Page 1

VA L T I O T I E T E E L L I N E N Y L I O P P I L A S L E H T I

TUTKAIN Lokakuu 2021

H A A S TAT T E LU S S A

Angela Aldebs

Surulliset lasten kuvat herättävät myötätuntoa – sekä kysymyksiä kummiohjelmien etiikasta s. 26

Pitäisikö meidän kaikkien olla elokapinalaisia? s. 28

Vapaus olla vahingoittumaton – taiteen merkitys ihmismielelle s. 42


2

tutkainlehti.fi


TUTKAIN 2/2021

Pääkirjoitus

Ihmisen muisti on lyhyt. Elokapinan mielenosoituksessa vieraillut vihreä ulkoministeri Pekka Haavisto on tästä oiva esimerkki. Haavisto ei liikenteen häiritsemisen logiikkaa tuntunut syyskuisena torstai-iltapäivänä sulattavan: “En itsekään ymmärrä näitä liikenteen tukkimisia ja tämän tyyppisiä asioita”, ulkoministeri kommentoi Iltalehdelle. Lause oli Koijärven veteraanin suusta kummallinen, mutta se paljastaa muistin ohella jotain muutakin olennaista ihmismielestä: nuoruudessa kirkkaana loistavat periaatteet himmenevät usein iän myötä korkeintaan matalalla liekillä palavaksi hiillokseksi. Koijärven lisäksi mieltä ollaan Suomessa osoitettu millon mistäkin. 60-luvun opiskelijaliike vaati äänekkäästi opiskelijoiden äänen vahvistamista yliopiston hallinnossa. Siitä selvittiin. 70-luvulla vastustettiin lopulta kaksi vuosikymmentä kestänyttä Vietnamin sotaa. Siitäkin selvittiin. Neljä vuosikymmentä myöhemmin pääosin nuoret pyrkivät kiinnittämään yhteiskunnan huomion ilmastonmuutokseen. Tästäkö pitäisi nyt pöyristyä? Liikkeen osakseen saama paheksunta osoittaa sen tarpeellisuuden. Ei välttämättä ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta - se käynee ilmi vasta historiankirjoissa - vaan pikemminkin demokraattisen oikeusvaltion perusoikeuksien muistuttajana. Kemiassa lakmustestillä mitataan aineiden happamuutta. Politiikassa aatteen, idean tai henkilön pitävyyttä. Elokapina on oikeusvaltion lakmustesti. Liike on tarkoituksella valinnut strategiakseen mielen-

kuva kristoffer östman

Elokapina on oikeusvaltion lakmustesti

Päätoimittaja Jaakko Oleander-Turja

osoittamisen ja kansalaistottelemattomuuden. Se saa molemmilla aikaan tavoitteidensa kannalta kriittistä medianäkyvyyttä sekä yhteiskunnallista keskustelua jokaista suomalaista koskettavasta kysymyksestä. Myönnettäköön, että tuo jälkimmäinen on myös kolikon kääntöpuoli. Pahimmassa tapauksessa Elokapinan mielipiteitä laajalti jakava toimintamalli kääntyy itseään vastaan. Elokapinan suurin yhteiskunnallinen anti ei siis välttämättä ole sen vaikutus hallituksen ilmastotoimiin, saatikka suomalaisten herättelemiseen. Liikkeellä on sen sijaan yllättävän tarpeelliseksi osoittautunut rooli oikeusvaltion rajojen hahmottamisessa. Oikeusvaltio kun ei ole millään mittarilla pysyvä tai ikuinen. Sitä rakennetaan ja luodaan joka päivä. Uudestaan ja uudestaan, sanoilla, teoilla ja lainsäädännöllä. Joskus teot ovat juuri sitä, mitä mukavuudenhaluinen, länsimaiset arvot ja oikeudet itsestäänselvyytenä ottava yhteiskunta tarvitsee. Kansikuvahaastattelussa Artists at Risk -järjestön toinen perustajajäsenen Marita Muukkonen tiivistää ansiokkaasti: “demokratia ei toteudu ilman vapaita ja aktiivisia kansalaisia”.

3


4 TEKIJÄT Päätoimittaja / Jaakko Oleander-Turja AD / Hanna Lehmonen Kirjoittajat / Amanda Alvesalo, Anna Koskela, Dora Arruda, Eero Lipponen, Hanna Lehmonen, Henrik Peiponen, Iikka Arve, Jaana Ahtiainen, Jaakko Oleander-Turja, Oscar Arminen Kuvaajat / Armas Weselius, Kristoffer Östman Kuvitus / Anna Koskela, Laura Kenttä, Verna Ruokonen Julkaisija / Kannunvalajat ry Paino / Picaset Oy ISSN / 0787-0035 Kannen kuva / Armas Weselius Logo / Kare Hyvämäki

SOSIAALINEN MEDIA

Twitter / @tutkainlehti

Taiteilija Angela Aldebs on tarinankertoja, jolle ei riittänyt vapauden kulissi.

YHTEYSTIEDOT

LUE JUTTU SIVULTA 13.

Facebook / Tutkain Instagram / @tutkain

Tutkain ottaa ilolla vastaan palautetta ja juttuideoita. Etsimme myös jatkuvasti lisää kirjoittajia, kuvaajia ja kuvittajia. jaakko.oleander-turja@helsinki.fi tutkain@kannunvalajat.fi tutkainlehti.fi

tutkainlehti.fi

Kansikuvassa


TUTKAIN 2/2021

6– 7

Lyhyesti Gradukeilassa, Porthanian neljä vuodenaikaa, Pummipalsta

8–9 10

Poikkeuksellinen pioneeri Tyhmä kysymys

11

Organisaatioesittelyssä HYS Ajankohtaista

13 20

Tanssien Syyriasta Haastattelussa Angela Aldebs

24

26

28

Kuusi kysymystä Venäjän vaaleista Artikkeli Surulliset lasten kuvat herättävät myötätuntoa – sekä kysymyksiä kummiohjelmien etiikasta Artikkeli Pitäisikö meidän kaikkien olla elokapinalaisia? Essee

Mitä jos kiellettäisiin valmennuskurssit? Mielipide

32

Väkivallasta ja tyttöjen välisestä ystävyydestä Arvostelu

34

Vieraskynä Valviran kehittämispäällikkö Petri Huovinen

36

38

42

Ikean pöytä Essee Mitä kafkamainen tarkoittaa? Essee Alvesalolla on asiaa Kolumni / Vapaus olla vahingoittumaton – taiteen merkitys ihmismielelle

8

Poikkeuksellinen pioneeri / Sophia Wekesa

36

Kolumni /

s.20 24

Artikkeli / Kuusi kysymystä Venäjän vaaleista

Ikean pöytä

28

Pitäisikö meidän kaikkien olla elokapinalaisia? Mielipide /

5


LYHYESTI

6

Gradukeilassa

Botit informaatiosodan välineenä

B

otteja on internetissä joka lähtöön, mutta mikä on niiden rooli politiikassa? Milla Lonka käsittelee gradussaan botteja informaatiosodan välineenä. Teoriapohja on politiikan psykologiassa, käytäntö Twitter-viestinnän analyysissa Yhdysvaltojen vuoden 2020 presidentinvaalien ajalta. Graduprosessia hankaloitti se, ettei valtsikassa tarjottu varsinaisia informaatiosotaa käsitteleviä kursseja. Aihetta tarpeeksi läheltä liippaavia kursseja käytyään Lonka alkoi kuitenkin hahmottaa tutkimuksen näkökulmaa. “Minua kiinnosti se, kuinka vaaleihin pystytään vaikuttamaan, sekä psykologiset keinot, joita

voidaan hyödyntää informaatiosodassa”, Lonka sanoo. Lonka tutki bottien toimintaa Twitterissä niiden keinojen ja pyrkimysten kautta. Käytännössä botit toteuttavat häirintää esimerkiksi luomalla kilpailevia yhteiskunnallisia narratiiveja ja jakamalla valheellista tietoa. Botit pyrkivät eri keinoilla vaikuttamaan ihmisten ontologiseen turvallisuuteen. “Ihmisen mieli pyrkii luonnollisesti tietynlaiseen harmoniaan ja turvallisuuden tilaan. Yksi keskeinen turvallisuuden aspekti on yhteiskuntaan kohdistuva luottamus”, Lonka sanoo. “Kun luottamus horjuu, psyykkeessä syntynyt epäharmonian tila saa ihmisen tarraantumaan herkemmin bottien informaatioon.” Mistä sitten voi päätellä, onko jonkun tilin takana botti? “Huomion voi kiinnittää esimerkiksi twiittien samankaltaisuuksiin tai käytetyn kielen rakenteisiin”, Lonka sanoo. “Viime kädessä on kuitenkin turvauduttava bottientunnistusohjelmiin.” t u t k ivaa g r a d u j o u r nalis m ia te k i ii k k a a rve

Porthanian neljä vuodenaikaa Sattuvia sitaatteja sekä pohdintoja elämästä yliopiston saniteettitilojen seiniltä.

Tervetuloa opiskelemaan <3

V

uosi sitten kirjoittaessani tätä samaa palstaa Porthanian ala-aulan vessojen ovipaperit olivat koronan jäljiltä jääneet kovin vähäiselle käytölle. Näkymä vessojen ovissa oli tänä syksynä entistä autiompi, sillä paperit oli poistettu kokonaan. Ovet hohtivat kliinisen valkoista tyhjyyttään, ja ainoastaan yhdestä ovesta löytyi mustalla tussilla raapustettu tervetulotoivotus uusille opiskelijoille. Ehkä yhteiskunnan ja yliopiston alkaessa vähitellen avautua etäelämän jäljiltä, puhtaalta pöydältä – tai puhtaalta ovelta – aloittaminen voi tehdä hyvää. Paluuta entiseen tuskin on. WC-antropologiaharrastajana kuitenkin toivon, että Porthanian vessoista löytyy vuoden viimeistä Tutkainta varten enemmän sisältöä. Oli siellä papereita tai ei.

wc - antropologiaa harjoitti ja koppeja perusteellisesti syynäsi jaana ahtiainen

tutkainlehti.fi

kuvitus laura kenttä


TUTKAIN 2/2021

lappeenr annan taidemuseo ( taideteok set )

LYHYESTI

Pummipalsta

Kustaa V:n ja Relanderin maihinnousu Suomenlinnaan; Kuningas Kustaa V:n vierailu Helsingissä elokuussa 1925.

Minne mennä, kun kaipaa tekemistä, mutta rahat ovat lopussa? Sade hakkaa ikkunaa ja tuima tuuli tuivertaa Helsingin kaduilla. Tutkain kokosi maksut3. Valoa ja varjoja Suomenlinnassa tomia menovinkkejä piristämään pimeneviä päiviä. 2. Historian havinaa Hietaniemessä Loka-marraskuun vaihteessa useissa kulttuureissa muistetaan edesmenneitä. Ajankohta on otollinen vierailulle vuonna 1829 perustetulle Hietaniemen hautausmaalle, jonka mullassa lepäävät usean kuuluisuudenkin jäänteet. Vanha ja kulttuurillisesti merkittävä hautausmaa on ikkuna Helsingin historian vaiheisiin ja sieltä löytyvät myös monen Suomen entisen presidentin haudat.

Florinin huvimaja Bulevardin ja Yrjönkadun kulmassa olleessa puutarhassa ennen vuotta 1912. Nykyään huvimaja on Seurasaaressa.

1. Luontoretkeilyä Seurasaaressa Pukeudu lämpimästi, ota mukaan termoksellinen kuumaa juotavaa ja lähde ulkoilemaan! Luonnossa liikkuminen ja niukasta päivänvalosta nauttiminen voivat auttaa syksyisen synkkyyden selättämisessä. Seurasaaren poluilla vierailijaa odottavat oravat, jotka jo kiireesti valmistautuvat talveen. Jos Seurasaari on moneen kertaan nähty, voi suunnata Keskuspuistoon ja tutustua esimerkiksi Laakson runokierrokseen, jonka siimeksessä liito-oravatkin viihtyvät.

Pimeyden laskeutuessa marraskuisena iltana Suomenlinna tarjoaa tunnelmallista tekemistä. 4.–14.11. linnoitussaarella pidetään valotaiteen biennaalinäyttely FLASH3 – Valo ja kuolema. 6.11. juhlitaan Viaporin Kekriä ja muistetaan muinaisen sadonkorjuujuhlan perinnettä. Toisin kuin juhlan sittemmin syrjäyttänyt pyhäinpäivä, oli kekri riemukas tapahtuma, johon kuuluivat laulu ja tanssi sekä ruoka ja yltäkylläisyys. Viaporin Kekri pitää sisällään niin ilmaista kuin maksullistakin ohjelmaa, johon pääsee tutustumaan tarkemmin osoitteessa viaporinkekri.fi.

k ajantie arvo , helsingin k aupunginmuseo

m u seovi r asto , histo r ian k u va ko koel m a

te k sti aino o r ava

Näkymä Hietaniemestä merelle Seurasaarenselän suuntaan. 1950-luku.

7


8

k u va u wa i d u oz ee

LYHYESTI

Poikkeuksellinen pioneeri Arvonimen saa: Sophia Wekesa, dancehall-opettaja ja DJ Ansio: osa Wekesan tanssituntien ajasta käytetään kulttuuri- ja sukupuolisensitiiviseen keskusteluun. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhdessä pohditaan muun muassa kappaleiden sanoituksista avautuvia merkityksiä sekä liikekielen herättämiä ajatuksia, kuten provokatiivisuutta tai sukupuolistereotypioita. Joskus pohditaan esimerkiksi, miksi tanssiessa performoidaan pyssyillä ampumista. haastatteli j a hanna leh m onen

Mistä dancehallissa on kyse? Kulttuurina ja lajina dancehall perustuu yhteisölle ja kollektiiville, mutta siinä on myös tilaa yksilölle. Unisex-tanssit, joita opetan perustuvat sille, että liikkeitä keksitään ja tanssitaan creweissä. Crewien kesken käytävä vuoropuhelu on se, mistä dancehallin energia ja lainalaisuudet rakentuvat. Esimerkiksi kolmella eri crewillä on omat liikekielet, eli kolme eri tapaa lähestyä tanssia. Tanssissa myöskin näkyy se, miten musiikki ja tanssijat keskenään kommentoivat todellisuutta, jossa he elävät.

tutkainlehti.fi

Miksi opetat dancehallia? Opettaminen ei ole itsessään mikään suurin intohimoni, vaan laji itsessään ja se, mitä siitä voi syntyä. Se on tavoitteeni enemmänkin kuin viikkotuntien pitäminen. Millainen on tapasi opettaa? Ei vaan se tanssi, vaan koko kulttuuri. Jotta voi opettaa dancehallia, on ymmärrettävä alkuperäistä kulttuuria ja sen kommentaaria. Konteksti, kaikki tarinat ja yk-


TUTKAIN 2/2021

Lyhyesti

”Lisäksi tämä on eettisyys-kysymys: miten voin opettaa toisten ihmisten kulttuuria kunnioittaen ja jotain rakentaen.” sittäisistä tilanteista rakentuvat läpät näkyvät tanssissa, ja minun pitää osata välittää ne täällä Suomessa. Ajattelen, että sillä, mitä teen paikallisesti, on globaali tavoite. Ehkä se on erityistä mun opettamiselle. Mistä tämä ajatus on lähtöisin? Aikaisemmin olen ollut esimerkiksi Helsingin Tyttöjen talolla ja tehnyt kulttuurisensitiivistä ja sukupuolisensitiivistä tyttötyötä. Siinä feministiset kysymykset ovat keskiössä. Kun siirryin tanssinopetukseen ja DJ-hommiin, eivät nämä teemat ole lähteneet pois työstäni tai arjestani. Ajattelen, että dancehalliin opettaminen jos mikä on intersektionaalista työtä! Siinä joutuu kyseenalaistaa paljon omia ajatuksiaan. Huomaan, että muutkin ihmiset käyvät näitä keskusteluja. Monet asiat juontavat juurensa siitä, miten Meri-Tuuli Hirvonen, meidän crewin bossi, on minua opettanut. Hänelle olen hyvin kiitollinen, koska sillon, kun menin ensimmäisen kerran Jamaikalle, vältyin monelta tosi nololta turisti-ensikertalaisen mokalta, koska hän osasi selittää sen, miten siihen kulttuuriin liitytään ja astutaan sisälle. Tätä olen jatkanut ja opiskellut asioita. Näin oma opettaminen kehittyy, mikä on mielestäni tärkeää. Lisäksi tämä on eettisyys-kysymys: miten voin opettaa toisten ihmisten kulttuuria kunnioittaen ja jotain rakentaen. Mitä tässä rakennetaan? Oma ajatukseni ja fokukseni on, että yritän opettaa täällä Suomessa niin, että tarjoan sisääntulon esimerkiksi suomalaiselle tanssijalle tai oppilaalle danchallin kulttuuriin. Kasvatan oppilaskuntaa, jotta kun jamaikalaiset tanssijat tekevät kiertueen Eurooppaan, täällä on ihmisiä, joita opettaa. Tietyllä tapaa mun tavoite on myös se, että joku jamaikalainen opettaja saa töitä. Näin oman opetukseni hyöty etenee myöskin heille. Yritän rakentaa siltaa siihen, että jos oppilaani esimerkiksi vuoden jälkeen haluaisivat lähteä Jamaikalle treenaamaan, osaisivat mennä sinne ja myös selviäisivät parhaalla mahdollisella tavalla. Tai, että osallistuessaan jonkun jamaikalaisen workshoppiin, he saisivat siitä sisällöstä mahdollisimman paljon.

”Dancehall ei ole vaan jamaikalaista kulttuuria, vaan ghetto youth-kulttuuria.”

Mitä mielestäsi on tärkeä ymmärtää dancehallin kulttuurista? Se tulee maasta, jossa on isot luokkaerot ja tiettyjä patriarkaalisia ilmiöitä. Tämä alkaa usein jossain vaiheessa suomalaista harrastajaa vähän häiritsemään. Dancehall ei ole vaan jamaikalaista kulttuuria, vaan köyhän luokan ja ghetossa elävien ghetto youth-kulttuuria. Ei rikkaat Jamaikalla tykkää danchellista tai arvosta sitä, vaan se nähdään rumana ja likaisena asiana. Kysymys onkin, miten voin inspiroitua tästä lajista, jos on joitain tiettyjä arvoristiriitoja sen kulttuurin kanssa? On olemassa maan omat rakenteet ja asiat, joihin en liity mitenkään, mutta silti astun siihen jostain kummallisesta etuoikeutetusta ja ulkopuolisesta positiosta. Vaatii sietokykyä jaksaa miettiä, että ”Okei, mulla on epämukavaa tän asian kanssa: miten mä diilaan ja keksin tapoja toimia, että asiat menis eteenpäin?”. Tulee pohtia, mikä on se neuvottelu vaikkapa arvokysymyksistä minun, kulttuurin ja oman osallistumisen kanssa. Tulee tunnistaa, että ei se patriarkaalinen kulttuuri ole niin erilainen meillä Suomessa kuin Jamaikalla. Samoja ongelmia meillä on kaikkialla. Se on sitä samaa patriarkaalista kulttuuria, joka vaan ilmenee eri maissa ja ajoissa eri tavoilla.

”Ihmiset jotenkin ajattelee, että niitä asioita voisi lähestyä objektiivisesti tai jonkun intellektuellin kautta. Ei voi.” Olet korostanut tunnetyön tärkeyttä. Avaisitko sitä enemmän? Mielestäni antirasistiset kysymykset ovat ensisijaisesti tunnetyötä. Ihmiset jotenkin ajattelee, että niitä asioita voisi lähestyä objektiivisesti tai jonkun intellektuellin kautta. Ei voi. Usein asioiden käsittelyn syvyyttä määrittää kyky kokea vaikeita tunteita. Kun puhutaan etuoikeuksista, valkoisuudesta tai yleisestikin epäoikeudenmukaisuudesta, kyllähän siitä herää vaikeita tunteita! Se on ihan tervettä ja normaalia. Mutta jos epämukavien fiiliksien kokemista välttelee, se tarkoittaa usein sitä, että emme myöskään jaksa kuunnella toisiamme. Se taas tarkoittaa, että toisten ihmisten vapaus tai mahdollisuus vapautua sortavista rakenteista on usein kiinni siitä, että jaksavatko etuoikeutetut ihmiset käsitellä omia vaikeita tunteitaan – mikä on tietenkin epäreilu asetelma. Miksi tämä on tärkeää juuri nyt? Koska olen elossa. Tämä on se mun aika – ei ole muuta aikaa. Se on tärkeetä ja on aina ollut. Aika on opettanut sen, että ei nämä asiat muutu nopeasti. Mutta tämä on kohta, jossa olen tekijä, joten teen oman osuuteni, kun olen vielä elossa.

9


10

LYHYESTI

Tyhmä kysymys Mitä eroa on mielenosoituksella ja kansalaistottelemattomuudella?

te k sti j a k u va m a rtin s c heinin

P

erustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset suojaavat kokoontumis- ja mielenosoitusvapautta. Lisäksi vuoden 1999 kokoontumislain avaussäännös julistaa lain tarkoitukseksi “turvata perustuslaissa säädetyn kokoontumisvapauden käyttämistä sekä ohjata yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien järjestämistä tarpeellisilla järjestysluonteisilla säännöksillä”. Näin suhtautuu asiaan oikeusvaltio. Kokouksia ja mielenosoituksia ei säännellä valtion tai viranomaisten vaan perusoikeuksien suojaamiseksi. Oikeusvaltion tulee suojata mielenosoittajia ja mielenosoitusvapautta, jopa silloin kun kyse on ns. vastamielenosoituksesta. Poliisilla on tällöin tärkeä tehtävä yleisen järjestyksen ja ihmisten turvallisuuden ylläpitäjänä. Poliisin pitää olla tehtävänsä tasalla tiedoiltaan, taidoiltaan ja asenteiltaan. Ei ole epätavallista, että valtion lainsäädäntö tai käytäntö rajoittaa mielenosoitusvapautta niin voimakkaasti, että kyse on ihmisoikeusloukkauksesta. Tällöin mielenosoittajat joutuvat harkitsemaan kansalaistottelemattomuuteen turvautumista. Käsitteellisesti kansalaistottelemattomuus tarkoittaa väkivallatonta perusoikeuksien käyttöä tavalla, jonka toimija mieltää jonkin voimassa olevan lain vastaiseksi. Kansalaistottelematon on valmis kohtaamaan ne seuraamukset, jotka laki määrää sen rikkojille. Tämä ei tarkoita, ettei kansalaistottelematon voisi pyrkiä perustelemaan, miksi hänen toimintansa oli ylemmän normin suojaamaa ja siksi siitä ei tulisi rangaista. Ihmisoikeussopimukset suojaavat nimenomaan rauhanomaista eli väkivallatonta kokoontumisvapauden käyttöä, eikä valtion laki silloin oikeuta mitään rajoituksia, jotka eivät ole lakiin perustuvia hyväksyttävän päämäärän saavuttamiseksi, välttämättömiä ja oikeasuhtaisia. Vielä vuonna 1988 Suomen laki kielsi ulkomaalaisia järjestä-

tutkainlehti.fi

mästä mielenosoitusta. Kun YK:n ihmisoikeuksien julistus täytti 40 vuotta 10.12.1988, olin mukana Suomessa asuvien ulkomaalaisten mielenosoituksessa Vanhan ja Uuden Ylioppilastalon välisellä Perunatorilla vaatimassa kiellon kumoamista. Tapauksessa kansalaistottelemattomuus ilmeni siten, että lain kieltämästä mielenosoituksesta tehtiin lain mukainen ennakkoilmoitus poliisille. Iskulauseet olivat suoraan ihmisoikeuksien julistuksesta. Poliisi toimi viisaasti ja antoi rauhanomaisen mielenosoituksen jatkua. Tasavallan presidentti vahvisti 28.12.1989 tsaarinaikaisen kokouslain korjauksen, jonka eduskunta oli hallituksen esityksestä hyväksynyt. Kansalaistottelemattomuutta oli myös, kun joukko nuoria 3.9.1987 kokoontui Kauppatorille Presidentinlinnaa vastapäätä osoittamaan rauhanomaisesti mieltä Kenian ihmisoikeusloukkauksia vastaan presidentti Daniel arap Moin vieraillessa Suomessa. Ennakkoilmoitusta ei ehditty tehdä, ja banderollissa luki “Moi Human Rights”. Poliisi keskeytti mielenosoituksen välittömästi, ja pääjärjestäjä sai tuntuvat sakot. Asia eteni korkeimpaan oikeuteen saakka, ja sitten kansainväliselle tasolle. Oikeuden pitkä kaari laskeutui 31.3.1994, kun YK:n ihmisoikeuskomitea totesi Suomen loukanneen yleissopimusta kansalaisoikeuksista ja poliittisista oikeuksista. Sittemmin tapaus Kivenmaa v. Suomi vaikutti vuoden 1999 kokoontumislain synnyssä.


TUTKAIN 2/2021

LYHYESTI AJankohtaista

Organisaatioesittelyssä HYS Helsingin yliopiston salamurhaajat

O

letko koskaan halunnut juonitella päiväkausia voidaksesi ampua ventovieraita vesipistoolilla? Haluatko huolestua hysteriaan asti, kun ystävällinen puolituttu pyytää sinut yllättäen teelle? Asuuko sinussa leikkisä pieni salamurhaaja?

tective: Modern Crime Game alias HYS Detective, osallistujia ja ruumiita riitti joka viikko. Toisen kunniamaininnan saa mysteeriroolipelimme, joka on tulvillaan Naamiaistanssiaisten mysteerin selvittämisen huumaa. Edellinen ilmoittautuminen meni täyteen 30 minuutissa!”

Helsingin yliopiston salamurhaajat eli HYS (tunnetaan myös nimillä Salamurhaajat ja Salamurhaajien kilta) on harjoittanut ja edistänyt leikkimielistä ihmismetsästysurheilua jo vuodesta 2004 lähtien. Lähimpänä mustia sydämiämme on salamurhapeli, mutta myös paintball, Megazone ja muut hilpeät teurasjuhlat herättävät mielenkiintomme sitsauksen ohella. Normaaliin vuoteemme kuuluukin paljon perinteitä: yksi joukkueittain ja kaksi soolona pelattavia pitempiä salamurhapelejä, eli Kevät-, Syksy- ja Joukkueturnaukset, vuosijuhlamme Uhrijuhlat ja Naamiaistanssiaiset, joissa leikimme etsiviä venetsialaisen naamiojuhlan tyyliin. Näiden lisäksi järjestämme tunnelmallisia ekskursioita ja lyhyitä päivän mittaisia salamurhapelejä ympäri vuotta. Viime ajat ovat tosin johtaneet myös meidät varjoissa viihtyvät olennot tutkimaan uusia työskentelytapoja turvavälin päästä kirkkaassa auringonvalossa.

”Discord-toimintamme jatkuu edelleen, mutta nyt olemme hiljalleen palailemassa hybridi- ja livetapahtumien äärelle. Vaikka samaan aikaan pakeneminen metsästäjääsi ja juokseminen tulevan uhrisi perässä aseiden kera on tyydyttävää niin livenä kuin virtuaalisestikin, mikään ei aiheuta yhtä kylmiä väreitä selkäpiissämme kuin fyysinen vainoharha. Täten yritämme perehdyttää fukseja tähän jaloon tunteeseen sekä nerf-ampumisen saloihin Fuksiseikkailussa ja rennossa päiväpelissä piakkoin ennen säiden kylmenemistä. Jäsenlista on hyvä tietolähde, kun uutta verta ollaan vuodattamassa.”

”Viime vuosi on mennyt pitkälti Discordissa, myös hallitukselle. Uhrijuhlamme ja Joukkueturnauksemme olivat heti ensimmäisen aallon uhreja, mikä oli iso isku. Toivuttuamme alkuvuoden turbulenssista, halusimme jatkaa tapahtumia tilanteen sallimissa rajoissa”, anonyymi pikkulintu laulaa. ”Discord-palvelimestamme tulikin sitten uusi päämajamme, kun saimme tietää vanhan aktiivin kasanneen verenhimoisia tuttujamme sinne. Vanha lukupiirimme heräsi henkiin ja järjestimme rentoja keskustelu- ja hengaustapahtumia entistä enemmän, mutta suurimman suosion saavutti ehdottomasti erilaiset peli-illat. Oli kyseessä Project Winter, Among Us tai The De-

Välineiden puute ei estä osallistumista toimintaan – HYS on hyvin ylpeä laina-asearsenaalistaan, johon kuuluu foliopuukkoja, vesipyssyjä, nerf-aseita ja myrkyllisiä lemmikkejä. Osa kokoelmasta pysyy tiukasti seremoniallisessa käytössä, kuten Esa-kallo, Uhrilammas sekä nakkipuukon, pj-macheten ja varapj-veitsen pyhä kolminaisuus, mutta sopivalla hallitusviralla näihinkin aarteisiin pääsee käsiksi. Olemalla lisäksi erityisen kuolettava hallituksen omassa salamurhapelissä eli halsankissa, voi rakas Luoti myös osua kohdallesi.

Tervetuloa mukaan ja muista, että salamurhaaja on aina kannoillasi, joten ole varuillasi!

Verkkosivut: www.salamurhaajat.net

11


12

Tanssien Syyriasta

T

aiteilija Angela Aldebs on tarinankertoja, jolle ei riittänyt vapauden kulissi. Kotimaassaan Syyriassa ammattitaiteilijalla ei ollut oikeutta itseilmaisuun eikä siten mahdollisuutta vapaaseen ammatin harjoittamiseen. Aldebs löysi tiensä Suomeen vuonna 2019 ja kokee nykyään paremmin pystyvänsä rakentamaan uraansa haluamaansa suuntaan. te k sti lu m i k il j u nen j a d o r a a r ru da

tutkainlehti.fi

k u vat a r m as w eseli u s


TUTKAIN 2/2021

13


14

Elämä Damaskoksessa ”Damaskoksessa voit nähdä kaikki värit”, toteaa Angela Aldebs kuvaillessaan kotikaupunkiaan. Siinä missä yhdellä kadulla näkyy konservatiivisesti pukeutuneita paikallisia, sen toisella puolella ihmiset valmistautuvat illanviettoon.

arabikevään puhjettua. Kansannousut, mielenosoitukset ja kärjistyneet vastakkainasettelut loivat epäjärjestystä. Useat kapinallis- ja kansanryhmät nousivat Bašar al-Assadin virallista hallitusta vastaan nykypäivään asti yltävässä konfliktissa, Syyrian sisällissodassa.

Syyriassa on lukuisia uskontoja ja etnisyyksiä ja siksi maailmankuvien kirjo näkyy katukuvassa. Sunnimuslimit muodostavat enemmistön, mutta Syyriassa on myös muiden muassa alaviittejä, shiioja ja kristittyjä. Niin ikään taloudellinen eriarvoisuus jakaa paikallisia.

Sodan aikana Syyrian yhteiskunnallinen ja taloudellinen tilanne heikkeni merkittävästi. ”Tavalliset kansalaiset kärsivät aina eniten”, kertoo Aldebs. Aldebs havainnollistaa, kuinka sodan myötä keskiluokka katosi Syyriasta kokonaan. Turvattomuus ja työttömyys loivat muuttoliikettä suuriin kaupunkeihin ja lopulta pakolaisuutta muihin maihin. “Kaupungin ulkopuoliset alueet olivat tuhottuja.”

Damaskoksessa taidetta voi harjoittaa suhteellisen vapaasti. Aldebs kertoo, että pääkaupunki on itse asiassa tunnettu sen sotaa edeltäneestä vilkkaasta kulttuurielämästä. ”Erityisesti elokuvateollisuus oli suosittua ja sen tähdet tunnettiin kansainvälisesti.” Oma sosiaalinen ympäristö kuitenkin määrittää pidetäänkö taidetta arvossa. Aldebs itse syntyi ainoaksi lapseksi liberaaliin ja ei-uskonnolliseen perheeseen vuonna 1995. Perheen tuki oli tärkeää ja se kannusti haaveilemaan tanssijan urasta. Damaskoksen yliopistossa Aldebs kouluttautui tanssitaiteen maisteriksi ja valmistui vuonna 2019. Sotainen Syyria Vuonna 2011 Syyrian yhteiskunnallinen tilanne muuttui niin sanotun

Muistellessaan kriisin alkuvaiheita Aldebs kertoo sodan vaikuttaneen merkittävästi syyrialaisten keskinäisiin suhteisiin. Hän kuvaa lähiöiden ja suurten kaupunkien välille syntynyttä kuilua, joka syveni konfliktin levitessä eri tavoin maan sisällä. Uskonnollisesti ja etnisesti moninainen kansa jakautui yhä selkeämmin leireihin. Aldebs itse heräsi tähän, kun huomasi, ettei samaistunutkaan muualta Damaskokseen muuttaneisiin syyrialaisiin. Sama kotimaa ei ollutkaan tae samanlaiselle maailmankuvalle. ”Vau, en tiennytkään mitään heidän kulttuuristaan.” Sota vaikutti myös Aldebsin per-

heeseen. Sen alkaessa Aldebsin äiti työskenteli lähiöissä YK:n naisten asemaa koskevan paikallisen projektin koordinaattorina. Joitain vuosia aikaisemmin Aldebsin isä oli puolestaan liittynyt erääseen al-Assadin hallituksen kieltämään salaisesti toimivaan poliittiseen ryhmittymään. Konfliktin edetessä vanhemmat pidätettiin lukuisten muiden epäluotettavina pidettyjen kansalaisten tavoin. Perheen tilanne oli Aldebsin mukaan kriittinen. Hän kertoo useiden, myös itselleen läheisten vangittujen syyrialaisten kadonneen selityksettä pidätysten ja vankilatuomioiden yhteydessä. Aldebs katsoi olleensa onnekas, koska muutamia kuukausia kestäneiden tuomioiden päätyttyä vanhemmat vapautettiin vankilasta, vaikkakin heikkokuntoisina ja kaltoin kohdeltuina. Vapauduttuaan perhe otti yhteyttä YK:hon ja pyysi apua maasta poistumiseen. Vuonna 2014 heille myönnettiin turvapaikka Sveitsistä. Täysi-ikäistynyt Aldebs muodosti kuitenkin lain silmissä oman perheensä, eikä turvapaikkaoikeus koskenut häntä. Hän ei enää ollut osa lapsuudenperhettään ja joutui jäämään yksin kotikaupunkiinsa Damaskokseen. “Kun ajattelen Syyriaa en juurikaan muista sotaa.” Elämä Damaskoksessa erosi elämäs-

”Jos et osallistu politiikkaan, voit elää kaunista elämää.”

tutkainlehti.fi


TUTKAIN 2/2021

15


16 tä muussa sodan jalkoihin jääneessä Syyriassa. Damaskoksessa opinnot ja kulttuuritapahtumat ylläpitivät vilkasta sosiaalista elämää. Aldebs kertookin kaipaavansa syyrialaista yhteisöllisyyttä, joka mahdollisti päivittäiset ex tempore -illalliset ystävien perheiden luona. Aldebs toteaa arkensa olleen kiireistä ja tapahtumarikasta, ei niinkään sodan pysäyttämää. “Ikkunan ohi lentävän lentokoneen ääni oli merkki siitä, ettei isku kohdistuisi meihin. Sota oli kaukana. Meidän oli totuttava sodan ääniin, elämän oli jatkuttava.” Arki sai jatkua, sillä hallinto käytti reilusti resursseja järjestyksen ylläpitoon maan suurimmissa kaupungeissa. Esimerkiksi yliopistot, kulttuuritapahtumat ja vakaammat olot houkuttelivat siirtolaisia erityisesti Damaskokseen. Business as usual loi damaskoslaisille illuusion vakaammasta Syyriasta.

Tanssi ja vapaus Vaikka arjen jatkuminen oli damaskoslaisille mahdollista, Aldebs ei kokenut sitä enää omakseen. Kotimaahan jääminen ilman vanhempia ja muita maailmalle muuttaneita läheisiä tuntui vaikealta. Tulevaisuuden näkymätkään eivät olleet valoisat heikon taloustilanteen vuoksi. Työllisyystilanne Syyriassa oli erittäin huono, eikä Aldebsilla ollut varmuutta elannon saamisesta taiteilijana, tai edes apteekkarina. Tanssitaiteen tutkinnon lisäksi hän oli suorittanut farmaseutin tutkinnon olettaen, että työllistyminen olisi varmempaa. Näin ei kuitenkaan ollut. Aldebs kertoo lähteneensä Syyriasta paremman tulevaisuuden toivossa. Keskeisin syy lähdölle oli kuitenkin periaatteellinen. Aldebs kertoo Syyriassa lähes kaiken harrastamisen olleen mahdollista. Taidepiirit olivat laajat ja elinvoimaiset. Ongelman

tutkainlehti.fi


TUTKAIN 2/2021

”Demokratia ei toteudu ilman vapaita ja aktiivisia kansalaisia, kuten mieltään osoittavia taiteilijoita.”

muodostivat hallituksen asettamat rajoitukset. “Tanssi on tosiasiallista vapautta”, toteaa Aldebs selittäessään miksi se on hänen intohimonsa. Tanssissa häntä viehättää kehonkieli, joka toimii sanattomana viestintänä. Tulkinnanvaraisuus antaa vapauden itseilmaisuun. Tanssijana pystyi kertomaan tarinoita tabuaiheista, kuten homoseksuaalisuudesta. ”Minua et voi syyttää, en sanonut sanaakaan.” Oikeutta itseilmaisuun ei sodan jälkeisessä Syyriassa ollut ja siksi hän tanssii nykyään Suomessa. Sisällön tuottaminen ei ollut vapaasti taiteilijoiden käsissä. Politiikasta puhuminen oli vakavin seurauksin kiellettyä. “Minun ihmisoikeuteni on, että voin puhua ääneen mistä vain”, kertoo Aldebs, jonka oikeudet eivät toteutuneet Syyriassa. Jos ilmaisit kritiikkisi hallintoa kohtaan, asetit itsesi vaaraan. Taiteilija, joka Aldebs haluaa olla, ei vaikene vääryyttä kohdatessaan. Hänen mukaansa arvokkainta on pyrkimys katsojien herättelyyn ja uudenlaisten ajatusten synnyttämiseen. Aldebsille ei riittänyt vapauden kulissi. ”Jos et osallistu politiikkaan voit elää kaunista elämää.”

Mutkikas matka - tukena Artists at Risk Aldebsin tie Suomeen oli monimutkainen. Onnekseen Aldebs ei joutunut toteuttamaan muuttoaan yksin. Uhan alla olevia taiteilijoita tukeva kansainvälinen Artists at Risk -järjestö valitsi hänet jäsenekseen ja sen toimijat olivat yli vuoden kestäneen prosessin ajan hänen tukenaan.

ammattitaiteilijoina”, Muukkonen kuitenkin korostaa. Järjestön toiminta rakentuu tämän näkemyksen ympärille. Muukkonen kertoo vertaisajattelusta, jonka periaatteita noudattaen taiteilijat pyritään esittelemään ja linkittämään alan piireihin, vertaistuen ja ammatin äärelle. ”Taiteilijoille pyritään luomaan tukiverkosto, jotta he voivat harjoittaa ammattiaan.”

Artists at Risk syntyi vuonna 2013 tarpeesta tukea järjestäytyneesti eri puolilla maailmaa asuvia vaikeissa olosuhteissa toimivia taiteilijoita. Globaaliksi kasvanut toiminta muodostuu avustusmekanismeista, sanan- ja toiminnanvapauden sekä ammatinharjoittamisen turvaamisesta.

Käytännössä järjestö tarjoaa taiteilijoille neuvontaa, apua paperitöissä, hätämajoitusta, pääsyn taiteilijaresidenssiin, rahallista tukea sekä ammatillista verkostoitumista. Aldebsille tarjottu apu oli ratkaisevaa.

Marita Muukkonen, toinen Artists at Risk -järjestön perustajista kertoo toiminnan sijoittuvan “taiteen ja ihmisoikeuksien risteyskohtaan”. Taide ja itseilmaisu ovat yksilön vapauksia. Niitä pyritään vaalimaan, sillä demokratia ei toteudu ilman vapaita ja aktiivisia kansalaisia, kuten mieltään osoittavia taiteilijoita. ”Taiteilijat ovat tärkeitä demokraattisten järjestelmien ylläpitämisessä. He ovat osana muutosta.” Muukkonen toteaa hengenvaaran olevan keskeisin kriteeri järjestön jäsenien valitsemisessa. ”On tärkeää nähdä autetut henkilöt aktiivisina

Voidakseen muuttaa pois Syyriasta Aldebsin tuli löytää työpaikka, jonka kautta oleskeluluvan saaminen toisesta maasta mahdollistuisi. Artists at Riskin keskeinen anti oli järjestön ja Kansallisteatterin välisen kumppanuuden synnyttämä yhteistyö ohjaaja Jussi Lehtosen ja Aldebsin välillä. Lehtonen tarjosi Aldebsille neljän muun pakolaistaustaisen esiintyjän ohella roolin produktiosta Undocumented Love. Aldebs toteaakin tulevaisuutensa muuttuneen Lehtosen ansiosta. Vuonna 2019 lähtö toteutui ja Aldebs pääsi muuttamaan Suomeen marraskuussa. Ennen Suomeen tuloa Aldebsin tuli ottaa selvää käytännön järjestelyis-

17


18

”En halua että otat minut projektiisi koska säälit minua tai haluat auttaa. Valitse minut jos olet kiinnostunut taiteestani, äläkä siksi, että olen syyrialainen.”

tä ja niihin liittyvistä lakisasioista. Prosessi oli pitkä ja haastava. Tiedonhankintaa ja avun saamista hankaloitti entisestään lähes mahdottomaksi tehty Syyrian passilla matkustaminen. Järjestön kokeneet työntekijät olivat suureksi avuksi, kun Aldebsille järjestettiin tie ensin Libanoniin, josta myönnettiin viisumi Turkkiin, jossa lopulta jätettiin viisumianomus Suomen lähetystölle. Artist at Risk myös rahoitti matkustamisen. Aldebs kokee epäreiluksi, että useille muille muutto on mahdoton ilman ulkopuolista rahoitusta. Ammattitaiteilijana Suomessa Muutettuaan Suomeen Aldebsin tilanne ei ollut vakaa, sillä hänen tulevaisuutensa ei ollut turvattu. Undocumented Love -projektin päättyminen merkitsi työviisumin loppumista. Jos Aldebs haluaisi jäädä Suomeen, hänen olisi löydettävä uusi työ, jonka perusteella oleskelulupaa jatkettaisiin. Muukkonen kertoo Aldebsin oma-aloitteisen toiminnan avanneen hänelle ovia. Hän onnistuikin löytämään töitä taiteen parissa, muun muassa Uuden tanssin keskus Zodiakista, Helsingin Kaupunginteatterilta, Pohjanmaan tanssin aluekeskuksesta ja Taideyli-

tutkainlehti.fi

opistosta. Ylen juuri julkaisemassa Sekasin-sarjan uudessa tuotantokaudessa Aldebs näyttelee afganistanilaista Masumahia.

rialainen.”

Elämä Suomessa saa jatkua.

tukea tarvitseva pakolainen. Ennen kaikkea hän haluaa olla itsenäinen taiteilija. Aldebsille on tärkeää, että hänet hänet palkattaisiin hänen tanssijan urallaan hiomansa osaamisen, teknisen taidon ja ilmaisutavan takia. Hän on kiitollinen siitä, että voi rakentaa uraansa Suomessa, mutta toivoo muiden näkevän hänet pakolaista ennen taiteen alan ammattilaisena.

Aldebsin mukaan ulkomaisena taiteiljana Suomessa on vaikea verkostoitua, sillä kansainvälistet piirit ovat täällä suhteellisen pienet. Kielimuuri on omiaan vaikeuttamaan suhteiden luomista. Aldebsin ja Taideyliopiston järjestämässä Middle Eastern Evening -tapahtumassa käsitellään taidealan kehitysmahdollisuuksia. Tapahtuman yhtenä tavoitteena on luoda alusta, jossa suomalaiset ja Lähi-idän sekä muiden maiden taiteen alan ammattilaiset voivat tavata ja vaihtaa tietämystään. On tärkeää käydä keskustelua siitä, miten taiteesta voi kehittää kansainvälisempää. Ongelma Aldebsin mukaan muodostuu, kun taiteilija otetaan vastaan pakolaisena eikä ammattilaisena ja hänet palkataan projektiin vain tämän ulkomaalaistaustansa takia. ”En halua että otat minut projektiisi koska säälit minua tai haluat auttaa. Valitse minut jos olet kiinnostunut taiteestani, äläkä siksi, että olen syy-

Aldebs ei halua muuttua ammattilaisesta kiiltokuvaksi. Hän ei halua olla vain monimuotoisuuden edustaja tai

”En valinnut taustaani. Minä valitsin tanssia.” Merkittävä murros lähestyy. Pian Aldebs voi hakea pysyvää oleskelulupaa Suomesta ja jatkaa ammattinsa harjoittamista ilman jatkuvaa huolta kodin menettämisestä. Hän kokee mahdollisuuden hyvin arvokkaana. Suomessa Aldebs näkee voivansa paremmin kehittää uraansa haluamaansa suuntaan. Oikeusvaltiossa taiteilijan oikeudet ja vapaudet on turvattu. Hän on vapaa vaikuttamaan ja koskettamaan.


TUTKAIN 2/2021

19


20

Mielipide

Mitä jos kiellettäisiin valmennuskurssit?

K

iinassa on tämän vuoden aikana kielletty kaikki Suomessa toimivia valmennuskursseja vastaava toiminta. Miksi näin tehtiin, ja mikä Suomen tilanne on?

tek sti teemu sar avirta

S

uomalaisia harva asia niin yhdistää kuin ylpeys PISA-tuloksista ja ilmaisesta koulutusjärjestelmästä. Kun vanhemmat saattavat ykkösluokkalaisen ensimmäistä kertaa keltanokkalippis päässä kouluun, suurin jännitys on kavereiden saamisesta, ei alakoulun laadusta. Ei tarvitse pelätä, että paikallinen julkinen koulu olisi huonolaatuinen. Monella koulupolku kulkee siitä yläasteen kautta lukioon, tasalaatuiseen sellaiseen. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n tutki-

tutkainlehti.fi

muksen mukaan “eliittilukioista” valmistuneet eivät menesty muita paremmin, jos erot oppilaiden lähtötasoissa huomioidaan. Nyt kuitenkin yhä useammat lukiolaiset käyvät valmennuskurssin joko lukion kirjoituksiin tai yliopiston pääsykokeisiin valmistautuessaan. Yliopistoon pyrkivälle tämä on muuttumassa yhä pakollisemmaksi ja pakollisemmaksi. Kolme neljästä. Kolme neljästä kauppakorkeaan päässeistä maksoi valmennuskurssista tai valmennuskursseista. Kun verrataan nuorten mahdollisuuksia säästää kesätöistä

saatuja rahoja — pohjana kenties Tutustu & Tienaa -jakson 375 euron korvaus — ja useiden tuhansien eurojen hintalappuja valmennuskursseille, vanhempien varallisuus korostuu nuorten korkeakouluttautumisen mahdollistajana. Eriarvoistumisen kehitystä onkin syytä seurata tarkkaan. Kun ilman valmennuskurssia monelle hyväpalkkaiselle alalle pääsee 10–25 prosenttia hakijoista, ilmaiseen koulupolkuun alakoulusta korkeakouluun on päässyt muodostumaan maksullinen väliporras, joka on melkein pakko käydä, mikäli haluaa korkeakouluun.


TUTKAIN 2/2021

virheistään kantapään kautta. Mitä Kiinassa siis tehtiin, ja mistä syistä näin radikaaleihin ratkaisuihin päädyttiin? Onko Suomessa havaittavissa samoja ongelmia, ja mitä näille tulisi tehdä?

Mitä Kiinassa tapahtui? Kiinassa kiellettiin yrityksiltä kaikkien kouluaineiden opetuksen tarjoaminen. Soittotunteja voidaan yhä pitää, koodaamista ja draamaa opettaa, mutta opetussuunnitelman mukaista opetusta järjestävien yritysten oli muututtava voittoa tavoittelemattomiksi yhdistyksiksi.

€ Yli 75 prosenttia valintakokeella kauppakorkeaan päässeistä kävi kurssimme keväällä 2021! - valmennuskurssiyritys

Ajankohtaisen ongelmasta tekee kaksi viimeaikaista tapahtumaa: nykyinen pääministeri Sanna Marinin hallitus on teettänyt laajan selvityksen yliopistojen saavutettavuudesta, ja samaan aikaan Kiinan valtio on keväällä kieltänyt lähes kaiken yksityisen opettamisen maassa. Haastattelin artikkelia varten selvityshenkilönä toiminutta Tapio Kosusta. Nyt on siis mahdollisuus oppia, ei pelkästään Suomessa tehdyistä virheistä, vaan myös kun Kiina oppii omista

Taloudellinen vaikutus on ollut suuri. Yritys, joka on julkisesti listattu, ja jonka olemisen perusoletus on sen sijoittajille voiton tuottaminen, muuttuminen voittoa tavoittelemattomiksi yrityksiksi ei ole yksinkertaista. Monet yritykset, jotka yrittivät pysyä voittoa tavoittelevina, ajautuivat konkurssiin. Seurauksena valtava 105,15 miljardin euron sektori on tehnyt mahalaskun. Suurimpien yritysten arvosta on jäljellä noin kymmenesosa. Suomessa sektori on pieni, mutta sillä toimii useita kotimaisia yrityksiä, joten vastaavan järjestelyn haittapuolena työpaikkojen menetykset olisivat mahdollisia. Monet valmennuskursseilla opettavista ovat kuitenkin myös päätoimisesti kunnilla opettamassa, joten vaikutus työttömyyteen olisi mahdollisesti hillitympi. Säädös oli myös suoranaisesti valtion tapa parantaa julkisen sektorin kilpailukykyä, ja hillitä aivovuotoa yksityiselle sektorille. Osa yrityksistä pystyi pivotoimaan voittoa tavoittelemattomiksi, ja siten jatkamaan kouluaineiden opetusta. Nämä yritykset olivat ennen muutosta monesti houkutelleet parhaita opettajia yksityiselle sektorille korkeiden palkkojen avulla. Seurauksena, osana lainsäädäntöä, opettajien palkoille asetettiin katto. Enää yksityiset yritykset eivät voi pelkällä palkkauksel-

la houkutella parhaita opettajia pois julkisista kouluista. Suomessa tähän aivovuotoon on syytä kiinnittää erityishuomiota. Mikäli kolme neljästä yliopistoon alalle päässeestä on käynyt valmennuskurssin, on helppo nähdä valmennuskurssi välttämättömänä korkeakouluun pääsyyn. Mikäli tämä maksullinen väliporras on välttämätön, on yksittäisillä yrityksillä mahdollisuus säätää hinnat melko vapaasti kysynnän suuruuden vuoksi. Ja kun hinnat ovat korkealla, on mahdollisuus palkata parhaat opettajat pois julkiselta, mikä oletettavasti entisestään lisää valmennuskurssin käyneiden osuutta korkeakouluun päässeistä. Ei pelkästään siksi, että valmennuskurssien laatu nousee, vaan myös koska julkisen koulutuksen laatu heikkenee. Osuus sisäänpäässeistä, opettajien palkkaus ja valmennuskurssin hinta muodostavat syklin, joka ruokkii itse itseään.

Huoltosuhdehuolia Miksi Kiinassa sitten rajoitettiin yksityisten toimijoiden mahdollisuuksia käytännössä olemattomiin, ja pitäisikö Suomessa myös miettiä valmennuskurssien kieltoa? Tässä päätöksessä keskeisenä on Suomessakin tuttu huoli huoltosuhteesta — perheet eivät hanki lapsia, ja valtio kokee tämän uhkana talouskasvulle. Mietitään kiinalaista, joka asuu Shanghaissa. Asuntojen hinnat neliömetriltä ovat noin tuplasti Helsingin kantakaupungin luokkaa, kun taas mediaanikuukausipalkka on jossain tuhannen euron liepeillä. Tilanteen vaikeus kuitenkin ilmenee kunnolla vasta, kun mietitään kenestä hänen tällä palkalla tulisi huolehtia. Yhden lapsen lisäksi hän on vanhempiensa ainut lapsi, joten vastuu heistä on kokonaan hänen harteillaan. Samoin huolta täytyy pitää neljästä isovanhemmasta, joiden ainoa lapsenlapsi hän on. Sama toistuu aviopuolison puolella, kaksi vanhempaa ja neljä isovanhempaa — kaikki tarvitsevat tukea. Tässä tilanteessa kysymys toi-

21


22

sesta lapsesta ei ole yhden ja kahden huolehdittavan välillä, vaan kuudestoista lisäys perheeseen, jossa on kaksi työikäistä. Näistä lähtökohdista perheet lähtevät miettimään perheenlisäyksiä — ja valmennuskurssit ovat olennainen osa sitä, miksi lasten hankkiminen on liian kallista monelle. Kun lapset aloittavat koulunkäynnin, siintää mielessä jo 高考 (gaokao), lukion kirjoitukset, joiden kautta lapset voivat päästä hyvään yliopistoon, ja sitä kautta huolehtia vanhemmista itsestään. Suomen pääsykoeuudistuksen myötä olemme siirtyneet lähemmäs Kiinan mallia, jossa ylioppilaskirjoituksilla on aikaisempaa enemmän painoarvoa.

Iltaharrastuksena valmennuskurssit Kiinassa ennen kieltoa ensimmäiseltä luokalta eteenpäin illat käytännössä kuuluivat erilaisiin tuutorointeihin ja harrastuksiin. Kukaan ei halunnut, että kilpajuoksussa kohti ylioppilaskirjoituksia heidän lapsensa jäisi muista jälkeen. Lapsien taakkaa kevennettiin muutenkin: kotitehtävien antaminen ensimmäisillä kahdella luokalla kiellettiin, ja viikonloppuisin sekä lomilla kaikki tuutorointi kiellettiin. Lasten taakka oli ehtinyt paisua tuutorointien kertyessä liian suureksi. Suomessa opiskelun ja vapaa-ajan tasapaino on vielä yhtä maailman parhaista. Hyviä tuloksia saadaan aikaan, vaikka vuoden 2012 PISA-tutkimuksen maista Suomessa tehtiin kaikkein vähiten kotitehtäviä: alle kolme tuntia viikossa verrattuna Shanghain noin 13 tuntiin. Siinä missä Kiinassa lasten ja nuorten

tutkainlehti.fi

taakkaa on nyt vähennetty, Suomessa trendi on vastakkainen: Erään valmennuskurssiyrityksen toimitusjohtaja ennusti korkeakoulu-uudistuksen yhteydessä kilpailun ja kurssien siirtyvän peruskouluun. Kilpajuoksu hyvän lukion kautta yliopistoon alkaa jo aikaisemmin. Erityisesti ysiluokkalaisille suunnatut kurssit ovat olleet mediassa esillä uudistuksesta puhuttaessa. Tällä hetkellä ei vielä kuitenkaan yläkoululaisille suunnattuja kursseja ole markkinoilla, mutta Kiinan esimerkki on erityisen hyvä pitää mielessä, kun mietitään lasten koulutuksen kuormaa alemmilla kouluasteilla. Kiinan väestöpolitiikka on siirtynyt alle kuudessa vuodessa hyvin tarkasta yhden lapsen politiikasta kahden lapsen kautta nykyiseen kolmen lapsen politiikkaan. Lasten hankkimisen kustannukset koetaan kuitenkin usein liian suuriksi eikä perheenlisäys tule siksi kuuloonkaan. Kiinasta voisimme siis oppia seuraavia: Hintahaitarit olennaisesti säätelisivät maksullisen koulutuksen kustannuksia ja voittoa tavoittelemattomia opetusalan yrityksiä voitaisiin tukea valtion osalta. Lisäksi lapsille tarjottavia palveluita olisi mahdollista rajoittaa sekä viikonloput ja lomat rauhoittaa. Suomessa taustalla on valtava merkitys kouluttautumiseen. Kohti saavutettavampaa korkeakoulutusta ja korkeakoulua -selvityksen vastuuhenkilö Tapio Kosunen nostaa esiin kolme ryhmää, jotka ovat aliedustettuja korkeakouluissa Suomessa: korkeakouluttamattomien lapset, maahanmuuttotaustaiset ja vammaiset tai toimintarajoitteiset. - Esimerkiksi Ruotsissa ja Irlannissa korostetaan, että väestörakenteen tulisi näkyä myös korkeakoulutuksessa. Näissä maissa väestörakenteen heijastuminen korkeakouluopiskeli-

joihin onkin kuin Suomessa. Täällä ulkomaalaistaustaisten edustus korkeakoulutuksessa on noin puolet heidän osuudestaan väestöstä. Suomessa 18–24 -vuotiaiden maahanmuuttotaustaisten (joku ydinperheestä on syntynyt ulkomailla, mahdollisesti nuori itse) osuus uusista korkeakouluopiskelijoista on pieni: 3 prosenttia, kun heidän osuus väestöstä on noin 6 prosenttia. Ruotsissa maahanmuuttotaustaisia korkeakoulutuksessa on 22 prosenttia, heidän väestöosuuden ollessa 18 prosenttia, ja Irlannissa osuudet ovat 24 prosenttia ja 23 prosenttia. Perhetaustan vaikutus on jopa maahanmuuttotaustaa suurempi. Korkeakouluttamattomien vanhempien lapsien osuus Suomessa on 46 prosenttia, kun taas uusista korkeakouluopiskelijoista heitä on vain 29 prosenttia. Yhdeksi vahvimmista epätasa-arvoisuuden tekijöistä muodostuu siis korkeakoulutuksen periytyvyys. Toisessa Opetus- ja kulttuuriministeriön tämän vuoden tutkimuksessa, “Opiskelijoiden hakumotiivit ja valmennuskurssin käyminen”, vanhempien korkeakoulutus todetaan merkittävänä tekijä niin sanotuilla hakupainealoilla valmennuskurssin käymiselle, mutta vanhempien kuuluminen erittäin hyvin tai hyvin toimeentulevien kategoriaan on tutkittu vaikuttavan erityisesti muilla kuin hakupainealoilla. Yksi tulkinta tälle voisi olla, että hakupainealoilla lähes kaikki ovat taustasta riippumatta pakotettuja käymään valmennuskurssin. Erään valmennuskurssitarjoajan markkinointimateriaalista käy ilmi, että 74 prosenttia kaikista lääketieteellisen pääsykoepaikoista meni heidän asiakkailleen. Perhetaustasta riippumatta pääsemisen vaikeus on


TUTKAIN 2/2021

tiedossa, ja vähävaraisemmissakin perheissä koettaisiin valmennuskurssi lähes pakolliseksi. Varakkaammissa perheissä taas olisi helpompi taloudellinen päätös laittaa nuori valmennuskurssille, vaikka tätä ei koettaisi niin pakolliseksi. Perhetaustan lisäksi valmennuskurssien merkitys korostuu alueiden välillä. Kosusen tutkimus selventää. - Lähiopetusta tarjoavat valmennuskurssit ovat keskittyneet suuriin yliopistokaupunkeihin ja suurin osa hakijoista asuu joko pääkaupunkiseudulla tai muissa suurissa yliopistokaupungeissa. Pieniltä, syrjässä olevilta paikkakunnilta osallistuminen läsnäoloa vaativalle valmennuskurssille on edellyttänyt muuttoa kaupunkiin ja siihen liittyen sekä aikaa että rahaa. Ongelma on siis olennaisesti intersektionaalinen. Kun korkeakouluhakijalle kasaantuu erilaisia yhteiskunnan syrjiviä vaikutuksia, joita valmennuskurssit joiltain aspekteilta vahvistavat, on koulutuksen hakeminen korostetun epätasa-arvoistunutta. Selvityksessä yhdeksi olennaiseksi tasa-arvoa edistäväksi teoksi ehdotetaan aloituspaikkojen lisäämistä erityisesti hyväpalkkaisiin ammatteihin valmistaville hakupainealoilla. Kun paikkoja on enemmän, hakijapaine pienenee, ja kynnys madaltuu niille hakijoille, jotka ponnistavat vaikeammista lähtökohdista. Kosusen mukaan toimen positiiviset vaikutukset eivät välttämättä ilmenisi heti. Tutkimusten mukaan aloituspaikkojen lisääminen saattaisi kuitenkin tasata mahdollisuuksia pitkällä aikavälillä. Tämän kaltaisia konkreettisia nopeita ratkaisuja tarvitaan myös lisää, mutta ongelma on vaikea, systemaattinen. Selvityksen ehdottomat ratkaisut ovatkin ensisijaisesti systemaattisia, jatkuvaan tilanteen seuraamiseen

ja iteratiiviseen kehittämiseen perustuvia.

Yliopistot osana saavutettavuusratkaisuja Kosunen linjaa keskeisenä tavoitteena korkeakoulujen saavuttettavuussuunnitelmat. - Jokainen korkeakoulu tekisi oman saavutettavuussuunnitelmansa, ja esitän, että saavutettavuussuunnitelmista tulisi osa korkeakoulujen tulosohjausta ja myöskin sen toiminnan laadunarviointia, jossa Karvi — Kansallisen koulutuksen arviointikeskus — olisi mukana. Kun pääministeri Juha Sipilän hallituksen aikana tulosohjauksen keskiöön otettiin opiskelijoiden ajoissa valmistuminen, yliopistojen täytyi ottaa tämä keskeiseksi osaksi strategiaansa. Tarvitaanko näin vahvoja toimia nyt tasa-arvon ja saavutettavuudenkin osalta? Korkeakoulut tekevät työtä jo nykyisin tasa-arvon eteen, mutta Kosunen kertoo, että ilman siihen sidottua rahavirtaa tasa-arvotyö on todettu ponnettomaksi. - Korkeakoulut tekevät tällä hetkellä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmat yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain pohjalta, mutta tasa-arvovaltuutettu on tuoreissa yhteyksissä todennut, että tämä työ näyttää kaiken kaikkiaan vähän ponnettomalta. Hän on patistanut m§inisteriöitä siihen, että tämän tulostavoiteohjauksen kautta pitäisi saada sellainen tilanne aikaiseksi, että korkeakoulut edistäisivät tavoitteellisesti tätä yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa. Lisäksi

selvitys

esittää

saavutet-

tavuusfoorumia, joka laatisi korkeakoulutuksen saavutettavuuden toimenpideohjelman ja tukisi korkeakouluja niiden saavutettavuussuunnitelmatyössä. Kosunen korostaa sitä elimenä “jossa olisivat mukana keskeiset toimijat saavutettavuuden osalta, ei vain korkeakouluasteelta, vaan myös muilta koulutusasteilta ja järjestöistä.” Kosunen painottaa ylioppilaskuntien sitoutumisen tärkeyttä osana prosessia, ja kertoo ylioppilaskuntien merkityksestä. - Sillä puolella vahvaa kiinnostusta näihin kysymyksiin on ollutkin, mikä on erittäin tärkeä juttu. Rajoittavana tekijänä tälle kaikelle Kosunen nostaa nykyisen datan heikkouden, ja korostaa, että yhdessä tilastokeskuksen kanssa tulisi tehdä panostuksia tutkimukseen, joka tuottaisi parempaa dataa opiskelijoiden taustoista. - Nämä toimet loisivat tilanteen, jossa saavutettavuuskysymyksiä tarkasteltaisiin säännöllisesti, niitä voisi arvioida. Yliopistojen saavutettavuutta onkin siis oleellista jatkuvasti seurata muun muassa Kiinassa havaittujen ongelmien varalta, ettemme toista vältettävissä olevia virheitä. Marinin hallituksen teettämän selvityksen toimien toteutuessa, ei vain jäädessä selvityksen tasolle, yliopistot ja ministeriöt pystyisivät entistä paremmin vastaamaan epäarvoistumisen kehitykseen Suomessa. Toimien tarpeellisuus ei jää Kosuselle epäselväksi. - Perusjuttu tässä koko ajan on, että tällä hetkellä korkeakoulutus ei ole samalla tavalla kaikkien saavutettavissa.

23


24

Kuusi kysymystä Venäjän vaaleista te k sti j aa k k o - olean d e r t u r j a

tutkainlehti.fi

k u vit u s hanna leh m onen


TUTKAIN 2/2021

V

enäjällä pidettiin duuman vaalit 17.–19. syyskuuta. Vaalien voittaja, valtapuolue Yhtenäinen Venäjä, ei tuskin yllättänyt ketään. Maan nykyiselle valtiomuodolle osuvin termi lieneekin illiberaali demokratia: vaalit ovat performanssi, jonka avulla valtapuolueen asemaa pyritään legitimoimaan. Pseudodemokraattinen prosessi on Suomesta katsottuna irvokas, vaikkakin ajoittain myös huvittava. Erityismaininta annettakoon kulisseista ilmestyneelle kädelle, jonka kuvattiin työntävän ylimääräisiä äänestyslipukkeita vaaliuurnaan. Äänestäjien hämääminen tunkemalla ehdokaslistaan joukko samannimisiä – ja näköisiä – ehdokkaita on toki myös kekseliästä. Aleksanteri-instituutin Venäjä-tutkimuksen professori Vladimir Gel’­man on keskittynyt Venäjän poliittisen valtajärjestelmän dynamiikkaan, poliittisiin instituutioihin, hallinnon ja johtamisen tutkimukseen sekä vaaleihin, polittisiin puolueisiin ja protesteihin. Esitin hänelle kuusi kysymystä Venäjän vaaleista ja niiden merkityksestä.

1 2 3

4

Koska Venäjä pyrkii hyödyntämään globaalia vaikutusvaltaansa. Venäjän eliitit haluavat nähdä tukijoitaan esimerkiksi juuri Saksan, Yhdysvaltojen ja muidenkin maiden hallituksissa. On myös tärkeä muistaa, että Venäjällä kyky manipuloida toisten maiden vaaleja on ylpeyden aihe. Emme tosin tiedä, kuinka ratkaiseva rooli Venäjän sekaantumisella muiden maiden vaaleihin itse vaalituloksen kannalta on. En esimerkiksi tiedä varmaksi, että Donald Trumpista tuli Yhdysvaltojen presidentti nimenomaan Venäjän ansiosta. On toki olemassa todisteita siitä, että Venäjä yritti kyseisiin presidentinvaaleihin vaikuttaa.

Poikkeavatko venäläisten ja länsimaalaisten käsitykset vaaleista toisistaan? Tässä tulisi tarkentaa, onko puhe tavallisista venäläisistä, maan eliitistä vai molemmista. Arvioni mukaan tavalliset venäläiset ajattelevat vaaleista samalla tavalla kuin suomalaisetkin. Eliitin kohdalla ajatusmalli on kuitenkin hieman eri, sillä he eivät halua menettää valta-asemaansa epäedullisen vaalituloksen seurauksena. Tästä syystä he käyttävät lukuisia eri tapoja estää vaalitappio ja sen myötä vallan menettäminen.

Mitä Putinin hallinto pelkää? Vallan menetys tarkoittaisi vääjäämättä sitä, että heidät asetettaisiin vastuuseen lukuisista hallinnollisista rikkeistä, kuten julkisten varojen hyväksikäytöstä, rahanpesusta ja niin edelleen. Se mitä tiedämme Venäjän eliitistä on se, että useita siihen kuuluvia voidaan syyttää rikoksista.

Ovatko maan kansalaiset tietoisia vaalivilpistä? Hyvä kysymys. Arvioni mukaan monella on käsitys vaalien alla tapahtuvasta vilpistä. Vuonna 2011 järjestettiin lukuisia kokoontumisia sekä mielenosoituksia, joissa protestoitiin epäreiluja vaaleja. Tapahtumiin osallistui monia ihmisiä ja nyt vaaleista on tullut vielä epäreilumpia, ellei jopa petollisia.

Eikö Venäjän johdolle riitä oman maansa vaalien manipulointi: miksi he tekevät sitä myös ulkomailla, kuten Saksassa ja Yhdysvalloissa?

5 6

Pyrkiikö Venäjä vaikuttamaan myös Suomen vaaleihin? Hyvin vaikea sanoa. Käsittääkseni Suomi ei ole Venäjän ensisijainen kohde, sillä Suomessa ei taida olla erityisemmin venäjämielisiä puolueita. Tästä syystä Venäjällä ei ole tarvetta keskittyä Suomeen. Venäjällä on keinot puuttua muiden maiden vaaleihin eri tavoin, mutta en olisi varma että he pyrkisivät tekemään sitä Suomessa.

Onko olemassa merkkejä siitä, että Venäjä voisi kehittyä demokraattisempaan suuntaan? Tällä hetkellä vastaus on ei. Venäjän hallitsijat pyrkivät säilyttämään status quo:n niin pitkään kuin suinkin mahdollista. Emme tiedä mitä tulee tapahtumaan, tai mikä mahdollisten muutosten aikaikkuna on. Ensi viikolla tulee tuskin tapahtumaan merkittäviä uudistuksia, mutta muutoksen aika kyllä tulee. Nykytila ei voi jatkua vuosikymmeniä, saatikka vuosisatoja.

25


Surullisten lasten kuvat herättävät myötätuntoa – sekä kysymyksiä kummiohjelmien etiikasta

k u van k aappau s wo r l dvision . f i / r yh dy - k u m m i k si

26

U

seat organisaatiot, kuten Plan International ja World Vision mainostavat kummiohjelmiaan, joihin lahjoittamalla voi “muuttaa lapsen elämän”. Todellisuudessa raha menee organisaatiolle, joka tukee yhtä lailla koko yhteisöä. Lapsi ei siis ole suoraan riippuvainen kummistaan rahallisesti, vaan kummius on lahjoittajille suunnattu markkinointikeino. Tämä on itse asiassa hyvä asia, sillä kummiohjelmat sisältävät joitain eettisesti epäilyttäviä seikkoja. te k sti os c a r o r m inen

U

seilla hyväntekeväisyysorganisaatioilla on kummiohjelmia, joissa voi ryhtyä ”kummiksi” jonkin köyhän alueen lapselle ja tukea rahallisesti lapsen sekä tämän yhteisön toimeentuloa. Tarkoitus on hyvä – lapsi saa paremman mahdollisuuden elämään ja lahjoittaja saa hyvän mielen. Mitä vikaa siinä on?

Autettavat lapset elävät usein globaalin etelän vähävaraisissa maissa ja kuuluvat rodullistettuun ihmisryhmään. Monesti näissä maissa köyhyys myös johtaa juurensa kolonialismiin. Lahjoittajat taas ovat yleensä rikkaista globaalin pohjoisen maista ja usein myös valkoisia. Syntyy kuin huomaamatta kuvio, jossa lahjoittaja tukee lasta, koska

tutkainlehti.fi

“hänen oma yhteisönsä ei siihen kykene”. Tämän voi nähdä heijastelevan valkoisen pelastajan (white saviour) kompleksia sekä globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta klassista kuviota, jossa yksilön hyväntahtoisuudella paikataan rakenteellisen sorron aiheuttamaa kuilua. Lahjoittaja saa valita lapsen iän, sukupuolen sekä maan, ja joillain sivustoilla lapsen kuvankin näkee jo valintavaiheessa. Tämä voi vaikuttaa viattomalta, mutta sisältää mahdollisuuden erinäisille syrjinnän muodoille ja arvottamiselle, vaikka lahjoittaja tekisikin niin tiedostamattaan. Esimerkiksi vanhempien lasten voi olla vaikeampi saada kummeja, sillä pienet lapset herättä-

vät usein enemmän sympatiaa. Lisäksi tyttöjä saatetaan suosia kummiohjelmissa, sillä heidän nähdään olevan yleisesti huonommassa asemassa ja siten tarvitsevan enemmän tukea. Lasten valokuvat mahdollistavat etnisen syrjinnän tai ihan vain sen, että “söpöimmät” lapset valitaan ensin. Siksi onkin hyvä, että raha ei todellisuudessa mene suoraan yksittäisille lapsille. Kummiohjelmat luovat myös valta-asemia yksilötasolla, kun aletaan pohtia, mitä lahjoittaja saa vastineeksi rahalleen. Hyväntekeväisyyden ideahan on, että vastineeksi ei saa mitään. Silti organisaatiot lupaavat lahjoittajalle kirjeitä, valokuvia tai jopa mahdollisuuksia mennä ta-


TUTKAIN 2/2021

milla luotu suhde lahjoittajan ja lapsen välillä on siten enemmän tai vähemmän kuvitteellinen.

k u van k aappau s plan . f i / lah j oita / k u m m i k si

paamaan lasta. Lahjoittaja saa tietoja lapsen henkilökohtaisesta elämästä, hänen kodistaan, perheestään, harrastuksistaan ja koulutuksestaan. Lahjoittajaa ei kuitenkaan edellytetä kertomaan itsestään lapselle mitään. Suhde on siis alustavasti yksipuolinen, ellei kummi aktiivisesti esittele itseään lapselle. Muutoin kummi on lapselle joku tuntematon aikuinen, joka lähettää rahaa kaukaisesta maasta. Kummiohjel-

Yhteydenpidon tulisi olla täysin vapaaehtoista myös lapsen puolelta. On kyseenalaista, jos lapsen täytyy ikään kuin esiintyä vastineeksi hänelle elintärkeästä avusta, ja häneltä kenties odotetaan tiettyä roolia. Jotkin organisaatiot lupailevat jopa videotervehdyksiä lapsilta. Mitä jos kummilapsi ei teini-ikäisenä enää halua pitää yhteyttä lahjoittajaansa tai alkaa hävetä osallisuuttaan kummiohjelmassa? Ehkä kummi loukkaantuu ja lopettaa lahjoittamisen. Onneksi lapsen toimeentulo ei ole suoraan riippuvainen siitä, onko hänellä kummia vai ei, koska raha menee organisaatiolle, joka jakaa resurssit tasaisesti. Joka tapauksessa lapsi voi kokea jonkinlaista kiitollisuudenvelkaa lahjoittajaa kohtaan. On totta, että kummiohjelmista on apua vastaanottavalle yhteisöille hyötyä. Esimerkiksi Plan

International Suomi kommentoi kummiohjelmaansa Tutkaimelle seuraavasti: “Ohjaamme kummien tuen koko kummilapsen yhteisön hyväksi, jotta ei syntyisi eriarvoisuutta ja jotta kehitys kestävällä pohjalla. Näin rakennamme turvallisen ja kehittävän ympäristön myös niille lapsille, joilla ei ole omaa kummia. Työmme kummiyhteisöissä on pitkäkestoista. Jatkamme sitä, kunnes yhteisö pärjää omillaan.” – “Turvallisuussyistä emme -luovuta kummeille kummilasten yhteystietoja, vaan yhteydenpito kulkee kauttamme. Kummit eivät myöskään saa luovuttaa kummilasten tietoja eteenpäin.” Kummiohjelmissa organisaation toiminta voi siis olla hyvinkin eettistä ja kestävää. Ongelmallisia ovat ennemminkin valta-asetelmat, joita tämän kaltainen “henkilökohtaisen tason” hyväntekeväisyys luo. Ja vaikka lasten yksityisyys on turvattu, niin uskon, että mikäli olisi jokin kummiohjelma, jossa tuettaisiin suomalaisten lasten toimeentuloa, ei heistä varmaankaan jaettaisi valokuvia kaikkien nähtäväksi organisaation nettisivuilla (Plan ei näytä yksittäisten lasten valokuvia sivuillaan). Kummiohjelmat ovat merkityksellisiä monille lahjoittajille, varmasti etenkin silloin, jos ei ole omia lapsia tai lapsenlapsia. Uskon lahjoittajien ajattelevat vilpittömästi vain lasten parasta, eikä kummiudessa varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta sen eettiset ulottuvuudet ovat kieltämättä kyseenalaisia. Kysymys kuuluu, lahjoittaisiko ihminen saman määrän rahaa organisaatiolle joka kuukausi, jos ei saisi tietää “kummilapsestaan” mitään. Lasten käyttäminen markkinointiin on arveluttavaa, vaikka rahat käytetäänkin heidän toimeentulonsa parantamiseen.

27


28

PITÄISIKÖ MEIDÄN KAIKKIEN OLLA ELOKAPINALAISIA tutkainlehti.fi

?


A

TUTKAIN 2/2021

essee

S

yyskapina, Kesäkapina ja Elokapina. Mitä kansalaistottelemattomuudesta keinona pitäisi filosofisesti tai strategisesti ajatella? Mikä on aktivismin rooli ilmastokriisin ratkaisemisessa ja pitäisikö meidän kaikkien kapinoida?

tek sti henr i k peiponen

k u vat

unsplash

S

uomalaisessa ilmastokeskustelussa Elokapina on ottanut viimeisen vuoden aikana kokoaan suuremman roolin, niin hyvässä kuin pahassakin. Liikkeen toimintatavoista voi olla montaa mieltä, mutta uskaltaisin väittää, että sen perussanoman kanssa suurin osa valtsikalaisista on samaa mieltä. Valtioiden, mukaan lukien Suomen, on tehtävä kaikkensa ilmastokriisin hidastamiseksi ja sen aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen minimoimiseksi. Suomen valtio ei tätä kuitenkaan tällä hetkellä tee ja siksi sekä nuoret että vanhat istuvat eduskuntatalon eteen kadulle ja sanovat nykyiselle ilmastopolitiikalle kovaan ääneen ei. Mitä mieltä Elokapinasta ja sen toimintatavoista pitäisi olla? Olen itse tähän kysymykseen vastaamisessa hieman jäävi, sillä olen ollut Elokapinan toiminnassa mukana

viime keväästä asti. Kuten monille muillekin, myös minulle Elokapina tuli tietoisuuteen poliisin käytettyä paprikasumutetta mielenosoittajia kohtaan liikkeen viime vuonna järjestämässä mielenosoituksessa. Samoihin aikoihin olin lukenut David Wallace-Wellsin Asumiskelvoton maapallo: elämä lämpenemisen jälkeen (Random House 2019), jossa Wallace-Wells käy läpi mitä eri asteinen ilmaston lämpeneminen konkreettisesti tarkoittaa ihmisten elämille niin täällä pohjoisessa kuin etelässäkin. Kun hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n tänä kesänä julkaisemasta raportista alkoi talvella vuotaa tietoa siitä, miten 1.5 astetta ollaan saavuttamassa mahdollisesti jo kymmenessä vuodessa, saavutti motivaationi lähteä mukaan Elokapinan toimintaan kriittisen pisteen. Vaikka jotkut voivat pitää Elokapinan vaatimuksia liian radikaaleina

”Kun ilmastokriisi ei ainakaan vielä kosketa jokaista suomalaista ja kansalaistottelemattomuuden paikasta demokratioissa on ainakin julkisen keskustelun perusteella vajavainen kuva, niin on ymmärrettävää, että Elokapinan toiminta aiheuttaa närkästystä.”

29


30

kuin luottamusta.

”Kansalaistottelemattomuudella vastustamme omaa osallisuuttamme tässä väkivaltaisessa järjestelmässä, jossa ostamme oman yltäkylläisen hyvinvointimme toisten ihmisten elinkelpoisella ympäristöllä.”

ovat ne minusta täysin perusteltuja. Vuonna 2019 yhteensä 11 000 tutkijaa ympäri maailman julisti ilmastohätätilan. Hiilineutraalisuus vuoteen 2025 mennessä tarkoittaa käytännössä samaa kuin se, mihin Suomi Pariisin ilmastosopimuksessa sitoutui. Kulutusperäisten päästöjen ottaminen huomioon Suomen hiilineutraalisuustavoitteessa on keskeistä, sillä Suomen ympäristökeskuksen mukaan ne ovat jopa 30 prosenttia suuremmat kuin tuotantoperusteiset päästöt, joihin viralliset valtiolliset päästölaskelmat perustuvat. Kansalaisfoorumi taas varmistaisi demokraattisen päätöksenteon ilmastotoimien toteuttamisessa. Välttämättömät ilmastotoimet on kuitenkin tehtävä jossain vaiheessa, joten niiden demokraattisuuden takaaminen on keskeistä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja ilmastopolitiikan pitkäjänteisyyden kannalta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suhtautuisin Elokapinaan täysin varauksettomasti. Eettisesti koen Elokapinan toiminnan olevan oikein ja jopa välttämätöntä, mutta sen konkreettiset vaikutukset ovat mietityttäneet minua. Henkilökohtaisten keskustelujen sekä median perusteella tämä vaikuttaa olevan asia, joka mietityttää myös monia muitakin. Vaikka ilmastokriisin hillitseminen nähdään tavoittelemisen arvoisena, niin kansalaistottelemattomuus keinona herättää enemmän epäluuloa

tutkainlehti.fi

Tunnetusti suomalaiset ovat lainkuuliaista kansaa ja esimerkiksi Ylen vuonna 2014 teettämän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista nostavat lait oman moraalitajun yläpuolelle. Lain kunnioittamisen lisäksi tämä voi myös kertoa siitä, että suomalaiset kokevat lakien vastaavan omia moraalikäsityksiään, eikä tällöin lain vastustamiselle ole tarvetta. Jos elämässä on kaikki hyvin sekä materiaalisesti että juridisesti tarkasteltuna, niin tuskimpa lait tuntuvat epäoikeudenmukaisilta. Suomessa myös oman historiamme tietämättömyys voi selittää osin vihareaktioita Elokapinaa kohtaan. Usein julkisessa keskustelussa vallitsee ajatus siitä, että Suomessa ihmisille on taattu yhtäläiset oikeudet rationaalisen konsensuspolitiikan kautta. Ei tarvitse kuitenkaan mennä kovin kauas historiaan nähdäkseen, että kansalaistottelemattomuus on nostanut Suomessakin päätään. Esimerkiksi homoseksuaalisuuteen yllyttämisen laittomuutta vastustanut Seta – puheenjohtajanaan Tarja Halonen – järjesti vuonna 1981 aikansa suurimman homoseksuaalien oikeuksia vaatineen marssin, jossa avoimesti kannatettiin tuolloin rikolliseksi määriteltyä toimintaa. Kun ilmastokriisi ei ainakaan vielä kosketa jokaista suomalaista ja kan-

”Elämäkerrassaan Martin Luther King Jr. kertoo kuinka Thoreau sai hänet uskomaan, että vääryyden vastustaminen on yhtälailla moraalinen velvollisuus kuin oikeudenmukaisuuden puolustaminen.”


