1 minute read

Sanna Marinin vierailu

Pääministerimme Sanna Marin vieraili Kankaanpäässä 24.10. Lyhyen vierailunsa aikana hän kävi kaupungin esittelykierroksella tutustumassa mm. Kankaanpään uudistettuun liikuntakeskukseen ja kirjastoon. Hänelle oli järjestetty ruokailu, jonka jälkeen hän tapasi kansalaisia Kankaanpään torilla klo. 14.30 alkaen. Torille olikin kerääntynyt 200-300 hengen yleisö odottamaan pääministerin saapumista. Puheessaan Marin otti kantaa Ukrainan tilanteeseen ja siirtyi sen jälkeen sähkön hintaan ja ennakoi vaaleja edeltäviä ajankohtaisia teemoja. Toriyleisönkin joukossa tuntui puhuttavan Venäjän taistelu Ukrainassa ja tietenkin venäläisten kiinteistökauppa Kankaanpäässä. Mariin sanoi, että venäläisten kiinteistökaupat pitää tutkia hyvin perusteellisesti.

Puheen jälkeen yleisö piiritti Sanna Marinin ja keskustelua käytiin tieasioista, eläkkeistä ja muista asioista, joita ihmisillä oli sydämellään. Tervehtijöitä riitti runsaasti ja monet halusivat valokuvaan pääministerin kanssa. Erityisesti nuorten runsas läsnäolo oli silmiinpistävää. He kävivät runsain määrin tervehtimässä pääministeriä ja ottamassa hänen kanssaan selfietä. Tilaisuus oli hyvin lämminhenkinen ja pääministeri oli todella hyvätuulinen. Hän otti ihmiset lämmöllä vastaan. Tarjolla ollut glögikin lämmitti mukavasti. Muistoksi vierailustaan Kankaanpäässä Marin sai kankaanpääläistaustaisen Cristal Snown kirjoittamat kolme Penni Pähkinäsydän lastenkirjaa. Kirjat hänelle antoi kansanedustaja Heidi Viljanen. Pääministeri totesi, että kirjoille tulee varmasti käyttöä kotona. He lukevat niitä yhdessä hänen pikku tyttären kanssa. Cristal olikin kirjoittanut omistuskirjoituksen kirjojen etusivuille juuri Marinin tyttärelle Emmalle.

Advertisement

Kuvat: Miia Sjöman

This article is from: