Taimenta kylmästä vedestä
Muikkua välivedestä
V
M
esistöjen rakentaminen on vienyt taimenelta valtaosan sen lisääntymisalueista. Merenrannikon ja suurjärvien taimensaaliit perustuvat lähes täysin vaelluspoikasten istutuksiin. Istutuksin ylläpidettävien taimenkantojen ongelmana on, että ne pyydetään verkoilla liian pieninä. Järvissä pääosa joutuu saaliiksi jo istutusvuonna ja meressä viimeistään istutusta seuraavana vuonna. Reittivesien järvitaimenistutusten määrä on laskenut huomattavasti 1990-luvulla, osin heikentyneiden tulosten takia. Merkkipalautusten mukaan merialueidenkin istutusten tuotto on merkittävästi pudonnut ja saaliin ikärakenne nuorentunut. Myös luontaisesti lisääntyvät harvat ja uhanalaiset taimenkannat ovat tehokkaan ja liian pieniin kaloihin kohdistuvan pyynnin kohteena.
Opi taimenpaikat Taimen on hyvin liikkuvainen kala, joka suosii pinta- tai välivesikerroksen viileää, 10-15 asteista vettä.Taimenen verkkopyynnissä on tärkeää oppia tuntemaan sen vaellus- ja liikkumispaikat vesistössä eri vuodenaikoina. Taimenen liikkeisiin vaikuttavat merkittävästi sen ravintolajien, pienikokoisen kuoreen tai muikun sekä merellä silakan liikkeet. Syönnöstaimen jää varmasti vahvalankaiseenkin verkkoon. Keväällä, heti jäiden lähdettyä taimenet oleskelevat matalassa tai aivan pintakerroksessa. Sopivia verkkopaikkoja ovat karikoiden rinteet, lahtien suualueet ja vedenalaiset niemekkeet. Pintaverkot kannattaa ankkuroida paikoille, missä vesi virtaa tuulella voimakkaasti. Tällaisia paikkoja ovat niemien ja matalikkojen kärjet, saarten väliset syvännesalmet sekä syvänteiden reuna-alueet. Tuulen suunta vaikuttaa merkittävästi virtauksiin, jotka kuljettavat taimenelle sopivaa ravintoa. Keväällä ja alkukesästä tyynen puolella kumpuaa kylmempää alusvettä pintaan. Vastaavasti myöhäissyksyllä tuuli kuljettaa kylmempää pintavettä. Syksyllä, ennen jäätymistä taimenta saa verkoilla samanlaisista paikoista kuin keväälläkin. Vesillä joissa tavataan piikkikaloja, taimen hakeutuu kylmässä vedessä kivikkorannoille ja matalikoille. Ne ovat hyviä verkkopaikkoja. Suuret, kutukypsät taimenet hakeutuvat usein lähelle istutuspaikkoja tai sorarannoille ja virtasalmiin. Syksyllä taimenen pintaverkkokausi on yleensä pidempi kuin keväällä. Varsinkin sisävesillä pintaverkot likaantuvat keväällä nopeasti pyyntikelvottomiksi, koska leväkasvusto lisääntyy runsaassa valossa veden lämmetessä. Kesällä taimenen saanti on epävarmaa, sillä se oleskelee viileän veden alueella välikerroksessa, jossa on vähemmän valoa ja kalan liikkuminen hitaampaa. Heinä-elokuussa, veden ollessa lämpötilakerrostunut, taimenia voi saada 5-15 m syvyyteen kannatukselle lasketuilla verkoilla. Kesän välivesipyynnissä parhaita paikkoja ovat syvänteet ja niiden väliset “salmet”. Pohjaverkoilla paras pyyntiaika on hellekesinä elokuussa, jolloin taimen etsii viileää vettä pohjan läheltä. Kirkkaat vedet antavat syvältä paremmin saalista kuin tummat tai sameat vedet. Parhaita pyyntipaikkoja ovat syvännealueiden 10-15 m matalikot ja syvänteisiin ulottuvat, loivat niemekerinteet. Pintaverkko- ja kesäpyynnissä taimenet kuolevat nopeasti verkkoon. Taimenverkot onkin koettava päivittäin, pintaan lasketut verkot useamminkin.
Talvella matalassa Talvipyynnissä parhaat taimensaaliit saadaan matalasta vedestä, ensi jäiltä. Taimenverkot kannattaa laskea 2-5 m syvyyteen, karikoiden ja niemekkeiden kärkiin sekä syvännealueiden matalikoille. Lumen ja jään vahvistuessa taimensaaliit heikkenevät ja keskitalvella pyynti kannattaa lopettaa.
uikku on lyhytikäinen laji ja suotuisissa olosuhteissa nopeakasvuinen. Muikkukannat vaihtelevat voimakkaasti ja nyt, vuosituhannen alussa muikkukannat ovat useimmissa vesissä runsaat. Kasvuun vaikuttavat lähinnä muikkukannan tiheys ja käytössä olevat ravintovarat. Muikku on tärkeä osa karujen järvien ravintoketjua ja runsaana esiintyessään tärkeä lohipetokalojen ravinto. Vapaa-ajankalastajat saavat verkoilla maamme muikkusaaliista lähes 70 %. Muikun verkkokalastuksesta on paikallisesti haittaa taimenen ja järvilohen vaelluspoikasille sekä reittivesien kuhanpoikasille.
Pyyntisyvyys ja -paikka vaihtelee Keväällä, jäiden lähdettyä muikut ovat nälkäisiä ja syönnöstävät lämpenevästä pintavedestä jopa keskipäivällä. Parhaita paikkoja ovat syvännealueiden läheisyydessä olevat lahtien suualueet, minne muikut kerääntyvät syönnökselle. Järvissä missä on runsaasti särkikaloja ja pikkuahventa, rajautuu pintapyynti yleensä yön pimeimpään hetkeen.Vesissä joihin istutetaan runsaasti taimenen tai järvilohen vaelluspoikasia, syvännealueiden pintaverkot verottavat yleensä liiaksi näitä alamittaisia istukkaita. Näillä vesillä verkot on syytä laskea vähintään 3-4 metrin syvyyteen tai kauemmaksi vaellusreiteistä ja istutusalueista.
Kesällä välivedestä Kesällä kun vedet ovat lämmenneet ja pintaan on kerrostunut lämmintä vettä, verkoilla pyydettävät kookkaammat muikut oleskelevat syvännealueiden harppauskerroksessa. Kesän lämpötiloista ja vesistön koosta riippuen sisävesien harppauskerros on yleensä 5-15 metrin syvyydessä. Loppukesästä harppauskerros siirtyy syvempään. Elokuun lopulla muikkuverkot lasketaan noin 10 metriä syvempään kuin juhannuksen aikaan. Kirkasvetisissä järvissä muikut oleskelevat päivällä useita metrejä syvemmässä kuin yöllä. Keskikesällä muikkuja saa myös päivällä pohjasta, 15-20 m syvyydestä. Kesällä muikkuverkot lasketaan kannatukselle, verkkojadan päistä ankkuroiden ja vähintään 10 litran päätykellukkein. Välille laitetaan riittävästi kannatuskohoja, vähintään litra/verkko ja puolen verkon välein. Kannatuskohoissa käytetään solmutonta narua ja sopiva syvyys säädetään kiertämällä narua kohon ympärille. Tällöin vältytään narun sotkeutumiselta ja pintaveden salakka- tai ahvensaaliilta.Voimakas tuuli sekoittaa pintavettä syvemmälle ja muuttaa muikun oleskelusyvyyttä. Kesän lämpimän veden aikaan muikkuverkot koetaan vähintään puolen vuorokauden välein, etteivät muikut kuole ja pehmene verkkoon. Mikäli verkoista tulee pieniä kuhia tai ahvenia, verkot lasketaan muutamaa metriä syvemmälle.
Syksyllä kutumuikkuja Muikut kutevat parvissa loivien selkä- ja rantamatalien rintauksissa lokakuun puolivälin jälkeen, veden jäähdyttyä noin viiteen asteeseen. Kutusyvyys ja -aika vaihtelevat eri järvissä. Pohjois-Karjalassa tavataan muutamista järvistä myös talvikutuista muikkukantaa. Mätimuikut jäävät lihavam-
Harvat verkot Taimen on voimakas ja sileäpintainen kala. Sen pyynnissä tarvitaan aivan erityyppiset verkot kuin esimerkiksi siian tai kuhan kalastuksessa. Koska taimenen avovesipyynti antaa parhaiten saalista tuulisissa olosuhteissa, veden liikkuessa voimakkaasti, on yläpaulan oltava tukeva ja kantava ja alapaulan riittävän raskas. Pintapyyntiin soveltuu parhaiten solmuväliltään 65-80 mm verkko, jonka lankana on multimonofil tai 0.30-0.40 mm monofil. Sopiva pintaverkon korkeus on 3-6 metriä. Pohjapyyntiin kesällä soveltuu solmuväliltään 60-70 mm verkko, jossa lankana on 0.25-0.30 mm monofil tai kierrenylon. Pohjaverkon korkeus tulisi olla enintään 3 metriä, jotta taimenet sotkeutuisivat paremmin “pussiin”. Riimutus tai pystylangoitus lisää taimenverkon kalastavuutta. Talviverkot voivat olla kesäverkkoja kevyemmin pauloitetut, koska talvella ei ole voimakkaita virtauksia. Myös langanvahvuus voi olla hieman ohuempi, sillä taimenet liikkuvat jään alla hitaammin ja ovat kylmässä jäykempiä. Samoilla paikoilla talvitaimenen kanssa liikkuu myös haukia ja kookkaita mateita, mikä kannattaa huomioida verkon rakenteessa. Solmuväliltään vähintään 60 mm riimuverkko on paras ratkaisu talvipyyntiin. Alueilla joissa vielä tavataan luontaisesti lisääntyviä taimenkantoja, kannattaa harkita, kalastaako harvalukuisena kutualueille vaeltavia emotaimenia verkoilla lainkaan.
– Taimenta pyydetään liian tehokkaasti ja liian nuorena. – Taimenen tuottava pyyntikoko on vähintään 1,5-3 kiloa ja 55-65 cm. – Käytä taimenen pyyntiin vain solmuväliltään 60-80 mm verkkoja. – Harkitse kalastatko luontaisia tai uhanalaisia taimenkantoja lainkaan verkolla.
<4m
Muikkuverkon laskusyvyyttä säädellään kannatuskohoilla. Selkäämistä nopeuttaa lippunarun kiinnittäminen verkon päähän.