

PEHMOVIEHEET hauen kalastuksessa
HAUEN UISTELIJAN värisuora
Suomen VAPAA-AJANKALASTAJAT

HAUKIPEHMON HISTORIA
Pehmovieheiden nousun taustalta löytyy kaksi tekijää. Ensimmäisenä on pehmeiden materiaalien ja valmistustekniikoiden kehittyminen.
Vuosituhannen alun väriä päästävistä ja uistinrasioita sulattavista materiaaleista on päästy eroon ja maalaustekniikoiden kehityttyä pehmovieheistä on saatu kestävämpiä, eloisampia, käyttäjäystävällisempiä ja yksityiskohtaisempia tuotteita. Lisäksi pehmovieheiden valmistaminen on kovia vieheitä edullisempaa ja ne saadaan myytyä ilman koukkuja. Mikä on ainakin markkinamiesten mieleen.
Pehmovieheiden rynnistystä hauenkalastajien pakkeihin taas edesauttoi jigiruuviksi kutsuttu kierteelle väännetty rautalanka. Jigiruuvi toimii tärkeänä linkkinä, jolla pehmeä ja runkolangaton viehe saadaan ripustetuksi viehelukkoon.
tulvi markkinoille laajoilla värikartoilla ja kiihkon valtaama kalastava kansa hamusi kumia kuin hullu juustoa. Moni myös innostui valamaan vieheitä itse.
KOOKKAITA VIEHEITÄ
KIIHKON VALTAAMA KALASTAVA KANSA
HAMUSI KUMIA KUIN HULLU JUUSTOA.
Tästä eteenpäin pehmoviehekalastus pyörikin jo omalla painollaan. Tuotantokustannuksiltaan edullisia vieheitä voitiin tehdä pienellä riskillä ja laajalla värikartalla. Ja kun vieheet vielä osoittautuivat kalastaviksi, oli kuvio valmis: Erimallisia runkoja
Pehmovieheiden myötä haukivieheiden koko on kasvanut, ja itse asiassa jatkaa kasvuaan koko ajan. Nyt mennään 30-35 sentin tuntumassa isoimpien ollessa puolimetrisiä. Yleisin koko on silti 20-25 senttiä tätä isompien kuuluessa erikoistilanteisiin ja erityisesti suurhaukien pyyntiin keskittyneiden kalastajien repertuaariin. Vaikka perinteisiin vieheisiin verrattuna 20-senttinenkin viehe on kyllä varsin kookas. Hauki on kuitenkin petokaloistamme kyltymättömin ja suuruudenhulluin iskien ahnaasti lähes itsensä kokoisiin vieheisiin. 20-senttisestä vieheestä saa usein irrotella puolikiloisia hauenpuikkoja, eikä ole tavatonta sekään, että yli 30-senttiseen järkäleeseen paukauttaa kiinni kiloinen hauki. Välillä tekisikin mieli kysyä hauelta, minkä osan vieheestä se ajatteli syövänsä? Vieheen kokoa ei siis kannata kavahtaa, sillä iso hauki usein valitsee mieluummin kookkaan suupalan. Vaikka tarjouksen osuessa
Aloittelijalle
Aloittelijan pehmovieheet
Pehmovieheitä hankkiessa kannattaa etukäteen miettiä, millä niitä aikoo heittää. Omalle vavalle liian painavat vieheet jäävät helposti pakkiruusuiksi, vaikka kalastavia olisivatkin.
40-60 gramman haarukasta löytyy iso joukko kalastavia vieheitä, joita heittää helposti suspijigeille ja muille keskikokoisille haukivieheille tarkoitetulla kalustolla. Usein näiden nimessä seisoo kokoa kuvaava S, Jr. tai muu veljeskatraan junioria kuvaava etuliite. Vieheiden pituus tässä kokoluokassa vaihtelee 17-20 sentin välillä.
Sanasto
Sanasto:
HAUKIPEHMO, PEHMOVIEHE: Pehmeästä materiaalista valmistettu kookas haukiviehe. Jigistä haukipehmon erottaa lähinnä vieheen isompi koko. Monesta haukipehmosta tehdään myös pienempiä ahvenelle ja kuhalle tarkoitettuja kokoja, joista puhutaankin jigeinä.
SHAD, SHÄDI: Engl. Silli. Vieheteollisuudessa shad taas kuvaa litteäkylkistä ja korkeaprofiilista viehettä, esimerkiksi Rapala Shad Rap. Haukipehmoissa termi on Suomessa vakiintunut lapiopyrstöisten ja kalanmallisten pehmovieheiden yleisnimeksi, vaikka maailmalla shadilla tarkoitetaan lähinnä litteänmallisia, korkeaprofiilisia lapiopyrstöjigejä.
SIRPPIPYRSTÖ: Sirppipyrstöllä tarkoitetaan yksinkertaisesti sirppipyrstöistä haukipehmoa. Usein pyrstö on suhteettoman iso ja eloisa rungon ollessa esimerkiksi ankeriaan, mateen tai tavallisen kalan ruumiin mallinen.
JIGIRUUVI: Ruostumattomasta rautalangasta väännetty harva kierre, jonka päässä on lenkki. Ruuvi kierretään pehmovieheen päähän nokkalenkin virkaa tekemään.

