Page 1

KESTÄVÄMPÄÄ VERKKOKALASTUSTA

Uhanalaisten lajien säilyminen Kalakantojen vahvistuminen Tuottava pyyntikoko Suuremmat saaliskalat Verkkokalastuksen taidot Verkkokalastajan kalastussäännökset


Verkko on tehopyydys

Verkkokalastusta harjoitti v. 2016 noin kolmasosa Suomen 1,5 miljoonasta vapaa-ajankalastajasta. Verkkopyynnin osuus vapaa-ajankalastajien saaliista on vähentynyt, se tuottaa enää alle 40 prosenttia saaliista, kun vielä vuonna 2000 osuus oli yli puolet. Verkkoja käyttäneiden vapaa-ajankalastajien määrä osoittaa vuosina 201618 pienenemistä kaikkien muiden paitsi yli 64-vuotiaiden henkilöiden osalta. Ammattikalastus on suuntautunut tehokkaisiin sulkupyydyksiin ja lajikohtaiseen kalastukseen (silakka ja muikku). Verkkokalastuksen suosiota on ylläpitänyt verkolla pyydettävien kalalajien runsaus ja lupien edullisuus sekä verkkokalastusta suosiva kalavesien hoito, kuten runsaat istutukset. Verkkokalastuksen suosiota on ylläpitänyt myös verkkojen saalismäärät. Vaikka verkko perusmuodoiltaan on pysynyt yli 10 000 vuotta hämmästyttävän samanlaisena, on verkkomateriaalien kehitys ollut viimeisen kuudenkymmenen vuoden aikana nopeaa. Aiempiin verrattuna nykyverkkojen pyyntiteho on moninkertainen. Verkkokalastuksen tehoa ovat lisänneet myös verkkokalastajien paremmat mahdollisuudet liikkua

MUIKKU

Verkko valikoi saaliskoon, mutta ei lajia

Verkko pyytää silmillään. Tiheäsilmäisestä verkosta saatu muikku, 35 millimetrin verkon pikkusiika tai harvasta verkosta saatu parikiloinen kuha ovat oikein valikoituneita saaliskaloja. Suurin verkkokalastuksen ongelma on, että verkko ei valikoi saalislajeja. Verkkokalastaja pyytääkin tahtomattaan myös sellaisia kaloja, joiden kuuluisi vielä kasvaa tai lisääntyä. Suurin osa järvilohi-, järvi- ja meritaimen istukkaista jää saaliiksi liian nuorina, pääasiassa tiheäsilmäisiin verkkoihin. Useiden vesistöjen kuhasaaliista valtaosa pyydetään verkoilla ennen sukukypsyyttä. Säädettyä vähimmäismittaa pienemmän tai rauhoitetun kalan vapauttaminen ei paljon asiaa paranna, sillä verkosta päästetyt kalat selviytyvät harvoin hengissä.

Hyödyllinen ja haitallinen pyyntimuoto

Verkot ottavat tehokkaasti talteen kalavesien tuottoa. Ilman verkkopyyntiä jäisi suuri osa kalalajeista hyödyntämättä. Toisaalta tehokkaan pyyntimuodon haitat ovat huomattavia. Istutuksista ei useinkaan saada oletettua tuottoa, koska suuri osa istukkaista pyydetään verkoilla keskenkasvuisina ennen tuottavaa pyyntikokoa. Sama haitta koskee myös luontaisesti lisääntyviä kalakantoja, joista osa on uhanalaisia. Uhanalaisten kalalajien säätelemätön pyynti saattaa johtaa paikallisen kannan tuhoon. Verkkopyynti voi kohdistua liian tehokkaasti myös suurikokoisiin yksilöihin, jolloin se karsii luontaisesti lisääntyvien kantojen parhaat yksilöt ja heikentää lisääntymistä. Säätelemätön verkkokalastus mitätöi istutukset ja on uhka luontaisesti lisääntyville kalakannoille sekä alentaa verkkokalastajan saaliin määrää ja arvoa. Harkiten säädelty verkkopyynti luo edellytykset kalavarojen monipuoliselle hyödyntämiselle sekä uhanalaisten kalalajien ja -kantojen suojelulle ja hyville verkkosaaliille.

Verkoilla pyydetään valtaosa monien talouskalojemme saaliista. Verkon osuus lajeittain vapaa-ajankalastussaaliista v. 2016 (RKTL) 98

SIIKA

92

LAHNA

90

MADE

68

TAIMEN

68

KUHA

44

SÄRKI

35

AHVEN

26

HAUKI

25

JÄRVILOHI 22 %

ja kalastaa erilaisilla pyyntipaikoilla ympäri vuoden. Kuhakantojen vahvistuminen ja loma-asutuksen kasvu ovat viime vuosiin saakka ylläpitäneet paikoin kalastajien ja verkkojen määrää sekä pyyntimuodon kokonaissaalista.

0

10

20

30

40

50

60

70

80

90

100


Verkkokalastusta pitää säädellä

K E S TÄ VÄ M PÄ Ä V E R K K O K A L A S T U S TA

Yhtä oikeaa tapaa järjestää kalastus ei ole, vaan kunkin kalaveden olosuhteet ja kalakantojen hoidon tavoitteet vaikuttavat ratkaisuihin.

Verkkokalastuksen säätelyn tavoitteita: l uhanalaisten kalakantojen tai -lajien sekä

saimaannorpan suojelu,

l saaliin määrän ja/tai saaliskalojen pyyntikoon

kasvattaminen,

l pyydettävän kalalajin lisääntymisedellytysten

parantaminen,

l muiden verkoilla pyydettävien kalalajien

kalastusmahdollisuuksien säilyttäminen ja

l muiden kalastusmuotojen edellytysten

parantaminen.

Solmuvälin säätely

Kalastus ei saa olla niin tehokasta tai siten valikoivaa, että jonkin lajin luontainen lisääntyminen vesistössä vaarantuu tai jää vain muutaman emokannan varaan. Verkkojen tulee olla sellaisia, että suurin osa niihin jäävistä kaloista on ehtinyt kutea vähintään kerran ennen pyydetyksi tulemista ja että niihin ei jää alamittaisia kaloja. Monille kalalajeille vähimmäistavoitteena voidaan pitää yhtä kutukertaa – puhutaan vähintään yhden kutukerran periaatteesta. Esimerkkejä siitä kuinka verkon solmuväli vaikuttaa saaliiksi saatavien taimenten, nieriöiden, kuhien ja siikojen kokoon löytyy Luonnonvarakeskuksen oppaasta Kalavarojen käyttö ja hoito http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-694-0 (sivu A230). Useimmiten verkkokalastusta ei voida järjestää vain suurten petokalojen ehdoilla, vaan myös hidaskasvuisen siian ja muikun pyynti samoissa vesissä on sallit-

0-5 m

5m

10 m < 15 m

Syvyysvyöhyke ratkaisee eri kalalajien esiintymisalueet ja sen millaisia ohjailumenetelmiä tarvitaan.

tava. Silloin ratkaisuna voi olla niin sanottu välikoon verkkojen käytön säätely, jossa rajoitetaan keskenkasvuisille taimenille, järvilohille ja kuhille tuhoisimpien keskitiheiden (kalavedestä riippuen 24–54 mm) verkkojen käyttöä.

Syvyysvyöhykesäätely

Vesialueen syvyysvyöhykkeen valinnalla pyritään tarkentamaan verkon solmuvälin säätelyä ulappa-alueiden keskenkasvuisten petokalojen suojelemiseksi ja saaliin parantamiseksi. Esimerkiksi kuhan ja järvilohen verkkokalastuksen säätely on kohdistettu Vuoksen vesistössä yli kymmenen metrin ja nieriän yli viidentoista metrin syvänteisiin.

Alueelliset ja ajalliset rajoitukset

Riittävän suurisilmäinen verkko antaa kaloille mahdollisuuden lisääntyä ja kalastajalle parin vuoden viiveellä enemmän ja suurempia saaliskaloja.

Tärkeiden kalalajien kutupaikat voidaan rauhoittaa kudun ajaksi. Samoin istutusten onnistumista voidaan parantaa lyhyehköillä istutuspaikkojen rauhoituksilla. Vaelluskalojen vaellusreiteillä kalastusta on rajoitettu kalastussäännöksin kapeikoissa ja kutujokien suualueilla sekä muissa paikoissa, missä verkkopyynti voi olla liian tehokasta. Ajallinen ja paikallinen kalastuksen säätely antaa mahdollisuuden sovittaa yhteen eri kalalajien verkkokalastusta niin, että mahdolliset haittavaikutukset jäävät pieniksi.

3


4

Kokonaisverkkomäärät kalavarojen mukaisiksi

Vapaa-ajankalastuksessa sallittuja verkkoja on kalastuslailla rajoitettu leveysasteen 67°00′N eteläpuolella, jossa niiden enimmäispituus on 240 metriä pyynti- tai venekuntaa kohden. Rajan pohjoispuolella ei rajoituksia ole. Verkkoluvat ovat usein alihintaisia, jos niitä vertaa verkon pyyntitehoon. Muun muassa tästä syystä sallittujen verkkojen kokonaismäärät vesialueilla saattavat nousta liian suuriksi, eikä verkkokalastuksen ohjaus riitä turvaamaan kalavarojen kestävää käyttöä. Tällöin verkkojen määrää tulee rajoittaa asettamalla esimerkiksi vesistö- tai kalastajakohtaisia enimmäisverkkomääriä.

Yhdistelemällä paras lopputulos

Yhdistelemällä eri säätelytapoja saadaan ratkaisuja, jotka ohjaavat tietyn kalalajin kalastusta, mutta eivät kohtuuttomasti rajoita muuta verkkokalastusta. Esimerkiksi kuhanpyyntiä sisävesillä voidaan säädellä talviaikana, yli kymmenen metrin syvänteissä, täydennettynä mahdollisella kutupyyntikiellolla.

Säätely osaksi kalavesien hoitoa

Kaikkien kalalajien verkkokalastusta samoilla kalavesillä ei voida aina sovittaa yhteen. Aina ei myöskään ole mahdollista harjoittaa samoissa vesissä tehokasta verkkokalastusta ja tuloksellista viehekalastusta. Siksi on tärkeää määritellä tavoitteet, joiden mukaan kunkin vesialueen kalakantoja hoidetaan ja verkkokalastusta sekä muita kalastusmuotoja säädellään.

Näin kalastat verkoilla

Kalastuksessa jokainen vesistö ja vuodenaika tarjoavat harrastajalle erilaisia haasteita. Uusille vesille suuntaavan tai aloittelevan verkkokalastajan kannattaakin tutustua pyyntiveden kalastoon ja ominaisuuksiin sekä määräyksiin ennen pyydysten hankintaa tai pyynnin aloittamista. Vesistön syvyys ja koko, veden kirkkaus, maantieteellinen sijainti ynnä muut seikat vaikuttavat merkittävästi siihen, mitä lajeja, mistä ja millaisilla verkoilla kannattaa tavoitella. Esimerkiksi muik-

Verkkokalastaja voi myös hoitaa kalakantoja pyytämällä pieniä särkikaloja. Salakkaverkosta saa samalla hyviä syöttejä.

ku on verkkokalastajalle tyypillinen kesä- tai syyssaalis ja kuha talvisaalis. Perustietoa kalavedestä saa kalatalousalueen toiminnanjohtajalta tai paikalliselta osakaskunnalta, mutta usein ajankohtaisin tieto tulee naapureilta ja muilta verkkokalastajilta.

Verkkokalastajan välineet

Avovesikalastajan varusteet määräytyvät pitkälti vesistön koon mukaan. Suurilla vesillä tarvitaan pitäviä ankkureita ja vähintään 1,2 metrin lippusalkoja sekä 20 senttimetrin lippuja. Pikkujärvillä ja suojaisilla lahtivesillä verkot pysyvät paikoillaan ilman ankkurointia ja 15 senttimetrin koho riittää merkiksi. Mikäli verkkoja pidetään pyynnissä pidempään, kannattaa ne pikkuvesilläkin ankkuroida paikoilleen. Lenkilliseen betonipainoon on helppo solmia verkosta ja lippukohosta tuleva naru. Naruna käytetään uppoavaa punottua materiaalia, sillä kierretty naru voi kiertää myös verkon yläpaulaa. Vetosolmujen käyttö narujen solmimisessa helpottaa verkkojen käsittelyä. Narua on hyvä säilyttää kookkaalla kelalla ja välttää sen turhaa katkomista, koska solmut voivat sotkeutua verkkoon. Matalat kesäverkot voi säilyttää puikkarilla. Kahta metriä korkeammat verkot kannattaa lappaa laakeaan paljuun, josta ne on helppo laskea uudelleen pyyntiin.

Merkitse verkot selvästi lippumerkeillä.


K E S TÄ VÄ M PÄ Ä V E R K K O K A L A S T U S TA

Kiloja tai kappaleita

Talvella verkon voi lappaa avannon reunalle. Kovalla pakkasella tarvitaan alusta, joka estää verkon jäätymisen kiinni jäähän.

Nykyiset verkkomateriaalit eivät siedä auringonvaloa. Verkot onkin syytä säilyttää auringolta suojassa siten, etteivät pikkujyrsijät ynnä muut eläimet yllä verkkoon tai muuten sotkeudu niihin.

Verkot jään alle

Talviverkon uittamiseen on monta mahdollisuutta. Uittolauta on harrastajalle käyttökelpoisin uittoväline. Lisäksi tarvitaan hyvä lohkomistuura, reunallinen lapio, 60 metriä solmutonta ja punottua vetonarua sekä pari metriä rautalankaa. Talvikalastuksessa ei verkoissa tarvita puikkareita lainkaan, koska verkkoa koettaessa se on paras lappaa avannon reunalle. Kovalla pakkasella kiinnijäätymistä estää verkon lappaminen alustan päälle. Sama auttaa kevään puikkojäällä. Talvipyynnissä voi käyttää kevyemmin pauloitettuja ja siten kalastavampia verkkoja kuin kesäpyynnissä. Korkeiden verkkojen käsittely on helpompaa avannolla kuin veneestä.Verkon nostoavannot kannattaa peittää eristelevyllä ja lumella. Kiinnitysnaru on hyvä laittaa hieman avannosta sivuun, mistä sen saa helposti koukattua rautalangalla. Näin helpottuu myös avannon suojaaminen, eikä naru katkea avantoa tuurattaessa. Vetonarun kiinnittäminen onnistuu kairanreiästä. Etenkin mataliin verkkoihin pitää jättää riittävästi löysää narua kalojen sotkeutumisen varalta.

+20°

+10° +5°

Parhaaseen saalistulokseen päästään kohdentamalla verkkokalastus tiettyyn kalalajiin. Tämä edellyttää pyytäjältä hyvää vesistötuntemusta sekä tietoa eri kalalajien käyttäytymisestä. Lisäksi tarvitaan eri kalalajeille parhaiten soveltuvat verkkotyypit. Useimmilla kalalajeilla ohutlankainen verkko on pyytävämpi kuin vahvalankainen. Tämä korostuu etenkin talvikalastuksessa, koska kalat ovat kylmässä vedessä hidasliikkeisempiä. Harvalla ja vahvalankaisella verkolla saadaan kookasta saalista, jos verkko on riimutettu. Verkkokalastuksen taitoa kuvaa pyytäjän kyky valikoida vain tiettyjä kalalajeja. Taitamattomuutta kuvaa muiden kalalajien ja etenkin alamittaisten kalojen määrä saaliissa. Kalastustarvikemyyjän yleisverkoksi tar-joama “nelivitonen” aiheuttaa valitettavan usein vahinkoa lohikala- ja kuhakannoille. Alamittamääräysten lisäksi kalastussäädökset asettavat selviä ajallisia rajoituksia verkkokalastukselle niillä vesialueilla, missä tavataan rauhoitettuja kaloja. Useilla vesialueilla on lisäksi kalatalousalue tai osakaskunta antanut määräyksiä tai suosituksia verkkojen solmuvälistä.

Vesillä on muitakin

Vaikka laki sallii verkoilla kalastamisen koko luvallisella vesialueella, laskemalla verkot nuotta-apajalle saa aikaan riidan nuottakalastajien kanssa. Pyynnin päätyttyä on poistettava myös ankkurit, eikä paikkaa saa varata pelkillä lipuilla.Verkonlaskussa ja nostossa on otettava huomioon, ettei aiheuta häiriötä muille vesilläliikkujille, muulle kalastukselle, ranta-asutukselle eikä vesilinnuille niiden pesintäalueilla ja muuttoreiteillä. Selvät lippumerkit ehkäisevät pyydyksille mahdollisesti vetouistelusta tai muusta vesistön luvallisesta käytöstä aiheutuvia haittoja. l Yleisverkkoa ei ole.Valitse verkko ja solmuväli

kalalajin mukaan. l Solmuväliltään 24–54 millin verkot aiheuttavat eniten vahinkoa lohikala- ja kuhakannoille. l Ota selvää verkkovedestäsi ja eri kalalajien rauhoituksista ja pyyntimitoista. l Merkitse verkkosi selvästi äläkä häiritse muita tai ympäristöä.

+0,5°

Kesällä ja talvella eri saaliskalojen pyyntisyvyyteen vaikuttaa veden lämpötilakerrostuneisuus.

5


6

Alkutalvi on parasta kuhan verkkokalastusaikaa.

Tavoiteltu kuha

Kuha on sekä vapaa-ajankalastajien että kaupallisten kalastajien tavoitelluimpia saalislajeja ja samalla kalastuksen ohjauksen avainlaji monilla vesillä. Verkoilla saatiin maamme vapaa-ajankalastuksen kuhasaaliista vuonna 2016 noin 40 prosenttia. Kuhan kalastusta ohjataan kalastusasetuksella määrätyllä alamitalla. Alamitan vaikuttavuuden parantamiseksi on myös oltava paikallisia verkkojen solmuvälirajoituksia. Kuhan lakisääteinen alamitta on vapaa-ajankalastuksessa 42 senttimetriä. Alamitalla pyritään turvaamaan kuhan lisääntyminen. Kuhan kalastuksen määrää voidaan säädellä rajoittamalla mm. verkkolupien kokonaismäärää. Kuha suosii lämmintä vettä. Keskimääräistä lämpimämpinä kesinä luontainen lisääntyminen onnistuu useimmissa vesistöissä napapiirin eteläpuolella, mutta poikkeuksellisen kylminä alkukesinä lisääntyminen saattaa epäonnistua jopa Etelä-Suomessa. 1990-luvun alusta kuhaa on istutettu runsaasti eripuolille sisävesiä ja paikoin siitä on saatu uusi pyyntilaji. Kuhan kasvuun vaikuttavat muun muassa vesistön lämpötilat ja ravintotilanne. Järvi- ja Itä-Suomen karuissa ja syvissä suurjärvissä kuhat kasvavat hitaammin ja saavuttavat pyyntikoon pari vuotta myöhemmin kuin Etelä-Suomen matalammissa ja rehevissä vesissä. Merialueella kuhaa tavataan merkittävästi vain Saaristomerellä ja Suomenlahdella.

Talviverkoilla syvänteistä

Alkukesästä kuha suosii pintavesiä tai vesistön matalampia alueita, jotka lämpenevät ensin. Kesän verkkokalastukseen kuha soveltuu huonosti, koska se liik-

kuu usein pintakerroksessa ja on siten paljon laajemmalla alueella kuin talvella. Lämpimässä vedessä kuha kuolee herkästi verkkoon ja pilaantuu nopeasti. Alkukesästä kuhan verkkokalastus saattaa aiheuttaa vahinkoa kuteville emokuhille, samoin useimpiin reittivesiin istutettaville järvilohille tai taimenille, jotka joutuvat kuhaverkkoihin keskenkasvuisina. Kuhan paras kasvukausi ajoittuu loppukesään. Kalatuoton kannalta onkin järkevintä pyydystää kuhat vasta kasvukauden jälkeen syksyllä ja talvella. Järvissä talvella kuha hakeutuu syvänteisiin, missä vesi on lämpimämpää kuin lähelle nollaa jäähtyvässä pintakerroksessa. Pienillä ja keskisyvillä vesillä kuha talvehtii yli kymmenen metrin ja suurilla ja syvillä vesillä yli viidentoista metrin syvyydessä. Parhaita talviverkkoalueita ovat laajojen syvänteiden alueella olevat matalikot ja niiden loivat rinteet sekä syvänteisiin työntyvät, vedenalaiset niemekkeet. Myös syvänteiden väliset kannakset ovat hyviä talviverkkopaikkoja. Meressä lämpöolosuhteet ovat erilaiset kuin järvissä. Meressä kuha yleensä hakeutuu aiemmin jäätyvälle saaristo- tai lahtialueelle. Jäätymisvaiheessa kuha painuu yleensä aivan pohjaan, mutta keskitalvella se kohoaa hieman ylemmäksi. Vesialueilla, joiden syvänteiden pohjakerroksissa esiintyy kevättalvella happivajausta, voi kuhaa pyytää väliveteen kannatukselle lasketuilla verkoilla. Kuhaverkkojen tyypillistä muuta saalista ovat mateet, siiat, lahnat ja paikoin sulkavat. Loppusyksyllä, ennen vesien jäätymistä, kuhia voi tavoitella vastaavilta alueilta kuin talvella.

Kalastavat talviverkot

Vaikka kuha on karhea ja piikkinen kala, pitää talviverkon olla hyvin herkästi pyytävä. Hämärässä jään alla kuha liikkuu hitaasti ja vahvan lumen aikana vähän. Tavallinen ohutlankainen, 0,15–0,17 millin verkko pyytää kuhia hyvin, jos se on pauloitettu kevyellä alapaulalla ja vähän kantavalla yläpaulalla. Talvipyynnissä parhaan saaliin saa 0,17–0,20 millin riimu- tai pystyriimuverkoilla, jotka ovat tavallista verkkoa kestävämpiä.

Jäältä kalastettaessa verkko ja yli 40 senttimetrin avannot on merkittävä vähintään 1,2 metriä korkealla lippusalolla, joka ei ole väriltään valkoinen. Salkoon on kiinnitettävä kalastajan nimi ja yhteystiedot.


K E S TÄ VÄ M PÄ Ä V E R K K O K A L A S T U S TA

Uhanalainen taimen

Talvella korkea verkon käsittely jäältä on vaivattomampaa kuin kesäkalastuksessa veneestä.

Korkealla verkolla saa lisättyä saalismäärää, etenkin keskitalvella. Sopiva verkon korkeus on suurilla syvänteillä 3–5 metriä. Kuhaverkot on syytä laskea löysälle ja enintään kahden verkon avantovälein. Hyvien kuhasaaliiden aikana verkot on koettava riittävän usein, vähintään 4–5 päivän välein. Laske pyyntiin vain tarpeellinen verkkomäärä, sillä alkutalvesta kuhasaaliit voivat olla runsaita. Pakastaminen heikentää aina kalan laatua.

Oikea solmuväli

Verkon solmuväli valikoi merkittävästi saaliskuhien kokoa. Kuhien pitäisi tarttua verkon silmään vasta ennen rintaeviä. Riittävän suuri solmuväli vähentää kuhien tukehtumiskuolemia ja siten parantaa saaliin laatua sekä pidentää verkkojen koentaväliä. On tärkeää suhteuttaa verkkojen solmuväli kuhan alamittaan.Yleistavoitteena pidetään, että kuhat ehtisivät kutea ainakin kerran ennen joutumistaan verkkopyynnin kohteeksi. Valitettavan usein kuhat pyydetään keskenkasvuisina jo edellisenä talvena, ennen ensimmäistä kutua. Suurentamalla verkon solmuväliä saataisiin saaliskuhien keskipaino helposti nostettua kaksinkertaiseksi. Aloita istutuksin tuetuissa kuhakannoissa ja EteläSuomen hyvätuottoisilla vesillä kuhan verkkokalastus vasta solmuväliltään 55–60 millin verkoilla. Kun tavoittelet kookkaampia, 2–5 kilon painoisia kuhia, pyydystä niitä 65–80 millin riimuverkoilla. l Alle 45 sentin saaliskuhat ovat kuhakantojen

ja istutusvarojen haaskausta. l Verkon solmuväli valikoi saaliskuhan koon. Käytä harvoja, 55–65 millin verkkoja. l Vältä talvella alle 55 millin verkkojen käyttöä kuhajärvien yli kymmenen metrin syvänteissä. l Paras kuhan verkkopyyntiaika on loppusyksyllä ja talvella.

Vesistöjen rakentaminen on vienyt taimenelta valtaosan sen lisääntymisalueista. Lisäksi maa- ja metsätaloudesta aiheutuva ravinne- ja kiintoainekuormitus on tehdyt monesta virtavedestä taimenelle sopimattoman. Myös liiallinen kalastus on ollut syynä taimenkantojen taantumiseen. Meritaimen on nykyään erittäin uhanlainen, samoin sisävesien taimen 67°00′N leveyspiirin eteläpuolella. Merenrannikon ja suurjärvien taimensaaliit perustuvat lähes täysin istutuksiin. Taimenta istutetaan paitsi luonnonkantojen vahvistamiseksi myös korvaamaan menetetystä poikastuotannosta aiheutuneita tappioita. Tulokset ovat kuitenkin olleet huonoja, koska huomattava osa kaloista jää pyydyksiin liian pieninä pian istutusten jälkeen. Ne tarttuvat pohjaverkkoihin, joilla kalastetaan esimerkiksi siikaa tai kuhaa. Harvempiin verkkoihin siirtyminen on tehokas keino taimenen luonnonkantojen vahvistamisessa ja istutusten tuoton parantamisessa. Verkoilla saatiin maamme vapaa-ajankalastuksen taimensaaliista lähes 70 prosenttia v. 2016. Luonnonvarakeskuksen mukaan verkkokalastuspaine määrittää pitkälle taimenten pyyntikuolleisuuden. Vaikka iso osa taimenista onkin istutuksista peräisin, kohdistuu kalastuspaine yhtälailla niihin harvalukuisisin uhanalaisiin luonnonkaloihin, jotka ovat erittäin arvokkaita yksilöitä luonnonlisääntymisen kannalta. Nykyisin taimenistutukset on tehtävä rasvaeväleikatuilla istukkailla. Vähintään vuoden ikäisinä istutettavien taimenten, lohien ja järvilohien rasvaevä on leikattava pois. Tällöin istutetun kalan pystyy erottamaan luonnossa syntyneestä kalasta tai pienpoikasistukkaasta.Ympärivuotisesti rauhoitettu rasvaevällinen taimen on meressä ja leveyspiirin 64°00′N eteläpuolella sisävesissä irrotettava ja laskettava takaisin veteen, vaikka se olisi kuollut. Sama koskee pyyntimittojen vastaisesti saatuja rasvaeväleikattuja taimenia. Taimenelle on annettu valtioneuvoston asetuksella suojeluarvo, joka pyyntipaikasta ja luonnonvaraisuudesta riippuen vaihtelee välillä 80-3 260 euroa. l l l l l l

Ota selvää taimenen kalastusta koskevista säädöksistä ja noudata niitä. Irrota rauhoitetut ja pyyntimittojen vastaiset taimenet verkosta mahdollisimman hellävaraisesti ja vapauta välittömästi takaisin veteen. Käytä taimenen kalastuksessa solmuväliltään vähintään 80 millimetrin verkkoja. Minimoi sivusaaliiksi saatavien taimenten määrä muiden kalalajien kalastuksen yhteydessä. Vältä verkkopyyntiä rantamatalikoilla ja niiden tuntumassa keväällä ja syksyllä. Suosi mahdollisuuksien mukaan taimenen kalastuksessa verkkojen sijaan vieheitä ja väkäsettömiä koukkuja, joista rauhoitettujen, alamittaisten tai suurten yksilöiden vapauttaminen hyväkuntoisina on mahdollista.

7


8

Muikkua välivedestä

Muikku on lyhytikäinen laji ja suotuisissa olosuhteissa nopeakasvuinen. Muikkukannat vaihtelevat voimakkaasti. Kasvuun vaikuttavat lähinnä muikkukannan tiheys ja käytössä olevat ravintovarat. Muikku on tärkeä osa karujen järvien ravintoketjua ja runsaana esiintyessään tärkeä lohipetokalojen ravinto. Muikun verkkokalastuksesta on paikallisesti haittaa taimenen ja järvilohen vaelluspoikasille sekä reittivesien kuhanpoikasille.

Pyyntisyvyydessä oltava varovaisuutta

Keväällä, jäiden lähdettyä muikut ovat nälkäisiä ja syönnöstävät lämpenevästä pintavedestä jopa keskipäivällä. Parhaita paikkoja ovat syvännealueiden läheisyydessä olevat lahtien suualueet, minne muikut kerääntyvät syönnökselle. Järvissä, missä on runsaasti särkikaloja ja pikkuahvenia, rajautuu pintapyynti yleensä yön pimeimpään hetkeen. Vesissä, joihin istutetaan runsaasti taimenen tai järvilohen vaelluspoikasia, syvännealueiden pintaverkot verottavat yleensä liiaksi näitä alamittaisia istukkaita. Näillä vesillä verkot on syytä laskea vähintään neljän metrin syvyyteen tai kauemmaksi vaellusreiteistä ja istutusalueista. Saimaannieriän luontaisilla esiintymisalueilla ei muikkuverkkoja pitäisi laskea yli viidentoista metrin syvyyteen.

Kesällä välivedestä

Kesällä, kun vedet ovat lämmenneet ja pintaan on kerrostunut lämmintä vettä, verkoilla pyydettävät kookkaammat muikut oleskelevat syvännealueiden harppauskerroksessa. Kesän lämpötiloista ja vesistön koosta riippuen sisävesien harppauskerros on yleensä 5–15 metrin syvyydessä. Loppukesästä harppauskerros siirtyy syvempään. Elokuun lopulla muikkuverkot lasketaan noin kymmenen metriä syvempään kuin juhan-

Verkkojen merkitsemiseen tarvitaan merkkisalkoja, välikohoja, ankkureita ja naruja.

nuksen aikaan. Kirkasvetisissä järvissä muikut oleskelevat päivällä useita metrejä syvemmässä kuin yöllä. Keskikesällä muikkuja saa myös päivällä pohjasta, 15–20 metrin syvyydestä. Kesällä muikkuverkot lasketaan kannatukselle, verkkojadan päistä tukevasti ankkuroiden ja vähintään kymmenen litran päätykellukkein. Välille laitetaan riittävästi kannatuskohoja. Kannatuskohoissa käytetään solmutonta narua ja sopiva syvyys säädetään kiertämällä narua kohon ympärille. Tällöin vältytään narun sotkeutumiselta ja pintaveden salakka- tai ahven-

Välivedessä pyytävä verkko tarvitsee riittävästi kannatuskohoja. Mikäli se on lähempänä kuin 1,5 metriä vedenpintaa, tulee molemmissa lippusaloissa olla kaksi lippua.


K E S TÄ VÄ M PÄ Ä V E R K K O K A L A S T U S TA

saaliilta. Voimakas tuuli sekoittaa pintavettä syvemmälle ja muuttaa muikun oleskelusyvyyttä syvemmäksi. Kesän lämpimän veden aikaan muikkuverkot koetaan vähintään puolen vuorokauden välein, etteivät muikut kuole ja pehmene verkkoon. Mikäli verkoista tulee pieniä kuhia tai ahvenia, verkot pitää laskea muutamaa metriä syvemmälle.

Syksyllä kutumuikkuja

Muikut kutevat parvissa loivien selkä- ja rantamatalien rinteissä lokakuun puolivälin jälkeen, veden jäähdyttyä noin viiteen asteeseen. Kutusyvyys ja -aika vaihtelevat eri järvissä. Pohjois-Karjalassa tavataan muutamista järvistä myös talvikutuista muikkukantaa, joka kutee vasta jääpeitteen alle. Mätimuikut jäävät lihavampina hieman harvempiin verkkoihin kuin koiraat. Rehevissä järvissä pohjaverkoilla tapahtuvaa kutupyyntiä haittaavat runsaat kiiski-, särki- tai ahvenkannat. Näillä vesillä toimivat sokkeliverkot, joissa alaosa on harvempaa verkkoa. Suuremmilla järvillä muikkua voidaan pyytää muutamia viikkoja sulasta vedestä vielä kudun jälkeenkin. Kudun jälkeen muikut syönnöstävät matalilla rantaalueilla ja pintavesissä. Kudun jälkeen muikut ovat laihoja ja tarttuvat solmuväliltään hieman tiheämpiin verkkoihin kuin kutumuikut.

Talviverkoilla muikkuja

Muikkuja voi pyytää myös jään alta. Talviverkot lasketaan pintaan aivan jään alle, kiristettynä päätypainoilla pitkään avantoväliin. Muikkuverkot koetaan talvella vähintään joka toinen päivä.

Verkkomuikut on syytä perata välittömästi pyynnin jälkeen.

Kirkkaissa vesissä muikut painuvat kevään lumettomilla jäillä syvänteisiin, noin kahdenkymmenen metrin syvyyteen, mistä niitä saa pohjaverkoilla.

Muikuille erikoispauloitus

Hyvä muikkuverkko poikkeaa pauloitukseltaan huomattavasti harvoista verkoista. Muikkuverkon silmä pauloitetaan tavanomaista avoimemmaksi, jolloin yläpaulan pituus on 30–35 metriä (yl. 27 m). Muikkuverkon alapaulan on syytä olla huomattavasti raskaampi ja yläpaulan kantavampi kuin tavanomaisissa verkoissa. Näin estetään muikkujen sotkeentuminen verkkoon ja verkko pysyy pyytävänä veden tuulivirtauksissa sekä suurillakin kalamäärillä. Välivesipyynnissä käytetään yleensä kolmen metrin korkuisia ja pohjapyynnissä 1,5–3 metrin korkuisia, 0,15 millin langan verkkoja. l Muikkuverkoista voi olla haittaa järvilohen,

taimenen, nieriän ja kuhan poikasille.

l Vältä muikun verkkopyyntiä lohikalojen poikasten

istutus- ja vaellusalueilla.

l Laske muikkuverkot yli neljän metrin syvyyteen

Korkeista verkoista kalat on helppo irrottaa vaikkapa muovin päällä.

järvilohi- ja taimenalueilla.

9


10

Siika kutee sora- ja kivipohjille lähelle rantaa.

Siianpyynti on taitolaji

Suomessa tavataan puolenkymmentä alkuperäistä siikamuotoa. Näistä merialueen vaellussiika ja järvien planktonsiika ovat nopeakasvuisia ja niiden saaliit perustuvat nykyisin lähes täysin poikasistutuksiin. Hidaskasvuisia siikamuotoja ovat merialueella karisiika ja sisävesien vaellussiika. Lisäksi etelärannikolla tavataan tavoiltaan karisiian tyyppistä saaristosiikaa, Satakunnassa ja Kaakkois-Suomessa järvisiikamuotoja sekä Koillis-Lapissa kookasta pohjasiikaa. Verkkokalastus on tärkein siiankalastusmuoto. Vapaa-ajankalastajien siikasaaliista yli 90 prosenttia saatiin v. 2016 verkoilla. Merialueen nopeakasvuinen vaellussiika on erittäin uhanalainen, planktonsiian ja merikutuisen siian kannat ovat vaarantuneet. Merkittävin kalastuksen kohde rannikolla on vaellussiika, jonka luontainen lisääntyminen on lähes kaikissa joissa heikentynyt tai loppunut samoista syistä kuin meritaimenilla.Vaellussiikaistutusten tuottoa voitaisiin merkittävästi lisätä suurentamalla verkkojen silmäkokoa. Siian kalastuksen ohjaus onkin ennen muuta verkkopyynnin ohjaamista solmuvälisäädöksin sekä ajallisin ja alueellisin pyyntirajoituksin.

Verkkokalastuksen ongelmana on liian nuorina pyydetyt nopeakasvuiset siikakannat. Lisäksi hidaskasvuisten siikojen pyynti tiheäsilmäisillä verkoilla aiheuttaa paikoin merkittävää haittaa istutetuille kuha- ja taimenkannoille.

Siikaa kudulta

Lähes kaikki kookkaat siikamuodot liikkuvat pääasiassa pinta- ja välivedessä.Tämä tekee siiankalastuksen ajoittain vaikeaksi. Varsinkin sisävesien planktonsiian ja merialueen vaellussiian pyynti vaatii tietoa oikeasta pyyntisyvyydestä ja paikasta. Järvien tuppisiika ja merialueen karisiika ovat pohjaravinnon käyttäjinä helpommin pyydettävissä pohjaverkoilla. Hyvillä kuha- ja taimenvesillä siianpyynti tulee kesällä keskittää syvänteisiin. Helleaikana ja loppukesällä sisävesien siiat painuvat yli kymmenen metrin syvyyden viileään veteen. Hyviä saaliita saattaa saada planktonsiikavesien supposyvänteistä kirkkaina päivinä pohjaverkoilla tai välivedestä. Myös tuppisiikaa voi pyytää keskikesällä syvänteiden ja karikoiden rinteistä, noin viidentoista metrin syvyydestä. Kesällä siikaverkot kannattaa laskea vain lyhyeksi ajaksi, sillä siika kuolee herkästi verkkoon. Sisävesien tuppisiian pyynti


K E S TÄ VÄ M PÄ Ä V E R K K O K A L A S T U S TA

onkin parasta tehdä myöhäissyksyn kutupyyntinä matalilla pohjaverkoilla. Tähän parhaita alueita ovat sora- ja hiekkarannat sekä matalikot. Planktonsiikaa on istutettu runsaasti lampiin ja pikkujärviin, missä ne yleensä kasvavat hyvin, eikä niiden pyynti haittaa muita kalalajeja. Pienvesistä siikoja saa kesäpyynnissä pesäverkoilla tai syvänteiden pohjapyynnillä. Paras pienvesien pyyntiaika on loka-marraskuussa sekä ensijäiltä, jolloin planktonsiiat liikkuvat aktiivisesti. Jos istutusmäärä ei ole ollut liian suuri, saattavat siiat kasvaa useamman kilon painoiseksi. Talvella planktonsiikoja saa syvännealueiden pintavedestä aivan jään alle kohotetuilla verkoilla. Merialueella, muun muassa Selkämerellä, saadaan hämäräajan kesäpyyntinä hyviä siikasaaliita ajo- ja pintaverkoilla. Kookas vaellussiika kannattaa pyydystää harvoilla pesäverkoilla. Parhaita paikkoja ovat rantojen ja matalikkojen syvät rinteet sekä jokisuistojen edustan saarten ja niemien kärjet. Karisiialle parhaita kesäpaikkoja ovat matalikkojen syönnösrinteet. Parhaat saaliit saa vesien kylmettyä loka-marraskuun vaihteessa kutumatalikoilta ja -karikoilta. Runsaiden siikasaaliiden aikaan rajoita laskemaasi verkkomäärää.

Ohut lanka ja oikea silmäharvuus

Siian pyynnissä on tärkeää verkon oikea solmuväli ja langan paksuus. Karisiialle sopiva solmuväli on pyyntivedestä riippuen yleensä 35–40 milliä ja tuppisiialle 30–38 milliä. Yleisvahvuutena pikkusiikaverkoissa käytetään 0,15 millin lankaa. Talvisaalista saa lisättyä 0,12 langalla. Matalikko- ja rantaverkoiksi kutupyyntiin sopii 1,5–1,8 metriset verkot eli niin sanottu käsiverkkokorkeus. Pikkusiian pyynnissä on huomioitava, että monilla kalatalousalueilla on solmuvälirajoituksia, etenkin talvikalastukseen. Rannikon siikasaaliiden pieneneminen, siikojen aiempaa pienempi koko ja vaellussiian ahdinko johtivat v. 2013 siian verkkokalastuksen solmuvälisäätelyyn kalastusasetuksella. Pääosassa rannikkoa sikaverkkojen pienin solmuväli on 43 millimetriä.Tiheämpien verkkojen käyttö on sallittu vain Merenkurkun ja Perämeren tärkeimmillä karisiian pyyntialueilla. Säätelyn tavoitteena on vähentää keskenkasvuisten siikojen pyyntiä sekä lisätä kutuun osallistuvien vaellus- ja karisiikojen määrää. Noudata siis tarkoin em. solmuvälejä. Merialueen vaellussiian ja sisävesien planktonsiian pyynnissä sopiva solmuväli on yleensä 50–60 milliä. Kudulle nousevia vaellussiikoja tavoitellaan vielä suuremmalla silmäkoolla. Kalastettaessa vaellus- ja planktonsiikoja langan paksuus on 0,15–0,17 milliä. Suurien siikojen pinta- ja välivesipyynnissä 60–70 millin solmuvälisissä verkoissa tarvitaan 0,20 millin lanka. Yleisverkkona kookkaille siioille on kolmen metrin korkeus hyvä, mutta pinta- ja välivesipyynnissä voi käyttää korkeampiakin verkkoja. Talvipyynnissä käytettävät verkot voivat olla kevyemmällä alapaulalla ja vähemmän kantavalla yläpaulalla varustettuja kuin kesäverkot.

l l l l l l l

Merialueen vaellussiika on erittäin uhanalainen. Nopeakasvuiset siikaistukkaat pyydetään verkoilla liian nuorina. Siikojen verkkokalastus heikentää olennaisesti uhanalaisten taimenten eloonjäämismahdollisuuksia. Kalasta merellä nopeakasvuista vaellussiikaa tai järvissä planktonsiikaa solmuväliltään vähintään 50-60 millin verkoilla. Kalasta kuha- ja taimenvesillä siikoja kesäisin vain syvänteistä. Vältä talvella siikaverkkojen pitoa taimenvesillä matalassa ja kuhavesillä syvänteissä. Vältä karisiian pyynnissä merellä taimenten suosimia matalia karikoita keväällä ja syksyllä. Taimen joutuu sivusaaliiksi erityisesti alle kolmen metrin syvyysvyöhykkeellä.

Ahventa ja särkeä

Useimmissa vesissä särkikalakannat ovat lisääntyneet. Vesien rehevöitymisen ja ilmaston lämpenemisen lisäksi lisääntymistä edistää petokalojen voimakas pyynti. Särki ja pieni lahna ovat käyttökelpoisia rehevissäkin vesissä kylmän veden aikaan. Vapaa-ajankalastajien särkisaaliista kolmasosa pyydetiin v. 2016 verkoilla. Ahventa saadaan verkkopyynnillä merialueelta sekä suuremmilta sisävesiltä, missä se on riittävän kookasta verkoilla pyydettäväksi. Vapaa-ajankalastajien ahvensaaliista neljännes pyydetiin v. 2016 verkoilla. Ahven soveltuukin paremmin katiska- ja vapakalastukseen kuin verkkopyyntiin. Ohutlankaisten ja tiheäsilmäisten verkkojen käyttö sopii huonosti yhteen useimmilla vesillä toteutettavien muiden lajien istutusten tai suojelun kanssa.Verkkokalastajan onkin hyvin tarkkaan harkittava mihin ja milloin laskee tiheät, 24–54 millin solmuväliset verkot. Monilla kalatalousalueilla on rajoitettu välikoon verkkojen käyttöä yli kolmen metrin syvyysalueella tai tiheiden, alle 55 millin verkkojen käyttöä talvikalastuksessa.

Ylitiheiden särki- ja ahvenkantojen pyynnissä verkko on kelpo pyydys.

11


12

Särysverkot lahtivesille

Särjen verkkopyynti on tuloksellisinta keväällä, kun särjet kokoontuvat lahtialueille kudulle. Kesällä särkikalat oleskelevat hajallaan ja osin pintavesissä. Syksyllä vesien jäähdyttyä särjet kerääntyvät taas parviin. Tällöin parhaita pyyntialueita ovat matalien sisälahtien pienet, 3-5 metrin syvänteet ja syvännerinteet. Särki painuu kylmässä vedessä aivan pohjaan, joten samoilta paikoilta voi pyytää myös talviverkoilla. Talvipyynti on kuitenkin helpompaa syöttikatiskalla. Särjen verkkopyyntiä kannattaa välttää lohikalojen istutusalueiden lähistöllä. Ahvenen tuottoisinta verkkopyyntiä on keväinen kutupyynti. Verkot lasketaan kutupyyntiin kivikkorinteisiin tai soramatalikoille. Merellä kutuahven hakeutuu sisälahtiin ja suurjärvillä matalammille alueille. Ahvenen kutupyynnistä ei yleensä ole haittaa kalaistutuksille, kunhan välttää istutusalueita. Istutusvesillä kutuahventa kannattaa pyytää katiskalla. Keskikesän helteellä ahven nousee lämpöiseen veteen rannoille, matalikoille ja karikoille, joista sitä saa hämärän aikaan verkolla. Verkot lasketaan vain lyhyeksi aikaa, sillä ahven kuolee lämpimässä vedessä nopeasti verkkoon. Kuhavesillä ahvenen verkkokalastus on syytä rajoittaa vain ranta- ja lahtivesille, sillä selkämatalikoilla liikkuu myös keskenkasvuisia kuhia. Syksyllä ahvenet painuvat pohjaan syvänteiden rinnealueille, joista niitä voi saada myös verkoilla. Talvella ahven liikkuu hyvin vähän ja varoen, eikä verkolla saa kuin satunnaisia kaloja. Kuhavesillä syys- ja talvipyynnissä alamittaisilla kuhilla on taipumus jäädä ahvenverkkoihin, joten tällaisesta pyynnistä on syytä luopua.

Särjen parhaita verkkopyyntialueita ovat keväällä ja syksyllä lahtialueet.

Matalat käsiverkot

Ahvenen ja särjen verkkopyynti onnistuu parhaiten matalilla 1,2–1,8 metrin käsiverkoilla. Matalista pohjaverkoista on vähiten haittaa lohikalojen istukkaille ja niistä

on helppo irrottaa saaliskalat. Solmuväli valitaan saaliskalojen koon mukaan.Yleensä särkiverkon solmuväli on 20–30 milliä, joillakin karuilla vesillä jopa 45 milliä. Ahvenverkon solmuväli on yleensä 35–45 milliä, mutta paikoin merialueella kookasta ahventa saa 55 millin verkolla. Etenkin särki mutta myös ahven on tarkka oikeasta solmuvälistä. Ohut lanka kalastaa tehokkaammin, mutta varsinkin särkialueilla liikkuu myös haukia, jotka repivät liian ohuen havaslangan. Sopivin lankavahvuus on 0,17 milliä. Karkeat kutusärjet ja aktiiviset kutuahvenet jäävät myös 0,20 millin lankavahvuuden verkkoon. l Harkitse mihin ja milloin lasket tiheitä ahven-

tai särkiverkkoja. l Vältä alle 54 millisillä verkoilla kalastusta lohikalojen istutus- ja liikkumisalueilla. l Vältä ahvenen verkkokalastusta kuhavesillä. Kalasta ahventa mieluummin katiskalla. l Kalasta särysverkoilla vain lahdissa ja rantavyöhykkeessä.

Verkkokalastus uhkatekijänä

Vanhan viisauden mukaan verkot lasketaan kalan tielle. Nykyisin vesissämme on kuitenkin kalalajeja ja -kantoja, joille näin ei saa tehdä. Uhanalaisten kalalajien ja -kantojen kalastusta on rajoitettava ja ne ovatkin nykyisin kalastusasetuksella rauhoitettu. Maassamme on runsaasti uhanalaistuneita kalalajeja ja -kantoja, jotka lähes kaikki ovat vaelluskaloja. Järvilohi, ankerias ja Vuoksen vesistön nieriä ovat äärimmäisen uhanalaisia. Meritaimen on erittäin uhanlainen ja samoin sisävesien taimen 67°00′N leveyspiirin eteläpuolella. Merialueen vaellussiika on erittäin uhanalainen. Planktonsiika ja merikutuinen siika ovat vaarantuneita, kuten myös Itämeren ja Jäämeren lohet. Merialueen harjus on äärimmäisen uhanalainen ja sisävesien harjus on vaarantunut leveyspiirin 65°00′N eteläpuolella. Pyrittäessä elvyttämään maamme uhanalaisia tai heikentyneitä kalakantoja palauttamalla vaellusyhteyksiä ja kunnostamalla kutu- ja poikasalueita törmätään usein verkkokalastuksen aiheuttamaan ongelmaan. Elvytettävään kalakantaan kohdentuva kalastuksen säätely on hankalaa muiden lajien (erityisesti ahven ja siika) verkkokalastuksen vuoksi. Sivusaaliiksi joutuu rauhoitettuja ja alamittaisia kaloja. Verkkoihin jääneet kalat eivät todennäköisesti selviä verkkoon takertumisesta ja vapauttamisesta hengissä, jolloin elvytystoimet jäävät tehottomiksi Luonnonvarakeskuksen toteuttamassa selvityksessä 40 prosenttia meritaimenista kuolee verkosta vapautettaessa. Joutuessaan pienisilmäisiin verkkoihin myös istutusten tuotto jää saamatta. Verkkokalastus aiheuttaa ongelmia myös uhanalaiselle saimaannorpalle, jonka kuutteja hukkuu verkkoihin. Saimaannorpan suojelualueilla on rajoitettu verkkokalastusta sekä kielletty verkkokalastus vapaaehtoisilla sopimuksilla.


K E S TÄ VÄ M PÄ Ä V E R K K O K A L A S T U S TA

Harkitse missä, mitä ja paljonko pyydät

Kala on terveellistä lähiruokaa parhaimmillaan.Vastuullinen verkkokalastaja kalastaa kuitenkin vain omaan tarpeeseen. Arvokkaiden ja uhanalaisten kalakantojen säilyminen ja elpyminen edellyttää verkkokalastajilta vastuuta ja tarkkaa harkintaa. Eräiden lajien, kuten meri- ja järvitaimenen sekä järvilohen nykyiset saaliit perustuvat lähes täysin istutettuihin kaloihin. Uhanalaisten kalakantojen elpymiseen ja istutusten onnistumiseen vaikuttaa ratkaisevasti verkkokalastus. Ota selvää kalastussäädöksistä ja pyyntialueesi kalakannoista, ennen kuin kalastat verkoilla! l Ota selvää pyyntialueesi kalakannoista ja kalastus-

rajoituksista sekä noudata niitä.

l Arvokkaiden ja uhanalaisten kalakantojen

sekä saimaannorpan säilyttäminen edellyttää sinulta verkkokalastajana erityistä harkintaa. l Vältä solmuväliltään 24–54 millin verkkojen käyttöä kuha, nieriä- ja järvilohivesillä sekä uhanalaisten taimenkantojen tärkeillä syönnösalueilla ja vaellusreiteillä.

VERKKOSAALIIN KÄSITTELY

Ahvenen ja särjen verkkopyynnissä vähiten haittaa lohikaloille on matalista pohjaverkoista.

Harvempiin verkkoihin siirtyminen on tehokas keino luonnonkalakantojen vahvistamisessa ja istutusten tuoton parantamisessa. Esimerkkejä siitä kuinka verkon solmuväli vaikuttaa saaliiksi saatavien taimenten, nieriöiden, kuhien ja siikojen kokoon löytyy Luonnonvarakeskuksen oppaasta Kalavarojen käyttö ja hoito http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-326-694-0 (sivu A230). Salakalastuksen vähentämiseksi, uhanalaisten ja taantuneiden kalalajien suojelun ja elpymisen vahvistamiseksi sekä kalastusta koskevien säännösten rikkomiseen liittyvän seuraamusjärjestelmän tehostamiseksi on kalastuslaissa menettämisseuraamus. Kalalajit, joita menettämisseuraamus koskee ovat lohi, järvilohi, ankerias, taimen, harjus, nieriä, ja siika. Näille kaloille on annettu euromääräiset suojeluarvot, jotka vaihtelevat 80-7 510 euron välillä. Ekologisesti kestävää kalastusta edistäisi merkittävästi pyynnin painopisteen siirtyminen kohti kalalajien suhteen valikoivaa ja saaliin yleensä elävänä säilyttäviin pyyntimenetelmiin, kuten rysiin, katiskoihin ja vapakalastuksessa väkäsettömiin koukkuihin.

Saaliin laadun kannalta verkkopyynti on ongelmallisempaa kuin katiska- ja rysäpyynti tai koukkukalastus. Verkossa kala stressaantuu ja siksi säilyy huonommin. Kala myös kuolee helposti verkossa. Oikealla käsittelyllä voi vaikuttaa verkkokalan laatuun.

Koe verkot usein

Tärkeintä on kokea verkot niin usein, että kala ei ehdi kuolla. Sopiva pyyntiaika riippuu muun muassa veden lämpötilasta, vuodenajasta ja kalalajista. Lyhyimmillään koentaväli on kesälämpimällä ja pisimmillään talvella. Verkossa kuolevat herkimmin päästään verkonsilmiin takertuvat kalalajit. Kun kala stressaantuu, maitohappo lisääntyy. Hapensaannin estyessä seuraa tukehtuminen. Yksiselitteistä jakoa verkkoon herkästi kuolevista ja toisaalta elävinä pysyvistä kaloista on hankala tehdä. Kuha on hyvä esimerkki verkonsilmien kohtalokkuudesta. Lahna puolestaan kuuluu selviytyjiin. Vertailemalla näiden kalojen rakennetta tukehtumisherkkyys selittyy ainakin osaksi. Alapaulan lähelle jääneet kalat saattavat kuolla herkemmin saadessaan rimpuilullaan pohja-ainekset liikkeelle. Näin käy todennäköisimmin rehevissä vesissä. Merialueella kilkit löytävät usein alapaulaan kuolleen kalan ja jättävät siihen jälkensä.

13


14

Käsittele verkkokalat näin

Tainnuta, verestä, perkaa, jäähdytä

l Jo verkkoa nostaessasi tainnuta ja verestä suuret

l l

l l l l

l

l

l

elävät kalat ja jos mahdollista pienemmätkin. Tällöin verkkoon ei tule kalojen rimpuilun aiheuttamia lisäreikiä. Talvipakkasilla paras verestyshetki on vedestä noston yhteydessä. Käsittele ensin elävät ja arvokkaimmat kalat. Aloita helpoimmin irrotettavista ja painavista kaloista, niin saat suurimman osan saaliista nopeasti jatkokäsittelyyn. Jäljelle jääneiden kalojen irrottaminen helpottuu samalla. Avaa ja käsittele viivyttelemättä silmän läpi työntämäsi kalat (mm. siiat), sillä kovakourainen käsittely nopeuttaa niiden pilaantumista. Pienten parvikalojen, kuten muikun päästäminen verkosta sujuu parhaiten useamman avustajan kanssa. Älä anna saaliin jäätyä, lämmetä tai kuivua, vaan suojaa se, vaikka kalat olisivat vielä kiinni verkossa. Käytä laadultaan parhaat kalat vaativimpiin tarkoituksiin. Verkkoon kuolleet kalat voit useimmiten käyttää, mutta tee se viivyttelemättä. Lajittele saaliisi, jotta hyvin säilyvien kalojen joukkoon ei joutuisi huonosti säilyviä. Stressiin kuollut kala säilyy huonosti. Sen kuolinjäykkyys jää lyhyeksi ja bakteerien toiminnalle muodostuu suotuisa ympäristö. Stressitilan katkaiset tainnuttamalla kalan napakalla iskulla päähän, aivojen kohdalle. Verestä (laske veret, pistä, teurasta) kala heti tainnutuksen jälkeen katkaisemalla sydämen ja kidusten välinen verenkierto. Tähän riittää pisto kapealla veitsellä valtimokeon eteen.Veri valuu tehokkaimmin ulos kalan ollessa vedessä. Odota, että sydän pumppaa veren pois, ja käsittele kala vasta sitten.Veri on hyvä bakteerien kasvualusta. Verestetyn kalan filee säilyy hyväkuntoisena 2–3 päivää pidempään kuin verestämättömän kalan filee. Perkaa, huuhtele ja jäähdytä kala niin nopeasti kuin työolosuhteet sallivat. Ihannelämpötila kalan kuljettamiselle ja säilytykselle on lähellä nolla-astetta.

Tainnuta kala napakalla iskulla päähän aivojen kohdalle.

Verestä kala katkaisemalla sydämen ja kidusten välinen verenkierto pistolla valtimokeon eteen.

PYYNNIN PÄÄTYTTYÄ

Kalastuksen päätyttyä verkkojen lisäksi tulee poistaa ankkurit ja muut kalastukseen käytetyt tarvikkeet. Paikkaa ei saa varata pelkillä lipuilla. Pyydyksiä ei saa säilyttää niin, että riista- tai muut eläimet voivat joutua niihin. Hylätyistä tai hävinneistä verkoista on muodostunut yhä suurempi ongelma. Tällaiset ”haamuverkot” jatkavat pyyntiä pitkään. Ajan myötä hajonneina mikroskooppisen pieninä hiukkasina tämä muoviroska kertyy myös vesieliöihin. Hae verkkosi aina pois, etteivät ne jää kalojen, hylkeiden, lintujen ja lopulta myös ihmisten ongelmaksi.


K E S TÄ VÄ M PÄ Ä V E R K K O K A L A S T U S TA

VERKKOKALASTAJAN SÄÄNNÖKSIÄ

Verkkokalastus on kielletty l Purossa (KL 70 §). l Vaelluskalavesistöön kuuluvassa joessa 15.8.-30.11 välisenä aikana (KA 12 §). l Meressä alle kilometrin päässä vaelluskalajoen suuta 15.8.-31.10 välisenä aikana (KL 66 §). l Salmessa tai kapeikossa sijaitsevassa kalaväylässä. Kalaväylä on kolmannes keskivedenkorkeuden mukaisesta joen, salmen tai kapeikon leveydestä sen syvimmällä kohdalla (KL 67 ja 68 §). l Jokisuun edustalla meressä ja järvessä sijaitsevassa kalaväylässä. Kalaväylä on kolmannes keskivedenkorkeuden mukaisesta vesialueen leveydestä sen syvimmällä kohdalla ja ulottuu niin kauas selkäveteen, että kalan kulku on turvattu (KL 67 ja 68 §). l Kalatiessä sekä 200 metriä sen ylä- ja alapuolella sekä 100 metrin matkalla padon alapuolella (KL 71 §). l Pintaverkoilla (KA 12 ja 10 §): o taimenta meressä kalastettaessa o 200 metriä lähempänä isorysää sen sivulta lukien ja 100 metriä lähempänä sen perää ilman ko. rysän haltijan lupaa l Pintaverkolla tarkoitetaan veden pintaan tai lähemmäksi kuin 1,5 metriä veden pinnasta asetettua verkkoa (KL 5 §). l Saimaannorpan suojelualueilla on rajoitettu verkkokalastusta (VNA 259/2016) sekä kielletty verkkokalastus vapaaehtoisilla sopimuksilla 15.4.-30.6. norpan poikasalueilla. l Lohenkalastus langasta kudotuilla pyydyksillä on kielletty Simojoessa jokisuusta Simojärven Luusuaan 1.5.–30.11. (VNA 236/2017) l Maa- ja metsätalousministeriö,Ympäristöministeriö, ELY-keskus tai kalas-tusalue ovat lisäksi voineet kieltää verkkokalastuksen. Verkkokalastusta on rajoitettu l Vapaa-ajankalastuksessa sallittujen verkkojen enimmäispituus on 67°00′N eteläpuolella pyynti- tai venekuntaa kohden 240 metriä (KL 49 §). l Lohta merestä pyydettäessä verkon pienin solmuväli on 80 millimetriä (KA 12 §). l Siikaa merestä pyydettäessä tulee verkon solmuvälin olla (KA 12 §): o Leveyspiirin 64°00′N pohjoispuolella vähintään 27 millimetriä ja enintään 30 millimetriä taikka vähintään 43 millimetriä; o Leveyspiirien 64°00′N ja 63°30′N välisellä merialueella vähintään 30 millimetriä ja enintään 35 millimetriä taikka vähintään 43 millimetriä; o Leveyspiirien 63°30′N ja 62°30′N välisellä merialueella vähintään 40 millimetriä; o Leveyspiirin 62°30′N eteläpuolella vähintään 43 millimetriä. l Siian verkkopyyntinä pidetään kalastusta, jossa saaliin painosta vähintään puolet on siikaa (KA 12 §)

l Saimaannorpan suojelualueilla on rajoitettu verk-

kokalastusta (VNA 259/2016) sekä kielletty verkkokalastus vapaaehtoisilla sopimuksilla 15.4.-30.6. norpan poikasalueilla. l Rajajokien verkkokalastusta on rajoitettu valtiosopimusten sisältämin kalastussäännöin Tornion-, Teno- ja Näätämönjoella. l Maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, ELY-keskus tai kalastusalue ovat lisäksi voineet rajoittaa verkkokalastusta.

Kalastettaessa on otettava huomioon l Vapaa-ajankalastuksessa on sallittua enintään kahden lohen saaliiksi ottaminen ja Vuoksen vesistöalueella enintään yhden rasvaeväleikatun järvilohen saaliiksi ottaminen kalastajaa ja vuorokautta kohti (KA 4 §). l Maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö, ELY-keskus tai kalastusalue ovat voineet määrätä vesialueille kalastusrajoituksia. l Rauhoitetun kalan pyydystäminen, myynti ja sellaisten pyydysten käyttö, jotka erityisesti soveltuvat sen pyydystämiseen, on rauhoitusaikana kielletty (KL 55 §). l Vaikka kala olisi kuollut, on se aina laskettava välittömästi takaisin veteen, jos se on saatu (KL 55 §): o pyyntimittojen vastaisesti o rauhoitus- tai kieltoaikana; o kielletyllä kalastusvälineellä tai pyydyksellä o kielletyllä kalastustavalla tai pyyntimenetelmällä l Jos kalastaja on vastoin lakia ottanut saaliiksi asetuksessa mainitun uhanalaisen kalalajin hänet voidaan tuomita menetettäväksi valtiolle sen suojeluarvo. Kalalajit, joita menettämisseuraamus koskee ovat lohi, järvilohi, ankerias, nahkiainen, taimen, harjus, nieriä ja siika (KL 119 §). Valtioneuvoston asetuksella on em. kaloille annettu euromääräiset arvot. l Kalastusta ei saa harjoittaa siten, että estetään kalojen pääsy niiden kutu- tai syönnösalueelle tai muualle, missä pyyntiä kalakannan turvaamiseksi on rajoitettu, taikka siten, että vaikeutetaan tarpeettomasti kalakannan hoitoa (KL 63 §). l Kalastusta harjoitettaessa ei saa aiheuttaa tarpeetonta haittaa ja häiriötä ympäristölle, muille vesilläliikkujille, muulle luvalliselle kalastukselle taikka rannan omistajalle tai haltijalle (KL 50 §). l Luvallista kalastusta ei saa tahallisesti estää tai vaikeuttaa (KL 50 §).

Verkkokalastusksen päätyttyä l Verkkojen merkintään käytettäviä välineitä ei saa asettaa tai jättää veteen ilman verkkoja lukuun ottamatta kalastamista jäältä (KL 48 §). l Verkkoja ei saa säilyttää siten, että se aiheuttaa vaara riista- tai muille eläimille (KL 48 §).

15


16

VERKKOJEN MERKINTÄ

Vesiliikennealueiden selvästi näkyvä merkki syvemmällä oleville pohja- ja välivesipyydyksille.

Vesiliikennealueiden selvästi näkyvä merkki pintapyydykselle, joka ulottuu lähemmäksi kuin 1,5 metriä veden pintaa.

Muilla kuin vesiliikennealueilla pyydyksen merkintään riittää koho tai pienikokoisempi lippu matalammassa salossa.


K E S TÄ VÄ M PÄ Ä V E R K K O K A L A S T U S TA

KALOJEN PYYNTIMITAT JA RAUHOITUKSET Valtioneuvoston asetuksella kalastuksesta säädetään kalojen pyyntimitoista ja rauhoituksista seuraavaa: PYYNTIMITAT VAPAA-AJANKALASTUKSESSA

RAUHOITUKSET JA RAUHOITUSAJAT

Sovelletaan myös rauhoitettuihin lajeihin niiden rauhoitusalueen ja -ajan ulkopuolella

Lohi

Järvilohi Taimen

Vähintään 60 cm

Vähintään 50 cm Perämeressä leveyspiirin 63°30’N pohjoispuolella Vähintään 50 cm Sisävesissä leveyspiirin 67°00’N pohjoispuolella

Purossa tai lammessa, johon ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä

Vähintään 50 cm Rasvaeväleikattu sisävesissä ja merialueella

Kuha

Harjus

Järvilohi

Vähintään 60 cm

Enintään 45 cm

Nieriä

Lohi

Vähintään 60 cm Rasvaevällinen sisävesissä leveyspiirien 64°00’N ja 67°00’N välissä ja merialueella Vähintään 45 cm Inarinjärvessä

Vähintään 60 cm Vuoksen vesistössä Vähintään 42 cm

Vähintään 30 cm leveyspiirin 67°00’N pohjoispuolella Vähintään 35 cm leveyspiirin 67°00’N eteläpuolella

Mahdolliset kalastusviranomaisen tekemät alueelliset rauhoitus- ja pyyntimittamuutokset löytyvät osoitteesta kalastusrajoitus.fi.

Kalojen tuottava pyyntikoko on lähes aina suurempi kuin kalastusasetuksessa määritelty alamitta. Alamitta ei aina turvaa kalojen selviytymistä lisääntymiskokoisiksi, puhumattakaan laadultaan ja määrältään parhaan saaliin takaavasta pyyntikoosta. Tarkasta aina kalastuskohteesi kalastusrajoitukset ennen kuin kalastat. Kalastusalueet ja ELY-keskukset ovat voineet määrätä kalavesilleen kaloille suurempia tai pienempiä pyyntimittoja tai rauhoi-

Taimen

Nieriä Harjus Siika

.

Joessa ja purossa 1.9.-30.11.

Joessa ja purossa 1.8.-30.11. Rasvaevällinen Vuoksen ja Hiitolanjoen vesistöissä ympärivuotisesti Rasvaeväleikattu 1.6.-31.8. kalastusasetuksen karttaliitteen mukaisissa osissa Vuoksen vesistöä

Joessa ja purossa 1.9.-30.11. Rasvaevällinen sisävesissä 64°00’N leveyspiirin eteläpuolella ympärivuotisesti (ei koske taimenta, joka on pyydetty purosta tai lammesta, johon ei ole vaellusyhteyttä merestä tai järvestä) Rasvaevällinen ympärivuotisesti ja kaikilla merialueilla Kuolimossa ja Saimaassa Puumalansalmen ja Vuoksenniskan välisellä alueella ympärivuotisesti Muualla Vuoksen vesistössä 1.9.-30.11.

Meressä ympärivuotisesti Sisävesissä leveyspiirin 67°00’N eteläpuolella 1.4.-31.5.

Mereen laskevassa joessa ja purossa 1.9.–30.11.

KALASTUSKIINTIÖT VAPAA-AJANKALASTUKSESSA:

Lohi koko maassa paitsi rajajokivesistöt Rasvaeväleikattu järvilohi Vuoksen vesistöalueella

2 kpl/kalastaja/vrk

1 kpl/kalastaja/vrk

tuksia, kuin kalastussäännöksissä edellytetään. Maaja metsätalousministeriö ja ELY-keskukset vastaavat kalastusrajoituspalvelusta (Kalastusrajoitus.fi), johon on merkitty mm. vaelluskalavesistöt ja niiden kalastusrajoitukset, luonnonsuojelulain mukaiset kalastuskieltoalueet sekä ELY-keskusten ja kalastusalueiden kalastusta rajoittavat päätökset. Tiedot rajoituksista päivitetään palveluun arkipäivisin.

17


KALASTUSASETUKSESSA MAINITUT LEVEYSPIIRIT KARTALLA


Toimittajat: Risto Tarikka ja Jaana Vetikko

Tekstit on muokattu Verkko 2000 kestävän verkkokalastuksen perusteet -lehdestä. Piirrokset: Jakke Haapanen Kuvat: Risto Tarikka, Sulo Tiainen ja Jaana Vetikko Taitto: Markkinointipörssi Oy Heikki Hjelt

Rahoitettu osittain maa- ja metsätalousministeriön kalastonhoitomaksuvaroilla. ISBN 978-952-5447-02-6

Profile for Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

Kestävämpää verkkokalastusta  

- Uhanalaisten lajien säilyminen - Kalakantojen vahvistuminen - Tuottava pyyntikoko - Suuremmat saaliskalat - Verkkokalastuksen taidot - Ver...

Kestävämpää verkkokalastusta  

- Uhanalaisten lajien säilyminen - Kalakantojen vahvistuminen - Tuottava pyyntikoko - Suuremmat saaliskalat - Verkkokalastuksen taidot - Ver...