Walpo 2/25

POLITIIKAN TUTKIMUKSEN KLUBI RY

WALPO

2/25

Politiikan opiskelija perhepäivällisellä

Harkkapenkki: Nikosia, Kypros

Kadonnutta Wappua etsimässä 1

Kansikuvan käsittely: Ronja Siitonen

TOIMITUSKUNTA PÄÄTOIMITTAJAT JA TAITTO Elviira Mustapää (elviira@utu.fi) Meri-Tuulia Korhonen (mtkorh@utu.fi)

MUUT KIRJOITTAT

Aatami Salminen Alli Kenttämies Annele Salokannel Eino Suhonen Hilppa Nissinen Jesse Metsälä Jenni Mäkiranta Kristiina Karvonen Liia Matikainen Mikko Koho Milla Saari Olivia Nurmi Salla-Mari Toropainen Sinikka Paljakka Tiia Salminen Valtteri Haapaniemi

EDITOINTI MAINOSHANKINTA Hilppa Nissinen Maisa Kankkunen Viljami Virtanen

Nina Puotila Ella Laattala?

PAINOPAIKKA Painosalama

2

4

Pääkirjoitus – Elviira Mustapää ja Meri-Tuulia Korhonen

5

Puheenjohtajan päiväkäsky – Vanessa Luovikari

6

Index-palsta – Tiia Salminen

8

Vieraskynä: Päivittäistä maratonjuoksua – Riikka Vaaja

10

Klubilaisten verta tarvitaan – Valtteri Haapaniemi

14

Politiikan opiskelija perhepäivällisellä – Liia Matikainen

16

Kadonnutta wappua etsimässä – Jesse Metsälä

23

Klubilaisten gradut – Milla Saari

24

Harkkapenkki: Nikosia, Kypros – Viola Ylitalo

32

Vastine: Experience My Fury

34

XQ-Files – Hilppa Nissinen

3

W

alpon toimituskunta vieraili muutama viikko sitten Pasilassa Kovan viikon illan kuvauksissa. Jukka Lindströmin tähdittämässä satiiriohjelmassa ruodittiin kuntavaalimainosten absurdiutta ja ilakoitiin Trumpin tullipuheiden kustannuksella.

T

ämänhetkistä uutisvirtaa seuratessa alkaa kieltämättä politiikan opiskelijaakin hengästyttää. Yhteiskunta tuntuu olevan jatkuvassa murroksessa, ja monesta saattaa tuntua, ettei edes politiikan teorian läpikahlaaminen auta tekemään selkoa maailman tapahtumista. Tässä sekasorrossa luovimiseen poliittisella satiirilla tuntuu olevan osuvia keinoja. Se on väline kohdata maailman sekopäisyys tavalla, joka ei imaise mukanaan, vaan pitää järjissään huumorin keinoin. Se antaa luvan nauraa ajoittain myös sille, mikä ahdistaa.

H

ieman erikoisella analogialla uskallamme väittää, että wappu tarjoilee opiskelijoille samaa kuin satiiri politiikalle. Opiskelijan arki on usein paineiden, epävarmuuden ja korkeiden vaatimusten värittämää. Elämä kuitenkin vilahtaa nopeasti ohi, jos on jatkuvasti kiire suorittamaan. Korkeat tavoitteet ovat sallittuja, mutta on hyvä muistaa, että elämässä on muutakin. Wapun riennot antavat meille mahdollisuuden irrottautua hetkeksi rationaalisesta ajattelusta. Ne antavat meille luvan leikkiä ja hassutella opintokaaoksen keskellä.

P

oliittinen satiiri ja wapun örvellys muistuttavat meitä siitä, että elämän ei aina tarvitse olla vakavaa ollakseen tärkeää. Ne ovat vastavoima uupumusta vastaan, pieniä ilon hetkiä arjen keskellä ja juuri siksi merkittäviä itsessään.

Toivotamme lukijoille riehakkaan rentouttavaa Wappua!

Elviira ja Meri-Tuulia

4

Kuva: Olivia Nurmi

Selvä kevään merkki ei suinkaan ole jalkakäytävän reunalta aurinkoa kohti puskevat leskenlehdet. Ei edes se, kun ilmassa leijuu enemmän katupölyä kuin happimolekyylejä. Kevään todellinen merkki on se hetki, kun viimeisten palautettavien kurssitehtävien laadun rima madaltuu, ja tärkeintä on vain saada ne saa pois päiväjärjestyksestä ennen Wappuviikkoa!

Kevät tarkoittaa Wappua ja Wappu tarkoittaa lähes jo kesälomaa! On aika taputtaa itseämme selkään ja palkita itsemme raskaan kevään uurastuksen jälkeen. Tämä toteutuu hetkeksi velvollisuuksien, virallisuuden ja väsymyksen unohtamisella, ja sen sijaan hassutelemalla, hölmöilemällä ja ehkä hieman myös örveltämällä. Tämän johdosta tahdon julistaa itse itselleni suomin valtuuksin vuoden 2025 wappuräyhän alkavaksi: Puheenjohtajan Wappuräyhänjulistus

Wappukarkelot alkakoon ja tanssijalka jo vipattakoon!

Asiaankuuluvaa asiattomuutta ja vastuullista vastuuttomuutta osoittakoon klubilaiset!

P-klubin sininen ykseys ja Studia Politica -lippikset värittäkööt Suomen Turkua!

Pohjattomana virratkoon wappubooli kera karambolasiivuin!

Uhka vai mahdollisuus wappuräyhä on? Yksi on varmaa: hauskaa se on!

Sillä se, joka tätä juhlaa laiminlyö ja vappuhumua jollain kohtuullisella tai tavanomaisella käytöksellä lähestyy, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka klubiyhteisö sille erikseen määrää.

Eläköön Wappu, eläköön P-klubi!

Rakkaudella, Vanessa Luovikari, Puheenjohtajanne

5

K

evät alkaa olla jo pitkällä, mikä tarkoittaa ennen kaikkea yhtä asiaa – Wabu on jo aivan nurkan takana! Olemme kevään aikana Indexissä puuhailleet yhtä ja toista, ja siksi onkin aihetta muistella kuluneen kevään kohokohtia näin vapun kynnyksellä:

J

H

uhtikuun alussa vuorossa oli perinteikäs pubikierros, joka oli tänäkin vuonna onnistunut tapahtuma. Aurinkoinen kevätsää helli indexläisiä, ja vierailukohteetkin olivat onnistuneita. Kävimme Varissuolla Linnunrata-pubissa, Kaarinassa Tori Pubissa, Runosmäellä Runostuopissa (josta allekirjoittanut osti matkamuistoksi upean Runostuoppi-merkin haalareita koristamaan) ja Nättinummessa Ekmanin krouvissa. Bussikuskimme osoittautui paitsi mukavaksi kaveriksi ja hyväksi vitsinkertojaksi myös aivan ylivertaiseksi kaikissa peleissä, joita pelasimme matkan varrella. Hän muun muassa voitti useamman biljardi- ja darts-ottelun. Tunnelma oli korkea myös Suomituristi-bileissä Heidi’s Bier Barissa, jonne pääsimme kyydillä suoraan oven eteen. Kiitos tästäkin kuuluu bussikuskillemme! Allekirjoittanut onnistui tästäkin huolimatta kuitenkin eksymään muina p-klubilaisina myöhäisillan vaalitorille mutustamaan vaalimakkaraa ja -vohvelia sekä jauhamaan politiikasta ennen kuin löysin Heidi’sin ovelle.

ärjestimme maaliskuussa sattumasitsit, joiden konsepti osoittautui menestykseksi. Suoranaisten laulutoiveiden sijaan sitseillä sai toivoa kategoriaa, kuten esimerkiksi poliittisia lauluja, ruotsinkielisiä lauluja tai viinalauluja. Jokaisessa kategoriassa oli kuusi sitsilaulua, joista laulettava kappale arvottiin megakokoista, kauniin vaaleanpunaista noppaa heittämällä. (Poikkeuksena mainittakoon, että itse sain suoraan toivomalla kappaleen UKK: vetosin siihen, että kyseinen bängeri oli vielä vetämättä, vaikka kolmas konferenssi oli jo pitkällä, ja poliittisia lauluja ei ollut vielä laulettu riittävästi p-klubilaiseen makuun.) Sitsilaulut eivät tietenkään olleet ainoa sattuman elementti näissä karkeloissa – myös muun muassa snapsien väri oli satunnainen. Itse sain punaisen shotin, mutta pöytäseurueessani nähtiin myös vihreitä ja mustia shotteja. NDEX-PALSTA

I

L

egendaarisen sattumasitsinopan tarina on niin ikään kertomisen arvoinen. Huhujen mukaan kyseinen noppa ilmaantui konttorin pöydälle erään hallituslaisen toimesta ennen kuin hallitus oli edes päättänyt sellaisen hankkimisesta. Näin ollen – monen sattuman kautta – noppa päätyi monia ihastuttaneeksi sitsien päätähdeksi. Legendan mukaan kyseinen noppa saattaa majoittua edelleen Indexin konttorilla, ja sen voi hyvällä onnenkantamoisella bongata, jos tulee käymään konttorilla vaikkapa joka keskiviikkoisissa päivystyksissä.

J

os edellä mainitut kuvaukset aiheuttavat suurta fomoa, ei hätää – Indexin vappu tarjoaa monenmoista menoa ja vilskettä kaikenlaiseen makuun. Luvassa ovat muun muassa perinteikkäät neljä konferenssia sisältävät päiväsitsit, joiden teema on tänä vuonna festari day 2. Sitsien jälkeen ovat vuorossa niin ikään perinteikkäät Kolmen tähden bileet yhdessä Humanitaan ja Hybridin kanssa. Ohjelmistoon lukeutuu myös rentoja hengailutapahtumia, kuten Pussikalja-approt SYY:n kanssa sekä pikniksitsit. Olemme tietysti mukana myös P-klubin suurimassa ja legendaarisimmassa tapahtumassa eli Trivial Perseissä sekä aattona vappuboolituksessa. Tulkaa messiin!

Wabu ei lobu, ja kohta mennään taas!

Tiia Salminen Index-vastaava

6

Tiesitkö?

60 %

yhteiskuntaosaajista on koulutusta vastaavassa työssä jo valmistuessaan.

Me pidämme huolta valtiotieteilijöistä kaikissa työuran eri vaiheissa.

Liity omiesi joukkoon jo opintojen aikana!

yka.fi/liity

N

Päivittäistä maratonjuoksua

O

nko mielikuvasi lobbaamisesta se, että viedään poliitikkoja kestittäväksi jonnekin yksityiseen saunaan ja siellä sitten miesten kesken sovitaan, miten asiat hoidetaan? Näin lienee toimittu Suomessakin aikoinaan, mutta ajat ovat onneksi tässäkin muuttuneet. Poliitikkoja ja virkamiehiä toki tavataan yhä säännöllisesti lounaiden ja muiden tilaisuuksien merkeissä, mutta kalja on vaihtunut kahviin, ja lobbaamistapaamiset on pitänyt viime vuodesta alkaen merkitä Valtiontalouden tarkastusviraston ylläpitämään Avoimuusrekisteriin. Lisäksi esimerkiksi kansanedustajat ilmoittavat saamistaan lahjoista eduskunnalle.

V

aikuttaminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon eli lobbaaminen on olennainen osa avointa ja moniäänistä demokratiaa. Päättäjät eivät ole joka alan asiantuntijoita, joten he tarvitsevat lobbareiden välittämää tietoa valmistelussa olevien asioiden vaikutuksista eri näkökulmista. Hyvässä lainsäädäntöprosessissa kuullaankin tasapuolisesti asiasta eri mieltä olevia, ja siksi tarvitsemme lobbareita.

Mitä lobbari oikeasti tekee?

T

yöskentelen itse tällä hetkellä Isännöintiliitossa yhteiskuntasuhdepäällikkönä eli lobbarina.

Isännöintiliitto on jäsentensä edunvalvoja, ja tehtäväni on vastata liiton yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Edustan Isännöintiliittoa erilaisissa työryhmissä, minkä lisäksi vastuullani on myös EU-tason vaikuttaminen. Työni sisältää myös ihan klassista edustamista ja verkostoitumista, eli osallistun erilaisiin tilaisuuksiin ja tapaan uusia ihmisiä.

8

äkyvin osa työtäni on tavata päättäjiä ja kertoa heille Isännöintiliiton kanta vaikuttamistyömme kohteena oleviin asioihin. Toisinaan tapaamiset ovat hyvin muodollisia, kuten valiokuntakuulemisia, mutta useimmiten tapaamiset ovat rennompia keskusteluhetkiä vaikkapa Eduskunnan kuppilassa.

Tärkeää on tavata myös muiden sidosryhmien edustajia, sillä monesti asiat etenevät paremmin, kun useampi taho on niitä ajamassa.

L

obbarin työ on hyvin paljon tiedon etsimistä.

Luen paljon lakiesityksiä, raportteja, selvityksiä jne. Otan selvää, mikä nykytila on ja miten se muuttuu, jos tehdään esityksissä olevat x ja y. Työssäni joudun siis ottamaan nopeasti haltuun isoja kokonaisuuksia ja etsimään niistä meidän toimialaamme merkittävimmin vaikuttavat asiat. Tämän lisäksi tuotan itse paljon erilaisia materiaaleja vaikuttamisen ja viestinnän tueksi ja annan myös haastatteluita medialle.

L

obbari on toisinaan kuin salapoliisi, sillä lobbarin tehtävänä on selvittää, kuka tietää jostain asiasta tai kuka on se henkilö, kenen vastuulla jonkin asian edistäminen on. Hyvät verkostot auttavat asioiden edistämisessä ja selvittelemisessä. Pohja omille verkostoilleni on syntynyt P-klubista. Lähes aina joku klubilainen tietää jostain asiasta jotain tai tietää jonkun toisen, joka tietää asiasta.

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

K

eskeisintä on tavata oikeat ihmiset oikeaan aikaan. Sanon usein (tai oikeasti olen kuullut tämän joltain itseäni viisaammalta ja ominut sen käyttööni), että lobbaaminen on kuin maratonin juoksemista. Vaikuttamisprosessi voi kestää vuosia, kun ensin vakuutetaan poliitikot muutostarpeesta, sitten lakimuutosta valmistellaan työryhmässä, ja ennen eduskuntakäsittelyä esitys menee vielä lausuntokierrokselle. Jos siis organisaatiossa herätään vasta siinä kohtaa, kun asia on menossa eduskunnassa äänestykseen, ollaan auttamattomasti myöhässä.

N

ykyään hallitusohjelmat ovat hyvin yksityiskohtaisia ja harvemmin hallitus ottaa asioita käsittelyyn ohi hallitusohjelman, ellei jokin suurempi yhteiskunnallinen tarve sitä vaadi. Siksi organisaatiolle tärkeät kohdat tulee saada mukaan hallitusohjelmaan. Jotta asiat päätyvät hallitusohjelmaan, tulee asiat saada jo ennen vaaleja puolueiden vaaliohjelmiin.

V

aikuttamistyössä onnistuminen on harvoin sitä, että jokin organisaatio saisi sataprosenttisesti läpi oman näkökulmansa. Usein onnistuminen on sitä, että pahimmat typeryydet saadaan estettyä. Toisinaan onnistuminen on se, että estetään muutos ja säilytetään nykytila.

L

oppuun vielä tekoälyn kiteytys hyvästä lobbauksesta: ”Lobbarin työ on kuin seurapiiritanssia ilman musiikkia – sinun on tiedettävä, milloin liikkua, milloin odottaa ja milloin teeskennellä, että et ole paikalla ollenkaan Teksti: Riikka Vaaja, Alumnipodin toinen juontaja Kuva: Pinja´s Photography

9

Klubilaisten verta tarvitaan – Tällainen on luovutetun veren matka

Teksti: Valtteri Haapaniemi

K

oko Suomen verenluovutuksista vastaa SPR:ään erillisorganisaationa kuuluva Veripalvelu. Verivalmisteita tarvitsevat muun muassa trauma- ja leikkauspotilaat, synnyttävät äidit, keskosvauvat sekä leukemiaa ja vaikeaa anemiaa sairastavat. Veren kokonaistarve on lääketieteen kehityksen takia ollut laskusuunnassa 90-luvulta, mutta luovuttajien määrä on laskenut suhteessa enemmän.

Joka vuosi Veripalvelu tarvitsee noin 180 000 luovutuskäyntiä, joista 20 000 olisi uusilta luovuttajilta.

Yhtenä keinona kansalaisten aktivointiin Veripalvelu on kehittänyt luovuttajaryhmät. Ajatuksena on, että yritykset, urheiluseurat, yhdistykset ja muut voivat perustaa luovuttajaryhmän ja kerätä pisteitä sillä, että verenluovuttaja mainitsee ryhmän nimen.

Turkulaisopiskelijoista perinteisesti kovaa tulosta ovat tehneet TYK ry eli kemistit ja TuKY ry eli kauppatieteilijät.

Y

ksi luovuttajaryhmä on nimeltään Turun Yliopiston Politiikan tutkimuksen klubi ry. P-klubin ryhmä sai alkunsa hallituksen kokouksessa 16.3.2020, jolloin varapuheenjohtaja Liina Nurmi kertoi ryhmän perustamisesta. Nurmi kommentoi, että erityisesti koronan vuoksi jäsenistön olisi tärkeää käydä luovuttamassa verta. Vuosina 2021– 2024 luovuttajaryhmästä ei ollut mainintoja viikkomaileissa tai sosiaalisessa mediassa. Sen sijaan tänä keväänä hallitus teki aiheesta Instagram-julkaisun, jonka pieni täydentävä jatko-osa tämä juttu on.

– Opiskelijoiden taloudellinen tilanne on yleisesti ottaen valitettavan tiukka, mikä tekee rahallisesti hyväntekeväisyyden tukemisen useimmille meistä mahdottomaksi. Sen sijaan verenluovutus ei vaadi muuta kuin pienen hetken omasta iltapäivästä, puheenjohtaja Vanessa Luovikari perustelee.

– Kyse on aidosta matalan kynnyksen hyvän tekemisestä ja toisten auttamisesta. Toki Veripalvelu tarjoaa voikkarin ja pienen herkun aina luovutuksen yhteydessä – myös haalarimerkin! Luovikari jatkaa.

10

Veripalvelu tarjoaa luovuttajille myös haalarimerkkejä, joita näkyykin opiskelijatapahtumissa usein.

Kuva: Valtteri Haapaniemi

- Veri koostuu happea kuljettavista punasoluista (45 %), veren hyytymiseen osallistuvista verihiutaleista (4 %), immuunijärjestelmään kuuluvista valkosoluista (alle 1 %) sekä veriplasmasta eli vedestä ja siihen liuenneista aineista, kuten hyytymistekijöistä ja vasta-aineista (55 %).

- Veriryhmät määräytyvät punasolujen pinnalla olevien rakenteiden mukaan. Jokaisen veriplasmassa on vasta-aineita niille rakenteille, joita punasolujen pinnalla ei ole. Jos jollekin annettaisiin sopimattoman veriryhmän verta eli punasoluja, joiden rakenteille tällä olisi vasta-aineita, seurauksena olisi veren sakkautumista ja jopa hengenvaara.

V

erenluovuttamista harkitsevat tai edes luovuttajista kokeneemmat eivät kuitenkaan ehkä ajattele, mitä tarkalleen heidän verelleen tapahtuu luovutuksen jälkeen. Aluepäällikkö Pekka Kukko Veripalvelun Turun-toimipisteestä taas tietään paljon.

– Veret pakataan kuljetuslaatikoihin ja sitten ne lähtevät Postin kuljetuksella Vantaalle. Jos tänään on luovuttanut, ne ovat siellä huomenna aamulla, kertoo Kukko.

S

ääntö koskee niin Turussa kuin muuallakin Suomessa aina pohjoista myöten luovutettua verta.

Vantaan Vehkalassa sijaitsee Veripalvelun päätoimipaikka, ja Kukon mukaan normaalioloissa veri ehtii sinne määräajassa maanteitse.

M

onet luovuttajat saattavat kuvitella, että kerätty puolen litran veripussi kiinnitetään sellaisenaan potilaaseen, ja 60-luvulle asti näin olikin.

Vantaalle saavuttuaan veri kuitenkin erotellaan punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi ja eri verivalmisteet käsitellään edelleen.

– Verihiutaleet ovat haastavin tuotteemme. Sen käyttöikä on vain viisi vuorokautta ja yhteen potilasannokseen tarvitaan neljän luovuttajan verihiutaleet, sanoo Kukko.

P

unasolut sen sijaan säilyvät jääkaappilämpötilassa 35 vuorokautta. Plasma pakastetaan Vantaalla ja lähetetään Itävaltaan plasmalääkkeiden tuotantoon. Kukon mukaan plasmalääkkeitä tehtiin aiemmin Suomessa, mutta pienen väestön ja matalien tuotantomäärien takia lääkkeet olivat kilpailijoihin verrattuna kalliita. Kokoveren käyttöön verrattuna jako verivalmisteisiin mahdollistaa tarkemman ja tarkoituksenmukaisemman hoidon potilaan sairaus tai vamma huomioiden.

Aluepäällikkö Pekka Kukolla on 30 vuoden kokemus Veripalvelusta.

Kuva: Valtteri Haapaniemi

– Punasoluja annetaan yleensä suurissa onnettomuuksissa, joissa on iso verenvuoto, ja jos jonkin sairauden takia potilaan hemoglobiini on matala.

11

T

rauma- ja anemiapotilaiden lisäksi punasolut ovat tärkeitä rutiinileikkauksen tai synnytyksen takia verta menettäneille. Traumapotilaiden mahdollinen verensiirto alkaa ”hätäverellä” eli ryhmän O- punasoluilla, jotka sopivat kaikille.

– Verihiutaleita käytetään leukemiassa ja muissa ja plasmaa voidaan käyttää, jos on verenvuototaipumusta, Kukko jatkaa valmisteiden ominaiskäyttötilanteista.

P

aljon verta menettäneille annetaan monesti eri verivalmisteista kaikkia, jotta verenkierto saataisiin toimimaan mahdollisimman hyvin niin hapenkuljetuksen kuin veren hyytymisen osalta.

Luovutettu veri on potilaille korvaamatonta, sillä verivalmisteita ei voida tuottaa keinotekoisesti.

Luovutuksesta ei silti makseta. Esimerkiksi 30 euron korvauksella opiskelija saisi kymmenen lounasta tai sitsilipun ja runsaasti omia juomia.

V

erenluovutuksen vapaaehtoisuus on kuitenkin turvallisuustekijä, painottaa Kukko. Luovutettu veri testataan Vantaalla esimerkiksi HIV:n, hepatiitin ja syfiliksen varalta ennen sairaaloihin lähettämistä, mutta kaikki uusimmat tartunnat eivät välttämättä näy testeissä. Terveyskyselyllä ja hoitajan haastattelulla karsitaan pois luovuttajaehdokkaita, joiden veri voi aiheuttaa riskin.

– Jos siitä maksetaan, vastaako luovuttaja rehellisesti meidän kysymyksiimme? Tulee ehkä kiusaus vastata tahallaan väärin, että saisi sen kolmekymppiä tai kaksikymppiä, Kukko pohtii.

Kuva: Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu.

J

oissakin maissa pelkän plasman luovuttamisesta maksetaankin, sillä siitä taudinaiheuttajat voidaan käsitellä vaarattomiksi. Koska Suomessa ei valmisteta plasmalääkkeitä, ei ole näköpiirissä, että oman plasman myynti tulisi täällä mahdolliseksi. Välipalan ja pullakahvit Veripalvelu toki tarjoaa. Veripalvelulla on myös erilaisia väliaikaisia kampanjoita.

Kesällä 2024 luovuttajille jaettiin alkoholitonta olutta, minkä tarkoitus oli saada erityisesti miehiä uusiksi luovuttajiksi. Miehiin on panostettu, koska heitä on luovuttajista hieman alle puolet, vaikka he voisivat luovuttaa verta suurempien rautavarastojen takia naisia useammin. Kaikkia kuitenkin tarvitaan.

– Kolme prosenttia luovutusikäisistä luovuttaa. Kolme prosenttia pitää sadan prosentin puolia, Kukko tiivistää.

Valmisteiden jäähdytys nopeammalla tavalla oikeaan lämpötilaan. Työskentelyä soluerottelussa.

Kuva: Noe Anttonen Lähde: Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu.

Politiikan opiskelija perhepäivällisellä

H

arva tilanne laittaa politiikan opiskelijan yhtä koville kuin pitkän kaavan päivällinen sukulaisten kanssa. Antaahan arvokas koulutuksemme meille avaimia tarkastella maailman mullistuksia vakaan akateemisen linssin läpi. On kuitenkin yksi poliittinen voima, johon mikään määrä koulutusta ei voi valmistaa. Suomalainen eläkeläinen on poliittinen eläin par excellence, jos siis politiikalla tarkoitetaan sitä, että mielipiteet punnitaan sen perusteella, kuka huutaa kovimmin ja kuka on lukenut Ilta-Sanomansa tunnollisimmin, mieluiten Facebookin klikkiotsikoiden kautta. Parhaillaan päivällispöytä tarjoaa erinomaisen tilanteen opitun reflektointiin.

Useammin kuin kerran pöytäkeskustelu on innoittanut minut pohtimaan, olisiko Platonin filosofikuninkaalla sittenkin meille jotakin annettavaa.

K

un kaikki perinteiset on haukuttu (EU, kansalaisaktivismi, Ylen toimittajat, koiranomistajat, erityismaininnalla köyhät koiranomistajat ja lopulta taloyhtiön hallitukseen kuuluvat naapurit) päästään päivänpolitiikkaan. ”Kyllä ne kaikki saisi heittää rajan taakse, jotka eivät ole oppineet kieltä vuodessa”, sanoi kerran sukulainen, joka lentää talveksi etelän lämpöön, eikä ole kymmenen talven aikana oppinut sanaakaan espanjaa. Mutta hänpä ei tarvitse kielitaitoa, kun sieltä löytyy niin hyvä suomalaisyhteisö. Vaikeudet tutustua paikallisiin, omankielinen yhteisö, johon turvautua – ihan kuin olisin kuullut tämän jossain toisessakin yhteydessä.

K

un on kuluneet kaksi tuntia harjoittanut stoalaista mielen tyynnyttelyä, iskee salama: ”No mitäs sinä sanot, sinähän sitä politiikkaa opiskelet?” Hetken pohdin, pitäisikö yrittää selittää, että meille ei itse asiassa opeteta sellaisia asioita kuin sote-uudistus hyvä ja raitiovainu paha. Uskokaa, kun kerron, että olen yrittänyt jokaista taktiikkaa.

Stoalainen hiljaisuus päättyy tyypillisesti henkistä ummetusta muistuttavaan tilaan, jonka vastalääkkeenä on hyvien käytössääntöjen vastainen puhetulva paluumatkalla autossa. Sen sijaan älyllinen mittely rakentavan keskustelun muodossa on kuin kilpailisi ampumahiihdossa, paitsi että taulun sijaan kilpakumppani tähtääkin sinua jalkaan.

14

Teksti: Liia Matikainen

”Ymmärrän, että ratikan kustannukset huolettavat, mutta pitkällä tähtäimellä se maksaa itsensä takaisin”, sanoin kerran.

Vastaukseksi sain: ”Ne kommunistit siellä valtuustossa ovat sitä mieltä, ettei kohta saa ajaa autolla ollenkaan, ja sitten ihmetellään, kun eläkeläiset ovat yksinäisiä!”

Vilpitön sympatiani kaikille, jotka ovat päässeet keksimään vastauksia vastaaviin kommentteihin.

K

un mainittu sukupolvi eli nuoruuttaan, asiat olivat huonosti, mistä syystä heillä on vanhoina oikeus a) käyttäytyä huonosti asiakaspalvelijoita kohtaan ja b) saada vankkumatonta kunnioitusta nuoremmilta sukulaisilta. Näin olen todella kuullut kumpaakin asiaa perusteltavan. Loogisena seurauksena tästä on myös se, että nykynuorilla asiat eivät voi olla huonosti. Nuoret ovat pohjimmiltaan laiskoja ja siksi keksivät kaikenlaisia mielenterveysongelmia. Paitsi tietysti omat lapsenlapset, jotka ovat keskivertoa parempia, ja heillä ei olekaan mielenterveysongelmia (joista olisi kerrottu isovanhemmille). Samojen isovanhempien kunniaksi on kuitenkin sanottava, että he jaksavat aina olla lapsenlapsiensa väsymättömiä kannustajia.

S

iksi keskustelu jotakuinkin näin:

päivällispöydässä

jatkuu

”Mitenkäs ne sun opinnot sujuu?” ”Ihan hyvinhän ne.” ”No tuleekos susta nyt sitten poliitikko?” ”No ei se oikeen oo mun juttu.” ”No kyllä sinne politiikkaan kaivattaisi tuollaisia järjen ääniä! Minä ainakin äänestän sua sitten presidentinvaaleissa.” ”No kiitos kiitos.” Tosin epäilen, että pikemminkin poistaisit nimeni testamentista nähtyäsi puolueen, jota näissä hypoteettisissa vaaleissa edustaisin.

L

ienemme kiitoksen velkaa kaikille sukulaisille, joiden ansiosta meistä kasvaa neuvottelijoita, joiden pokerinaama ei hetkahtaisi, vaikka istuisimme Zelenskyin tilalla Valkoisessa talossa. Ehkä päivällispöydästä pitäisi alkaa vaatia opintopisteitä.

Hyvää vappua kaikille meille huomisen presidenttiehdokkaille!

o a r k a e KHeidi’sissä!

K A R A O KE JO K A P ÄIV Ä

TI IS TA I ST A LAUA N T A IH IN 22 0 -05 0 2 2 :0 00 5 ::0 00

Taitto: Olivia Nurmi

KADONNUTTA WAPPUA ETSIMÄSSÄ Jesse Metsälä

O

sattiin sitä ennenkin pitää hauskaa: Walpon 2/84 pääkirjoitus muistuttaa kevään aikana olleista useista mielenkiintoisista seminaareista ja kertoo päätoimittajan itsensä uskoon tulemisesta, kun taas puheenjohtaja valittaa omalla palstallaan opiskelijoiden koronmaksun vaikeudesta.

Ongelma nro 1

M

inulle ilmeni heti, että liian vanhoista (laulukirja-asteikolla noin vanha vanha vanha vanha vanha vanhoista) lehdistä on turha etsiä kiinnostavaa sisältöä; ensimmäiset varsinaiset vappumaininnat Walpossa sijoittuvat vasta 1990-luvun lopulle. Tämän lisäksi tarkastelua rajaa myös muutos Walpon ilmestymisessä, kun vuoden toista numeroa alettiin 2000-luvun lopulla julkaista huhtikuun puolella. Toisin sanoen Bushin toimikausilla ilmestyi paljon hassunhauskoja vappujuttuja, kun taas Obaman aikana ei lainkaan. >:(

M

yöhäisysärille tullessa vappu on muotoutunut jo melko tarkalleen viikon mittaiseksi spektaakkeliksi, joka koetteli monen opiskelijan kuntoa. Viikon mittaiseen ohjelmaan sisältyi aikaikkunamme alussa kuitenkin huomattavasti enemmän muuta kuin klubin tarjontaa, eikä vappuviikko siksi ollut yhtä järjestelmällinen ja kiveen hakattu kuin nykyisin tuntemamme instituutio. Tätä tallentaneita aikalaislähteitä ovat vuosien 1998–2007 Walpojen fuksien(ish) kirjoittamat päiväkirjamaiset artikkelit vapusta. Juttusarjan tässä osassa mielenkiintoni kohdistuu klubilaisen Wapun merkittävimpiin tapahtumiin, jotka ovat vuosien saatossa muovautuneet, mutta pysyneet silti etäisen tuttuina.

Puheenjohtajia ja Olvia, 1999 tai 2000

16

Golden age of P-klubi

M

egafest-sitsit olivat kauppiksen, Lexin, Merkantila Klubbenin sekä SF-klubbenin luomat nimensä mukaisesti massiiviset sitsit, jossa myös ainakin lääkisläiset sekä p-klubilaiset seikkailivat 1990-luvulle tultaessa. Yhteyshenkilöni V kuvailee tuolloista kyseiseen viiteryhmään pääsemistä “ajaksi, jolloin ainejärjestömme arvokkuus oli korkeimmillaan”. 2000-luvun alkupuolelle tultaessa sitsaajajoukko koostui lähinnä klubilaisista, kauppislaisista ja lexiläisistä. Megafestit typistyivät vuonna 2005 monitieteellisen värikkäästä joukosta kahden järjestön unelma-avioliittoon, jolloin syntyivät nykyisinkin tunnetut P-klubin ja Lexin päiväsitsit.

Megafest-sitsit kyltereiden ja lexiläisten kera, circa 1999

Ruoasta muistan sen, että se oli lämmintä ja siinä oli paahtoleivän palasia; oletettavasti tässä vaiheessa kyseessä ei kuitenkaan ollut vielä pääruoka... 2/98 Seitsemältä piti alkaa ensimmäinen virallinen tapahtuma – –. Siis nimenomaan piti, sillä MK ei ollut niin kovin ajoissa. Joutuivat sitten tietysti heti pöydälle. 2/02 Ennen siirtymistä astetta kovempaan anarkiaan tuli onneksi aika lähteä jatkoille Kirkkotielle. Virkavaltakin liittyi seuraamme aamuyön tunteina. Ei kai olisi kannattanut kusta naapurin trampoliinille. 2/04 Megafestien kohtalolle siinä muodossa, jossa ne tunnettiin, annetaan eräs tulkinta Walpossa 2/07: Lexin ja klubin yhteisiksi päiväsitseiksi ne muuttuivat, kun muut eivät enää enää jaksaneet (muka) meidän (huonoa) käytöstä.

17

Jotain uutta, jotain vanhaa Vuoden 2000 suurin innovaatio heti Nokia 3310:n jälkeen, Trivial Perseet, viettää sekin nyt merkkivuottaan. Alunperin rastikierros suunniteltiin noin viikon varoitusajalla peruuntuneen edellisen klubin järjestämän rastikierroksen, Kauppatorilla pidettyjen nimensä mukaisesti kaljateemaisten Olvialaisten tilalle. Olvialaisten loppuvuosia avannee Walpon 2/98 kolkko kuvaus tapahtumasta: Joukkueita oli surkean vähän, ainoastaan kuusi kappaletta. – – Lajeina oli kaikkea mahdollista kaljaletkusta lahnaviestiin; jälkimmäisen ansiosta tuoksuinkin loppuillan perkuujätteille. On hankala muistaa kuka voitti kisan, mutta jokainen osallistuja sai lahjaksi Olvi-tuopin, pinssin (jee!) ja ilmaisen inen Operaan.

Toisaalta seuraavana vuonna tunnelma on ollut vilkkaampi: Sitten saapuivatkin olutkorit ja ihmettelin, miten saatoinkaan epäillä vappuviikon tarkoitusta; kaikilla oli hauskaa, olutta riitti ja järjestelytkin menivät jotakuinkin putkeen. Ajauduin jopa itse juoksemaan Olvi-viestin muutaman vaihto-oppilaan kanssa. Klubin edustus kinkereissä oli mitä loistavin, näyttävin ja mauttomin: paikalla remusivat mm. possut, irtosuhdevastaavat, päälliköt ja paskaaks tässä -tyypit.

2/99

Olvijuoksu, 2001

18

Pinkki rasti vuodelta 2008

Ilmeisen tyhjästä nyhjäistynä syntynyt visailu sen sijaan on näemmä ollut niin suuri menestys, että Olvialaisiin päin ei enää katsottu, ja TP:n voittokulku on jatkunut tähän päivään saakka. Tapahtuman rastinvetäjät ja järjestyspaikka ovat vuosien saatossa muuttuneet – onpa rasteja löytynyt välillä Vartsasta ja AMK:lta asti – mutta V:n mukaan ainakin lahjukset ja korruptio ovat kuuluneet pelin henkeen jo alkuvuosista asti, joten klubilaisen rastikierroksen tärkeimmät periaatteet ovat säilyneet muuttumattomina.

[M]itä vähemmän joukkueita oli rastillemme tulematta, sitä löysemmäksi tuppasi arvostelu käymään. Esimerkkinä käynee kysymys, joka esitettiin eräälle viimeisenä rastille tulleen joukkueen jäsenelle: “Kumpi tuli ensin, pikkuviha vai isoviha? Oikea vastaus on isoviha. Kuinka vastaatte?” 2/03 Rastillamme tarjottava juoma oli niin epämääräisen väristä, että kiittämättömimmät arvelivat sen olevan peräisin Aurajoesta. Rastin sijainnista johtuen kilpailijat olivat lisäksi ärtyisiä pelätessään tippuvansa itse jokeen. 2/04 Illan ensimmäisen ja viimeisen ryhmän välillä voi olla huima ero. Ensimmäisenä vuotena yksi joukkue yritti vastata oikein lähes tunnin ajan, jonka jälkeen heidät oli pakko päästää jatkamaan ilman oikeita vastauksia. 2/07

Perinteikäs vappubooli poliittisen historian laitoksen terassilla (1999, varmaan. tai sit ei.)

19

Vuoden luennoitsija ja kunniakirjan vastaanottaminen. Vappu, 2000

Neljä evankeliumia Wappuvikon juhlintakierre aiheutti massiivisen ja ennenkokemattoman kolmen päivän krapulan sekä ”äärimmäisten limiittien uloimmille oksille” (Matti Kyllönen) ulottuvan morkkiksen. Krapulan kaikki ominaisimmat ilmentymismuodot velloivat kropassani kaksin-, toisinaan jopa kolminkertaisina, ja lähimmäisilläkin oli henkisesti ja fyysisesti kovat oltavat. Vasta sunnuntai-iltana saatoin huokaista helpotuksesta; ma pääsin voittajaksi. Maanantai oli henkiseltä suorituskyvyltäni ensimmäinen normaali päivä viikkoon ja Calvocoressi sai kyytiä. Oli mukavaa olla vesiselvä.

2/98 Miten voisi parhaiten kuvata tunnelmia, kun lakki painettiin päähän kuudelta? Sen hetken kruunasivat opiskelijakaverit, koko mäen pituinen lakkimeri ja tietoisuus siitä, että olen todella osa suomalaista akateemista perinnettä. Osa perinnettä, jota ylpeänä haluan olla mukana viemässä eteenpäin. On vaikea kuvitella, että tuhannet ja taas tuhannet opiskelijat tuntevat olevansa yhtä ja samaa joukkoa. Silti tuo tapahtuma yhdisti hetkeksi koko paikalle kerääntyneen ihmismassan yhteen.

Tuohon lakin päähän painamiseen kulminoitui koko akateemisen Wapun tunnelma.

En lainkaan ihmettele niitä, jotka vuosi vuoden jälkeen tulevat paikalle uudestaan kokeakseen tuon hetken uudelleen. 2/01 Vappuaatto käynnistyi sinisellä boolilla polhissan laitoksella. Kiertelyä muilla booleilla ja lopulta monen mutkan kautta Taidemuseonmäelle. Vanhat perinteet rikkoutuivat, kun pj Ojalehto käyttelikin Lenin-setään kermavaahtoa taltan sijaan.

Joulupukkimaisen patsaan varjossa oli kiva tungostella ja juoda olusta, kun Kosti Hyyppä puhui siellä jossain korkealla. Tunnelmakin oli kieltämättä aikas hieno, kun monta tuhatta ihmistä laittoi lakit päähänsä samanaikaisesti. Tämän jälkeen valkoiset ja joskus-olimme-valkoiset lakit purkautuivat kuka minnekin. 2/05 Kaiken kaikkiaan saldo vapusta oli mustelmia ja haavoja ympäri kehoa, mutta niinhän reissussa aina rähjääntyy, taloudelliselta konkurssilta tosin säästyin vain vaivoin. On tosiaankin mukavaa lopetella opiskeluja tältä vuodelta näin vapun merkeissä. Toivottavasti pää ja vatsa vielä normalisoituvat ennen ensi vuoden koitoksia. Niitä odotellessa. 2/06

20

20

Vuoden luennoitsija 1997 Timo Soikkanen 1998 Timo Soikkanen 1999 Heikki Paloheimo 2000 Timo Soikkanen 2001 Heikki Paloheimo & Vesa Saarikoski 2002 Ville Pernaa 2003 Hannu Nurmi & Timo Soikkanen 2004 Jorma Kalela 2005 Vesa Saarikoski 2006 Markku Jokisipilä 2007 Kimmo Rentola 2008 Markku Jokisipilä 2009 Kimmo Rentola 2010 Kimmo Rentola 2011 Juha Vuori 2012 Lauri Holappa 2013 Kimmo Rentola

Vuoden opetushenkilö (/ vuoden ohjaaja) 2014 Vesa Vares 2015 Milla Vaha 2016 Matti Jutila 2017 Mikael Mattlin 2018 Elina Kestilä-Kekkonen 2019 Vesa Vares 2020 Ville Soimetsä 2021 Maiju Wuokko 2022 Mikael Mattlin 2023 Mikko Leino / Maiju Wuokko 2024 Ville Soimetsä / Mikko Leino Kiitokset kopolle ja pj:lle listan täydentämisestä.

Ilmakuvaa vuoden 2006 booleista. Huomaa vanhat kasarmirakennukset!

21

22

Sekä poliittisen historian että valtio-opin puolelle voi tehdä jos jonkinlaisia opinnäytetöitä, jotka eroavat toisistaan muun muassa aineistoiltaan, menetelmiltään taikka rajauksiltaan. Onkin kiinnostavaa kuulla, miten valmistuneet opiskelijat ovat aiheensa valinneet, ja miltä prosessi tuntui.

Näihin kysymyksiin pääsee tällä kertaa vastaamaan monille tuttu valtio-opin opiskelija. Muistakaa, että gradut löytyy UTUPubista!

1. Kuka olet ja mistä aiheesta teit opinnäytetyösi?

Olen Juuso “Marttine” Marttila. Entinen ikuisuusklubilainen, joka sai helmikuussa viimeinkin gradun ja maisterinpaperit ulos. Graduni aiheena oli Suomen presidenttien johtajuuskäsitykset. Tutkimuksen kohteiksi valikoituivat Svinhufvud, Koivisto ja Halonen, ja aineistoksi heidän uudenvuoden- ja valtiopäivien avajaispuheensa.

2. Miten päädyit kyseiseen aiheeseen?

Ideapaperivaiheessa minua alkujaan kiinnosti valtiomiehen/-naisen käsite: mitä ylipäätään tarkoittaa olla sellainen, ja pystyisinkö määritelmän perusteella koostamaan jopa jonkinlaisen henkilögallerian Suomen kontekstissa? Totesin kuitenkin aika pian, että työstä tulisi enemmänkin filosofian oppiaineen työ kaikkine Platon-, Aristoteles-, Cicero- ja Machiavelli-viittauksineen, joten vaihdoin aihetta.

Seuraavassa ideassa (josta kirjoitinkin nipun raakatekstiä) tarkastelin poliittista johtajuutta kriisien aikana, mutta aihe ei kuitenkaan napannut. Lopulta törmäsin Volteria selaillessa teokseen johtajuuden diskursseista 1900-luvulla, ja päätin niiden avulla tarkastella presidenttien johtajuutta yleisesti. Eli tavallaan pienen pallottelun ja huopaamisen kautta päädyin jotakuinkin ensimmäiseen ideaani.

3. Mikä oli kiinnostavin löydös tai havainto, minkä teit?

Pitkin analyysin kirjoittamisvaihetta ajattelin, että työstä tulee tappavan tylsä lakoninen kuvaus presidenttien johtajuuskäsityksistä. Kuin Kummelin säämiessketsistä: “Tuolla on tommosta….ja tuolla tommosta”. Loppuvaiheessa vertailtuani havaittuja johtajuusdiskursseja puheenaiheittain, hoksasin että presidenttien puheet kansalaisten arjen murheista olivat luonteeltaan “tsemppaavia” (ns. terapeuttinen diskurssi).

Puheiden koskiessa suuria kokonaisuuksia esim. kansantaloutta, lainsäädäntöä tai ulkopolitiikkaa, kansalaisen rooli jäi enemmänkin hallintoalamaisen tai taloutta hyödyttäväksi koneiston osasen osaan (“messias-/kontrollerdiskurssi”). Sain siis havainnon pohjalta johtopäätöksiin puisevan deskription oheen hiukan kriittistä näkökulmaa.

4. Minkä koit haastavimmaksi

graduprosessissa? Entä palkitsevimmaksi?

Työni oli oma henkilökohtainen Iisakin kirkkoni (aloitin graduseminaarin syksyllä 2018). Rassaavinta/masentavinta oli, että hyvänkin kirjoitusurakan jälkeinen tauko pääsi aina venähtämään. “Tunti vielä, sitten aloitan taas; huomenna jatketaan; viikonloppu ensin; syssymmällä syssymmällä”. Lopputuloksena oli jatkuva “uudelleen aloittamisen” kierre, ja kirjoituspäivien osuus lukuvuodessa jäi siis aina hävettävän pieneksi. Neuvon (jälkiviisaasti) siis: rutiinit kuntoon! Huvitukset minimiin, ja pakota itsesi kampukselle, jos kotona kirjoittaminen ei onnistu.

Sitten se palkitsevuus: tajusin osaavani tehdä tiedettä! Osasin soveltaa metodiani Nvivo:n avulla aineistooni, tehdä siitä havaintoja ja reflektoida niitä teoriapohjaani vasten. Vieläpä koherentisti ja ihan ok suomeksi. Viime syksynä aloittaessani viimeisen kerran gradu-urakkaani totesin itselleni luettuani raakileeni: ”Emmää ainakaan ihan pölö oo.”

5. Jos saisit tehdä ihan mihin vaan

aineeseen mistä vaan aiheesta gradun niin mitä tutkisit?

1. V- ja PH-klubien historia 2. “Sitsit: koko tarina ja klubilaisen sitsaamisen absoluuttinen superioriteetti muihin nähden”

23

24

Cavo Greco

Y

asas, ja terveisiä täältä Afroditen saarelta! Tätä kirjoittaessani takana on reilut 2,5 kuukautta harjoittelua Suomen Nikosian suurlähetystössä ja jäljellä enää yksi kokonainen viikko. Aika on kulunut kuin siivillä. Kyproksesta monelle tulevat varmaan ensimmäiseksi mieleen rantalomat ja halloumi-juusto sekä politiikan tutkimuksen opiskelijalle ehkä myös maailman viimeinen jaettu pääkaupunki.

Itse lähdin matkaan suunnilleen samoilla ennakkotiedoilla, ja harjoittelu sekä saari itsessään ovatkin ylittäneet kaikki odotukset.

Elämää saarella

K

aikki alkoi siitä, kun keskellä lumista tammikuuta suuntasin kohti itäistä välimerta, Kyproksen saarta, tarkemmin määriteltynä Nikosian kaupunkia saaren sisäosassa. Mukaan pakkasin kaikki omistamani Marimekon vaatteet (suurlähetystön maakuvatehtävät huomioiden). Ryanairin painorajoituksista johtuen matkustuspäiväni asuun sisältyi kokonaiset neljä vaatekerrosta, ja myös reppuuni liian suureksi osoittautunut kirja Kreikka, Turkki ja jaettu Kypros mahtui onneksi sopivasti talvitakkini taskuun. Lentoreittinäni toimi Turku—Riika—Pafos. Jälkikäteen täytyy todeta, että Nikosiaan suuntaavia suosittelen kyllä valitsemaan n. sata kilometriä Nikosiaa lähempänä sijaitsevan Larnakan lentokentän. Lentoreitti Turusta kuitenkin houkutteli

E

lämä Kyproksella asettui raiteilleen nopeasti.

Asun niin sanotussa ”harkkaritalossa”, jossa kanssani asuvat mm. Ruotsin, Alankomaiden, Ranskan ja Saksan harjoittelijat. Kaverit ovat siis olleet lähellä, ja hauskaa on, että samoja kavereita näkee välillä myös työpäivän aikana suurlähetystöjen osallistuessa samoihin tapahtumiin.

M

ielikuvaan Kyproksesta liittyvät varmasti helteet ja rantakelit, ja saari lupaakin matkailijalle 340 aurinkoista päivää vuodessa. Oman harjoitteluni ajalle osui kuitenkin myös melko poikkeuksellisia sääolosuhteita, mm. kylmin päivä Nikosiassa neljäänkymmeneen vuoteen. Yksinkertaiset ikkunat laskivat sisälämpötilat suorastaan hyisiin lukemiin, mutta oikealla pukeutumisella niistäkin selvittiin.

Jo maaliskuussa lämpötilat nousivat kuitenkin jo lähemmäs kolmeakymmentä ja Ayia Napan Nissi Beach oli täynnä auringonottajia. Huhtikuun ensimmäisellä viikolla käräytin jo nahkani vannoutuneesta aurinkorasvan käytöstä huolimatta.

K

ypros on tunnettu nimisuojatusta halloumi-juustostaan, ja näin kasvissyöjänä sitä on tullut syötyä kevään aikana melko runsaasti. Paikallinen meze tarjoaa myös yleensä hyviä vaihtoehtoja kasvissyöjälle. Yleinen hintataso Kyproksella on korkeampi kuin osasin kuvitella — tuonti pieneen saarivaltioon maksaa. Vihannekset ja hedelmät sen sijaan ovat täällä lähes kaikki paikallisia. Erityismaininnan annan paikallisille avokadoille ja banaaneille, joita jään ikävöimään. Yksi kulttuuriero on, että Kyproksella ei ole lainkaan samanlaista ruokakauppaverkostoa kuin Suomessa, ja lähes kaikki ruokakaupat sijaitsevat useita kilometrejä keskusta-alueelta.

Asuntomme viereinen kioski on siis tullut tutuksi, ja samaisen kioskin valikoimissa sattuu olemaan myös useita eri laatuja Fazerin suklaita!

25

K

ypros on tunnettu myös katukissoistaan, joita saarella on huhujen mukaan enemmän kuin ihmisiä, eli 1,5–2 miljoonaa. Kissoja näkee siis oikeastaan joka paikassa, ja ihmiset ruokkivat niitä runsaasti, joten yleensä kissat ovat melko hyväkuntoisia ja ystävällisiä. Kyprokselta tuodaan kissoja adoptoitaviksi myös Suomeen.

P

aikallisia olen tavannut lähinnä tanssiharrastuksen parissa, ja siitä on muodostunut ihana yhteisö. Kieltä olen oppinut rajallisesti ja keskittyen lähinnä puhuttuun kieleen, sillä täytyy myöntää, että kreikkalaiset aakkoset aiheuttavat hankaluuksia.

Tanssitunneilta mieleeni ovat jääneet varmaankin ikuisesti numerot pende, eksi, epta, okto suomeksi siis vii, kuu, see, kaa. Yksi syy vähäiselle kielelle altistumiselle on varmasti se, että paikalliset puhuvat todella hyvin englantia ja aloittavat keskustelun lähestulkoon aina englanniksi. Historia brittien siirtomaana vaikuttaa varmasti samoin kuin turismi. Pohjoismaisia turisteja vierailee saarella paljon, ja lähes viikoittain minulle toivotetaankin hyvää lomanjatkoa. Monet tapaamani taksikuskit ovat yllätyksekseni osanneet sanoa jotakin suomeksi!

Suurlähetystön arki

T

yö suurlähetystössä on ollut hyvin monipuolista.

Koska suurlähetystö on niin pieni, olen päässyt avustamaan kaikenlaisissa työtehtävissä. Pienen lähetystön työporukka on myös ollut tiivis, ja harjoittelija on otettu lämpimästi vastaan. Vaikka Suomen lähetystö on pieni, työkavereita on oikeastaan tuplasti, sillä jaamme toimiston Ruotsin suurlähetystön kanssa ja yhteistyötä Ruotsin kanssa tehdään myös monissa tapahtumissa. Ruotsia on tullut puhuttua jonkin verran, mutta työkielenä se ei ihan irtoa, joten lähinnä siis ruotsalaisen kämppikseni kanssa.

I

tse olen nauttinut kovasti siitä, että työtehtävät ovat olleet vaihtelevia. Esimerkkinä toimikoon viikko harjoitteluni alkuajoilta, jolloin kävin parin päivän sisään pitämässä esityksen Suomesta alakoululaisille, edustin suurlähetystöä Kyproksen presidentin pitämässä tiedotustilaisuudessa sekä vierailin paikallisessa vankilassa. Olen päässyt osallistumaan mm. erilaisiin EU- ja YK-briiffeihin ja useisiin kahdenvälisiin tapaamisiin suurlähettilään apuna. Lisäksi olen päässyt esittelemään Suomea erilaisissa maakuva- ja koulutustapahtumissa sekä edustamaan suurlähetystöä muutamissa edustustapahtumissa.

Erityisesti mieleen ovat jääneet esimerkiksi vierailu Kyproksen CMP- (Committee on Missing Persons) laboratorioon, suurlähetystön järjestämä yhteisöjen välinen Startups4Peace-tapahtuma sekä Diplomats for Equality -tapaaminen.

Y

htenä työetuna mainittakoon se, että olen päässyt osallistumaan parille Kyproksen ulkoministeriön diplomaateille järjestämälle vapaa-ajan retkelle, jotka ovat olleet hienoja kokemuksia ja hyviä mahdollisuuksia tavata muiden suurlähetystöjen työntekijöitä. Molempiin retkiin on hienojen kohteiden lisäksi kuulunut myös paljon yleistä opastusta Kyproksen historiasta ja kulttuurista. Toinen, ei aivan yhtä mielenkiintoinen mutta ehdottomasti mainitsemisen arvoinen työetu on ollut liikuntatuki, joka on ilokseni ollut käytössä myös harjoittelijoille.

Koulutustapahtuma kyproksenturkkilaisille

26

Jaettu saari

M

ielenkiintoista on varmasti kuulla myös hieman Kyproksen tilanteesta ja saarella toimivasta UNFICYP YK-operaatiosta. Kypros itsenäistyi Britanniasta vuonna 1960, mutta vain muutamassa vuodessa väkivaltaisuudet kyproksenkreikkalaisten ja kyproksenturkkilaisten kesken eskaloituivat. Rauhanturvaajat ovat olleet saarella vuodesta 1964, ja jo samana vuonna pääkaupunki Nikosian läpi vedettiin ”raja” Green Line eli Vihreä Linja. Vuonna 1974 Kreikan sotilasjuntta tuki kyproksenkreikkalaisten nationalistien suunnitelmia liittää saari Kreikkaan. Tämä sai Turkin joukot miehittämään saaren pohjoisosan, ja tästä lähtien Kypros on ollut jakautuneena eteläiseen Kyproksen tasavallan hallitsemaan osaan sekä pohjoiseen tunnustamattomaan ”Pohjois-Kyprokseen”.

Y

hä edelleen pääkaupunki Nikosiaa sekä koko saarta jakaa siis ”buffer zone”, jonka pituus vaihtelee muutamasta kymmenestä metristä muutamaan kilometriin. Nykyisin vyöhykkeen ylitys sujuu EU-kansalaiselta ongelmitta. Henkkarit skannataan molemmissa päissä. Ongelmia olen kohdannut vain kerran, kun pohjoispuolen tietokonejärjestelmät lakkasivat toimimasta ja jono sakkasi puolisen tuntia. Koneet alkoivat kuitenkin toimia, emmekä joutuneet viettämään yötä vihreällä linjalla.

Tilanteesta muistuttaa myös Nikosian pohjoispuolella sijaitseva (ja avaruuteen saakka näkyvä) jättiläismäinen Pohjois-Kyproksen lippu, joka muuttuu öisin myös eräänlaiseksi valo-show’ksi. Pohjoispuoli on taloudellisesti Turkin varassa, sillä sitä ei ole tunnustanut yksikään muu maailman valtio.

Pohjoispuolella sijaitsee lentokenttä, joka olisi hyvin lähellä Nikosiaa, mutta sitä ei ole kansainvälisesti tunnustettu, eikä sitä tulisi siten käyttää. Lentokentältä ei ole yhteyksiä muualle kuin Turkkiin.

Y

li puoli vuosisataa sitten käydyissä taisteluissa vyöhykkeen sisälle jäivät mm. Nikosian suurin hotelli, Ledra Palace, sekä Nikosian entinen lentokenttä, joka on ollut lähes koskemattomana siitä lähtien. Pääsin mukaan YK:n rauhanturvaajien järjestämälle diplomaattikierrokselle, jossa pääsimme vierailemaan vihreän linjan sisälle jääneissä taloissa sekä lentokentällä. Taloissa on jäljellä koskemattomana tavaroita keittiönkaappien sisällöstä kenkiin ja vaatteisiin, ja seinillä näkyvät yli puolivuosisataa vanhat luodinjäljet.

Pohjois-Kyproksen lippu

27

P

ohjois-Kyproksen alueella sijaitsee myös aavekaupunki Varosha, joka on eräänlainen symboli jakautuneelle Kyprokselle. Kun vuonna 1974 Turkki miehitti saaren pohjoisosan ja senaikaisen Kyproksen turismikeskittymä Varoshan, tuhannet kyproksenkreikkalaiset joutuivat pakenemaan alueelta muutamissa tunneissa. Siitä asti Varoshan talot ovat olleet asuttamattomia, ja YK:n vaatimus on, että vain talojen alkuperäiset omistajat saavat ottaa rakennukset haltuunsa. Vuonna 2020 Pohjois-Kypros kuitenkin avasi osan alueesta ensimmäistä kertaa julkiseksi turisteille. Tämän kiistellyn päätöksen ovat tuominneet useat tahot, mutta tästä huolimatta alueella on vieraillut sen avaamisen jälkeen yli kaksi miljoonaa turistia.

Y

K:n rauhanturvaoperaatio jatkuu siis yhä saarella. YK järjestää myös monia yhteisöjen välisiä tapahtumia, joissa kyproksenkreikkalaiset ja kyproksenturkkilaiset tapaavat toisiaan. Myös molempien puolien johtajat ovat tavanneet viime aikoina tiuhaankin, mutta saaren yhdistämiseen on matkaa. Tällä hetkellä keskustellaan mm. uusien ylityspisteiden avaamisesta. Ikävä kyllä Kyproksen tilanteelle on tyypillistä, että keskustelut voivat jumiutua pitkäksikin aikaa keskinäisen epäluottamuksen takia.

Nikosian vanha lentokenttä

Muutama matkailuvinkki

K

ypros on tunnettu rantalomakohteistaan, mutta Kyproksella on tarjottavanaan paljon muutakin. Liikenne Kyproksella on vasemmanpuoleista, ja edellä mainitusta syystä auton vuokraaminen ei ole allekirjoittanutta houkutellut. Bussiliikenne on palvellut itseäni hyvin, vaikka kevään edetessä bussit ovat olleet joka kerta viikonloppuisin niin täynnä, että joku ei mahdu kyytiin. Itselleni tämä on tapahtunut vasta kerran (koputtaa puuta). Raideliikennettä saarella ei ole. Välimatkat ovat lyhyitä (saaren pituus päästä päähän on 225 km), joskin huomaan jo tottuneeni kyproslaiseen ajatteluun siitä, että parin tunnin reissu Nikosiasta Pafokselle tuntuu jo melko pitkältä.

O

mia suosikkejani ovat olleet mm. retkeilyreitti Cavo Grekon kansallispuistossa Ayia Napassa.

Itse Ayia Napa on talvikaudella lähes aavekaupunki, joskin pohjoismaisiin turisteihin erikoistunut resortti oli kyllä täydessä toiminnassa yhden yön vierailullamme.

28

Varoshan aavekaupunki

T

oinen suosikkireittini upeilla maisemilla löytyy Pissourin kylästä, jossa pääsin vierailemaan ulkoministeriön järjestämällä retkellä. Kyproksen aliarvostetuin alue on varmasti Troodos-vuoristo ja idylliset pienet kylät vuorten rinteillä. Pienen aikaikkunan ajan lumihuippuisella vuorella on myös mahdollista lasketella talvikaudella. Vuorilta löytyy myös upeita luostareita sekä viinitiloja.

Y

ksi kokonainen Kyproksen kaupunki löytyy Unescon maailmanperintölistalta: Pafos.

