Syystarina

Kun koivusta alkoivat lehdet pikkuhiljaa tippua, ja pimeä tulla aikaisempaa, niin alkoi mieliin vähän synkistyä, samaten kuten illatkin, menin takan ääreen juomaan kupin kaakaota ja syömään ilta puuroani mansikoiden kera, ja muistelemaan kesää. Yhtäkkiä alkoikin sateen ropina ja ukkonen jyrähdellä kiivaasti. Ikkunasta näkyikin salaman leimahdus. Se oli hyvin lähellä taloamme. Koiramme Petteri, ei pelännyt ukkosta niin paljon kuin minä.

Oveemme koputettiin. Petteri nosti päätään ja haukahti. Menin avaamaan ovea, siellä oli naapurin 15-vuotias poika Mikki, joka pyysi, että voisiko hän tulla tänne ukkosen ajaksi, kun hänen vanhempansa lähtivät töihin ja hän pelkää ukkosta. Sanoin hänelle, että totta kai hän voi tulla, sillä minäkin pelkään. Hän alkoi oitis penkomaan kaappeja ja löysi sieltä Kimblen. Hän sanoi, että jos pelaamme tätä, niin saamme ajatuksemme muualle. Silloin kuului taas iso jyrähdys ja sähköt menivät poikki. Kysyin, että miten nyt näemme pelata, niin hän vain kohauttaa olkapäitään.

Sitten yläkerrassa narahti. Mikki sanoi, että heidän talossaan tapahtuu samaan. Sähköt palasivat ja huokasimme helpotuksesta. Koirammekin heräsi ja raapi ovea merkiksi, että haluaa ulos. Päästin Petterin pihalle. Sade loppui onneksi, niin ei ole niin kauhea työ kuivata Petterin turkkia. Hän on rodultaan Pomeranian ja hänellä on paksu valkoinen turkki. Yleensä pienet koirat pelkäävät ukkosta, mutta Petteri ei pelkää oikeastaan mitään.

Sade alkoi uudestaan, kun pääsimme sopivasti sisälle. Mikki oli tehnyt lisää kaakaota, joten minäkin otin lisää ja kiitin iloisesti. Yläkerrassa narahti taas ja päätimme mennä yläkertaan katsomaan, mikä siellä narisee. Samassa sähköt katkesivat uudestaan ja Mikki löysi taskulampun. Menimme avaamaan ovea, mutta se ei auennutkaan. Ihmettelin ääneen, että mikä siinä on, kun se ei aukea. Oven takaa kuului taas iso narahdus. Mikki vakuutteli minulle, että ei se mitään vaarallista ole. Petteri katsoi ovelle ja murahti. Minä purskahdin itkuun, koska minua pelotti niin paljon. Mikki tuli halaamaan minua ja vakuutteli, että ei ole mitään hätää. Mikki kertoi, että ei saa sitten kertoa kummitustarinoita, koska hänen mielikuvituksensa alkaa laukkaamaan liian lujaa ja niin tekee minunkin. Petteri nousi pediltään ja haki luunsa laatikosta rennoin askelin. Sade loppui, ja aurinko alkoi paistaa ja Mikki sanoi, että hänen täytyy pikkuhiljaa lähteä. Olihan kello jo puoli yhdeksän illalla. Kiitin Mikkiä seurasta ja Petterikin kävi nuolaisemassa Mikin kättä. Mikki naurahti, ja sanoi heipat meille.

Soitin veljelleni ja kysyin yläkerran ovesta. Hän kertoi, että syksyisin lattialaudat alkavat elää. Kerroin hänelle, mitä kuulimme Mikin kanssa, hän vain naurahti ja sanoi, että ehkä minun kannattaisi mennä nukkumaan. Naurahdin, haukottelin ja tokaisin, että ehkä minun kannattaisi. Kävin Petterin kanssa vielä ulkona. Huomasin vasta, kun pihavalo syttyi, että kaikkien puiden lehdet alkavat olla vähissä, ja maa oli täynnä keltaisia lehtiä. Petteri kävi vielä iltatarpeillaan, ja menimme sisälle. Otin kengät pois, ja vaihdoin yövaatteet päälle. Petteri meni sänkyyni jalkapäätyyn kerälle. Laitoin vielä villasukat jalkaan, menin sänkyyn, vedin peiton korviin ja laitoin silmät kiinni.

Kirjoittanut:

Katriina Edman