Verkko 2000

KESTÄVÄN VERKKOKALASTUKSEN PERUSTEET TUOTTAVA PYYNTIKOKO SUUREMMAT SAALISKALAT KALAKANTOJEN VAHVISTUMINEN UHANALAISTEN LAJIEN SÄILYMINEN VERKKOKALASTUKSEN KÄYTÄNNÖN TAIDOT Verkoilla saadaan huomattava osa talouskalojemme saaliista.

Verkon osuus lajeittain vapaa-ajankalastussaaliista 1998. (RKTL) SIIKA MUIKKU LAHNA MADE KUHA JÄRVILOHI TAIMEN SÄRKI HAUKI AHVEN %

0

10

20

Verkko on tehokas pyydys Verkko on perinteinen pyydys, jonka suosiota on ylläpitänyt verkolla pyydettävien kalalajien runsaus, lupien kohtuullinen saatavuus ja verkkokalastajaa suosiva kalavesien hoito, kuten mittavat siikaistutukset. Verkkokalastus on vapaa-ajankalastajan suosituinpia kalastustapoja. Sen sijaan ammattikalastus on viime vuosikymmeninä suuntautunut sulkupyydyksiin ja tehokkaaseen, lajikohtaiseen kalastukseen (silakka ja muikku).

Verkon suosiota on ylläpitänyt myös sen saalismäärät. Vaikka verkko perusmitoiltaan on pysynyt yli 10 000 vuotta hämmästyttävän samanlaisena, on verkkomateriaalien kehitys ollut viimeisen 50 vuoden aikana nopeaa. Edeltäjiinsä verrattuna nykyverkkojen pyyntiteho on moninkertainen.

Verkkokalastuksen tehoa ovat kasvattaneet myös verkkokalastajan paremmat mahdollisuudet liikkua ja kalastaa erilaisilla pyyntipaikoilla ympäri vuoden.Verkkojen hyvä saatavuus ja loma-asutuksen kasvu ovat viime aikoihin saakka lisänneet kalastajien ja verkkojen määrää sekä pyyntimuodon kokonaissaalista.

30

40

50

60

Verkko valikoi saaliskoon, ei saalislajia Verkko pyytää silmillään. Tiheäsilmäisestä verkosta saatu muikku, 35 mm:n verkon pikkusiika tai harvasta verkosta saatu parikiloinen kuha ovat oikein valikoituneita saaliskaloja. Verkkokalastuksen ongelmana on, että verkko ei valikoi saalislajeja. Siksi verkkokalastaja pyytää tahtomattaan myös sellaisia kaloja, joiden kuuluisi vielä kasvaa tai lisääntyä. Vuoksen vesistöalueen järvitaimen ja –lohi-istukkaista 70 % jää saaliiksi jo istutusvuonna, pääasiassa tiheäsilmäisiin verkkoihin.

Etelä-Saimaan kuhasaaliista yli 80 % pyydetään verkoilla ennen kuhien sukukypsyyttä. Liian pienen kalan vapauttaminen ei paljon asiaa paranna, sillä verkosta päästetyt kalat selviytyvät harvoin hengissä.

70

80

90

100

Hyvä renki, huono isäntä Verkot korjaavat tehokkaasti talteen kalavesien tuottoa. Ilman verkkopyyntiä suuri osa kalalajeista jäisi hyödyntämättä. Toisaalta tehokkaan pyyntimuodon haitat ovat tuntuvia. Istutuksista ei saada oletettua tuottoa, koska suuri osa istukkaista pyydetään verkoilla keskenkasvuisina, ennen tuottavaa pyyntikokoa.

Sama ongelma koskee myös luontaisesti lisääntyviä kalalajeja, joista osa on uhanalaisia. Uhanalaisten kalalajien säätelemätön pyynti saattaa johtaa paikallisen kannan tuhoon.

Verkkopyynti voi kohdistua liian tehokkaasti myös suurikokoisiin yksilöihin, jolloin se karsii luontaisesti lisääntyvien kalakantojen parhaat yksilöt ja heikentää lisääntymismahdollisuuksia.

Säätelemätön verkkokalastus mitätöi istutukset, on uhka luontaisesti lisääntyville kalakannoille ja alentaa verkkokalastajan saaliin määrää ja arvoa. Harkiten säädelty verkkopyynti sen sijaan luo edellytyksiä kalavarojen monipuoliselle hyödyntämiselle, uhanalaisten kalalajien ja -kantojen suojelulle sekä hyville verkkosaaliille.

Solmuvälin säätely Pyyntiä voidaan kohdistaa tietynkokoisiin kaloihin säätelemällä verkon silmäkokoa. Riittävän suuri solmuväli antaa saaliskaloille (järvilohi, taimen, kuha, nopeakasvuinen siika) mahdollisuuden kasvaa riittävän kookkaiksi.

Näin useimmista pyyntikohteista saadaan sekä suurempi saalis että kookkaampia saaliskaloja ja luontaisesti lisääntyvät kalakannat ehtivät lisääntymään. Esimerkiksi Suomenlahden meritaimenista saataisiin noin 1/3 suurempi kokonaissaalis, jos kalat pyydettäisiin 45 mm:n verkkojen sijasta vähintään 55 mm:n verkoilla. Samalla kalojen keskipaino nousisi 1 – 1,5 kiloa ja osa kaloista ehtisi lisääntyä.

Useimmiten verkkokalastusta ei voida järjestää vain suurten petokalojen ehdoilla, vaan myös hidaskasvuisen siian ja muikun pyynti samoissa vesissä on sallittava.

Silloin ratkaisuna voi olla ns. välikoon verkkojen käytön säätely, jossa rajoitetaan keskenkasvuisille taimenille, järvilohille ja kuhille tuhoisimpien keskitiheiden ( kalavedestä riippuen 24 – 54 mm) verkkojen käyttöä.

Syvyysvyöhykesäätely

0-5 m

5m

10 m < 15 m

Syvyysvyöhyke ratkaisee eri kalalajien esiintymisalueet ja sen millaisia ohjailumenetelmiä tarvitaan.

Verkkokalastusta voidaan säädellä Verkkokalastuksen säätelyn tavoitteena voi olla mm.:

• saaliin määrän ja/tai saaliskalojen pyyntikoon kasvattaminen, kalakantojen tai -lajien suojelu, • uhanalaisten pyydettävän kalalajin lisääntymisedellytysten paran• taminen, • muiden verkoilla pyydettävien kalalajien kalastus•

mahdollisuuksien säilyttäminen ja muiden kalastusmuotojen edellytysten parantaminen.

Yhtä oikeaa tapaa järjestää kalastus ei ole, vaan kunkin kalaveden olosuhteet ja kalakantojen hoidon tavoitteet vaikuttavat ratkaisuihin.

Vesialueen syvyysvyöhykkeen valinnalla pyritään tarkentamaan verkon solmuvälin säätelyä ulappa-alueiden keskenkasvuisten petokalojen suojelemiseksi ja saaliin parantamiseksi. Esimerkiksi kuhan verkkokalastuksen säätely voidaan kohdistaa yli 10 metrin ja nieriän yli 15 metrin syvänteisiin. Samalla mahdollistuu tiheäsilmäisempien verkkojen käyttö matalalla rantavyöhykkeellä.

Alueelliset ja ajalliset rajoitukset

Säätely osaksi kalavesien hoitoa Kaikkien kalalajien verkkokalastusta samoilla kalavesillä ei voida aina sovittaa yhteen. Aina ei myöskään ole mahdollista harjoittaa samoissa vesissä tehokasta verkkokalastusta ja tuloksellista viehekalastusta. Siksi on tärkeää määritellä tavoitteet, joiden mukaan kunkin vesialueen kalakantoja hoidetaan ja verkkokalastusta sekä muita kalastusmuotoja säädellään. Istutukset tulee suunnitella niin, että istutettavien kalalajien ja luontaisesti lisääntyvien kalalajien verkkokalastus voidaan sovittaa yhteen istutustavoitteita ja kalakantojen tilaa vaarantamatta.

Mikäli halutaan keskittyä vain luontaisesti lisääntyvien kalalajien, kuten hauen, ahvenen, siian ja mateen kalastukseen, on säätelyn tarve vähäisempi kuin istutuksin ylläpidettävien tai uhanalaisten kalakantojen kalastuksessa.

Käytännön verkkokalastus K

Tärkeiden kalalajien kutupaikat voidaan rauhoittaa kudun ajaksi. Samoin istutusten onnistumista voidaan parantaa lyhyehköillä istutuspaikkojen rauhoituksilla. Vaelluskalojen vaellusreiteillä kalastusta voidaan rajoittaa vaelluksen etenemisen myötä erityisesti kapeikoissa ja kutujokien suualueilla sekä muissa paikoissa, missä verkkopyynti voi olla liian tehokasta.

Ajallinen ja paikallinen kalastuksen säätely antaa mahdollisuuden sovittaa yhteen eri kalalajien verkkokalastusta niin, että mahdolliset haittavaikutukset jäävät pieniksi.

alastuksessa jokainen vesistö ja vuodenaika tarjoavat harrastajalle erilaisia haasteita. Uusille vesille suuntaavan tai aloittelevan verkkokalastajan kannattaakin tutustua pyyntiveden kalastoon ja ominaisuuksiin ennen pyydysten hankintaa tai pyynnin aloittamista. Vesistön syvyys ja koko, veden kirkkaus, maantieteellinen sijainti ym. seikat vaikuttavat merkittävästi siihen, mitä lajeja, mistä ja millaisilla verkoilla kannattaa tavoitella. Esimerkiksi muikku on verkkokalastajalle tyypillinen kesä- tai syyssaalis ja kuha talvisaalis.

Perustietoa kalavedestä saa kalastusalueen isännöitsijältä tai paikalliselta kalastuskunnalta, mutta usein ajankohtaisin tieto tulee naapureilta ja muilta verkkokalastajilta.

Kokonaisverkkomäärät kalavarojen mukaisiksi

Verkkokalastajan välineet

Verkkoluvat ovat usein alihinnoiteltuja, jos niitä vertaa verkon pyyntitehoon. Muun muassa tästä syystä verkkojen kokonaismäärät vesialueilla saattavat nousta liian suuriksi, eikä verkkokalastuksen ohjaus riitä turvaamaan kalavarojen kestävää käyttöä. Tällöin verkkojen määrää tulee rajoittaa asettamalla esimerkiksi vesistötai kalastajakohtaisia enimmäisverkkomääriä.

Avovesikalastajan varusteet määräytyvät pitkälti vesistön koon mukaan. Suurilla vesillä tarvitaan pitäviä ankkureita ja kookkaita merkkilippuja. Pikkujärvillä ja suojaisilla lahtivesillä verkot pysyvät paikoillaan ilman ankkurointia. Mikäli verkkoja pidetään pyynnissä pidempään, kannattaa ne pikkuvesilläkin ankkuroida paikoilleen. Lenkilliseen betonipainoon on helppo solmia verkosta ja lippukohosta tuleva naru. Naruna kannattaa käyttää uppoavaa punottua materiaalia, sillä kierretty naru voi kiertää myös verkon yläpaulaa. Kelluva naru on painotettava, ettei se kesällä tartu potkureihin eikä talvella jäädy kiinni jäähän. Vetosolmujen käyttö narujen solmimisessa helpottaa verkkojen käsittelyä. Narua on hyvä säilyttää kookkaalla kelalla ja välttää sen turhaa katkomista, koska solmut voivat sotkeutua verkkoon.

Matalat kesäverkot voi säilyttää puikkarilla. Kahta metriä korkeammat verkot kannattaa lappaa laakeaan paljuun, josta ne on helppo laskea uudelleen pyyntiin.

Entisajan pumpuliverkot kuivattiin seinustalla, mutta nykyiset verkkomateriaalit eivät siedä auringonvaloa.

Verkot onkin syytä säilyttää auringolta suojassa siten , etteivät pikkujyrsijät ym. eläimet yllä havakseen tai muuten sotkeudu niihin.

Yhdistelemällä paras lopputulos Yhdistelemällä eri säätelytapoja saadaan ratkaisuja, jotka ohjaavat tietyn kalalajin kalastusta, mutta eivät kohtuuttomasti rajoita muuta verkkokalastusta. Esimerkiksi kuhanpyyntiä sisävesillä voidaan säädellä talviaikana, yli kymmenen metrin syvänteissä, täydennettynä mahdollisella kutupyyntikiellolla.

10 20 30 40 50 cm 45 mm:n verkolla pyydettyjen taimenten ja kuhien keskimääräiset saaliskoot sekä tavoiteltava alin pyyntikoko.

Merkitse verkot selvästi lippumerkeillä.

Verkot jään alle Talviverkon uittamiseen on monta mahdollisuutta. Uittolauta on harrastajalle käyttökelpoisin uittoväline. Lisäksi tarvitaan hyvä lohkomistuura, reunallinen lapio, 60 m solmutonta ja punottua vetonarua sekä pari metriä rautalankaa. Talvikalastuksessa ei verkoissa tarvita puikkareita lainkaan, koska verkkoa koettaessa se on paras lappaa avannon reunalle. Kovalla pakkasella kiinnijäätymistä estää verkon lappaminen alustan päälle. Sama auttaa kevään puikkojäällä.Talvipyynnissä voi käyttää kevyemmin pauloitettuja ja siten kalastavampia verkkoja kuin kesäpyynnissä. Korkeiden verkkojen käsittely on helpompaa avannolla kuin veneestä. Verkon nostoavannot kannattaa peittää eristelevyllä ja lumella. Kiinnitysnaru on hyvä laittaa hieman avannosta sivuun, mistä sen saa helposti koukattua rautalangalla. Näin helpottuu myös avannon suojaaminen, eikä naru katkea avantoa tuurattaessa. Vetonarun kiinnittäminen onnistuu kairanreiästä. Etenkin mataliin verkkoihin pitää jättää riittävästi löysää narua kalojen sotkeutumisen varalta.

Kiloja tai kappaleita Parhaaseen saalistulokseen päästään suuntaamalla verkkokalastus tiettyyn kalalajiin. Tämä edellyttää pyytäjältä hyvää vesistötuntemusta sekä tietoa eri kalalajien käyttäytymisestä. Lisäksi tarvitaan eri kalalajeille parhaiten soveltuvat verkkotyypit. Useimmilla kalalajeilla ohutlankainen verkko on pyytävämpi kuin vahvalankainen.Tämä korostuu etenkin talvikalastuksessa, koska kalat ovat kylmässä vedessä hidasliikkeisempiä. Harvalla ja vahvalankaisella verkolla saadaan kookasta saalista, jos verkko on riimutettu.

Verkkokalastuksen taitoa kuvaa pyytäjän kyky valikoida vain tiettyjä kalalajeja. Taitamattomuutta kuvaa muiden kalalajien ja etenkin alamittaisten kalojen määrä saaliissa. Kalastustarvikemyyjän yleisverkoksi tarjoama “nelivitonen” aiheuttaa valitettavan usein vahinkoa istutuksin ylläpidettäville lohikala- ja kuhakannoille.

Alamittamääräysten lisäksi kalastuslainsäädäntö asettaa selviä ajallisia rajoituksia verkkokalastukselle niillä vesialueilla, missä tavataan rauhoitettuja lohikaloja.

Useilla vesialueilla on lisäksi kalastusalue tai kalastuskunta antanut määräyksiä tai suosituksia verkkojen solmuvälistä.

Vesillä on muitakin Verkkokalastajan on syytä huomioida muutkin kalastajat. Vaikka laki sallii verkoilla kalastamisen koko luvallisella vesialueella, laskemalla verkot nuotta-apajalle saa aikaan riidan nuottakalastajien kanssa. Pyynnin päätyttyä on poistettava myös ankkurit, eikä paikkaa saa varata pelkillä lipuilla. Verkonlaskussa on huomioitava, ettei aiheuta häiriötä ranta-asutukselle eikä vesilinnuille niiden pesintäalueilla ja muuttoreiteillä.

Selvät lippumerkit ehkäisevät pyydyksille mahdollisesti vetouistelusta tai muusta vesistön luvallisesta käytöstä aiheutuvia haittoja.

– Yleisverkkoa ei ole, valitse verkko kalalajin mukaan.

– Solmuväliltään 24-54 mm:n verkot aiheuttavat eniten vahinkoa lohikalaja kuhakannoille.

– Ota selvää verkkovedestäsi ja eri kalalajien tuottavasta pyyntikoosta.

– Merkitse verkkosi selvästi ja vältä vesilintualueita.

Kuhaa talviverkoilla K

uha suosii lämmintä vettä. Sen runsaimmat luontaiset kannat tavataan Etelä-Suomessa. Järvi-Suomessa ja Kainuussa kuhakannat ovat vaihdelleet voimakkaasti. Keskimääräistä lämpimämpinä kesinä luontainen lisääntyminen onnistuu useimmissa vesistöissä, mutta poikkeuksellisen kylminä alkukesinä lisääntyminen saattaa epäonnistua Etelä-Suomessakin. 1990luvulla kuhaa on istutettu runsaasti eripuolille sisävesiä ja paikoin siitä on saatu uusi pyyntilaji. Kuhan kasvuun vaikuttavat mm. vesistön lämpötilat ja ravintotilanne.

Järvi- ja Itä-Suomen karuissa ja syvissä suurjärvissä kuhat kasvavat hitaammin ja saavuttavat pyyntikoon pari vuotta myöhemmin kuin Etelä-Suomen matalammissa ja rehevissä vesissä. Merialueella kuhaa tavataan merkittävästi vain Saaristomerellä ja Suomenlahdella.

Maamme kuhasaaliista saadaan verkoilla noin 80 %.

Lähes kaikilla vesillämme on ollut ongelmana kuhien pyytäminen liian pieninä. Tutkimusten mukaan jopa yli 90 % kuhasaaliista pyydetään ennen sukukypsyyttä.

Varsinkin alkutalvi on kuhan parasta verkkokalastusaikaa.

Talviverkoilla syvänteistä Alkukesästä kuha suosii pintavesiä tai vesistön matalampia alueita, jotka lämpiävät ensin. Kesän verkkokalastukseen kuha soveltuu huonosti, koska se liikkuu usein pintakerroksessa ja on siten paljon laajemmalla alueella kuin talvella. Lämpimässä vedessä kuha kuolee herkästi verkkoon ja pilaantuu nopeasti. Alkukesästä kuhan verkkokalastus saattaa aiheuttaa vahinkoa kuteville emokuhille, samoin useimpiin reittivesiin istutettaville järvilohille tai taimenille, jotka joutuvat kuhaverkkoihin keskenkasvuisina. Kuhan paras kasvukausi ajoittuu loppukesään. Kalatuoton kannalta onkin järkevintä pyydystää kuhat vasta kasvukauden jälkeen talvella.

Järvissä talvella kuha hakeutuu syvänteisiin, missä vesi on lämpimämpää kuin lähelle nollaa jäähtyvässä pintakerroksessa. Pienillä ja keskisyvillä vesillä kuha talvehtii yli 10 metrin ja suurilla ja syvillä vesillä yli 15 metrin syvyydessä. Parhaita talviverkkoalueita ovat laajojen syvänteiden alueella olevat matalikot ja niiden loivat rinteet sekä syvänteisiin työntyvät, vedenalaiset niemekkeet. Myös syvänteiden väliset kannakset ovat hyviä talviverkkopaikkoja.

Meressä lämpöolosuhteet ovat erilaiset kuin järvissä. Meressä kuha yleensä hakeutuu aiemmin jäätyvälle saaristo- tai lahtialueelle. Jäätymisvaiheessa kuha painuu yleensä aivan pohjaan, mutta keskitalvella se kohoaa hieman ylemmäksi. Vesialueilla joiden syvänteiden pohjakerroksissa esiintyy kevättalvella happivajausta, voi kuhaa pyytää väliveteen kannatukselle lasketuilla verkoilla.

Kuhaverkkojen tyypillistä muuta saalista ovat mateet, siiat, lahnat ja paikoin sulkavat. Loppusyksyllä, ennen vesien jäätymistä, kuhia voi tavoitella vastaavilta alueilta kuin talvella.

Kalastavat talviverkot Vaikka kuha on karhea ja piikkinen kala, pitää talviverkon olla hyvin herkästi pyytävä. Hämärässä jään alla kuha liikkuu hitaasti ja vahvan lumen aikana vähän.Tavallinen ohutlankainen, 0.15-0.17 mm verkko pyytää kuhia hyvin, jos se on pauloitettu keveällä alapaulalla ja vähän kantavalla yläpaulalla. Talvipyynnissä parhaan saaliin saa 0.17-0.20 mm riimu- tai pystyriimuverkoilla, jotka ovat

tavallista verkkoa kestävämpiä. Korkealla verkolla saa lisättyä saalismäärää, etenkin keskitalvella. Sopiva verkon korkeus on suurilla syvänteillä 3-5 m. Kuhaverkot on syytä laskea löysälle ja enintään kahden verkon avantovälein. Hyvien kuhasaaliiden aikana verkot on koettava riittävän usein, vähintään 4-5 päivän välein.

Oikea solmuväli Verkon solmuväli valikoi merkittävästi saaliskuhien kokoa. Kuhien pitäisi tarttua verkon silmään vasta ennen rintaeviä. Riittävän suuri solmuväli vähentää kuhien tukehtumiskuolemia ja siten pidentää verkkojen koentaväliä.

On tärkeää suhteuttaa verkkojen solmuväli kuhakannalle yleisesti asetettuihin tavoitteisiin.Yleistavoitteena pidetään, että kuhat ennättäisivät kutea ainakin kerran ennen joutumistaan verkkopyynnin kohteeksi. Valitettavan usein kuhat pyydetään keskenkasvuisina jo edellisenä talvena, ennen ensimmäistä kutua. Kalatutkijoiden mukaan suurentamalla hieman verkon solmuväliä saataisiin saaliskuhien keskipaino helposti nostettua kaksinkertaiseksi. Samalla luontainen lisääntyminen tulisi mahdolliseksi. Aloita istutuksin tuetuissa kuhakannoissa ja Etelä-Suomen hyvätuottoisilla vesillä kuhan verkkokalastus vasta solmuväliltään 55-60 mm verkoilla.

Kainuussa sekä muillakin Itä-Suomen syvillä tai karuilla vesillä, missä kuhat kasvavat hitaammin, käytä solmuväliltään vähintään 50-55 mm verkkoja. Kun tavoittelet kookkaampia, 2-5 kg painoisia kuhia, pyydystä niitä 6580 mm riimuverkkoilla.

– Alle 45 cm saaliskuhat ovat kuhakantojen ja istutusvarojen haaskausta.

– Verkon solmuväli valikoi saaliskuhan koon, käytä harvoja, 50-65 mm:n verkkoja.

– Vältä talvella alle 55 mm:n verkkojen käyttöä kuhajärvien yli 10 metrin syvänteissä.

– Paras kuhan verkkopyyntiaika on loppusyksyllä ja talvella.

+20°

+0,5°

+10°

+5°

Kesällä ja talvella eri saaliskalojen pyyntisyvyyteen vaikuttaa veden lämpötilakerrostuneisuus.

+3°

Taimenta kylmästä vedestä

Muikkua välivedestä

V

M

esistöjen rakentaminen on vienyt taimenelta valtaosan sen lisääntymisalueista.

Merenrannikon ja suurjärvien taimensaaliit perustuvat lähes täysin vaelluspoikasten istutuksiin. Istutuksin ylläpidettävien taimenkantojen ongelmana on, että ne pyydetään verkoilla liian pieninä. Järvissä pääosa joutuu saaliiksi jo istutusvuonna ja meressä viimeistään istutusta seuraavana vuonna. Reittivesien järvitaimenistutusten määrä on laskenut huomattavasti 1990-luvulla, osin heikentyneiden tulosten takia. Merkkipalautusten mukaan merialueidenkin istutusten tuotto on merkittävästi pudonnut ja saaliin ikärakenne nuorentunut. Myös luontaisesti lisääntyvät harvat ja uhanalaiset taimenkannat ovat tehokkaan ja liian pieniin kaloihin kohdistuvan pyynnin kohteena.

Opi taimenpaikat Taimen on hyvin liikkuvainen kala, joka suosii pinta- tai välivesikerroksen viileää, 10-15 asteista vettä.Taimenen verkkopyynnissä on tärkeää oppia tuntemaan sen vaellus- ja liikkumispaikat vesistössä eri vuodenaikoina. Taimenen liikkeisiin vaikuttavat merkittävästi sen ravintolajien, pienikokoisen kuoreen tai muikun sekä merellä silakan liikkeet. Syönnöstaimen jää varmasti vahvalankaiseenkin verkkoon.

Keväällä, heti jäiden lähdettyä taimenet oleskelevat matalassa tai aivan pintakerroksessa. Sopivia verkkopaikkoja ovat karikoiden rinteet, lahtien suualueet ja vedenalaiset niemekkeet. Pintaverkot kannattaa ankkuroida paikoille, missä vesi virtaa tuulella voimakkaasti. Tällaisia paikkoja ovat niemien ja matalikkojen kärjet, saarten väliset syvännesalmet sekä syvänteiden reuna-alueet. Tuulen suunta vaikuttaa merkittävästi virtauksiin, jotka kuljettavat taimenelle sopivaa ravintoa. Keväällä ja alkukesästä tyynen puolella kumpuaa kylmempää alusvettä pintaan. Vastaavasti myöhäissyksyllä tuuli kuljettaa kylmempää pintavettä.

Syksyllä, ennen jäätymistä taimenta saa verkoilla samanlaisista paikoista kuin keväälläkin. Vesillä joissa tavataan piikkikaloja, taimen hakeutuu kylmässä vedessä kivikkorannoille ja matalikoille. Ne ovat hyviä verkkopaikkoja. Suuret, kutukypsät taimenet hakeutuvat usein lähelle istutuspaikkoja tai sorarannoille ja virtasalmiin.

Syksyllä taimenen pintaverkkokausi on yleensä pidempi kuin keväällä. Varsinkin sisävesillä pintaverkot likaantuvat keväällä nopeasti pyyntikelvottomiksi, koska leväkasvusto lisääntyy runsaassa valossa veden lämmetessä.

Kesällä taimenen saanti on epävarmaa, sillä se oleskelee viileän veden alueella välikerroksessa, jossa on vähemmän valoa ja kalan liikkuminen hitaampaa. Heinä-elokuussa, veden ollessa lämpötilakerrostunut, taimenia voi saada 5-15 m syvyyteen kannatukselle lasketuilla verkoilla. Kesän välivesipyynnissä parhaita paikkoja ovat syvänteet ja niiden väliset “salmet”.

Pohjaverkoilla paras pyyntiaika on hellekesinä elokuussa, jolloin taimen etsii viileää vettä pohjan läheltä. Kirkkaat vedet antavat syvältä paremmin saalista kuin tummat tai sameat vedet. Parhaita pyyntipaikkoja ovat syvännealueiden 10-15 m matalikot ja syvänteisiin ulottuvat, loivat niemekerinteet.

Pintaverkko- ja kesäpyynnissä taimenet kuolevat nopeasti verkkoon. Taimenverkot onkin koettava päivittäin, pintaan lasketut verkot useamminkin.

Talvella matalassa Talvipyynnissä parhaat taimensaaliit saadaan matalasta vedestä, ensi jäiltä. Taimenverkot kannattaa laskea 2-5 m syvyyteen, karikoiden ja niemekkeiden kärkiin sekä syvännealueiden matalikoille. Lumen ja jään vahvistuessa taimensaaliit heikkenevät ja keskitalvella pyynti kannattaa lopettaa.

uikku on lyhytikäinen laji ja suotuisissa olosuhteissa nopeakasvuinen.

Muikkukannat vaihtelevat voimakkaasti ja nyt, vuosituhannen alussa muikkukannat ovat useimmissa vesissä runsaat. Kasvuun vaikuttavat lähinnä muikkukannan tiheys ja käytössä olevat ravintovarat. Muikku on tärkeä osa karujen järvien ravintoketjua ja runsaana esiintyessään tärkeä lohipetokalojen ravinto.

Vapaa-ajankalastajat saavat verkoilla maamme muikkusaaliista lähes 70 %.

Muikun verkkokalastuksesta on paikallisesti haittaa taimenen ja järvilohen vaelluspoikasille sekä reittivesien kuhanpoikasille.

Pyyntisyvyys ja -paikka vaihtelee Keväällä, jäiden lähdettyä muikut ovat nälkäisiä ja syönnöstävät lämpenevästä pintavedestä jopa keskipäivällä. Parhaita paikkoja ovat syvännealueiden läheisyydessä olevat lahtien suualueet, minne muikut kerääntyvät syönnökselle. Järvissä missä on runsaasti särkikaloja ja pikkuahventa, rajautuu pintapyynti yleensä yön pimeimpään hetkeen.Vesissä joihin istutetaan runsaasti taimenen tai järvilohen vaelluspoikasia, syvännealueiden pintaverkot verottavat yleensä liiaksi näitä alamittaisia istukkaita. Näillä vesillä verkot on syytä laskea vähintään 3-4 metrin syvyyteen tai kauemmaksi vaellusreiteistä ja istutusalueista.

Kesällä välivedestä Kesällä kun vedet ovat lämmenneet ja pintaan on kerrostunut lämmintä vettä, verkoilla pyydettävät kookkaammat muikut oleskelevat syvännealueiden harppauskerroksessa. Kesän lämpötiloista ja vesistön koosta riippuen sisävesien harppauskerros on yleensä 5-15 metrin syvyydessä.

Loppukesästä harppauskerros siirtyy syvempään. Elokuun lopulla muikkuverkot lasketaan noin 10 metriä syvempään kuin juhannuksen aikaan. Kirkasvetisissä järvissä muikut oleskelevat päivällä useita metrejä syvemmässä kuin yöllä. Keskikesällä muikkuja saa myös päivällä pohjasta, 15-20 m syvyydestä.

Kesällä muikkuverkot lasketaan kannatukselle, verkkojadan päistä ankkuroiden ja vähintään 10 litran päätykellukkein. Välille laitetaan riittävästi kannatuskohoja, vähintään litra/verkko ja puolen verkon välein. Kannatuskohoissa käytetään solmutonta narua ja sopiva syvyys säädetään kiertämällä narua kohon ympärille. Tällöin vältytään narun sotkeutumiselta ja pintaveden salakka- tai ahvensaaliilta.Voimakas tuuli sekoittaa pintavettä syvemmälle ja muuttaa muikun oleskelusyvyyttä.

Kesän lämpimän veden aikaan muikkuverkot koetaan vähintään puolen vuorokauden välein, etteivät muikut kuole ja pehmene verkkoon. Mikäli verkoista tulee pieniä kuhia tai ahvenia, verkot lasketaan muutamaa metriä syvemmälle.

Syksyllä kutumuikkuja Muikut kutevat parvissa loivien selkä- ja rantamatalien rintauksissa lokakuun puolivälin jälkeen, veden jäähdyttyä noin viiteen asteeseen. Kutusyvyys ja -aika vaihtelevat eri järvissä. Pohjois-Karjalassa tavataan muutamista järvistä myös talvikutuista muikkukantaa. Mätimuikut jäävät lihavam-

Harvat verkot Taimen on voimakas ja sileäpintainen kala. Sen pyynnissä tarvitaan aivan erityyppiset verkot kuin esimerkiksi siian tai kuhan kalastuksessa. Koska taimenen avovesipyynti antaa parhaiten saalista tuulisissa olosuhteissa, veden liikkuessa voimakkaasti, on yläpaulan oltava tukeva ja kantava ja alapaulan riittävän raskas. Pintapyyntiin soveltuu parhaiten solmuväliltään 65-80 mm verkko, jonka lankana on multimonofil tai 0.30-0.40 mm monofil. Sopiva pintaverkon korkeus on 3-6 metriä.

Pohjapyyntiin kesällä soveltuu solmuväliltään 60-70 mm verkko, jossa lankana on 0.25-0.30 mm monofil tai kierrenylon. Pohjaverkon korkeus tulisi olla enintään 3 metriä, jotta taimenet sotkeutuisivat paremmin “pussiin”. Riimutus tai pystylangoitus lisää taimenverkon kalastavuutta. Talviverkot voivat olla kesäverkkoja kevyemmin pauloitetut, koska talvella ei ole voimakkaita virtauksia. Myös langanvahvuus voi olla hieman ohuempi, sillä taimenet liikkuvat jään alla hitaammin ja ovat kylmässä jäykempiä. Samoilla paikoilla talvitaimenen kanssa liikkuu myös haukia ja kookkaita mateita, mikä kannattaa huomioida verkon rakenteessa. Solmuväliltään vähintään 60 mm riimuverkko on paras ratkaisu talvipyyntiin.

Alueilla joissa vielä tavataan luontaisesti lisääntyviä taimenkantoja, kannattaa harkita, kalastaako harvalukuisena kutualueille vaeltavia emotaimenia verkoilla lainkaan.

– Taimenta pyydetään liian tehokkaasti ja liian nuorena.

– Taimenen tuottava pyyntikoko on vähintään 1,5-3 kiloa ja 55-65 cm.

– Käytä taimenen pyyntiin vain solmuväliltään 60-80 mm verkkoja.

– Harkitse kalastatko luontaisia tai uhanalaisia taimenkantoja lainkaan verkolla.

<4m

Muikkuverkon laskusyvyyttä säädellään kannatuskohoilla.

Selkäämistä nopeuttaa lippunarun kiinnittäminen verkon päähän.

Vaikeasti pyydettävä siika pina hieman harvempiin verkkoihin kuin koiraat.

Rehevissä järvissä pohjaverkoilla tapahtuvaa kutupyyntiä haittaavat runsaat kiiski-, särkitai ahvenkannat. Näille vesille on saatavilla sokkeliverkkoja, joissa alaosa on harvempaa verkkoa.

Suuremmilla järvillä muikkua voidaan pyytää muutamia viikkoja sulasta vedestä vielä kudun jälkeenkin.

Myöhäissyksyn muikut syönnöstävät matalilla ranta-alueilla ja pintavesissä.

Kudun jälkeen muikut ovat laihoja ja tarttuvat solmuväliltään hieman tiheämpiin verkkoihin kuin kutumuikut.

Talviverkoilla muikkuja Muikkuja voi pyytää myös jään alta. Talviverkot lasketaan pintaan aivan jään alle, kiristettynä päätypainoilla pitkään avantoväliin. Muikkuverkot koetaan talvella vähintään joka toinen päivä. Kirkkaissa vesissä muikut painuvat kevään lumettomilla jäillä syvänteisiin, noin 20 metrin syvyyteen, mistä niitä saa pohjaverkoilla.

Muikuille erikoispauloitus Hyvä muikkuverkko poikkeaa pauloitukseltaan huomattavasti harvoista verkoista. Muikkuverkon silmä pauloitetaan tavanomaista avoimemmaksi, jolloin yläpaulan pituus on 30-35 metriä (yl. 27 m). Muikkuverkon alapaulan on syytä olla huomattavasti raskaampi ja yläpaulan kantavampi kuin tavanomaisissa verkoissa. Näin estetään muikkujen sotkeentuminen verkkoon ja verkko pysyy pyytävänä tuulivirtauksissa sekä suurillakin kalamäärillä.

Välivesipyynnissä käytetään yleensä 3 m korkuisia ja pohjapyynnissä 1,5-3 m korkuisia, 0,15 mm langan verkkoja.

– Muikkuverkoista voi olla haittaa järvilohen, taimenen ja kuhan poikasille.

– Vältä muikun verkkopyyntiä lohikalojen istutus- ja vaellusalueilla.

– Laske muikkuverkot yli 4 m syvyyteen järvilohi- ja taimenalueilla.

S

uomessa tavataan puolenkymmentä alkuperäistä siikamuotoa. Näistä merialueen vaellussiika ja järvien planktonsiika ovat nopeakasvuisia ja niiden saaliit perustuvat nykyisin lähes täysin poikasistutuksiin. Istutusten tuottoa voitaisiin merkittävästi lisätä suurentamalla verkkojen silmäkokoa.

Hidaskasvuisia siikamuotoja ovat merialueella karisiika ja sisävesien vaellussiika, näiden kannat ovat usein ylitiheitä. Lisäksi etelärannikolla tavataan tavoiltaan karisiian tyyppistä saaristosiikaa, Satakunnassa ja Kaakkois-Suomessa järvisiikamuotoja sekä Koillis-Lapissa kookasta pohjasiikaa.

Verkkokalastus on tärkein siiankalastusmuoto; vapaaajankalastajien siikasaaliista 90 % saadaan verkoilla.

Verkkokalastuksen ongelmana on liian nuorina pyydetyt nopeakasvuiset siikaistukkaat. Hidaskasvuisten siikojen pyynti tiheäsilmäisillä verkoilla aiheuttaa paikoin merkittävää haittaa istutetuille kuha- ja taimenkannoille.

Siikaa kudulta Lähes kaikki kookkaat siikamuodot liikkuvat pääasiassa pinta- ja välivedessä.Tämä tekee siiankalastuksen ajoittain vaikeaksi. Varsinkin sisävesien planktonsiian ja merialueen vaellussiian pyynti vaatii tietoa oikeasta pyyntisyvyydestä ja paikasta. Järvien tuppisiika ja merialueen karisiika ovat pohjaravinnon käyttäjinä helpommin pyydettävissä pohjaverkoilla.

Hyvillä kuha- ja taimenvesillä siianpyynti tulee kesällä keskittää syvänteisiin. Helleaikana ja loppukesällä sisävesien siiat painuvat yli 10 m syvyyden viileään veteen. Hyviä saaliita saattaa saada planktonsiikavesien supposyvänteistä kirkkaina päivinä pohjaverkoilla tai välivedestä.

Myös tuppisiikaa voi pyytää keskikesällä syvänteiden ja karikoiden rinteistä, noin 15 m syvyydestä. Kesällä siikaverkot kannattaa laskea vain lyhyeksi ajaksi, sillä verkkoihin kertyy nopeasti levää ja siika on herkkä kuolemaan verkkoon. Sisävesien tuppisiian pyynti onkin parasta tehdä myöhäissyksyn kutupyyntinä matalilla pohjaverkoilla.

Tähän parhaita alueita ovat sora- ja hiekkarannat sekä matalikot.

Planktonsiikaa on istutettu runsaasti lampiin ja pikkujärviin, missä ne yleensä kasvavat hyvin, eikä niiden pyynti haittaa muita kalalajeja. Pienvesistä siikoja saa kesäpyynnissä pesäverkoilla tai syvänteiden pohjapyynnillä. Paras pienvesien pyyntiaika on loka-marraskuussa sekä ensijäiltä, jolloin planktonsiiat liikkuvat aktiivisesti. Jos istutusmäärä ei ole ollut liian suuri (<15 kpl/ha/v), saattavat siiat kasvaa useamman kilon painoiseksi.

Talvella plaktonsiikoja saa syvännealueiden pintavedestä aivan jään alle kohotetuilla verkoilla.

Loppusyksyn kutusiika tulee sora- ja kivipohjille, lähelle rantaa.

Merialueella, mm. Selkämerellä, saadaan hämäräajan kesäpyyntinä hyviä siikasaaliita ajo- ja pintaverkoilla. Kookas vaellussiika kannattaa pyydystää harvoilla pesäverkoilla. Parhaita paikkoja ovat rantojen ja matalikkojen syvät rinteet sekä jokisuistojen edustan saarten ja niemien kärjet.

Karisiialle parhaita kesäpaikkoja ovat matalikkojen syönnösrinteet. Parhaat saaliit saa vesien kylmettyä lokamarraskuun vaihteessa kutumatalikoilta ja -karikoilta.

Ohut lanka ja oikea silmäharvuus Siian pyynnissä on tärkeää verkon oikea solmuväli ja langan paksuus. Karisiialle sopiva solmuväli on pyyntivedestä riippuen yleensä 35-40 mm ja tuppisiialle 30-38 mm.

Yleisvahvuutena pikkusiikaverkoissa käytetään 0.15 mm lankaa. Talvisaalista saa lisättyä 0.12 langalla. Matalikko- ja rantaverkoiksi kutupyyntiin sopii 1,5-1,8 m, ns. käsiverkkokorkeus. Pikkusiian pyynnissä on huomioitava, että useat kalastusalueet ovat asettaneet solmuvälirajoituksia, etenkin talvikalastukseen.

Merialueen vaellussiian ja sisävesien planktonsiian pyynnissä sopiva solmuväli on yleensä 50-60 mm. Kudulle nousevia vaellussiikoja tavoitellaan vielä suuremmalla silmäkoolla. Tiheää ja hidaskasvuista planktonsiikakantaa on syytä harventaa jo 40-45 mm verkoilla. Kalastettaessa vaellus- ja planktonsiikoja langan paksuus on 0.15-0.17 mm. Suurien siikojen pinta- ja välivesipyynnissä 60-70 mm solmuvälisissä verkoissa tarvitaan 0.20 mm lanka.

Yleisverkkona kookkaille siioille on 3 m:n korkeus hyvä, mutta pinta ja välivesipyynnissä voi käyttää korkeampia verkkoja. Talvipyynnissä käytettävät verkot voivat olla kevyemmällä alapaulalla ja vähemmän kantavalla yläpaulalla varustettuja kuin kesäverkot.

– Nopeakasvuiset siikaistukkaat pyydetään verkoilla liian nuorina.

– Siikojen verkkokalastus voi haitata taimen- ja kuhakantojen hoitoa.

– Kalasta merellä nopeakasvuista vaellussiikaa tai järvissä planktonsiikaa solmuväliltään vähintään 5060 mm verkoilla.

– Kalasta kuha- ja taimenvesillä siikoja kesäisin vain syvänteistä.

– Vältä talvella siikaverkkojen pitoa taimenvesillä matalassa ja kuhavesillä syvänteissä.

Verkkokalastus uhkatekijänä

Ahventa ja särkeä

V

U

anhan viisauden mukaan verkot lasketaan kalan tielle. Nykyisin vesissämme on joitakin kalalajeja ja useita kalakantoja, joiden osalla näin ei saa tehdä.

Uhanalaisten kalalajien ja kalakantojen liian tehokasta tai nuoriin yksilöihin kohdistuvaa verkkokalastusta on syytä rajoittaa.

Eräät meritaimenkannat ja Vuoksen vesistön nieriä ovat uhanalaisia ja Inarinjärven nieriän kalastus on istutusten varassa.

Saimaan järvilohikannan perimän ylläpito ja kalastettavan kannan lisääminen edellyttävät verkkokalastuksen ohjaamista nykyistä tehokkaammin.

Järvilohta istutetaan Saimaan lisäksi lähes kaikilla muillakin suurilla vesistöalueilla.

Järvilohen vaellusreitit Saimaan vesistössä. Kalan kuvin on merkitty nieriän ja harjuksen esiintymisalueet. Vältä näillä vesialueilla verkkokalastusta.

alueilla. Näiden verkkojen käyttöä tulee välttää erityisesti kesäkuussa ja päävaellusreitillä koko avovesikauden, aina lokakuulle asti, jolloin järvilohi vaeltaa vilkkaimmin. Pinta- ja välivesipyynnissä järvilohivesillä on käytettävä vähintään 65 mm verkkoja. Näin saadaan nykyistä parempi tuotto istutuksista ja turvataan emokalojen vaellus mahdollisille kutualueille. Jos kalavesilläsi elää uhanalainen nieriä, pidättäydy verkkokalastuksesta yli 15 metrin syvännealueilla sekä syysrauhoituksen aikana mahdollisilla kutualueilla. Käytä nieriän istutusalueilla solmuväliltään vähintään 55 mm verkkoja yli 15 metrin syvyysvyöhykkeellä. Muista lohensukuisista petokaloista poiketen pikkunieriät tarttuvat hampaistaan harvoihin ohutlankaisiin verkkoihin.

Vesillä missä verkkoosi voi tarttua meri- tai järviharjus, käytä karikoilla ja matalikoilla solmuväliltään vähintään 45 mm verkkoja. Harjusvesillä voit siian kutupyyntiä jatkaa hienoilla hiekkapohjilla, sillä harjus oleskelee yleensä karkeammalla kivikko- tai sorapohjaisella alueella. Harjusvesillä verkkopyynti on kiellettyä huhti-toukokuussa luotojen ja saarten rantaalueilla sekä virta-alueilla. Eräät kalastusalueet ovat kartoittaneet harjusten hoitoalueet, joissa verkkokalastus on syytä lopettaa kokonaan

Särysverkot lahtivesille Särjen verkkopyynti on tuloksellisinta keväällä, kun särjet kokoontuvat lahtialueille kudulle. Kesällä särkikalat oleskelevat hajallaan ja osin pintavesissä. Syksyllä vesien jäähdyttyä särjet kerääntyvät taas parviin. Tällöin parhaita pyyntialueita ovat matalien sisälahtien pienet, 3-5 metrin syvänteet ja syvännerinteet.

Särki painuu kylmässä vedessä aivan pohjaan, joten samoilta paikoilta voi pyytää myös talviverkoilla. Talvipyynti on kuitenkin helpompaa syöttikatiskalla. Särjen verkkopyyntiä kannattaa välttää lohikalojen istutusalueiden lähistöllä.

Ahvenen tuottoisinta verkkopyyntiä on keväinen kutupyynti. Verkot lasketaan kutupyyntiin kivikkorinteisiin tai soramatalikoille. Merellä kutuahven hakeutuu sisälahtiin ja suurjärvillä matalammille alueille. Ahvenen kutupyynnistä ei yleensä ole haittaa kalaistutuksille, kunhan välttää istutusalueita. Istutusvesillä kutuahventa kannattaa pyytää katiskalla.

Keskikesän helteellä ahven nousee lämpöiseen veteen rannoille, matalikoille ja karikoille, joista sitä saa hämärän aikaan verkolla. Verkot lasketaan vain lyhyeksi aikaa, sillä ahven kuolee lämpimässä vedessä nopeasti verkkoon. Kuhavesillä ahvenen verkkokalastus on syytä rajoittaa vain ranta- ja lahtivesille, sillä selkämatalikoilla liikkuu myös keskenkasvuisia kuhia.

Syksyllä ahvenet painuvat pohjaan syvänteiden rinnealueille, joista niitä voi saada myös verkoilla. Talvella ahven liikkuu hyvin vähän ja varoen, eikä verkolla saa kuin satunnaisia kaloja. Kuhavesillä syys- ja talvipyynnissä alamittaisilla kuhilla on taipumus jäädä ahvenverkkoihin, joten tällaisesta pyynnistä on syytä luopua.

Matalat käsiverkot

Meri- ja järviharjuksen kannat ovat taantuneet niin, että esiintymisalueilla se edellyttää paikallista verkkokalastuksesta luopumista.

Kalastuslaki kieltää pitämästä verkkoja vedessä, jos pyydys sopii rauhoitetun kalan pyyntiin. Tämä koskee erityisesti verkkokalastusta Vuoksen vesistön nieriäalueilla, paikallisesti harjuksen kevätrauhoitusta, kalastusta kalatiessä ja -väylässä sekä verkkokalastusta lohipitoisissa joissa tai virtapaikoissa lohikalojen rauhoitusaikana.

Ahvenen ja särjen verkkopyynti onnistuu parhaiten matalilla 1,2-1,8 m käsiverkoilla. Matalista pohjaverkoista on vähiten haittaa lohikalojen istukkaille ja niistä on helppo irrottaa saaliskalat. Solmuväli valitaan saaliskalojen koon mukaan.Yleensä särkiverkon solmuväli on 20-30 mm, joillakin karuilla vesillä jopa 45 mm. Ahvenverkon solmuväli on yleensä 35-45 mm, mutta paikoin merialueella kookasta ahventa saa 55 mm verkolla.

Etenkin särki mutta myös ahven on tarkka oikeasta solmuvälistä. Ohut lanka kalastaa tehokkaammin, mutta varsinkin särkialueilla liikkuu myös haukia, jotka repivät liian ohuen havaslangan. Sopivin lankavahvuus on 0.17 mm. Karkeat kutusärjet ja aktiiviset kutuahvenet jäävät myös 0.20 mm lankavahvuuden verkkoon.

Harkitse missä ja mitä pyydät Arvokkaiden kalakantojen säilyttäminen myös tulevaisuudessa pyydettävinä kohteina edellyttää verkkokalastajilta vastuuta ja tarkkaa harkintaa. Eräiden lajien kuten järvilohen ja meritaimenen nykyiset saaliit perustuvat lähes täysin istutettuihin kaloihin. Istutusten onnistumiseen vaikuttaa ratkaisevasti verkkokalastus.

Ota selvää pyyntialueesi kalakannoista, ennen kuin kalastat!

Vältä järvilohialueilla erityisesti muikkuverkkojen käyttöä pintapyynnissä (0-4 m pinnasta) sekä tiheiden, alle 55 mm verkkojen käyttöä järvilohien vaellus-

seimmissa vesissä särkikalakannat ovat lisääntyneet. Vesien rehevöitymisen lisäksi lisääntymistä on edistänyt petokalojen voimakas pyynti. Särki ja pieni lahna ovat käyttökelpoisia rehevissäkin vesissä kylmän veden aikaan. Maamme särkisaaliista puolet pyydetään verkoilla.

Ahventa saadaan verkkopyynnillä merialueelta sekä suuremmilta sisävesiltä, missä se on riittävän kookasta verkoilla pyydettäväksi. Ahvensaaliista vain neljännes pyydetään verkoilla.

Ahven soveltuukin paremmin katiska- ja vapakalastukseen kuin verkkopyyntiin.

Ohutlankaisten ja tiheäsilmäisten verkkojen käyttö soveltuu huonosti yhteen useimmilla vesillä toteutettavien muiden lajien istutusten kanssa. Verkkokalastajan onkin hyvin tarkkaan harkittava mihin ja milloin laskee tiheät, 24-54 mm solmuväliset verkot. Useat kalastusalueet ovat rajoittaneet välikoon verkkojen käyttöä yli 5 metrin syvyysalueella tai rajoittaneet tiheiden, alle 55 mm verkkojen käyttöä talvikalastuksessa.

– Huomioi kalastuslain rajoitukset nieriä- ja harjusvesillä.

– Arvokkaiden ja uhanalaisten kalakantojen säilyttäminen edellyttää sinulta verkkokalastajana erityistä harkintaa.

– Vältä solmuväliltään 24-54 mm verkkojen käyttöä nieriä- ja järvilohivesillä sekä uhanalaisten taimenkantojen tärkeillä syönnösalueilla ja vaellusreiteillä.

– Harkitse mihin ja milloin lasket tiheitä ahven- tai särkiverkkoja.

– Vältä alle 54 mm verkkokalastusta lohikalojen istutus- ja liikkumisalueilla.

– Vältä ahvenen verkkokalastusta kuhavesillä, kalasta ahventa mieluummin katiskalla.

– Kalasta särysverkoilla vain lahdissa ja rantavyöhykkeessä.

Käsittele näin

Verkkosaaliin käsittely

–

S

aaliin laadun kannalta verkkopyynti on ongelmallisempaa kuin katiska- tai rysäpyynti tai koukkukalastus. Verkossa kala stressaantuu ja siksi säilyy huonommin.

Kala myös kuolee helposti verkossa.Verkkokalan laatua voi kuitenkin parantaa oikealla käsittelyllä.

Koe verkot usein Tärkeintä on kokea verkot niin usein, että kala ei ehdi kuolla. Sopiva pyyntiaika riippuu mm. lämpötilasta, vuodenajasta ja kalalajista. Lyhyimmillään koentaväli on kesälämpimällä ja pisimmillään talvella. Verkossa kuolevat herkimmin päästään verkonsilmiin takertuvat kalalajit. Kun kala stressaantuu, niin maitohappo lisääntyy. Hapensaannin estyessä seuraa tukehtuminen.

Yksiselitteistä jakoa verkkoon herkästi kuolevista ja toisaalta elävinä pysyvistä kaloista on hankala tehdä. Kuha on hyvä esimerkki verkonsilmien kohtalokkuudesta. Lahna puolestaan kuuluu selviytyjiin. Vertailemalla näiden kalojen rakennetta tukehtumisherkkyys selittyy ainakin osaksi. Alapaulan lähelle jääneet kalat saattavat kuolla herkemmin saadessaan rimpuilullaan pohja-ainekset liikkeelle. Näin käy todennäköisimmin rehevissä vesissä. Merialueella kilkit löytävät usein alapaulaan kuolleen kalan ja jättävät siihen jälkensä.

– – – – – –

verkkokalat

Jo verkkoa nostaessasi tainnuta ja verestä suuret elävät kalat ja jos mahdollista pienemmätkin. Tällöin verkkoon ei tule kalojen rimpuilun aiheuttamia lisäreikiä. Talvipakkasilla paras verestyshetki on vedestänoston yhteydessä.

Käsittele ensin elävät ja arvokkaimmat kalat.

Aloita helpoimmin irrotettavista ja painavista kaloista, niin saat suurimman osan saaliista nopeasti jatkokäsittelyyn. Jäljelle jääneiden kalojen irrottaminen helpottuu samalla.

Avaa ja käsittele viivyttelemättä silmän läpi työntämäsi kalat (mm. siiat), sillä kovakourainen käsittely nopeuttaa niiden hajoamista.

Pienten parvikalojen, kuten muikun päästäminen verkosta sujuu parhaiten useamman avustajan kanssa. Älä anna saaliin jäätyä, lämmetä tai kuivua vaan suojaa se – vaikka se olisi kiinni vielä verkossakin.

Varaa laadultaan parhaat kalat vaativimpiin tarkoituksiin.Verkkoon kuolleet kalat voit useimmiten käyttää, mutta tee se viivyttelemättä. Lajittele saaliisi, jotta hyvin säilyvien kalojen joukkoon ei joutuisi huonosti säilyviä.

Tainnuta, verestä, perkaa, jäähdytä –

–

Stressiin kuollut kala säilyy huonosti. Sen kuolinjäykkyys jää lyhyeksi ja bakteerien toiminnalle muodostuu suotuisa ympäristö. Stressitilan katkaiset tainnuttamalla kalan napakalla iskulla päähän, aivojen kohdalle.

Verestä (laske veret, pistä, teurasta) kala heti tainnutuksen jälkeen katkaisemalla sydämen ja kidusten välinen verenkierto. Tähän riittää pisto kapealla veitsellä valtimokeon eteen. Veri valuu tehokkaimmin ulos kalan ollessa vedessä. Odota että sydän pumppaa veren pois ja käsittele kala vasta sitten.Veri on hyvä bakteerien kasvualusta.Verestetyn kalan file säilyy hyväkuntoisena 2-3 päivää pitempään kuin verestämättömän kalan file. -Perkaa, huuhtele ja jäähdytä kala niin nopeasti kuin työolosuhteet suinkin sallivat. Ihannelämpötila kalan kuljettamiselle ja säilytykselle on lähellä + 0-astetta

Verkkokalastajan säännöksiä Kalastusluvat Meressä olevaa yleisvettä lukuunottamatta verkkokalastaja tarvitsee aina vesialueen omistajan luvan. Järvien yleisvesissä lupa verkkokalastukseen on saatava kalastusalueelta.

Suurin osa vesialueista on yhteisiä ja niitä hallitsevat vesialueiden osakkaiden muodostamat kalastuskunnat.

Mökkitonttiin kuuluu usein osuus yhteiseen vesialueeseen, jolloin mökkiläinen on kalastuskunnan osakas.

Osakkaalla on oikeus kalastuskunnan määräämällä tavalla ja maksuilla (pyydysmerkit) harrastaa mm. verkkokalastusta kalastuskunnan vesillä.

Vesiä omistamattomilla vakinaisilla asukkailla tai kesämökkiläisillä on kalastuslain 9 §:n perusteella yleensä oikeus saada vesialueen omistajan lupa verkkokalastukseen asuin- tai kesämökkipaikkakuntansa kalavesillä.

Tietoa verkkokalastuslupien myynnistä saa kalastuskunnan esimieheltä tai alueelliselta kalatalouskeskukselta. Lupia myyvät yleensä myös paikalliset kalastustarvikeliikkeet.

Verkkokalastus on kielletty • joen sekä meren ja järven kapeikkojen ja salmien syvimmällä kohdalla olevassa valtaväylässä, jonka leveys on yleensä 1/3 joen, salmen tai kapeikon leveydestä ja jossa on liikennettä tai uittoa tai jota

KALOJEN ALIMMAT MITAT Seuraaville luonnonvesistä pyydetyille kaloilla on määrätty alimmat mitat (leuasta yhteen puristetun pyrstöevän kärkeen), jotka saaliiksi otettavien kalojen tulee täyttää: merilohi 60 cm, Oulun ja Lapin läänien sisäiset aluevedet 50 cm meritaimen, järvitaimen ja järvilohi 40 cm, samoin nieriäVuoksen vesistöalueella ja Inarinjärvessä

• • •

kala pääasiallisesti käyttää kulkutienään, jokien suualueilla meressä tai järvessä olevassa kalaväylässä, kalatiessä sekä 100 metrin matkalla sen tai muun kalan kulkua turvaavan laitteen ylä- ja alapuolella ja voima- tai muun laitoksen kanavassa ja 100 metriä vesistön poikki rakennetun padon alapuolella.

Kalastaessa otettava huomioon • On vältettävä kalastusta yleisessä kulkuväylässä, joka on virallisin väylämerkein merkitty vesistöön ja/tai karttaan.

• On vältettävä sellaisten pyydysten käyttöä, jotka tarpeettomasti vahingoittavat tai tuhoavat kaloja tai vaarantavat kalakantaa, kalastusalue voi rajoittaa luvallisten pyydysten käyttöä.

• Silmäkoko silakkaa, kilohailia, muikkua ja kuoretta meressä pyydettäessä on vähintään 16 mm, meritaimenta ja lohta pyydettäessä 157 mm ajoverkossa ja pintaan tai pinnan läheisyyteen ulottuvassa ankkuroidussa verkossa, kalastusalue voi antaa muita määräyksiä koskien verkkojen silmäkokoa.

• Kalojen rauhoitusajat ja kalojen alimmat mitat, kalastusalue voi määrätä vesialueilleen suurempia alamittoja kuin kalastusasetuksessa säädetään.

• Kalastuksessa on vältettävä tarpeettoman häiriön aiheuttamista ranta-asukkaille.

• Vuoksen vesistöalueella maa- ja metsätalousminiskuha 37 cm harjus 30 cm Kalojen tuottava pyyntikoko on lähes poikkeuksetta suurempi kuin kalastusasetuksessa määritelty alamitta.Alamitta ei turvaa kalojen selviytymistä lisääntymiskokoisiksi, puhumattakaan laadultaan ja määrältään parhaan saaliin takaavasta pyyntikoosta. Kalastusalueilla on mahdollisuus määrätä kalavesillään kaloille suurempia alamittoja, kuin mitä lainsäädäntö edellyttää.

teriö on rajoittanut verkkokalastusta NATURAan kuuluvilla saimaannorpan suojelualueilla

Verkkojen merkintä Jos pyydykset voivat häiritä liikkumista veneellä tai muuta vesistön luvallista käyttöä, ne tulee merkitä selvästi.

Selvänä merkkinä pidetään vähintään 1.5 metriä vedenpinnan yläpuolelle ulottuvaa salkoon kiinnitettyä neliönmuotoista lippua, jonka sivun pituus on vähintään 30 cm. Veden pintaan tai pinnan läheisyyteen lasketun, ankkuroidun verkkojadan ulompi pää pitää merkitä kahdella päällekkäisellä lipulla, samoin ajoverkon molemmat päät.

Lisäksi verkkojadan suunta tulee osoittaa yhdellä tai useammalla selvästi erottuvalla merkillä. Yleisen kulkuväylän ulkopuolella olevan, selvästi merkityn pyydyksen yli kulkeminen on kielletty eikä konevoimalla kulkeva alus saa tulla 50 metriä lähemmäksi tällaista pyydystä.

Pyynnin päätyttyä • Kalastuksen päätyttyä verkkojen lisäksi tulee poistaa verkkomerkit ja muut kalastukseen käytetyt tarvikkeet.

• Pyydyksiä ei saa säilyttää niin, että riista- tai muut eläimet voivat joutua niihin.

KALOJEN RAUHOITUSAJAT Seuraavilla kaloilla on rauhoitusajat, jolloin niiden pyynti verkolla on kielletty: meri- ja järvilohi sekä meri-, järvi- ja purotaimen 1.9. – 30.11. joessa, purossa ja virtapaikassa nieriäVuoksen vesistöalueella 11.9. – 15.11. harjus 1.4. – 31.5. lukuunottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia

Maa- ja metsätalousministeriö Lupaohjeita verkkokalastajalle 18-64 -vuotiaiden verkkokalastajien pitää maksaa kalastuksenhoitomaksu.

Iästä riippumatta verkkokalastaja tarvitsee pääsääntöisesti myös kalastusoikeuden haltijan luvan. Suorittamalla pelkästään kalastuksenhoitomaksun voi kalastaa yleisellä vesialueella meressä, jossa kotitarve- ja virkistyskalastus on vapaata. Alle 18-vuotias tai 65 vuotta täyttänyt voi kalastaa edellä mainitulla yleisellä vesialueella ilman kalastuksenhoitomaksua.

Sinun ei tarvitse maksaa kalastuksenhoitomaksua, jos: • olet alle 18-vuotias tai 65 vuotta täyttänyt • olet mukana ainoastaan apulaisena (kuten verkonsoutajana) etkä käsittele pyyntivälineitä pyyntitapahtuman yhteydessä • kalastat vain Ahvenanmaalla; siellä on voimassa oma kalastuslaki • kalastat ainoastaan onkimalla tai pilkkimällä Kalastuksenhoitomaksun voi maksaa kalenterivuoden tai 7 vuorokauden kalastusjakson ajalle.

Koko kalenterivuoden 2000 maksu on 90 mk. Maksu on voimassa 31.12.2000 asti.

7 vuorokauden kalastusjakson maksu on 25 mk. Maksu on voimassa 7 vuorokautta maksupäivästä tai muusta maksuhetkellä kuittiin merkitystä päivästä alkaen.

Kalastuksenhoitomaksun voit maksaa tilille Leonia 800016-10210 Kalastuksenhoitomaksu on henkilökohtainen ja se on maksettava ennen kalastuksen aloittamista. Maksaa voit pankin ja pankkipalveluja tarjoavan postin asiakaspalvelussa, läänin kassaan, maksuautomaatilla tai kotimikrolla.

Kuitti on todistus maksetusta kalastuksenhoitomaksusta. Kalastaja on velvollinen hankkimaan kuitin maksamisen yhteydessä, ja näyttämään sen vaadittaessa viranomaiselle tai muulle kalastusta valvovalle henkilölle. Alle 18vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden on tarvittaessa pys-

tyttävä todistamaan ikänsä luvantarkastuksen yhteydessä.

Läänikohtainen viehekalastusmaksu Läänikohtainen viehekalastusmaksu antaa mahdollisuuden kalastaa yhden läänin vesialueilla yhdella vavalla, kelalla ja vieheellä. Vetouistelussa saa lisäksi käyttää yhtä painoviehettä tai syvääjää. Luvan voi lunastaa useampaan lääniin.

Läänikohtaisen viehekalastusmaksun lisäksi on maksettava myös kalastuksenhoitomaksu.

Läänikohtainen viehekalastus on kielletty tietyillä alueilla, kalastuskieltoalueista saa tietoa alueellisten työvoima- ja elinkeinokeskusten kalatalousyksiköistä.

Vuonna 2000 läänikohtainen viehekalastusmaksu on 150 mk kalenterivuodelta tai 35 mk 7 päivän kalastusjaksolta. Lyhytaikainen 7 vuorokauden jakso alkaa maksupäivästä tai maksuhetkellä kuittiin merkitystä päivästä. Maksu on henkilökohtainen. Alle 18-vuotias tai 65 vuotta täyttänyt saa harjoittaa viehekalastusta ilman maksua.

Läänikohtaisen viehekalastusmaksun voit maksaa seuraaville Leonian tileille: Etelä-Suomen lääni 800018-29515 Länsi-Suomen lääni 800013-29528 Itä-Suomen lääni 800017-29573 Oulun lääni 800015-29609 Lapin lääni 800010-29612 Mihin maksuista kertyneet varat käytetään?

Kalastuksenhoitomaksuvaroista on viime vuosina osoitettu vuosittain noin 40 miljoonaa markkaa kalatalouden edistämiseen. Määrärahoja on myönnetty sekä kalavesien hoitotoimintaan ja sitä palvelevaan valistustoimintaan että kalastusalan järjestöjen ja kalastusalueiden toiminnan tukemiseen. Kaiken kaikkiaan varoista käytetään vuosittain noin kolmannes suoranaisiin kalakantojen hoitotoimenpiteisiin.

Viehekalastusmaksuista kertyy vuosittain vajaa 10 miljoonaa markkaa. Nämä rahat palautetaan vesialueiden omistajille.

KESTÄVÄN VERKKOKALASTUKSEN PERUSTEET Toimittaja: Tekstit: Piirrokset: Diakuvat: Työryhmä: Tietolähteet: Julkaisijat:

Yhteistyötahot: Tukijat: Ulkoasu: Kirjapaino:

Sulo Tiainen Ilkka Mäkelä, Ilkka Sailo, Risto Tarikka Jakke Haapanen Risto Tarikka, Sulo Tiainen Veli Autti, Pekka Kaskela, Ilkka Mäkelä, Risto Tarikka ja Sulo Tiainen Verkkokalastus sekä muut RKTL:n ja kala- ja riistahallinnon julkaisut Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö ry, Suomen Kalamiesten Keskusliitto ry, Svinhufudintie 11, 00570 Helsinki 09-2289 130, Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliitto ry, Hiekkakuja 1 C, 33230 Tampere 03-212 6543, Suomen Urheilukalastajain Liitto ry, Sulkapolku 3, 00370 Helsinki 09-5611 322 Maa- ja metsätalousministeriö Hämeen TE-keskus, Kaakkois-Suomen TE-keskus, Pohjois- Karjalan TE-keskus, Maa- ja metsätalousministeriö Markkinointipörssi Oy, Heikki Hjelt Hansaprint Oy, 2000

Osoitteita Maa- ja metsätalousministeriö, kala- ja riistaosasto, PL 30, 00023 VALTIONEUVOSTO, 09-1601 Merenkulkulaitos, PL 171, 00181 Helsinki, 020 4481 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, PL 6, 00720 Helsinki, 0205-7511 Uudenmaan TE-keskus, PL 15, 00241 Helsinki, 09-2534 2111 Varsinais-Suomen TE-keskus, PL 592, 20101 Turku, 02-210 0400 Hämeen TE-keskus, PL 20, 13101 Hämeenlinna, 03-851 5750

Kaakkois-Suomen TE-keskus, PL 1041, 45101 Kouvola, 05-21171 Etelä-Savon TE-keskus, PL 164, 50101 Mikkeli, 015-466 4011 Keski-Suomen TE-keskus, PL 44, 40101 Jyväskylä, 014-410 4718 Pohjois-Savon TE-keskus, PL 2000, 70101 Kuopio, 017-6175 111 Pohjois-Karjalan TE-keskus, PL 8, 80101 Joensuu, 013-246 4580 Pohjanmaan TE-keskus, PL 131, 65101 Vaasa, 06-329 6300 Kainuun TE-keskus, Kalliokatu 4, 87100 Kajaani, 08-61 631 Lapin TE-keskus, PL 8020, 96101 Rovaniemi, 016-329 4790