
2 minute read
Uusi nimi ruokalalle ja kahvilalle
from Valttilehti 1/2022
Odotukset työn suhteen ovat korkealla. Kaikki asiat, joiden äärellä toimitaan ovat todella tärkeitä myös Päiville henkilökohtaisesti. Mukana projektissa ovat ruoka-aputoiminta ja ruokahävikin koordinointi. Päivi kertoo, ettei heitä ruokaa roskiin. Itse hän pyrkii viimeiseen asti hyödyntämään kaiken mahdollisen. Koska koko maailmaa ei pysty pelastamaan, pitää mennä eteenpäin pienin askelin. Ruokahävikin ehkäisy on yksi tärkeimmistä asioista. Kun miettii sitä aikaa ja energiaa mitä ruoantuotannossa kuluu eri vaiheissa, ei kaikkea sitä sovi tuhlata turhaan. Jos osa elintarvikkeista vielä päätyy lopulta roskiin, on koko prosessi ollut turha, mutta rahaa on kulunut paljon. Tämä on sellainen asia, jota Päivi toivoisi kaikkien miettivän.
Toinen tärkeä asia Päiville on käytettyjen tavaroiden hyödyntäminen uuden ruokalan avaamisessa. Kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle kiilotettua ja uutta. Se on hieno juttu. Tässä ei olla perustamassa mitään Michelin tähden ravintolaa, Päivi naurahtaa. Usein vanhat tavarat ovat hienoja ja laadukkaampia. Tärkeintä tässä työssä ovat kuitenkin ihmiset, Päivi toteaa. Heitähän varten tätä projektia tehdään. Osallistaminen on olennaisin ja tärkein asia projektissa. Toiveena, että hankkeesta tulisi meidän kaikkien Valttilaisten yhteinen projekti. Töihin tulijat kokisivat paikan omakseen ja saisivat sitä kautta lisää motivaatiota. Ruokalassa on mahdollista hankkia osaamista erilaisia työtehtäviä tekemällä, joten paikallinen oppilaitos tulee varmasti olemaan yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista.
Advertisement
Lyhyellä puolentoista viikon kokemuksella Valtissa työskentelystä Päivi sanoo, että hänestä Valtti on upea työyhteisö. Jokainen on arvokas omana itsenään ja Valtissa on avoin luottamuksen ilmapiiri. Täällä pystyy puhumaan suoraan ja huumorilla ihmisille. Täällä on hyvä ilmapiiri, tänne on ihana tulla joka aamu. Täällä saa jokainen olla oma itsensä, se on aivan huippu juttu, sanoo Päivi. Hän uskoo tai ainakin toivoo, että kaikki muutkin ajattelevat niin.
Osaamisen kehittäminen ei rajoitu ainoastaan ravintola- ja cateringalalle vaan mukana on myös puhtaanapito- ja logistiikka-alan työtehtäviä.
Paikkoja löytyy myös asiakaspalvelusta ja myyntityöstä. Mikä nimeksi uudelle ruokalalle ja kahvilalle?
Kankaanpäähän, osoitteeseen Toimenkatu 2, avataan syksyllä Valtin uusi ruokala ja kahvila.
Kahvilan ja ruokalan tärkeät arvot liittyvät kierrätykseen, ruokahävikin vähentämiseen ja ihmisen kohtaamiseen.
Nyt nämä upeat tilat tarvitsisivat myös upeat nimet. Auta keksimään kivat nimet osallistumalla nimikilpailuun.
Nimikilpailuun voi vastata nimettömänä, mutta kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan palkintoja.
Valtin työpajoille ilmestyy viikolla 14 laatikot, johon nimiehdotuksen voi jättää kirjallisena.
Kilpailuun voi osallistua myös Valtin sosiaalisessa mediassa (kurkkaa Valtin facebook sivut). Ruokalan ja kahvilan uudet nimet julkaistaan osallistujille sosiaalisessa mediassa ja Valtti työpajalla.
Nimikilpailu alkaa 7.4.2022 ja aikaa osallistua on 30.4.2022 saakka. Nimet kahvilalle ja ruokalalle valitsee raati, joka koostuu Valtin henkilöstöstä. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Järjestäjä selvittää nimenkäyttöoikeuden eikä sitoudu valitsemaan kohteen nimeksi kilpailusta saatua nimiehdotusta. Järjestäjällä on oikeus suunnitella kohteen lopullinen nimi hyödyntämällä ja muokkaamalla kilpailuun lähetettyjä nimiehdotuksia.