Page 1

A ALTO UNIVERSIT Y MAGA ZINE 19

19 ISSN 1799-9324 / ISSN 2323-4571 ISSN-L 1799-9324 HUHTIKUU / APRIL 2017

Monialaisuuden teoria ja käytäntö s. 12 Dipoli sheds its scaffolding p. 42

Beats & sounds of CodeBus Africa

Jätevedestä puhdasta lannoitetta

Ruistisleestä menestysbrändi


SISÄKANNET: Kuvallisia välähdyksiä yliopistomme historiasta

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlien kunniaksi.  INSIDE COVERS: A selection of pictures showcasing the University’s history in honour of the centenary of Finnish independence. LISÄÄ KUVIA VERKOSSA / MORE PICTURES AVAILABLE ONLINE:

flickr.com/photos/aaltocommons


Monialaisuus laajentaa perspektiiviä

”Alamme ongelmat ovat kokonaisvaltaisia, joten niihin pitää saada riittävän monta näkökulmaa”, sanoo risteilyalusten tulevaisuutta pohtiva professori Jani Romanoff lehtemme pääartikkelissa. Meritekniikka on yksi Aalto-­yliopiston aloista, joissa monialainen ja -tieteinen tutkimus sekä yhteistyö ovat tarpeen. Mullistavakaan tutkimustulos ei yksin ole ­vaikuttava, jos sitä ei saada mahdollisimman laajaan käyttöön. Onnistunut monialaisuus tarvitseekin tuekseen myös yrityksiä ja yrittäjyyttä. ­Risteilyalusten tulevaisuutta luotaavassa hankkeessa opiskelijoita sparraavat eri alojen professorien lisäksi alan yritykset. Uutta, täysin kierrätettävää tekstiilimateriaalia kehittävälle IoncellF -tiimille tärkeitä kumppaneita ovat puolestaan metsä- ja muotiteollisuuden kumppaniyritykset. Luukirurgian teknologiainnovaationsa kaupallistamista suunnitteleva Surgify-tiimi punnitsee parhaillaan spinoff-yrityksen perustamista. Monialaisella tekemisellä on vahva yhteys luovuuteen. Vararehtori Tuija Pulkkinen toteaa Avauksia-tekstissään, että koko luovan potentiaalin vapauttamiseksi ­tarvitaan aktiivista toimintaa, paljon yhteisiä kokeiluja, kommunikaatiota ja ymmärtämisen avartamista. International Design Business Management -ohjelma on monitieteisyyden ja monialaisuuden pioneeri. Ohjelman vetäjä Niina Nurmi kiteyttää haastattelussaan, että uuden synnyttämiseksi ­tarvitaan eri alojen osaajista koostuva tiimi, joka tuntee olonsa turvalliseksi. Alojen ja ihmisten osaamisen yhdistyessä syntyvät ne suurimmat läpimurrot. Jaakko Salavuo viestintäjohtaja

Kalle Kataila

KANNET: Valokuvaaja Kalle Kataila kuvasi Dipolia.

Rakennuksen peruskorjaus valmistuu pian, ja Dipolista ­ tulee Aalto-yliopiston päärakennus syksyllä. Lue lisää In-house-palstalta s. 42. COVERS: Photographer Kalle Kataila took pictures of the new

Dipoli. The renovation is nearing completion and Dipoli will become the main building of Aalto University next autumn. Find out more by reading the In-house column p. 42.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 3


Veera Konsti

Tekemässä / On the job ANNUKKA MÄKIJÄRVI vastasi tämän lehden taitosta ja

kuvituksista. Hän on Aallon graafisen suunnittelun kasvatti, joka aikoo hetkenä minä hyvänsä tehdä ne viimeisetkin tutkinnosta uupuvat kurssit. Sitä odotellessa hän tekee graafikon ja kuvittajan töitä, joissa toimeksiantajat ja -annot tulevat vaihtelevilta aloilta. Annukka pääsee varsinkin kuvituksia tehdessään usein itselleen vieraiden aihealueiden pariin. Hän uskoo, että ihmisten kuunteleminen, tiedonhaku ja hillitön uteliaisuus vievät pitkälle. ANNUKKA MÄKIJÄRVI was responsible for the layout and illustration of this issue. She is very nearly a graduate of Aalto’s graphic design programme and intends to finish off the courses required any time now. In the meanwhile, she’s busy with graphic design and illustration work for clients from a wide variety of industries and walks of life. Annukka often gets to focus on themes and subjects that are unfamiliar to her, especially when illustrating. She believes that listening to people, seeking out knowledge and boundless curiosity will get you far.

VEERA KONSTI otti tähän numeroon henkilökuvia. ­

Hän on maisterinopintoja Aallossa suorittava freelancevalokuvaaja, kissamummo ja arkirealismista innostuva maksimalisti. Veera on myös kirpputoriaddikti ja kuriositeettien keräilijä, jolle arki on suuri seikkailu. Monialaisuus tarkoittaa hänelle sitä, että on valmis kaikkeen – jos kuvaustilanteeseen pitää leipoa karjalanpiirakoita, niin sitten opetellaan leipomaan. Ja kesällä voi tehdä häävalokuvausta, fiksailla vanhasta tavarasta uutta tai avustaa yli­oppilasteatterin lavastusprojektissa. VEERA KONSTI, a Master’s degree student at Aalto, photographed portraits for this issue. Veera is a freelance photographer, cat lady and maximalist who is inspired by everyday realism. She is also a flea market addict and a collector of curios for whom everyday life is the greatest adventure. For her, multidisciplinarity means being ready for anything – if it is necessary to, say, bake Karelian pasties for a shoot, then she’ll just have to learn how. In summertime, she might be busy shooting weddings, fixing up old knick-knacks or lending a hand for the student theatre’s set construction.

JULKAISIJA/PUBLISHER: Aalto-yliopisto, viestintäpalvelut/Aalto University, Communications Services PÄÄTOIMITTAJA/EDITOR-IN-CHIEF: Jaakko Salavuo TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ/MANAGING EDITOR: Paula Haikarainen TÄMÄN NUMERON GRAAFINEN SUUNNITTELU/GRAPHIC DESIGN IN THIS ISSUE: Annukka Mäkijärvi OHJAAVA/TUTORING AD & KUVATOIMITTAJA/PHOTO EDITOR: Liisa Seppo, Otavamedia OMA Oy TÄMÄN NUMERON AVUSTAJAT/CONTRIBUTORS IN THIS ISSUE: Eyerusalem Adugna, Tim Bird, Heidi Hammarsten, Aino Huovio, Timo Hämäläinen,

Minna Hölttä, Jaakko Kahilaniemi, Kalle Kataila, Krista Kinnunen, Veera Konsti, Johanna Lassy, Lasse Lecklin, Eeva Lehtinen, Terhi Ollikainen, Tiiu Pohjolainen, Aleksi Poutanen, Marjukka Puolakka, Aki-Pekka Sinikoski, Jussi Särkilahti, Taru Turpeinen KANNEN KUVA/COVER PHOTO: Kalle Kataila KÄÄNNÖKSET/TRANSLATIONS: Ned Kelly Coogan OSOITE/ADDRESS: PL/PO Box 17800, FI-00076 Aalto, Finland PUHELIN/TELEPHONE: +358 9 470 01  VERKOSSA/ONLINE: aalto.fi, aalto.fi/magazine SÄHKÖPOSTI/E-MAIL: magazine@aalto.fi  OSOITTEENMUUTOKSET/CHANGE OF ADDRESS: alumni@aalto.fi PAINOTYÖN TILAAJA/PRINTING COMMISSIONED BY: Unigrafia Oy  PAINATUS/PRINTING: Libris Oy, 2017 PAPERI/PAPER: Edixion 250 g/m2 (kansi/cover) & 120 g/m2 (sisäsivut/pages) PAINOS/PRINT RUN: 35 000 ILMESTYY KOLME KERTAA VUODESSA/PUBLISHED THREE TIMES A YEAR

4 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19


03 Pääkirjoitus 04 Tekemässä – On the job   06 Nyt  Pieniä uutisia, isoja asioita.

  08 Nyt  Rehtori Tuula Teerin urakka Otaniemessä alkaa olla ohi.

10

Avauksia 

11

Oho! 

Vararehtori Tuija Pulkkinen pohtii, miten syntyy ”hyvä kakku” monialaisuuden hiekkalaatikolla. Startup Saunan Kasper Suomalainen opetteli tapahtumatuotantoa kantapään kautta.

12 Teema  Eri alojen osaajat kertovat, kuinka

yhdistetään monialaisuuden teoria ja käytäntö.

18

Teema 

Professor of Practice Niina Nurmi kouluttaa muutoksentekijöitä.

there  34 InCodeBus Africa tunes up for co-creation.

40 Wow!  Students mix maths and art. year  41 Aalto’s Key figures of 2016.

42 In-house  Dipoli will be our new main building.   44 Puheenvuoroja Professorit Jyrki Wallenius ja

Uolevi Lehtinen tarkastelevat monialaisuuden ja monitieteisyyden suhdetta.

45 Kolumni  Haukilahden lukion rehtori Pekka Piri

iloitsee yhteistyöstä yliopiston kanssa.

46 Väitöksiä Tekniikan tohtori Tommi Vatanen selvitti suolistobakteerien saloja.

valintoja 48 Arjen Professori Marketta Kyttä viihtyy paikoissa, joissa on ajallisia kerrostumia.

20 Kuka 

Brändivastaava Mikko Koskinen ja pientislaamon suuri päämäärä.

100  24 Suomi Sotasampo-verkkopalvelu avaa arkistot kaikkien käyttöön.

26 Aiheesta  Lupaava keksintö jalostaa jäteveden

Teema/Theme

lannoitteeksi.

TÄMÄ LEHTI tarkastelee monialaisuutta kilpailuetuna. THIS ISSUE looks at multidisciplinarity as an asset.

29 Aiheesta  Opiskelijat ideoivat omaishoitajille nettiapurin.

science  30 On Who, what, where, when

Oikaisu/Correction

Aalto University Magazinen numerossa 18 oli kannen kuvaaja väärin. Kannen on kuvannut Marc Goodwin. The credit for the Aalto University Magazine 18 cover was incorrect. The correct photocredit is Marc Goodwin.

Jaakko Kahilaniemi

– the forgotten histories of fashion 10 MIN Assistant Professor Paula Hohti explores everyday life during the Renaissance.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 5


Pentti Kujala

Nyt

Meritekniikan tutkimukselle lähes miljoona euroa EU-rahoitusta _

KOLME AALTO-YLIOPISTON meritek-

niikan tutkimushanketta on saanut yhteensä lähes miljoonan euron rahoituksen EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta. Hankkeissa kehitetään laivojen kerroslevyrakenteiden laskennallisia malleja, tutkitaan uudenlaisia materiaaleja laivanrakennuksen tarpeisiin ja tehostetaan arktisen merenkulun turvallisuutta. Professori Jani Romanoffin johtamassa SANDFECH-hankkeessa kehitetään hitsatuille kerroslevyrakenteille teoreettisia ja laskennallisia palkki- ja laattamalleja, jotka helpottavat rakennesuunnittelua. ”Laivanrakennuksessa on perinteisesti käytetty jäykistettyjä laattarakenteita. Niiden korvaaminen kevyemmillä kerroslevyrakenteilla on taloudellisempaa ja energiatehokkaampaa. Säästöjä syntyy materiaali-, tila- ja polttoainekustannuksissa.” RAMSESS-hankkeessa tutkitaan uudenlaisia laivarakenteita ja vastuuprofessorina toimii Heikki Remes. SEDNA-tutkimushankeen vastuuprofessori on Pentti Kujala ja tavoitteena on edistää turvallista meriliikennettä arktisella alueella. Meritekniikan ja arktisen tekniikan tutkimusryhmään kuuluu seitsemän pro6 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

fessoria, yksi kansainvälinen FiDiProprofessori sekä lehtoreita, tutkijatohtoreita ja tohtoriopiskelijoita. Lisäksi yliopiston johtama huippututkimusyksikkö Arktiset merelliset toiminnat ja merenkulku tarjoaa jatko-opiskelijoille kansainvälisen verkoston. Monialainen Cruise & Ferry -hanke tuo meritekniikkaan uusia innovaatioita yhdistämällä siihen talouden ja muotoilun. ”Tavoitteena on laajentaa osaamista jäänmurtajien ja suurten matkustajaalusten hydrodynamiikkaan sekä jään ja aaltojen vuorovaikutukseen”, sanoo professori Pentti Kujala. Aalto-yliopistosta valmistuu meritekniikan alalta vuosittain 20–30 diplomi-

insinööriä ja keskimäärin neljä tekniikan tohtoria. Yhteistyö on tiivistä esimerkiksi Meyerin Turun-telakan kanssa, jossa työskentelee parhaillaan neljä tohtoriopiskelijaa laivojen lujuustutkimuksen parissa. ”Meritekniikka on monialaista, ja alalle tarvitaan erilaista osaamista. Meritekniikan sivuaineet tarjoavat kaikille tekniikan opiskelijoillemme mahdollisuuden suuntautua alalle ja tuoda valmistuessaan esimerkiksi automaatio-, tieto- ja energiatekniikan osaamista alan yrityksiin. Cruise & Ferry -hankkeen kautta myös muotoilu- ja liiketoimintaosaaminen tulevat osaksi kokonaisuutta”, Kujala muistuttaa.

13.

on Aalto-yliopiston sijoitus maailmassa taiteen ja muotoilun alalla. Myös arkkitehtuurin ja johtamisen alat ylsivät 100 parhaan joukkoon yliopistojen QS Ranking 2017 -vertailussa.


Nyt

Uusi tehokas 5G-lähetin _ MOBIILILAITTEIDEN määrä kasvaa vauh-

dilla, minkä vuoksi matkaviestinjärjestelmien yhden tukiaseman kattamaa peittoaluetta on tulevaisuudessa pienennettävä. Tämä pienentää tukiasemien kokoa, mutta kasvattaa niiden lukumäärää. Aalto-yliopiston tutkijat ovat yhdessä Tampereen teknillisen yliopiston ja Nokia Bell Labsin kanssa kehittäneet uudenlaisen 5G-radiolähettimen, jonka toimintaperiaate on mahdollisimman digitaalinen: signaali muutetaan analogiseen muotoon vasta lähettimen viimeisessä vahvistinasteessa. Puolijohdeprosessien kehitys on mahdollistanut, että

signaali käsitellään radiolähettimessä digitaalisena lähes antennille asti, missä se muunnetaan sähkömagneettiseksi säteilyksi. ”Lähettimeen on kehitetty uusi, integroitu elektroniikkapiiri, joka mahdollistaa lähetettävän taajuuskaistan merkittävän kasvattamisen. Tämä lisää tukiasemien tiedonsiirtokapasiteettia jopa 20-kertaiseksi”, sanoo professori Jussi Ryynänen Aalto-yliopistosta. ”Kun 4G-lähettimien tiedonsiirtokaistanleveys on noin 20 megahertsiä, on 5G-lähettimellä mahdollista saavuttaa jopa 400 megahertsin kaistanleveys.”

Monissa tukiasemissa joustavuus on toteutettu rinnakkaisilla lähettimillä, joita voidaan laittaa päälle tai pois. Uuden sukupolven tukiasemissa operaattorit pystyvät valitsemaan parametreja säätämällä, miten ja mille laitteille ne jakavat signaalia asemien kautta. Tähän asti kohdentaminen on tapahtunut kiinteällä taajuusalueella.

Tuotanto lähellä tuotekehitystä tuo kilpailuetua _ TUOREEN TUTKIMUKSEN mukaan yritys-

ten kannattaa valmistaa teknologisesti vaativat tuotteet aina lähellä tuotekehitystä. Toisaalta mitä standardisoidumpaa valmistus on, sitä etäämmälle se on siirrettävissä nopeastikin. Valmistuspaikan valintaan vaikuttavat siis muutkin seikat kuin hinta – usein on kyse yrityksen toimintojen välisistä keskinäisistä riippuvuuksista. ”Jos markkinoiden tai tuotekehityksen läheisyys on yritykselle tärkeää, sijoitetaan valmistus todennäköisesti yrityksen kotimaahan tai hyvin lähelle sitä”, arvioi Aalto-yliopiston ja Etlan tutkijatohtori Timo Seppälä. Tutkimuksessa analysoitiin tuotannon sijoittamispäätöksiä standardisoitujen toimintatapojen, toimintojen keskinäisten riippuvuuksien ja niiden läheisyyksien näkökulmista. Esimerkiksi metsäkonevalmistaja Ponssella teknologiat ja digitaalisuus ovat niin kehittyneitä, että valmistus kannattaa toteuttaa tuotteiden testaamisen kanssa saman katon alla Vieremällä. Tämän seurauksena Ponssella on teknologinen etumatka kilpaileviin tuotteisiin verrattuna. ”Yritykset päätyvät usein sijoittamaan valmistuksen Kiinaan, koska siellä kaikki on ollut niin edullista. Toisaalta esimerkiksi presidentti Donald Trump on linjannut kaiken valmistuksen palauttamista Yhdysvaltoihin. Tämän tutkimuksen valossa asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia”, pohtii Seppälä.

Poliitikot nokittelevat somessa _ AALLON JA Helsingin yliopiston tutki-

joiden analyysi osoitti, että sosiaalisen median nokittelukamppailussa äänestäjä on vaarassa jäädä jalkoihin. Tutkijat osoittivat suurella verkkoaineistolla, että eri puolueiden ehdokkaiden keskinäinen vuorovaikutus somessa voi olla aggressiivista ja syyttävää. Tutkijat keräsivät dataa kevään 2015 eduskuntavaaliehdokkaiden aktiivisuudesta sosiaalisessa mediassa. He yhdistivät vaalikampanjoinnin aikana tehdyn verkkoetnografisen havainnoinnin laskennalliseen big data -tutkimukseen. Dataa kertyi yhteensä 1,2 miljoonan yksittäisen päivityksen tai kommentin verran. Vaikka koko miljoonan viestin aineistossa ehdokkaiden välistä viestintää käytiin vain vähäisessä määrin, ehdokkai-

Kuva esittää ehdokkaiden keskinäistä vuorovaikutusta Twitterissä. Eniten sosiaalisessa mediassa puhutaan oman puolueen ehdokkaiden kanssa.

den kinastelu näyttäisi keräävän yleisöä. Facebookissa nokitteleva kommentointi keräsi enemmän tykkäyksiä kuin neutraali keskustelu, ja ehdokkaat vastasivat esitettyihin syytöksiin aktiivisesti. ”Dialogi eri puolueiden ehdokkaiden välille syntyi usein siitä, että kritisoitu ehdokas alkoi puolustaa itseään. Viestit kulkivat usein myös mediasta toiseen; sosiaalisessa mediassa jatkettiin keskustelua asiasta, joka oli noussut esiin blogissa, uutisartikkelissa, televisiossa, mainonnassa tai erillisessä tapahtumassa”, kuvaa tutkija Matti Nelimarkka. Tutkijat päättelevät, että sosiaalinen media muuttaa vaalikampanjointia: ­verkkojulkisuus on yksi iso jatkuva vaalipaneeli, jossa koetetaan voittaa kilpailevat ehdokkaat ja mielipiteet. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 7


Nyt

Kahdeksan vuoden mieluisa työmaa Rehtori Tuula Teeri jättää tyynin mielin hyvästejä yliopistolle, jota hänet kutsuttiin rakentamaan. Teksti Eliisa Anttila Kuva Aki-Pekka Sinikoski

”ENSIMMÄISEKSI PITÄÄ katsoa, mil-

laiseksi Aalto-yliopiston toiminta muodostuu, ja mistä yhteiset synergiat löytyvät”, linjasi Tuula Teeri haastattelussaan, kun hänet oli joulukuussa 2008 valittu Aalto-yliopiston ensimmäiseksi rehtoriksi. Tuolloin oli monta rautaa tulilla, ja yliopiston syntyhetkiin liittyi paljon rakenteellisia uudistuksia, toiveita ja pelkojakin. Teeri kuitenkin tiesi, että pitää priorisoida, uudistukset oli jaksotettava usealle vuodelle. Johtajilta hän toivoi, että he osaisivat innostaa ja rakentaa tiimin, joka toimii. Kahdeksan vuoden kuluttua tuosta haastattelusta istumme keskustelemassa Otaniemessä, jälleen suuren rakennustyömaan äärellä. Kampukselle nousee uusia rakennuksia, entisiä peruskorjataan ja Länsimetroa odotetaan kuumeisesti.

Uusiin tehtäviin

Vuodet Aallon johdossa ovat lentäneet kuin siivillä, Teeri toteaa. Vauhti rehtorin työmaalla on vain kiihtynyt, mutta työstä ei ole tiedossa bonuspisteitä valmiin urakan vastaanottotarkastuksessa. Teeri muistuttaa, että Aalto ei ole valmis – yliopisto ei voi koskaan olla kokonaan valmis. Omalta osaltaan hän on kuitenkin rajapyykin äärellä ja ilmoittanut siirtyvänsä uusiin tehtäviin. Teeri aloittaa syksyllä työt Ruotsin kuninkaallisen insinööritieteiden akatemian toimitusjohtajana. ”Jos minusta tuntuisi, että työni Aal8 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

lossa jää kesken, en lähtisi mihinkään. Ne isot muutokset, joita johtamaan minut rekrytoitiin, on tehty. Aallossa on uusi, hyvin toimiva urapolkujärjestelmä, tutkimus on fokusoitu neljälle avainalueelle ja tutkimuksen laatu on parantunut. Opetusohjelmat on uudistettu palvelemaan tulevaisuuden työelämän tarpeita, ja yliopiston palvelutoimintoja on kehitetty tukemaan akateemista työtä tehokkaasti. Ne isot tavoitteet, jotka asetettiin yliopiston alkuvuosille, ovat toteutuneet yhdessä tekemällä. Meillä on nyt vahva pohja, jolle rakentaa monialaista ja monitahoista yhteistyötä elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa”

set leikkaukset katkaisevat tutkijan pitkäjänteisen työn ja uudelleenrakennus on hidasta. Vaikeassakin taloudellisessa tilanteessa tulisi pitää huolta tutkimuksen kovasta ytimestä, osaaminen on pienen maan tärkein valttikortti.”

Yhteishenkeä ja yhdessä oppimista

Rehtori pysähtyy pohtimaan, millainen Aallosta on rakentunut näinä vuosina. Hänen mielestään paras saavutus on hyvä yhteishenki. ”Kolmesta yliopistosta on muodostunut toimiva, monialainen, akateeminen Aalto-yhteisö. Ilman sitä ei voi saavuttaa konkreettisia tavoitteita. Ilahdun aina, Ikinä ei luovuteta kun joku tulee kertomaan monialaisen Välillä työtä on tehty hämärän rajamailla, hankkeen onnistumisesta tai siitä, että kuin urheilija maratonjuoksussa. on saanut ison apurahan tai pääomaa ”Tämä on ollut kova urakka koko orga- perustamalleen yritykselle. Pystymme nisaatiolle, ei pelkästään minulle. En ole iloitsemaan toistemme saavutuksista ja koskaan ajatellut luovuttamista, mutta tunnemme ylpeyttä kuulumisesta tähän pettymys oli kova, kun yliopistosektoyhteisöön.” ria alettiin leikata vuonna 2014, eikä Tuula Teeri toivoo, että hänet muisteaiemmista rahoituslupauksista pidetty taan rohkeana johtajana. kiinni.” ”Ajattelen, että mikään ei ole lähtökohLaadusta ei kuitenkaan ole koskaan taisesti mahdotonta. Saattaa olla, että tingitty, hän vakuuttaa. ideoitani pidetään välillä hulluina, mutta ”Päätettiin vain tehdä vähemmän, mahdoton voi muuttua mahdolliseksi, mutta yhtä hyvin. Säästökuuri hidasti, kun vain ryhdytään yrittämään.” muttei koskaan pysäyttänyt”, toteaa Hän kertoo myös oppineensa paljon Teeri päättäväisesti. kaikista Aalto-yliopiston aloista. Hänelle on tärkeintä yliopiston rahoi”En arvota ihmisiä sen mukaisesti, tuksen vakaus ja ennakoitavuus. onko osaaminen käytännön tekemistä tai ”Tutkijat ovat intohimotyöläisiä – teoriaa, erilaiset osaamiset täydentävät jos olosuhteet heikkenevät, he siirtytoisiaan. Puhun mielelläni yhdessä oppivät muualle resurssien perässä. Äkillimisesta. Ja ajattelen, että opiskelijat ovat


TUULA TEERI TÄYTTÄÄ 60 VUOTTA 20. KESÄKUUTA 2017. Hän toivoo, että syntymäpäiväonnittelujen ja kukkatervehdysten sijaan mahdolliset huomionosoitukset osoitettaisiin hänelle henkilökohtaisesti tärkeään hankkeeseen, Aalto-yliopiston varainhankintaan. lahjoittaminen.aalto.fi

kumppaneita, eivät asiakkaita. Opiskelijat näkevät paremmin ja ennakkoluulottomammin tulevaisuuteen kuin me.”

Ruotsi–Suomi–Ruotsi

Tuula Teerin koti on koko ajan ollut Tukholmassa, vaikka hänellä on asunto myös Otaniemessä. Hän tuli Aaltoon kuninkaallisen teknillisen korkeakoulun, KTH:n, vararehtorin tehtävästä. Miltä kahdeksan vuoden reissaaminen Suomen ja Ruotsin välillä on tuntunut? ”En ole ainakaan ehtinyt jumiutua kotiin”, Teeri naurahtaa. ”Kun on töissä, niin on töissä täyspainoisesti. Eikä Ruotsi niin kaukana ole. Viikonloppuni alkaa, kun perjantaisin lentokoneessa avaan Suomen Kuvalehden.” Vapun lähestyessä on myös syytä kysyä, onko Teeri koskaan joutunut teekkarijäynän kohteeksi.

”En. Johtuisiko siitä, että Aallon rehtorina on nainen?” Mutta ”uudempaa ranskalaista torwimusiikkia” soittava Retuperän WBK on tullut hänelle tutuksi. Puhallinorkesteriin liittyy myös rehtorin salainen lahjakkuus. Sellaisessa soittokunnassa hän on itsekin ollut nuoruudessaan. ”Minä voin lähteä Aallosta, mutta Aalto ei lähde koskaan minusta. Niin täysivaltainen ja ainutkertainen kokemus tämä on ollut.”

Kirjoittaja on Fennian viestintäjohtaja. Hän haastatteli Tuula Teeriä myös vuonna 2008 työskennellessään Taideteollisen korkeakoulun viestintäjohtajana. Haastattelu on julkaistu Arttu-lehden numerossa 1/2009.

PS. Mitä teet kotona ensimmäisenä? ”Upotan sormet multaan. Puutarhanhoito on rentouttavaa.” Mikä on lempipaikkasi? ”Metsä. Nautin hiljaisuudesta ja luonnon läheisyydestä.” Mitä muuttaisit Suomessa? ”Jos saisin taikasauvan, taikoisin meille enemmän iloa, myönteisyyttä ja ylpeyttä osaamisestamme. Itsekuri kuuluu vahvasti kansanluonteeseemme ja tekee onnistumisen vaikeaksi. Pitäisi olla armollisempi itselleen. Haluaisin, että lasi on aina puoliksi täynnä. Ruotsalainen epäonnistuu vähemmillä murheilla. Jos jokin menee pieleen, siellä ajatellaan, että jokin toinen asia menee sitten paremmin.” AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 18 \ 9


Avauksia

Yliopiston johdon puheenvuoro.

Y

LIOPISTOISSA monialaisuus jää

usein kaksivuotiaiden hiekkalaatikkoleikkien tasolle: lapset leikki­ vät kyllä vierekkäin, mutta eivät keskenään. Yhteispeli onnistuu vasta sosiaalisten taitojen kehityttyä. Monialainen yhdessä tekeminen on ominaista Aalto-yliopistolle. Olemme ylpeästi omanlaisemme yliopisto, jollaisia ei maailmalta monia löydy. Lähin vertailukohta voisi olla New Yorkin humanistisiin tieteisiin ja designiin profiloitunut New School. Monialaisuus ei kuitenkaan synny itsestään, eikä se aina ole helppoa. Alakohtaiset tutkimustraditiot poikkeavat toisistaan, tekniikan jargon ei hevin avaudu muotoilijalle, ja insinööri voi hämmentyä luovien alojen tavasta jäsentää maailmaa. Kauppatieteilijä taas saattaa tavoitella vauhdikkaampaa lähestymistapaa ongelmanratkaisuun. Koko luovan potentiaalin vapauttamiseksi tarvitaan aktiivista toimintaa, paljon yhteisiä kokeiluja, kommunikaatiota ja ymmärtämisen avartamista. Onneksi meillä on nuoret, ennakkoluulottomat, uteliaat ja kaikelle avoimet opiskelijamme. Heille luovien alojen metodit, tuotekehityskurssit ja monialaiset temaattiset maisteriohjelmat avaavat ovia ja yhteyksiä. Kun poikkitieteisyys ja monikulttuurisuus ovat osa oman 10 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

alan syventäviä opintoja, kasvaa nuorista muutoksentekijöitä ja pelinrakentajia, jotka verkottuvat niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Tutkimustoiminnassa emme eristäydy norsunluutorniin. Välitämme tietoa viimeisimmistä tutkimustuloksista yhteiskuntaan, mikä kirvoittaa myös uusia tutkimuskysymyksiä. Tutkimustuloksista ei synny vain tieteellisiä julkaisuja, vaan uusia sovelluksia, ratkaisuja ja palvelukonsepteja. Monitieteisyyttä tarvitaan esimerkiksi laivanrakentamisessa, johon liittyy niin jäissä liikkumisen mekaniikka, erilaiset tietojärjestelmät kuin vaikkapa risteilyaluksen ”minikaupungin” toiminnallinen ja esteettinen suunnittelu. Kampus on yliopiston oma hiekka­ laatikko ja samalla sen sydän. Haluamme kampukselle opiskelijoiden ja tutkijoiden lisäksi myös yrityksiä, julkisen ja kolmannen sektorin toimijoita, lapsia ­ja aikuisia, asukkaita ja satunnaisia ohikulkijoita. Hiljattain käynnistynyt teollisen internetin kampus on erinomainen esimerkki toiminnasta, joka tuo yrityksiä yhteen yliopiston kanssa kehittämään uusia ratkaisuja. Aallon tiloissa toimiva Haukilahden lukio puolestaan avaa jo lukioikäisille ovet yliopiston toimintaan. Oppilaat ­pääsevät käyttämään yliopiston tiloja ja

Veera Konsti

Monialaista yhteispeliä

osallistumaan kursseille. Tämä yhteistyö on saanut myös tunnustusta: Koulu palveluna -hanke palkittiin hiljattain sekä kansallisessa että kansainvälisessä koulutusalan laatukilpailussa. Uudet yritykset syntyvät uusista ­ideoista ja motivoituneista tekijöistä. Otaniemessä syksyllä käynnistyvä ­ A Grid -yrittäjyyskeskittymä tarjoaa eri alojen startup- ja pk-yrityksille monenlaisia palveluja liiketoimintamallien ja kasvustrategioiden kehittämiseen. Yliopisto puolestaan avaa yrityksille infrastruktuurejaan sekä näkymän uusimpiin tutkimustuloksiin. Henkilöstömme on kansainvälisempää kuin koskaan ennen, mikä kehittää taitojamme toimia monikielisessä ja -kulttuurisessa ympäristössä. Nuoret ja lahjakkaat tutkijat ja professorit ovat valmiita tarttumaan kansallisiin ja kansainvälisiin mahdollisuuksiin. Yliopiston tulevaisuus rakentuu kuin se hiekkalaatikon ”hyvä kakku”, toimeliaisuudesta ja toistoista, tiedoista ja ­taidoista, mutta ennen kaikkea lahjakkaiden yksilöiden yhteistyöstä.

_ Tuija Pulkkinen tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava vararehtori


Palstalla kerrotaan tapauksesta, joka ei mennyt aivan oppikirjan mukaan.

Oho!

Paniikkia ennen paneelia Startup Saunan Kasper Suomalainen opetteli tapahtumatuotantoa kantapään kautta.

Teksti Paula Haikarainen Kuva Aleksi Poutanen Kuvitus Annukka Mäkijärvi

”VUONNA 2014 olin opiskelijoiden yrittäjyysyhteisön

Aaltoesin puheenjohtaja. Tärkein tehtäväni oli hankkia toiminnalle rahoitusta säätiöiltä ja yrityksiltä. Olin sitä ennen pyörittänyt muutaman tonnin budjetteja, ja yhtäkkiä summa viisikymmenkertaistui. Suurin ponnistuksemme oli Tulevaisuuden Suomi -tapahtuman järjestäminen. Se oli paneelikeskustelu Messukeskuksessa lokakuussa. Meistä kukaan ei ollut aiemmin järjestänyt yli sadan hengen tapahtumaa, ja sinne piti saada yleisöä 3 200 henkeä. Yle ja Maikkari olivat tulossa, ja mukaan oli lupautunut nimekkäitä puhujia, kuten Nalle Wahlroos ja Antti Herlin. Pelkkä Messukeskuksen vuokra oli usean kymppitonnin verran. Lähestyin mahdollisia sponsoreita sähköpostitse. Lähetin yli sata meiliä, jotka osoitin henkilökohtaisesti yritysten johtajille. Yksi heistä oli Nokian Rajeev Suri. Kului kaksi viikkoa, ja muutama johtaja oli vastannut ’ehkä’. Kukaan ei ollut vastannut ’kyllä’. Surista ei ollut kuulunut mitään. Yhtäkkiä tajusin, että olin lähettänyt suomenkielisen meilin. Miten saatoin olla niin tyhmä! Ei auttanut kuin lähettää uusi nöyrä viesti: ’Sorry, tässä sama setti englanniksi’. Pian sainkin Surilta vastauksen, joka pelasti paljon. Hän totesi lyhyesti, että tämä on juttu, jota he haluavat tukea koko pyytämällämme summalla, lähettäkää lasku. Se oli käännekohta, jonka jälkeen hommat alkoivat sujua. Jossain vaiheessa tuli kuitenkin hetki, jolloin meillä oli erääntymässä 30 tonnin lasku viiden päivän päästä, ja tilillä oli 800 euroa. Ja tietenkin papereissa oli minun, puheenjohtajan, nimi. Kahta päivää ennen katastrofia saimme rahat kokoon. Silloin sitä vain putosi kiitollisena polvilleen – YESH! Monenlaista muutakin härdelliä ilmaantui. Paneeli­ keskustelun piti tulla livenä A-studiossa. Mutta juuri tuolloin Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan ja Yle ilmoitti, että se onkin nyt Venäjä-ilta. Mikäpäs siinä. Järjestelyt hoidettiin vapaaehtoisten voimin, ja heitä jäi lopulta pois neljänneksen verran kaikista lupautuneista. Ulospäin tämän ei annettu näkyä. Tapahtuma toteutui, ja siitä tuli hyvää palautetta. Mutta järjestäjän näkökulmasta se oli yhtä kaaosta. Meillä ei ollut plan B:tä. Jos emme esimerkiksi olisi saaneet Messukeskuksen vuokraa maksettua, olisimme menneet konkurssiin. Tuo vuosi on opettavaisimpia kokemuksia elämässäni. Opin, että aina tulee eteen asioita, joita ei voi kontrolloida. Sitten on asioita, joita voi tehdä hyvin ja oikein. Ja sitten on asioita, joissa pitää vain ottaa riski.” AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 11


Teema

12 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19


Monialaisuuden teoria ja käytäntö Nykymaailman entistä mutkikkaammat ongelmat harvoin ratkeavat vain yhden tieteenalan voimin. Mutta miten monialaisuutta käytännössä toteutetaan? Teksti Heidi Hammarsten Kuvat iStock, 123rf, Science Photo Library Kuvitus Annukka Mäkijärvi

MULTIDISCIPLINARITY IN THEORY AND PRACTICE Article in English on the web: aalto.fi/magazine


M

ILTÄ NÄYTTÄÄ risteilyalus vuonna 2035?

­ yntyykö se aivan uusista materiaaleista, onko S voimanlähteenä aurinkoenergia ja moottorin tilalla akku, ovatko aluksen päästöt ilmaan ja veteen painettu nollaan? Tällaisia asioita pohtii professori Jani Romanoffin johtama Cruise & Ferry 2.0 -tutkimushanke. Se on jatkoa Aalto-yliopistossa vuodesta 2010 toimineelle Cruise & Ferry Experience -konseptille, jossa risteilijöitä katsotaan monitieteisestä näkökulmasta maisterinkoulutustasolla. ”Pyrimme viemään Cruise & Ferry -osaamista vielä syvemmälle, väitöskirja- ja huippututkimustasolle. Pohdimme sellaisia konsepteja, joita muut eivät uskalla edes miettiä. Tavoitteena on löytää hankkeita, joissa olemme mukana useamman Aallon koulun voimin yhdessä yritysten kanssa”, kuvaa Romanoff, joka työskentelee meritekniikan ja arktisen tekniikan tutkimusryhmässä.

Jani Romanoff

Cruise & Ferry Experiencen ideana on, että samasta aiheesta tehdään aina kolme lopputyötä. Tekijä voi olla mistä tahansa Aalto-yliopiston kuudesta korkeakoulusta eli aihe voi liittyä teknologiaan, designiin tai liiketoimintaan. Idean isät ovat meritekniikan professori Pentti Kujala ja Markus Ahola, joka on juuri väitellyt tohtoriksi risteilylaivojen muotoiluprosessista Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. (ks. sivu 46) ”Yleensä alan ongelmat ovat kokonaisvaltaisia, ­ joten niihin pitää saada riittävän monta näkökulmaa”, Romanoff perustelee. Yhteinen aihe on voinut olla esimerkiksi risteilijän uudentyyppinen, entistä kapeampi kansirakenne. ­Lopputöissä on pohdittu, miten se vaikuttaa käyttäjä­ kokemukseen, millainen runkopalkin mitoitus siihen 14 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

tarvitaan ja millaisia uusia palveluita rakenne mahdollistaa risteilijässä. Aina ei ole saatu kerättyä täyttä kolmikkoa lopputöitä, mutta niitä on kuitenkin valmistunut jo liki 30. Konsepti on myös kerännyt palkintoja innovatiivisuudestaan.

Turvallisempaa luukirurgiaa

Lääketieteen opiskelija Visa Sippola oli mukana neurokirurgian tutkimusryhmässä Helsingin yliopistossa, kun häntä alkoi vaivata ongelma: Luun poraaminen leikkauksissa vaurioittaa helposti myös hermoja ja muita kudoksia. Voisiko sitä varten kehittää laitteen, joka olisi potilaan kannalta turvallisempi? Sippola otti yhteyttä Aalto-yliopiston professoriin Petri Kuosmaseen, joka esitteli hänelle Shahab Haerin, konetekniikan opiskelijan. Syntyi Surgifytiimi, johon liittyi pian myös tuotantotalouden opiskelija Juho Carpén. Sippola on nykyisin Surgifyn lääketieteellinen johtaja, Haeri tekninen johtaja ja Carpén kaupallinen johtaja. ”Lääketieteellisen teknologian innovoinnin pohjan muodostaa lääketieteen ja tekniikan osaamisen liitto. Lääketieteen osaaja tietää kliinisen toiminnan arjesta: mitkä ovat merkittävimmät ratkaistavat pulmat. Insinööri taas on lääkärin paras ystävä. Yhdistelmä mahdollistaa ongelmien ja ratkaisujen pallottelun sekä ennestään tuntemattomien kombinaatioiden löytämisen”, kuvaa Sippola.

Visa Sippola

Lääketieteessä kliinisen osaamisen, tekniikan ja liike­ toiminnan yhdistelmä ei kuitenkaan vielä riitä. Ala on tiukasti säädelty, ja säätely voi vaikuttaa myös teknologi-


Teema

ONGELMAT OVAT KOKONAISVALTAISIA, JOTEN NIIHIN PITÄÄ SAADA MONTA NÄKÖKULMAA siin ratkaisuihin. Siksi mukaan liittyi laatujohtamisesta ja regulaatiosta vastaava Jukka Kreander. Sippola korostaa, että vaikka tutkimuksen tavoite olisi kuinka idealistinen, myös kaupallista osaamista tarvitaan. ”Tässä ei ole mitään ristiriitaa. Jos haluaa, että mahdollisimman moni hyötyy keksinnöstä, se täytyy kaupallistaa. Kun itse tajusimme tämän, asiat alkoivat rullata ja saimme rahoitusta.” Surgify on Tutkimuksesta liiketoimintaa -projekti, jota Tekes rahoittaa ja Aalto-yliopisto hallinnoi. Tarkoitus on tutkia aihetta pitemmälle ja selvittää kaupallistamisvaihtoehtoja. Tällä hetkellä päällimmäisenä vaihtoehtona on spinoff-yrityksen muodostaminen.

Tekstiilikuituja suljetussa kierrossa

Monialainen on myös professori Herbert Sixtan ­Ioncell F -tutkimusryhmä, joka kehittää uudenlaisen selluloosamuuntokuidun kehräysteknologiaa. Ryhmä on yltänyt tiedepohjaisessa ideakilpailussa Helsinki Challengessa semifinalistien joukkoon.

Herbert Sixta

Sixtan Ioncell-hanke erottuu muista vastaavista sillä, että tavoitteena on täysin suljettu kierto: tekstiilin materiaalina voi käyttää sellun lisäksi myös kierrätyskuitua vanhoista kankaista ja myös tuotantoprosessissa käytetyt liuottimet ja vesi kierrätetään. Tiimiin kuuluu väkeä lähes kaikista Aalto-yliopiston kouluista, laskee Sixta. Kemian tekniikkaa kiinnostaa prosessi, konetekniikkaa valmistuslaitteiston suunnittelu, taiteiden ja designin väkeä lopputuote. ”Teemme yhteistyötä jopa metallurgian tutkijoiden kanssa, he haluavat selvittää, voisiko selluloosaa käyttää myös metallien pinnoittamiseen. Mutta monialainen yhteistyö vaatii sitä, että on yhteinen päämäärä ja kaikki hyötyvät – ilman sitä se ei ikinä toimi.” Puupohjaisia tekstiilikuituja on jo olemassa, kuten perinteiset viskoosi ja rayon sekä uudempi Tencel. Helsingin yliopiston orgaanisen kemian tutkijat suunnittelivat alun perin kehittävänsä uudenlaisen liuottimen selluloosan erottamiseen. ”Käyttämämme liuottimet ovatkin lopulta uusia vain tekstiileille, huomasimme että muilta aloilta tutut liuottimet toimivat tässä hyvin. Pyrimme viskoosin tai puuvillan kaltaisiin ominaisuuksiin, mutta kankaasta tuli laadultaan vielä parempaa, miellyttävän tuntuista ja hyvin kestävää.”

Yhteinen kieli, erityinen osaaminen Sellutekniikan professori Sixtallakin oli mielessään ongelma, johon haluttiin löytää ratkaisu: voisiko kehittää uuden ympäristöystävällisen tekstiilimateriaalin, joka on täysin kierrätettävä? Maailma on vähitellen herännyt siihen, että puuvillan tuotanto vaatii liikaa ­viljelysmaata ja kuluttaa valtavasti vettä. Suurin ­ osa tekokuiduista taas on öljypohjaisia. ”Ensimmäisen kolmen vuoden aikana pystytimme infran ja keräsimme henkilöstön. Helsinki Challenge -tiimi on hyvin tasapainoinen ryhmä, johon kuuluu lisäksemme Helsingin yliopisto ja kaksi yritystä, ­ Stora Enso ja Marimekko”, Sixta kuvaa.

Meritekniikan professori Jani Romanoff korostaa, että monialaisuus vaatii tiimiltä paitsi kokonaisuuden ymmärtämistä myös syvää osaamista kunkin omasta erityisalasta. ”Tiimillä pitää olla yhteinen kieli, yksilön pitää pystyä kommunikoimaan eri alojen edustajien kanssa. Mutta pitää myös päästä syvälle, jokaisen pitää löytää synteesiajattelun lisäksi oma osaamisalueensa.” Cruise & Ferryssä yhteinen kieli varmistetaan suhteellisen tiiviillä 25 opintopisteen yhteisellä modulilla. Surgifyn Visa Sippola huomauttaa, että myös henkilökohtainen kiinnostus monialaisuutta kohtaan merkitsee paljon. ”Minua ajoi aiheen pariin joku sellainen sisäinen AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 15


Teema

YHTEISTYÖ AUTTAA MYÖS RAHOITUKSEN SAAMISESSA

Tohtoritason osaamista laivanrakennukseen insinööri, joka on verissä koneinsinööri-isän puolelta. Lääketieteellisessäkin minua on aina kiinnostanut uusin teknologia”, kertoo Sippola. Professori Herbert Sixta painottaa omaa 30 vuoden kokemustaan ensin tekstiilikuituja valmistavasta teollisuudesta ja sitten tutkijana. Se on auttanut hahmottamaan alaa eri näkökulmista. Hän korostaa myös sitä, että monialaisuuden on hyödytettävä kaikkia osapuolia. ”Ioncellissä Helsingin yliopisto ei olisi voinut tehdä mitään ilman meitä ja päinvastoin, lisäksi kaikki osapuolet oppivat toisiltaan. Yhteistyö auttaa myös rahoituksen saamisessa”, Sixta listaa. Myös yritysten rooli monialaisissa projekteissa on keskeinen. Cruise & Ferryn opiskelijoita on sparrannut ohjausryhmä, johon kuuluu sekä Aallon professoreja eri kouluista että risteilyalan ja meritekniikan yritysten keskeisiä hahmoja. Mukana on Meyer Turun edustajien lisäksi esimerkiksi Royal Caribbean -varustamo ja suunnitteluyritys Foreship. Helsinki Challengen Ioncell-tiimissä ovat mukana Stora Enso mahdollisena kuitujen valmistajana, Marimekkoa taas kiinnostaa lopputuote. Marimekko esitteli ensimmäisen Ioncell-mekon muotinäytöksessään 2014.

Tulokset näkyvät vähitellen

Surgify on nyt tuottanut kirurgisen poranterän, joka leikkaa pelkästään kovia kudoksia, mutta ei pehmeitä kudoksia kuten verisuonia tai hermoja. Terä ei vaadi uusia leikkauslaitteita vaan sen voi vaihtaa vanhan terän tilalle, eikä sen käyttö vaadi harjoittelua kirurgilta. ”Useat kirurgit ovat jo testanneet teriä prekliinisissä olosuhteissa, ja olemme saaneet loistavaa palautetta. Seuraava askel ovat leikkaukset oikeilla potilailla”, ­Sippola kertoo. Loppuvuonna ratkeaa, miten Ioncell menestyy ­Helsinki Challengessa, mutta hankkeen kaupallinen menestys selviää vasta vuosien päästä. On vielä selvittämättä, onnistuuko tuotanto kilpailukykyisin kustannuksin laajassa mitassa. ”Seuraavaksi tarvitaan iso pilottitehdas, joka on jo kymmenen miljoonan euron hanke. Sen voisi tehdä mahdollisesti yhdessä VTT:n kanssa, mutta mukaan on saatava myös ainakin yksi yritys. Jos tuotanto onnistuu kannattavasti, ainakaan markkinat eivät ole ongelma: kaikki tarvitsevat hyviä tekstiilejä”, Sixta muistuttaa. 16 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

Kun Meyerin Turun-telakan rakenneana­ lyytikkona työskentelevä Ingrit Lillemäe-Avi lähti vuonna 2010 tekemään meritekniikan väitöskirjaa, hänellä oli mielessään työelämä eikä akateeminen ura. ”Mietin kyllä pitkään, onko tohtoritason akateemisuus ylipäänsä minua varten. Mutta ajattelin, että minun pitää vielä oppia lisää, syventää osaamistani ja taitojani, jotta varmistaisin asemani työelämässä”, kertoo Lillemäe-Avi. Hän oli virolaisen kandidaattitutkinnon jälkeen tullut suorittamaan meritekniikan maisteriopintoja Aalto-yliopistoon ja valmistui vuonna 2009. Alun perin hänen oli tarkoitus jatkaa väitöskirjaan lopputyön aiheesta, joka liittyi laivojen väsymiskuormituksen arviointiin. Noin vuoden jälkeen aihe vaihtui kuitenkin risteilyalusten rakenteiden väsymislujuuteen, koska väitöskirjan ohjaajan Heikki Remeksen tutkimusryhmä keskittyi siihen aihepiiriin. ”Kun vaihdoin aihetta, työ alkoi edetä nopeasti ja sujuvasti. On tärkeää saada ­ryhmältä tukea, ei tarvitse ponnistella yksin ja voi keskustella ongelmista muiden kanssa.” Työelämään siirtyminen kävi LillemäeAvilta saumattomasti. Tutkimusryhmä teki yhteistyötä Meyerin kanssa ja yhteistyö tiivistyi edelleen, kun Lillemäe-Avi teki postdoc-tutkimusta Meyerilla. Nykyiseen työhön kuuluu sekä rakenteellisia laskelmia että Meyerin yhdessä yliopistojen kanssa tekemien tutkimusprojektien hallinnointia. ”Kun aloitin väitöskirjaa, olin melko varma, että päädyn yrityspuolelle töihin. Harkitsin kuitenkin myös akateemista uraa, ja edelleenkin ajattelen ’never say never’. Nykyisessä työssäni voin hyödyntää kaikkea, mitä olen aiemmin oppinut. Tulevaisuudessa minua kiinnostaa eniten toimia yrityksen ja akateemisen tutkimuksen välissä ­tutkimusta käytäntöön soveltaen.”


Teema

Muutoksentekijöitä kouluttamassa

Professor of Practice Niina Nurmi tietää, miten uutta syntyy. Tarvitaan eri alojen osaajista koostuva tiimi, joka tuntee olonsa turvalliseksi.

”M

ONIALAISTEN TIIMIEN riski epä-

onnistua on suuri”, kuvaa Professor of Practice Niina Nurmi. Voi olla, etteivät eri aloilta tulevat ihmiset löydä yhteistä kieltä, eikä projektiin varattu aika riitä jaetun maaperän etsimiseen. Tyhmille kysymyksille saatetaan nauraa tai tiimiläisiä pelottaa avata suunsa. Mitään uutta ei synny. ”Mutta kun monialainen tiimi onnistuu, potentiaali läpimurtoinnovaatioihin on suuri”, Nurmi sanoo. Tämän vuoksi ihmisiä eri taustoista kannattaa tuoda yhteen, riskin uhallakin.

IDBM yhdistää Aallon alat

Organisaatiopsykologiasta väitellyt Niina Nurmi tietää, miten eri alojen edustajista koostuva tiimi saadaan irti lähtökuopistaan. 18 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

”Olen aina ollut kiinnostunut siitä, ­milloin ihmiset ovat parhaimmillaan.” Nurmi vetää Aalto-yliopiston IDBMmaisteriohjelmaa (International Design Business Management), jossa tekniikan, talouden ja muotoilun osaajat tulevat yhteen. Nurmi on työskennellyt Aallossa yli kymmenen vuotta tutkien organisaatioita. ”Olen ollut aina monialaisissa tiimeissä, joiden yhteistyökumppaneina on ollut esimerkiksi lääkäreitä”, Nurmi kuvaa. Välissä hän vietti useita vuosia Yhdysvalloissa Stanfordin yliopistossa tutkijatohtorina. Monialaisuuden nimeen vannotaan nykyään monissa yhteyksissä, mutta suomeksi se on terminä Nurmen mukaan haastava. ”Englanniksi monialaisuutta kuvaa

Teksti Johanna Lassy Kuva Jaakko Kahilaniemi paitsi sana multidisciplinary, myös interdisciplinary. Monialaisuus voi siis tarkoittaa sitä, että eri alojen ihmiset tekevät töitä paitsi rinnakkain, mutta toisaalta myös peräkkäin”, Nurmi kuvaa. IDBM-opinnoissa tiimiytyminen alkaa opintojen ensimmäisestä päivästä. Viime syksynä ryhmä aloitti lukuvuotensa pystyttämällä pop-up-ravintolan Helsingin Teurastamolle yhden illan ajaksi osana luovan ryhmätyön kurssiaan. Ryhmä konseptoi, kokkasi ja tarjoili kolmen ruokalajin illallisen. Samalla tutkittiin yhteisön syntymistä sekä kulttuurieroja.

Lainalaisuudet tunnettava

IDBM-opintoja ohjaa niin sanottu T-malli. Oman alan kandiopinnoista omaksuttu osaaminen valjastetaan maisterivaiheessa monialaiseen tekemiseen.


Huippuyliopistosta tarttuivat mukaan teesit:

1. Kysy! Stanfordissa on erityistä yhteisön tuki. Siellä kaikkea voi ja pitää kysyä. Suomessa tekeminen on itsenäisempää.

Ohjelmaan valituista noin puolet tulee ulkomailta. Valinta tehdään hakijoiden akateemisten edellytysten ja motivaation perusteella. ”Omaan alaan liittyvät lainalaisuudet pitää tuntea, jotta syntyy hyvät edellytykset monialaiselle tekemiselle”, Nurmi sanoo. ”Myös ohjelman vetäjien tiimi on monialainen, eli painiskelemme itse samojen asioiden kanssa”, hän toteaa nauraen.

3.

2.

Tuota ensimmäinen versio vikkelästi! Prototyypin tai luonnoksen on synnyttävä nopeasti.

