Pikkunorssin innovatiivinen ympäristö sai johtajatkin leikkimielelle. Vasemmalta sivistystoimialan johtaja Soile Strander sekä Turun yliopiston opettajakoulutuslaitoksen varajohtaja Jaana Lepistö ja päiväkodin johtaja Anne Toivonen.
RAUMAN PIKKUNORSSI
maailman ensimmäinen laatuaan Teksti: Sini Gahmberg Kuvat: Minna Paananen
Pikkunorssissa eletään arkea pian yhdessä lasten, vanhempien ja henkilöstön kanssa. Seminaarinmäelle valmistunut 101-paikkainen yliopistollinen harjoittelupäiväkoti tarjoaa tutkimusperustaista varhaiskasvatusta tammikuusta ja esiopetusta elokuusta 2021 alkaen. – Ihanaa naurua, pientä säpinää, menemisen ja tekemisen meininkiä. Sitä kaikkea on ilo odottaa, kun kohta pääsemme täysillä liikkeelle, Pikkunorssin toimitusjohtaja ja päiväkodin johtaja Anne Toivonen visioi. Päiväkodin kalustaminen ja viimeiset rekrytoinnit ovat loppusuoralla. Ilmassa on juhlan tuntua. Onnistumisen riemu, ylpeys tehdystä työstä, kutkuttava odotus ja puhdas tyytyväisyys ovat päällimmäisiä tunteita Toivosen ja Turun yliopiston opettajakoulutuslaitoksen varajohtajan Jaana Lepistön mielessä. – Rauman pikkunorssi on maailman ensimmäinen yliopistollinen opetusharjoittelupäiväkoti, ja se herättää paljon kiinnostusta Suomessa ja kansainvälisesti. Tämä on meille kuin esikoislapsi, Toivonen ja Lepistö hymyilevät. – Nyt tehdään Suomen ja maailman mittakaavassa uutta avausta. Huikeaa,
6
että pikkunorssi on syntynyt juuri Raumalle. Näin poikkeuksellisen hienon ja uraauurtavan innovaation kehittämistä tuskin tulen omalla virkakaudellani enää kokemaan, Rauman kaupungin sivistystoimialan johtaja Soile Strander jatkaa
Tavoitteena laaja-alainen oppiminen Päiväkodissa on tilat viidelle varhaiskasvatusryhmälle sekä esiopetusryhmälle. Pikkunorssi painottaa ympäristöpedagogisia taito- ja taideaineita opetuksessaan. – Lapset saavat tehdä, oppia tekemällä ja nähdä mitä saavat aikaiseksi.
Voimme hyödyntää mahtavaa luontoa, muun muassa metsää, kallioita ja opettajankoulutuslaitoksen opetuspuutarhaa oppimisympäristönä, Toivonen kertoo. Toivosen tavoitteena on luoda ilmapiiri, jossa henkilöstö rohkenee heittäytyä varhaiskasvatuksen flow-tilaan ja hyödyntää hyvällä mielellä luovuuttaan, taitojaan ja taidetta. Opetusharjoittelijoiden ohjaaminen on myös osa henkilöstön toimintaa. – Keskiössä on kuitenkin lapsi täynnä positiivisuutta ja uskoa omaan tekemiseen. Koko toiminnan summa on hyvinvoiva lapsi ja hänen perheensä, Toivonen sanoo. Pikkunorssista löytyy omat tilansa niin kuvataiteen, käsityön kuin kotitaloudenkin projekteja varten. Näissä tiloissa mahdollistuu erikoisen hyvin myös yliopiston varhaiskasvatuksen tutkimustoiminta, joka tulee osaksi päiväkodin arkea.
Normaalikoulut mallina Rauman pikkunorssin kehittäminen alkoi vuonna 2017 innovaatiosta, jossa varhaiskasvatuksella tulisi olla käytössä samanlainen malli kuin normaalikouluilla. Idean äitinä Lepistö otti vetovastuun pikkunorssikonseptin kehittämisestä ja