2 minute read

Ruoka-apua jaetaan Valtissa

Hävikistä hyvinvointiin- hanke on Leipäkirkon mukana järjestämässä ruoka-apu toimintaa Valtin Padan tiloissa pari kertaa kuukaudessa maanantaisin. Ruoka noudetaan kaupoista ja elintarvikealan yrityksistä. Osa ruuasta pakastetaan säilyvyyden vuoksi. Kävimme seuraamassa, miten homma toimii. Ruoka-apua tarvitsevat olivat jo paikalla, kun saavuimme noin puoli yhdeksän maissa. Aikaisimmat olivat ilmestyneet jonottamaan ja odottelemaan ovien avautumista jo puoli kahdeksan aikoihin. Niin tärkeä asia oli monillekin kysymyksessä.

Hankekoordinaattori Sari Starckin johdolla jakelijat laittoivat ruokia esille. Tarjolle tuli monenlaista hävikki ruokaa. Eniten oli tarjolla leipäpuolen elintarvikkeita, lähes kaksikymmentä laatikkoa ja lisää löytyi vielä pakasteina. Toimittajan ensimmäinen ajatus, että onpa paljon, mutta kun ovet avattiin ja asiakkaita alkoi tulla sisään, huomasimme valokuvaajan kanssa, että melkoista vauhtia alkoivat laatikot tyhjentyä, vaikka rajaksi asetettiin kaksi leipäpussia ja yksi pussillinen makeita leivonnaisia.

Advertisement

Ruokahävikillä tarkoitetaan syömäkelpoista ruokaa, joka syystä tai toisesta on päätymässä syömättä roskiin tai biojätteeksi.

Asiakkaiden joukossa näkyi selvästi Ukrainan tilanne. Heitä oli runsaasti paikalla. Pienituloiset eläkeläiset muodostivat yhden osan paikalla olleista. Eräs eläkeläinen kertoi ruokajaon olevan hänellehyvin tärkeä lisä viikoittaisessa ruuassa. Hänen mielestään ruokajako on myös yksinäiselle vanhukselle sosiaalinen tapahtuma. Pääsee juttelemaan ja tapaamaan muita samassa asemassa olevia ihmisiä. Joukossa oli myös velkaantuneita ihmisiä, joita ruoka-apu auttoi selviämään arjesta paremmin. Eräs asiakas kertoi, että olisi todella vaikea pärjätä ilman tätä apua. Opiskelijoitakin joukkoon mahtui. Eräskin opiskelija kuvasi tilannetta vaikeaksi, kun perheessä pieni lapsi ja molemmat opiskelevat, eikä toinen ole oikeutettu edes opintorahaan. Vetää perheen talouden todella tiukalle. Paikalla oli odotetusti myös paljon työttömiä, jotka ovat pudonneet peruspäivärahalle tai elävät pelkän toimeentulotuen varassa.

Täytyy sanoa, että olin ehkä hieman yllättynyt asiakkaiden määrästä, joka tällä kertaa oli lähes 150. On vain todettava, että tämä hävikki hankkeen tekemä työ on todella tärkeää kahdestakin syystä, sillä vähennetään ruuan hävikkiä ja sen avulla pystytään auttamaan hädässä olevia ja vähävaraisia ihmisiä. Kun ajattelee nytkin jaossa ollutta ruuan määrää, niin kauhistuttaa, jos kaikki se ruoka olisi vaan viety kaatopaikalle.

Kuvasimme asiakkaan luvalla hänen ruokakassinsa, että olisi helpompaa saada kuva siitä, millaista ruokaa kasseihin kertyi. Kassin sisältö oli melko monipuolinen. Se sisälsi proteiinia, tällä kertaa broilerin muodossa, vihanneksia, kananmunia, leikkeleitä, kuivatuotteita ja tietenkin leipää. Kun kaikki ruoka-apua tarvitsevat olivat käyneet, oli tarjoilupöydät jääneet tyhjiksi ja kaikki ruuat olivat menneet kaupan. Vain muutama täysinäinen leipälaatikko oli jäljellä, odottamassa seuraavaa kertaa.

This article is from: