Tutkain 3/2021

Page 21

TUTKAIN 2/2021

virheistään kantapään kautta. Mitä Kiinassa siis tehtiin, ja mistä syistä näin radikaaleihin ratkaisuihin päädyttiin? Onko Suomessa havaittavissa samoja ongelmia, ja mitä näille tulisi tehdä?

Mitä Kiinassa tapahtui? Kiinassa kiellettiin yrityksiltä kaikkien kouluaineiden opetuksen tarjoaminen. Soittotunteja voidaan yhä pitää, koodaamista ja draamaa opettaa, mutta opetussuunnitelman mukaista opetusta järjestävien yritysten oli muututtava voittoa tavoittelemattomiksi yhdistyksiksi.

€ Yli 75 prosenttia valintakokeella kauppakorkeaan päässeistä kävi kurssimme keväällä 2021! - valmennuskurssiyritys

Ajankohtaisen ongelmasta tekee kaksi viimeaikaista tapahtumaa: nykyinen pääministeri Sanna Marinin hallitus on teettänyt laajan selvityksen yliopistojen saavutettavuudesta, ja samaan aikaan Kiinan valtio on keväällä kieltänyt lähes kaiken yksityisen opettamisen maassa. Haastattelin artikkelia varten selvityshenkilönä toiminutta Tapio Kosusta. Nyt on siis mahdollisuus oppia, ei pelkästään Suomessa tehdyistä virheistä, vaan myös kun Kiina oppii omista

Taloudellinen vaikutus on ollut suuri. Yritys, joka on julkisesti listattu, ja jonka olemisen perusoletus on sen sijoittajille voiton tuottaminen, muuttuminen voittoa tavoittelemattomiksi yrityksiksi ei ole yksinkertaista. Monet yritykset, jotka yrittivät pysyä voittoa tavoittelevina, ajautuivat konkurssiin. Seurauksena valtava 105,15 miljardin euron sektori on tehnyt mahalaskun. Suurimpien yritysten arvosta on jäljellä noin kymmenesosa. Suomessa sektori on pieni, mutta sillä toimii useita kotimaisia yrityksiä, joten vastaavan järjestelyn haittapuolena työpaikkojen menetykset olisivat mahdollisia. Monet valmennuskursseilla opettavista ovat kuitenkin myös päätoimisesti kunnilla opettamassa, joten vaikutus työttömyyteen olisi mahdollisesti hillitympi. Säädös oli myös suoranaisesti valtion tapa parantaa julkisen sektorin kilpailukykyä, ja hillitä aivovuotoa yksityiselle sektorille. Osa yrityksistä pystyi pivotoimaan voittoa tavoittelemattomiksi, ja siten jatkamaan kouluaineiden opetusta. Nämä yritykset olivat ennen muutosta monesti houkutelleet parhaita opettajia yksityiselle sektorille korkeiden palkkojen avulla. Seurauksena, osana lainsäädäntöä, opettajien palkoille asetettiin katto. Enää yksityiset yritykset eivät voi pelkällä palkkauksel-

la houkutella parhaita opettajia pois julkisista kouluista. Suomessa tähän aivovuotoon on syytä kiinnittää erityishuomiota. Mikäli kolme neljästä yliopistoon alalle päässeestä on käynyt valmennuskurssin, on helppo nähdä valmennuskurssi välttämättömänä korkeakouluun pääsyyn. Mikäli tämä maksullinen väliporras on välttämätön, on yksittäisillä yrityksillä mahdollisuus säätää hinnat melko vapaasti kysynnän suuruuden vuoksi. Ja kun hinnat ovat korkealla, on mahdollisuus palkata parhaat opettajat pois julkiselta, mikä oletettavasti entisestään lisää valmennuskurssin käyneiden osuutta korkeakouluun päässeistä. Ei pelkästään siksi, että valmennuskurssien laatu nousee, vaan myös koska julkisen koulutuksen laatu heikkenee. Osuus sisäänpäässeistä, opettajien palkkaus ja valmennuskurssin hinta muodostavat syklin, joka ruokkii itse itseään.

Huoltosuhdehuolia Miksi Kiinassa sitten rajoitettiin yksityisten toimijoiden mahdollisuuksia käytännössä olemattomiin, ja pitäisikö Suomessa myös miettiä valmennuskurssien kieltoa? Tässä päätöksessä keskeisenä on Suomessakin tuttu huoli huoltosuhteesta — perheet eivät hanki lapsia, ja valtio kokee tämän uhkana talouskasvulle. Mietitään kiinalaista, joka asuu Shanghaissa. Asuntojen hinnat neliömetriltä ovat noin tuplasti Helsingin kantakaupungin luokkaa, kun taas mediaanikuukausipalkka on jossain tuhannen euron liepeillä. Tilanteen vaikeus kuitenkin ilmenee kunnolla vasta, kun mietitään kenestä hänen tällä palkalla tulisi huolehtia. Yhden lapsen lisäksi hän on vanhempiensa ainut lapsi, joten vastuu heistä on kokonaan hänen harteillaan. Samoin huolta täytyy pitää neljästä isovanhemmasta, joiden ainoa lapsenlapsi hän on. Sama toistuu aviopuolison puolella, kaksi vanhempaa ja neljä isovanhempaa — kaikki tarvitsevat tukea. Tässä tilanteessa kysymys toi-

21


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.