Keskustele! Keskustelukulttuuri on Stanfordissa rikasta. Erilaisia ajatuksia uskalletaan tuoda pöytään. Niitä myös odotetaan ja sitä, että olet kova tekemään töitä.

jestämät ”ahdistusjuhlat”, joissa jokainen saa kertoa muille, mikä tekeillä olevassa projektissa huolestuttaa. Tämän jälkeen ahdistuksenaiheet pisteytetään ja niistä keskustellaan. Avaintekijänä on Nurmen mukaan avoin vuorovai­kutus. ”Negatiivisilla asioilla on valtaa niin kauan, kunnes ne sanoitetaan ja niihin keksitään ratkaisu.”

nähty liittyvän tuotteiden tai palveluiden muotoiluun. Nyt se tulee mukaan esimerkiksi strategiatyöhön ja organisaation suunnitteluun. ”Nyt designataan jo tiimejä, kun mietitään, keitä tuodaan yhteen”, Niina Nurmi sanoo. IDBM-ohjelman käyneet ovat Nurmen mukaan muutoksentekijöitä omissa organisaatioissaan. Designajattelun omaksuminen osaksi prosesseja vaatii Keskiössä kysymys ”miksi” muutosta, ja juuri siihen IDBM-ohjelman Kahden vuoden IDBM-opintoja rytmittä- opiskelijat koulutetaan. Yhteinen maaperä vät yrityksiltä tulevat muotoiluhaasteet. ”IDBM-identiteetti heijastuu pitkälle Hyvä ilmapiiri on ensiarvoisen tärkeää, Opiskelijat voivat esimerkiksi suunni- työelämään. Valmistuneet maisterit työljotta monialainen tiimi voi onnistua. tella jollekin uudelle palvelulle konseplistyvät hyvin ja sijoittuvat designinten”Tiimiläisillä pitää olla niin vahva tur- tin tuottamalla siitä prototyypin ja miet- siivisiin tehtäviin esimerkiksi konsulvallisuuden tunne, että he uskaltavat timällä sille liiketoimintamallin ja strateiksi, tuote- tai palvelukehitykseen sekä kysyä tyhmiä. Lisäksi eri alojen asiantun- tegian. yrittäjiksi.” tijoiden on oltava valmiita vastaamaan ”Oppisen kannalta rikas dialogi on oman alansa peruskysymyksiin. Arvosta- hedelmällistä. Havahtuu, että hei, tätävasti ja kunnioittavasti”, Nurmi kuvaa. hän voi katsoa noinkin!” Hyvän ilmapiirin synnyttämisen Designajattelu on lähtökohtaisesti avalisäksi on varattava aikaa yhteisen maarakatseista. Kaiken tekemisen keskiössä Niina Nurmi on väitellyt tohtoriksi Aaltoperän etsimiseen. on asiakaslähtöisyys ja kysymys ”miksi”. yliopistosta tuotantotalouden laitokselta ”Epäonnistumisen riskit hallitaan ”Yritykset pohtivat esimerkiksi, miten organisaatiopsykologian alalta. Nurmi sillä, että panostetaan yhteisen kielen ne voisivat hyötyä vaikkapa tekoälystä. on työskennellyt Aallossa yli kymmenen vuotta globaaleja R&D-organisaatioita synnyttämiseen ja yhteiseen ymmärryk- Tässä kohtaa opiskelijamme yleensä seen.” kysyvät, miksi. Miksi asiakas ylipäätään tutkivissa hankkeissa sekä viimeiset neljä Nurmen mukaan ryhmässä kannattaa tarvitsee tekoälyä johonkin tuotteeseen”, vuotta tutkijana Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa. etsiä analogioita sellaisista asioista, jotka Nurmi kuvaa. ovat kaikille tuttuja, kuten luonto tai hisNurmi nimitettiin Kauppakorkeakoulun Professor of Practice -tehtävään toria. Ja epäonnistumisen on oltava salDesignajattelu vaatii muutosta littua. IDBM-ohjelman kulttuuriin kuuluva alkuvuodesta 2017. Ennen akateemisia tehtäviä hän työskenteli CRF Health Nurmi mainitsee hyvänä esimerkkinä designajattelu voimistuu myös yritys-yrityksen henkilöstöpäällikkönä. teknologiajätti Googlen tiimeilleen järmaailmassa. Muotoilun on aiemmin

_

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 19


Uskalla unelmoida isosti Kyrö Distilleryn tarina on kuin menestyvän yrittäjän oppikirjasta. Mutta Mikko Koskinen tietää, että myös oikealla ajoituksella on merkitystä. Teksti Krista Kinnunen Kuvat Aleksi Poutanen

S

E ALKOI saunaillassa saadusta

ideasta. Että vaikka rukiista tehdään Suomessa jo kaikkea, alkoholia siitä ei valmisteta. Mikko Koskinen ja kumppanit päättivät ryhtyä tuumasta toimeen. Kyrö Distillery perustettiin vuonna 2012, ja Koskinen on toiminut sen brändivastaavana nyt kolme vuotta. Alussa askarrutti, onko bisnestä mahdollista tehdä riittävän isossa mittakaavassa ja saada elanto usealle ihmiselle. Selvitystyön perusteella vaikutti, että mahdollisuuksia on. Miehet tutkivat muun muassa ruotsalaista viskitislaamoa Mackmyraa ja olivat yhteydessä kaikkiin, jotka tislauksesta jotain tiesivät. Kolme kuukautta myöhemmin firma oli perustettu, ja puolen vuoden sisällä nykyinen tiimi oli koossa. Koskisen lisäksi mukana ovat Miika Lipiäinen, Kalle Valkonen, Miko Heinilä ja Jouni Ritola. Sen jälkeen kun yrityksen Napue-gini vuonna 2015 valittiin maailman parhaaksi International Wine and Spirit ­ -kilpailussa, palaset ovat loksahtaneet kohdalleen vauhdikkaasti. Pientislaamosta on tullut maailmanlaajuinen menestystarina. Mikä menestyksen selittää? ”Aika oli oikea tämän alan yritykselle. Craft-trendi ja käsintehtyjen tuotteiden kysyntä on johtanut muun muassa pienpanimoiden ja kahvipaahtimoiden nousuun. Osuimme Suomessa täydelliseen rakoon, olemme ensimmäinen 20 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

uuden ajan pientislaamo. Muualla maapiirissä seuraava askelma, jolle edetä.” ilmassa trendi oli jo pidemmällä, mutta Koskinen kertoo, että aluksi kaikki emme olleet auttamattomasti myöhässä”, oma ja melkeinpä vanhempienkin omai­Koskinen kertoo. suus oli yrityksessä kiinni. Lainat on nyt saatu maksettua ja lisärahoitusta kerätStartup-opeilla vanhaa uusiksi tyä lähes kaksi miljoonaa euroa. ”Alun alkaen oli selvää, että onnistuak­ ”Saimme mukaan ihmisiä ja yrityksiä, semme meidän on kyettävä muuttajotka pystyivät sijoituksen lisäksi omalla maan suomalaisten juomatottumukpanoksellaan auttamaan yritystä kasvusia. Ymmärsimme, että siihen tarvitaan uralla eteenpäin.” vahva brändi. Parempi kuin mitä ruotsaKoskinen painottaa, että edellytys laiset tekisivät”, Koskinen naurahtaa. menestymiselle on ollut keskinäinen Tähän on tarvittu myös standupluottamus. Että voidaan olla eri mieltä komiikkaa, josta Koskisella on kokeasioista ja päätyä sitten johonkin ratkaimusta. suun. Myös ryhmän erilaisten osaamis”Standup on maailman paras koulu ten kirjo on ollut hyödyllinen. tarinankerrontaan. Kyse on kyvystä ”Jatkossa on tosin tarkoitus kiinnitpaketoida asiat ymmärrettäviksi mahdol- tää huomiota yrityksen monimuotoilisimman vähillä sanoilla. Kyrö Distillesuuteen, koska olemmehan me hyvin all rylle tämä on tärkeää. Meidän pitää pys- male panel.” tyä kertomaan tarinamme kiinnostavasti Mutta miten Koskisesta tuli ruisviina­ ja saada ihmiset innostumaan.” yrittäjä? Perustajat myös soveltavat vanhalla teollisuudenalalla tuoreita, startupKeskiössä ihminen maailmassa saamiaan oppeja. Koskisen Mikko Koskinen päätyi aikanaan opiske­ mukaan liian moni hyvä idea kuolee siilemaan konetekniikkaa osin siksi, että hen, että innostusta ei osata pitää yllä. Ei tunsi ammatin jo kotoa. Konetekniikan tehdä riittävän nopeasti, ei ole tarpeeksi diplomi-insinööri-isä oli ollut tekemässä asioita joita odottaa. muun muassa jäänmurtajia. Pojan sil”Omasta ideasta ja tuotteesta pitää missä hänen työnsä näyttäytyi yhtäältä saada palautetta mahdollisimman kiinnostavana seikkailuna, toisaalta ­nopeasti ja saman tien arvioida, mitä kovan luokan insinööriosaamisena. siitä hyödynnetään”, Koskinen paaluttaa. ­Koskinen ajatteli, että olisi hienoa pystyä ”Jokainen meistä pani alussa sisään itsekin yhdistämään asioita vastaavasti. 500 euroa, ja sitten tehtiin seuraava Opiskeluvaihdossa Meksikossa hän konkreettinen asia. Koko ajan on näköoivalsi haluavansa keskittyä teolliseen


Kuka

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 21


YRITYKSEN TAVOITTEENA ON OLLA MAAILMAN TUNNETUIN RUISTISLAAMO

22 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19


Kuka

muotoiluun ja konkreettisten tuotteiden tekemiseen. Siellä löytyi myös kosketus konseptisuunnitteluun ja siihen, miten ihminen otetaan mukaan suunnitteluun. Suomeen palattuaan Koskinen sai alan ensimmäisen työpaikkansa suunnittelijana Metso Automationilla. ”Suurten laitteiden suunnittelu ilman ihmiskontaktia ei kuitenkaan iskenyt. Sittemmin, kun konsulttina tein tuotekehitystä kotimaisille yrityksille – muun muassa Buster-veneitä ja Koneen hissejä – työ alkoi tuntua omalta.” Koskisen tekemisissä korostuu kautta linjan monialaisuus ja halu tehdä ihmisläheistä työtä, jolla on suurempi päämäärä. Ei haittaisi, jos sillä voisi samalla parantaa ihmisten ja ympäristön oloja.

resursseja ja budjettia moninkertaisesti. Vaikka siellä viritetyistä hankkeista ei bisnesmallia syntynyt, Stanfordin kurssi oli opiskeluaikojen mullistavin kokemus. Siellä Koskinen tapasi elämäänsä sittemmin merkittävästi vaikuttaneita ihmisiä. Myös oma maailmankatsomus mullistui. ”Aloin uskoa ja ymmärtää voivani tehdä ihan oikeasti isoja juttuja. Kunnianhimo kasvoi, mutta sain myös taitoja ja hiljaista tietoa siitä, miten koviinkin tavoitteisiin voi päästä ja saada ideoita lentoon.” Piilaakson erityinen anti on ollut uskallus ottaa haasteita vastaan ja edetä pienin askelin kohti suurta päämäärää. Myöskään epäonnistuminen ei ole siellä häpeä, vaan arvostetaan että on yrittänyt.

Uskalla myös epäonnistua

Yhdessä yössä johtajaksi

Opintojen lopulla Koskiselle tarjoutui tilaisuus lähteä Stanfordiin Yhdysvaltoihin tekemään Aalto-yliopiston ME310tuotekehityskurssia. Kokemus oli silmiä avaava. Jo Otaniemen Design Factoryllä oli tullut tunne tulevaisuudessa elämisestä, ja Piilaaksossa se vahvistui. ”Kun asuu Piilaaksossa ja elää start­ up-elämää, on koko ajan viisi vuotta muita edellä. Oman tekemisen ja yrityksen perustamisen kannalta se on tietysti hyvä asia. Silloin on myös mahdollisuus olla oikea-aikaisesti liikkeellä”, Koskinen pohtii. Hän huomasi pärjäävänsä Aalto-yliopiston opeilla mainiosti myös maailman huippuyliopistossa. Opinnoissa oli jo painotettu ongelmanratkaisukykyä, mutta Stanfordissa mittakaava laajeni. Opiskelijoille annettiin valtaa, mahdollisuuksia,

Startup-elämä ­jatkui Suomessa. Koskinen päätyi vuonna 2011 opiskelukavereidensa kanssa Helsingin Sanomain Säätiön Uutisraivaaja-kilpailuun. He esittelivät kehittämänsä Scoopinion-verkkopalvelun, joka suosittelee käyttäjälle häntä mahdollisesti kiinnostavia artikkeleja. Kilpailusta napsahti voitto. Osaaikaisesta tutkijasta tuli yhdessä yössä start­upin toimitusjohtaja. Pari vuotta Koskinen keskittyi firman pyörittämiseen. Vaikka asiat etenivät kohtuullisesti, bisnes ei lähtenyt lentoon. Syntyi päätös hakea yhdysvaltalaiseen media-alan yrityshautomoon Matteriin, jonne ovet aukenivat. Koskinen lähti San Franciscoon rakentamaan Scoopinionpalvelun jatkajaa Beatrootia. Hyvän bisnesidean lento katkesi rahoituksen puutteeseen. Sittemmin osoittautui, että sekä

Scoopinion että Beatroot olivat aikaansa edellä. Sitten alkoikin Kyrö Distilleryn tarina saunaillan seurauksena. Yrityksen tavoitteena on olla vuonna 2022 maailman tunnetuin ruistislaamo. Koskinen itse toivoo vaatimattomasti tietävänsä viiden vuoden kuluttua ”vähän enemmän” brändäyksestä ja markkinoinnista. Ja että silloin olisi oma perhe. Tähän asti aika kun on mennyt lähinnä töissä. Mutta työn jälki näkyy. Koskinen ja kumppanit olivat helmikuussa 2017 ­Destillat Stockholm -messuilla Ruotsissa. He totesivat, että vaadittu taso ­ on nyt saavutettu: heidän tuotteidensa brändäys on parempaa kuin minkään messuilla olleen ruotsalaisen brändin. Nyt Koskinen toivoo, että yrityksen tänä vuonna valmistuvat ensimmäiset viskit onnistuvat. Jotta vahvan brändin tarina jatkuisi.

_ Mikko Koskinen valmistui Aalto-yliopistosta konetekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 2010. Hän oli kehittämässä Scoopinionmediapalvelua, joka voitti Uutisraivaajakilpailun vuonna 2011. Ystävien kanssa vuonna 2012 perustetun Kyrö Distilleryn brändivastaavana hän on toiminut vuodesta 2014. Koskinen on ollut myös suunnittelemassa ginireseptiä, jolla yritys voitti Isossa-Britanniassa Wine and Spirits -kilpailun Gin & Tonic -sarjan vuonna 2015. Lisäksi hän on suunnitellut muun muassa patentoituja langattoman lataamisen ratkaisuja Power Kissille. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 18 \ 23


Suomi 100

Ilmavalvontalotta Ellen Kiuru Lahdenpohjan ilmavalvontatornissa.

Sotasampo jauhaa avointa dataa Verkkopalvelu tarjoaa kaikille mahdollisuuden syventyä Suomen sotahistoriaan.

Teksti Timo Hämäläinen Kuvat SA-kuva ja Aino Huovio

KUN SOTASAMPO.FI-portaali vuoden

jalassa. Lisäksi luotiin noin 11 000 sotaajan tapahtuman rekisteri eri tietolähteistä. Kaikkiaan portaali sisältää yli miljoonaa tietokohdetta, kuten Viipuri ja ­Mannerheim. Nämä on linkitetty toisiinsa joukoksi semanttisia verkkoja, kuten paikat ja henkilöt, ja muodostavat yhdessä avoimen datan pilven. Tietojen välille on saatu syntymään jo yli seitsemän miljoonaa yhteyttä. Tämä Sota­ sammon oma ydintieto linkittyy myös muihin ulkoisiin tietolähteisiin, kuten Wikipediaan ja Kansallisbiografiaan. Tietoa on niin paljon, että yksittäisen ihmisen tai tutkijaryhmän on vaikea sitä hallita. Sotasammon avulla tietomäärää voidaan käsitellä helpommin, tehdä päätelmiä ja tuottaa analyyseja. ”Tavoitteena on rakentaa suomalaista Sotasampoon on kerätty valtava määrä identiteettiä lisäämällä ymmärrystämme aineistoa, joka on julkaistu avoimesti viime sodista ja edistää samalla rauhaa. kaikkien saataville. Tietojen luovutukUskon, että sotia syttyy sitä vähemmän, seen ja palvelun luomiseen on osallistumitä enemmän niistä tiedetään ja niitä nut laaja joukko yhteistyökumppaneita. ymmärretään”, Hyvönen sanoo. Esimerkiksi Puolustusvoimien SA-kuva-­ Hyvösellä on myös omakohtainen kiinarkisto on luovuttanut portaalin käytnostus aiheeseen. Hänen isänsä oli rintöön tiedot 160 000:sta sota-ajan valotamalla, ja äidin puoleinen suku tulee kuvasta ja videosta. Kansallisarkistosta menetetyn Karjalan puolelta Värtsilästä. on saatu muun muassa tiedot 95 000:stä ­rintamalla menehtyneestä ja 26 000 Älykästä tiedon yhdistelyä sotapäiväkirjasta. Palveluun on linkitetty Palvelu tarjoaa toiseen maailmansomyös 3 300 Kansa taisteli -lehden artiktaan liittyvää tietoa tutkijoille, historian kelia vuosilta 1957–1986, joiden julkaisi- harrastajille, sovellusten kehittäjille ja jat ovat Suomen Sotahistoriallinen Seura toisille verkkopalveluille. Käyttäjä voi ja Bonnier. syventyä aiheisiin ja yhdistellä tietohipMaanmittauslaitoksesta saadusta pusista isompia kokonaisuuksia. Aineispaikkatiedosta luotiin uusi historiallinen toa voi hakea lähtien liikkeelle sotatapaikkarekisteri (ns. ontologia), jossa on pahtumista, paikoista, joukko-osastoista, tietoa 35 000 paikasta luovutetussa Kar- valokuvista, Kansa taisteli -artikkeleista, 2015 lopulla julkaistiin, se keräsi muutaman päivän aikana kaksikymmenentätuhatta vierailijaa. ”Alun rynnistyksen jälkeen kävijöiden määrä on tasaantunut, mutta Sotasampo on edelleen ahkerassa käytössä”, kertoo hankkeen vetäjä, semanttisen mediateknologian professori Eero Hyvönen.

24 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

tunnetuista henkilöistä tai sodassa kuolleista vainajista. Esimerkiksi henkilöiden tiedoista osa tulee suoraan Sotasammon tietokannoista. Sen lisäksi tietokone päättelee tekoälyn avulla, mitä muuta tietoa henkilöstä löytyy verkosta. Näin saadaan rikastettua henkilön elämäntarinaa eri tietolähteistä. Sotasampo käyttää hyväksi semanttisen verkon tietoinfrastruktuuria, Linked Data Finland -julkaisualustaa ja sen työkaluja, jotka on luotu vuosina 2003–2013 Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston vetämässä FinnONTO-hankesarjassa. Kun tieto julkaistaan avoimesti, kuka tahansa voi rakentaa julkaisualustan päälle omia sovelluksiaan. Esimerkiksi Kinocompany Oy on kehittänyt Sotapolku.fi-verkkopalvelun, johon kerätään kansalaisten sota-ajan muistoja, kuvia ja tietoja. Sen ydinaineisto rintamilla menehtyneistä on saatu Sotasammosta. ”Sotasampo julkaisee kaiken tiedon linkitettynä avoimena datana ja palveluna kaikkien hyödynnettäväksi, myös kaupallisiin tarkoituksiin”, Hyvönen toteaa.

Yliopistot tekevät yhteistyötä Eero Hyvönen työskentelee sekä professorina Aalto-yliopistossa että Helsingin yliopiston digitaalisten ihmistieteiden HELDIG-keskuksen johtajana. Tällä hetkellä Hyvösen tutkimus­ ryhmään kuuluu 12 henkeä, joista suurin osa työskentelee Aallossa. Helsingin yliopiston HELDIG-keskus on voimakkaasti lisäämässä alan tutkimusta ja täyt-


tämässä kahdeksaa uutta digitaalisiin ihmistieteisiin liittyvää professuuria. ”Tässä on tehty pitkän aikaa yhteistyötä kahden yliopiston kesken. Kummastakin on saatu tutkijoita erilaisiin semanttisen webin hankkeisiin, mikä on ollut hyvin hedelmällistä.” Hyvösen ja hänen kollegoidensa osaamiselle on kysyntää myös rajojemme ulkopuolelta. Hollannissa on käynnistymässä Sotasammon tapainen kansallinen hanke sekä 1600-luvun ”kultakauden” tietoa linkittävä jättihanke Golden Agents, jonka ohjausryhmään Hyvönen kutsuttiin. Hyvönen on mukana myös EU:n rahoittamassa Reassembling the Republic of Letters -hankkeessa, johon osallistuu yli 30 Euroopan maata. Hankkeessa kerätään ja analysoidaan johtavien tieteentekijöiden kirjeenvaihtoa 1500-luvulta 1800-luvulle. Kirjeiden avulla selvitetään tieteellisen ajattelun leviämistä Euroopassa. Esimerkiksi Voltaire lähetti elämänsä aikana lähes 20 000 kirjettä. Aalto-yliopisto kehittää Oxfordin yliopiston kanssa kirjeenvaihtoon ja henkilöverkostoihin liittyviä linkitetyn tiedon malleja, portaaliratkaisua ja työkaluja. ”Me olemme hankkeessa linkitetyn tiedon asiantuntijoina ja rakennamme palvelua, jossa hyödynnetään samaa Linked Data Finland -julkaisualustaa kuin Sotasammossa. Stanfordin yliopiston kanssa tutkimme aiheeseen liittyvää tiedon visualisointia”, Hyvönen kertoo.

Alan pioneeri

Eero Hyvönen itse on alun perin tekoälytutkija. Omien sanojensa mukaan hän jäi alan koukkuun, kun oli mukana järjestämässä vuonna 1984 ensimmäisiä tekoälytutkimuksen päiviä, STeP. Niistä kehittyi maamme pitkäaikaisin tietojenkäsittelytieteen konferenssisarja. Uuden suunnan tekoälytutkija otti vuonna 2001, kun kansainvälinen W3Cjärjestö käynnisti Semantic Web Activity -ohjelman ja Hyvönen järjesti Suomessa kick off -tapahtuman. Sen jälkeen hän on keskittynyt semanttisen webin infrastruktuurin sekä sovellusten tutkimiseen ja kehittämiseen. Hyvönen on julkaissut liki 400 artikkelia ja kirjaa, ja hänelle on myönnetty useita kansainvälisiä ja kansallisia palkintoja, kuten Tiedonjulkistamisen ­valtionpalkinto. ”Älykäs web-teknologia on tosi kiinnostava aihe. Mikään inhimillinen ei ole meille vierasta. Semanttista webiä voidaan käyttää hyväksi lähes minkä tahansa tieteen- ja elämänalan tutkimuksessa. Iso kiitos kuuluu innostuneelle tutkimusryhmällemme ja kymmenille tietoa tuottaville yhteistyökumppaneille”, Hyvönen iloitsee. Sotasampo on yksi Aalto-yliopiston Suomi 100 -juhlavuoden hankkeista ja ehdolla kansainvälisen EU Prize of ­Cultural Heritage -palkinnon saajaksi.

Neuvostoliittolaisvalmisteisen Tupolev SB-2 pommikoneen tähystäjä, kapteeni Veikko Härmälä sukellusveneiden etsintälennolla Suomenlahdella kesällä 1944.

Tienviittoja Kotikosken länsirannan tienhaarassa.

Semanttisen verkon aineistoja kulttuurista juridiikkaan ”Semanttisessa webissä asiat esite­tään tietokoneen ymmärtämässä muodossa ­yhdessä sovitulla tavalla siten, että tieto­ koneet pystyvät logiikan avulla löytämään haluttuja asioita ja päättelemään asioiden välillä olevia yhteyksiä”, kertoo professori Eero Hyvönen. Kun kaikki tietojen tuottajat käyttävät samoja yhdessä sovittuja tietomalleja ja käsitteitä, niin tietoja voidaan yhdistää ­ilman, että ne menevät sekaisin. Tätä ”merkitysten internetin” tieto­ infrastruktuuria voidaan soveltaa mitä erilaisimpien tietosisältöjen käsittelyyn, hallitsemiseen ja julkaisuun. Sotasampopalvelu on esimerkiksi jatkoa Aalto-yli­ opistossa kehitetyille Kulttuurisampo.fi-, Kirjasampo.fi-, Matkailusampo.fi -piloteille. ”Kirjasampo.fi on nykyisin yleisten kir­ jastojen ylläpitämä palvelu, jossa oli viime vuonna 1,6 miljoonaa käyntiä. Järjestel­ mästä löytyy koko suomalainen kauno­ kirjallisuus semanttisena verkkona, jonka linkityksen rikkaus hakee vertaistaan maailmassa”, sanoo Hyvönen. Semanttinen Finlex (data.finlex.fi) ­puolestaan kokoaa linkitetyksi avoimeksi dataksi keskeisen osan oikeusministe­ riön Finlex-palvelussa julkaisemaa Suo­ men lainsäädäntöä sekä hovi- ja korkeim­ man oikeuden päätöksiä. Palvelun varaan kehitetään älykkäitä juridisia palveluita. Semanttinen Finlex tarjoaa tutkijoille ensimmäistä kertaa Finlex-aineistot käy­ tettäväksi koneluettavana tietona sekä työkaluja lain ja oikeustapausten analy­ sointiin laskennallisin menetelmin. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 25


Aiheesta

Surendra Pradhan (vasemmalla), Riku Vahala ja Anna Mikola testaavat uutta puhdistusmenetelmää vesitekniikan laboratoriossa. 26 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 18


Article in English on the web: aalto.fi/magazine

Puhdasta kasvuvoimaa jätevedestä Vesitekniikan lupaava keksintö torjuu ilmastonmuutosta ja auttaa vesistöjen suojelussa. Teksti Minna Hölttä Kuvat Jaakko Kahilaniemi

S

E, ETTÄ Aalto-yliopiston vesitekniikan labora-

toriossa haiskahtaa viemäriltä, lähti oikeastaan Länsi-Afrikassa pieleen menneestä kierrätysbisneksestä. Kolme vuotta sitten Ghanassa työskennellyt tutkijatohtori Surendra Pradhan joutui nimittäin myöntämään, ettei hänen jätevesiliiketoiminnassaan ollut oikein järkeä. ”Kierrätys on aina kannatettavaa, mutta harvoin ­taloudellisesti kannattavaa. Aloitimme useita hankkeita huomataksemme, että tuotteen myynti oli yllättävän hankalaa. Perusmaanviljelijät eivät käytä kompostia, ja etenkään ihmisjätettä sisältävälle lietteelle ei ole ostajia. Lopulta tajusin, että järkevin mahdollisuus on valmistaa jotain, jolle on jo olemassa markkinat.”

Eroon älyttömästä kierteestä

Pradhan ryhtyi tutkimaan asiaa ja keksi, että paras tapa hyödyntää jäteveden typpeä on ottaa se talteen lannoitteissa käytetyssä ammoniumsulfaattimuodossa, jossa ei ole lietteen usein sisältämiä kemikaali- ja lääkejäämiä. Bonuksena samassa prosessissa saataisiin hyötykäyttöön myös toinen vesistöjen rehevöittäjä eli fosfori. Se on ollut jätevedenpuhdistamoille typen lailla lähinnä ongelma, josta niiden on päästävä eroon. Perinteisesti ammoniumsulfaattiin tarvittavaa lannoitetyppeä on valmistettu saksalaistutkijoiden sata vuotta sitten keksimällä Haber-Bosch-menetelmällä, joka muuttaa ilman typpikaasun ammoniakiksi. Koska prosessi vaatii korkeaa lämpötilaa ja painetta, se on melkoinen energiasyöppö: arviolta kaksi prosenttia maapallon energiankulutuksesta kuluu lannoitetypen valmistukseen. Aalto-yliopistossa Pradhan ja hänen tutkijakollegansa kehittivät ravinteiden talteenottomenetelmän, jossa jätevesi johdetaan reaktoriin ja sen pH:ta noste­ taan kalsiumhydroksidilla niin, että vedessä oleva ammoniumtyppi muuttuu kaasumaiseksi ammoniakiksi. Ammoniakki puolestaan erotetaan puoliläpäisevän kalvon läpi, minkä jälkeen se sidotaan rikkihap-

poon, jolloin syntyy ammoniumsulfaattia. Vedessä oleva fosfori taas saostuu liuoksessa olevan kalsiumsuolan kanssa, ja se voidaan hyödyntää lannoitteena. ”Koska kalkki on typen ja fosforin ohella tärkein viljelykasvien tarvitsema ravinne etenkin Suomen happamassa maaperässä, kalkkiperäisten aineiden käyttäminen pH:n nostamiseen ei lisää kustannuksia, koska se päätyy mukaan lopputuotteeseen”, tutkijatohtori Anna Mikola kertoo. Menetelmän testaus alkoi purkkiversiolla ja on nyt edennyt hieman suurempaan reaktoriin. Tulokset ovat lupaavia. Kokeissa virtsasta on pystytty erottamaan jopa 99 prosenttia typestä ja 90–99 prosenttia fosforista, vaikka menetelmä kuluttaa huomattavasti vähemmän energiaa ja kemikaaleja kuin yleisesti jätevedenpuhdistuksessa käytetty nitrifikaatio-denitrikaatio­ prosessi. ”Siinä typpi, jonka saaminen takaisin lannoitemuotoon vie valtavasti energiaa, häviää taivaan tuuliin. ­Prosessi nielaisee myös leijonanosan vedenpuhdistuksen tarvitsemasta energiasta. Meidän tavoitteemme on päästä tästä älyttömästä kierteestä eroon”, Mikola ­korostaa.

Purkista peräkärryyn ja pilottiin

Menetelmän patenttihakemus on parhaillaan käsittelyssä, mutta sen teollisuuskäyttöön on vielä matkaa. Professori Riku Vahalan mukaan tiimi etenee mieluummin pienin askelin kuin törmää vauhdilla seinään. ”Liian usein hypätään suurin toivein suoraan laboratoriosta tehtaaseen, mikä vie rahat ja uskon koko teknologiaan. Etenemme ensin purkkimittakaavasta peräkärrykokoon, ja jos kaikki menee hyvin, kahden vuoden kuluttua meillä on valmiudet demonstraatiolaitoksen rakentamiseen.” Ennen sitä tutkijoiden on selvitettävä esimerkiksi, miten menetelmä toimii erilaisten jätevesien kanssa – kotitalouksien, biokaasulaitosten ja vaikka venesatamien septitankkien tuotoksissa kun on valtavia eroja. Seuraavat kokeilut on tarkoitus tehdä HSY:n ViikinAALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 27


Aiheesta mäen jätevedenpuhdistamon mädättämön ja Gasumin biokaasulaitosten rejektivesille, joita syntyy lietteen kuivauksen yhteydessä. Haastetta lisää myös se, miten isoihin asioihin vedenpuhdistus vaikuttaa. ”Kun kysymys on ympäristöön ja ihmisten terveyteen vaikuttavista asioista, toimijat eivät halua ottaa mitään riskejä. He käyttävät mieluummin vanhoja tuttuja menetelmiä, vaikka ne olisivat kalliimpia ja tehottomampia”, Vahala kiteyttää. Myös se, millä lailla menetelmä integroidaan puhdistamoiden toimintaan, on vielä auki. Teollisuudessa trendinä on tiukka keskittyminen omaan ydinliiketoimintaan, ja jäteveden puhdistus onkin usein ulkoistettu. Lisäksi monet kunnalliset jätevedenpuhdistamot ovat siirtäneet lietteiden jatkokäsittelyn yritysten hoidettavaksi. Pradhan, Mikola ja Vahala uskovatkin, että kunhan tekniikka on saatu hiottua, paras tapa saada se mahdollisimman laajaan käyttöön on kolmannen osapuolen kautta. ”Ei ole mitään järkeä, että jokainen suuri tai pieni ­jätteenkäsittelylaitos ryhtyy myös lannoitemyyjäksi. Paljon fiksumpaa olisi, että yksi tai useampi yritys ­kaupallistaa tekniikkaamme, operointia ja myös sen ­lopputuotetta”, Mikola pohtii.

Itämeri kiittää

Energiansäästön lisäksi menetelmällä on muitakin positiivisia ympäristövaikutuksia. Tutkijat arvioivat, että yhdyskuntien jätevesien ravinteiden talteenotolla on mahdollista korvata kuusi prosenttia teollisesti tuotetusta ammoniumtypestä ja kymmenen prosenttia ­lannoitteena käytetystä fosforista. Tällä hetkellä lannoitteissakin käytettävä fosfori louhitaan kaivoksista, joista se on vaarassa loppua seuraavan sadan vuoden kuluessa, jollei talteenottoa tehosteta. Puhdistamoiden fosfori taas päätyy lietteeseen, jota käytetään lähinnä ruohikkojen ja tienpintareiden kasvualustoina, sillä ruoantuotannon säädökset ja mielikuvat vähentävät ­ sen hyödyntämistä viljelykasvien ravinteeksi. Tehokas ja taloudellisesti houkutteleva talteenotto auttaisi myös Itämerta ja muita Suomen vesistöjä.

Yhdyskuntavesien fosforinpoisto on Suomessa hyvällä tolalla, mutta typen kohdalla erot puhdistamoiden ja paikkakuntien välillä ovat suuria. Suomen lainsäädännössä tehostettua typenpoistoa edellytetään pääosin vain typpiherkillä rannikkoalueilla, vaikka typpeä voi päätyä Itämerta rehevöittämään pitkienkin matkojen takaa. Jätevedenpuhdistamojen typenpoistokapasiteetti voi myös ajoittain ylittyä biokaasulaitoksilta ry­säyksellä tulevien hyvin voimakkaiden jätevesien takia. ”Olemme olleet myös mukana erilaisissa Itämeren suojeluhankkeissa. Niissä on käynyt ilmi, että Baltian maissa, Itä-Euroopassa ja Valko-Venäjällä on biokaasulaitoksia, joiden jätevedet menevät puhdistamattomina vesistöihin ja edelleen jokea pitkin Itämereen”, Mikola pahoittelee. Taloudellinen kiinnostavuus ja ympäristötietoisuuden kasvu lupaavat hyvää menetelmän vientimahdollisuuksille. Vahalan mukaan markkinoiden muodostuminen on myös vahvasti riippuvainen lainsäädännöstä. ”Jos ja kun ne syntyvät, me haluamme olla valmiina, vahvassa etunojassa.”

Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma (Raki2 2016–2019) myönsi marraskuussa 2016 Aalto-yliopistolle 457 500 euroa hank­ keeseen, jossa kehitetään typen ja fosforin talteenottoa nestemäisistä jätteistä. Hankkeessa yrityskumppaneina ovat muiden muassa Nordkalk ja Gasum. Raki-ohjelma kuuluu Suomen hallituksen kärkihankkei­ siin. Sen tarkoituksena on rahoittaa hankkeita, jotka edis­ tävät ravinteiden kierrätystä, vähentävät Itämeren ravinne­ kuormitusta sekä tehostavat Saaristomeren ja Selkämeren valuma-alueiden maatalouden vesiensuojelua. 28 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19


Aiheesta

Opiskelijat ideoivat omaishoitajille nettiapurin Seitsemän julkista organisaatiota haastoi opiskelijat kehittämään ratkaisuja, jotka helpottavat asiointia ja lisäävät verkko- ja mobiilipalveluiden käyttöä. Omaishoitajia tukeva tekoälysovellus valittiin hackathonkurssin parhaaksi. Teksti Terhi Ollikainen Kuvitus Annukka Mäkijärvi ”KEHITTÄMÄMME ILONA-SOVELLUS on

älykäs järjestelmä, joka kerää dataa sekä esimerkkihenkilömme Airan rannekkeesta että sensoreista Airan kodissa. Analysoimalla tätä dataa Ilona ehdottaa Airalle asioita, jotka voisivat parantaa hänen jaksamistaan arjessa”, kuvaa opiskelija Krista Naumanen. Älykkäällä ja personoidulla apujärjestelmällä voitaisiin parantaa omaishoitajien elämänlaatua. Krista Naumasen mukaan sovellus voi esimerkiksi proaktiivisesti ehdottaa vapaa-ajan aktiviteetteja tai tarjota omaishoitajalle sijaishoitajia. Ilonan toiminta perustuu aina tilannekohtaiseen dataan eli se ehdottaa eri asioita eri omaishoitajille. Airakin voi olla aloitteellinen ja pyytää Ilonaa hoitamaan käytännön asioita, kuten tilaamaan taksin tai muistuttamaan varatuista lääkäriajoista. Sovellus yhdistää omaishoitajia niin julkisiin kuin yksityisiin palveluntarjoajiin. ”Koska Ilonan käyttöliittymä on ainoas­taan ääni, Aira puhuu Ilonalle ja Ilona Airalle. Tämän ansiosta Ilona on erittäin helppokäyttöinen, eikä sen käytön aloittamiselle ole estettä. Ilonaa hyödyntääkseen ei tarvitse opetella mitään teknologiaa tai laitetta.”

Apotti-hankkeen valmentajalta kiitosta Sosiaali- ja terveydenhuollon Apottihankkeesta Ilona-sovellusta oli kehittä-

mässä valmentajan roolissa ekosysteemiasiantuntija Ilkka Tiainen. Hänen mukaansa Ilona tukee erinomaisesti omaishoitajien jaksamista. Tekoälysovellus tuntee omaishoitajan päivittäiset rutiinit ja kiinnostuksen kohteet. Teknisesti Ilona on yhdistelmä turvajärjestelmää, luonnollisen kielen käsittelyä ja kognitiivista järjestelmää. ”Kuin yhdestä suusta me ohjaajat ihmettelimme opiskelijoiden tasoa: osaamista, nopeutta ja kykyä parantaa tekemistä koko ajan”, Ilkka Tiainen sanoo. Monitieteiseen voittajatiimiin kuuluvat Krista Naumanen ja Niklas Syyli Kauppakorkeakoulusta, Ahti Kalervo ja Maria Corina Sibinescu Perustieteiden korkeakoulusta sekä Fekete Gyön­ gyi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. ”Kaikki tiimit suoriutuivat vaativasta kurssikokonaisuudesta loistavasti. On hienoa, että pystymme tarjoamaan opiskelijoille uusia oppimismuotoja ja samalla tuottamaan käytännön kannalta relevantteja ratkaisuja”, tiivistää hackathon-kurssin vastuuopettaja, vanhempi yliopistonlehtori Johanna Bragge Kauppakorkeakoulusta. Hackathon tulee sanoista ”hack” ja ”marathon”, ja sillä tarkoitetaan intensiivistä, kilpailullista tapahtumaa, jossa ryhmät ideoivat ja toteuttavat digitaalisia palvelukonsepteja tai valmiita sovelluksia.

Mikä #pshack100? Aalto-yliopisto ja Accenture järjestivät ­julkisen sektorin hackathon-kurssin nyt toista kertaa. Kurssi oli yksi Aalto-yliopiston Suomi 100 -juhlavuoden hankkeista. 26 opiskelijatiimiä ratkoivat Apottihankkeen, Patentti- ja rekis­terihallituksen, Poliisihallituksen, Puolustusvoimien, Raja­ vartiolaitoksen, sisäminis­teriön ja Suomen tullin digihaasteita. Pshack-kurssin tavoitteena on Suomen julkisten palveluiden digitalisaation kiihdyt­ täminen. Organisaatiot haastavat opiskelijat kehittämään ratkaisuja, jotka esimerkiksi helpottavat asiointia ja nopeuttavat prosesseja. Opiskelijat perehtyvät kurssilla muun muassa palvelumuotoiluun ja prosessien suunnitteluun. 24 tunnin hackathon on kes­ keinen osa kurssia. Kurssiin kuuluu myös luentoja, ryhmätyöskentelyä, ekskursioita ja opiskelijoiden valmentamista. Valmentajia ovat niin Accenturen ja Fjordin asiantunti­ jat, aaltolaiset kuin julkisen sektorin organi­ saatioiden edustajat. Kurssi päättyy finaa­ liin, jossa voittajatiimiltä odotetaan paitsi erinomaista innovaatiota, myös hiottua pitch-esitystä. Seuraava pshack-kurssi järjestetään loppu­vuodesta 2017. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 29


On science

Who, what, where, when – the forgotten histories of fashion

To explain what clothing signifies today, we need to understand the complex mechanisms with which fashion has been used to express social and cultural values in ­the past, writes Assistant Professor Paula Hohti. Illustration Annukka Mäkijärvi

30 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19


F

ASHION IS a major global economic and social

driver in our contemporary world. It is not only everywhere, but it is also for everyone, regardless of age, shape or budget. Fashionable attire and dressing up, however, are not simply a matter of style. Our appearances are closely linked with how we view ourselves because our dress choices are closely connected with our core values, hopes and our connections with others. Clothes, then, tell something important about the way in which we connect to culture and other people around us. Whether we are trying to blend in, stand out, perform or make a statement about our age, status, nationality or beliefs by way of our appearance, we are engaged – through our clothes – in a cultural and social system where we constantly invent and reinvent ourselves in dialogue with culture, social meanings and other people. But when, and how, did fashion and looks become such an important part of the invention of who we are?

Development of early modern fashion

Clothing has, at least since the antiquity, been an important symbolic tool, which the governing elites used to communicate wealth, status and power. But it was in the Renaissance period, roughly in 1300–1600, that fashion gained new prominence in Europe. The emergence of new crafts and industries, and the wide circulation of new fashion innovations popularised by Spanish and French courts and promoted by a flourishing textile trade, introduced new concepts into the traditional, local ways of dressing. This changed ­ the way clothing was made, decorated and worn, and also introduced a wide range of new fashion products and novel cultural values into the systems of dress. For example, expensive fabrics and clothing were no longer the only powerful tools that made distinctions of wealth and social status visible in society. Instead, the display of new fashion manufactures that were designed to be worn or carried, such as light silk fabrics, gloves, fans, handkerchiefs, hats, trims, silk bands and buttons became essential parts of a fashionable outfit and indicators of the wearer’s rank. At the same time, the birth of printed pattern books, costume books and advice manuals provided guidance on how to be fashionable, making people more aware of international styles and fashions, while the spread of mirrors led to

a more acute awareness of one’s own looks and selfimage. In this context powerful men started showing off their slim legs in tight, lace-decorated silk stockings, while women developed a taste for platform shoes, which grew so high in the Renaissance period that contemporary moralists claimed one-third of women were ‘made of wood’. The competitive desire to look good inspired men and women to make fashion statements also through portraits, which offered essential mechanisms to construct idealised appearances that emphasised desirable characteristics. The numerous carefully painted details of dress that we can see in Renaissance portraits, such as expensive fabrics, gilded trims or complicated hair ornaments, constituted a visual language that was designed to convey ideals of beauty, virtue, wealth, noble birth or intellectual capacities.

Social dissemination of fashion

Although tastes and practices in the Renaissance period were largely defined and negotiated within ­the circles of rulers and wealthy governing elites, these cultural transformations extended, for the first time, to the lower classes as well. Historical wardrobe lists demonstrate that the plain woollen and linen garments suited to work, typical for artisans, were, from the second half of the sixteenth century onwards, often complemented with a notable range of dress items that embraced new fashions, including colourful silk stockings, new types of over-garments and a range of accessories from gloves and scarves to gold badges that were attached to hats. One surviving visual example of the diffusion of new fashion ideas among ordinary people is a portrait of a tailor painted by Moroni around 1570. In this image, the tailor is depicted in a self-confident pose, wearing a fine cream doublet and red hose and looking straight out to the spectator. Although this artisan is depicted with scissors – the sign of his craft – the relatively valuable clothing and his dignified pose seem to make a powerful visual assertion of status and self-worth that are usually associated only with the economic and social elites in pictorial works. The wider social dissemination of fashion did not please everyone. As fashionable clothing spread across social classes in the sixteenth and seventeenth AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 31


On science

centuries with a greater speed than ever before, states all over Europe tried to enforce a tight social control of dress by issuing sumptuary laws. These laws tried to prohibit all individuals outside the ranks of the governing class, under heavy fines of up to twenty-five gold florins, from wearing the most expensive fabrics and colours, such as crimson red silks and velvets, and cloth of gold, as well as fashionable accessories such as perfumed gloves, feathers and complex hair ornaments. Although sumptuary laws proved relatively hard to enforce, state officials in many cities made great efforts to catch offenders by spying on individuals’ clothing in front of popular taverns, market places, piazze and churches such as the Florence Duomo and Sant’Annunciata, and literally pinching and tearing off excess jewellery and ruffs from people’s necks and arms. These actions sometimes had aggressive overtones. Early seventeenth century court records show that, for example in the morning of 25 September 1638, Florentine officials caught Costanza, a gardener’s wife, in the street wearing a trimmed black-velvet veil, a pearl necklace with a small gold cross and three gold rings that were prohibited for women of her social status. The officials demanded these items from her. When Costanza refused to give the necklace, the police threatened to use force and put her in prison. Such legal cases over the use of clothing, documented in archives all over Europe, demonstrate the vast importance and emotional intensity that were associated with fashion and precious garments in the Renaissance period.

Linking history to the present

The new sensitivity to clothing and its social and cultural meanings, together with an increasing speed of fashion change both at upper and lower levels of society, placed dress at the centre of Renaissance cultural and social systems. This context of clothing not only inspired new fashion styles and product innovations, but also made individuals increasingly aware of the capacity of dress and fashion to express a broad range of social and cultural ideas and beliefs. Fashion and the meanings that we attach to dress, then, are not invented in our modern age. To analyse and explain what clothing signifies today, we need to understand the complex mechanisms by which individuals began to negotiate and express a wide range of social and cultural attitudes and ideals through attire.

32 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 18

Therefore, as a fashion historian at Aalto University, my mission is not only to explore how fashion and its meanings developed hundreds of years ago, but also to continue to examine what it means to link historical debates and concepts – culturally, socially, economically, technologically and materially – to the present. I want to create real debate and discussion of how a study of past art, art works, design innovations and culture can contribute to – or challenge – our understanding and interpretation of the same issues today.

Paula Hohti


10 min

Text Paula Haikarainen Photo Lasse Lecklin Who are you? I’m Paula Hohti, Assistant Professor of History of Art and Culture at the School of Arts, Design and Architecture. What do you research? I specialise in the history of material culture, fashion and decorative arts. ­My research is focused on the Renaissance and early modern periods, and I have studied especially the culture and everyday life of the lower artisanal groups. I am particularly interested in the question of how ‘ordinary people’ such as bakers, barbers and shoemakers understood and experienced Renaissance culture. How did you end up in this field? I became interested in art and culture as a young girl, when I visited many important museums and cultural sites in Europe with my grandmother, who was an art historian. But the world of art history opened up in a new and fascinating way when I started my art history studies at the University of Sussex, where I became interested in the Italian Renaissance society and people, and the complex social and cultural values and motivations that lie behind the creation of works of art. My decision to stay in academia was strongly influenced by the fact that in 2006, when I finished my doctoral studies, I was offered a fellowship at

Exploring everyday life during the Renaissance the Helsinki Collegium for Advanced Studies. Since then, I have developed my research over ten years within several international academic institutions in places like Florence, Copenhagen and New York. What makes your work enjoyable? The best thing about my job is the excitement of discovering new things, and debating their meaning with students and colleagues. I also enjoy my relative freedom, the opportunity to travel to conferences, museums and archives, and the continuous encounters with intellectually stimulating and bright people around the world. And what is its most difficult aspect? Trying to find space for research while managing the multiple tasks of day-today university life, from email requests and meetings to administrative and teaching responsibilities, is sometimes tough. This is especially challenging when there is an extensive article, monograph or complicated research proposal to finish. Great new ideas don’t emerge when the daily schedule is too jammed and fragmented.

What drives you forward? Intellectual conversations with both students and colleagues. At their best, these discussions provide an entirely fresh perspective that makes me look at my own work from a completely new angle. I guess I enjoy challenges, especially testing myself and my own work. What are you most proud of in your career? This year, I received a €2 million consolidator grant from the European Research Council (ERC). Winning the grant felt like the best recognition for many years of hard work and it is a huge joy and privilege to be able to set up an extensive research group for five years at this point in my career. What more would you like to achieve? After the ERC project, I would like to explore how my historical work could be connected more closely with contemporary design practice and the fashion industry. I would also like to write a novel. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 33


In there

CodeBus Africa tunes up for co-creation Aalto students introduce young Africans to the world of coding. Text Tim Bird Photos Eyerusalem Adugna

In Addis Ababa CodeBus welcomed workshop participants as young as seven from Abebech Gobena Children’s Care and Development Association, a local school and a long-term partner of Plan International.

34 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19


AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 35


Anniina Mansikka-aho and Ewqet Berhane lead the class into the basics of Sonic Pi programming in Addis Ababa, Ethiopia. Up to six local instructors receive training in each of the tour’s ten countries.

A

SK PEOPLE from any country

to name one thing that unites them across borders, and music will figure high on the list. So it makes perfect sense that the CodeBus Africa project focuses on this most universal form of cultural expression as a way of attracting young Africans, and especially young African girls, to learn more about computer coding. Described as a ‘100-day adventure into creative technology and youth empowerment’, embracing ten African countries and extending from February to May 2017, the project is part of the official Finland 100 program, marking the centenary of Finnish independence. The concept is to tour the ten countries with one-day workshops at selected schools, instructing youth in the basics of program coding which the children use to produce their own songs. Finnish educational technology start-up Mehackit is a partner in training the workshop instructors and providing the curriculum, which uses Sonic Pi open-source software. A prime aim is to show the students how technology is a part of everyday life – and to make that introduction a fun experience. CodeBus Africa Project Lead Irena Bakic joined the tour from its opening sessions in Ghana and by early March had reached its third stop in Ethiopia, 36 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

having held workshops also in Nigeria. “What caught my interest when I applied to lead the project was the aspect of youth education and technology, and working with 30 different partners,” she says. “It involves a huge network of leading technology hubs and NGOs that’s growing all the time.”

“We have partnered with African universities in multidisciplinary innovation projects in the past, and in CodeBus Africa we have the privilege of establishing further connections between African and Finnish innovators. The official theme of Finland 100 is Together, so the project fits it perfectly. “We want to give youth a positive first experience in coding so that later in life Combined resources they will be more likely to get involved. Irena Bakic’s graduate background Programming can open a lot of doors and at Aalto includes an interest and also serve as a creative outlet. We want to involvement in sustainable technologies, make it fun and rewarding.” product development and co-creation, as Although CodeBus is a university well as working with young people. When project in collaboration with the she took the lead post at Aalto Global Ministry of Foreign Affairs, says Irena Impact in September 2016 the decision Bakic, it feels more like a start-up with its had been made to launch a project fast pace, range of partners, and variety involving coding and African youth, but of venues and environments. the details had still to be defined. “We contribute ten Aalto instructors, “Workshops were initially held to bring all of them students, working as together the Ministry of Foreign Affairs volunteers,” she explains. and the Finnish embassies in Africa “They’re all trained in Finland by to discuss the project’s structure and Mehackit, after which they share the aims. It was decided that it would make training with up to six local instructors more sense to do something together in each country. One of the best things rather than individual initiatives in as a project lead is to see how things each country, and Aalto was asked to be proceed into teamwork so fast. There is involved.” something almost magical about this.” “Aalto Global Impact was a natural fit for coordinating such an initiative,” says Embassy support Vilma Hämäläinen, Communications The project involves taking 23 laptops in Lead for CodeBus. tow across ten countries, which presents


In there

WE WANT TO MAKE CODING FUN AND REWARDING Sharing a laugh at Plan International’s Smartup Addis space. Participants code their songs in pairs to make the most out of peer-to-peer learning and support.

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 37


some customs, documentation and security challenges. Irena Bakic gives the embassies special credit for their help in these practicalities, as well as their support in media coverage and attracting high-level ministry interest. “We also hope to bring a richness to the picture of what Africa is,” she says. “There are so many cultures and differences between the different countries which not everyone appreciates. And of course we want to put the emphasis on girls’ education. I don’t think there is a single country, including Finland, where girls and boys are equal in the field of technology. The aim is to have a minimum of 50 per cent girls participating in the workshops. In practice we are recording music, combining art and technology, showing the kids how you can pursue your own interests using technology.” The project launch in Accra, the capital of Ghana, was a success on many levels, Vilma Hämäläinen reports. Cooperation with local partners went smoothly and the children were immersed and engaged in their task of creating music using coding. “The kids were excited, and their teachers were also highly interested in our approach. The project also attracted the attention of many IT teachers who wanted to try out the curriculum in their own work.” Individual responses from the children were positive. “Today was interesting and a lot of fun,” was the verdict of Kehinde Omonayin, 14, of Abuja, Nigeria. 38 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

“I found it exciting because it has to do with music. My favorite part was the beats – the beats per minute!” Her classmate, 15-year-old Mirabell Onovo, concurred: “I didn’t find it difficult at all! You just had to follow the instructions.” “I have also been to computer summer classes where they taught us PHP 6, Microsoft, websites, Javascript, that kind of thing,” said Kehinde. “So it was much easier for me here.”

Children highly motivated

South Africa will be the last stop on the CodeBus Africa tour in May 2017. Interviews are carried out with each local partner to ascertain their own expectations and anticipated benefits, an exercise that will be repeated after six months to help decide what the next concrete steps might be. Debriefings are also held in each country visited. From a personal point of view, Irena Bakic has a clear idea of the project’s objectives. “What I care about most is that the children feel like they’ve achieved something and that they have had fun. We know we can’t achieve miracles but we want them to have a great first experience of technology, to demystify coding. And we think everyone has the capacity to learn coding.” Vilma Hämäläinen is similarly upbeat. “I’m amazed at how quickly the children have picked up the basics. Their focus and motivation have pushed us to work harder and to make this an exciting project for everyone involved.”

Project Lead Irena Bakic shares experiences from the road with Ethiopia’s Minister of Science and Technology H.E. Dr.-Ing. Getahun Mekuria Kuma who attended a workshop in Addis Ababa.


In there

Each workshop ends with a jamming party celebrating the youngsters’ learning efforts.

CodeBus Africa in a nutshell Selam Kebede and Irena Bakic listen to the participants’ musical creations. Ms. Kebede, an Aalto alumna, serves as a Special Envoy for Finland 100 in Ethiopia.

• Part of the official Suomi 100 – Finland 100 independence anniversary program. • Coordinated by Aalto Global Impact, promoting Aalto University’s societal impact globally through education, research and innovation. • Visits ten countries over 100 days between February and May 2017: Ethiopia, Ghana, Kenya, Mozambique, Namibia, Nigeria, South Africa, Tanzania, Uganda, Zambia. • Introduces youngsters in Africa to the basics of coding through music. • Makes a special effort to involve girls, who are under-represented in technology around the world. • Involves 10 Aalto students as volunteer workshop instructors. • Instructor training and Sonic Pi workshop curriculum by Finnish start-up Mehackit. • A joint effort between the Finnish Ministry for Foreign Affairs, Finnish Embassies in the ten countries, Nokia, Mehackit, and more than 15 local schools, institutes and technology hubs. • Twitter and Instagram at @codebus_africa • facebook.com/CodeBusAfrica/ • codebusafrica.com AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 39


Wow!

Take a look at an interesting study project.

Sensual Mathematics

Science Centre Heureka’s event plaza will be filled with mathematical installations this summer. These works have been created by art students working together with students of mathematics, architecture and engineering.

Text Tiiu Pohjolainen Photo Jaakko Kahilaniemi

Floating Something

In March, the participants are still working on their prototypes and ripples of PLAY IS THE HIGHEST form of research conversation fill the foyer of the Design Factory at the Otaniemi campus. A box– an Albert Einstein quote – is promfull of beads familiar from children’s inently displayed on the Finnish Scihandicrafts has been spread across one ence Centre Heureka website. It’s hard to think of a more apt phrase with which table, while a second team’s heads hover the physicist could have spurred on the above a paper cube on another tabletop. A six-strong team going by the name makers of the Sensual Mathematics exhiof Wallpaper Connoisseurs is working bition, which opens at Heureka in May. on the glass beads. Their work deals The exhibition takes the viewer to the nexus of a weave of mathematical sculp- with surface structure on the basis of ­ tures. The high-ceilinged space will be a mathematical formula. The working filled with installations made by student title of the structure-examining installation is Floating Something. teams. When I ask who heads the team, Presentable maths the group’s eyes turn to Mateo Rendon. “He’s our maths guy,” they say with The course Crystal Flowers in Halls of a chuckle. The other members are stuMirrors: Mathematics meets Art and dents of electronics, the Media Lab, Architecture culminates in the Sensual Mathematics expo. The multidisciplinary architecture, chemistry and materials science hailing from India, China, course was arranged for the third time Columbia and Finland. this spring – now with a fresh difficulty Mateo Rendon praises the rewarding multiplier through the inclusion of this and fun nature of their teamwork. Heureka cooperation. The prototypes “When I studied in Colombia, I felt that must be shaped into exhibition objects, maths could be quite boring. I’d attend which can bear scrutiny. lectures, solve problems and do everyEven the name of the course underlines its multidisciplinarity. Completion thing by myself. This course has taught me a lot about sharing my thoughts with of the broad-reaching combination of mathematics, art and architecture earns a group. ” Architecture student Taneli Härmä students 15 credits, and this year’s course shares a similar sentiment. attracted over forty students, includ“In my studies, I’ve become familing both Bachelor’s degree holders from iar with having a problem that needs to the artistic side as well as postgraduate be solved. Now we’ve more or less been maths students.

The Wallpaper Connoisseurs team – Tommi Rinne, Taneli Härmä, Kiran Vangapattu, Mateo Rendon, Mo Ziwei and Petteri Mäkiniemi – playing with the prototype. 40 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

told to do what we want with very little restrictions on our work.” For Härmä, the course is the first opportunity to study in an international team whose members have entirely different academic backgrounds.

Knots and origami

The lecturer in charge of the course, Kirsi Peltonen, believes in group work. “When we get a chemistry student to tackle a specific problem together with an art student, both have to look at the situation from a slightly altered viewpoint and listen to each other’s opinions.” Mo Ziwei introduces herself as a fashion student. What on earth is a student, who came from Beijing to Aalto last autumn, searching for in a mathematicsbased course whose theme is low dimension topology? “For me, this course is one of a kind, working with people from such a diverse group. I think science people have a totally different perspective than fashion people. In fashion, we tend to focus on products and business, and it is very stressful. Now, I am working with mathematicians and architects, and it feels like I’ve gained my youth back. And I think this will definitely make me a better fashion designer.” Introducing a strong research-oriented approach to teaching is a key point for Kirsi Peltonen. “Not everyone needs to calculate, but things that could not be approached and explored through mathematics are few and far between.” The course may be the first time students, who are familiar with theoretical studies, get to tackle a problem using ­ a hands-on approach. “Among other things, we have been making various knots, folds and origami. The students use their own hands to craft concrete models, objects for appreciation.” Play is the highest form of research.

The Sensual Mathematics exhibition from 9 May 2017 onwards at the Finnish Science Centre Heureka, Kuninkaalantie 7, Vantaa. heureka.fi


Aalto’s year

Year 2016 in a nutshell Aalto University continued to improve its academic results in 2016. The main priorities during the year were research profile development, study path streamlining, decision on one main campus in Otaniemi and the implementation of the balancing plan in response to the public funding cuts. During the year, 2 269 refereed articles were published in scientific journals, showing an increase of 12% over the previous year. The number of articles and their impact is expected to develop positively as the University continues to implement its strategy.

The number of degrees completed continued to increase. A total of 3 493 foreign students studied at Aalto University, and 72% of them were studying a full degree. Degrees 2016

International peer-reviewed articles in scientific journals Highly competitive research funding obtained by Aalto University increased by 11%, mainly due to an increase in funding acquired from the Academy of Finland to strengthen the profiling of universities.

Bachelor’s Doctoral

Master’s

**The total number includes 7 licentiate degrees.

Out of the 327 significant artistic outputs and prizes, over 30% were ranked in the top 10%. Students and faculty continued to show up in top forums including the Paris Photo, Venice Biennale and the New York Center for Architecture. Significant artistic outputs 2016 Top-ranked significant outputs *

Competitive research funding (€ million) The number includes external competitive funding from the Academy of Finland, Tekes FiDiPro and EU research funding programmes.

Significant outputs *

* Consists of artistic outputs in world’s most important artistic forums.

Aalto University has intensified collaboration with its strategic partners. The active innovation ecosystem that has formed around the University is both internationally and nationally renowned and competitive by international standards. aalto.fi/keyfigures AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 41


42 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 16 19


In-house A picture of what’s happening at Aalto University.

Resplendent Dipoli emerging from renovation Text Eeva Lehtinen Photo Kalle Kataila A thorough renovation of the tradition-rich Dipoli building is nearing completion. The scaffolding has now been up for almost two years while the façade, interior surfaces, building services and layout solutions have all undergone a complete revamp. The interior design and furniture will be installed this spring and the new Dipoli will host the launch of the academic year in September. Dipoli will serve as Aalto University’s main building from autumn 2017 onwards. As a building, it represents a new type of multi-purpose design that showcases the University’s expertise, activities and people. The facilities will be in shared use and open, and they will also serve as a test platform for new ways of learning and working. Dipoli will offer the entire Aalto community and its stakeholders meeting places and work spaces as well as event and exhibition facilities. The building will also house several cafeterias and restaurants that will be open to all. The concept for Dipoli was created at joint workshops involving University representatives and partners employing the methods of service design. Students contributed their own ideas and perspectives to the design process. The renovation is on schedule and it honours the original design of architects Reima and Raili Pietilä. Completed in 1966, the distinctive and radical Dipoli was the first joint design produced by the Pietiläs. The layout was dynamic and its form language mimicked natural shapes. The building was part of the new Otaniemi campus, which already included a landmark structure designed by Alvar Aalto that now serves as Aalto University’s Undergraduate Centre. For quite some time, Dipoli functioned as an oasis of cultural activity for technology students. It was the venue for choirs, cinema clubs and art exhibitions, for example. The building also hosted many conferences, training events and galas in 1981–2015.

Architectural design: ALA Architects Interior design: Tuuli Sotamaa Main contractor: NCC

AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 16 19 \ 43


Annukka Mäkijärvi

Puheenvuoroja

Mitä tehdä monitieteisyyden kohentamiseksi? OIKEASTAAN KAIKKI suomalaiset yli-

opistot pyrkivät – ja luonnollisesti niiden tuleekin pyrkiä – edistämään monitieteisyyttä niin strategiassaan kuin toiminnassaankin. Tosin monitieteisyys usein sekoitetaan monialaisuuteen. Monialai­ suus tarkoittaa sitä, että yliopistossa, korkeakoulussa tai tiedekunnassa tai sen jossakin yksikössä on useita tieteenaloja. Monitieteisyys taas merkitsee, että kahden tai useamman tieteenalan teorioita, malleja, viitekehyksiä ja/tai tietämystä hyödynnetään jossakin tutkimusprojektissa, opetustapahtumassa tai käytännön suunnittelu- ja toteuttamistyössä. Näin ollen monialaiset yliopistot voivat olla sangen monitieteisiä tai vain vähän monitieteisiä. Monialaisuus ei takaa monitieteisyyttä, vaikka se onkin monitieteisyyden edellytys. Olemme tarkastelleet monialaisuuden ja monitieteisyyden problematiikkaa monissa yhteyksissä. Professori Uolevi Lehtinen on jo pitkään varoittanut, että yliopistoja yhdistettäessä tai kehitet­ täessä ei pitäisi tyytyä vain monialaisuuteen, vaan olisi rakennettava edellytyksiä myös monitieteisyydelle ja pyrittävä lisäämään sitä. Monitieteisyys tulisi kokea perustavanlaatuisena haasteena ja mahdollisuutena. Sitä lisäämällä voidaan parantaa tutkimuksen, opetuksen ja yliopiston vaikuttavuudenkin tasoa. Monitieteisyyden kehittäminen on Aalto-yliopiston keskeinen tehtävä. Se herättää joukon tärkeitä kysymyksiä. Miten Aalto-yliopisto ja sen korkea­ koulut monitieteisyyden ymmärtävät, ­ ja miten niiden pitäisi se ymmärtää? ­Tulkitaanko ”hyväksyttävä” monitieteisyys pelkästään sellaiseksi, joka yhdis44 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 16 19

tää tekniikkaa, taidetta ja taloutta? Entä mikä on humanismin ja eritoten käyttäytymistieteiden rooli? Esimerkiksi Kauppakorkeakoulussa on jo pitkään painotettu käyttäytymistieteiden merkitystä. Entä missä opintojen vaiheessa on suotavaa, että opiskelijat suorittavat monitieteisiä opintoja? Toki monialaisia opintoja voidaan harjoittaa ja harjoitetaankin jo opintojen alkuvaiheessa. Yhdysvalloissa yliopistoissa suoritetaan ensimmäisenä opiskeluvuotena laajalti yleissivistäviä opintoja. On syytä huomata, että suomalaiset lukiot antavat merkittävästi paremmat yleissivistävät valmiudet kuin yhdysvaltalaiset lukiot. Jos Yhdysvaltain mallia sovelletaan analogisesti Aalto-yliopistossa, voisi ajatella, että ensimmäisenä vuonna suoritettaisiin monialaisia opintoja. Myös monitieteisyysopintoja voi olla jonkin verran jo opintojen alussa. Syvemmin niitä kannattanee suorittaa vasta, kun opiskelija on ensin suorittanut riittäväksi arvioitavan määrän oman alansa erikoistumisopintoja. Tämän jälkeen ­ hän olisi kypsä osallistumaan monitie­ teisiin projekteihin. Asiaa on syytä pohtia tarkasti, jotta emme kouluttaisi ihmisiä, jotka eivät osaa riittävästi ”mitään” ja eivät näin ehkä kelpaa työmarkkinoille. Reunaehtona on, että opintoaikoja ei tulisi pidentää, vaan päinvastoin lyhentää. Minkälaisia instrumentteja tarvitaan monitieteisyyden edistämiseksi, ja kuinka tehokkaita ne ovat? Mikä on tutkimusalustojen ja sivuaineiden merkitys kandidaatin- ja maisterintutkinnoissa monitieteisyyden edistäjinä? Mikä merkitys olisi monitieteisillä, niin kutsutuilla

Capstone-kursseilla, jotka vetävät yhteen laajempia opintokokonaisuuksia? Tulisiko korkeakoulujen rohkaista opiskelijoita monitieteisiin diplomitöihin ja prograduihin? Miten monitieteisyyttä tulisi tukea tohtorinkoulutuksessa? Kuinka suurelle osalle jatko-opiskelijoita tulisi tarjota metodologiset ja muut valmiudet harjoittaa monitieteistä tutkimusta? Esitämme tässä puheenvuorossamme enemmän kysymyksiä kuin valmiita kannanottoja. Syynä on se, että monialaisuus- ja monitieteisyyskehityksen tässä vaiheessa on mielestämme tärkeintä löytää olennaiset kysymykset yliopiston monitieteisyyden kohentamisen kannalta. Vaikka kysymyslistamme ei ole täysin kattava, se on toivottavasti omiaan lisäämään mielenkiintoa monitieteisyyden tärkeätä problematiikkaa kohtaan.

Jyrki Wallenius KTT, professori Aalto-yliopiston professorineuvoston puheenjohtaja

Uolevi Lehtinen KTT, emeritusprofessori Tampereen yliopisto

Lehtinen Uolevi, Miksi ja miten lisätä monitieteisyyttä, Aikalainen (90-vuotisjuhlanumero), 22.5.2015. Lehtinen Uolevi – Wallenius Jyrki, Monitieteisyys yliopistoissa – esimerkkinä Aalto-yliopiston strategia ja toiminta, Tieteessä tapahtuu, 34 (6), 2016.


Tulevaisuuden oppimista rakentamassa SE OLI SYYSKUINEN tiistai vuonna 2015, kun minut

Veera Konsti ja Taru Turpeinen

­ utsuttiin Espoon kaupungin opetustoimen kokoukk seen. Tilaisuudessa kerrottiin Haukilahden lukion mahdollisesta muutosta Aalto-yliopiston kampukselle. Siirtymistä kannattivat lukiomme johtokunta, opettajamme ja erityisesti opiskelijamme. Mieleeni jäi opiskelijoiden tiedotustilaisuus, joka päättyi spontaaneihin aplodeihin. Tästä alkoi lukiomme uusi tarina, jonka ensimmäinen askel toteutui siirtyessämme Aalto-yliopiston kampukselle elokuussa 2016. Suomalainen lukio elää murrosvaihetta. Keskustelua käydään muun muassa sähköisistä oppimisympäristöistä, pedagogiikasta, viihtyvyydestä, ilmiöpohjaisista ja teemaopinnoista sekä verkostoitumisesta toisen ja korkea-asteen oppilaitosten kanssa. Haukilahden lukion muutos on lähtöisin Koulu palveluna -hankkeesta (School as a service – SAAS), jossa lukio käyttää hyväkseen ympäristön resursseja ja tiloja. Meillä ei ole omaa ruokalaa, liikuntatiloja, fysiikan tai kemian tiloja, eikä omaa juhlasalia. Musiikin ja kuvataiteen opetuskin tapahtuu muualla. Lukiomme sydänrakennus, Laine, ei sekään ole perinteinen koulurakennus. Laine on täynnä erilaisia oppimista tukevia ratkaisuja, moderneja ja joustavia tiloja. Lukiomme on uuden valtakunnallisen opetussuunnitelman hengen mukainen. Vertaan tilannetta mielelläni Saksaan, jonka lukiojärjestelmään pääsin tutustumaan 1990-luvun alussa. Asuin yli puolitoista vuotta Bielefeldissä ja tein vertailevaa tutkimusta matematiikan lukion oppimäärästä ja ylioppilastutkinnosta Suomessa ja Saksassa. Kävin eri osavaltiossa ja sain tutustua erilaisiin lukioihin. Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa, kuten PISA, Saksa ei

ole menestynyt, mutta koulussa kuitenkin viihdytään. Suomessa tilanne on toisinpäin. Miksi? Näin useita kouluja, jotka olivat paljon enemmän kuin rakennus. Koulualueella oli kauppoja, kohtaamispaikkoja, kuten kerhotiloja, ja monissa oli viihtyisä opiskelijakahvilakin. Koin, että Saksassa huolehditaan opiskelijan viihtyvyydestä. Opiskelijat jäivät usein koulupäivän jälkeen lukiokampukselle. Viehätyin näistä oppimisympäristöistä ja tunnelmasta, vaikkakaan ne eivät aina ole tuottaneet tutkimuksissa loistavia oppimistuloksia. Keskinkertaisten tulosten takana lienevät kuitenkin ihan muut syyt. Nyt kun olemme työskennelleet puoli vuotta Aallon kampuksella, koen suurta tyytyväisyyttä. Opiskelijat viihtyvät – he saavat uudenlaista kosketuspintaa yliopisto- ja kampuselämään, voivat suorittaa jo lukioaikana yliopisto-opintoja, ovat mukana erilaisissa yrittäjyyshankkeissa ja tuntevat olevansa osa suurta kokonaisuutta. Tämän lisäksi opettajamme ovat aloittaneet Aallon kanssa pedagogisen yhteistyön, jossa voimme käydä ristiin seuraamassa toistemme tunteja. Myös sähköisiä oppimisympäristöjä kehitetään yhdessä. Opiskelijamme Kasper, Miikka ja Ronja kiteyttivät tuntojaan seuraavasti: ”Tilat ja koko Aalto-yliopiston kampus tuntuvat modernilta. Tänne on yksinkertaisesti kivempi tulla kuin entiseen kouluun. Yliopiston kurssitkin kiinnostavat kovasti.” Millainen on tulevaisuuden koulu? Se voisi olla tätä.

Pekka Piri Kirjoittaja on Haukilahden lukion rehtori.

Kolumni


Väitöksiä

Koonnut Marjukka Puolakka

Aallokon aktiivinen vaimennin Suljetuissa altaissa tehtävissä laivamallikokeissa aallokon seinäheijastukset on vaimennettava täydellisesti, jotta kokeet saadaan toistettua tarkasti. DI Otto ­Puolakka tutki väitöstyössään uutta tekniikkaa aktiivisten aallonvaimentimien ohjaukseen. Tekniikka perustuu jatkuvan vesialueen reaktion simulointiin ja sitä tutkittiin sekä teoreettisesti että kokeellisesti. Tekniikka toimi yllättävän hyvin yksinkertaistetussakin muodossa. Testi­ portille mitattiin korkeillekin aalloille ennätyksellisen alhaisia heijastuskertoimia, jotka olivat suuruusluokaltaan 1–3 %. Lisäksi lyhyempien häiriöaaltojen havaittiin olevan maltillisia sekä aallokon jyrkkenemisen vaikutuksen pientä. Tulokset ennakoivat tekniikalle erinomaista suorituskykyä useampimoodisten vaimentimien ohjauksessa. Tuloksille on käyttöä vesiaallokon aktiivisten vaimentimien ohjauksen kehittämisessä. Tulevaisuudessa tämä saattaa mahdollistaa esimerkiksi entistä tarkempien merikelpoisuuskokeiden suorittamisen laivoille ja offshore-rakenteille koealtaissa. Otto Puolakka 11.1.2017: Wideband-transparent gate in water waves. Insinööritieteiden korkeakoulu.

Muotoilulla turvallisempia risteilylaivoja TaM Markus Ahola etsi väitöstutkimuksessaan keinoja, joilla risteilylaivojen matkustajien turvallisuuskokemusta ja mukavuutta voidaan entisestään parantaa muotoilun avulla. Ahola vietti Välimerellä ja Atlantilla risteilevillä aluksilla 38 päivää tehden havaintoja ja haastatellen matkustajia. Hän täydensi aineistoa Delftin teknillisessä yliopistossa tehdyillä käyttäjä­ haastatteluilla, joita varten hän suunnitteli kollegansa kanssa 20 erilaista hyttikäytävää. Tilan avoimuus ja läpinäkyvyys helpottavat näkyvyyttä ja suunnistamista tilassa. Turvavarusteiden näkyvyys ja kunto sekä miehistön olemus viestivät laivan kyvystä turvata ihmisten turvallisuus. Matkustajien tilannetietoisuutta voidaan edelleen tukea äänin, opastein ja arkkitehtonisin elementein. Ahola yllättyi siitä, kuinka pienetkin yksityiskohdat, 46 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

kuten rikkinäinen hissinappula, vaikut­ tivat turvallisuuden kokemiseen. Tuloksia voidaan hyödyntää erityisesti turvallisuuskriittisten rakennettujen ympäristöjen, kuten laivojen, sairaaloiden ja lentokoneiden, suunnittelussa ja tutkimuksessa. Markus Ahola 13.1.2017: Tracing passenger safety perception for cruise ship design. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu.

Tarkkuutta metsien satelliittimittauksiin Maanpinnan kosteus vaikuttaa ilmastoon, säähän ja kasvillisuuteen. Sitä voidaan havainnoida mittaamalla maan mikroaaltosäteilyä. Pohjoisella havumetsävyöhykkeellä metsien ja soiden vaihtelu sekä maan jäätyminen ja lumipeite heikentävät satelliittien mittaustuloksia. DI Jaakko Seppänen perehtyi avaruustekniikan alan väitöstyössään kaukokartoituksessa käytettävien SMOS-satelliittien maankosteusalgo­ritmien parantamiseen. Mittaustulokset paranivat erityisesti metsänpohjan kosteussisällön mallin­ tamisella. Metsän maankosteus pystyttiin paikoin mittaamaan lentokäyttöisellä radiometrillä, ja metsän säteilymallilla voitiin parantaa myös peltojen maankosteuden mittausta. Työssä tehtiin ensimmäiset keidassuon mittaukset kuvaavalla 1,4 gigahertsin radiometrillä sekä havaittiin yhteys suon mikroaaltosäteilyn ja kasvillisuusindeksien sekä kosteussisällön välillä. Myös routaantumisen seuraaminen toi uutta tietoa. Tulokset auttavat parantamaan satelliittimittausten tarkkuutta ja mahdollisesti myös mittausten ulottamista uusille alueille. Maankosteusmittaukset antavat arvokasta tietoa veden kiertokulusta, mistä hyötyvät niin sään ennustaminen kuin ilmastontutkimuskin.  Jaakko Seppänen 20.1.2017: Soil moisture retrieval in the boreal zone with a high resolution airborne radiometer. Sähkötekniikan korkeakoulu.

Leivinhiivasta vastaaineiden tuottaja Vasta-aineet ovat tärkeä osa ihmisen immuunijärjestelmää, ja niillä on olennainen rooli muun muassa syöpäsolujen havaitsemisessa ja merkitsemisessä. Nykyisin vasta-aineita tuotetaan nisäkässoluihin perustuvilla menetelmillä, jotka ovat kalliita ja hankalia. M.Sc. Jorg de Ruijter tutki molekyylibioteknologian alan väitöstutkimuksessaan Saccha-

romyces cerevisiae -hiivan käyttöä vastaaineiden tuotannossa. S. cerevisiae eli leivinhiiva on turvallinen organismi bioteknologian käyttö­ sovelluksiin. De Ruijter onnistui kehittämään hiivakannan, jonka vasta-ainetuotanto on poikkeuksellisen korkea aiempiin tutkimuksiin verrattuna. Hän kehitti myös satunnaistetun tehoseulontamenetelmän, joka toimi erinomaisesti vastaainetuotantoon vaikuttavien uusien tekijöiden seulonnassa. Mittaukset osoittivat, että vasta-ainetuotanto vaikuttaa merkittävästi monien solunsisäisten aineenvaihduntatuotteiden tasoihin. Tutkimuksen myötä S. cerevisiae -hiivasta voi kehittyä merkittävä vasta-aineiden tuottaja lääke­teollisuuden tarpeisiin. Jorg de Ruijter 27.1.2017: Development of Saccharomyces cerevisiae as a recombinant antibody factory. Kemian tekniikan korkeakoulu.

Tehokkaampaa julkista palveluntuotantoa Säästöpaineet ovat lisänneet tarvetta parantaa julkisen sektorin toiminnan tehokkuutta. HTM Suvituulia Tapo­ nen perehtyi väitöstyössään siihen, onko palveluiden ulkoistaminen ensisijainen keino julkisen palveluntuotannon tehostamisessa. Tutkimuslähteenä oli 17 julkista ja neljä yksityistä organisaatiota. Siinä missä yksityiset arvioivat palveluntuotantoaan jatkuvasti, reagoivat julkiset toimijat tyypillisesti vasta ongelmiin: ulkoistusta harkitaan vasta, kun palveluissa on jo ongelmia. Julkisen puolen olisikin jatkuvasti seurattava toimintaansa ja mitattava sen tuloksia. Ulkoistamista kannattaa harkita erityisesti ­silloin, kun palvelun tarve vaihtelee voimakkaasti. Tutkimuksen keskiössä olivat sosiaalija terveyspalvelut. Suomesta ja Englannista kerätyn tiedon perusteella Taponen tunnisti parhaita käytäntöjä ulkoisesti tuotetun palvelun johtamisessa: sopimuksen käyttö johtamisen työkaluna (riippumatta siitä, onko tuottaja yksityinen tai julkinen), palvelutuotannon mittaaminen sekä terveydenhuollon asiantuntijoiden osallistaminen tilaajapuolen palvelujohtamiseen.

Suvituulia Taponen 31.3.2017: Improving the efficiency of public service delivery through outsourcing and management. Kauppakorkeakoulu.

— Aalto-yliopiston väitöskirjat verkossa: aaltodoc.aalto.fi, shop.aalto.fi


Diabetesriski löytyy suolistosta Suomessa lapset sairastuvat diabetekseen selvästi muita maita enemmän. Tommi Vatanen onnistui väitöstyössään tunnistamaan suolistobakteeriston pintamolekyylin, joka altistaa lapsia autoimmuunisairauksille. Teksti Marjukka Puolakka Kuva Jussi Särkilahti

LUKION JÄLKEEN Tommi Vatanen oli kahden vai-

heilla, löytyisikö ura musiikin vai tekniikan parista. Koulun fysiikkakilpailusta voitettu opiskelupaikka Teknillisessä korkeakoulussa sai jäädä, kun voiton vei musiikki. Armeijan soittokunnan kautta tie vei Lahden konservatorioon ja Sibelius-Akatemiaan. Klarinetinsoittajan paperit taskussaan Vatanen soitti työkseen eri orkestereissa, kunnes tekniikka alkoi taas kutsua. ”Silloinen uusi bioinformaatioteknologian koulutusohjelma iski minuun heti. Monitieteiset opinnot yhdistivät hienosti tekniikkaa ja lääketiedettä, joka myös kiinnosti valtavasti”, Vatanen kertoo. Diplomi-insinööriopinnot sytyttivät kipinän jatkoopintoihin. Lasten immuunisairauksia ja erityisesti tyypin 1 diabetesta tutkiva DIABIMMUNE-hanke avasi Vataselle ovet uraauurtavan huippututkimuksen pariin. ”Sain tilaisuuden lähteä tutkijavierailulle Broad Institute of MIT and Harvard -tutkimuslaitokseen ­Bostoniin. Kolmeksi kuukaudeksi aiottu vierailu venyi lopulta kolmeksi ja puoleksi vuodeksi.”

Bakteerien perimän kimppuun

Tuohon aikaan vauvojen suolistomikrobistoja ei vielä tunnettu kovin tarkasti. Suomalaisjohtoisessa DIAB­ IMMUNE-tutkimuksessa seurattiin 222:n Suomessa, Virossa ja Venäjän Karjalassa asuvan lapsen suolistomikrobistoa kolmen vuoden ikään asti. Tähän tarvittiin Vatasen kehittämiä laskennallisia menetelmiä, joilla analysoitiin kuukauden välein kerätyistä ulostenäytteistä DNA-sekvensointilaitteilla luettua bakteerien perimää.

Ryhmä onnistui tunnistamaan bakteerin pintamolekyylin (lipopolysakkaridi), joka altistaa suomalais- ja virolaislapsia diabetekselle. Venäläislasten erilainen, autoimmuunisairauksilta suojaava suolistomikrobisto saattaa selittyä erilaisilla elinoloilla ja -ympäristöllä. Erillinen tutkimus selvitti myös suolistomikrobiston vaikutuksia terveystekijöihin 1 135 terveen alankomaalaisen aikuisen aineistolla. Lisäksi työssä tehtiin ulosteensiirto 19 Crohnin tautia sairastaneelle potilaalle. ”Crohnin taudissa koko suolisto on tulehdustilassa ja lääkkeiden teho vaihtelee. Osoitimme, että ulosteensiirto terveeltä luovuttajalta on operaationa turvallinen ja vaikuttaa potilaan suolistomikrobiston monimuotoisuuteen.”

Kalliokiipeilystä meditaatioon

Vatasen työt Bostonin maineikkaassa tutkimuslai­ toksessa jatkuvat väitöstyön jälkeenkin. ”Selvitämme jatkotutkimuksessa muun muassa, ­voisiko lapsille varhain annetuista probiooteista eli bakteeritableteista olla hyötyä diabeteksen puhkeamisen estämiseen. Työskentelen myös suuressa TEDDYdiabetestutkimusprojektissa, jossa on mukana lapsia Suomesta, Ruotsista, Saksasta ja Yhdysvalloista.” Vaikka uudet tieteelliset läpimurrot kutsuvat, ei Vatanen sulje pois yritysmaailmankaan houkutuksia. Startup-yrittäjyys terveysteknologian parissa saattaa jossain vaiheessa olla se juttu. Musiikin kuuntelu tuo urheilun ohella edelleen iloa elämään. ”Uusi lempiharrastukseni on seinä- ja kalliokiipeily. Myös säännöllinen meditaatio pitää pään järjestyksessä ja arjen kunnossa.” Tommi Vatanen 24.3.2017: Metagenomic analyses of the human gut microbiome reveal connections to the immune system. Perustieteiden korkeakoulu. AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19 \ 47


Arjen valintoja

Asiantuntija kertoo tutkimusalaansa liittyvistä henkilökohtaisista valinnoista.

Marketta Kyttä,

missä on lempipaikkasi?

Maankäytön suunnittelun professori viihtyy meren äärellä. Teksti Paula Haikarainen Kuva Veera Konsti

Miten tarkkaan olet suunnitellut oman mikroyhdyskuntasi – kotisi? Kun muutimme nykyiseen kotiimme Meilahteen, olin hiljattain väitellyt tohtoriksi lapsiystävällisestä elinympäristöstä. Meillä oli silloin yksi tytär ja olimme asuneet Kalliossa. Minusta tuntui, ettei Kallio ollut tarpeeksi lapsiystävällinen, koska siellä ei ollut leikkikavereita. Yksi syy tähän on, että asunnot ovat pääosin pieniä. Meilahdessakin olin aluksi pettynyt, ettei omasta talosta löytynyt lapsiseuraa. Pian ymmärsin, että lapset leikkivät omassa ”keskuspuistossamme”, ­Valpurinpuistossa, jolloin ei haittaa, vaikka leikkikaveri asuisikin eri talossa. Olemme nyt viihtyneet Meilahdessa lähes 20 vuotta, ja olen ihastunut alueen kylämäiseen urbaaniuteen. Aluetta rajaavat vilkasliikenteiset kadut, mutta sisälle jää rauhallinen naapurusto ja peruspalvelut. Asukkaiden välillä on myös vahvaa yhteisöllisyyttä. Oma kotimmekin on ihanan joustava – huoneita voi käyttää eri tarkoituksiin, ja saimme viereisen asunnon liitettyä lisätilaksi. Heti eteisestä avautuu näkymä ulos Valpurinpuistoon asti. Mikä on lempipaikkasi kaupungissa? Entä maalla? Minulla on paljon lempipaikkoja Hel­ singissä. Oman kodin ja asuinalueen lisäksi niitä löytyy merenrantareiteiltä, vaikkapa työmatkan varrelta Otaniemeen. Minulla on varmaan maailman ihanin työmatka! 48 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 19

Muita lempipaikkojani ovat uudet saunat, Löyly ja Kulttuurisauna, mutta toki myös vanha kunnon tavaratalo Stockmann. Maalle suuntaan mieluiten mökille Virolahdelle – taas meren äärelle. Mikä on lempikaupunkisi? Ihannekaupunkini edustaa pehmeää, ihmisläheistä urbanismia, joka on sopiva sekoitus järkeä ja tunnetta. Arkea sujuvoittaa, jos asioita voi hoitaa kävellen ja pyöräillen. Mutta tunnettakin tarvitaan: elämyksellisyyttä ja kokemusta paikan ainutlaatuisuudesta. Yksi ihanimmista kaupungeista on Hollannin Utrecht. Jos joutuisin muuttamaan pois Helsingistä, hurmaavin ja monipuolisin elinympäristö löytyisi ehkä Australiasta, Sydneystä tai Melbournesta. Minkä maankäytön kohteen korjaisit, jos voisit? Funktionalistinen, eri toimintoja erotteleva yhdyskuntasuunnittelu on jättänyt vaikeasti korjattavan jäljen kaupunkirakenteeseen ja pakottanut autoriippuvaiseen elämäntapaan. Kuten valtaosa kaupunkisuunnittelijoista nykyään, uskon, että hyvä kaupunki syntyy eri toimintoja sekoittamalla. Tunnelmaltaan ainutlaatuinen miljöö vaatii myös ajallisia kerrostumia. Koska Suomessa on niin vähän vanhaa rakennuskantaa, haluaisin loihtia takaisin parhaimmat niistä vanhoista rakennuksista, jotka purettiin 1960–70-luvuilla.

Olit hiljattain työmatkalla Italiassa. Mitä oppeja veit mukanasi Milanoon? Pidimme tutkija Aija Staffansin kanssa Milanon polyteknisessä yliopistossa studiokurssin Smart city -teemasta, ryyditettynä vahvalla ihmisläheisellä mausteella. Korostimme, ettei teknologia yksin ratkaise urbaaneja ongelmia, vaan tarvitaan ymmärrystä ihmisten arkielämästä ja siitä, miten asukkaat saadaan mukaan suunnitteluun. Nämä teemat olivat opiskelijoille varsin uusia, ja saimme kurssista kiittävää palautetta. Vedät maisterinkoulutusohjelmaa, joka keskittyy maankäytön suun­ nitteluun ja liikennetekniikkaan. Millaisia osaajia ohjelmasta valmistuu? Pyrimme paikkaamaan sitä suurta puutetta, ettei Suomessa ole aiemmin voinut valmistua yhdyskuntasuunnittelijaksi monitieteisin eväin. Ohjelmamme on kansainvälisestikin vertailtuna harvinainen. Erään alamme gurun, professori Luca Bertolinin, mukaan ilman maankäytön ja liikennesuunnittelun yhdistämistä missataan koko moderni elämä. Olen samaa mieltä! Opiskelijamme saavat sekä teoreettisia työkaluja että käytännön taitoja pystyäkseen ratkomaan luovasti, kestävästi ja eettisesti monisyisiä yhdyskuntien ongelmia ja etsimään ratkaisuja, joita ei tarvitse katua.


Aalto’s history is filled with great stories. What is your story? http://heart.aalto.fi


TÄMÄ LEHTI KERTOO / IN THIS ISSUE Monialaisuudesta kilpailuetuna CodeBus Africa project A preview to the renovated Dipoli Historical perspectives to dress

aalto.fi

Aalto University Magazine 19  

This issue looks at multidisciplinarity as a competitive advantage.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you