Espoo-lehti

Page 10

10 « YTIMESSÄ

ESPOO-lehti 4/2013

Tekniikkaa ja taidetta Entinen kruunun tila ja Sinebrychoffin suvun kesäparatiisi Otaniemi on 50 vuodessa kasvanut Pohjois-Euroopan suurimmaksi teknologiakeskittymäksi. SYYSKUUSSA 2013 Verstas Arkki-

tehdit Oy:n suunnittelijoiden hymy on herkässä. Nuorten arkkitehtien Väre-ehdotus nousi Aalto-yliopiston kampussuunnittelukilpailun voittajaksi 189 kilpailutyön joukosta. Ehdotuksen pohjalta rakennetaan Aallon uusi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun päärakennus. Myös koko uutta metroasemaa ympäröivä kampusalue saa uuden ilmeen. Edellisellä Otaniemen suunnittelukierroksella yli 60 vuotta sitten vastaavat piirustukset laati herra nimeltä Alvar Aalto.

KAMPUSALUEELLE on vuosikymmenien varrella noussut kymmeniä uusia tiedettä ja yrityselämää palvelevia rakennuksia. Tänään Suomen Pii-

laaksossa, Otaniemen ja Keilaniemen alueella, työskentelee 16 000 opiskelijaa, 5 000 tutkijaa ja alueen 800 yrityksen noin 16 000 työntekijää. Otaniemi-suunnitelman on määrä puhaltaa uutta henkeä punatiiliseen metsäkaupunkiin. Kun länsimetro aloittaa liikenteensä vuonna 2016, maan alta noustaan autottomalle aukiolle, jonka ympärillä ovat kampuksen ydinpalvelut: kirjasto, kaupat, kahvilat ja uudet opetustilat. Aalto-yliopisto on päättänyt keskittää ydinkampuksensa Otaniemeen. Tulevaisuudessa alueel­la aloittavat teekkarien lisäksi opintonsa myös Aallon kauppatieteilijät ja taideopiskelijat. Metron myötä Otaniemi, Keilaniemi ja Tapiola nivoutuvat yhdeksi alueeksi, joka kehittyy voimakkaasti ja jolla liikkuminen on helppoa. Alueel­le investoidaan seuraavien kymmenen vuoden aikana viisi miljardia euroa julkista ja yksityistä rahaa. n PETJA PARTANEN UUDEN

AIKAJANA

KUVAT ALVAR AALTO -MUSEO JA AALTO-YLIOPISTO

SYYSKUUSSA 1948 vuosi vuodelta kasvanut teekkarijoukko tunki jälleen Teknillisen korkeakoulun ahtaisiin luentosaleihin Helsingin Hietalahdessa. Vain seitsemän kilometriä länteen päin, Espoon Otaniemessä, taas uinui paikoin aarniometsäksi muuttunut vanha kartanomiljöö. Aivan vuoden lopulla saatiin itse presidentti J.K. Paasi­ kiven avustuksella määräraha, ja valtio osti Kansallis-Osake-

Pankin käsiin päätyneen yli 100 hehtaarin alueen uuden yliopistokampuksen rakentamiseksi. Teekkariylioppilaskunta TKY järjesti samassa yhteydessä näyttävimmän opiskelijatempauksensa kautta aikojen. Sotaajan ilmahyökkäyksessä tuhoutuneesta Neuvostoliiton suurlähetystöstä kuljetettiin 800 000 purkutiiltä Otaniemeen uuden ylioppilaskylän rakennusaineiksi. Ensimmäiset opiskelija-asunnot valmistuivat 1952, parahiksi palvellakseen myös Helsingin olympiakisojen urheilijoiden majapaikkana. TKK:n tilanahtaus helpotti vasta vuonna 1964, kun Alvar Aallon suunnittelema yliopiston uusi päärakennus valmistui. Samaan aikaan korkeakoulun kanssa Helsingistä siirrettiin Otaniemeen myös Valtion teknillinen tutkimuskeskus VTT.

1662 Otaniemi siirtyy valtiolle kruunun säteritilaksi.

1858 Helsinkiläi­ nen suurliike­ mies Paul Sine­ brychoff ostaa Otaniemen.

1949 Alvar Aalto voit­ taa kampus­ alueen suunnit­ telukilpailun.

1964 TKK muuttaa Helsingistä Ota­ niemeen uuteen päärakennuk­ seen.

2013 Aalto-yli­ opiston Campus 2015-suunnit­ telukilpailu rat­ keaa.

2016 Metro kuljet­ taa suoraan Otaniemeen, Aalto-yliopiston pysäkille.

Teknik och konst OTNÄS – en gång kronoboställe

och därefter släkten Sinebryc­hoffs sommarparadis – har på 50 år utvecklats till Nordeuropas största teknologicenter. I september var det lätt för de unga arkitekterna på Verstas Arkkitehdit att le. De tog hem segern i den internationella arkitekttävlingen Campus 2015 bland hela 189 tävlingsbidrag. Det vinnande konceptet innehåller bland annat en ny huvudbyggnad för högskolan för konst, design och arkitektur, och campusområdet kring metrostationen får en ny image. Självaste president J.K. Paa­ sikivi hade sitt finger med i spelet när anslag år 1948 beviljades för köp av det mer än hundra hektar stora området i Otnäs och Alvar Aalto planerade sedan ett nytt campus för Tekniska högskolan. När den nya högskolan äntligen kunde flytta från Sandvikstorget i Helsingfors år 1964 följde VTT med till Otnäs. I dag finns det 16 000 studerande och 5 000 forskare i Otnäs och Kägeludden har omkring 16 000 anställda i ca 800 företag. Byggprojekten väntas blåsa nytt liv i området. När metrostationen år 2016 tas i bruk stiger man ut på en öppen plats med all tänkbar service; bibliotek, affärer, kaféer och nya undervisningsutrymmen. Under det närmaste decenniet investeras här omkring fem miljarder euro. n

Otaniemi, Keilaniemi ja Tapiola nivoutuvat yhteen.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.