1 minute read

Riistaruokinnasta on iloa eläimille ja ihmisille

Metsänomistaja voi auttaa riistaeläimiä selviämään talvesta pienellä vaivalla. Riistanhoito tuo hyvän mielen ja monipuolistaa luontoa.

1. HAAPAA JÄNIKSILLE

Jänikset ja rusakot ovat tyypillisiä metsän asukkaita. Pitkäkorvat kaluavat mielellään kaatuneiden lehtipuiden kuorta. Jäniksille voi kaataa jo syksyllä haavanvesoja talvea varten. Ruokintapaikalle voi viedä myös apilapitoista kuivaa heinää. Jänisten, kuten muidenkin riistaeläinten, ruokinta kannattaa aloittaa ensilumen aikaan. Ruokintaa pitää jatkaa kevääseen saakka, sillä koppuraiset keväthanget tuovat riistaeläimille haastetta ruoan löytämiseen.

Suojaisia riistatiheikköjä kannattaa jättää metsiin hoitotöiden yhteydessä. Muutaman pienen puun ryhmä tarjoaa suojaa erityisesti teerille, pyille, pikkulinnuille ja jäniksille.

2. NUOLUKIVI SORKKAELÄIMILLE

Jänisten ruokintapaikalle on hyvä sijoittaa suolaa ja kivennäisiä sisältävä nuolukivi hirville ja kauriille. Noin 10 euroa maksavan nuolukiven voi kiinnittää esimerkiksi puutolpan päähän tai pudottaa koverrettuun kantoon, jotta kivi pysyy paikallaan.

Jos on kiinnostunut ruokkimaan eläimiä reilummin, kannattaa sopia siitä paikallisen metsästysseuran kanssa. Seuroilla on usein hoidettuja ruokintapaikkoja, joiden ansiosta sorkkaeläimet pysyvät paremmin samoilla alueilla eivätkä liiku niin paljon maanteillä.

3. SEURAA

RIISTAKAMERALLA

Reilut sata euroa maksavan riistakameran avulla metsänomistaja voi seurata ruokintapaikan elämää. Valokuvat kiitollisista ruokailijoista tuovat iloa talven pimeyteen. Saattaapa kuvaan taltioitua joskus harvinaisempiakin lajeja. Aukeaman kuvassa näkyvän ruokolahtelaisen ruokintapaikan kameraan ei ole toistaiseksi tallentunut paikkakunnan kuuluisaa leijonaa.

Yksinkertaisella ruokintapaikalla voi olla haavanvesoja jäniksille ja nuolukivi sorkkaeläimille. Kaisa Luukkosen mukaan ruokintapaikka kannattaa sijoittaa suhteellisen avoimelle paikalle, kasvillisuusvyöhykkeiden vaihtumiskohtaan.

This article is from: