KOHTI TYÖELÄMÄÄ YKAN KANSSA
YKA on ammattiliittojen edelläkävijä ja mukana matkallasi työelämään.
Autamme löytämään uravaihtoehtoja ja kehittämään ammatti-identiteettiä
Valvomme yhteiskunta-alan opiskelijoiden etuja
Toimintamme on yhteisöllistä: ykalaiset kohtaavat tapahtumissa, opiskelijatoiminnassa, vertaisverkostoissa, paikallisyhdistyksissä ja mentoroinnissa
Lue lisää: yka.fi
Yhdessä yhteiskuntaa rakentamassa
In conducting some research for a talk on the 2024 US election to a class of Finnish political science students, I stumbled upon an Yle article on the cost of a successful parliamentary campaign in Finland: €32,000.
According to the author, this sum is “a price tag that is incompatible with the ideals of democracy.” It’s also far less than its US counterpart. To compare, I researched the average cost of a successful US Senate campaign in 2018: €14.4 million. In my home state of Texas this year, the winning and losing Senate candidates each spent over €70 million.
If €32,000 is “incompatible with the ideals of democracy,” then what about €14.4 million? What about the roughly €380 million spent on the Ohio Senate race this year?
As an American who voted in the 2024 presidential primary in the swing state of North Carolina, I’m familiar with the twice-daily barrage of texts and phone calls from political campaign staffers to vote, donate, volunteer, or whatever else is needed to help their candidate win.
Escaping the election chaos is one of the many reasons I moved to Finland. Had I stayed in the US, I would likely be living in Washington, DC, with a job in educational research or university-government relations. By coming to Finland, I sought respite from the vitriol, hostility, and polarization plaguing the country I call home.
Obviously, I was wrong.
I spent every morning listening to speeches by the candidates who preached hope and unity, feeling a sense of national pride that I hadn’t felt in a decade. Then, 77 million Americans voted for a candidate who checks every box on a list of ‘qualities you don’t want your child to have’— espousing hatred towards every ethnic group imaginable, attacking women (and now nominating numerous alleged sexual predators for top positions), and joking about shooting the press.
As anyone who talked to me in the days leading up to the election knows, I was “cautiously optimistic.” Imagine my disappointment when I woke up at 1:45 on November 6 in Finland, just before polls closed in parts of the US East Coast, to watch the next five hours of election coverage. By the time I left bed to get ready for my 8:30 Finnish course, I couldn’t stand to watch anymore. The election was all but over (and then I got hit by some new grammar in Finnish— a double whammy).
In the conversations with loved ones in the days following the election, there were many tears of fear and frustration. I’m a mixed-race man and many of my friends back home identify as members of the same marginalized groups mocked ruthlessly by the president-elect and his cronies. By escaping the chaos with my move to Finland, I felt largely powerless in supporting my family and friends. I couldn’t reciprocate the hugs that they’ve given me in my hardest moments.
I’m disappointed by the country’s decision to forgo morality, empathy, and hope in exchange for imaginary ‘economic benefits’ such as lower prices for gasoline and milk. When I make the mistake of opening Twitter each morning, I feel a wave of frustration seeing red-pill content on my feed in the midst of my (also frustrating) Premier League transfer rumors and NBA highlights— even a month after the election finished.
Reflecting on the quote from the Yle article, I regularly grapple with the “ideals of democracy.” During my talk to the political science class two days after the election, I repeatedly used the term “the sad reality” when describing the present state of American ‘democracy.’ Like everyone else, I can only speculate on the country’s future. However, I know one sad reality: after witnessing this election from outside the US, it is obvious that the country I call home will continue to be the laughing stock of the world for decades to come.
Drew Greene is a first-year master’s student in educational science at the University of Turku. Originally from Austin, Texas, USA, he is a graduate of Duke University (North Carolina, USA), receiving a bachelor’s in public policy with minors in education and inequality studies. Drew moved to Finland on the FulbrightUniversity of Turku Graduate Award in August 2024 and also serves on Duke University’s Board of Trustees. As an educational researcher, his work primarily focuses on postsecondary education funding, university pedagogy, and university-government relations. In his free time, Drew coaches youth football for Åbo IFK.
Minä olen Jesse, ja tunnustaudun ensi luokan vaalinörtiksi. Tänä jo keskiviikon 6.11.2024 puolelle kääntyneenä yönä ratkaistaan kansainvälisen politiikan suurimpia kysymyksiä, ja valitaan vapaalle maailmalle uusi johtaja. Panokset ovat kovat, kuten Yhdysvaltain vaalijärjestelmään kuuluu: joko astut virkaan tai jäät rannalle ruikuttamaan. Ensimmäisenä mainitut ovat ne, ketkä saavat kunnian määrittää suurimman länsimaan suunnan, kun taas häviäjänä on turha huudella vaihtoehtoisen politiikan perään.
Ehdokasasettelu on seuraavanlainen: punaisessa kulmassa meillä ottelee politiikan rääväsuu, oman fanilaumansa sigmauros, liian raskaan sarjan puolustava mestari, (omasta mielestään) voittamaton, ja kiistaton meemi Donald J. Trump! Siniseen pukeutuneena kisaa kuuden voiton ja yhden tappion tilastoilla toisen sukupuolen ylpeys, syyttäjäkenraali, ainoa vakavasti otettava ehdokas, establishment-prinsessa ja hallitseva “Joe”, Kamala D. Harris!
Olen virittänyt huoneeseeni kolmen näytön vaalistudion, ja minulla on stressieväänä suklaamuffineita. Eiköhän lähdetä kisaamaan!
1:02 AM, EET – Turku, Suomi Illan ensimmäiset ovensuukyselyt näyttävät seuraavaa: Harris on edellä Georgiassa ja PohjoisCarolinassa, Arizona ja Nevada ovat tasaisia. Toisaalta, Hesarissa luki Trumpin saavan enemmän kannatusta Pennsylvaniassa. Saa nähdä, miten käy.
1:30
Ääniä alkaa sataa Indianassa ja Kentuckyssä. Vaaka on aluksi kallellaan Trumpille. Tämä on massiivinen käänne, sillä republikaanien presidenttiehdokas on voittanut edellä mainitut osavaltiot viimeksi vuonna 2020. Tunnistan heti, että kyseessä voi olla nk. “red mirage”, jossa republikaanien kannatus voi korostua alussa liikaa, sillä Grand Old Partylle suotuisat vaalipäivän äänet lasketaan yleensä ensin. Myöhemmin vaali-iltana laskettavat, demokraattipainotteiset ennakko- ja postiäänet voivat kääntää osavaltion siniseksi, mitä tietenkin toivomme –täytyy siis malttaa odottaa. Toisaalta, kyseiset osavaltiot ovat vahvoja republikaaneille, joten ei ole vielä syytä huoleen, vaikka nämä eivät enää kääntyisikään.
1:53
Tunnelma on katossa, sillä kriittisistä osavaltioista Georgian ja Virginian uurnat ovat sulkeutumassa. Jännittää… toisaalta myös väsyttää :D
2:03
Too early to call. Vain pienen Vermontin tulos on julistettu. Tulin tähän hetkeen hirveä hype päällä, ja käteen ei jäänyt oikein mitään. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
2:05
Vaalilähetystä katsellessa oppii hyvin piirikuntien nimiä. Minkälaista käytännön hyötyä siitä sitten on, en osaa teille vielä kertoa.
2:06
Ensimmäiset luvut: Trump on hieman edellä Georgiassa ja Floridassa. Voisitteko tehdä tän vähemmän jännäksi, kiitos? Start the steal!
2:21
Georgia vierähti haaleansiniseksi, sitten taas punaiseksi. Samoin Virginian kannatuslukemat ovat kääntymässä GOP:lle. Karttani näyttää punertavan tällä hetkellä vähän liikaa… onkohan sillä jokin ongelma?
2:37
Turha tässä vielä on kovin paljoa seurata, kun värit vaihtuvat koko ajan, ja lasketut äänimäärät ovat alta kymmenen prosentin. Tässä vaiheessa keskityn odottamaan Pennsylvanian tulosta, joka saataneen kolmen jälkeen.
2:50
Pitkän itsereflektion ja Twitter-sirkuksen selailun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että vaalien voittajasta riippumatta kaikki häviävät. Tai ainakin Biden häviää.
3:02
Apua! Liikaa informaatiota! Ja liikaa punaista! Mitä Texas tekee sinisenä?? Edelleen, varmojen tulosten osalta liikutaan pitkälti etelävaltioiden alueella, mutta punerrus ei tietenkään näytä hyvältä edes sinänsä. Kaikki on vielä täysin auki.
3:26
Odottelua. Onni odottelussa on se, että välillä voi tehdä esimerkiksi koulutehtäviä; onhan tässä pitkä yö luvassa.
3:31
Yeehaw! Arkansas annetaan Trumpille – mikä ei merkitse itse asiassa juuri mitään.
4:02
Jälleen merkittävä hetki, ja jälleen tarjotaan vain “too early to callia”. Sitä pitää jatkaa odottamista, mutta mitenkään levollisin oloin en voi tunnustaa olevani. Kartta näyttää tällä hetkellä laajalti vaaleanpunaiselta, mikä tietenkin jännittää.
4:18
Punaista, punaista, punaista. Me Harris-fanit joutunemme turvautumaan useampaan läntiseen vaa’ankieliosavaltioon. Anyway, itse aion edistää näennäistä demokratiaa kirjoittamalla tässä samalla P-klubin hallituksen kokouksen pöytäkirjaa.
4:28
Kävin itsekseni skenaarioita läpi, ja tilanne näyttää kutkuttavan tiukalta. Aamulla tullaan puhumaan yksittäisistä osavaltioista. Kuten tuppaa olla tapana, jokaisella osavaltiolla on nyt merkitystä – etenkin Pennsylvanialla.
4:41
Ollaan siinä tilanteessa, että jos yksikään osavaltio kääntyy Trumpille, paineet kasvavat mielettömästi. Jännittää.
5:01
Punavyöry jatkuu edelleen. Olen jo hieman huolestunut. Nyt menee toinen stressimuffini.
5:22
Harris on kuulemma vienyt juuri D.C.:n. Vapiskaa, MAGA!
5:36
Punainen aalto näyttää etenevän niin pitkälle, että jokainen vaa’ankieliosavaltio on Harrisille nyt elintärkeä, jos demokraatit mielivät vielä pitkittää väistämätöntä. Katsominen alkaa tuntua piinaavalta. En tykkää siitä, mitä tällä hetkellä tunnen, eikä se auta, etten tiedä, kuinka pitkään olen epämukavuusalueella.
5:48
Juuri nyt on se aika, jolloin vaalilähetykset todella keskittyvät yksittäisiin piirikuntiin, mutta minulla on muutakin tekemistä. Jos ei muuta saada irti, käytetään nyt yö ainakin hyödyksi.
6:01
Vaalitulos alkaa pikkuhiljaa valjeta myös itselle. Alan vajota vaakatasoon kuin Estonia konsanaan. Todella pahalta näyttää tässä kyllä…
6:16
Kamalakamut, nyt ei näytä hyvälle. Missä on kaikki se vaalivilppi, jonka piti johdattaa siniset voittoon? Kuka unohti tällä kertaa väärentää riittävästi ääniä?
6:27
Lähetys ei tahdo tarjota enää mitään katsomisen arvoista, joten lupasin itselleni pienet nokoset. Jospa ainoa, joka koulupäivänä rasittaisi, olisi itse vaalitulos…
6:53
Tässä tuskin ratkeaa mitään enää hetkeen, koska jäljelle jäävistä osavaltioista pelataan pienillä marginaaleilla. Todennäköistä kuitenkin on, että 45 on nyt myös 47 – fakta, jota vaalinörtti osaa arvostaa, mutta joka ei kolkkona vaali-iltana juuri helpota. Ehdottaisin, että professori David Farrell asetettaisiin remontoimaan Yhdysvaltojen vaalijärjestelmää, jotta vaalitulokset muuttuisivat edustavammiksi, suotuisammiksi ja selkeämmäksi, ja jotta kaltaisteni vaali-intoilijoiden ei tarvitse kuluttaa kokonaista yötä pelkillä piirikunnilla märehtimiseen.
6:58
Jätän tämän seurannan tähän tältä osin. Syön vielä viimeisen muffinin. Tiedä sitten, onko se nälkään, pelkoon, väsymykseen vai pettymykseen. Näihin kuviin ja tunnelmiin, ja – mikäli pelissä käy, kuten nyt näyttää käyvän – never stop the madness, ja kohta vedetään taas.
Syksyn 2024 Hol-seminaari järjestettiin Jyväskylässä 22.–24.11. teemalla vastarinnan historia. Muiden tehtävien takia perjantaipäivän 22.11. hengailu- ja tietovisailutapahtuma jäi minulta väliin; sen sijaan hyppäsin lauantaina kello 06:54 Turun rautatieasemalta aamun ensimmäiseen junaan kohti pohjoista. Ensi keväänä ei ole tarvetta herätä näin aikaisin, sillä seminaari järjestetään täällä Turussa!
Vaihdoin junaa Tampereella ja saavuin Jyväskylän asemalle, josta oli puolentoista kilometrin kävelymatka Jyväskylän yliopiston historialliselle ja arvokkaalle Seminaarinmäelle. Löysin vanhaan juhlasaliin ja liityin edellisenä päivänä saapuneiden muiden turkulaisten joukkoon juuri sopivasti päivän toisen puhujan aloittaessa. Ensimmäinen esitelmä oli käsitellyt anti-LGBT-lainsäädännön vastustamista Afrikassa.
Toisena lavalle noussut väitöskirjatutkija Mikko Puttonen kertoi vastarinnasta ja rauhaan paluusta Etelä-Tirolissa 1940-luvulla. Etelä-Tiroli on erityisen kiinnostava, sillä alue sijaitsee Pohjois-Italian rajaseudulla. Sen saksan- ja italiankieliset väestöryhmät vaikuttivat Natsi-Saksan ja Italian välisiin suhteisiin ja toisen maailmansodan lopun vastarintatoimintaan ja rauhaan paluuseen.
Esitelmän jälkeen koitti lounastauko paikallisessa opiskelijaravintolassa. Meitä turkulaisia hämmästytti, että tacoja sai ottaa niin paljon kuin halusi.
Sommittelin lautaselleni niitä kolme, mutta pöydän ennätys taisi olla kuusi kappaletta. Syötyäni seikkailin Seminaarinmäellä ja yliopiston pääkirjastolla ja palasin juhlasalille ostamaan haalarimerkkejä.
Lounaan jälkeen vuorossa ollut professori Kustaa H.J. Vilkuna piti mielestäni seminaarin parhaan esitelmän. Professori Vilkuna käsitteli erilaisin esimerkein, kuinka suomalainen vastarinta on kautta historian ollut todella rauhallista esimerkiksi Keski-Eurooppaan verrattuna.
Todelliseen historioitsijan tapaan Vilkuna aloitti puheenvuoronsa H.G. Porthanin ja Matthias Caloniuksen ajoista. Herrat olivat kuulemma olleet erittäin huolissaan siitä, että Ranskan vallankumouksen henki oli tarttunut erääseen peruukintekijämestariin, joka juovuspäissään arvosteli kuningasta ja esivaltaa.
Vilkuna jatkoi 1700-luvun lopulta 1800-luvun kautta aina 1960-luvun opiskelijamellakoihin. Jyväskylässä vappuna 1968 ylioppilaat mielenosoituksen huipennukseksi polttivat palokunnan valvonnassa auton, heittivät liekkeihin muutaman ylioppilaslakin ja sotilaspassin, sammuttivat tulen ja jatkoivat vapun juhlintaa perinteisin menoin.
Saman vuoden syksyllä Helsingissä Vanhan valtaajat sopivat turvallisuudesta etukäteen poliisin ja palokunnan kanssa ja rikkoivat ainoastaan yhden ikkunan.
Päivän viimeinen puhuja oli väitöskirjatutkija Atte Arffman, joka esitelmöi luonnonilmiöiden vaikutuksesta poliittiseen päätöksentekoon. Arffman on tutkinut ympäristöhistorian näkökulmasta rantojen eroosiota, hurrikaaneja ja kaavoituslainsäädäntöä Etelä-Carolinassa. Esitelmä itsessään oli kiehtova, mutta sen alussa minulla oli kiihkeä sähköpostiin vastaaminen kesken, joten en aivan kuullut, miten puhuja aiheensa kytki vastarintateemaan.
Päiväohjelman jälkeen koitti sitsien vuoro. Hol-seminaarien järjestämisestä on vastuussa aina kaupungin paikallinen ainejärjestö eli Jyväskylän tapauksessa Tosine ry. Tosineella oli ollut edellisenä viikonloppuna vuosijuhlat, joten järjestäjän taakan helpottamiseksi esimerkiksi sitsit olivat tällä kertaa totuttua pienemmät.
Pienuuden ja Tosineen omien perinteiden takia sitsit olivat näkökulmastani hieman erikoiset, mutta sitäkin hauskemmat. Esimerkiksi alku- tai jälkiruokaa ei ollut, mutta pääruoaksi jokainen sai puolikkaan pizzan. Tosineella ei myöskään ole lainkaan fyysistä laulukirjaa, vaan sanat luimme pdf-versiosta. Tämä tosin oli kätevää, sillä kappaleiden eri kirjoista etsimiseen käytetty aika väheni.
Paikallisuus näkyi lauluissakin. Oodissa sitoutumattomuudelle ”Vassareiden paikka löytyy Jyväsjärvestä”. Yksi illan kappaleista oli Dirlanda-sävelmällä laulettu Mä vihaan turkulaisia. Vaikka tiesin kappaleesta, en tiennyt, että siinä on kokonaiset kuusi säkeistöä. Me turkulaiset taas hieman hämmensimme muita keskusteluilla toimistonaapureista, pesäpallomailoista, alanvaihtajista ja sen sellaisista.
Jatkot olivat Freetimessä eli Timessä eli toisessa Jyväskylän yökerhoista. Vaikka oli tavallinen lauantai-ilta, haalareilla oli sitsijatkojemme ja paikallisten yhteiskuntatieteilijöiden sillisjatkojen takia hyvä edustus. Karaokeenkin ehdin kahdesti.
Yöksi lähdin kaupungissa asuvan vanhan lukiokaverini luokse ja sunnuntaiaamuna kävelin talvisen aurinkoisessa reippailusäässä sillispaikalle. Rentoa sillistä vietimme Kankaantornin eli paikallisen Ikituurin kerhotilassa. Tarjoilut olivat maittavat ja aika kului mukavasti jutellessa, Muumilaakson tarinoita katsellessa ja pelaillessa.
Väsymykseni alkoi sillistellessä kuitenkin voimistua, sillä takana oli jo kolme huonosti nukuttua yötä. Kahden maissa suuntasin kohti rautatieasemaa ja matka kotia kohti alkoi. Kokonaisuutena viikonloppu oli oikein hauska ja monipuolinen piristys opiskeluarjen keskellä ja odotankin jo innolla kevätseminaaria Turussa!
Valtteri Haapaniemi
P-klubin Hol-vastaava
1
1. Fuksisyksy on ollut jotenkin yks iso ilmiö, enkä oo koskaan kokenut vastaavaa. Ehkä sellanen yhteisöllisyys yleisesti on jäänyt mieleen.
2. Li Anderssonille. My girl on turkulainen ja iso osa Turkua. My G, My Love!
3. Se on niin uniikki. Verrattaen muihin Turun baareihin, niin se on niin omanlainen vibaltaan, eikä vastaavaa löydy muualta.
4. Seksikäs, komea, Short King.
5. Erika Vikman – Syntisten pöytä
Fuksi 3
1. Se Puutorin vessa oli kiva, ku te kaikki tavallaan hyökkäsitte sieltä silleen ”moii, kuka sä oot, mitä sä teet…?”, se oli kivaa!
2. En kellekään.
3. Dynkky…? Siellä haisee parhaiten home.
4. Nyt on vaikee… ei kommenttia tällä kertaa.
5. *haastattelijoiden nauhoitus loppuu kesken*
Kysymykset:
1. Mikä on jäänyt fuksisyksystä parhaiten mieleen?
2. Kenelle poliitikolle lähettäisit rakkauskirjeen, miksi?
3. Miksi Dynkky on paras yökerho?
4. Kuvaile kolmella adjektiivilla klubi-ihastustasi?
5. Tinder-anthemisi?
Fuksi 2
1. Kokonaisuudessaan P-klubin ystävällisyys ja avoimuus. En oo ikinä ennen kokenut niin suurta positiivista vastaanottoa omaa persoonaani kohtaan. Kostajaiset oli kuitenkin mieleenpainuvin tapahtuma.
2. Karl Marxille. Sen ajatukset on varmaan eniten korreloituneita omieni kanssa.
3. Sillon kun mä olin ekaa kertaa Dynamossa, niin pääsin juttelemaan erään upean klubilaisen kanssa, ja se kohtaaminen on jäänyt mieleen. Dynkyssä siis parasta on ihmiset.
4. Ihana, ystävällinen ja avoin.
5. Hazel – I Love Poland
Fuksi
Fuksi 4
1. Se miten kiusallista Puutorin vessassa oli.
2. Jyrki Kataiselle. Varmaan koska hän muistuttaa mun omaa isää. *haastattelijat ja haastateltava alkavat keskustelemaan daddy issueista*
3. Koska se DJ, joka on siellä yläkerrassa joka lauantai… se Esko Routamaa. Se on hyvä!
4. Liian mukava, liian karismaattinen ja tyylikäs.
5. Buena Vista Social Club – Chan Chan
Fuksi 5
1. Just tää hetki.
2. Li Anderssonille, koska se on aika seksikäs, ja oon samaa mieltä sen kaa monesta asiasta.
3. Koska siellä on niiiiiiiin kivaa! Ja ne anto myös tosi paljon ilmasta vettä mulle, ja niissä oli myös jäitä.
4. Ei mulla oikeen oo, mut jos olis niin mahdollisimman vasemmistolainen, söpö ja silleen ihan komee. Mut ei oo pakko olla komee, kunhan on riittävän vasemmistolainen.
5. Annika Eklund – Shanghain valot.
Idealisti on kauhea haukkumasana. Ymmärtämättömät idealistit eivät välitä oikean maailman realiteeteista. He ovat epäluotettavia rikkoessaan olemassaolollaan tavallisen elämän kaavaa, eivätkä todennäköisesti edes tee kunnon töitä. Idealismi on jotain vääränlaista rikkoessaan yhteisesti hyväksytyn todellisuuden mallin. Sen takia nuoria idealisteja kehotetaan ystävällisen painavasti sovittamaan epämukavat ajatuksensa hyväksyttyjen erimielisyyksien kehikkoon.
Jos joku kaikesta tästä huolimatta uskaltaa olla idealisti ja huutaa epäsovinnaisia mielipiteitään eduskuntatalon portailla tuuleen, hänet vaiennetaan nopeasti. Idealistin leima on nopea ja tehokas. Herää kysymys, käytetäänkö sitä aidossa tarkoituksessa marginalisoimaan mielipiteet, jotka nähdään absurdin epärealistisina, vai onko kyseessä retorinen keino, jota käytetään aseena omaa ryhmää vahingoittavaa viestiä vastaan. Kun muut argumentit loppuvat, voi minkä tahansa turhan kunnianhimoisen suunnitelman haukkua idealistien haihatteluksi. Kuviteltua typeryyttä torjuessa moni tärkeä näkökulma jää kuuntelematta.
Idealismin ytimessä on usko ihmisten hyvyyteen ja parempaan tulevaisuuteen. Pelkkä pienten muutosten tavoittelu ei kuitenkaan riitä. Idealisti havittelee maailmaa, jota ei ole ennen ollut ja asioita, joiden toimivuudesta ei voi olla takeita. Tähtien tavoittelu ei välttämättä johda mihinkään, mutta se voi avata yllättäviä, uusia mahdollisuuksia matkalla, mesosfäärissä.
Se, että kannattaa jotakin, mikä ei vielä tässä hetkessä ole realistista, ei tarkoita, että väitteen esittäjä olisi liian tyhmä ymmärtääkseen realiteetteja. Voisi puhua jonkinlaisesta informoidusta naiiviudesta. Ihminen voi tiedostaa idealismin omassa ajattelussaan ja uskoa siihen silti. Se voi olla puolustusmekanismi, kilpi kaikkialta pursuavaa pahuutta vastaan. Se voi myös olla tietynlaista esimerkillä johtamista. On helppo irvailla ihmiselle, joka tulee hyväuskoisuutensa vuoksi toisten hyväksikäyttämäksi, mutta eikö samoista ihmisistä sanotakin, että heidän hyväsydämisyytensä pitää yllä uskoa ihmiskuntaan?
Tuntuu, että elämme hyvin pessimististä aikaa. Kriisi-etuliitteen käyttö tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Aikuisten pessimismi ja konservatismi on ilmiö, joka jossain määrin toistuu sukupolvelta toiselle. Onko muutos siis nuorissa?
Ainakin Lastensuojelun keskusliiton teettämän kyselyn mukaan Suomessa asuvien lasten näkemykset tulevaisuudesta ovat vuonna 2024 huomattavasti synkempiä kuin esimerkiksi vuonna 2021. Tällaisina aikoina on erityisen vaikeaa olla idealisti. Kun jossain palaa, kuka tahansa sammuttaa palon ennen kuin alkaa suunnitella parempia palovaroittimia. Toisaalta kriisien aikana idealismin uskoa hyvään tulevaisuuteen tarvitaan enemmän kuin koskaan.
Ensimmäisellä opiskeluviikolla joku luonnehti motiivejaan politiikan tutkimuksen opiskeluun sanomalla: ”Olen täällä, koska minua ärsyttää.” Se oli hyvä vastaus vähintäänkin siksi, että se on jäänyt mieleen kaikesta ensimmäisten viikkojen pyörityksestä huolimatta. Ja ketäpä meistä ei olisi joskus ärsyttänyt politiikka. Tästä pienestä lauseesta on johdettavissa paljon suurempi syy sille, miksi idealismilla, toisinaan naiivillakin sellaisella, on paikkansa. Se, että ärsyttää, kertoo että välitämme. Se, että välitämme, on riittävä peruste sille, miksi maailmaa kannattaa yrittää parantaa kerta toisensa jälkeen. Muutos on mahdotonta, jos kukaan ei usko siihen. Siksi tarvitaan heitä, jotka uskovat siihen sinisilmäisesti kaikkein synkimmälläkin hetkellä.
Dakariin päätyminen
Opintojen loppuvaiheen alkaessa tuli ajankohtaiseksi harjoittelupaikan hakeminen. Halusin harjoittelupaikan, jossa voisin hyödyntää mahdollisimman paljon opiskelemiani oppiaineita; poliittista historiaa (sota, tiedustelu ja turvallisuus), valtiooppia (kansainväliset suhteet) ja oikeustiedettä (kansainvälinen oikeus) sekä ranskaa ja venäjää. Näin sekä opintoni että harjoittelupaikkani muodostaisivat yhtenäisen kokonaisuuden ajatellen tulevaisuuden mahdollisia uravisioita ulkoministeriössä.
Huomasin Suomen Dakarin suurlähetystön etsivän korkeakouluharjoittelijaa, ja pidin tehtävää heti sopivana ja mielenkiintoisena. Vaikka opinnoissani olinkin keskittynyt kriiseihin ja konflikteihin, koin niistä olevan jonkin verran hyötyä kehittyvän maan ongelmien hahmottamisessa. Sopivuutta ja mielenkiintoisuutta lisäsi vapaa-ajallani lähes hävettävän monta kertaa läpi kuuntelemani YLE:n tuottama 12 diktaattoria -sarja, jossa keskitytään voimakkaasti nimenomaan Afrikan nykyhistoriaan. Mukavina henkilökohtaisina bonuksina koin myös harjoittelukohteen jännittävän ja kiehtovan vierauden sekä ilmaston.
« Moi qui n’ai connu toute ma vie que le ciel du nord, J’aimerais débarbouiller ce gris en virant de bord »
”Minä, joka en ole tuntenut koko elämässäni muuta kuin pohjoisen taivaan, Haluaisin pois tästä harmaudesta ottamalla uuden suunnan”
Suomen Dakarin suurlähetystö vastasi nopeasti hakemukseeni, ja sovimme etähaastattelun. Valmistaudun haastatteluun päivän verran etsimällä tietoa Senegalista, ja laajemminkin Länsi-Afrikasta, sekä varautumalla todennäköisimpiin haastattelukysymyksiin.
Laadin itselleni selkeät muistilistat haastattelua varten. Haastattelu itsessään oli hyvin miellyttävä kokemus, ja ilmapiiri oli todella ystävällinen. Sain vielä haastattelun jälkeen tehtäväkseni laatia epävirallisen muistion ranskankielisestä videosta. Myöhemmin sain sähköpostiviestin, että olin tullut valituksi.
”Taakse tuhansien kilometrien, Jäi lähtöruutu tän seikkailun, Matkaa teen mä lailla muuttolintujen, Tuulien teitä taas ajaudun”
Valmistelut ja ihmisten näkemykset
Harjoittelun valmistelut sujuivat jouhevasti perusteellisen selvittämisen, suunnittelun ja asioihin nopeasti tarttumisen ansiosta. Matkavakuutus ja -todistus oli jo itse hankittuna olemassa, minkä lisäksi tuli pyydettyä valtionkonttorista myös korkeakouluharjoittelijalle kuuluva vakuutus ja todistus. Lentojen osalta parhaaksi vaihtoehdoksi nousi ehdottomasti Turkish Airwaysin reitti Helsinki - Istanbul - Dakar. Tämä maksoi kahdella 23 kilogramman matkalaukulla, 8 kilogramman repulla ja aterioilla alle 400 euroa. Kokonaismatkustusaika oli yhteensä vain noin 13 tuntia, sisältäen vajaan kahden tunnin vaihtoajan.
Rokotusten päivittäminen ja malarialääkityksen hankinta julkiselta sektorilta sujui todella jouhevasti. Palveluneuvonta oli mukavaa; lääkäri soitti kohtuullisen nopeasti ja kirjoitti reseptin. Rokotteet ja lääkkeet sai puolestaan tilattua suoraan apteekkiin, minkä lisäksi terveyskeskuksesta sai helposti varattua rokotusajat. Ainut nurja puoli asiassa oli omavastuu. Malarialääkitys ja neljä rokotetta maksoivat yhteensä noin 480 euroa, minkä lisäksi ostoskoriin päätyi myös itsestään seisova hyttysverkko noin 40 eurolla. Mukaan matkalle pääsivät luonnollisesti myös heijastin, käsidesi, aurinkorasva sekä maitohappobakteerit ja tavanomaiset särkylääkkeet.
Raha-asioiden kanssa oli jonkin verran järjesteltävää. LänsiAfrikan frangeja ei ollut saatavissa Suomesta, joten ratkaisuksi muodostui valuutan vaihtaminen vasta paikan päällä. Matkaa varten piti hankkia Debit/Credit -kortti sekä 1 000 euroa käteistä, sillä Debit-kortin toiminnasta kohteessa ei ollut takuita. Käteisen rahan kanniskelu yhdistettynä ohueeseen kokemuspohjaan Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta johti siihen, että mukaan tarttui myös 1990-luvulta peräisin oleva rahavyö.
Majoitus oli ainoa asia, joka tuotti jonkin verran päänvaivaa. Dakarissa yksiö keskikaupungilta maksaa helposti 700 - 800 euroa kuukaudessa. Lisäksi tulisi luonnollisesti järjestää ja maksaa ainakin vesi, internet sekä sähkö. Myöhemmin sähkön hinta paljastui kohtuullisen korkeaksi Senegalissa. Oman ongelmansa muodosti vakuuden maksaminen; majoittaja luonnollisesti olisi halunnut varauksen takaukseksi vakuuden, mutta toisaalta satojen eurojen lähettäminen Afrikkaan kohtuullisen sokkona tuntui sinisilmäiseltä.
Muutaman yrityksen jälkeen helpoimmaksi ja halvimmaksi ratkaisuksi tuli vuokrata Airbnb:n kautta noin 350 euron kuukausihintaan huone kolmen huoneen huoneistosta, jonka majoittaja oli saanut erinomaiset arvostelut. Hintaan sisältyi käytännössä kaikki: sähkö, kaasu, vesi ja internet sekä kodintekstiilit, siivous, pyykkäys ja bonuksena kaksi tuuletinta - muttei ilmastointia. Silti 95 % osumatarkkuus oli niin hyvä, että myöhemmin paikallisetkin ihmettelivät onnistumistani majoituksen löytämisessä. Pääosan ajasta asuinkumppaneina olivat gambialaissaksalainen toimittaja ja alankomaalainen korkeakouluharjoittelija. Myöhemmin gambialaissaksalaisen korvasi kenialainen reissaaja. Mukavia kavereita, joiden kanssa asuminen oli myönteisesti yllättävä kokemus.
Ennen lähtöäni kerroin luonnollisesti harjoittelupaikastani läheisille ja tuttaville. Suurimmalla osalla Senegalin pistäminen kartalle, ainakin tarkasti, luonnollisesti ontui, koska Suomen ja Senegalin välillä ei ole runsaasti vuorovaikutusta. Mielikuvat maasta keskittyivät lähinnä jalkapalloon ja Dakar-ralliin. Hatarien mielikuvien taustalta pilkotti usein Afrikan näkeminen monoliittina; ennemmin maana kuin mantereena. Muut mielikuvat ja näkemykset keskittyivät lähes poikkeuksetta kielteisiin ja konkreettisiin ilmentymiin, muun muassa huoleen turvallisuudesta.
”Voi Afrikkaa, tää on sarvikuonojen maa”
Saapuminen ja tavallinen päivä Saapuminen Dakariin tapahtui osin nukutun, tai valvotun, yön jälkeen varhain aamulla. Kuljettaja oli lentokentällä vastassa, ja reippaan 60 kilometrin matkalla pääsi näkemään aamuisen Dakarin lähiöineen. Köyhyys, alkeellisuus ja muoviroskan kaikkiallisuus eivät tulleet Pohjois-Afrikassa sekä Lähi-idässä matkanneelle yllätyksenä. Joskin nopean kontrastin huomaaminen sen sijaan synnyttää aina alussa pienoisen kulttuurishokin. Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuului majoitukseen asettuminen, työmatkan harjoittelu ja kaupassa käyminen. Allekirjoittanut oli hyvin yllättynyt siitä, kuinka jouhevasti kaikki loppujen lopuksi onnistui.
Sekavaa paikallisliikennekulttuuria
Dakarin kaduilla näkyi runsaasti eläimiä vapaana
Saapumisen jälkeen rutiinit vakiintuivat nopeasti. Herätys 06:30, aamupalaksi jogurttia, mandariini ja patonki suklaalevitteellä, muut aamutoimet ja tämän jälkeen kävellen suurlähetystölle noin 1,5 kilometriä heräilevässä pääkaupungissa. Suurlähetystölle saapuminen 08:00, pikainen suihku, vaatteiden vaihto ja kahvikupin kanssa työpisteelle. Usein päivä koostui jostain kirjallisesta työtehtävästä, minkä lisäksi oli mahdollisesti jokin tapaaminen. Työpäivät noudattivat tavanomaista virastotyöaikaa, sillä poikkeuksella, että maanantaista torstaihin tehtiin hieman pidempiä päiviä klo 16:15 asti, mutta perjantaisin päivä päätettiin iltapäivärukouksen vuoksi jo 13:15. Työpäivän jälkeen edessä oli vaatteiden vaihdon jälkeen kävely kaupan kautta majoitukseen. Illat kuluivat usein lukiessa, kirjoittaessa ja soitellessa läheisten kanssa. Välillä kävin ostamassa lähistöllä sijaitsevasta Le Bon Porc, suom. Hyvä Possu, -ravintolasta aterian 3,83 euron hintaan.
Korkeakouluharjoittelijan työ
Korkeakouluharjoittelijan työ Dakarin suurlähetystössä on ollut hyvin monipuolista ja antoisaa. Työtehtäviä ovat monipuolistaneet Suomen suurlähetystön nuori ikä ja pieni koko, sekä juuri ennen saapumistani tapahtunut henkilöstön vaihtuminen. Harjoittelijalle on annettu alusta asti vastuuta ja primäärisiä työtehtäviä, minkä vuoksi työ on ollut mielekästä.
Työtehtäviin ovat lukeutuneet edustustehtävät Eiffage- ja Saipemyritysten EU:n kestävän kehityksen teemaviikon esittelyissä sekä Suomen kunniakonsulaatin avajaisissa Gambiassa. Lisäksi kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa on ollut paitsi suurlähetystön henkilökunnan, lähetettyjen työntekijöiden ja näistä koostuvien erilaisten kokoonpanojen kokousten, myös ILO:n, EUNIC:in, Ailes pour Ellesin ja kahdenkeskisten tapaamisten muodossa.
Korkeakouluharjoittelijan työtehtävistä suurimman osan ovat muodostaneet kirjalliset työtehtävät, kuten kuvaukset ja analyysit sekä viestintä ja valmistelu. Kuvauksia ja analyyseja ovat olleet muun muassa protokollapäällikön, Eurooppa-asioiden johtajan, suurlähettilään ja asiantuntijan tapaamisista laaditut muistiot. Muita kuvauksia ja analyyseja edustavat Senegalin valtion julkaisemista visioista ja suunnitelmista, sekä maan öljy-, kaasuja energiasektorista, kirjoitetut raportit. Kirjallisia työtehtäviä toisenlaisesta laajemmalla yleisöllä ovat edustaneet viestinnän tehtävät, joissa on päässyt kirjoittamaan niin suurlähettilään puhepohjaa Afritech-tilaisuuteen kuin sosiaalisen median julkaisun pohjaa suurlähetystön toiminnasta viestintävastaavalle.
Työtehtäviin on olennaisena osana kuulunut myös muut valmistelevat työtehtävät. Harjoittelijana olen päässyt laatimaan koontia ja valmistelusuunnitelmaa järjestettävänä olevaa kulttuuripäivätapahtumaa varten. Lisäksi olen kirjoittanut tiivistelmää Senegalista Suomeen suuntaaville SENUM-opintomatkalaisille. Muita sekalaisia työtehtäviä on ollut lukuisia. Näihin ovat kuuluneet niin lipun vaihto, hyllylevyjen mittaaminen, Roll Up:in korjaus, taulujen tilaaminen, erinäisten asioiden kantaminen sekä vieraiden vastaanotto.
Suomen suurlähetystö sijaitsee vehreällä sivukadulla...
...eli Avenue des Ambassadeursilla.
Suurlähetystön katolta oli hienot näkymät.
Haasteita korkeakouluharjoittelijalle, mutta moninkertaisina paikallisille
”Lisää vielä Afrikasta uutisia huonoja”
Harjoittelijaa kohdannut ensimmäinen haaste maassa oli ilmasto. Saapumispäivään sattui 35 asteen lämpötila noin 80 prosentin ilmankosteudella, mikä teki paitsi paikallisten, mutta etenkin ilmastoon fyysisesti orientoitumattoman Villen olon todella tukalaksi. Ensimmäisenä päivänä vettä kului seitsemän litraa, josta kulutus vakiintui noin viiden litran päivätasolle lämpötilan pudotessa 30 asteeseen ja kropan orientoiduttua lämpötilaan. Tästä huolimatta reipas suolatankkaus kropasta luonnollisesti poistuvien suolojen tilalle oli tarpeen päivittäisen suolavesiliuoksen muodossa, sillä muuten edessä oli varma päänsärky. Jos suolatankkaus unohtui, sen kyllä huomasi ja muisti myöhemmin. Edelleen helpotusta tapahtui marraskuun puolivälissä, kun lämpötila putosi alle 30 asteen, ja vedenkulutus niin ikään kolmeen litraan.
Osin ilmastoon liittyivät myös tuholaiset, tai ainakin niiden uhka. Asunnossa ruokatarvikkeiden säilytys ja käyttö tuli keskittää mahdollisimman pitkälti vain keittiöön. Tästä, ja muutamista myrkytyskerroista, huolimatta asunnossa näkyi noin kerran viikkoon yksittäinen tuholainen. Majoituksessa oli muitakin seikkoja, jotka nousivat alussa esiin. Keittiön kaasuliedessä oli vain yksi sulku, palovaroittimia ei ollut, ovet olivat joko etu- tai takalukossa eikä hätäpoistumisteitä ollut. Mukana tuotu palovaroitin, ja majoittuminen toisen kerroksen kohtuullisen miellyttävään pudottautumiskorkeuteen toivat osin mielenrauhaa, mutta kieltämättä ensimmäisillä kerroilla keittiön valojen sytyttämisen yhteydessä ajatukset eivät vain juosseet, vaan pikemmin lensivät, kaasuhanaan. Asunnossa silmiin pistivät aluksi puutarhaletkusta tehdyt vesijohdot ja sisäpihalla asuvat vuohet, joiden odööri viimeistään herätti aamu-uneliaan harjoittelijan. En kuitenkaan missään tapauksessa valita majoituksestani, jossa kaikki toimi hyvin ja asumaan pystyi mukavasti. Tiesin kyllä, että lähden hakemaan senegalilaiselta majoitukselta autenttista kokemusta, ja sen myös sain, mistä olen hyvin tyytyväinen.
Edellä mainittu tuholaistilanne oli maaseudulla selvästi pahempi, sillä vierailu huoltoaseman saniteettitiloihin oli ikimuistoinen. Huoneessa oli satoja peukalonpään kokoisia torakoita, minkä vuoksi pysähtyminen, tai minkään pinnan koskeminen, oli mahdotonta. Osin samaan kokonaisuuteen kuuluivat olennaisena osana niin kaupungissa kuin maaseudulla olevat saasteet ja roskat. On eri asia ymmärtää ja sisäistää pienmuoviroskan ympäristöongelmat kuin kokea ne katsomalla autosta silmänkantamattomiin ulottuvaa joutomaata, joka on kylvetty täyteen muovia kuin paraatikatu konfettia.
Silittämisestä selvittiin - inshallah!
Vakioravintolani Le Bon Porc - Hyvä Possu...
Maaseudulla oli kyllä ruuhkia, mutta entisen siirtomaapääkaupunki Dakarin kadut veivät niistä helposti voiton. Työpäivän alku- ja loppuajankohtina 1800luvun ja 1900-luvun alkupuolen liikennemäärille suunniteltu infrastruktuuri oli pahasti ylikuormittunut, minkä vuoksi kävely oli usein houkutteleva vaihtoehto. Liikennekulttuuri oli kaoottisempaa kuin missään vierailemassani maassa. Jos yksisuuntainen oli tyhjä, sitä saattoi ajaa. Jos taas oli ruuhka, jalkakäytävää saattoi käyttää. Liikenteessä näkyi vielä pääkaupunginkin kaduilla hevosvankkureita, mutta näiden määrä kasvoi selkeästi maaseudulle mentäessä. Muuten katukuvaan kuuluivat myös vuohet ja kerjäläiset, joiden määrä niin ikään kasvoi maaseudulla. Näkyvä köyhyys alkoi alitajuntaisesti alun jälkeen banalisoitua, kun työmatkareitin varrella sillan alla asuvasta yksijalkaisesta kerjäläisestä ja kaupan edessä kerjäävistä äideistä lapsineen tuli osa arkea. Hannah Arendtin ajattelu aukesi toisella tavalla.
Hintataso Dakarissa oli korkea länsimaalaiselle harjoittelijalle, mutta etenkin paikallisille asukkaille. Samassa asunnossa asuva alankomaalainen harjoittelija totesi hänellä kuluvan enemmän rahaa Senegalissa kuin kotimaassa, ja huomasin itse saman asian. Hintataso on kaksijakoinen. Toisaalta raviolipurkki kaupasta maksoi mitä ilmeisemmin tuontitullien siivittämänä lähes seitsemän euroa ja kilo mandariineja kadulta lähes neljä euroa. Samaan aikaan valtion subventoiman patongin sai noin 20 eurosentillä kaupasta ja ravintola-aterian vajaalla neljällä eurolla.
Senegalilaisen yhteiskunnan epäkohtien näkeminen auttoi kyllä asettamaan suomalaisen yhteiskunnan epäkohtia mittakaavaan. Toisaalta Suomen Gambian kunniakonsulaatin avajaiset auttoivat suhteuttamaan senegalilaista yhteiskuntaa ja Dakaria gambialaiseen yhteiskuntaan ja Banjuliin. Gambiassa pääkaupungin pääväylän ulkopuolella ei ollut katuvalaistusta tai päällystystä, joten illalla jalan tapahtuneesta vedenhakumatkasta muodostui mielenkiintoinen, etenkin kun pitkätkin sähkökatkokset ovat maassa ennemmin sääntö kuin poikkeus. Katkoksen sattuessa vähäisten kajastavien valojen määrä olisi pienentynyt entisestään vain autojen ajovaloihin. Voimassa olevasta rabiesrokotteesta huolimatta toivoin, että kauppareissulle ei sattuisi samaan aikaan sähkökatkoa sekä nukkuvan koiran häntää tienpinnan ja kengänpohjani väliin.
Senegal on rikas ja maassa vallitsee positiivinen henki
Monista epäkohdistaan huolimatta Senegalissa ja Gambiassa on paljon hyvää, mikä usein hukkuu kielteisyyden alle. Rikkaus määritellään usein vain taloudelliseksi varallisuudeksi, minkä lisäksi vertailukohdaksi otetaan usein alitajuntaisesti omat arvot, oma yhteiskunta ja sen myönteiset ilmentymät. Senegambialainen ruokakulttuuri on tarjonnut paljon myönteisiä kokemuksia, joihin kuuluivat etenkin paikallinen nakit ja muusi, eli riisistä sekä mausteisesta kala- tai kanakastikkeesta koostuva yassa. Toisena positiivisena yllätyksenä oli merenelävien laaja käyttö ja valikoima.
Dakar-Banjul -matka taittui henkilöautolla.
Gambialainen paremman väen hotelli…
Ravintolasta löytyi kohtuulliseen hintaan niin mustekaloja, simpukoita kuin mitä erikoisempia kaloja. Juomapuolelta uusiksi tuttavuuksiksi tulivat paitsi paikallisen panimon La Gazelle -olut, mutta myös apinanleipäpuun hedelmistä ja hibiskuksesta tehdyt mehut. Paikallisolut oli yllättävän hyvä, ja virkistävänä yllätyksenä oli selkeä maissin maku. Apinanleipäpuumehussa makumaailma oli todella uniikki, mutta muistutti jollain tavalla etäisesti viikunaa. Hibiskusmehu puolestaan on hankalin kuvailla, eikä lattea kuvaus kukkaisaksi tee oikeutta maulle.
Senegal ja senegalilainen yhteiskunta kuuluvat LänsiAfrikan vakaimpiin yhdessä Ghanan kanssa. Maassa ei ole ollut sotilasvallankaappauksia, ja demokratian toimiminen kuvastaa hyvin yhteiskuntaa. Maan muslimi- ja kristitty väestö kunnioittavat toisiaan, ja toisaalta miksi eivät kunnioittaisi. Rajanveto uskontokuntien välillä on mahdollista, mutta selkeää eroa arjessa ei näy. Uskontokuntien maltillisuuden lisäksi näistä kuvastuu käytännöllisyys. Rukousmaton lainaaminen ja heittäminen halal-paikkaan ei ole iso numero, saati sitten numero ollenkaan. Eräässä tapauksessa paikalliskuljettajamme ei ollut muistanut ottaa mattoa mukaansa matkalle, mutta hotellin henkilökunnalla oli lainata, mitä ilmeisemmin, vierasmatto.
Eräässä tapauksessa asuinkerrostalossani oli paikallisten pihajuhlat. Ulko-ovesta pääsin sisälle, mutta huoneiston ovella sain puolestaan odottaa vuoroani. Kahdella paikallisnaisella oli rukoushetki meneillään, joten odottelin kiltisti ja hymyssä suin ortodoksi-relativistina omaa vuoroani ottaa ovialue käyttööni. Eräs toinen havaitsemani ilmentymä käytännöllisyydestä koski ruoka- ja juomavaliota. Aikaisemmin vierailemissani muslimimaissa alkoholi ja porsas olivat tiukasti haram, mutta Senegalissa suhtautuminen oli luovempaa. Tilannetta voisi verrata suomalaisten suhtautumiseen ylinopeuksiin; eihän niin saisi tehdä, mutta itse kullakin voi välillä käydä lipsahduksia, joista ei sen kummemmin tehdä numeroa tai huudella.
Asia näkyy myös toisin päin, sillä moralistista asennetta toisten tekemiseen en havainnut senegalilaisilla, päinvastoin. Ihmisten yleisasenne oli ystävällinen, onnellinen ja tuttavallinen. Vallitseva ilmapiiri oli optimistinen ja rento sekä suora ja avoin. Hyviä tuttavia kertyi nopeasti ja melkein puolivahingossa. Neljänä aamuna viikossa suurlähetystön kadun päässä portilla vartiossa ollut vartija toivotti allekirjoittaneen hymyssä suin suurieleisesti kätellen tervetulleeksi ja kysyi kuulumiset. Vaihtelua löytyi kutsumanimistä, yhtenä aamuna oltiin veljiä ja toisena ystäviä. Sama seremonia tapahtui myös töistä majoitukseen lähtiessä. Hyvä alku ja päätös työpäivälle!
Kunniakonsulaatin kilpi.
Suomen Gambian kunniakonsulaatin avajaiset.
Paikalliskuljettajamme osoitti samaa ystävällisyyttä, kun tuliaisten hankkiminen tuli ajankohtaiseksi. Kyselin, paljonko Senegalin potkupallomaajoukkueen paidat maksaisivat. Ilmeni, että hinnassa voi olla vaihtelua ostajien välillä, joten ulkoistin paitojen hankinnan. Paitojen saapuessa huomasin myönteisenä yllätyksenä, että pakettiin kuuluivat myös shortsit - ja halvemmalla hinnalla kuin olin luullut. Annoin kuljettajalle hyvän korvauksen. Säästöä ei tullut, mutta rahat menivät parempaan osoitteeseen. Senegalilaisten ihailtava asenne synnytti pohdinnan: onko niin, että etelässä Auringon lisäksi ihmiset loistavat kirkkaammin?
« Emmenez-moi au bout de la Terre, Emmenez-moi au pays des merveilles, Il me semble que la misère, Serait moins pénible au soleil »
”Vie minut ääriin maailman, Vie minut ihmeiden maahan, Vaikuttaa, että kärsimys
Olisi siedettävämpi auringossa”
Kokemus korkeakouluharjoittelusta kattava ja myönteinen
Korkeakouluharjoittelu Suomen Dakarin suurlähetystön ensimmäisenä harjoittelijana oli antoisa ja myönteinen. Omasta kuplasta poistuminen, heittäytyminen uuteen ja itseensä luottaminen ovat edellytys uusille kokemuksille ja ystäville. Suomeen ei palaa joulukuun 13. päivänä perjantaina sama henkilö kuin sieltä lähti syyskuun 13. päivänä perjantaina.
”Saisinko vielä vinkin, Mä eksyin uudestaan välille, Helsinki ja Dakar Jos kotiin löytäisinkin, Jää sielu seilaamaan, Välille Helsinki ja Dakar”
Ville Karppi, Korkeakouluharjoittelija, VTK, ltn res., UNIFILveteraani
Tekstissä siteeratut intertekstuaaliset viittaukset perustuvat seuraaviin musiikkikappaleisiin:
Aznavour, Charles. Emmenez-moi, 1968. Suomennokset: Ville Karppi.
Löytty, Jaakko. Helsinki–Dakar, 1991. Syrjä, Mikko et al. Afrikka, sarvikuonojen maa, 1988.
...ja gambialainen oma hotelli.
Yhteistyössä Ville Karppi, Ulkoministeriö ja Pepsodent.
Aloitin omana fuksisyksynäni juttusarjan Luennoitsijat tutustuakseni paremmin laitoksemme henkilökuntaan. Haastattelin neljää lehteä varten viittätoista eri henkilöä niin heidän reissumuistoihin, arkeen, lapsuuden tarinoihin kuin jouluun ja talviurheiluun liittyen. Näin joulun lähestyessä tultiin minulta yllätyksekseni pyytämään jatko-osaa Luennoitsijat-sarjan winter editionille. Innostuin ideasta välittömästi, mutta toteutustapaa piti pohtia hieman pidempään. Halusin tehdä jotain eri tavalla, joten päätin hyödyntää henkilökunnan ja klubilaisten pikkujoulut. Valmistelin muutaman kiperän kysymyksen, johon muutamat pääsivät sitten vastaamaan.
Michael Hansen
(Mentioned that he is eager to hear what others have answered)
1. Spending time with his family!
2. The best winter sport was American football (which I questioned, but turned out to be some kind of family tradition).
3. Italian beef sandwich is the best (it’s a classic Chicago sandwich), and the worst is pickled herring (I have to agree on this).
4. The last question was the easiest: has to be All I Want for Christmas is You.
Bonus: Easy choice - Antti Pajala.
Vesa Vares
1. Tietty kirja, joka on jo toivottu (kaikkien vastattua ihmetteli, kun kukaan ei toivonut maailmanrauhaa, ja pohti olisiko pitänyt sitä toivoa)
2. Hiihto valikoitui parhaaksi lajiksi, mutta luistelu ei tullut kyseeseenkään, sillä luistimet jalassa pystyssä pysyminen tuottaa ilmeisesti hieman haasteita. Keskustelu kääntyi viime winter editionin tapaan yhteislähtöhiihtoon, jonka sijasta Vares katselee mieluummin väliaikalähtöjä (päätoimittajaparini Pekan toiveesta lupasin aiheesta kysyä, sillä hän allekirjoitti tämän näkemyksen täysin)
3. Maksalaatikko oli paras jouluruoka, mutta inhokiksi valikoitui lanttulaatikko (Lintunen ihmetteli tätä jakautuneisuutta laatikoiden välillä)
4. Feliz Navidad saa vaihtamaan kanavaa (tähän voi puolestaan kuvitella Lintusen tapailemaan kyseisen laulun sanoja)
Bonus: Tiina Lintunen ehdottomasti
Antti Pajala
1. Kaikkea on eli erityisempiä toiveita ei tule (viime kerralla Pajala kertoi saaneensa vuodesta 1975 alkaen Mitä Missä Milloin -vuosikirjan, mutta en valitettavasti tajunnut kysyä, onko perinne jatkunut. Ensi vuonnahan olisi jo perinteen 50-vuotisjuhlavuosi kuin P-klubilla konsanaan!)
2. Freestyle-kumpareikko on paras laji (viimeksi sain tämän kysymyksen kohdalla kuulla vitsin liittyen 80-luvulla trendanneesta monoski-lajista: “siinä ei voi mennä sukset ristiin kuin vaimon kanssa)
3. Paras ruoka on edelleen graavilohi, kun taas inhokkilistalle “pääsevät” kaikki laatikot.
4. Joululaulut on kaikki vähän liikaa, eikä niitä tule siis kuunneltua.
Bonus: Tiina Lintuselle toinen ääni
Markku Jokisipilä
(Toteaa alkuun tämän olevan oiva mahdollisuus minulle selvittää, onko minulle valehdeltu ensimmäisellä kerralla)
1. Kilpasoutuvene (toki Vareksen pointti maailmanrauhasta hymyilytti).
2. Murtomaahiihto, jos itse harrastaa, mutta muutoin ehdottomasti jääkiekko! (jos oikein ymmärsin, oli Jokisipilä valmis antamaan hiihdon uusille kilpailumuodoille mahdollisuuden).
3. Muista poiketen Jokisipilä halusi tehdä kunniaa kinkulle joulupöydän parhaimpana antina. Kahden kollegansa tapaan laatikot sai osakseen negatiivisemman vastaanoton.
4. Whamin Last Christmas, sillä onhan se jonkun sanottava ääneen.
Bonus: Tiina Lintunen
Tiina Lintunen
(Hyppää mukaan muiden puhuessa ärsyttävistä joululauluista päästäkseen kertomaan, että mikä
vain Mikko Alatalon kappale ärsyttää)
1. Joku yllätys olisi kiva. (herätän paheksuntaa, kun sanon käyttäväni tätä tilaisuutta hyväksi pohtiessani isovanhempien lahjoja, sillä eiväthän luennoitsijat niin vanhoja ole - pahoittelut vielä tässä muodossa, hupsis)
2. Komppaa myös murtomaahiihtoa.
3. Graavilohi on ehdoton lemppari, kun taas inhokkien kohdalla hän yhtyy laatikko”vihaajiin” mainitsemalla porkkanalaatikon.
4. Mikko Alatalon laulut (mitä pahaa hän on teille tehnyt?)
Bonus: Antti Pajala, joka on ollut mahtava työkaveri ja oppiainevastaavapari.
Mistä on pikkujoulukulttuuri tehty? Helsingin Sanomien artikkeli “Suomalaisessa työkulttuurissa on märkä ja ruma ongelma, joka tulee esiin pikkujoulukaudella” (15.11.2024) vastaa tähän kysymykseen karulla tavalla. Pitkän linjan päihdelääkäri Kaarlo Simojoki kuvailee artikkelissa monenmoisia ongelmia, joita työpaikan pikkujouluissa esiintyy. Alkoholista johtuvat ylilyönnit “voivat johtaa loukkaantumisiin, puhumiseen ohi suun tai seksitauteihin”. Lisäksi pikkujouluihin on “luikerrellut myös uusi piirre” eli kannabiksen ja kokaiinin käyttö.
No, ehkä opiskelijaelämässä kaikki eivät ihan näin villejä pikkujouluja järjestä, vaikka keski-ikäiset kauppislaiset sellaisia kaipaisivatkin vuoden lopussa. On silti turhaa ja lähes mahdotonta sulkea silmiään pikkujoulukauden alkoholin käytöltä. Se on runsasta. Ravintoloihin mennään nauttimaan hyvästä ruoasta, mutta tilaisuutta juhlistetaan usein nimenomaan lasillisella. Yksinkertaistaen suomalaiselle pikkujoulut eivät ole mitkään kunnon juhlat ilman baaritarjoilua.
THL:n erikoistutkija Janne Härkösen mukaan on itseasiassa viitteitä siitä, että 55–65-vuotiaiden alkoholinkäyttö olisi lisääntynyt. Voi meidän ryyppääviä vanhempiamme! Nuoret ovat kuitenkin yrittäneet petrata asiassa. Alkoholinkäyttö 20–34vuotialla on hyvin erilaista kuin vanhemmilla ikäluokilla ja ollut laskussa jo vuosikymmeniä. Silti opiskelijakulttuurissa alkoholilla on oma näkyvä paikkansa. Lähes jokainen perinteinen opiskelijatapahtuma sisältää alkoholinkäyttöä, ainakin jossain määrin. Nykyisin alkoholittomuus on onneksi otettu huomioon tarjoamalla alkoholittomia vaihtoehtoja ja järjestämällä monipuolisesti myös alkoholittomia tapahtumia. Inkiväärishotti ravistelee kehoa erilaisella, mutta oikein terveellä tavalla. Bileiden turvahenkilöt pitävät huolen, ettei kenelläkään lähde ihan niin lapasesta kuin lääkäri Simojoki helsinkiläisten pikkujoulutunnelmia kuvasi. P-klubi on yhteiskunnallisesti valveutuneena tässä suhteessa näyttämässä hyvää esimerkkiä muille, toivottavasti myös jatkossa.
Suosittelen lämpimästi rohkeutta lähteä myös niihin tapahtumiin, jotka alkuun eivät kuulosta niin omalta jutulta. On huomattavasti helpompaa lähteä ovesta ulos kuin kääntää ajankääntäjää ja ilmestyä tapahtumaan uudelleen. Jos alkoholi jännittää, on hyvä tehdä selkeä pelisuunnitelma itseään varten. Millä fiiliksillä lähden mukaan? Mitkä ovat minun rajani? Mitä teen, jos tunnen oloni epämukavaksi? Uskallanko poistua tilanteesta tarvittaessa? Näiden avulla on ainakin allekirjoittanut selviytynyt fuksisyksystä ja sen mukanaan tuomista seikkailuista ilman fyysisiä tai henkisiä haavereita. Älkää siis masentuko, vaikka osalla nyt viini virtaa. Pikkujoulujen ei tarvitse olla alkoholin ympärillä pyörivä spektaakkeli. Jouluinen tunnelma syntyy myös perinteistä ja yhteisöllisyydestä. Onneksi mocktailit trendaavat ja glögi on aina yhtä hyvää. Ja kohtahan kaikki ovat jo tipattomalla!
Lähteet:
Malmberg Katarina. 15.11.2024. Helsingin Sanomat. “Suomalaisessa työkulttuurissa on märkä ja ruma ongelma, joka tulee esiin pikkujoulukaudella”. Saatavilla: https://www.hs.fi/elama/art-2000010833176.html
Rytkönen, A & Kymäläinen, S. 23.2.2024. Yle Uutiset. “Alkoholin käytössä historiallinen muutos: nuoret miehet ovat nyt raittiimpia kuin koskaan”. Saatavilla: https://yle.fi/a/74-20074377
Työtä ympäristön ja työllistämisen hyväksi
Olemme itsenäinen voittoa tavoittelematon yhdistys.
Vuosittain meillä työskentelee 250 henkilöä ja kauttamme uuden kodin löytää 300 000 tavaraa.
Opiskelijakortilla –20 %
Tee löytöjä luontoa ja lompakkoa säästäen!
turunekotori.fi
Rautakatu 12 | Rieskalähteentie 74
