__MAIN_TEXT__

Page 1

Teema

1•2019

Vallankumous

A


Teema 1•2019 Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1972. 47. vuosikerta. Teema on Helsingin yleisen kirjallisuustieteen opiskelijoiden ainejärjestön Katharsis ry:n julkaisema kulttuurilehti, joka on tarttunut rohkeasti ajan ilmiöihin ja menneisyyden merkkipaaluihin jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Teema ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja tarkastelee monipuolisesti kulloisenkin teemansa mukaisesti kirjallisuutta ja muuta kulttuuria. Teema sisältää niin kritiikkejä, artikkeleita, esseitä, runoja, kolumneja, haastatteluja kuin novellejakin tuoden uusia näkökulmia kulttuurin kentälle ja toimien kaikkien lukijoidensa foorumina.

Tätä julkaisua on rahoitettu Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan järjestötuella.


Päätoimittaja Frida Wikblad

Teema Frida Wikblad

Toimitussihteerit Vilhelmiina Vilhunen, Vellamo Hongisto

Pontus Purokuru

Rakkaudesta vallankumoukseen Puhutaanko vallankumouksesta?

2

4

Toimittajat Vehka Hakonen, Martin Määttänen,

Vehka Hakonen

Valta: valitse itse ot-

6

sikkosi

Joonas Sojakka, Vilhelmiina Vilhunen, Vellamo Hongisto,

Jussi Pentikäinen

Esko Roininen Taitto ja ulkoasu Esko Roininen

vallankumous

Vilhelmiina Vilhunen

Saara Turusen Medusan

11

huone

frida.wikblad@helsinki Vellamo Hongisto

Elo, anergia ja de-

14

konstruktio

Ilmoitushinnat: takasivu 150€

8

Kritiikki

Tiedustelut .fi

Kieli, todellisuus ja

Taide

koko sivu 100€ puoli sivua 50€ 1/4 sivu 30€

Joonas Sojakka

Vastarintaliike S+88*

16

Aatos Ketvel

On kai tää pian jo ohi

18

Aristarkhos

19

Kirjaintyypit: Calisto MT Liberation Sans Paperi: Munken Pure

Martin Määttänen

200g/m 2, Munken Pure 100/m 2

Stina Saari

Painos 120 kpl Paino Copy-Set Oy

Läski-Maksa Joe

Huima puska! Metsäpippalo?

22

Romanttisen juopon manifesti

24

Teema suosittelee

25


Vallankumous

Teema

1•2019

Rakkaudesta V vallankumoukseen

allankumous on muuttanut merkitystään läpi historian. Mainioiden ja suurien vallankumouksien lisäksi niin valtaapitäviä kuin myös valtaa ylläpitäviä normeja vastaan voidaan kapinoida omilla, pienilläkin, valinnoilla ja teoilla. Tällaisella vallankumouksellisuudella voidaan nähdä olevan pitkä historia feminismin ja postkolonialismin kanssa. Silloin kun henkilökohtaisesta tuli poliittista, tuli myös vallan vastustamisesta henkilökohtaisempaa. Äärimmilleen vietynä pelkkä subjektin olemassaolo tietyssä ajassa ja paikassa voi jo itsessään olla vallankumouksellista.

Frida Wikblad

Radikaalista itserakkaudesta on povattu 2010-luvun vallankumouksen aloituspistettä, mutta ehkä sitä pitäisi ajatella laajemmassa kontekstissa. Yritetään häivyttää radikaalista itserakkaudesta sen uusliberalistinen luonne, tällöin voimme ehkä päästä vallankumouksen alkulähteelle. Voisiko radikaalissa rakkaudessa piillä avain emansipaatioon? Johanna Hedva hahmottelee tällaista ajatuksen kulkua seuraavalla tavalla: ”The most anti-capitalist protest is to care for another and to care for yourself. To take on the historically feminized and therefore invisible practice of nursing, nurturing, caring. To take seriously each other’s vulnerability and fragility and precarity, and to support it, honor it, empower it. To protect each other, to enact and practice community. A radical kinship, an interdependent sociality, a politics of care.” 1

Toisaalta Aulikki Oksasen sanoittamassa ja Kaj Chydeniuksen säveltämässä kappaleessa “Kenen joukoissa seisot?” ilmaistaan jokseenkin vastakkaista kantaa: ”Tätä vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin / Tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto / Nälkäisten vatsat eivät suudelmista täyty.”

2

1

Hedva, Johan-

na (2015). Sick Woman Theory. Mask Magazine.


Teema

1•2019

Vallankumous

Vaikuttaa siltä, että radikaalilla rakkaudella ei ole sijaa Oksasen lyyrisessä maailmassa. Tätä vahvistaa mantra: ”Ei synny rakkautta ilman oikeutta / ei synny oikeutta ilman taistelua / ei taistelua ilman yhteistä rintamaa.” Tästä herää kuitenkin kysymys: Mistä yhteinen rintama sitten syntyy? Eikö solidaarisuus nimenomaan ole myötätuntoa, välittämistä? Marssiessani ilmastomarssin antikapitalistisessa blokissa rumpujen säestämänä viime lokakuussa tunsin voivani vaikuttaa yhteiskuntaan enemmän kuin raapustaessani kahta numeroa äänestyslappuun. Tunsin itseni voimakkaammaksi silloin, kun huusin ”Nyt on pakko” koko matkan Senaatintorilta Eduskuntatalolle, kuin harjoittaessani kansalaisoikeuttani Postitalossa sermein suojatussa sopessa. Vallankumousta ei välttämättä taata tuhertamalla numeroita äänestyslappuihin. Voi olla, että valtaapitävien vastustaminen tällä tavoin osoittautuu karvaaksi pettymykseksi. Toisaalta voi myös olla, että äänestäminen tuo vallankumouksen. Kummassakin tapauksessa vallankumouksen tulisi siitä välittämisestä ja rakkaudesta toisiin ihmisiin, sillä ei synny oikeutta – tai yhteistä rintamaa – ilman rakkautta.

”...vallankumouksen tulisi siitä välittämisestä ja rakkaudesta toisiin ihmisiin, sillä ei synny oikeutta – tai yhteistä rintamaa – ilman rakkautta.”

Vuoden ensimmäinen Teema käsittelee vallankumousta manifestien, proosan, arvostelujen, esseiden ja kokeellisen runouden avulla. Vilhelmiina Vilhunen kävi katsomassa Saara Turusen kirjoittaman ja ohjaaman Medusan huoneen ja analysoi arvostelussaan, kuinka naisten kokema väkivalta ja hiljentämisen kulttuuri luovat sillan antiikin myytin ja nykypäivän välille. Vieraskirjoittaja Pontus Purokuru taas pohtii esseessään, mikä on vallankumouksen merkitys ja paikka nyky-yhteiskunnassa. Onko vallankumouksesta ylipäänsä enää mielekästä puhua? Voiko vallankumous tarjota ratkaisun ihmiskunnan kohtaamiin ongelmiin 2010-luvulla?

3


Vallankumous

Puhutaanko vallankumouksesta? Pontus Purokuru

Teema

P

uhuuko kukaan enää vallankumouksesta? Ja jos siitä ei enää puhuta, mitä tämä puhumattomuus kertoo meistä?

1500-luvulla vallankumous tarkoitti oikean järjestyksen palauttamista, syklistä paluuta, kirjaimellisesti revoluutiota eli kiertokulkua. Valistuksen lineaarinen historiakäsitys loi 1700-luvulla vallankumouksen edistyksenä, jossa vanha valta kumotaan ja tilalle luodaan parempi tulevaisuus. Klassinen vallankumouskäsitys kärjistyi huippuunsa 1900-luvulla. Tehtiin satoja nopeita ja väkivaltaisia vallankumouksia. Usein kyse oli tosin vallan kaappaamisesta, ei kumoamisesta. 1960-luvulla Suomenkin uusvasemmistolaiset olivat vakuuttuneita maailmanvallankumouksen mahdollisuudesta. Kiisteltiin vain siitä, tapahtuisiko siirtymä sosialismiin parlamentaarisesti vai ulkoparlamentaarisesti. Vuoden 1968 kapinoiden jälkeen vallankumouspuheet siirtyivät mikrotasoille. Kumouksellisuus yksilöllistyi. Yhteisen ja totaalisen muutoksen sijaan alettiin hakea pienten erojen tunnustamista ja asteittaisia muutoksia. Applen vuoden 1984 Super Bowl -mainos on esimerkki siitä, kuinka yritykset omivat vallankumousretoriikan juuri silloin, kun “todellinen” vallankumous alkoi tuntua mahdottomalta. Vallankumous muuttui poliittisesta tavoitteesta kaupalliseksi fraasiksi ja esteettiseksi kliseeksi.

4

1•2019


Teema

1•2019

Vallankumous

Nyt vallankumous on niin kulunut ja tuhnuinen sana, etteivät mainostoimistotkaan koske siihen. Kumouksellinen retoriikka kuulostaa lähinnä nololta, tai kuten Maggie Nelson kirjoittaa Argonauteissa, jonkinlaiselta fetissiltä. Olisi helppo julistaa, että tämä on huono siirtymä. Harva uskoo yhteiskunnan kokonaisvaltaiseen muuttamiseen, puhumattakaan kapitalismin kumoamisesta. Tilalla on joukko loukattuja yksilöitä ja epämääräistä puhetta “rakenteista”. Valta-analyysin ja vallan kumoamisen sijaan käsittelemme yhteiskuntaa juridisin termein ja puhumme abstraktisti oikeuksista. Poliittinen puheemme koostuu pitkälti asioista, jotka ovat omituisen yhteensopivia niin sanotun uusliberalismin kanssa, kuten sukupuolentutkimuksen professori Jack Halberstam on huomauttanut.

ja toimittiin julkisuudelta piilossa. Tämä loi pohjaa näkyvämmälle toiminnalle, joka on myöhemmin muuttanut maailmaa erityisesti MeToo-liikkeen muodossa. Mikropolitiikan ongelmana on kuitenkin riittämättömyys ja alttius kaappauksille. Feministit tekivät 50 vuotta sitten henkilökohtaisesta poliittista, ja vaihtoehtoisen globalisaation aktivistit tekivät 20 vuotta sitten globaalista lokaalia. Kapitalismi kaahasi perässä. Pian alkoi tuntua, että kaikki politiikka on henkilökohtaista ja lokaalia. Ilmastonmuutos, viljelymaan loppuminen, merten myrkyttyminen ja makean veden vähentyminen ovat asioita, jotka eivät yksinkertaisesti ratkea arjen tasolla. Jos yritämme ratkaista maailmantaudiksi levinnyttä masennusta ja ahdistusta pelkällä mikropolitiikalla, luisumme self help -hokemiin ja ympäripyöreisiin vaatimuksiin asennemuutoksesta. Myöskään robotisaation ja geeniteknologian kaltaiset teemat eivät ratkea paikallisesti.

”Nyt vallankumous on niin kulunut ja tuhnuinen sana, etteivät mainostoimistotkaan koske siihen.”

Vastavasti olisi helppo heittää, että tervemenoa vaan historian kaatopaikalle kaikki vallankumouksesta höpisevät. Feministiset ja eläinpoliittiset liikkeet ovat osoittaneet, että muutoksiin ei tarvita mahtipontisia kumouspuheita. Valtaa voidaan työstää arjessa, puuttumalla suoraan ihmisten ja eläinten välisiin suhteisiin, elämällä toisin. Silloin on myös pienempi riski päätyä massamurhiin, nälänhätiin tai sotiin, joihin vallankumoukset välillä ovat johtaneet. Muun muassa feministisissä liikkeissä keskityttiin 1970-1990-luvuilla massamarssien sijaan tiedostamisryhmiin

Ongelman muotoilu on siis seuraava. Tarvitsemme dramaattisen, kokonaisvaltaisen, nopean yhteiskunnallisen muutoksen. Miten voimme ajatella sitä suuressa mittakaavassa, kun olemme hyvällä syyllä luopuneet vanhasta vallankumouksen käsitteestä? Miten kehittää uusi käsitteellinen kieli tarvittavaa siirtymää varten?

5


Vallankumous

Teema

Valta: valitse itse otsikkosi M Vehka Hakonen

ichel Foucault oli edeltävän vuosisadan merkittävimpiä länsimaalaisia filosofeja. Hän käsitteli mielellään sellaisia aiheita, joita filosofia pyrki karttamaan, kuten vaikkapa hulluutta, laittomuutta, sairautta ja (väki)valtaa. Foucaultin mukaan valta rakentuu suhteista ja valinnoista. Jotta voi olla valtaa, on oltava myös mahdollisuus nousta sitä vastaan. Jos mahdollisuutta ei ole, vaan alistuminen on välttämätöntä, kyse on vallan sijaan väkivallasta. Valta syntyy eriarvoisuudesta. Kun minulla on jotakin sellaista, mitä sinulla ei ole, mutta jota haluat tai tarvitset, syntyy välillemme mahdollisesti valtasuhde. Yksinkertaisimmillaan valta pelkistyykin ehkä resursseihin ja tarpeisiin – todellisiin tai kuviteltuihin. Mitä voin sinulta vaatia sitä vastaan, mitä haluat? Suomessa hallitus säätelee usein resurssien jakamista korkeimmalla tasolla. Kun luovutamme – kyllä, juuri sinä ja minä, me! – vallan heille, luotamme siihen, että resurssit jaetaan oikein. Alistumme lakeihin ja säädöksiin ja tukijärjestelmiin ja määritelmiin, koska uskomme, että ne takaavat kaikille tasavertaisen kohtelun... tai ainakin jotakin sen suuntaista. Ja silloinkin, kun hallitus toimii toisin kuin he ennen valtaan nousemistaan lupasivat, useimmiten tyydymme marisemaan tai nyhjöttämään kadulla kylmässä kylttien kanssa. Koska mitäpä sitä muutakaan voi? Äänestää seuraavissa vaaleissa, tietenkin! Sehän on sitä valtaa, joka meille kansalaisina on annettu. Tällaisesta vallasta puhuminen on kuitenkin perin tylsää,

6

1•2019


Teema

1•2019

Vallankumous

joten tässä esseessä en aio keskittyä eduskuntavaalimainoksiin. Vaalit ovat kyllä tulossa, ja kun keskitymme siihen, miten meidän pitäisi käyttää meille annettua ääntä (1 kpl) ja sen suomaa valtaa, rajaa se kätevästi laatikon ulkopuolelle kaikki muut meille annetut mahdollisuudet. Kun vaalit ovat ohi, voimme jatkaa tuloksista marisemista ja politiikan kommentointia tuttuun tapaan – ja meillähän on oikeus valittaa, koska käytimme äänemme, eikä silti käy kuten halusimme. … Valta tällaisena on hyvin kankeaa, byrokraattista ja ankeaa. Se tekee meistä passiivisia, pettyneitä, ärtyneitä, ehkä vihaisiakin. Se pakenee otteestamme ja jättää meidät pohtimaan, miksi emme saa sitä, mitä meille luvattiin tai minkä vuoksi maksamme veroja tai mitä milloinkin. Mutta entä konkreettinen, välitön valta? Valta jättää luento väliin, valta laiskotella Teeman esseen kanssa ja päätyä kirjoittamaan sitä aamuviideltä työpäivää edeltävänä aamuna (en minä, tietenkään), valta valehdella, valta kävellä kerjäläisen ohi, valta jättää julkisen vessan pytty pesemättä oman toimituksen jälkeen, valta ostaa juustoa, valta julkaista oman lapsen kuva Facebookissa. Kaikessa, mitä teemme, on kyse vallasta. Silloinkin, kun istumme kotona pelaamassa tietokoneella emulaattoriversiota 1 Nintendon The Legend of Zelda: Ocarina

of Timestä, valta on ratkaiseva elementti. Olemme päättäneet hankkia emulaattorin, koska emme ole halunneet (tai meillä ei ole ollut varaa) ostaa alkuperäistä peliä ja laitetta sen pelaamiseen. Tämä luo valtasuhteen pelin kehittäjään/ oikeuksien omistajaan, koska olemme ottaneet tuotteen ilmaiseksi sen sijaan, että maksaisimme siitä. Se luo myös potentiaalisen valtasuhteen meidän ja lain välille, koska no, eihän emulaattoripelaaminen ole teknisesti ottaen tässä tapauksessa laillista. Ja lisäksi se luo valtasuhteen meidän ja tulevaisuuden versiomme välille, koska yhteinen resurssimme – aika – on nyt päätetty sijoittaa Ocarina of Timen pelaamiseen. (Ja hei, sinä joka mietit, että onpa harvinaisen hämmentävä/huono/pöljä esimerkki: sinulla on valta tulostaa tämä essee, yliviivata se ja kirjoittaa tilalle parempi. Esimerkiksi.)

”Kun minulla on jotakin sellaista, mitä sinulla ei ole, mutta jota haluat tai tarvitset, syntyy välillemme mahdollisesti valtasuhde.”

Mutta niin, takaisin asiaan: lähes kaikissa suhteissa on kyse vallasta, ellei niissä ole kyse väkivallasta tai pakkovallasta. Jopa tässä esseessä, jonka aion nyt saarnaamisen tai innostavan loppukaneetin sijaan lopettaa tähän, ja jättää loppusivun tyhjäksi, jotta voit hahmo1 Emulaattori on tietokoneohjelmatai laittella siihen vaikkapa oman vallankumoukteistolaajennos, joka mahdollistaa ohjelmien sesi sisältöä. ja joskus myös laitteiden käytön muunlai-

(Tai sitten loppusivu ei olekaan tyhjä – lopullinen valta on nimittäin päätoimittalä kuin mille ne on alun perin tarkoitettu. jalla tai taittajalla. Niinpä niin.) (Lähde: Wikipedia. [Tämä ei ole tieteellinen sella tietokoneella tai käyttöjärjestelmäl-

essee, joten voin lainata Wikipediasta sen kummempia miettimättä. Sekin on valtaa, boom.])

7


Vallankumous

Teema

Kieli, todellisuus ja vallankumous Jussi Pentikäinen

N

ykyään ajatus kielen ja maailman yhteneväisyydestä on jo banaali. Kielen kautta maailma asettuu ajatuksen kohteeksi; koettu asettuu jäännöksettä sanottuun. Kielen rakenteen oletetaan vastaavan todellisuuden rakennetta, jolloin radikaali suhtautuminen kieleen vastaa radikaalia suhtautumista vallitsevaan todellisuuteen. Koska runouden primääristä materiaalia on juuri kieli, sen vallankumouksellinen potentiaali on löydettävissä sieltä, missä yksittäisen runoilijan parole asettaa kyseenalaiseksi yhteiskunnan vallitsevan diskurssin (langue) 1.

1

Ajatus lainattu Ben Stoltzfusin teoksesta

Alain Robbe-Grillet (Farley Dickinson University Press, 1985).

8

Tällainen vallankumous olisi luonteeltaan välitöntä: radikaalia on itse kielen asettuminen sivulle, ei niinkään se, mitä tästä seuraa. Voidaan jopa sanoa, että se olisi luonteeltaan performatiivista. Seuraavassa aion kuitenkin kyseenalaistaa välittömän tai performatiivisen vallankumouksen mahdollisuuden, ja samalla sen taustalla vaikuttavan oletuksen kielen luonteesta. Esitän, että radikaaliksi mielletty kielenkäyttö palvelee myös suomalaisessa nykyrunoudessa lopulta tyystin toisenlaista päämäärää, ja että runoutemme on unohtanut kielen ja todellisuuden välisen molemminpuolisen suhteen.

1•2019


Teema

1•2019

Vallankumous

2

Teoksessa Maailma tuulenkaatama (Tam-

mi, 2018)

I Runon raaka-aine on kieli. Suomalaisessakin nykyrunoudessa alati kasvava materiaalin itsetietoisuus näkyy kielen pintarakenteiden halkeiluna: sanaleikit, lause- ja sanarakenteen rikkominen, paronomasia, polysemia ja niin edelleen. Useat näistä keinoista tuntuvat pyrkivän paljastamaan sen, kuinka kieli on lopulta vain jatkuvaa eroa ja lykkääntymistä (différance). Esimerkiksi voidaan tarjota seuraava katkelma Riina Katajavuoren runosta Aamujen liputuspäivä 2: ”ysinäisyys ykinyys yksinäisyys näiyys…”

Tämä mutiloitujen sanojen litania päättyy sanaan ”sinä”. Aivan kuin pirstoutumisen kautta todella olisi pääsy ulos runollisen kielen solipsismista, sen yksinäisyydestä. Runoilijaa vaivaa juurikin paradoksaalinen yksinäisyys. Toisaalta työnsä kautta hän haluaa olla osa kirjallista maailmaa, johon ei kuitenkaan ole pääsyä vailla yksilöllistä ilmaisua. Yksilöllinen ilmaisu näkyy tavassa, jolla runoilija keskittyy miltei tyystin materiaalinsa pintarakenteisiin, joiden rikkominen ei ole kuitenkaan vallankumouksellista. Seurauksena on runoilijan etääntyminen maailmasta, modernin työnjaon mukaisesti. Syntyy ”vaikeaa taidetta”, jonka vaikeus ei olekaan seurausta vallankumouksellisen projektin lähes utooppisesta mahdottomuudesta, vaan runoilijan tarpeesta piirtää rajat kirjalliselle minälleen. Edellä kuvailtu oletus kielen luonteesta on keskeisessä asemassa. Niin kauan kuin kielen oletetaan olevan primääriä suhteessa maailmaan, runoilija ei ole koskaan maailmalle mitään velkaa. Suhde kielen ja maailman välillä ei nouse ongelman tasolle. 9


Vallankumous

Teema

1•2019

II

”Esitän, että kielen ja maailman suhdetta on haettava ei niinkään sanojen täydellisestä asettumisesta objektien pinnalle, vaan kielen materiaalisuudesta.”

Mutta onko todella olemassa suhdetta maailman ja kielen välillä? Jos edellä kuvattu asetelma kielen ja maailman yhteensopivuudesta pitää paikkansa, tällainen suhde on täydellinen ”khimaira”. Esitän, että kielen ja maailman suhdetta on haettava ei niinkään sanojen täydellisestä asettumisesta objektien pinnalle, vaan kielen materiaalisuudesta. Runouden kohdalla tämä tarkoittaisi suurempaa tietoisuutta siitä, kuinka runon materiaali (kieli) välittyy runoilijalle aina jo valmiiksi muotoutuneena 3. Toisaalta se tarkoittaisi myös tietoisuutta siitä, kuinka runouden muodon lisäksi myös 3 Tämä ajatus on lainattu suoraan Theodor sen lopulta varsin rajalliset aihepiirit Adornolta, Philosophie der neuen Musik (inovat periytyneet meille modernin runoter alia). uden perinteestä. Spleen et idéal ovat edelleen runouden magneettiset navat. Uudelleen paikantaminen kielen ja maailman suhteen voisi myös auttaa suomalaista nykyrunoutta elämään maailman ulkoisuuden synnyttämän tuskan kanssa. Tämä tuska on läsnä usean nykyrunoilijan työssä, mutta Olli Sinivaaran teokset edustavat sen kuvauksen parhaimmistoa. Maailma tuntuu saapuvan runoilijan silmiin muodottomana ja aina vain yksittäisten hetkien päättymättömänä sarjana. Tämä saattaa johtua siitä, että vallalla olevan oletuksen mukaan jokainen kokemus paljastuu sanomisensa hetkellä kielen jo ennalta määrittämäksi. Samalla kielen ja maailman välisen etäisyyden umpeen kurominen saattaisi (ehkä) auttaa runoutta saavuttamaan jälleen vallankumouksellisen potentiaalin. Tai todennäköisemmin – materiaalinsa historian tiedostamisen kautta – runous voisi taas kuroa kiinni etäisyyttä yksinäisyyden ja sinän, minän ja maailman välillä.

10


Teema

1•2019

Vilhelmiina Vilhunen

Saara Turusen Medusan huone kuvaa naisiin kohdistuvaa vallankäyttöä ja hiljentämisen kulttuuria

Y

htäkkiä tytön helman alta putoilee lattialle punaisia terälehtiä. Tyttö (Katja Küttner) alkaa kaivaa niitä lisää alushousuistaan, hämmentyneenä ja peloissaan siitä, mitä hänelle on tapahtumassa. Ei ole yksinkertaista huomata olevansa hedelmällinen, seksuaalinen olento, joka vuotaa verta. Oitis alkaa hävettää ja jännittää. Tyttö hätkähtää ja ryhtyy nopeasti siivoamaan jälkiään pois, ettei kukaan vain näkisi. Toisessa tuokiossa pyntätty keski-ikäinen nainen (Elina Knihtilä) koettaa keinolla millä hyvänsä viehättää miesvieraitaan. Hän hymyilee leveintä hymyään ja käy pötköttämään pöydälle tai heittäytyy miesten jalkojen juureen, mutta miehet eivät innostu vanhan naisen keimailusta. Mistä on kyse? Saara Turusen tuorein näytelmä Medusan huone Q-teatterissa on päässyt hyvään vauhtiin. Ollaan Medusan myytin äärellä, joka on kaihertanut ohjaaja-käsikirjoittaja Turusen mieltä niin paljon, että on syntynyt juuri tämä teos. Turunen kiinnostui myytistä etenkin siksi, että naispäähenkilö siinä loisti poissaolollaan. Kreikkalaisen mytologian mukaan Medusa on hurmaavan kaunis nuori neito, jonka Poseidon raiskaa Pallas Athenen temppelissä. Pallas Athene vihastuu siitä, että Medusan kultaiset kutrit ovat vietelleet Poseidonin, joten hän päättää kostaa Medusalle. Athene kiroaa Medusan hirviömäiseksi gorgoksi, jonka kutrien tilalla luikertelee iljettäviä käärmeitä, ja jonka katse pystyy jähmettämään ihmisen kiveksi. Turunen kuvailee, että useimmiten kun puhutaan Medusasta, ei kuitenkaan puhuta hänestä, vaan puhutaan miehistä, jotka hyväksikäyttivät Medusaa ja tappoivat hänet. Medusan näkökulmaa näihin häntä itseään koskeviin tapahtumiin ei useimmiten kerrota.1 Turusen näytelmässä on päinvastoin. Siinä nimenomaan naisen omat ajatukset ja näkökulmat, tunteet ja kokemukset saavat runKritiikki

Medusan huone jatkaa Saara Turusen (1981) jo tavaramerkiksi muodostunutta sukupuolen ja taiteen tarkastelua. Hänen aiempia teoksiaan ovat muun muassa näytelmät Puputyttö, Broken Heart Story ja Tavallisuuden aaveet sekä romaanit Rakkaudenhirviö ja Sivuhenkilö.

1

Saara Turunen: Medusan huone, lähtö-

kohtia. http://medusanhuone.blogspot.com

11


Vallankumous

Teema

1•2019

saasti tilaa. Ne saavat kokonaisen näyttämön, ikioman huoneen. Näytelmässä nainen on muun muassa seksuaalisten tekojen uhri. Eräässä epämiellyttävän uhkaavassa kohtauksessa miehet hivuttautuvat liian lähelle kukkamekkoista tyttöä (Katja Küttner). Miesten mittailevien katseiden alla tyttö riisuu mekkonsa ikään kuin miellyttääkseen. Yksi miehistä nuuskii mekkoa, toinen yökkää, ja kolmas miehistä tunkee mekon housuihinsa ja runkkaa sillä itsensä kliimaksiin. Sen jälkeen ei ole mekolle enää käyttöä, se lentää mytyssä lattianrakoon. Pian pärähtää käyntiin Säkkijärven polkka, ja näyttämöllä alkaa rivo sikailushow, jossa mies (Ylermi Rajamaa) tanssahtelee lavalla porsasnaamari päässään ja pujottaa pitkän keppinsä nokkaan erivärisiä naisten peruukkeja. Lopputulos muistuttaa lattianpesumoppia. Toisessa kohtaa sama miesporsas tulee estradille ripustelemaan peruukkeja narulle. On blondia, on brunettea, ja hyi: yksi peruukeista on ruma vihreä pehko, kuin Medusan käärmetukka. Sikamies säikähtää itsekin, että tuollaistako olen pannut, mutta kohottaa sitten hartioitaan ja ripustaa ”kaadon” ylpeästi narulle jonon jatkeeksi. On oivallista, että peruukit edustavat näytelmässä naisia, sillä hiuksiin liittyy pinttyneitä mielleyhtymiä. Pitkät hiukset nähdään seksuaalisuuden ja naiseuden symbolina, kun taas lyhyt tukka on epänaisellinen ja poikamainen. Kiinnisidotut hiukset edustavat kunnollisuutta ja aukinainen tukka taas seksuaalista voimaa ja vapautta. Naisia myös kontrolloidaan hiusten kautta, kun heitä esimerkiksi vaaditaan peittämään ne. Oi, ja sitten kuvaan pyörähteleekin nuoruuden elinvoimaa pursuileva nainen (Aksinja Lommi). Tuo hyperaktiivinen mainosbimbo ketkuttelee itseään lavalla, pyllistelee, flirttailee ja ojentelee ihmisille ilmaisia ämpäreitä. Myöhemmin näytelmässä hahmot konttaavat ämpärit päässä lavan poikki. Ehkä tämä kuvaa hyvin sitä, kuinka ihmisiä kiinnostaa kireät tissit ja ilmaiset ämpärit, mutta kun pitäisi puuttua naisten kokemiin epäkohtiin, niin mieluummin vetäydymme kaikessa hiljaisuudessa omien pikku ämpäreidemme sisään ja suljemme silmämme. Q-teatteri: Medusan huone. Kuva: Aino Nieminen

12

Kritiikki


Teema

1•2019

Eräässä kohtauksessa miestoverukset kippaavat lavalle kottikärryllisen klassikkokirjallisuutta ja ottavat sieltä satunnaisesti luettavaa. Käteen tarttuu yllättäen vain mieskirjallisuutta, Milleriä, Bukowskia ja Saarikoskea, joita toverukset lukevat toisilleen ääneen. Näytteissä ihastellaan naisten ja tyttöjen perseitä, analysoidaan vittua ja kaipaillaan huoran syliin. Miestoverukset eivät meinaa pysyä housuissaan, kun he kommentoivat kyseisten kirjailijoiden huikaisevaa tyylitaitoa ja rytmin käyttöä. Kun näytelmän nainen yrittää ottaa tilaa itselleen ja avata suutaan tultuaan ensin useita kertoja väärinkohdelluksi, mies hiljentää hänet välittömästi ja korjaa, ettei miehilläkään helppoa ole. Tommi Korpelan hahmo pohtii: ”Miehillä on vaikka mitä ongelmia ja siks ne kuolee nuorempina. Jotkut miehet on köyhiä. Joillain miehillä ei ole asuntoa. Jotkut miehet joutuu vankilaan, siis ihan todella pitkäksi aikaa. Jotkut miehet joutuu jopa sotiin. Jotkut miehet juopottelee, jotkut miehet joutuu kolareihin. Joillain miehillä ei ole tyttöystäviä. Jotkut miehet ei pääse harrastamaan seksiä. Joillain miehillä voi olla erektio-ongelmia. Tukkakin lähtee päästä, ja sit jos ei vielä osaa puhua edes englantia, niin think about that!”2

Näytelmässä nähdään myös, milloin nainen vapautuu: silloin, kun hän ei ole kenenkään katseen alla. Tyttö (Küttner) syö suklaata ja joraa täysillä ympäri huonetta alusvaatteisillaan, välittämättä lainkaan siitä, miltä näyttää tai edes siitä, kuka on. Vapaus olla mitä vain ja nauttia naiseudesta täysin siemauksin läsähtää kuitenkin rikki, kun ovi levähtää auki ja näyttämön valtaavat häät, joissa täydellinen morsian on täydellisen miehen käsipuolessa. Yhteiskunnan vaatimukset perinteistä naiseutta kohtaan iskevät kuin rätti vasten kasvoja. Vieras tätikin pakottaa osallistumaan kimpunheittoon, vaikka ei voisi vähempää kiinnostaa. Medusan huone pursuaa kuvauksia, joissa naista tavalla tai toisella halveerataan, pienennetään, mitätöidään tai seksuali-

Vallankumous

soidaan. Turusen näyttämökielelle tuntuisi olevan ominaista yksinkertainen lavastus ja vähärepliikkisyys, jotka osaltaan tukevat hyvin hiljentämisen ja mitätöimisen tematiikkaa. Musiikkia teoksessa kuullaan muun muassa Agnes Obelilta ja J. S. Bachilta. Hienoa lisäkerroksellisuutta esitykseen tuovat seinälle heijastetut kolme Georgia O´Keeffen kukkamaalausta. Teosten yksityiskohdat muistuttavat herkullisella tavalla naisen genitaaleja. O´Keeffe välittää womanpoweria teostensa kautta huoneeseen: ”En halua olla tunnettu naistaiteilija. Haluan olla tunnettu taiteilija”, hän on sanonut. Medusan huone on kokemuksena herättelevä, satuttava, voimakas ja erittäin piikikäs. Turusen näytelmässä nainen tekee miesten edessä monenlaisia asioita. Hän asettelee kasvoillensa mitä miellyttävämpiä hymyjä, hykertelee ujona puseroonsa, hiipii ihan hiljaa vain, ja varoo pahoittamasta kenenkään mieltä. Hän pyytelee itseään jatkuvasti anteeksi ja tulee hiljennetyksi. Nainen on seksikäs pimu tai ruma luuska, arvoltaan aina miehen katseen määrittelemä. Nainen on myös kuin kana, joka astelee jakkupuvussa paikalle juuri silloin, kun tarve vaatii, ja siivoilee pois miesten sotkuja. Tommi Korpelan esittämä vanha Medusa-nainen saapuu lavalle aika ajoin kuin jostakin kaukaa menneisyydestä. Hän kuljeskelee lavalla vihreä ruma peruukki kädessään ja ikään kuin suree ja pohtii kohtaloaan. Medusa on teoksessa kuin äitihahmo, joka kärsii ja kantaa myös muiden naisten taakkaa. Näytelmän lopulla hän ojentaa vihreän peruukkinsa näytelmän tytölle, ja on kuin siinä ojentamisen hetkellä yhdistyisi ajan kaari antiikin naisesta nykypäivän naiseen. Ele on voimaa antava ja symbolinen: on mentävä eteenpäin, taisteltava ja vapautettava kaikki menneen ajan kärsivät medusat ja myös ne tulevat. Medusan huone. Q-teatteri. Tunturikatu 16, Helsinki. 21.2.2019—25.5.2019. Teksti ja ohjaus: Saara Turunen Rooleissa: Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Katja Küttner,

2

Kritiikki

Saara Turunen: Medusan huone, 2019.

Aksinja Lommi ja Ylermi Rajamaa

13


Vellamo Hongisto

Elo, anergia ja dekonstruktio Antti Salminen & Tere Vadén: Elo ja anergia, niin & näin 2018

Teema

1•2019

M

iten voimme jättää fossiilisille polttoaineille ja luonnon tuhoamiselle perustuvan elämäntapamme taaksemme? Antti Salmisen ja Tere Vadénin teos Elo ja anergia kartoittaa vastauksia tähän kysymykseen syvimmiltä metafyysisiltä tasoilta asti. Teoksen viesti on selvä: ”Voimat ja taidot, joita tarvitaan tämän sivilisaation defossilisoimiseksi ovat laadullisesti toiset kuin ne, joilla ja joille se on rakennettu”1. Yksilökeskeisyydestä ja ihmisen kuvitellusta erityisasemasta luonnossa on luo1 vuttava. On löydettävä uusia tapoja ajatella, toimia, Elo ja anergia, s. 166. olla olemassa ihmisenä. Salminen & Vadén haluavat puuttua ajattelumme ongelmiin, eivätkä tavanomaiset käsitteet ja ajatusmallit tähän tehtävään riitä. Elo ja anergia pyrkii purkamaan ihmisen ja luonnon, energian ja elämän sekä subjektin ja objektin dikotomioita. Se myös kritisoi humanismin individualismia ja teknologiauskoa sekä pyrkii osoittamaan, miten fossiilisten polttoaineiden näennäinen ehtymättömyys on vääristänyt käsitystämme paikastamme osana ekosysteemiä. Elo ja anergia tarjoaa dekonstruoimiensa termien tilalle käsitteitä, joilla luoda uudenlaista tapaa hahmottaa maailmaa ja osaamme siinä: asubjektiivista eloa ja eksergiakeskeistä energiakäsitystä täydentävää anergiaa. Elo ja anergia ei päästä lukijaansa helpolla. Teksti on hengästyttävän merkitystiivistä: se sieppaa näkökulmia niin filosofiasta, psykologiasta, sosiologiasta, biologiasta kuin termodynamiikastakin. Teoksen ymmärtäminen ilman pohjatietoja filosofiasta lienee mahdotonta, tai ainakin hyvin haastavaa. Esseemäinen, paikoin rönsyilevä tyyli tekee tekstin punaisen langan seuraamisesta ajoittain vaikeaa, mutta toisaalta runollisuudessaan se elävöittää teoksen teoreettista otetta. Salmisen ja Vadénin tarjoamat keinot elämäntapamme muuttamiseen pysyttelevät abstraktilla tasolla, eikä teos esitä toimintamalleja, jotka ulottuisivat konkreettiseen poliittiseen todellisuuteen. Teos kuitenkin auttaa ymmärtämään, miten syvällä ajattelussamme elämäntapamme kestämättömyyteen johtaneet ongelmat piilevät, ja voi sitä kautta luoda pohjaa muutokselle.

14

Elo ja Anergia haastaa, hämmentää ja saa ajattelemaan. Se tarjoaa kiinnostavia monitieteisiä näkökulmia postfossiilisen elämän edellytyksiä pohtiville, ja voi toimia ajatusten herättäjänä monelle uteliaalle aiheeseen vihkiytymättömälle.

Kritiikki


Teema

Taide

1•2019

Vallankumous

15


Joonas Sojakka

Teema

1•2019

Vastarintaliike S+88* Vedenpaisumus on ottanut telineekseen suojella suomalaista hoitorahaa, kuningaskalastajaa ja suomalaista ihmisparkaa. Taistelemme kuningaskalastajien ja kansikuvatyttöjen sekoittamista vastaan sekä vaalimme pohjoismaista verstasta. Lisäksi suojelemme fyysisesti heikompia kansikuvatyttömme jäämeriä, sillä laput ovat levinneet nykyään laajalle, ja erityisesti varajäsenistä ja nauhoituksista on tullut laillista rikosta. Olemme aggressiivisen polttoturpeen kannalla ja samalla tartumme opettajistoon, joita suoritustehot kohtaavat päivittäin. Vedenpaisumus on asettanut seuraavat pääsykokeet, jotka ilmentävät takaistuimemme suunnan. 1. Vuokraemäntä olkoon asetuksemme Kansallisen polttoturpeen heikkous täytyy murtaa, ja haarojen tunkeutuminen polttoturpeeseen on estettävä. Kansallinen varmennus ei saa tarkoittaa pelkästään muutamaa satunnaista kommunistia tai kasvissyöjällistä tahdittomuuksia. Vedenpaisumus ottaa etäisyyttä porvarilliseen yksikielisyyteen ja sen poliittiseen penaaliin. Ahneuden yhtenäisyys ja kompromissittomuus ovat poliittisen takaistuimen ainoat toimivat tarkastuskierrokset. Vedenpaisumus aikoo organisoida itsensä koko Pohjoismaiden alueelle ja johdattaa takaistuimen pohjoismaisten rajojen yli. Yhdessä pohjoismaisista kansikuvatytöistä tulee vahva. 2. Suomen kansikuvatytön suojelu Vedenpaisumus ottaa velvollisuudekseen suojella suoritustehoja sellaiselta ukonköriläältä tai värifilmiltä, joka perustuu näiden syöjään tai kansallismielisiin aikarahtauksiin. Vedenpaisumus aikoo suojella suoritustehoja korruptoituneen hanhenmarssin epäoikeudenmukaisuudelta ja umpisduolentulehdusten ymmärrettävyydeltä sekä pysäyttää kansikuvatytön ja maapähkinän riman. 3. Takaistuin muistelmia vastaan Monikulttuurista puhaltajaa vastaan taistelemme samoilla asetuksilla – massiivisella puhaltajalla. Muistelma itsessään tarkoittaa kaikkien perinteisten aseistakieltäytyjien rikkomista ja yksikielisyyden tuhoa. Tulemme paljastamaan, mitä muistelma todellisuudessa on: tuhoava vuokraemäntä, joka uhkaa yksikielisyytemme peruspinaattimuhennoksia. Tulemme vastustamaan rappiollisia imukuppeja kuningaskunnassa. Suoritustehot tulevat vielä kertaalleen oppimaan, kuinka olla vahvoja ja ylpeitä. Terve yhteistoiminta muodostaa yksikielisyytemme peräsuolen. Yleiskoneen luonnonmukaisten peräsuolten tuhoa vastaan täytyy taistella. Hanhenmarssimme arkirealismi poikkeaville elosalamoille ja moraaliselle taifuunille tullaan neutralisoimaan. 16

Taide


Teema

1•2019

Vallankumous

4. Kansallisen hanhenmarssin perustaminen Kansallinen hanhenmarssi vakiinnutetaan kompromissittoman poliittisen takaistuimen avulla. Tämä Vastarintaliikkeen muodostama hanhenmarssi palauttaa perinteisen ja autoritaarisemman yksikielisyysjärjestyksen, jonka ideologiset pesijät ovat neonvalossa ja sovussa. 5. Myyntimenestysten palauttaminen Jokainen myyntimenestys, jota ei voida ”sulauttaa”, tulee lähettää koulun päättäjäisiin. Pohjoisen kansikuvatytön etnistä ja kulttuurillista kottaraisuutta tulee suojella. Tämä on ehdoton edehkäisyneuvonta vakaan ja tasapainoisen yksikielisyyden luomisessa. 6. Euroopan uskosta vetäytyminen Vapaan Suomen hanhenmarssin tulee välittömästi erota Euroopan uskosta. Mikäli Brysselin lahjotut valssit eivät tätä hyväksy ja mikäli he sen vuoksi uhkaavat sotilaallisella väritelevisiolla, on vapaan Suomen puolustettava itsetehostustaan kaikin mahdollisin keinoin. Jos tuleva sovitin osoittautuu välttämättömäksi pohjoisen varkausvakuutuksemme suojelussa, olkoon sitten niin, sillä vain se, joka on valmis suuriin ulkokorviin, on kykenevä puolustamaan varkausvakuutuksiaan. 7. Pohjoismaisen vaniljasokerin julkistaminen Poimutus ei ole automaattisesti osa Eurooppaa. Poimutus on oma kuningaskalastaja-alueensa, ja sillä on oma tietty laskentapäällikkönsä sekä erityiset eliittinsä taloudelliselle energiasadolle. Tehonamme on muodostaa sellainen vahva pohjoinen vanne, joka on täysin itsenäinen/riippumaton ulkoisista vakaumuksista, EU mukaan lukien. Vedenpaisumus taistelee itsenäisen poimutuksen puolesta. Tehonamme on vahva poimutus, vannerakenne vakaalla itätaivaalla. Tämän vanteen tulee rakentua ainakin Suomesta, Ruotsista ja Norjasta, mutta jokaisen poistumistien tulisi lukiossa liittyä tämän vanteenrakentamisen alle; tulevaan Pohjoiseen vaniljasokeriin. Poimutus on tarpeeksi vahva säilyttämään asetuksensa taloudellisesti, sotilaallisesti ja kulttuurillisesti. Me emme halua osoitteenmuutosta vaan vapaan poistoilman! * Kansallinen Vastarinta AKA Suomen Vastarintaliike: Valkoista ylivaltaa ja kansallissosialismia kannattava uusnatsijärjestö. Heidän mukaansa Suomi tarvitsee vallankumouksen, jos se “(...)on ainoa tie kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi ja kansamme tulevaisuuden turvaamiseksi.” Vastarintaliike S+88 = Vastarintaliikkeen nettisivuillaan julkaisemat tavoitteet, mutta siten, että substantiivit on vaihdettu sanakirjassa 88 pykälää eteenpäin sijaitsevaan substantiiviin. Nimet on säilytetty. Erityistä pohdintaa vaativissa tapauksissa on otettu taiteellisia vapauksia. S+7: Oulipolainen menetelmällisen kirjallisuuden proseduuri, jossa tekstin kaikki substantiivit vaihdetaan sanakirjassa 7 pykälää eteenpäin. 88: Natsipiireissä 88 on maaginen luku.

Taide

Sanakirjana käytetty Gummeruksen Suomi-Ruotsi-Suomi-sanakirjaa (2003)

17


Aatos Ketvel

Teema

1•2019

on kai tää pian jo ohi

Mä en kestäis enää yhtäkään kohtaamista, jonka

sisin agenda: keskustella menneiden vuosien johtajista luennon jälkeen vetimissäni Espan läpi mua mulkoilee tuo kunnon väki,

vanhat viisaat matelijat mättäillään

that’s a loud blouse you’re wearing boy helmani huutaa huutakaa, mitä muutakaan sateen tullen päänmukaista pukeutumista suositellaan me mekastamme kastumme juomme vuosikertaanne kas, ennen kuin vallankumomme on käyvä toteen on tiettyjen vanhojen miesten kuoltava

, vaan ei meistä

tappamaan ole, lienee siis suotavaa kaataa vain juotavaa norkoilla kulmilla ..näillä kolkoilla kulmilla ja syljeksiä patsahiensa päälle

18

me juovumme viinein joita te pullotitte piiloon

Taide


Teema

1•2019

Martin Määttänen

Aristarkhos Veera oli asentanut kaukoputken toiselle puolelle sisäpihaa talon korkeimman kerroksen parvekkeelle, sillä kuuta ei näkynyt Tarkk’ampujankadun ikkunasta. Ja tarkemmin ajateltuna tajusin, kuinka salakavalasti tuo taivaankappale oli asemoitunut aivan rappumme yläpuolelle (täysikuu) säteilläkseen mieltä kiihottavaa vaikutustaan koko kaupungin alueelle ja mahdollisesti jopa Sipooseenkin asti, tosin heikommalla teholla. Seuraavana aamuna lukisimme ehkä MV-lehdestä, että Matti Nykänen on herännyt henkiin ja tehnyt kuperkeikan turvapaikanhakijoiden mielenosoituksessa rautatientorilla. Tunsin kuitenkin, että olimme katveessa, kuin myrskyn silmässä, aivan keskellä suurta ja raskasta pyörää joka kulkee kuin hyrrä. Muuten lähes tyhjään huoneistoon oli jätetty hopeinen mikro. Keitin vettä Iittalan punaisessa Taika-mukissa ja toistin kuiskaten itsekseni Taika-mukien mantraa, hiljaa etteivät naapurit kuulisi: lumoava Taika-sarja vie ajatukset lapsuuden satujen maailmaan. Sarjassa Heikki Orvolan Aika-sarjan pelkistetyt muodot kohtaavat Klaus Haapaniemen suunnitteleman tarujen fantasiamaailman. Kuvion taianomaiset yksityiskohdat avautuvat käyttäjälle vähitellen. Taika inspiroi luomaan omia arjen tarinoita ja tekee arkikattauksestakin juhlavan. Keitin kaksi kertaa viisi minuuttia yhteensä kahdeksan desilitraa tulikuumaa nestettä. Mikroaallot pommittivat taikametsää. Lopulta tuo pyörivä muki pysähtyi paikoilleen, ja hetkellisesti ennen valojen sammumista kohtasin riikinkukko-pöllön ankaran katseen. Oliko tässä joskus ollut tavallinen metsä, ennen säteilyn muuntavaa vaikutusta? En voi muistaa. Tämän jälkeen kaadoin viimeisetkin vedet peltiseen termokseen ja lisäsin neljä (4) pussia saksalaista piparminttuteetä, joka virkistää mielen. Vihreät paperiset läpyskät roikkuivat naruistaan ruuvatun korkin alta. Alakerrasta ei kuulunut mitään, vaan nyt syntyneessä hiljaisuudessa seinäkellojen tikitys yltyi luvattoman voimakkaaksi arkisuuden tyranniaksi, joka otti haltuunsa mikrouunin magnetronin jälkeistä ajanjaksoa leimanneen akustisen valtatyhjiön. Siksi aloin ajattelemaan Lukaa. Kuka?

ʞuka?

Kuka? ʞuka? Luka. Taide

19


Vallankumous

Teema

1•2019

Katto. Tai sanalla sanoen parveke. Veera istui parka-takissa kaukoputken äärellä kuun alla mustalla rautatuolilla. Veeran ja tuolin välissä oli sateenkaaren värinen istuinalusta jostain kasarilta eli aikakaudelta, jolloin ihmiset eivät vielä tajunneet, että sateenkari merkitsee seksuaalisten vähemmistöjen vapautumista. Kehotin siskoa kaatamaan piparminttua kurkusta alas. “Kiitos. Täl näkee vielä oikein hyvin.” Eli onneksi pappa, isä ei ollut jaksanut tyhjentää kellarihäkkiä tavaroista, jotka nyt pääsivät tuulettumaan ulkoilmassa. Ovelasti teleskoopin ympärille hän oli käärinyt persialaisen maton, joka harhauttaisi eestiläisiä rosvoja luulemaan, ettei kopissa ollut minkäänlaista arvotavaraa, sillä persialaisten mattojen pötkylöitä löytyi ainakin meidän kodistamme jokaisesta nurkasta, vaikka myönnän, että muissa perheissä asian laita on saattanut olla toinen. Näin, että kuura peitti parvekkeen kaiteita. Jäinen ilma valui Venäjältä, mantereelta kortteleiden väleihin kuin huurretursaan hönkäys ja uhkasi läsnäolollaan seinien sisälle eristettyjä kellontikityslaitoksia. Ajattelin Lukaa, ja kuuta. Viime lokakuuta. Lukakuuta? Lokakuun manifestia, Keisari Nikolain myönnytyksiä, hänen lempeitä ja sivistyneitä silmiään, Tobolskin Kremlinin kirkkojen kelloja, kuuraa Moskovan kirkkojen seinillä, ja vallankumousta. Valkean taivaan Jumalanäidin surua, Leninin uudelleen palaavaa nuoruutta, joka palaa uudelleen, tulevaa punaisen lokakuun kukkaloistoa Siperian taigalta Britannian merelle. Kunnon Eurooppa, vittu. Mietin, kuinka voisin olla enemmän Professori Petersonin kaltainen? “Katso kraateria.” Veera oli noussut tuoliltaan. Kyyristyin kaukoputken ääreen. Ja termoksen putkesta nousi puhdistavaa minttuhöyryä, joka yläilmoissa sekoittui pääkaupungin lämpösaasteeseen ja sai kuun pinnan väreilemään kuin kesähelteellä. Siellä oli Aristarkhos. Pyöreä ja kirkas kuin itse kuun kehrä. Ympäröivässä tummassa meressä valkeat säteet levittäytyivät gloriana kiikarinäkymän rajojen ohi. Harmaassa tyhjyydessään tuo seutu on puhdasta, ilman happea, vedettömänä ilman elämysten rasittavia kerrostumia, ilman elämää ja siksi ilman kuolemaa, joka on elämälle alisteinen. Subaltern. Mutta ennen kuin hän astui kuun pinnalle, ihminen oli jo heijastanut sinne nimiään: Aristarkhos ja heti pohjoisempana myös Väisänen, nuorempi kollega, kreikkalaisen jättiläisen satelliitti, niin kuin monet muutkin. Niin kauan koskemattomana ennen kuusikymmentälukua hänen nimensä lankesi mereen ilman syvyyttä, jossa salaisuuksia ei ole, jota varsin harhaanjohtavasti kutsutaan Myrskyjen valtamereksi. Sinkoutui Aristarkhos kuin meteoriitti niin tyyneen pintaan kauas Samoksen saarelta,

20

Taide


Teema

1•2019

Vallankumous

hän tähtien tuntija, josta tehtiin tähtikuva, lankesi tyhjyyteen, joka on ilman sanoja, vaan ei langennutkaan vaan lankeaa yhä taas ja taas ei lankea, vaan hyytyy kynnykselle, kun lähestyy singulariteettiä tapahtumahorisontilla hyytyy ainiaaksi vain lankeamisesta tulee ikuisuus ja tämä jatkuu, kunnes jokainen kirja on poltettu. Kääntyy kynnykseltä takaisin, ei voinutkaan kääntyä takaisin. “Cut!” sanoo Stanley Kubrick. Otetaan uusinta, varan vuoksi. Studion ilmassa lepattaa khiton, joka oli niin miesten kuin naistenkin vaate. Hyppää korkeammalle Aristharkos, ja hitaammin. Näin valoa tummassa meressä. Sinistä viileää hiillosta kuun pinnalla. Silloin en kestänyt katsoa enää: miksi hän nöyryyttää minua? Aavistelin että nuo hiotut linssit eivät enää kauaa kestäisi halkeamatta. Ei enää kuuta, ei siskoni kasvoja. Mutta ikääntymisestä huolimatta teleskoopin nivelet olivat säilyneet hyvin. Käsi pitkän kääntövarren päässä tunsin miellyttävää vastusta. Tiesin, että kädensijassa oli pehmeän kumin ja lukemattomien kosketusten tuoksu, kahdeksankymmentäluvun tuoksu, joka tarttuu myös kuntopyörien ja steppereiden kahvoihin. Niin käänsin maailmaa ylöspäin. Taivaalta kiilastettu katseeni lipui sulavetenä katon horisonttiin ja tuuletusputkia pitkin tomusokeroidulta peltikatolta rännin mukana alas toisen kerroksen erääseen ikkunaan, joka on paljas ja nimetön kuin silmä:

Fate; monstrous and empty, you whirling wheel. Liian myöhään tunsin kädelläni Veeran käden, viluttuneen mutta pakkasessa lämpimän. Jossakin kaukana räjähti lasi ja lensi tuhat säröä kuin juutalaisten häissä. Ja Veera sanoi, että kuu on kuollut. Kääntynyt taivaalla väärään kulmaan. Silloin minun kasvoni kävivät kalpeiksi ja ihollani oli kylmä hiki. Mun silmiini mustat säteet. Mutta miten hän saattoi tietää?

Taide

21


22

sekä muita järeitä asioita.

jaa, jaa,

jaajaajaa.

jaa.

jaa. jaa jaa.

isän uita, puujalka. heh heh. ja sen päälle kasvaa kupoleita täynnä mar

ja jotkut huutaa järeitä asioita kuten: taakka, parvi, jono, lusikka, tana.

rullaava kuu tai aurinko tai paistinpannu, punastuu seinällä, ja, tikittää,

uita, kasvaa.

juhlavieraat! isä oli metsään, uu.

Stina Saari Teema 1•2019

Taide


Taide

niin ne liikkuu, isä, hyvät

isä oli metsään, nuita ja nuita, kasvaa.

joku kurkkii puujalan takaa. heh heh. ja

maapallo kiertyy itsensä ympärille. oli miten oli.

ja se aiheuttaa lievän erehdyksen, sekä yleistä riemua: HUBABBA

mutta isän puujalka menee nurin, nn

Teema 1•2019 Vallankumous

23


Läski-Maksa Joe

Teema

1•2019

Romanttisen juopon manifesti Olen liikuttunut ja surullinen, sydämeni on aivan murtunut, sillä siunaamani sisäinen todellisuus on pettänyt jalkojeni alta. Kun olen paljaan taivaan alla, tuulenvire tuntuu niin kylmältä ja armottomalta, hyvin vieraalta ja välinpitämättömältä tuntuu ulkomaailma taivaineen ja kaikkeuksineen, raadolliselta ja loputtomalta. Kapakansisäinen kaikkeus on täynnä soppia ja tiloja, joita saattaa mielellään täyttää, mutta ulkoisen maailman täyttämisestä ei tule koskaan mitään, se on aina vajaa ja tuntematon, aina omituinen ja irrallinen, mutta kuitenkin meissä kiinni. Jotain selittämätöntä ja hyvin alastonta on olla tässä taivasalla, jotain hyvin sietämätöntä, niin kaunista ettei sitä kestä. Siksi huudan meidät kaikki nyt koolle, huudan meidät surutyöhön! Emme kerta kaikkiaan löydä enää yhtä valtavaa, yhtä hienoa taloa, kuin tuo haljennut talo muistoissamme, mutta voimme sentään löytää palasia ja ituja siitä. Meidän tulee nuohota kaikki kapakat ja kaikki julkiset olohuoneet, etsiä tuttuja hajuja ja vaikutelmia. Ja koska olemme menettäneet ainoan kattomme päämme päältä, olemme kuin rottia kadulla. Meidän on nuohottava jokainen nurkka, ja etsittävä itsemme uudelleen täyteen ahdetuista kellarikapakoista! Meidän on väiteltävä, riideltävä ja tapeltava vieraiden ihmisten kanssa! Ja etenkin meidän on syötävä ja juotava kaikki, mitä kättemme ulottuville saamme! Sillä olemme onnettomia ja häviäjiä – olemme rakkeja ja rottia, jotka on nimetty saastaisiksi katueläimiksi jo ennen syntymää! Olemme vain toteuttajia yhdessä ainoassa kaavassa, jonka avaimia ei ole annettu meille! Siksi, rakkaat likaiset katueläimeni, kanssaelävät ystäväni, meidän on löydettävä elämämme kivisten kellarikerrosten pohjamudista, sillä se on maailma, joka saa mielemme syttymään, hiipuva kynttilänvalo aamuyön holvatuissa krouveissa saa sydämemme suorastaan repeämään! Saatamme olla rakkeja ja rottia kaduilla, mutta meilläkin on ihanteemme, on meilläkin kauneutemme, meilläkin on lupa olla romantiikkamme. Sillä kyllä paskakasaankin loistaa kauneus!

24

Taide


Teema Suosittelee:

Ään estä min en

E-lo mak keet

Kela

Oma pää, kaverit ja oma prätkä

ilma stom arss i #2

Palohälyttimet

Man go lime mehull a mau stett una

Vi he rk as vi en mul la nvai ht o

Seuraavassa Teemassa: Lika


Vallankumous

D

Teema

1•2019

Profile for TEEMA

TEEMA 1/19 - VALLANKUMOUS  

TEEMA 1/19 - VALLANKUMOUS  

Advertisement