Pafoksella on useita arkeologisia kohteita, hautakammioita, antiikkisten kaupunkien raunioita ja mosaiikkeja. Toinen kokemisen arvoinen arkeologinen kohde Kyproksella on Kourion, jossa sijaitse mm. hyvin säilynyt amfiteatteri. Lempikaupunkiani en osaa Kyprokselta valita, sillä molemmat saaren suurista kaupungeista, Limassol ja Nikosia ovat viehättäviä omalla tavallaan. Limassolissa yhdistyvät söpö vanha kaupunki sekä pilvenpiirtäjien koristama rantapromenadi. Nikosialla on ehkä minulle kotikaupunkietu, sillä pääkaupunkina myös kulttuurielämä on vilkasta ja erilaisia tapahtumia on paljon. Nikosiassa yhdistyvät myös kaksi eri kulttuuria, mikä tuo tietenkin oman twistinsä.

O

len myös matkaillut jonkin verran Kyproksen pohjoisosassa, jonka suurimmat kaupungit ovat Kyrenia ja Famagusta. Kyrenian vanha satama ja linna tekevät kaupungista ehkä Kyproksen kauneimman. Kyproksen pohjoispuolella matkailussa on omat haasteensa, sillä bussiyhteydet toimivat periaatteella tietäjät tietää, englantia puhutaan melko vähän ja nettiyhteys ei toimi, sillä matkapuhelinverkot eivät sisälly EU-datapakettiin. Tästä johtuen vihreän linjan ylitettyään saakin puhelimeensa operaattorilta viestin ”Tervetuloa Turkkiin!”

L

oppukaneettina en voi todeta muuta kuin suosittelevani kaikkia vähänkin asiaa pohtivia ehdottomasti hakemaan harjoitteluun ulkomaille.

Näihin tunnelmiin ja nähkäämme jälleen vappuna!

Kyrenian satama

29

Experience My Fury Vastine Walpon edellisen julkaisun (1/25) artikkeliin ”Arvostelussa kuntien sloganit”

V

äitös Padasjoen ”Experience Nothing” -sloganista sisällöttömänä on perusteeton. Selvästikään kyseessä ei ole valistunut analyysi, sillä jos arvostelija olisi perehtynyt edes perustietoihin Padasjoesta, hänelle olisi selvinnyt, että Padasjoella ei ole yhtään mitään (engl. nothing). Tästä johtuen slogan kuvaa erinomaisesti paikkakunnan mahdollisuuksia ja luonnetta, minkä myötä ”Experience Nothing” on sisällöllisesti erittäin osuva ilmaus.

M

arkkinoinnin näkökulmasta slogan on poikkeuksellisen menestyksekäs. Se on oivallisesti vastannut matkailumarkkinoilla kasvaneeseen slow tourism -ilmiöön, jossa pyritään pakenemaan nyky-yhteiskunnan hektisyyttä. Numerot puhuvat tämän puolesta, sillä matkailumainoskampanjan julkistusvideo keräsi yli 240 000 katselukertaa maailmanlaajuisesti. Suhteutettuna Padasjoen noin 2 500 asukkaaseen kampanja saavutti huimat mittasuhteet verrokkikuntiin nähden.

Padasjoki on ja pysyy Suomen kesäpääkaupunkina Walpon aiheettomasta raportoinnista huolimatta.

S

iinä missä Padasjoki painattaa kangaskasseihinsa vieraskielisen sloganinsa kieliopillisesti oikein, tulisi Walpon julkaisijan, P-klubin, huomioida, että heidän osittainen sloganinsa ”universitas turkuensis” ei ole kieliopillisesti oikein eikä edes latinaa. Oikeaoppinen termi turkulaisesta yliopistosta olisi universitas aboensis.

O

len padasjokelaisena pöyristynyt, mutta p-klubilaisena huolestunut. Peräänkuulutan vastuullisuutta: on hälyttävää, että nimekäs ja vakiintunut lehti julkaisee kirjoittajiensa löyhiä ja perättömiä väitteitä ilman faktantarkistusta – erityisesti tässä mis- ja disinformaation aikakaudessa. Minkälaista kompetenssia Walpo edellyttää kirjoittajiltaan, kun kyseessä on kuntakuvan kriittinen tarkastelu?”

Teksti ja kuva: Anonyymi

32

Robert Mauritzin kuja, Padasjoki

33

H

erään ekskursioaamuna vieraasta sängystä, mutta onneksi ihan tarkoituksella: taktisesti Essin asunnossa aivan Logomon vieressä. Ulos tullessamme näemme junan jo odottavan meitä raiteiden toisella puolen. Sillan portaat tuntuvat raskailta edellisillan kebusitsien jälkeen. Reipas joukko klubilaisia täyttää vaunun yläkerran, junailijan pilli viiltää ilmaa, matka kohti Tamperetta alkaa. Olen päättänyt nauhoittaa ihan kaiken.

34

Jesse kv-aseman jälkeen 2.00 min Ensimmäiseen kohteeseen kiidetään suoraan junasta. Tampereen kaupungin kv-asioiden osaston esitys Tampereen linja-autoaseman tiloissa on omasta mielestäni jopa niin mielenkiintoinen, että vakuutun sen aikana tosissani kuntien monipuolisista mahdollisuuksista tulevaisuuden työpaikkana. Toinen esittäjistä on Iltakoulun alumni, joka muistaa Turun pop-päivien olleen joskus hyvä bile. Yllättävän suureen rooliin esityksessä nousevat sirut – ne vaikuttavat olevan Tampereella iso juttu ja niihin on ilmeisesti saatu EU:lta roppakaupalla rahaa. Esityksen jälkeen etsiskelen haastateltavaa, mutta kanssaexcuilijat eivät innostu aihepiiristä: paljastaessani että aion varmaan kysyä jotain siruista, kuuluu vastauksena napakka “Ei saatana!”

Lopulta saan narrattua Jessen kännykkäsanelimeni eteen.

Hilppa: “Mä haluaisin kysyä sulta ensin, että mitä mieltä sä olit tästä kohteesta ja esityksestä?”

J: “Tää oli erilainen kuin missä mä oon aikaisemmin ollut. Täällä näkyi, että esittäjät on olleet politiikan opiskelijoita. Tää oli kuitenkin aika meidän kaltaista asiaa tässä, niin se oli siltäkin pohjalta tosi kiinnostava.”

H: “Tiesitkö, että Tampere on iso sirukaupunki?”

J: “No en kyllä tiennyt aikaisemmin, mutta toisaalta näin jälkikäteen kyllähän se nyt ihan uskottavaa on, kun on iso kaupunki ja hyvä yliopisto, niin mikäs siinä.”

H: “Osaisitko nimetä sun top 3 sirua?”

J: “Yksi on mikrosiru, toinen millisiru ja sitten oli meidän köksän opettaja Siru.”

Jessen vastaus tuo mieleeni ala-asteen kummioppilaani Sirun. Hairahdamme jo ehkä vähän sivuraiteille ja suistumme lopullisesti, kun joku mainitsee lounaan. Budjettiystävällisen opiskelijamurkinan jälkeen otamme kurssin kohti International House Tamperetta, päivän toista ekskukohdetta.

Kohde jatkaa excun kansainvälisyysteemaa, mutta se, mitä International House oikeastaan tekee, tuntuu olevan ainakin etukäteen vähän hämärän peitossa. Esitys on hyvä, mutta melko pintapuolinen, joten kohteen jälkeen yllytän Alisan ja Veeran mikin eteen setvimään juuri kokemaamme.

35

Veera ja Alisa international housen jälkeen 3.37 min Hilppa: “Nyt tämän esityksen jälkeen: mitä tykkäsitte esityksestä ja mitä jäi mieleen?”

V: “Oli kyllä mielenkiintoinen. Toi oli aika yleisluontoinen tietysti, ehkä olisin halunnut tarkemmin kuulla itse siitä työstä konkreettisempia esimerkkejä. Mutta jäi mieleen ainakin se, että tuolla on tosi monipuolisesti kaikenlaisia eri palveluita ja tosi monipuolisia eri tehtäviä yhdessä ja samassa paikassa.”

A: “Ainakin nuo eri urapolut jäi mieleen, ja että meidän esittelijäkin oli maahanmuuttajataustainen. Oli mielenkiintoista kuulla, että miten on päätynyt tuohon työhön.”

Liia ja Salla-Mari ennen frenua 1.09 min Excuryhmän matka jatkuu International Houselta kohti kolmatta ja viimeistä kohdetta, Frenckellillä väistötiloissa majailevaa Tampereen kaupunginvaltuustoa. Matkalla Frenulle pidän Liialle ja Salla-Marille poliittisten järjestelmien yllätystentin.

Hilppa: “Mitä kaupunginvaltuusto tekee?”

S-M: “Päättää kaupungin asioista.”

H: “Joo okei, se oli aika tiivis vastaus. En osaa sanoa, oletko oikeassa, mulla menee kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus ja kaiken maailman edustajistot ihan sekaisin. Mä en tiedä, miten ne täällä Tampereella toimii.”

S-M: “Toivon, että me saamme tietää täällä.”

H: “Pitäisikö teidän mielestä politiikan opiskelijan tietää nää jutut?”

S-M: “Me ollaan fukseja, me saadaan kaikki anteeksi vielä!”

Annan fukseille omasta puolestani vitoset hyvistä perusteluista. Odotellessamme sisäänpääsyä Frenckellin historiallisten tiilirakennusten keskellä inspiroidumme keskustelemaan miljööstä, sillä Tampere on Ellen mielestä ihan kuin Forssa, mutta kivempi. Salla-Mari puolustautuu sillä, että Forssa on kivempi, Tampere vain suurempi. En itse ole ikinä käynyt Forssassa, mutta kieltämättä tykkään tiilistä.

Essi & Elle tiilet ennen frenua 1.09 min Hilppa: “Elle, mitä mieltä olet tiilirakennuksista?”

Elle: “Mä rakastan tätä siis oikeasti tätä miljöötä. Rakastan tätä historiaa, silleen... täällä on ollut Finlayson. Ei ole ainoa asia mistä pidän Forssassa, Forssa on myös ihan tosi ok, mutta se on tosi samantyylinen. Siellä on ihan samanlainen tiilitehdas.”

36

H: “Minkä värinen tiili on paras tiili?”

Elle & Essi: “Punainen!”

H: “Entäs keltainen tiili?”

Elle: “Se vaatii vähän semmoisen tietyn viban.”

Essi: “Kasarilähiö!”

Elle: “Jos sä osaat käyttää sitä oikein niin se toimii, mut silleen ei...”

Keskustelu keskeytetään, sillä tiilet ovat myös oivallinen tausta P-klubin Instagramiin. Ryhmäkuvan jälkeen jatkamme Essin ja Ellen kanssa tiilikeskustelua. Kumpikaan ei tiedä Avaimen “Punainen tiili” -biisiä, joten siitä on hankala antaa mielipidettä. Aihepiiri kuitenkin kirvoittaa pohtimaan tiilen strategisia mittoja.

Essi & Elle tiilet jatkuu 3.39 min Hilppa: “Ok, mitäs muuta tiilistä... niin, kun mä sanoin äsken, että ‘Tiili-kappale’ niin sä sanoit, että aaa, niinkuin yksi kappale. Montako kappaletta on sun mielestä paras määrä kantaa tiiliä, kuinka monta tiiltä sä arvelet kerralla voivasi kantaa käsissäsi?”

Elle: “Toi on tosi hyvä kysymys, koska mä en oikein tiedä, että paljonko tiilet esimerkiksi painaa...”

Essi: “Onko apuvälineitä, laittaako joku ne sun käsiin vai pitääkö itse nostaa maasta?”

H: “Toi on itseasiassa hyvä tarkennus... jos ne on vaikka jossain pöydällä, niin sun pitää itse ottaa ne siitä.”

Elle: “Sanon, että optimaalinen on kahdeksan niin ei ainakaan tipu, mutta niitä ei ole liian vähääkään. Se on optimaalinen, koska sitten jos niitä tippuu niin se ei ole tehokasta.”

Hilppa: “Pitää testata joskus ja ottaa tiilenkantokilpailu! Paljonko kantaisitte, jos joku laittaisi ne teidän käsivarsille?”

Elle: “Kuin paljon tiili painaa?”

H: “Niin, paljonko arvioitte että standarditiili painaa?”

Juuri kun olemme uhkaavasti pääsemässä asian ytimeen, saapuvat kaupunginvaltuuston työntekijät paikalle ja haastattelumme keskeytyy. Siirrymme sisään itse tiilirakennukseen kuuntelemaan päivän viimeistä esitystä. Jälkitarkistus Tiili-infon sivuilta kertoo, että PRT eli perusreikätiili on kooltaan 257 x 123 x 57 mm. Paino voi ilmeisesti vaihdella, mutta useimpien jälleenmyyjäsivustojen mukaan se on noin 2,8 kiloa.

37

Ronja ja Loviisa Dream hostel 1.18 min Hilppa: “Olemme täällä Dream Hostelin edessä ja kohta varmaan mennään sisälle. Mitkä on teidän odotukset?”

L: “Hyvältä vaikuttaa. Toivottavasti ei tarvitse käyttää suihkussa suihkukenkiä tai flip floppeja, koska mulla ei ole. Ettei tule jalkasieni.”

H: “Varmaan kaikissa hostelleissa kannattaisi. Entäs Ronja?”

R: ”Mä tykkään tästä tiestä, jossa me ollaan, koska me ollaan Hollywood Walk of Famella.

Täällä ne kaikki julkisuuden henkilöt on kävelleet ennen meitä, nyt mekin ollaan täällä. Täällä on Nightwish, täällä on Juice Leskinen, täällä on kaikki mahtavat Suomi-legendat ja nyt me, tulevat Suomi-legendat.”

H: “Saataisko me vielä tähän loppuun, että kuka on sun lemppari tamperelainen julkkis?”

R: “No Sanna Marin. Tai Bile-Ilmari.”

Tässä kohtaa minulle selviää, että juuri äsken kaupunginvaltuustovierailulla videolta näkemämme valtuuston puheenjohtaja, ratikan kyljessä komeileva pormestariehdokas ja iltapäivälehtien otsikoissa seikkaillut Bile-Ilmari ovatkin kaikki yksi ja sama henkilö. Olen ilmeisen pihalla jauhojengijutuista, vaikka omassa kastajaisesityksessäni vuonna 2022 roolini olikin ajankohtaisesti “shotteja kaatava bilettäjä Sanna Marinin taustalla”. Olenko minäkin Bile-Ilmari?

Minä hostellilla 2.24 min P-klubilauman valloittaessa hostellia keittiössä istuva kanssayöpyjä kysyy “Oottekste joku urheilujoukkue?” Emme sentään. Huone on pieni mutta omalla tavallaan hurmaava, vaikka pelkäänkin kuolevani siellä seuraavana yönä.

Hilppa: “Meidän huoneen nimi on Siilinkari. Seison tässä selkä seinää vasten ja äsken joku laittoi tuolla oven kiinni, varmaan viereisessä huoneessa, ja tämä koko seinä siis heilahti. Ei tunnu hirmu jykevältä. Sitten toinen ajatus, heti kun mä tulin tänne – mulla on siis yläsänky – olin aluksi siitä tosi innoissani, mutta kun mä näin nämä portaat niin mä ajattelin, että mähän siis kuolen, kun mä tuun tänne yöllä sitsien jälkeen, ihan oikeasti. Mua hirvittää ihan tosi tosi tosi paljon nää puolapuut tässä. Eikä mulla edes ole tyynyä.”

38

Bussipysäkki 2.51 min Reippaina ja innokkaina sitsaajina lähdemme bussipysäkille aivan liian aikaisin. Aikaa kuluttaakseni nappaan ekskursiovastaava Andrean kertomaan, kuinka excu on järjestäjän näkökulmasta tähän asti sujunut.

A: “Mä tykkäsin kohteista, ne on ollu ihan kivoja ja aika erilaisia. Vähän vaikeeta saada kaikkia kasaan etenkin ekassa kohteessa, vähän oli stressiä siitä. Toivon että jengi viihtyy ja oli kiinnostuneita näistä kohteista ja tää ei tuntunut turhalta niille!”

Hilppa: “Entä tykkäätkö Tampereesta kaupunkina? Arvosana nollasta viiteen?”

A: “3,5 tai 4-. Mä tykkään Tampereesta. Mä en voisi kyllä ehkä olla Tampere girlie. Tää on ehkä vähän liian moderni mulle. Mä kaipaan vähän semmoista vanhanaikaisempaa. Välillä tulee vähän fomo, että mä en hakenutkaan Tampereelle, tai hain, mutta Turkuun ensimmäisenä, tietenkin.”

H: “Mites Ronja, haluatko nyt kertoa että olitko tyytyväinen teidän huoneeseen? Mikä sen nimi oli?”

Ronja: “Meidän huoneen nimi oli Tammerkoski ja mä olin vähän vihainen, koska mä olisin halunnut Lenin-huoneen ja musta tuntuu, että ne, jotka sai Lenin-huoneen, ei osaa arvostaa Lenin-huonetta tarpeeksi. Siellä on vielä kuva Leninistä seinällä ja se on tosi hieno ja mä olisin halunnut sen, mut kyllä mä oon ihan tyytyväinen Tammerkoskeen.”

H: “Toi on meidän bussi ehkä, mutta voisitko sanoa vielä nopeasti, että mikä sitsifiilis?”

R: “Tosi hyvä sitsifiilis. Haluan olla kännissä.”

Bussi täyttyy sinisistä ja vihreistä haalareista. Minulla on päässäni sininen peruukki, joka jotenkin etäisesti liittyy teemaan eli Euroviisuihin, ehkä. Vähän on hupsu fiilis, mutta kun kerran ostaa sinisen peruukin, sille on syytä keksiä käyttötarkoituksia. Emme ota kontaktia iltakoululaisiin, mutta luotamme heidän jäävän oikealla pysäkillä pois.

39

0

Eetu taksi 0.47 min Hilppa: “Okei no niin hei, me tultiin just bussilla tähän Messukylän työväentalolle. Piti mennä tämmöisen tosi pelottavan tien yli ja sitten kun me seisottiin tuolla tien toisella puolen, niin yhdistyksen sihteeri Eetu Hakulinen ajaa tähän toiselle puolelle talon eteen taksilla! Kommentteja?”

E: “Joo, mulla vähän tuli tuon aikataulutuksen kanssa haasteita niin tälleen mä nyt kerkesin. Ei auta.”

H: “Noniin, huhujen mukaan tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olet tullut paikalle taksilla.

Että mites tää nyt tälleen?”

E: “No mä en lähde kommentoimaan yksittäisiä matkoja tässä kohtaa, mut niinku kokonaisuudessaan käytän aika paljon yksityisautoja kyllä.”

Lukijaa varmasti jää mietityttämään, ajaako Eetu näillä takseilla veronmaksajien rahoilla, mutta haastateltava jäävää itsensä vastaamasta. Siirrymme sisälle työväentaloon, joka on rakennuksena hurmaava, ja jossa täytyy sitsata sukkasillaan. Iltakoulun haalarimerkkipisteellä kuhisee, klubin pisteellä vähemmän. Ainakin Paavo Väyrynen kiinnostaa ostajia, mutta ilmeisesti “voit langalla kirjomalla tehdä VTM-merkin V-kirjaimesta Y:n” ei ole myyntipuheena kovin tehokas.

Aiemmin päivällä kytenyt juttuideani miesten viiksien performatiivisuudesta kokee kovan kolauksen, kun tajuan, ettei iltakoululaisilla ole sen enempää viiksiä kuin klubilaisillakaan. Yritän murtaa jäätä kysymällä ainejärjestön viiksitilanteesta muutamalta sitsipöydillä odottavilta iltakoululaisilta.

Viiksettömät iltakoululaiset ennen sitsejä 1.17 min Hilppa: “Mitä mieltä olette Iltakoulun miesten viiksitilanteesta?”

Tuomas: “Kyllä se on aika paha tällä hetkellä, mutta täytyy kyllä tunnustaa, että ei mulla itselläkään tässä ole mitään.”

Kalle: “Ihan ookoo, on siellä ihan hyviä viiksiä... mä oon päättänyt koittaa kanssa vähän kasvattaa näitä, mutta se on vähän alkuvaiheessa.”

H: ”Kun sä kasvatat sun viiksiä, niin kasvatatko performatiivisia viiksiä vai kasvatatko sellaisia viiksiä, jotka heijastavat sun oikeaa sisintä minää ihmisenä?”

K: “Mä vaan haluan koittaa jotain uutta. Mä oon aina tähän mennessä ajanut kaiken ihan sileäksi, niin se vähän käy vanhaksi.”

Iltakoululaiset Kalle ja Tuomas ovat hyvin mukavia, mutta eivät ehkä sisäistä aivan täysin höpinöitäni performatiivisuudesta. Siirryn suosiolla omalle paikalleni odottamaan Helan gåria.

(Walpon lukijat voivat odottaa syvällisempää viiksianalyysia tulevissa numeroissa!)

40

Hennika, Kaisla & Elias 1 konffa 2.12 min Meininki on hyvä ja ensimmäinen konferenssitauko saapuu hujauksessa, mikä saattaa osittain johtua siitä, että Iltakoulun sitseillä hintaan kuuluu jopa kaksi pitkää juomaa. Ensimmäinen näytös huipentuu asukilpailuun, jonka voittavat klubin omat Cha #1, Cha #2 ja Cha #3. En kuitenkaan haastattele heitä tai ketään noin 20:stä Verka Serduchkasta, vaan asuihinsa tekoviiksiä myöten panostaneita Hennikaa ja Kaislaa.

Hilppa: “Okei no niin, täällä on Hennika, sä oot pukeutunu Tommy Cashiksi. Miltä tuntuu, sä hävisit just asukilpailun.”

Hennika: “Ai että hävisin?”

Hilppa: “No siis et voittanut, mut mun mielestä sä et kyllä hävinnyt myöskään, koska sä oot aika upea tänään.”

Hennika: “Voi helvetti. Mä oon tullut voittaa tänne. Mut me ollaan ehditty olemaan täällä nyt 45 minuuttia, me jäätiin vähän kahdestaan rilluttelemaan.”

Hilppa: “Oletteko te sellaisia vanhoja jääriä, jotka ovat exculla kahdestaan eivätkä ole fuksien kanssa ollenkaan?”

K: “Ei ei ei, me ollaan fuksien kanssa. Me ollaan vanhoja jääriä, mut me ollaan inklusiivisia vanhoja jääriä. Vähän semmoiset vanhat tädit!”

Hennika: “Kysy fuksilta!”

Hilppa: “Anteeks fuksi, onko nää vanhat jäärät olleet sulle inklusiivisia?”

Elias: “Mitä? Hei, tässä on mun tuutori, tää on hyvä näyttö vielä... mä sanon heti suoraan, että Kaisla yritti rahastaa mua. Ihan törkeä jätkä. Mulle annettiin vanha laulukirja – joo, sä annoit – ja sitten mulle yritettiin myydä lisälehviä siihen.”

K: “Mä en oo antanut kellekään vanhaa laulukirjaa!”

Hilppa: “Mutta tää ei tapahtunut täällä exculla?”

E: “Ihan rehellisesti nyt siis, Hennikahan on pelastanut mut, mä oon laittanut sille joskus yölläkin kysymyksiä jostain.”

Tilanteessa jää vähän epäselväksi, mistä vanha laulukirja on Eliakselle ilmestynyt, mutta fuksin ja tuutorin välinen ystävyys, yhteistyö ja avunanto liikuttaa syvästi. Siirryn kohti seuraavaa haastateltavaa.

41

Viivi 1 konffa 3.49 min Hilppa: “Kysyn sulta sitseistä, mp sitsit so far näin ensimmäisellä konffalla?”

V: “Siis ihan jees. Olen toki tottunut sitsikuriin, että tähän kaaokseen kestää tottua. Just puhuttiin tuossa sihteeri Hakulisen kanssa, että puhelimen käyttö hämmentää kovasti.”

H: “Täällähän on kännykät kaikilla esillä, koska siellä on semmoinen laululäsy, vaikka usea näistä lauluista onkin ollut molempien laulukirjoissa. Mun mielestä sitsit on pilalla, kaikki on pilalla, mitä mieltä on Viivi?”

V: “Siis joo, samaa mieltä. Mä oon vanha jäärä. Ehkä siis mä ymmärrän sen, että joskus olis joku biisi, joka täytyis etsiä netistä niin siitä vaan. Mutta Eetun kanssa juteltiin näistä lieveilmiöistä, se tavallaan vie sen keskittymisen ja sit otellaan kuvia. Mä en halua olla kenenkään selfieiden taustalla, se vähän niinkun rajoittaa sitä, että miten mä haluan heittäytyä.”

H: “Samaa mieltä. Asiasta toiseen, mp Kalervo Kummola Tampereen pormestarina?”

V: “Siis mähän oon kova lätkänainen ja mulla on kovasti ristiriitainen fiilis Kummolasta as a person. En oikein osaa vieläkään ajatella häntä pormestarina. Kummola on kyllä tulinen, arvostan sitä kun puolustetaan omia, se on kyllä ihan jees.”

H: “Tiesitkö, että viime kuntavaaleissa Kokoomus voitti SDP:n täällä viidellätoista äänellä ja oli sen takia suurin puolue? Ennustatko nyt kokoomukselle uutta vaalivoittoa Tampereella?”

V: “Demarit vie.”

H: “Okei, tää oli poliittinen kannanotto. Onko poliittista kannanottoa iltakoululaisista?”

V: “Ne iltakoululaiset ketä tunnen niin mä pidän heistä. Ja vaikka on kaoottista, niin huomattavasti kunnioittavampaa kuin Indexin sitseillä.”

Heidi & Melissa 10.48 min Toinen näytös vilahtaa ohi ensimmäisen lailla ja huipentuu myös kilpailuun, nimittäin erääseen klubilaisten sitseille tuliaisena tuomaan perinteiseen viestilajiin. Voitto on selkeä ja kaunis. Aikaa kului 23 sekuntia, joukkuelaisia on molemmilla kymmenen. Heti pöydästä päästyäni säntään haastattelemaan urheilusankareita.

Hilppa: “Just oli kossuviesti, tässä on mulla Jesse joka oli ankkuri. Kaksikymmentäkolme sekuntia, miltä nyt tuntuu?”

J: “Hilppa, loistavalta tuntuu. Meillä oli loistava joukkue tänään, saatiin hyvä alkusuunnitelma tähän ja meillä oli hyvä strategia, koutsi Kontkanen piti ihan loistavan pelityksen tähän ja me suoriuduttiin aivan loistavasti siitä. Jokainen kantoi kortensa kekoon. Meillä oli loistava joukkue ja kaikki hoiti oman osuutensa loistavasti.”

H: “Entäs Eetu ja Andrea, miltä nyt tuntuu? Mikä oli strategia tähän päivään?”

E: “Helvetin hyvältä!”

42

A: “Kossu sisään, ilma ulos!”

H: “Aiotteko oksentaa seuraavaan puoleen tuntiin?”

E & A: “Eiii! Ei ikinä, ei kuulu sääntöihin.”

Kaisla: “Näin valmentajan roolista, mä sanon: avainsana on se, että me ollaan treenattu kuukausia. Meillä on taktiikka, meillä on visio, mä en voi paljastaa näin julkisessa haastattelussa, että mikä se taktiikka on, mutta meillä on suunnitelma. Meillä on avainsanoja kuten vesi vedon jälkeen. All in all, kyllä päävalmentajan täytyy olla ylpeä.”

H: “Se oli ihan uskomaton suoritus. Miten sä kommentoisit tätä vastustajaa, iltakoulun joukkuetta?”

K: “Musta on ihanaa, että he ovat tulleet meidän kanssa kisaileen. Mä ymmärrän, että heille tää ei ole niin perinteinen laji kuin meille, vielä vähän täytyy treenata, vähän täytyy sparrata. Mut kyllä mä uskon, että kyllä heistäkin on vielä johonkin, mutta ei ehkä tähän lajiin. On onneksi paljon muitakin lajeja, missä he voivat menestyä.”

Haastatteluun eksyy iltakoululaiset Johannes ja Melissa.

H: “Haluisitko kommentoida kossuviestiä, millainen oli tunnelma täällä kentällä?”

J: “Mä katsoin sitä meidän rosteria, niin siinä oli kovia tekijöitä, mutta selkeästi semmoinen voittamisen kulttuuri teiltä paistoi läpi. Vaikka meillä oli taitoa, meillä oli tiet... no, tietoa ei ollut. Meillä oli taitoa, mutta teillä oli sitä selkeästi enemmän ja se voittamisen kulttuuri. Mutta kyllä mä sanon, että kun tätä jatketaan joka vuosi, niin viiden vuoden päästä me ollaan samassa tilanteessa.”

H: “Okei mahtavaa, kiitos kommenteista. Ketäs muita täällä on... siinä, mitä fiiliksiä tää kossuviesti aiheutti?”

M: “Jännitti meidän tiimin puolesta hyvin paljon, ensimmäinen näyttää vähän siltä, että ei voi hyvin. Mutta teidän tiimi veti todella hyvin. Totesin että se oli menetetty jo siinä kohtaa, kun te rupesitte tekemään taktiikoita siellä lavalla ja me ei oltu vielä edes kuultu sääntöjä.”

H: “No joo, en tiedä oliko ihan reilua siltä osin että meillä on niin paljon tätä harjoitusta... “

Heidi <3 Heidi 0.29 min Heidi: “Hei Heidi! mä en tiedä muistatko sä Iltakoulun Heidiä, mutta me tavattiin silloin kaksi vuotta sitten P-klubin ja Iltakoulun sitseillä Turussa. Me istuttiin lähekkäin ja sitten me kirjoitettiin toistemme kirjaan, että Heidi sydän Heidi ja oltiin että “Oh my God me ollaan soul mates, meidän molempien nimi on Heidi.” Mulla on ikävä sua ja mua harmittaa, että sä et oo täällä tänään meidän kanssa!”

43

Pöytäseurue sitsien jälkeen 8.40 min Kolmannen näytöksen jälkeen jään jututtamaan pöytäseurueeni iltakoululaisia Anniinaa, Mariaa ja Amandaa, jotka kenties viidennen vuoden viisaudella tietävät jo painuvansa haastattelun jälkeen suoraan pehkuihin. Kolmikko kehuu sitsejä superhyviksi. P-klubi saa vuolaita kiitoksia hyvästä meiningistä ja siitä, että jaksoimme tulla Messukylään asti sitsaamaan.

Mainiot sitsit ja ihanat iltakoululaiset herkistävät minua muistelemaan yhteishakua 2021, jolloin jäin lopulta Iltakoulun varasijalle 4. Miltäköhän opiskelu Tampereella olisi voinut näyttää?

Anniina, Maria & Amanda: “Me oltais voitu olla sun tuutoreita!”

Hilppa: “Mitä mieltä ootte, onko Iltakoulussa hyvä opiskella? Mitä te olette tykänneet?”

Amanda: “Me ollaan tykätty kyllä varmasti kaikki tosi paljon. Mun mielestä meillä on tosi hyvä niinku... kaikki.”

M: “Mun mielestä Tampereella kansainvälisen politiikan opinnot on parasta.”

Amanda: “Ehdottomasti siis jos sä haluat kansainvälistä politiikkaa opiskella, niin tule Tampereelle. Täällä on Forsberg ja Hiski Haukkala, mun mökkinaapuri! Sillä on mökki Laviassa ja mulla on kanssa, joo henkilökohtaisesti mulla, mökki Laviassa!”

H: “Saanko mä kysyä kun te olette kaikki kv-politiikan opiskelijoita, että mistä te ootte tehnyt teidän kandit? Vaikka semmoset tiivistelmät, meidän lukijoita kiinnostaa nää aiheet.”

Amanda: “Mä tein siitä, kun Etiopia rakensi semmoisen padon Niilille, että miten se GERD-pato eli Grand Ethiopian Renaissance Dam Etiopiassa vaikuttaa Egyptin ontologiseen turvallisuuteen.“ M: “Mä tein emansipatorisen realismin ja klassisen realismin ontologian ja epistemologian eroista ja yhtäläisyyksistä ja siitä, miten se liittyy kansainvälisen politiikan tieteenfilosofian kehitykseen.”

Anniina: “Mä teen semmoisen lyhyesti dekonstruktiivisen diskurssianalyysin Välimeren ilmastoturvallisuudesta.”

Kuuntelen seurueen selostusta lähes silmät kostuen, sydän täyttyen rakkaudesta kansainvälisen politiikan mahdollisuuksiin. Ennen hyvästejä lupailemme toisillemme päätyvämme samaan ministeriöön ja lopulta eläköityvämme yhdessä.

Bussia odottaen akku 0.13 min Hilppa: “Kello on 22:38. Mulla on 7% akkua. Tilanne on akuutti ja mulla on laturi mukana, mutta mä en oikein tiedä että missä mä voisin ladata tätä, ehkä bussissa, mutta en luultavasti Kaijakassa. Okei, over and out.”

Aamu 1:38 min

44

Aamulla heräämme McDonald’s-paperipussien keskeltä, heitämme hyvästit Dream Hostelille ja lähdemme reippailemaan kohti kulttuurikohdettamme, idänsuhteiden Nootti-museota, (ent.

Lenin-museota). Hol-tarra saa käyttöä, mutta kassahenkilö melko varmasti luulee meitä Kritiikkiläisiksi. Klubilaiset vaikuttavat jotenkin väsyneemmiltä kuin edellisenä päivänä.

Elle, Pihla & Iida 6.25 min Museo on mielenkiintoinen, mutta minun on äkkiseltään hankala löytää eroa vanhaan Lenin-museoon, jossa kävin muutama vuosi sitten. Päätän nauhoittaa vielä yhden haastattelun, jotta saan kulttuuritekona ikuistettua klubilaisten mielipiteitä tuliterästä museosta.

Hilppa: “Okei, me ollaan nyt Nootissa. Ei tätä excujuttua voi kirjoittaa kirjoittamatta Nootista, Nootti eli entinen Lenin-museo. Juuri saimme tässä museon Lenin-huoneessa tietää museon historiasta, ja että Lenin on oikeasti ollut tässä huoneessa. Mielipide siitä, että Lenin on ollut tässä huoneessa?”

E: “Mun on nyt jotenkin vaikeaa kyllä sitä sisäistää, mutta aika siistiä, vähän kauhistuttavaa.

Huomasin vasta äsken, että tuossa on tuo patsas.”

H: “Niin, lukijalle tiedoksi, että siinä on Leninin patsas.”

E: “Hervottoman kokoinen! Kato sen kättä.”

H: “On se ehkä vähän isompi kuin oikea. Eikä ole siis pää vaan ihan koko mies seisoo siinä korokkeella. Mitä mieltä olet Nootista?”

E: “Jos mä olisin yhtään enemmän pelikunnossa, niin tää olis varmasti todella mielenkiintoinen, mutta mä en niinku... nyt ei ole se henkinen ja fyysinen tila.”

P: “Nyt kun mä olen lukenut niin paljon historian tutkimusta, niin mua häiritsee jotkut asiat, joissa on vedetty jotenkin mutkat suoriksi.”

H: “Osuiko joku tekstikohta silmään?”

P: “Esimerkiksi adjektiivit, mitä oli käytetty. Tietenkin tän täytyy vähän clickbaittaa katsojaa, mutta tosi voimakkaita sellaisia... ei ollut semmoista tekstiä, että ‘asia saattoi olla näin’. Tää on museo, mä nyt ajattelen vaan jotenkin historiantutkija-aivoilla.”

P: “Ja täälläkin kyllä vähän tullaan uhri-Suomen näkökulmasta.”

H: “Mp siitä, että tää muutettiin Lenin-museosta Nootti-museoksi?”

E: “En edes tiennyt, että tää on ollut Lenin-museo. Vähän ikävää. Minkä takia se muutettiin?”

H: “Ehkä sitä näkökulmaa haluttiin muuttaa ja tehdä tästä vähän neutraalimpi ja vähemmän Venäjää ihannoiva.”’

Viimeinen nauhoitus, kuin myös Tampereen excu päättyy Nootti-museon kauppaan. “Vaikeiden suhteiden asiantuntija” -merch on älynväläys, jota voi vain ihailla. Kaiken tehdyn ja (nauhalle) sanotun jälkeen Tampere-excu jää elämään retkenä, jota saan muistella lämpimästi. Tervetuloa taas joskus Turkuun iltakoululaiset!

45