Tästä seuraava kokoluokka löytyy 80-100 gramman kieppeiltä ja vieheillä on mittaa 22-25 senttiä. Tämänkokoisten vieheiden heittämiseen on mielekästä hankkia jo viehepainoille sopiva vapa.
JIGIRUUVILLA pehmeä viehe saadaan ripustetuksi viehelukkoon.
PEHMOVIEHEIDEN kevytsarjalaisia 30-60 gramman haitarissa. Ylhäällä 20 cm Captain Ollien Ipana, Pike Shad Junior 18 cm, Westin Bull Teez 18 cm ja 16 cm McRubber Jr.
RIGI: Pehmoviehe koukutetaan erillisellä sopivan pituisen tapsin päässä olevalla koukulla. Tätä kutsutaan rigiksi ja vieheen koukuttamista rigaamiseksi. Rigejä on eripituisia ja niissä on yksi tai kaksi kolmihaarakoukkua.
PAINONASTA: Pehmovieheen runkoon painettava tai kierrettävä lisäpaino, jonka avulla viehe saadaan uimaan syvemmällä tai vajoamaan tasapainossa. Painonastalla voidaan myös tasapainottaa vieheen uintia.
MEND IT, MENDAUS: Pehmovieheiden korjaamiseen käytettävä aine ja tekniikan puhekielinen nimi. Ainetta on nykyään myynnissä monella tuotemerkillä, joista Mend It on alkuperäinen. Termi mendaus tulee alkuperäisen tuotteen nimestä.
HAUENKALASTAJAN ei kannata kavahtaa isoakaan vieheen kokoa.

lä kolmihaaralla. Alle 20-senttiseen vieheeseen ei kannata milloinkaan laittaa kaksikoukkuista rigiä.
Yksikoukkuisessa rigissä koukun koko on sopiva, kun sen kita on vieheen rungon levyinen ja koukku saa asettua noin 1/3 päähän vieheen kärjestä. Kaksikoukkuista rigiä käytettäessä koukut voivat olla hiukan pienempiäkin ja ne saavat asettua lähelle vieheen päätä ja hieman puolivälin takapuolelle.
Koukutuksessa ei siis kannata liioitella. Varsinkin syönnillään oleva kala tarttuu ongelmitta yksikoukkuiseenkin rigiin ja kalan irrottaminen on tällaisesta paljon helpompaa. On siis aina parempi mitä vähemmän koukkuja käyttää, varsinkin jos aikoo vapauttaa osan kaloistaan.
Jos viehe kulkee kyljellään tai pyörii, voi sen uintia korjata siirtämällä koukkujen paikkaa vastakkaiseen suuntaan tai painonastoja käyttämällä. Painonastoilla ja ylisuurilla koukuilla on kyllä taipumus myös jarruttaa vieheen uintia.
ERIKOISOLOSUHTEET
Pehmovieheiden paras käyttöalue on 1-3 metrin syvyinen, kasvustosta kohtalaisen vapaa alue.
Tätä syvemmällä tarvitaan apupainoja. Yksinkertaisin keino painottaa viehettä on lisätä päärynäpainoja viehelukkoon, mutta tämä tekee jo valmiiksi hiukan etupainoises-
ta vieheestä varsinaisen syöksypommittajan. Tasaisesti viehettä kelatessa tai uistellessa päärynäpainot toimivat, mutta jos vieheen halutaan pysyvän tasapainossa myös pysäytyksissä, tarvitaan pehmoviehekalastukseen tarkoitettuja painonastoja tai -ruuveja. Nämä ovat puolipallon muotoisia 5-15 gramman painoisia lyijynpalasia, joissa on joko jigiruuvista tuttu kierre tai väkästetty varsi, joka kierretään tai painetaan vieheen vatsapuolelle. Painonasta kannattaa asettaa hiukan puolivälin takapuolelle, jolloin se myös tasapainottaa usein hiukan etupainoista viehettä.
Painonastoista on hyötyä myös rikkonaisilla pohjilla. Tällöin koukku painetaan vieheen selkään vatsapuolelle kiinnitetyn painonastan toimiessa vastapainona. Tämänkaltainen koukutus vähentää pohjatärppejä ja toimii auttavasti myös vitaikkojen seassa.
PEHMOVIEHE RUOHOSUOJATUKSI
Täysin ruohosuojattu pehmovieheestä saadaan käyttämällä kookasta ja laajakitaista yksihaarakoukkua, joka painetaan rungon läpi siten, että koukun kärki jää vieheen selkäpuolelle suojaan. Tämä viritys kylläkin toimii vain solakoilla rungoilla ja niilläkin vain kalan iskiessä vieheeseen kunnolla. Mutta toisaalta, koukutus mahdollistaa kalastuksen tiheimmänkin ruovikon seassa. Varsinkin keväällä, haukien majaillessa jään
PAINOTUS vaikuttaa vieheen uintisyvyyden ja uppoamisnopeuden lisäksi asentoon, ja niitä tulisi löytyä ainakin 5-15 gramman painoisina. Päähän tuleva päärynäpaino tai kiinteä painoruuvi tuovat syvyyttä, mutta saavat vieheen sukeltamaan pää edellä. Vieheen vatsaan ruuvattu painonasta taas tasapainottaa vieheen asentoa. Erilaiset hakaspainot ovat helpoimpia ja nopeimpia käyttää.

LAAJAKITAINEN yksihaarakoukku on ylivoimainen tiuhassa kasvustossa, mutta karsii myös osan tärpeistä. Kuvassa mukana on myös hiukan tuuria: kala tarttui koukun sijaan viehelukkoon.
katkoman tynkäkaislan seassa tämä koukutus on suorastaan korvaamaton.
Sinkkukoukulla kalastaessa vastaiskuun on syytä kiinnittää tavallista enemmän huomiota. Tässäkin on kaksi koulukuntaa, joista toinen suosii salamannopeaa ja olan takaa kiskaistua vastaiskua. Usein kuitenkin on parempi, jos kalastaja malttaa hiukan ja tekee vastaiskun vasta siinä vaiheessa, kun kala on saanut suunsa kiinni ja on ehtinyt kääntyä hiukan poispäin. Eli samaan tapaan kuin lohen perhokalastuksessa vedon tullessa takaviistosta, koukku tarttuu kalan suupieleen.
ALLE 20-senttiseen vieheeseen ei kannata laittaa kaksikoukkuista rigiä.
PEHOMOVIEHEIDEN paras käyttöalue on 1-3 metrin syvyinen.


SIIMANA kannattaa käyttää vahvaa 0,35-0,40-millistä kuitusiimaa.
KELOISSA on jarrujen oltava riittävän vahvat.
TAKILA on pehmovieheuistelijan parhaita kavereita. Se tuo tarkkuutta syvyydenhallintaan ja tehoa pyyntiin.

SUORAVETOKEPEILLE on syytä olla jämerät vapatelineet. Tärpit ovat rajuja.

RIITTÄVÄN suuri haavi on shadiuistelussa melkein välttämättömyys.

Tässä jos käytetään heppoisia vapatelineitä, voi pahimmillaan ison hauen tärpin jälkeinen tulos olla se, että ei ole telinettä, eikä vapaa enää veneessä. Isoon vieheeseen tärpit ovat usein hyvinkin väkivaltaisia – kala suorastaan lyö tappaakseen. Täsmäkuulan sijaan voi myös käyttää painouistimia. Niissä haasteena on se, että markkinoilla on vain vähän riittävän painoisia painouistimia. Tosin on sanottava, että kaikkein paras shadiuistelumuoto on vapa kädessä uistelu. Mikään ei korvaa omaa reaktiokykyä ja itse tehtyä räväkkää vastaiskua. Vaan jos uistellaan useammalla vavalla, tämä tekniikka ei luonnollisestikaan ole mahdollinen. Siirtymille ja luotaustilanteisiin se on kuitenkin varsin hyvä vaihtoehto myös heittokalastajalle.
ELEKTRONIIKKA TUO LISÄEDUN
Vuosien varrella vene-elektroniikka on noussut jatkuvasti suurempaan rooliin. Tämä tietenkin herättää mielipiteitä, mutta kiistaton fakta on, että kaikuluotain auttaa kalaparvien löytämisessä. Ja etenkin juuri hidasvauhtisessä shadiuistelussa on asialla suuri merkitys. Karttaplotteri taas auttaa reittien ja kalapaikkojen merkitsemisessä.
Tässä lajissa ei kuitenkaan tarvitse investoida kalliimman pään laitteisiin, vaan jo aivan perusvarustus riittää mainiosti. 2D-luotaimella löydetään syöttikalakeskittymät ja sen jälkeen keskitytään tarkkaan alueen haravointiin. Uistelu kannattaa keskittää saaliskalaparvien ulkoreunoille noin 20-50 metriä parvesta, parvien alapuolelle noin 1-2 metrin päähän sekä parven yläpuolelle noin metri sen päälle.
Omaksi shadiuistelun muodokseni voidaan määritellä täsmäuistelu. Siinä etsitään petokalat ja uistellaan tarkasti niiden ohi tai yli. Tämäkin kalastusmuoto onnistuu viistokaikuluotaimen ja 2D-luotaimen yhdistelmällä, mutta kiistaton fakta on, että nykypäivän liveluotaimet tuovat tähän lajiin lisäedun.
Tavoitteena on haravoida hyvin tarkkaan saaliskala-alueet, löytää niistä petokalakeskittymät ja jopa tarkemmin sanottuna ne isoimmat kohdekalat. Sen jälkeen keskittää uistelu juuri tarkkoihin spotteihin ja ajaa vieheet tarkasti oikealla korolla kalojen näkökentässä.
Täsmäuistelu on erittäin tehokas tapa erityisesti aivan loppukaudesta päivinä, jolloin heittokalastus ei tunnu toimivan passiivisille kaloille. Täsmäuistelussa olemme usein
UISTELU kannattaa keskittää saaliskalaparvien ulkoreunoille.
ISOILLA etäpainoilla saadaan viehe nopeasti haluttuun syvyyteen.
UPEITA hetkiä vesillä marraskuun kauneudessa.
Viileän veden hauelle

Tomic, Multi Osataan sitä Pohjois-Amerikassakin! Kanadalainen Tomic on niittänyt mainetta lohikalojen uistelussa muun muassa naapurimaassamme Vänernillä. Ovelimmat kalastajat tietävät, että sen kookkaammat mallit ovat mitä tehokkaimpia haukivieheitä.
Heität tai vedät, niin laajaa uintiliikettä potkiva viehe hurmaa hauen. Parhaimmillaan Tomic on viileän veden hauen kalastuksessa. Kovapintainen uistin kestää kovaa käyttöä!
Super Shad Rap, 14 cm
Kalastajien keskuudessa tuttavallisemmin ”Possuksi” ristitty Rapalan valmistama klassikko toimii edelleen. Korkearunkoinen ja suuria särkikaloja muistuttava viehe on parhaimmillaan syksyn matalan veden uistelussa. Possu on erittäin suosittu viehe myös heittokalastajien keskuudessa, ja niistä on tuunattu jerkkien aikakauden alkuvaiheessa mitä erilaisempia käsialavieheitä. Uistelijan ei tarvitse Possua tuunata, vaan laittaa vain suoraan siiman päähän.

Klassikko Possu

Proffa – tee se itse
Mitä on kalastus ilman kotisepän itse valmistamaa uistinta! Näppärä kalastaja valmistaa itse kookkaan Proffan, jonka historia ulottuu aina 1920-luvun Saksaan. Mikäli pajavasara ei pysy kädessä, niin ei hätää. Kaupasta voi ostaa Kuusamon valmistaman Professorin. Suurelle hauelle kannattaa valita koko 00 (18 cm). Lääkäri itse uittaa Proffaa leveä pää koukutettuna ja lukko kiinnitetään vieheen kapeaan päähän.
Parhaimmillaan viehe toimii matalan veden syyspyynnissä. Soutu-uistelussa proffa suorastaan pakottaa hauet iskemään kiinni. Nostalgiaa havitteleva kalastaja pyytää hauet paksulla käsisiimalla, joka on kierretty airon kahvan ympärille.
Syksyn matalille vesille
KUUSAMON UUTUUDET 2025


VÄREJÄ 2025
VÄREJÄ 2025


VIEKAS 12 g VILKAS 13 g

VIIKARI 10 g 18 g

HEHKUBANAANI HEHKUBANAANI HEHKUBANAANI




RÄSÄNEN 70/20

HAUKI HILE-B




RÄSÄNEN 40/6 HELMI SANTERI SOLO DEEP 110/12

UUSI PUMU HEHKUBANAANI HEHKUBANAANI


PUNAHILE



HEHKUBANAANI LILAPINKKI LAPIN KULTA

RÄSÄNEN 50/14 HELMI PAINAVA




HILE-B NEMO-S HEHKUBANAANI









Kalastajan Opas 2025: Ilmainen printtilehti ja digiversio –Täynnä vinkkejä, tarinoita ja tuoteuutuuksia kalastuksen ystäville.
Kuusamon Uistin Oy

Professori Räsäsentie 1-2 93600 Kuusamo, Finland @kuusamonuistin
HOPEA-KEVI