Joku omistaa maan

A ­ STUDIOSSA keskusteltiin metsien hiilinieluista. Vieraina olivat ministeri, asiantuntija ja metsäteollisuuden edustaja. Metsänomistajien edustusta kokoonpanossa ei ollut. En varmasti ollut ainoa, joka ihmetteli, mitä hiilensidontakeskustelussa oikein tapahtuu.

Missä vaiheessa meiltä metsänomistajilta on otettu pois omistusoikeus metsiemme sitomaan hiileen? Onko meiltä edes kysytty asiasta?

Ympäristöministeriössä on paniikki, kun kansalliset tavoitteet karkaavat metsien hiilinielun notkahtaessa. Mikä ratkaisuksi? Valtion talous ei taivu hiilensidontatukiin. Raippa ja rangaistus ovat tuttuja työkaluja.

Hakkuurajoitteita ja sakkoluonteisia maksuja esitetään. Metsänomistajaa eli ainutta tahoa, joka poistaa talkoilla hiiltä, halutaan rankaista siitä, että se tekee vähemmän kuin aiemmin.

VAPAAEHTOISTA, markkinaperusteista hiilensidontaa jarruttaa niin sanottu kaksoislaskentakysymys. Yrityksillä on hiilineutraaliustavoitteita, joiden täyttämiseksi niiden tulee ostaa hiilikrediittejä. Kun valtio on ottanut kaiken metsämaan hiilitaseeseensa, siitä ei voi enää antaa krediittejä jonkun muun hyväksi.

Vaikka yritys ostaisi hiilensidontaa suomalaisesta metsästä kuinka paljon tahansa, se ei saa sanoa olevansa hiilineutraali. Ratkaisu olisi löydettävissä, mutta ympäristöministeriön linja on tiukka: ei aariakaan vapaaehtoiseen hiilensidontaan, kaikki tarvitaan valtion tavoitteiden saavuttamiseen.

Näin yritykset, jotka haluavat olla juridisesti hiilineutraaleja, pakotetaan ostamaan hiilensidontaa EU:n ulkopuolelta, vaikka investointi haluttaisiin tehdä Suomen metsiin.

HIILENSIDONTA on esimerkki monista tapauksista, joissa ei haluta ymmärtää, että joku omistaa maan. Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, jossain vaiheessa on todettava, että metsät eivät ole meidän kaikkien, vaan niillä on omistaja.

Metsänomistajilla on erilaisia tavoitteita totaalisuojelusta totaaliseen talousmetsäajatteluun.

Olivatpa tavoitteet mitä tahansa, omistajuus nauttii perustuslain suojaa. Pykälässä 15 todetaan kirkkaasti, että ”jokaisen omaisuus on turvattu”.

Hiilensidonta on esimerkki myös siitä, kuinka markkinatalous tukisi ympäristötavoitteita – jos sille annettaisiin mahdollisuus. Kysyntä hiilensidonnalle on kova, mutta nyt se ohjataan EU:n ulkopuolelle.

Ekologisessa kompensaatiossa ja muussa luontoarvokaupassa olisi myös mahdollisuuksia valjastaa markkinavoimat ympäristön palvelukseen.

Maanomistajuus on kovan paineen alla: on suojelu­ ja ennallistamisvaatimuksia sekä pakkolunastuksia rakentamiselle ja infrastruktuurille kasvukeskusten ja tuulivoimaloiden lähialueilla.

Tulevalle hallitukselle olisikin pyyntö: kuulkaa maanomistajia heitä koskevissa kysymyksissä ja muistakaa 15. pykälä.

Maanomistajain liiton toiminnanjohtaja Kimmo Collander peräänkuuluttaa metsänomistajien kuuntelemista hiilinielukeskustelussa.

Kun valtio on ottanut kaiken metsämaan hiilitaseeseensa, siitä ei voi enää antaa krediittejä jonkun muun hyväksi.