäksi realistisia käyttökohteita voisivat olla esimerkiksi jalkakäytävät, pihakiveykset ja parkkipaikat – kohteet, joissa kantavuusvaatimukset eivät ole yhtä suuret kuin rakennuksissa, ja joiden elinkaari voi olla 5–30 vuotta”, Bordoloi sanoo.

Yhteistyökumppani Mirva Koskinen on luottavainen, vaikka edessä on vielä vuosien työ ennen kuin tutkimusryhmän innovaatio päätyy kaupalliseksi tuotteeksi asti.

”Monet yritykset ovat jo olleet tästä kiinnostuneita. Mutta nyt pitää ensin tutkimuksella ja testauksella hankkia lähtötietoja, jotta kaupalliset valmistajat pystyisivät tuottamaan valmiita sideaineseoksia markkinoille”, Koskinen sanoo.

Siitä kaikki ovat yhtä mieltä, että muutokseen tarvitaan tutkimusta. Mirva Koskista myös tuskastuttaa, ettei rakennusalaa juuri arvosteta muutoksen ajurina, eikä sen tutkimusta pidetä tieteenä. Kyseessä on iso sektori, ja ratkaistavat asiat ovat koko maailman mittakaavassa valtavia, Koskinen huomauttaa.

”Päästövähennyksiin ja myös kustannussäästöihin tarvitaan innovaatioita. Eikä niitä

Geotekniikan apulaisprofessori Sanandam Bordoloi, Aalto-yliopisto

Tutkijatohtori Mohamad Hanafi, Aalto-yliopisto

Toimitusjohtaja Tapio Vehmas, Carbonaide

Tiimipäällikkö Mirva Koskinen, Helsingin kaupunkiympäristö

synny ilman yliopistojen panosta ja tutkimusta, se on fakta”, Koskinen toteaa.

Muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan siis tutkimusta, rahoitusta ja myös hippunen radikaalia luovuutta.

”On aivan loogista suhtautua epäillen ja kieltävästi uuteen – mutta silloin olisi myös kyettävä tarjoamaan tilalle jokin parempi ratkaisu. Jos todella haluamme saavuttaa kunnianhimoiset ilmastotavoitteet, se vaatii radikaalia ajattelua. On uskallettava tehdä jotain totutusta poikkeavaa”, Bordoloi sanoo.

Mahdollistaja

Onego Bion toimitusjohtaja

Maija Itkonen tunnetaan

Nyhtökaurasta ja nyt myös ilman kanoja valmistetusta kananmunaproteiinista.

Hän uskoo, että maailma muuttuu paremmaksi bisneksen kautta.

Teksti Miina Poikolainen

Kuvat Akseli Valmunen

Onego Bion toimisto sijaitsee Helsingin Arabianrannassa, jossa Maija Itkonen myös asuu perheineen.

Hyvä toimitusjohtaja. Sellainen Maija Itkonen haluaa ennen kaikkea olla. Nuorempana hän ei nähnyt, että yritysten kehittäminen on luovaa toimintaa siinä missä muotoilukin.

”Enää en mieti, miten pääsisin toteuttamaan itseäni, koska se tapahtuu näiden yritysten kautta”, hän sanoo.

Itkonen tuli tunnetuksi Nyhtökauran kehittäjänä, mutta se ei ollut hänen ensimmäinen startup-yrityksensä. Jo opiskeluaikanaan hän perusti PowerKiss Oy:n, joka valmisti huonekaluihin integroitavia, langattomia latauslaitteita. Nyhtökauraa hän ryhtyi kehittämään Reetta Andolinin ja Zhongqing Jiangin kanssa 2010-luvulla. Todellinen hitti siitä tuli vuonna 2016, jolloin se myytiin loppuun kauppojen hyllyiltä.

Itkosella selvästi riittää hyviä ideoita, mutta jokaisen perässä ei voi juosta. Hänelle on tärkeintä saada asioita aikaan.

”Jos kysytään, olenko lopettaja vai aloittaja, niin ehdottomasti lopettaja. Mikään ei ole niin palkitsevaa kuin saada jokin asia valmiiksi”, hän nauraa ja lisää, että on hulluna listojen tekemiseen.

Itkonen on ollut perustamassa niin teknologia- kuin elintarvikealan yrityksiä. Voisiko hän lähteä muotoilemaan minkä tahansa alan yritystä?

”Periaatteessa kyllä. On tietysti äärimmäisen tärkeää, että mukana on asiantuntijoita, jotka tuntevat alan sisältäpäin. En sentään kuvittele, että pystyn kaikkeen yksin.”

K U K A

Verkostojen voima

Itkonen opiskeli vuosina 2002–2008

Aalto-yliopiston edeltäjissä Taideteollisessa korkeakoulussa teollista muotoilua ja Kauppakorkeakoulun IDBM-ohjelmassa muotoilujohtamista. Sitä ennen hän oli ehtinyt opiskella musiikkia Sibelius-Akatemiassa ja Göteborgin yliopistossa.

Kun Itkonen aloitti muotoiluopinnot, suunnitelmissa ei ollut musiikin hylkääminen. Hän soitti oboeta Helsingin Kaupunginteatterin orkesterissa vielä opintojensa ja startup-yrittämisensä aikana, kunnes lapsiperhearki täytti kalenterin.

”Olen aina tehnyt useampia juttuja samaan aikaan.”

Verkostoilla on ollut Itkosen uralla suuri merkitys. Sitä hän haluaa painottaa myös alan opiskelijoille.

”Mieti, millainen verkosto esimerkiksi Aalto-yliopisto on: opiskelijoita, professoreita ja käsittämätön määrä osaamista. Jokainen heistä haluaa lähtökohtaisesti auttaa sinua, jos aidosti ja pyyteettömästi kerrot, että haluaisit sparrata jotain asiaa heidän kanssaan.”

Verkostojen luominen ei kuitenkaan tarkoita Itkoselle oman idean tuputtamista jokaiselle, vaan olennaista on löytää oikea ”match”. Silloin asiat tapahtuvat vähemmälläkin puskemisella. Hän muistuttaa, että verkostojen luominen on vastavuoroista.

”Kun autat jotain itseäsi vähemmän kokenutta, hän varmasti muistaa sen.”

Itkonen sanoo, ettei hänellä ole koskaan ollut varsinaisia haaveita. Hän ei nimittäin tyydy vain haaveilemaan asioista, vaan toteuttaa ne. Lapsena sentään oli unelma-ammatti: kuvaamataidonopettaja.

”Ajattelin, että olisi inspiroivaa olla se haltijakummi, joka avaa materiaalivaraston oven ja antaa sieltä pieniä kipinöitä, jotta ihmisten luovuus pääsee valloilleen”, hän innostuu, mutta arvelee, ettei kuitenkaan olisi kovin hyvä opettaja.

”Kerron asiat valmiiksi pureskeltuna toiselle ja olen kärsimätön.”

Systeemitason muutosta hakemassa Vuonna 2022 Itkonen perusti Christopher Landowskin kanssa Onego Bion, joka valmistaa teollisuuden tarpeisiin kananmunavalkuaisjauhetta ilman kanoja tai kananmunia.

”Kyseessä on VTT:n spin-off ja niin arvokas teknologia, että sitä ei ihan helpolla saatu VTT:ltä ulos. Minun piti kerätä rahoitusta ja näyttää, että visioni ja kykyni ovat juuri sitä, mitä tuote tarvitsee.”

Itkosen mukaan kyseessä on kananmunateollisuuden ”systeemitason parantamiseen tähtäävä” tuote.

”Maksamme tällä hetkellä aika kovaa hintaa siitä, että saamme kakun kuohkeaksi”, hän sanoo ja viittaa esimerkiksi lintuinfluenssaan ja kananmunantuotannon ympäristöhaittoihin.

Lisäksi kananmunien – jotka ovat suurimmaksi osaksi vettä – säilöminen ja kuljettaminen paikasta toiseen maksaa. Jauhe sen sijaan on hyvin säilyvää ja helppoa kuljettaa. Tuotteen ei ole tarkoitus korvata kananmunia kokonaan. Siitä ei voi tehdä munavoita eikä kukaan oleta, että ihmiset lopettaisivat keitettyjen munien syömisen aamiaisella.

”Jatkamme luontoäidin aloittamaa työtä. Otamme kananmunasta sen, mitä tarvitsemme esimerkiksi kakun nostatukseen, ja teemme sen tavalla, josta ei synny kananmunantuotannon sivuvirtoja. Eikö olekin kiehtova ajatus?”

Insinöörimäiset aivot

Itkonen asuu perheineen Helsingin Arabianrannassa. Siellä sijaitsee myös Onego Bion toimisto, missä tapaamme. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä noin neljäkymmentä henkilöä.

”Yläkerrassa on ruokalabra, jossa voimme tehdä kokeita ja testata tuotteen toiminnallisuutta”, Itkonen kertoo ennen kuin siirrymme kokoushuoneeseen.

Hän sanoo, että Onego Bio arvostaa yhteistyötä maataloustuottajien kanssa eikä missään nimessä kannata vastakkainasettelua kasvija eläinpohjaisten tuotteiden välille.

”Onego Bion asiakas on ruokateollisuus, joka kärsii siitä, että kananmunien laatu, hinta ja saatavuus on vaihtelevaa.”

Vastakkainasettelu ei vie asioita eteenpäin, ja nyt ollaan muuttamassa elintarviketeollisuutta ja maailmaa paremmaksi.

”En usko, että pelkästään halu muutokseen riittää, vaan asiat muuttuvat bisneksen kautta. Jos raha liikkuu, muutosta tapahtuu.”

Itkosen ajattelussa maailmanparantaminen ja liiketoiminta eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, vaan ne tarvitsevat toisiaan.

Yritys tähtää ensisijaisesti Yhdysvaltojen markkinoille, koska Euroopassa tuotteen hyväksyntäprosessi vie vuosia. Töitä riittää, ja Itkosen puhelin piippaa vähän väliä.

”Työskentelen kaikkina vuorokaudenaikoina ja päivinä, jos tilanne niin vaatii. Minua kuitenkin suojelee se, että aivoni ovat insinöörimäiset. En kerta kaikkiaan pysty toimimaan, jos olen väsynyt.”

Muotoiltuja makuja

Kun Itkonen ja Andolin vuonna 2015 perustivat Nyhtökaura-yritys Gold&Greenin, heille sanottiin, ettei ruokaa voi muotoilla.

”Sehän vain tulee lautaselle ja on hyvää tai pahaa. Mutta ei se ole niin.”

Itkonen nostaa pöydällä olevasta kulhosta suklaakonvehdin.

”Ruokahan on valtavan muotoiltua. Kyse on siitä, mitä haluan syödä, mihin haluan tarttua, mistä oikeasti tykkään, minkälaisia lapsuudenmuistoja minulla on tuotteesta, millaisia fiiliksiä siitä herää ja mitä se tekee minulle tai ympäristölle ajan mittaan.”

Hänelle muotoilu onkin ensisijaisesti arvon luomista.

”Teknologia ei ole itsessään minkään arvoista, jos se ei tule käyttäjälle asti. Idea pitää kristallisoida ja tuoda ihmisten ulottuville jossain paketissa.”

Uuden kehittämisessä on Itkosen mukaan keskeistä ”pessimistinen optimismi”. Ihan ensin täytyy miettiä kaikki mahdolliset asiat, jotka voivat mennä pieleen. Jäljelle jää vain kristallinkirkas ydin.

Joskus on myös niin, että idea ei yksinkertaisesti toimi. Silloin on oltava valmis muuttamaan suuntaa yhdessä yössä.

”Startupeissa asioita tehdään täysillä. Annat yritykselle kaiken rakkautesi, luovuutesi ja energiasi. Mutta kukaan ei ole luvannut, että se onnistuu.”

Tähän asti Itkonen on onnistunut: PowerKiss myytiin vuonna 2013 yhdysvaltalaiselle Powermatille, Gold&Green ensin vuonna 2016 Pauligille ja sitten vuonna 2022 Valiolle. Onego Bion kanssa Itkonen tähtää vieläkin korkeammalle.

Maija Itkonen

/ Opiskellut musiikkia Sibelius-Akatemiassa ja Göteborgin yliopistossa. Työskennellyt freelance-muusikkona ja opettajana. Itkosen soittimet ovat saksofoni ja oboe.

/ Opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa teollista muotoilua ja Helsingin kauppakorkeakoulun IDBM-ohjelmassa muotoilujohtamista.

/ Ollut mukana perustamassa Aalto-yliopiston Design Factorya ja valittu vuoden 2010 innovaatiojohtajaksi Business Summit -tapahtumassa.

/ Perustanut langattomia latauslaitteita kehittäneen PowerKiss Oy:n ja Nyhtökauraa valmistaneen Gold&Green Oy:n.

/ Ollut vuodesta 2022 lähtien ei-eläinperäistä kananmunaproteiinia valmistavan Onego Bion toimitusjohtaja.

Maija Itkonen on yksi pääpuhujista Aallon Alumni Weekendissä 25. lokakuuta 2025. Ilmoittaudu tapahtumaan sivulla alumniweekend.fi.

On myös

/ Viherpeukalo. ”Puutarhanhoidossa mahtavinta on, että se on niin nöyryyttävää. Yrität kasvattaa jotain, ja sitten tulee jokin saamarin peura, joka syö kaiken. Tai olet laittanut jonkin kasvin maahan liian aikaisin ja se paleltuu. Siinä onnistuu, jos onnistuu. En voi kuin nöyränä yrittää parhaani.”

/ Listafriikki. ”Mikään ei ole niin ihanaa kuin vetää listalta yli asia, joka on tehty. Myös idea Nyhtökaurasta kirkastui, kun tein lentomatkan aikana listaa siitä, mikä voisi olla seuraava mahdollinen suuntani.” / Muusikko. ”Musiikin opiskelu on loistava keino harjoitella oman intohimon toteuttamista ja pitkäjänteisyyttä. Olin vastikään kansainvälisellä viikon kestävällä yrittäjäleirillä, ja oli jännä huomata, kuinka paljon muusikkotaustaisia ihmisiä siellä oli. Myös lapsemme soittavat ja laulavat, ja musisoimme usein yhdessä.”

Vanhan siiven uusi elämä

Ensivilkaisulla Siipisaunassa ei näy mitään erikoista. Sitten laiturin päädyn alta pilkistää jotain valkeaa.

”Se on tuulivoimalan siiven kärki, joka vakauttaa laituria ja jolta on myös hauska hypätä uimaan”, kertoo lämmityspuuhissa oleva Johannes Peace, Reverlastin toimitusjohtaja.

Reverlast on kolmen aaltolaisen perustama startup-yritys, joka ratkoo globaalia ongelmaa: mitä tehdä tiensä päähän tulleiden tuulivoimaloiden siiville?

Aalto-yliopistosta ponnistanut Reverlast tekee käytöstä poistettujen tuulivoimaloiden siivistä vuosikymmeniä meressä kestäviä laitureita. Niistä ensimmäinen kelluttaa sympaattista yhteisösaunaa kampuksen rannassa.

Teksti Minna Hölttä

Kuvat Kalle Kataila, Henrik Jansson

Kun keskimäärin 15 tonnin painoinen ja 200 000 euroa maksanut siipi lasketaan maahan, se muuttuu omistajalleen hankalasti kierrätettäväksi jätteeksi.

Euroopan unionin jätepolitiikan ja -lainsäädännön kulmakivi on viisitasoinen jätehierarkia: jätteen välttäminen, uudelleenkäyttö, materiaalin kierrätys, energiaksi hyödyntäminen ja loppusijoitus. Mitä ylempänä hierarkiassa ollaan, sitä parempi ympäristön kannalta.

Yhdysvalloissa tuulivoimalan siipiä haudataan maahan, hautaamisen kieltäneessä Euroopassa ne poltetaan energiaksi tai parhaassa tapauksessa murskataan betonin raaka-aineeksi.

Materiaalin ominaisuuksia ja teollista muotoilua hukataan.

Vuonna 2022 Johannes Peace keksi ylemmäs hierarkiassa yltävän idean.

Vahvaa ja edullista

Aallossa bio- ja kemiantekniikkaa sekä kansainvälistä muotoilujohtamista opiskellut Peace pohti vuosia, miten merelle voisi rakentaa suuria, kelluvia rakenteita, kuten leväkasvattamoita. Tarpeeksi vahvaa ja riittävän edullista materiaalia ei vain löytynyt.

Sitten hän näki kuvan tuulivoimaloiden siipien hautausmaasta.

Siivet tehdään lasikuidusta – intohimoiselle veneilijälle tutusta materiaalista. Sehän kestää meriolosuhteissakin vuosikymmeniä, Peace tajusi ja otti yhteyttä toiseen venefaniin, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumniin Ossi Heiskalaan. Kiinnostaisiko tätä alkaa kehittää yhdessä liiketoimintaa?

”Positiivinen ympäristövaikutus yhdistettynä bisnesmahdollisuuteen – totta kai lähdin mukaan”, Heiskala sanoo.

Saunalaituria vakauttava siiven kärki on myös hyvä vilvoittelupaikka, sanoo Johannes Peace.

Perusteellisten taustatöiden jälkeen tiimi pääsi Kiuas-kiihdyttämöohjelmaan, ja Reverlast perustettiin elokuussa 2024. Peacen ja Heiskalan lisäksi tiimiin kuuluu Aallossa muotoilua opiskeleva Henrik Jansson Yritys valmistaa tuulivoimalan siivistä kelluvia laitureita.

Ensimmäisen kohteen piipusta tupruttaa jo savua.

Kymmeniä vuosia lisäaikaa

Aalto-yliopiston kampuksen rannassa kelluva Siipisauna valmistui alkuvuodesta 2025, yliopiston myöntämän 10 000 euron Sustainability Action Booster -apurahan vauhdittamana.

Itse sauna on perisuomalainen, paketista koottu, tummaksi petsattu tynnyrisauna. Laiturin kansi on tehty siperianlehtikuusesta. Se on kovaa ja kestävää ja sisältää luonnon omia suoja-aineita kuten pihkaa, hartseja ja mineraaleja.

Varsinainen juju löytyy kannen alta: laituri kelluu neljän tuulivoimalan siivestä tehdyn ponttoonin päällä. Ponttoonit on täytetty polystyreenillä, ja jokainen niistä painaa reilut 300 kilogrammaa.

Ponttooniin käytetyn siipipalan lasikuitukerroksen paksuus on jopa kuusi senttimetriä, kun se purjeveneessä on noin senttimetrin verran. Ponttooni on siksi äärimmäisen vahva. Siipisaunakin talvehti jäissä ongelmitta.

Tuulivoimalan siipi kestää alkuperäisessä käytössä noin 20 vuotta, vedessä helposti yli tuplasti sen verran. Maalaus ja pintakäsittely parantavat kestoa entisestään.

Samalla vähenee tarve käyttää perinteisiä ponttoonimateriaaleja, betonia ja polyeteenimuovia, mikä tekee ratkaisusta entistäkin ympäristöystävällisemmän. Siipisaunan kaltainen laituri estää karkeasti laskettuna 2,6 tonnin hiilidioksidipäästöt, ja mitä isompia ja enemmän laitureita rakennetaan, sitä suurempi vaikutus.

Venemessuilla Reverlast myi varaston tyhjäksi pikavauhtia. Otaniemen tilat jäivät nopeasti pieniksi. Uudet tilat odottavat Naantalissa. Ja maailmalla riittää kierrätettävää.

Aallonmurtajia ja kelluvia kyliä

Suurin osa Suomen tuulivoimaloista on vasta elinkaarensa alkupäässä. Toisin on esimerkiksi Saksassa, jossa yli kolmannes voimalakannasta on yli 15 vuotta vanhaa. WindEurope-yhdistys arvioi, että 2030 alkaen yksin Euroopassa tulee kierrätykseen 52 000 tonnia eli yli 3 000 siipeä joka vuosi.

Siksi uudelleenkäyttöideoita kehitetään ympäri maailmaa.

Tanskassa siivistä on tehty pyöräkatoksia, Saksassa ulkokalusteita ja Yhdysvalloissa tutkitaan niiden käyttöä siltojen rakenteissa.

Reverlast on aloittamassa yhteistyötä Naantalissa toimivan, kiertotalouteen erikoistuneen VG-Port Oy -satamayrityksen kanssa. Alukset kuljettavat satamasta tavaraa läntiseen Eurooppaan ja tekevät paluumatkan siipilastissa.

”Olemme laskeneet, että 600 metriä siipiä kerralla riittäisi tekemään järjestelystä kannattavan”, Ossi Heiskala paljastaa.

Massiiviset siivet kiinnitetään tuulivoimalan roottoriin vahvoilla pulteilla, kertovat Johannes Peace ja Ossi Heiskala.

Tuulivoimalan siipi kestää alkuperäisessä käytössä noin

20 vuotta, vedessä helposti yli tuplasti sen verran.

Siipisauna kelluu kuuden siivestä leikatun ponttoonin päällä.

Teknologia

sopii muihinkin kelluviin rakenteisiin, kuten aallonmurtajiin. Tulevaisuuden visioissa siintää jopa siivillä kelluvia kyliä.

Reverlast aloitti kelluvista laitureista, koska tiimissä on paljon niihin liittyvää osaamista. Tällä hetkellä suurin osa ponttooneista täytetään kierrätyslasista tehdyllä vaahtolasilla, joka tekee niistä uppoamattomia. Suunnittelupöydällä on myös uusi menetelmä, jonka avulla ponttoonit kelluvat ilman erillistä täytettä.

Yrityksen laituri on maailmassa ainutlaatuinen, mutta teknologia sopii muihinkin kelluviin rakenteisiin, kuten aallonmurtajiin. Tulevaisuuden visioissa siintää jopa siivillä kelluvia kyliä.

”Ilmastonmuutos nostaa monilla alueilla merenpintaa ja pahentaa myrskyjä, mikä lisää väliaikaisten asumisratkaisujen tarvetta”, Johannes Peace sanoo.

”Vesi myös vetää meitä ihmisiä puoleensa, sen äärellä on hyvä olla. Kun tuolla lauteilla istuu, tuntee kellumisen ja näkee ikkunasta siiven kärjen – saunoo tuulivoimalan siivellä.”

Sympaattinen ja saavutettava sauna on hurmannut kävijät, kertoo Anna Hakola.

Rakastettu sauna

”Siipisauna avattiin yleisölle huhtikuussa, ja ihmiset ovat rakastaneet sitä. Sauna on sympaattinen ja saavutettava, sillä se on kaikkien varattavissa ja saunoa voi viidellä eurolla tunti, eli käytännössä polttopuiden hinnalla.

Aalto Sustainability Clubin vapaaehtoiset olivat mukana rakentamassa saunaa, ja nyt pyöritämme toimintaa yhdessä Polyteknikkojen saunaseuran kanssa. Avajaisissa riitti porukkaa, ja parhaimmillaan lauteilla oli kerralla 17 ihmistä. Pelasimme pihalla pelejä, ihmiset uivat ja saunoivat tuntikausia – se oli ihana startti kesälle.

Aalto on kansainvälinen yhteisö, ja monelle ulkomaalaiselle saunominen on tärkeä osa

Suomi-kokemusta. Tätä parempaa paikkaa ei siihen ole: merimaisema on kaunis ja kuumien löylyjen jälkeen on ihanaa mennä viileään veteen. Kansainväliset ystäväni ovat olleet aivan ihastuneita, ja uskon, että sauna on tuonut hurjasti iloa koko

Aallon opiskelijayhteisölle.”

Anna Hakola taloustieteen opiskelija, Aalto Sustainability Clubin hallituksen jäsen

Puulämmitteisessä Siipisaunassa on loistavat löylyt.

Siipisaunan kaltainen laituri estää karkeasti laskettuna 2,6 tonnin hiilidioksidipäästöt.

Hauska tavata, Helena Aspelin!

Kerrothan, mitä teet Aallossa. Olen ensimmäisen vuoden väitöskirjatutkija ja työskentelen professori Markus Linderin tutkimusryhmässä, jossa tutkimme, miten luonnonmateriaalien – kuten hämähäkkien seitin tai merieliöiden tuottamien aineiden – rakennetta ja ominaisuuksia voidaan jäljitellä uusien biomateriaalien kehittämisessä. Tutkimusryhmämme on osa LIBER-huippuyksikköä. Omassa tutkimuksessani kehitän proteiiniliimaa, joka on johdettu merirokkojen ja simpukoiden DNA:sta. Tavoitteenamme on saada aikaan ekologisesti kestävä materiaali, joka toimii yhtä hyvin kuin luonnossa – tai vielä paremmin. Liima on ainutlaatuista, sillä se toimii sekä kuivissa että kosteissa olosuhteissa ja jopa veden alla.

Miten päädyit käyttämään tutkimuksessasi juuri simpukoita ja merirokkoja?

Useimmat perinteiset liimat vaativat kuivat olosuhteet toimiakseen, mutta merieliöiden liimat ovat poikkeus. Simpukat ja merirokot pystyvät tuottamaan proteiinipohjaista liimaa veden alla ja muun muassa kiinnittymään erittäin tiukasti kiviin ja veneiden pohjiin. Siitä syntyi ajatus kehittää vastaavaa, ympäristöystävällistä liimaa. Olemme kehittäneet materiaalia yhdessä kollegani Jianhui Fengin kanssa. Aihe sai alkunsa jo diplomityöstäni, ja Jianhui toimi myös diplomityöni ohjaajana.

Liimaa on hyvin vaikea kerätä riittäviä määriä suoraan luonnosta. Esimerkiksi simpukoiden tuottamaa liimaa saadaan vain noin gramma kymmenestätuhannesta yksilöstä. Siksi olemme tuottaneet näitä liimoja käyttämällä E. coli -bakteereja. Siirrämme niihin muokattua DNA:ta, joka ohjaa halutun proteiinin tuotantoa. Bakteerit kasvavat nopeasti, ovat edullisia, ja niiden tuotantoprosessi on ympäristöystävällinen. Bakteerituotanto mahdollistaa myös näiden proteiinien muokkausta, jotta ne soveltuisivat paremmin eri käyttötarkoituksiin.

Helena Aspelin työskentelee Kemian tekniikan korkeakoulussa.

Teksti Juuso Mäntykivi Kuva Nita Vera

Mihin tällaista materiaalia voidaan käyttää?

Kehittämäämme liimaa voidaan käyttää laajasti esimerkiksi komposiittimateriaaleissa. Vedenkestävyyden ja bioyhteensopivuuden ansiosta ainetta voidaan käyttää lääkinnällisenä liimana (medical adhesive) ja koralliriuttojen korjaamisessa. Proteiiniliimalla voidaan toivon mukaan tulevaisuudessa parantaa jopa suuria kudosvaurioita – ja pelastaa siten ihmishenkiä.

Tällä hetkellä keskityn erityisesti tutkimaan, miten materiaali toimisi lääkinnällisenä liimana. Yleensä liimoja käytetään iholla, missä kosteutta on vähän, mutta me haluamme tutkia, voisiko tätä liimaa käyttää myös ihmiskehossa. Seuraavaksi haluamme selvittää tarkemmin, mihin käyttötarkoituksiin liimamme soveltuisi parhaiten. Pidemmän aikavälin tavoitteenamme on viedä kehittämämme materiaali tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen asti.

LIBER – Life-Inspired Hybrid Materials

Suomen Akatemian huippuyksikkö-ohjelma 2022–2029 pyrkii luomaan dynaamisia ja pehmeitä hybridimateriaaleja, joilla on kyky oppia, sopeutua tai reagoida ympäristöön. Mukana on kahdeksan tutkimusryhmää Aaltoyliopistosta, VTT:ltä ja Tampereen yliopistosta.

Helena Aspelinin tutkimukseen voi tutustua tarkemmin näyttelyssä Liimojen tulevaisuus – simpukoiden ja merirokkojen inspiroimana. Näyttelytiimissä ovat työskennelleet myös väitöskirjatutkija Jianhui Feng sekä professorit Markus Linder ja Barbara Pollini. Tutkimus on mukana Designs for a Cooler Planet -näyttelyssä, katso sivu 10.

Tekoäly tehostamaan työmaiden logistiikkaa ja hankintaa

Opiskelijoiden perustama yritys auttaa rakennusfirmoja löytämään oikeat tuotteet ja tehostamaan toimintaansa.

Teksti Tiina Forsberg

Rakentaminen on yksi maailman suurimmista ja perinteisimmistä toimialoista – ja samalla yksi niistä, joissa tehokkuus ja kestävyys  kaipaavat kipeästi parannusta.

Rakennusala on myös digitalisaatiossa monia muita toimialoja jäljessä.

Näitä rakennusalan suuria haasteita ratkoo neljän Aalto-yliopiston opiskelijan perustama yritys Complink, joka haluaa tehdä rakennusteollisuudesta tekoälyn ja rakennustietomalliteknologian (BIM) avulla paitsi kustannustehokkaampaa, myös kestävämpää.

Complinkin toimitusjohtaja ja yksi perustajista on Kauppakorkeakoulun maisteriopiskelija Jonathan Atwood Hän kertoo, että yritys on kehittänyt rakennusyritysten käyttöön ohjelman, joka hyödyntää paitsi tekoälyä, myös arkkitehtien ja insinöörien luomia tietomalleja löytääkseen rakennuskohteisiin juuri sopivat tuotteet. Tämän avulla on mahdollista parantaa työmaiden hankinta- ja logistiikkaprosesseja.

”Kun suunnittelija luo esimerkiksi ilmanvaihtokanavan, voimme vertailla sitä markkinoiden vastaaviin tuotteisiin teknisten ominaisuuksien, kuten halkaisijan tai materiaalin, mukaan. Tämän jälkeen järjestelmä optimoi oikean valinnan esimerkiksi kustannusten, laadun, hiilidioksidi-

päästöjen, logistiikan ja aikataulujen perusteella.”

Tämä tarkoittaa, että rakennusfirmat voivat säästää aikaa ja rahaa. Perinteisesti hankintaprosessi voi kestää viikkoja tai jopa kuukausia, mutta Complinkin ohjelmisto pystyy suorittamaan saman analyysin minuuteissa. Atwoodin mukaan tämä voi tuoda yrityksille miljoonien eurojen säästöt vuosittain. Kustannustehokkuuden lisäksi myös kestävyys paranee.

”Ohjelmistomme optimoi myös paljon päästöjä tuottavaa rakentamisen logistiikkaa ja tekee hankintaprosessista kestävämmän”, sanoo Complinkin myynnistä ja markkinoinnista vastaava Niklas Paassilta, Kauppakorkeakoulun maisteriopiskelija hänkin.

Complinkin tavoitteena on optimoida myös rakentamisen aikataulutusta, sillä rakennusprojektit ovat usein myöhässä ja budjetit ylittyvät. Tulevaisuudessa ohjelmisto tulee sisältämään toiminnon, joka optimoi tuotteiden toimitusten ja työmaalla tapahtuvan rakentamisen ajoituksen.

Tämä mahdollistaa eri tavoitteisiin mukautuvat projektit. Rakennusprojektien prioriteetit vaihtelevat: yhtäällä halutaan pitää kustannukset minimissä, toisaalla painotetaan

kestävyyttä. Complinkin teknologia mahdollistaa molempien näkökulmien yhdistämisen, jolloin kustannustehokkaat ratkaisut voivat sisältää myös kestävyysnäkökulmia.

Startup syntyi Aallon yrittäjyysyhteisössä Ajatus tekoälyn ja teknologian hyödyntämisestä rakennusalalla heräsi, kun Atwood ja Paassilta tekivät markkina-analyyseja osana strategisen johtamisen opintojaan. Heitä yhdisti innostus yrittäjyyteen sekä yhteydet rakennusalaan. Kun he tapasivat Aalto-yliopiston Startup

Kuva Matti Ahlgren

Saunalla tekniikan alan opiskelijan  Mikko Suhosen ja arkkitehtuuria opiskelevan Aino Hukkasen, syntyi idea yhteisestä yrityksestä.

Yrityksessä yhdistyy neljän eri alan osaamista: Suhonen on kehittänyt ohjelmistoa ja tekoälyalgoritmeja. Hukkanen on panostanut erityisesti käyttöliittymän suunnitteluun ja yrityskulttuurin kehittämiseen. Atwood ja Paassilta ovat rakentaneet liiketoimintasuunnitelmaa sekä hoitaneet yhteyksiä rahoittajiin ja asiakkaisiin.

”Aallon yrittäjäyhteisöllä oli keskeinen rooli siinä, että uskalsimme

kehittää ideamme startupiksi”, Paassilta sanoo.

Aluksi Complink kehitti prototyypin ohjelmistosta, joka auttoi navigoimaan rakentamisen säädösviidakossa. Nyt kehitystyö keskittyy rakennusprosessia tehostavaan ohjelmistoon, ja keskusteluja yhteistyöstä on käyty useiden suomalaisten rakennusalan yritysten kanssa.

Tavoitteena on myös laajentaa toimintaa nopeasti ja kansainvälistyä. Suomen jälkeen suunta on Pohjoismaihin ja Eurooppaan.

Aino Hukkanen, Jonathan Atwood, Mikko Suhonen ja Niklas Paassilta saivat idean yhteisestä yrityksestä Aallon Startup Saunalla.

Uusi pakkaus silikonille –opiskelijat kehittivät kierrätyskelpoisen ratkaisun

Tuotekehityskurssilla monialaiset opiskelijatiimit ratkovat kestävän kehityksen haasteita yhdessä yrityskumppaneiden kanssa.

Jos olet joskus remontoinut kotona, tunnet todennäköisesti putkilon, josta puristetaan silikonia keittiön tiskialtaan tai kylpyhuoneen suihkunurkkauksen reunoihin.

Mutta oletko tullut ajatelleeksi, minne kaikki käytetyt putkilot lopulta päätyvät?

Tobias Johannes on. Hän on Torggler-nimisen italialaisen rakennustarvikeyrityksen hallituksen puheenjohtaja.

Silikonia käytetään yleisesti tiivistysmateriaalina erityisesti kosteissa tiloissa, mutta käytön jälkeen silikoniputkiloiden patruunoista syntyy tahmaista jätettä, eikä niitä voi kierrättää. Jopa 600 miljoonaa muovista patruunaa päätyy vuosittain kaatopaikalle, Johannes sanoo.

”Minua häiritsee, ettei kukaan ole viiteenkymmeneen vuoteen keksinyt kestävämpää tapaa tämän materiaalin käyttöön.”

Yritys kaipasi tuoretta näkökulmaa pakkausmuotoiluun – ja entisenä Kauppakorkeakoulun vaihto-opiskelijana Johannes tiesi, mistä ideoita voisi löytyä.

Aalto-yliopiston Product Development Project (PdP) on pääasiassa maisteriopiskelijoille suunnattu kurssi, joka yhdistää eri alojen – tekniikan, liiketalouden, muotoilun, taiteen, tieteen tai vaikkapa antropologian – osaajat

monialaisiksi tiimeiksi. Yritykset voivat osallistua kurssille esittämällä opiskelijoille tuotekehityshaasteen ja tarjoamalla projektiin 10 000 euron rahoituksen.

”Jos innovoinnissa halutaan onnistua, työtä on tehtävä yhdessä, monialaisissa tiimeissä. Se on iso haaste vakiintuneelle yritykselle. Me näimme tässä mahdollisuuden ja lähdimme mukaan”, kertoo Torgglerin toimitusjohtaja Benno Pamer

PdP-opiskelijat saavat valita projektinsa ja kumppaninsa, ja italialaisyrityksen pariksi päätyi tiimi, jossa oli jäseniä seitsemästä eri maasta. Haasteena oli kehittää kestävämpi tapa pakata ja käyttää silikonia.

Kaksi ratkaisua, kaksi patenttia Projekti kiinnosti teollisen muotoilun opiskelijaa Owein Ivesonia, koska se tarjosi mahdollisuuden tehdä jotain aidosti mullistavaa toimialalla, joka vaikutti jumittuneen paikoilleen. Iveson on perehtynyt erityisesti tuotteiden sarjatuotantoon, joten tässä oli hänelle täydellinen tapaustutkimus.

Kemiantekniikan opiskelija Amanda Lahtista houkutti kestävyysnäkökulma: hänen kiinnostuksensa biopohjaisiin tuotteisiin ja materiaaleihin sai uuden, konkreettisen sovelluskohteen.

”Aloitimme perusteellisella aineistotutkimuksella, jotta ymmärtäisim-

me ongelman ytimen. Teimme myös paljon käyttäjähaastatteluja”, kertoo Iveson.

”Yritimme ensi alkuun keskittyä kaikkeen muuhun ja unohtaa koko silikonipatruunan. Mutta lopulta palasimme siihen aina takaisin, ja erityisesti pakkauksen muotoon – mietimme, miten sen voisi tehdä paremmin”, Lahtinen jatkaa.

Iveson ja Lahtinen työskentelivät kahdeksan muun opiskelijan kanssa yhdeksän kuukauden ajan, ja juuri ideointi monialaisen kansainvälisen tiimin kanssa oli projektissa parasta. Tuloksena syntyi kaksi täysin erilaista pakkausratkaisua, ja kummallekin haettiin patenttia.

Torgglerin edustajat ovat innoissaan niin lopputuloksista kuin koko prosessista. Yritys haluaa jatkaa yhteistyötä ja osallistua PdP-kurssille myös tulevaisuudessa.

”Tämäkaltainen nuorekas tapa tehdä töitä ja yhdistää eri alojen osaajia ilman turhia rajoja on meille elintärkeää”, sanoo Benno Pamer. ”Tulokset ovat upeita, mutta niiden arvo on sitäkin suurempi. Projekti on auttanut meitä kirkastamaan koko yrityksen suuntaa.”

Kannettavista lentosimulaattoreista kompostoituviin kenkäpohjiin – monet uudet tuoteideat ovat syntyneet PdP-kurssilla. Tiimit esittelevät työnsä keväisessä PdPgaalassa. Katso projektien tuloksia ja lue lisää yhteistyöstä: pdp.fi

Teksti Sarah Hudson

Kemiantekniikan opiskelija Amanda Lahtinen toimi tiimin projektipäällikkönä. Owein Iveson opiskelee Collaborative and Industrial Design -maisteriohjelmassa.

Opiskelijat saivat inspiraation uudenlaiseen pakkaukseen origameista, paperintaittelusta. Pakkaus on kokoontaittuva eikä siinä tarvita liipaisinta, kuten perinteisessä silikonipuristimessa.

Kalle Kataila

George Atanassov

George Atanassov

Ahman jälkiä lumessa

Satelliittitiedot ja lumijälkilaskennat kertovat ahman paluusta Etelä-Suomeen. Ahmakanta on kasvussa, mutta laji on edelleen erittäin uhanalainen. Ahman elinoloja selvittänyt tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, millaisissa metsissä ahma viihtyy.

metsästäjien ja luontoharrastajien tekemiin riistakolmiohavaintoihin. Tutkijat selvittivät ahmojen elinalueiden muutoksia Suomessa vuosien 2009–2010 ja 2018–2021 välillä. Suomessa on poikkeuksellisen kattavat ja pitkään kerätyt luonnon seuranta-aineistot. Metsiämme on inventoitu järjestelmällisesti jo yli sata vuotta, ja myös vapaaehtoisten tekemillä eläinlaskennoilla on pitkät perinteet.

”Kaukokartoitus tarjoaa erinomaisen keinon seurata eläinten levinneisyyttä laajoilla alueilla. Ahmatutkimuksessa hyödynnetty satelliitti- ja maastoaineisto kattaa koko Suomen ja siinä maa on jaettu 16 x 16 metrin kokoisiin ruutuihin, joiden metsän rakennetta pääsimme analysoimaan”, sanoo Aaltoyliopiston kaukokartoituksen professori

Ahma on palaamassa historialliselle elinalueelleen Etelä-Suomeen, josta metsästys sen aikanaan hävitti. Suomessa on noin 400 ahmaa, joista suurin osa elää Itä-Suomen havumetsissä. Myös Tunturi-Lappi on ahman perinteistä reviiriä.

Aalto-yliopiston tutkijat selvittivät ahmojen levinneisyyttä ensimmäistä kertaa koko Suomen alueella yhdistämällä satelliittikuvia, maastomittauksia ja lumijälkihavaintoja. Tällaisen menetelmän hyödyntäminen eläinlajien tutkimuksessa on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista.

”Ahmalla menee Itä-Suomen populaatiossa sen verran hyvin, että se on lähtenyt levittäytymään Etelä-Suomeen, josta se etsii sopivia elinympäristöjä. Ahman perinteisiä alueita ovat havumetsät, mutta tutkimus paljasti, että se viihtyy myös lehtipuuvaltaisissa metsissä ja suosii yhtenäisiä laajoja metsäalueita”, kertoo Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija Pinja-Emilia Lämsä Yksin viihtyvällä ahmalla on laaja elinpiiri. Pitkiäkin matkoja vaeltava suurpeto karttaa tuoreita hakkuualueita, mutta vanhemmat, kymmenisen vuotta sitten tehdyt hakkuut se kelpuuttaa. Ahma suosii myös alueita, joilla puusto on varttunutta, mutta ei kovin tiheää. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Siinä yhdistettiin satelliittikuvaukseen ja maastomittauksiin perustuva valtakunnan metsien inventointiaineisto sekä ahmojen lumijälkilaskenta, joka tukeutuu

Miina Rautiainen. Kaukokartoitus perustuu kohteiden mittaamiseen nimensä mukaisesti etäältä. Satelliittien ohella tietoa voidaan kerätä esimerkiksi lentokoneissa tai droneissa olevilla mittalaitteilla. Mittaus perustuu siihen, kuinka kohteet heijastavat niihin kohdistuvaa sähkömagneettista säteilyä eri aallonpituusalueilla. Luontoalueiden kaukokartoituksessa maastohavainnot ovat tärkeä osa tiedonkeruuta.

Sopeutumista vähälumisiin talviin

Vaikka tutkimus kertoo Suomen ahmakannan kasvusta, on Euroopan suurimman näätäeläimen tulevaisuus edelleen vaarassa. Laji on erittäin uhanalainen ja sen selviytymisen tiellä on heikko geneettinen elinvoimaisuus ja pirstoutunut levinneisyys. Ahman elinympäristöjen ymmärtäminen tuo tärkeää tietoa lajin suojelun ja kannanhoidon kehittämiseksi.

”Metsätaloudella on merkittävä vaikutus metsien rakenteeseen. Ahman elinympäristöjen turvaamiseksi tulisi suosia sekametsiä ja säilyttää laajoja, yhtenäisiä metsäalueita. Suomen lehtipuuvaltaiset sekametsät voivat olla ahmalle tärkeämpiä elinympäristöjä kuin aiemmin on oletettu”, Lämsä huomauttaa.

Lämsä on eläinekologi, joka perehtyy väitöstutkimuksessaan Suomen näätäeläinten elinympäristöihin kaukokartoituksen menetelmillä. Ahman jälkeen vuorossa ovat näätä, kärppä ja lumikko.

”Ennen väitöstutkimusta työskentelin maastobiologina ja tunnistin lajeja luonnossa. Nyt voin kaukokartoituksen avulla seurata elinympäristöjen muutoksia tietokoneelta ja pääsen samalla haastamaan itseäni matemaattisten ongelmien parissa”, hän kertoo.

Teksti Marjukka Puolakka Kuvitus Tuomas Kärkkäinen

Tutkijoille ahma on äärimmäisen mielenkiintoinen tutkimuskohde.

Tutkijoille ahma on äärimmäisen mielenkiintoinen tutkimuskohde. Utelias ja älykäs eläin mukautuu erilaisiin elinoloihin ja on sopeutuvainen myös ravintoympäristön suhteen. Suomen pienin suurpeto syö susien tappamien hirvien haaskoja ja saalistaa itse pikkueläimiä jäniksistä sammakoihin. Myös porot maistuvat ahmalle. Paksu lumipeite tehostaa hankikannolla kulkevan suuritassuisen ahman saalistusta.

Ilmaston lämpeneminen ja vähälumiset talvet eivät päästä ahmaa helpolla. Se synnyttää pennut usein lumipesään ja tarvitsee lunta myös ruuan varastointiin.

”Etelä-Suomessa metsien monipuolinen rakenne voi olla ahmalle eduksi, sillä se pystyy tekemään pesän esimerkiksi karkeaan lahopuuainekseen. Lumihangen puutteessa ahma voi piilottaa saaliinsa viileään suohon”, Lämsä sanoo.

Ilmastonmuutos vaikeuttaa ahmojen lumijälkilaskentaan perustuvaa seurantaa, kun lumipeite ohenee ja lumiset jaksot lyhenevät. Perinteisen ahmalaskennan rinnalle tarvitaan uusia seurantamenetelmiä etenkin rannikkoseuduille, joissa talvet ovat jo nyt vähälumisia.

Satelliitit tähyävät myös soiden ennallistamistoimia

Eläinten seuranta on avannut uuden suunnan Rautiaisen tutkimusryhmän kaukokartoitustyössä. Ryhmän tutkimus on tätä ennen keskittynyt erityisesti suo- ja metsäalueiden kasvillisuuden ja puuston analysointiin.

”Kaukokartoitus tarjoaa tärkeitä työkaluja ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden muutosten seurantaan. Se soveltuu hyvin myös luontoalueiden ennallistamis-

Utelias ja älykäs eläin mukautuu erilaisiin elinoloihin ja on sopeutuvainen myös ravintoympäristön suhteen.

toimien vaikutusten arviointiin. Suomessa ennallistetaan lähivuosina suuria suoalueita EU:n vaatimusten mukaisesti”, Rautiainen kertoo.

Hän iloitsee siitä, että avointa ilmastosatelliittidataa on jatkuvasti enemmän saatavilla. Myös kaukokartoituksen satelliittikuvantaminen kehittyy vauhdilla. Kun perinteinen multispektrinen satelliittikuvaus hyödyntää alle kymmentä aallonpituusaluetta, mittaavat hyperspektriset satelliitti-instrumentit kohteista tietoa sadoilla eri aallonpituusalueilla.

”Hyperspektrinen satelliittikuvaus tuo tulevaisuudessa entistä tarkempia työkaluja biodiversiteetin seurantaan. On äärimmäisen kiehtovaa, kuinka satoja kilometrejä maapallon yläpuolella olevat satelliitit kertovat meille tarkkaa tietoa luonnon tilasta”, Rautiainen sanoo.

Tutkimusartikkeli Wolverines on the Move: A Multi-Scale Analysis of Forest and Landscape Factors Influencing Wolverine Occurrence in Finland julkaistiin Ecology and Evolution -tiedelehdessä 21. huhtikuuta 2025.

Kuusi uutta kunniatohtoria

Promootio on yliopiston juhlavin akateeminen tilaisuus, jossa uudet tohtorit ja maisterit vihitään tiedeyhteisön jäseniksi ja nimitetään uusia kunniatohtoreita. Aalto-yliopiston eri korkeakoulut järjestävät promootioita vuorovuosina.

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun promootiota juhlittiin kesäkuussa 2025, ja mukana oli poikkeuksellisen monta tohtoripromovendiä, 41. Lisäksi nimitettiin kuusi uutta kunniatohtoria. Maistereita oli 59 ja osallistujia yhteensä 225. Korkeakoulu on Aallon kouluista kansainvälisin, ja se näkyi myös promootiossa. Promovendeista 27 prosenttia edusti muuta kuin Suomen kansalaisuutta.

Taiteen ja suunnittelun kunniatohtorit 2025

/ Ute Meta Bauer, professori, Nanyangin teknillinen yliopisto ja johtava tutkimusprofessori, NTU:n nykytaiteen keskus, Singapore / Ann Light, professori, Sussexin yliopisto ja Malmön yliopisto

/ Timo Salminen, elokuvaaja / Joel Sanders, professori Yalen yliopisto ja johtava arkkitehti, JSA/MIXdesign

/ Rafaela Seppälä, taidekeräilijä ja Tiftö-säätiön hallituksen puheenjohtaja

/ Kim Simonsson, kuvanveistäjä

Uudet kunniatohtorit kuvassa vasemmalta: Kim Simonsson, Ann Light, Ute Meta Bauer, Joel Sanders, Rafaela Seppälä ja Timo Salminen. Kunniatohtorin arvo voidaan myöntää henkilölle, jolla on merkittäviä ansioita tieteen, taiteen, kulttuurin tai muun yhteiskunnallisen toiminnan edistämisessä sekä vahva yhteys Aalto-yliopistoon.

Vihkimisen symbolina toimii tohtorinhattu ja maistereilla seppele. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun maisteripromovendille ei sidota perinteistä laakeriseppelettä, vaan kulloiseenkin promootioon suunnitellaan seppele, jonka viimeistelee maisterin oma seppeleensitoja seppeleensitojaisissa.

Teksti Sini Koskimies

Heli Sorjonen

Lasse Lecklin

Origami taittuu moneksi

Sana ori on japania ja tarkoittaa taitettua, sana kami taas paperia. Japanilaista paperintaittelua ja sen tuloksena syntynyttä esinettä kutsutaan origamiksi. Vuosisatoja vanhaa keksintöä hyödynnetään Aallossa lukuisilla eri aloilla. Tässä niistä muutama.

Teksti Tiiu Pohjolainen

Kuvitus Eija Vehviläinen

1. Origaminanorakenne DNA-origami yhdistää biologian ja insinööritaidon. Se on biotieteen tapa saada DNA tarkasti haluttuun muotoon. Aalto-yliopiston tutkijat ovat muun muassa kehittäneet uuden keinon virusten kapsidiproteiinien uudelleenmuotoiluun. Siinä hyödynnetään DNA- ja RNA-origaminanorakenteita, jotta viruspartikkeleja saatetaan jäsennellä haluttuihin muotoihin. Erilaiset Aallossa kehitettävät DNA-origamirakenteet avaavat uusia mahdollisuuksia esimerkiksi rokotteiden kehittämiseen, lääkkeiden kuljettamiseen elimistön sisällä ja fototermiseen terapiaan.

2. Opettavainen origami Lasten ja nuorten kanssa origameihin tutustutaan Aaltoyliopisto Junior -oppimisyksikön työpajoissa. Samalla, kun tuleville sukupolville avataan korkeakoulumaailmaa, voi käsissä syntyä paperista Miura-kuviota. Se kun on niin toimiva taitos, että muun muassa NASA on pakannut satelliittien aurinkopaneeleja origamin tavoin.

Taitteluohjeiden ohella käydään läpi origamitaitosten hyödyntämistä avaruudessa, tai sitä mikä ihme on Aalto-1-satelliitti. Vinkataanpa siitäkin, miten Aallossa voi opiskella avaruustekniikkaa.

3. Suojaava origami FOLD- ja FOLD2 -pakkaussuunnitteluprojekteissa lähdettiin rohkeasti uudistamaan kartonkia materiaalina yhdessä VTT:n kanssa. Ensivaiheessa syntyi kone, jonka jäljiltä kartonki on taiteltu klassiseen Miura-kuvioon.

Parhaillaan tutkitaan eri menetelmiä, miten taiteltua Miuraa voidaan hyödyntää pakkausratkaisuissa, akustisissa elementeissä ja kerrosmaisissa sandwich-rakenteissa. Lisäksi testataan kartongin ohella muita materiaaleja.

Taiteltu kartonki on erinomainen vaihtoehto korvaamaan muovia ja styroksia pakkauksissa. Monikäyttöisyytensä ja ympäristöystävällisyytensä lisäksi kaunis materiaali innostaa myös muotoilijoita.

FOLD on esillä Uusi puu -hankkeessa Finlandia-talon pysyvässä näyttelyssä Metsien maa -osiossa.

4. Matemaattis-taiteellinen origami

Kristallikukkia peilisaleissa on Aallon poikkitieteellinen kurssi, jossa matematiikka kohtaa taiteen ja arkkitehtuurin. Vuoden 2025 kurssilla opiskelijat perehtyivät parin päivän ajan myös paperintaittelun saloihin origamitaiteilija Juho Könkkölän johdolla. ”Kaikki se, mitä opiskeltiin, tapahtui taittamalla”,

hän kertoo. Matematiikkaa käytiin lävitse samalla kun pohdittiin erilaisia taitoksia. Säikeistyksiä-lopputyönäyttelyssä onkin esillä pilvimäinen, turbulenssia fysiikan ilmiönä simuloiva työ, jossa on käytetty runsaasti kaarevia taitoksia.

Säkeistyksiä on esillä Heurekassa 31.12.2025 asti (katso sivu 8).

5. Kankainen origami

Aina taittelun tavoitteena ei edes ole luoda taidokasta paperiesinettä. Väitöskirjatutkija Mithila Mohanin Unfold-projektissa origami kietoutui tekstiiliin. Mohan selvitti, miten erilaisin materiaalein ja kudontatekniikoin voidaan valmistaa kankaita, jotka eivät ole tasaisia, litteitä, vaan jo itsessään kolmiulotteisia – kuin veistoksia. Origamin tesselloinneiksi kutsutut, toistuvat taitoskuviot antavat mallin sille, miten materiaalia voidaan taitella ja muotoilla niin, että syntyy kolmiulotteinen rakenne. Lopputuloksena kangas käyttäytyy ja aaltoilee ilman, että se tarvitsee erillistä tukea.

Lue lisää origameista ja katso kuvat verkkosivulta: aalto.fi/fi/origami

Yritysten LGBTQ+myönteisyys vauhdittaa innovaatioita

Yhdysvaltalaisia suuryrityksiä koskenut tutkimus kertoo, että patenttien määrä ja laatu kasvavat merkittävästi, jos yritys saa korkeat pisteet LGBTQ+-yhteisöä eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tukevissa arvioinneissa.

Aalto-yliopistossa ja Vaasan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä suurissa yhdysvaltalaisissa yrityksissä.

Tutkimuksessa tarkasteltiin Yhdysvalloissa tasavertaisuutta mittaavaa Corporate Equality Index (CEI) -indeksiä, maan patentti- ja tavaramerkkiasioista vastaavan viraston tilastoja sekä julkisten tietokantojen tietoja –kuten patenttien määrää, viittauksia, laatua ja innovaattorien lukumäärää. Näiden avulla selvitettiin, miten LGBTQ+-myönteisyys on yhteydessä yritysten innovointikykyyn.

Jo aiemmin tutkijat ovat havainneet yhteyden työyhteisön monimuotoisuuden ja yritysten kannattavuuden välillä yleisemminkin, mutta tämä on ensimmäinen tutkimus, joka tarkastelee seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuuden vaikutusta yritysten innovointiin. Havainnot olivat merkittäviä: yrityksissä, joissa LGBTQ+-myönteisyys oli keskivertoa paremmalla tasolla, patentteja syntyi noin 20 % enemmän. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset saivat myös lähes 25 % enemmän patenttiviittauksia – mikä kertoo siitä, kuinka arvokkaina muut yritykset pitävät näitä keksintöjä.

”Yritykset, joilla on edistykselliset LGBTQ+-toimintaperiaatteet

tuottavat enemmän patentteja, saavat enemmän viittauksia ja niiden innovaatiot ovat laadukkaampia esimerkiksi omaperäisyyden, monikäyttöisyyden ja kansainvälisyyden mittareilla arvioituna”, sanoo Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jukka Sihvonen

Tutkimus kattaa vuodet 2003–2017 ja on julkaistu International Review of Financial Analysis -lehdessä.

Tulokset eivät rajoitu liberaaleihin osavaltioihin Tutkimuksessa käytettiin erilaisia analyysimenetelmiä mahdollisten otosvinoumien minimoimiseksi. Yhteys yritysten yhdenvertaisuuskäytänteiden ja innovoinnin välillä erottui kuitenkin poliittisesta ja yhteiskunnallisesta kontekstista riippumatta. Ilmiö ei siis ole niin poliittisesti polarisoitunut kuin voisi kuvitella, sanoo tutkimusta johtanut professori Sami Vähämaa Vaasan yliopistosta.

”Kun konservatiivisimmat osavaltiot jätetään pois, innovatiivisuuden yhteys LGBTQ+-myönteisiin yrityskäytäntöihin vahvistuu hieman, mutta ero on hyvin pieni. Tulokset pysyvät lähes samoina, jos taas liberaaleimmat osavaltiot jätetään pois”, Vähämaa kertoo.

”Kyse ei siis ole vain liberaalien osavaltioiden ilmiöstä”, täydentää Jukka Sihvonen.

Yhdenvertaisuus-, monimuo-

toisuus- ja inkluusiokysymykset herättävät Yhdysvalloissa parhaillaan suurta keskustelua ja ristiriitoja. Tutkimus tuo tärkeää tietoa siitä, miten yritysten henkilöstöpolitiikka voi vaikuttaa liiketoimintastrategioiden tehokkuuteen.

”Innovaatio on polttoaine, joka vauhdittaa sekä kasvua että kannattavuutta. Yritykset tarvitsevat innovaatioita. LGBTQ+-myönteisyyteen liittyvien vaikutusten suuruusluokka on merkittävä – ja siksi myös taloudellinen merkitys on huomattava”, Sihvonen toteaa.

Voisivatko tulokset päteä myös Suomessa?

Vaikka tutkimus on toteutettu Yhdysvalloissa, tutkijoiden mukaan vastaava yhteys LGBTQ+-myönteisyyden ja innovoinnin välillä voisi hyvinkin toteutua myös Suomessa.

”En näe mitään syytä, miksei sama pitäisi paikkansa suomalaisessa kontekstissa. Suomessa väestö on keskimäärin liberaalimpaa ja uskonnollisuus vähäisempää kuin Yhdysvalloissa, joten voimakasta vastareaktiota yritysten LGBTQ+-myönteisyydelle esiintyy täällä harvemmin. Monet suuret suomalaisyritykset osallistuvat esimerkiksi Pride-viikkoon avoimesti ilman merkittäviä negatiivisia reaktioita”, Sami Vähämaa sanoo.

Teksti Sarah Hudson Kuva Mikko Raskinen

Epeli-peli paljasti tarkkaavuuden haasteet – uusi tapa tutkia ADHD:ta

Virtuaalitodellisuus tarjoaa uuden keinon tutkia ADHD-oireita. Oulun yliopiston professori ja Aalto-yliopiston vieraileva professori Juha Salmitaival (tunnetaan myös: Salmi) kollegoineen havaitsi tutkimuksessaan selkeitä eroja lasten aivoverkostoissa, kun oireita tarkasteltiin virtuaalitodellisuuspelin aikana. Menetelmä poikkeaa aiemmasta ADHD-tutkimuksesta, jossa aivokuvantamista on tehty lähinnä lepotilassa tai passiivisten tehtävien aikana.

Tutkimuksessa 9–15-vuotiaat lapset suorittivat toiminnallisia tehtäviä Epeli-nimisessä VR-pelissä, jossa kuormitettiin muistia, tarkkaavaisuutta ja impulsiivisuutta. Samaan aikaan aivoja kuvannettiin toiminnallisella magneettikuvauslaitteella (fMRI). ADHD-ryhmän ja verrokkiryhmän välillä havaittiin selkeitä eroja laaja-alaisessa aivoverkostossa, erityisesti syvien rakenteiden ja aivokuoren yhteyksissä. Lepotilassa eroja ei havaittu.

Tulokset tukevat käsitystä, että ADHD ei liity yksittäisiin aivoalueisiin vaan koko verkoston kehitykseen – ja vuorovaikutukseen ympäristön kanssa. Salmen mukaan ärsyketulvainen digiarki voi vaikuttaa siihen, miten aivot oppivat suuntaamaan tarkkaavuutta.

Merenpinnan nousu uhkaa

Suomen rannikon luontoa

Aalto-yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijat selvittivät ensimmäistä kertaa, miten merenpinnan nousu vaikuttaa rannikon luontotyyppeihin Suomessa. Tulokset ovat huolestuttavia: nykytiedon valossa jopa 23 % merenrantaniityistä ja hiekkarannoista voi kadota vuoteen 2100 mennessä.

Rannikon luontotyypit ovat tärkeitä monimuotoisuuden ylläpitäjiä – pelkästään hiekkarannoilla ja rantaniityillä elää lähes 700 eliölajia. Erityisen haavoittuvia ovat alueet, joilla maankohoaminen ei riitä kompensoimaan merenpinnan nousua, kuten

Suomenlahden rannikolla.

Tutkimus tarkasteli myös mahdollisuuksia, voisivatko luontotyypit siirtyä sisämaahan päin.

Käytännössä esteitä on paljon: rakennukset, tiet, jyrkät rinteet ja maaperän laatu rajoittavat siirtymistä. Vaikka sopivaa aluetta olisi teoriassa tarjolla, se on usein esimerkiksi maatalouskäytössä.

Tutkijat korostavat, että luonnon turvaaminen vaatii ennakoivaa maankäytön suunnittelua, suojelualueiden laajentamista ja ennallistamista. Muuten osa arvokkaasta rannikkoluonnosta voi kadota lopullisesti.

Vaikka virtuaalitodellisuus ei sovellu vielä diagnostiikkaan, se voi auttaa ymmärtämään ADHD:n taustaa ja kehittämään muita kuin lääkehoitoja. Tutkijat kehittävät parhaillaan uusia menetelmiä muun muassa älypukujen ja liikesensoreiden avulla.

Tutkimukseen osallistui tutkijoita myös Helsingin yliopistosta, HUSista ja ranskalaisesta Lyonin neurotieteen tutkimuskeskuksesta. Epeli-pelin on kehittänyt Peili Vision -yritys, ja sitä on pelannut jo 10 000 lasta suomalaisissa kouluissa.

Mikko

Raskinen

Yhdessä tutkittua, yhdessä kehitettyä

Aalto-yliopisto ja Valmet tekevät pitkäjänteistä yhteistyötä erityisesti kiertotalouden, energiateknologian sekä hiilineutraalin tuotannon alueilla. Yhteistyön tärkeiksi teemoiksi ovat nousemassa myös vihreä siirtymä ja tekoäly.

Teksti Paula Haikarainen

Kuvitus Juuli Miettilä

4 väitöskirjaprojektia – Valmet rahoittaa tällä hetkellä neljää tohtorikoulutuspaikkaa Aallon tekniikan aloilla. Tohtorikoulutuksessa yhdistyvät tieteellinen syväosaaminen ja teollisuuden käytännön tarpeet.

Runsaat 10 yhteistä tutkimushanketta on käynnissä Business Finlandin rahoittamassa Beyond Circularity -ohjelmassa.

Aallon opiskelijat ovat tehneet Valmetille noin 50 diplomityötä vuodesta 2015 lähtien.

Valmet tekee monialaista yhteistyötä kaikkien Aallon tekniikan alan korkeakoulujen kanssa. Yhteistyöhön kuuluu esimerkiksi diplomitöitä ja väitöskirjoja, kurssiyhteistyötä sekä tutkimushankkeita.

Esimerkiksi Insinööritieteiden korkeakoulussa yhteisiä teemoja ovat muun muassa paperikoneiden huoltoon liittyvä kunnontutkimus, digitaaliset kaksoset ja metaversumi. Tavoitteena on matemaattisten mallien ja kerätyn datan perusteella ennakoida huoltotarpeita ja vähentää näytteiden ottoa.

Valmet on mukana Aalto International

Talent -ohjelmassa, jossa yhdistetään yliopiston kansainvälisiä opiskelijoita ja suomalaisia yrityksiä.

Yrityksellä on nimikkosali Aalto-yliopiston

Kandidaattikeskuksessa (Otakaari 1, sali U154). Oman nimikkosalin kautta yliopiston partnerit voivat tukea oppimista lisäämällä opetustilojen viihtyvyyttä ja laajentaa näkyvyyttään opiskelijoiden keskuudessa – sali toimii osana työnantajakuvaa.

281 Aalto-alumnia työskentelee Valmetilla (lähde: LinkedIn).

1 työelämäprofessori – Valmetin Automaatiojärjestelmät -liiketoimintalinjan tutkimusjohtaja

Mika Karaila aloitti Aallossa helmikuussa 2025. Tutkimusjohtaja, työelämäprofessori

Mika Karaila kuvailee eroa yrityksen tutkimusja kehitystoiminnan ja yliopistossa tehtävän tutkimuksen välillä:

”Tutkijoiden vapaus mahdollistaa sen, että voi miettiä jotakin uutta vähän villimmin. Yrityksissä haetaan usein pieniä parannuksia nykytilaan, yliopistossa voi katsoa asioita isommassa mittakaavassa ja eri näkökulmista.”

Valmet lyhyesti

/ Yli 225 vuoden teollinen historia.

/ Tuottaa prosessiteollisuuden teknologiaa, automaatioratkaisuja ja palveluja erityisesti sellu-, paperi- ja energiateollisuudelle. Automaatio- ja virtauksensäätöratkaisuilla yhtiö palvelee vielä laajempaa prosessiteollisuuden asiakaskuntaa.

/ Toimii yli 40 maassa.

/ Henkilöstöä yli 19 000 (2024).

/ Liikevaihto 5,4 miljardia euroa (2024).

/ Pääkonttori Espoossa.

Väitöksiä

Aalto-yliopistosta valmistuu vuosittain yhteensä noin 250 tekniikan, kauppatieteiden, taiteen ja filosofian tohtoria. Eniten tohtorinväitöksiä syntyy tekniikan aloilta.

Tohtoriohjelmat on suunniteltu suoritettavaksi neljässä vuodessa päätoimisesti opiskellen tai kahdeksassa vuodessa sivutoimisesti opiskellen.

Satelliittien lumimittaukset tarkentuvat

Talvisin pohjoista pallonpuoliskoa peittävä lumipeite on olennainen osa maapallon ilmasto- ja vesijärjestelmää. Lumen vesiarvo, eli tieto lumipeitteeseen sitoutuneen veden määrästä, on tärkeä muuttuja esimerkiksi kevättulvien ennustamisessa, vesivarojen hallinnassa ja ilmastonmuutoksen ymmärtämisessä.

Tarkkaa tietoa lumen vesiarvosta saadaan maastomittauksilla, mutta ne kattavat vain rajallisia alueita.

Satelliittimittaukset mahdollistavat lumikuorman arvioinnin maailmanlaajuisesti ja päivittäin. Satelliittihavaintoja on saatavilla 1970-luvun lopulta lähtien, mikä tarjoaa mahdollisuuden seurata lumen vesipitoisuuden pitkän aikavälin muutoksia.

”Ongelma on ollut, että nykyiset mikroaaltomittauksiin perustuvat satelliittipohjaiset menetelmät aliarvioivat usein syviä lumipeitteitä. Väitöstutkimuksessani kehitin menetelmiä, jotka ottavat huomioon lumen tiheyden vaihtelut eri alueilla ja vuodenaikoina”, kertoo Pinja Venäläinen.

Hän hyödynsi lumen vaihtelevia tiheyksiä vakiintuneessa menetelmässä, jossa satelliittihavaintoja yhdistetään sääasemien tietoihin. Tämä parantaa lumen vesiarvon arvioiden tarkkuutta erityisesti alueilla, joilla lumen syvyys on yleensä kohtalainen, kuten Suomessa.

Venäläinen kehitti myös virheenkorjaustekniikoita syvien lumipeitteiden arviointiin.

”Parannetut menetelmät tarjoavat aiempaa tarkemman ja ajallisesti yhtenäisemmän kuvan lumipeitteestä ja sen vesimäärästä.”

Tieto on arvokasta sekä päivittäisessä päätöksenteossa että pitkän aikavälin ilmastoseurannassa. Sitä hyödyntävät muun muassa hydrologit, ilmastotutkijat, ympäristöviranomaiset sekä energia- ja vesihuoltolaitokset.

Pinja Venäläinen 19.5.2025: Remote sensing of terrestrial snow water equivalent using satellite-based radiometer sensors

Väitöskirjat voivat olla tieteidenvälisiä, jolloin niihin voi sisältyä osia toisilta tutkimusaloilta, vaikkapa tekniikan väitöskirjaan taiteesta tai päinvastoin.

Teksti Marjukka Puolakka

Tohtoriopiskelijoita on noin 3 200, he edustavat 95 kansallisuutta, ja kolmasosa heistä on väitöskirjatutkijoita, jotka työskentelevät Aallossa.

Parempaa

johtamista ja johtajuuden kehittämistä

Johtaminen on taitolaji, mutta siihen tarjolla olevat teoriat ja mallit ovat usein päällekkäisiä, pirstaleisia ja toisinaan ristiriitaisia. Juha Äkräs kehitti väitöstutkimuksessaan Integroidun johtamismallin (Integrated Leadership Model, ILM), joka kokoaa keskeiset johtamisen näkökulmat yhdeksi käytännönläheiseksi ja selkeäksi kokonaisuudeksi.

”Organisaatiot toimivat yhä monimutkaisemmissa toimintaympäristöissä, joissa epävarmuus, jatkuva muutos ja hybridityö kasvattavat johtamisen vaatimuksia. Johtamiseen tarvitaan kokonaisvaltainen, tilanneherkkä ja tasapainoinen ote, jota teoriaa ja käytäntöä yhdistävä ILM pyrkii tukemaan”, Äkräs toteaa.

Äkräs testasi ILM-mallia kehittämällään kyselyinstrumentilla, joka arvioi keskeisiä johtamisen osa-alueita ja johtamistyylejä. Kyselyyn osallistui 883 asiantuntijatyötä tekevää työntekijää ja esihenkilöä seitsemästä suomalaisorganisaatiosta.

Kysely tarjoaa konkreettisen työkalun johtamisen arviointiin ja kehittämiseen. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi esihenkilöpalautteen keräämisessä, johtoryhmien itsearvioinneissa sekä tiimien kehitysprosesseissa.

”Vaikka empiirinen tutkimus ei vielä kata koko Integroidun johtamismallin mittaamista, tulokset osoittavat sen käyttökelpoisuuden ja luovat vahvan pohjan jatkokehitykselle. ILM tuo rakennetta ja selkeyttä johtamiseen sekä tarjoaa välineitä johtamisosaamisen vahvistamiseen, tiimien toiminnan parantamiseen ja kestävän johtamiskulttuurin rakentamiseen.”

Juha Äkräs 28.2.2025: Toward an integrated leadership model

Väitöskirjat verkossa: aaltodoc.aalto.fi shop.aalto.fi

Ulkomailta pelialan

Suomeen

Peliteollisuus houkuttelee kansainvälisiä osaajia.

Solip Park antaa väitöstutkimuksessaan äänen ulkomailta Suomeen muuttaneiden pelinkehittäjien tarinoille ja työkokemuksille.

Vera

Solip Parkin väitöstyö sisältää nettisarjakuvan pelialan osaajien elämästä Suomessa.

Suomen peliteollisuuden osaajista noin 30 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Osa jää Suomeen muutamaksi vuodeksi, osa pidemmäksi aikaa, mutta harva pitää maata lopullisena kotinaan.

”Suomen peliala on miesvaltainen. Suurin osa haastateltavistani oli kokeneita senioreita, jotka ovat olleet alalla 5–15 vuotta. Usealla on työkokemusta jo monista maista”, Solip Park kertoo.

Peliala on nopeatahtinen ja jatkuvassa muutoksessa. Työnsaantiin vaikuttavat vahvasti verkostot ja henkilökohtaiset suositukset.

Pelinkehityksen käytännöt vaihtelevat maittain, yrityksittäin ja tiimeittäin. Tästä huolimatta ulkomaisilta osaajilta odotetaan suomalaisyrityksissä nopeaa sopeutumista ja välitöntä muutonjälkeistä tuottavuutta.

”Rekrytoinnissa korostetaan kulttuurista sopivuutta, mutta käsite jää monille epäselväksi. Tarkoittaako se suomalaisia työtapoja, yrityskulttuuria vai esimerkiksi tiimityön dynamiikkaa?”

Epäselvät odotukset ja kiire tuottavuuteen voivat kaventaa monimuotoisuutta ja estää uusien näkökulmien hyödyntämistä pelien kehityksessä.

Park toivoo rekrytointiin selkeämpää viestintää siitä, millaisia ihmisiä yrityksiin haetaan ja mitä heiltä odotetaan.

Keskustelukulttuuri ei miellytä kaikkia

Solip Park kantaa huolta pelialan kansainvälisistä junioreista työmarkkinoilla, joilla yritykset etsivät valmiita huippuosaajia ja odottavat välitöntä tuottavuutta. Vastavalmistuneet nuoret jäävät helposti ulkopuolelle, vaikka heillä olisi uusinta teknistä osaamista ja into oppia.

”Suomen pelialalle tarvitaan lisää harjoittelu- ja junioriohjelmia sekä tiiviimpää yhteistyötä oppilaitosten kanssa.”

Suomalainen pelinkehityskulttuuri korostaa matalaa hierarkiaa ja osallistavaa päätöksentekoa, jossa ratkaisut syntyvät yhteisymmärryksessä eikä ylhäältä ohjaten.

”Pienissä tiimeissä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa pelin sisältöön ja suunnitteluun, vaikka se veisi enemmän aikaa kuin tehokkuutta korostavissa maissa, kuten Yhdysvalloissa tai Etelä-Koreassa.”

Yksimielisyyden tavoittelu tukee luovaa päätöksentekoa, mikä edistää Suomen peliteollisuutta. Jotkut ulkomaiset työntekijät kuitenkin kokevat, että se saattaa viivästyttää pelijulkaisuja ja heikentää kilpailukykyä. Kaikki eivät viihdy keskustelukeskeisessä työympäristössä, ja osa kaipaa selkeämpää johtajuutta.

”Eri näkökulmien tunnistaminen ja avoin viestintä kansainvälisten työntekijöiden kanssa edistäisivät Suomen peliteollisuuden kulttuurista monimuotoisuutta.”

Kansainvälisyys rikastuttaa pelikehitystä ”Suomen peliala hyötyy vahvasti monimuotoisesta työvoimasta. Erilaiset kulttuuritaustat rikastuttavat pelien sisältöä ja parantavat niiden globaalia vetovoimaa.”

Vastakohtana Park mainitsee Etelä-Korean, joissa peliyritykset ovat hyvin homogeenisia.

Maan pelit menestyvät laajoilla kotimarkkinoilla, mutta eivät välttämättä vetoa suurempiin kansainvälisiin yleisöihin.

Osana tutkimustaan Park loi nettisarjakuvan, jossa hän kuvaa ulkomaalaisten pelialan osaajien elämää Suomessa.

Solip Park 12.12.2024: Understanding game work migration:

Game expats in Finland

Solip Parkin sarjakuvat Instagramissa @solip.comic

Nita

Mikä sai sinut kiinnostumaan avaruudesta?

Olen lapsesta asti lukenut todella paljon kirjoja. Kiinnostukseni avaruuteen saikin alkunsa siitä, kun aloin lukea veljeni tähtitiedekirjoja.

Sen jälkeen äitini alkoi raahata minulle kokousmatkoiltaan kaikennäköisiä tähtitiedekirjoja.

Makasin kaikki kesälomat pihallamme olevassa teltassa lukemassa – hiihtolomallekin piti ottaa mukaan kymmenen kirjaa. Luen edelleen paljon, mutta paljon muutakin kuin tähtitieteeseen liittyviä.

Tutkit tällä hetkellä muun muassa mustien aukkojen hiukkassuihkujen koostumusta. Mitä ne hiukkassuihkut oikein ovat?

Mustiin aukkoihin tai niitä ympäröiviin kertymäkiekkoihin – eli mustia aukkoja kiertävään aineeseen – on ankkuroitunut voimakkaita magneettikenttiä. Nämä magneettikentät kiertyvät eräänlaiselle jouselle, joka todennäköisesti pystyy työntämään sitä kiertävää materiaa hiukkassuihkuiksi. Hiukkaset kiihtyvät lähes valonnopeuteen, ja koska ne menevät niin kovaa vauhtia, ne myös säteilevät. Sitä radiosäteilyä me sitten näemme täällä Maassa. Tutkimalla tämän radiosäteilyn ominaisuuksia voimme mallintaa, millaisia hiukkasia siellä menee.

Talvikki Hovatta, mikä on mustan aukon hiukkassuihku?

Tutkija selvittää avaruuden salaisuuksia Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatoriossa.

Teksti Ira Matilainen

Kuva Outi Törmälä

Miksi sitä ei ole aikaisemmin pystytty selvittämään?

Kun tutkitaan näin kaukaisia kohteita, signaalit ovat tietysti tosi heikkoja. Me emme tutki vain valon määrää eli kokonaiskirkkautta, vaan myös sen suuntaa eli polarisaatiota. Siihen tarvitaan hyvin herkät laitteet, ja nyt olemmekin saamassa uuden hienon vastaanottimen Metsähoviin, jolla tätä on mahdollista tutkia. Koostumuksen selvittämiseen tarvitaan myös sellainen teleskooppi, jolla on paljon havaintoaikaa käytössä, mikä on harvinaista isoilla teleskoopeilla.

Millaisia harhaluuloja avaruustutkimukseen liittyy?

Mustien aukkojen ajatellaan olevan imureita avaruudessa, jotka tulevat meitä kohti ja imaisevat meidät sisukseensa. Se ei ole totta. Jos Aurinko muuttuisi yhtäkkiä omanmassaisekseen mustaksi aukoksi, se ei imaisisi meitä sisäänsä. Elämä Maassa loppuisi kyllä, mutta planeettamme jatkaisi normaalisti kulkuaan tällä samalla radalla. Toinen harhaluulo liittyy radioastronomiaan ja tulee esimerkiksi Contact-elokuvasta, jossa Jodie Foster istuu kuulokkeet päässä kuuntelemassa avaruuden signaaleja. Me emme kuuntele kuulokkeilla avaruuden kohinaa, vaan signaalit tulevat tietokoneelle. Itse asiassa Metsähovissa on mahdollista myös kuunnella niitä signaaleja, mikä on tosi hauskaa.

Mikä on lempiasiasi avaruudessa?

Erityisesti mustat aukot kiehtovat minua. Minulla on myös lempikvasaareja, joiden kanssa olen jumittanut kauan ja joissa tapahtuu jotain jännittävää. Yksi näistä on 3C273, joka on ensimmäinen koskaan löydetty kvasaari. Vaikka sitä on tutkittu erittäin paljon, se on mielestäni edelleen kiinnostava. Kirjoitan siitä parhaillaankin yhtä tutkimusartikkelia, sillä saimme siitä Chilessä olevalla maailman herkimmällä millimetrialueen teleskooppijärjestelmällä hienoja magneettikenttähavaintoja.

Avainlukuja Aallosta 2024

Meiltä valmistui

281

tohtoria,

2 257

maisteria (sis. myös diplomi-insinöörit, arkkitehdit, maisema-arkkitehdit) ja

1 731

kandidaattia.

Olemme Suomen

3.

aktiivisin patentinhakija.

80 %

opiskelijoistamme harkitsee yrityksen perustamista tulevaisuudessa.

Aalto-yliopisto Juniorin toimintaan osallistui

33 000

lasta, nuorta, opettajaa ja vanhempaa eri puolilta Suomea.

Yli

jatkuvan oppimisen kurssia ja ohjelmaa, joissa lähes

osallistujaa.

1.

on Aalto-yliopiston sija Suomen yliopistojen joukossa.

QS World University Rankings -vertailu.

Yritysyhteistyömme arvo oli

25,5 milj. €

ja meiltä tehtiin

15

teknologiansiirtoa yrityksille.

Meiltä syntyi

600 18 000 285

taiteellista tuotosta (sis. taiteelliset julkaisut, näyttelyt ja esitykset).

Tarjoamme

53 000 m2

tiloja yrityskäyttöön. Kampuksella toimii jo

170

yritystä.

aalto.fi/fi/ elamanlaajuinenoppiminen

Olemme yksi Euroopan kansainvälisimmistä yliopistoista: yhteisössämme on yli

115

kansallisuutta.

Lähes

16 % 10 %

tieteellisistä julkaisuistamme kuuluu omalla tieteenalallaan siteeratuimman

joukkoon maailmassa.