TUTKAIN 2/2021

“On myös mielestäni yhtä demokratian perusajatusta vastaan, että meidän toimintamme täällä määrää erityisesti globaalissa etelässä asuvien kohtalon.” salaistottelemattomuuden paikasta demokratioissa on ainakin julkisen keskustelun perusteella vajavainen kuva, niin on ymmärrettävää, että Elokapinan toiminta aiheuttaa närkästystä. Kansalaistottelemattomuuden ymmärtäminen vaatii mielestäni astumista toisen ihmisen kokemusmaailmaan. Ilmastokriisin ratkaisemisen keskeinen motivaatio kumpuaa empatiasta niitä kohtaan, joiden tulevaisuuden sekä nykyisyyden globaalin pohjoisen jokapäiväinen elämä asettaa riskialttiiksi. Tuoreen Unicefin raportin mukaan jopa miljardi lasta on erittäin korkeassa vaarassa ilmastokriisin vuoksi. Kansalaistottelemattomuudella vastustamme omaa osallisuuttamme tässä väkivaltaisessa järjestelmässä, jossa ostamme oman yltäkylläisen hyvinvointimme toisten ihmisten elinkelpoisella ympäristöllä. Elokapinan toiminta asettuu kansalaistottelemattomuuden pitkään perinteeseen, jonka käsitteellisti 1800-luvulta Yhdysvaltalainen Henry David Thoreau esseessään “On the duty of civil disobedience” (1849). Thoreau vastusti orjuutta sekä Yhdysvaltojen ja Meksikon välistä sotaa päättämällä osoittaa epäluottamuksensa Yhdysvaltojen hallintoa kohtaan kansalaistottelemattomuuden muodossa. Hän jätti veronsa maksamatta, minkä seurauksena hän päätyi viettämään yönsä putkassa.

Esseessään Thoreau esittää, että mikäli maan hallinto velvoittaa ihmiset noudattamaan epäoikeudenmukaisia lakeja, niin on ihmisen velvollisuus vastustaa näitä ja kärsiä siitä koituvat seuraukset. Thoreaun esseestä muodostui kansalaistottelemattomuuden klassikko ja ehkä kuuluisimmat kansalaistottelemattomuuden harjoittajat Mahatma Gandhi ja Martin Luther King Jr. ovat kertoneet sen vaikuttaneen heidän toimintaansa. Elämäkerrassaan Martin Luther King Jr. kertoo kuinka Thoreau sai hänet uskomaan, että vääryyden vastustaminen on moraalinen velvollisuus siinä missä oikeudenmukaisuuden puolustaminenkin. Järjestelmän muuttaminen vaatii yhtälailla positiivisten uusien näkökulmien esiin tuontia kuin vanhojen asettamista huomion kohteeksi, “radikaaleinkin” keinoin. Sinänsä lain ja moraalin suhteen tarkastelu on mielestäni osin turha pohdinnan aihe, sillä laki kehittyy aina suhteessa yhteiskunnassa ajallisesti ja paikallisesti vallitseviin moraalikäsityksiin. Tai ainakin näin olisi ideaalitilanteessa demokratiassa, jossa kaikki todella saisivat äänensä kuuluviin

”Yhteiskunnallinen muutos vaatii monenlaisia toimijoita, joista Elokapina edustaa ehkä kärjekkäintä päätä. Tavalliselle ihmiselle se antaa kuitenkin kollektiivisen äänen, jota muut aktivismin muodot eivät ole pystyneet tarjoamaan.”

ja vaikuttamismahdollisuudet olisivat yhtäläiset. Tuskinpa kukaan kehtaa väittää, että muutaman vuoden välein järjestettävien vaalien kautta on tehokasta saada Suomen ilmastopolitiikka oikeudenmukaisille raiteille. Näin ei ole tehnyt nykyinenkään hallitus, jota on tituleerattu mahdollisesti ilmastomyönteisimmäksi koskaan. On myös mielestäni yhtä demokratian perusajatusta vastaan, että meidän toimintamme täällä määrää erityisesti globaalissa etelässä asuvien kohtalon ilman, että heillä on ollut mitään tekemistä asian kanssa. Joidenkin arvioiden mukaan globaalin pohjoisen valtiot ovat tuottaneet jopa 92 prosenttia kaikista historiallisista päästöistä. Ilmastokriisin pahimmat seuraukset osuvat juuri niihin, jotka ovat suhteessa vähiten kasvihuonekaasuja ilmastoon päästäneet. Onko Elokapinan toiminta sitten tehokasta vaikuttamista? Tätä kysymystä voidaan lähestyä mielestäni kahdesta keskeisestä empiirisestä näkökulmasta. Kansalaistottelemattomuus on ollut keskeisessä roolissa viimeisen parin sadan vuoden emansipatorisissa liikkeissä; suffragetit, Intian itsenäistymisliike, Yhdysvaltojen kansalaisoikeusliike ja Vietnamin sodasta kummunnut rauhanliike ovat kaikki onnistuneesti valjastaneet harkitun lainrikkomisen poliittisten tavoitteidensa ajamiseksi. Kansalaistottelemattomuuden toimivuudesta muutoksen saavuttamisessa vallitsee yhteiskuntatieteilijöiden piirissä suhteellisen laaja konsensus (ks. esim. The Cambridge Companion to Civil Disobedience). Historialliset esimerkit eivät kuitenkaan takaa Elokapinan toiminnan vaikuttavuutta tässä ajallisessa ja paikallisessa kontekstissa. Samoin yhtäläisten ihmis- ja kansalaisoikeuksien suominen on kiistatta ilmastokriisin ratkaisemista yksinker-

31


32

taisempi ongelma. Suomessa perinteinen uutismedia onkin esittänyt Elokapinan olevan jopa ilmastoliikkeelle haitallinen toimija “radikaalien” keinojensa vuoksi. Esimerkiksi ennen Syyskapinan alkua sekä Helsingin Sanomat että Ilta-Sanomat julkaisivat pääkirjoitukset, joissa väitettiin Elokapinan polarisoivan julkista keskustelua ilmastonmuutoksen ympärillä. Tuoretta tutkimusta juuri Elokapinan vaikutuksesta Suomessa ihmisten asenteisiin ei ole vielä saatavilla, mutta esimerkiksi ilmastoaktivismia Yhdysvalloissa tutkinut Dylan Budgen (2020) ei havainnut kansalaistottelemattomuuden tuottaneen negatiivista suhtautumista aktivismia kohtaan. Tämä päti myös lähtökohtaisesti negatiivisemmin ilmastoaktivismiin suhtautuneiden republikaanien parissa. Demokraattien kannattajissa kansalaistottelemattomuuden vaikutus taas oli positiivinen. Keskeiseksi jakolinjaksi muodostui puoluekannan lisäksi “usko” ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, sillä vain tämän tieteellisen tosiasian kieltäjien

tutkainlehti.fi

joukossa aktivismilla oli negatiivisia vaikutuksia.

kiireellisinä ja ilmastonmuutosta aikamme keskeisimpänä uhkana.

Keskustelu antroposeenisesta ilmastonmuutoksesta pitäisi kuitenkin olla jo läpikäyty eikä mielestäni ilmastoaktivismin tarvitsekaan pyrkiä käännyttämään ihmisiä, jotka eivät “usko” harvinaisen vankkaan tieteelliseen konsensukseen.

Tarkoitukseni tällä tekstillä ei ole glorifioida kansalaistottelemattomuutta tai sen harjoittajia eikä esittää Elokapinan olevan ainoa ilmastoaktivismin kanava, johon ihmisen kannattaa käyttää aikaansa. Ilmastokriisin hillitseminen on kuitenkin aikamme suurin kysymys, jonka ratkaisemisessa jokaisen panos on tärkeä. Mielestäni meillä on myös siihen moraalinen velvollisuus yhtenä ilmastokriisistä vähiten kärsivän ja sitä eniten aiheuttavan maan kansalaisina. Suomen hiilibudjettia on 1.5 asteen tavoitetta varten jäljellä enää muutama vuosi ja historialliset päästöt mukaan otettuna ei ollenkaan.

Tämä on tietenkin vain yksi tutkimus ja on mahdollista, että Elokapinan toiminnalla on Suomessa polarisoivampia vaikutuksia. On kuitenkin hyvä muistaa, että Elokapinan ei ole tarkoitus olla viestintätoimisto, joka pyrkii saamaan viestinsä mahdollisimman tehokkaasti perille jokaiselle mahdolliselle kuulijalle. Keskeistä on saada Suomen päättäjät tekemään ilmastopolitiikkaa, joka on sosiaalisesti, globaalisti sekä demokraattisesti oikeudenmukaista. Tämän paineen luomisessa kansalaistottelemattomuus on tehokas keino, kun sen moraalinen oikeutus on vankalla pohjalla. Vaikka tämä voi kuulostaa äkkiseltään epädemokraattiselta, niin on hyvä muistaa, että valtaosa suomalaisista pitää ilmastotoimia

Tämä ei tarkoita, että kaikkien tarvitsisi tulla pidätetyiksi, jotta viesti menisi Suomen päättäjille perille. Yhteiskunnallinen muutos vaatii monenlaisia toimijoita, joista Elokapina edustaa ehkä kärjekkäintä päätä. Tavalliselle ihmiselle se antaa kuitenkin kollektiivisen äänen, jota muut aktivismin muodot eivät ole pystyneet tarjoamaan.


TUTKAIN 2/2021

Digital Fashion, Extended Reality and Sustainability What will you wear in Metaverse?

Olesja Hännikäinen Innovation Service Designer, Accenture

2020 was perhaps the most virtual year to date. Everything possible to move online became digital. In fact, there is already a generation that attended their first-ever concert or festival online. Even as the world starts opening, virtual events are here to stay. You save time and the environment by choosing not to travel. Yet, it will be even more exciting when public events, conferences and the future of work will move into virtual reality (VR). Afterall, VR is the closest thing to teleportation since VR simulation mirroring the real world can provide a strong sense of immersion. Physical presence at a particular time and place is not a necessity. Instead, you close the gap by simply putting your VR headset on. Another advantage of VR is that one can build impressive very unrealistic environments. And when you do enter any virtual world – your avatar or your digital self needs something nice to wear. Something that can express your personality and taste. Even better, you can wear clothes you may not be able to afford in real life. But already today, digital fashion can also positively disrupt the fashion and retail industries, impacting the supply chain. 3D-digital product creation can help eliminate waste as there is no need for numerous physical samples or prototypes. Obtaining realistic images of the products within hours or days allows the visualization of changes immediately. Thus, a quicker time-to-market. Potential buyers’ response can be scanned: Will this product be popular and desired? A brand can move towards order-on-demand and manufacture only items that will be actually bought, tackling over-production.

The intersection of fashion and technology, particularly extended reality, has very exciting times ahead. Fashion brands have been experimenting more with digital fashion over the past few years with fascinating and unexpected campaigns and collaborations.

Also, as there is no need to ship the collections to showrooms and fashion shows – saving the environment becomes more concrete. In fact, why not to have an entirely virtual show? Accurate augmented reality (AR) try-on solutions and digital twins can aim at reduction of postage carbon footprint. If clothes fit digitally, maybe there will be less returns. Digital fashion may bring the boost to sustainability we have been waiting for.

For example, the luxury fashion house Balenciaga launched a collection in Fortnite – yes, a computer game – whereas a Gucci digital-only bag was sold on Roblox for over 4000 USD, which is more than the real-life equivalent price. You might think: Why would anyone need digital clothes?

Technology helps solve challenges and innovate for both business and society. What is most exciting is designing how to leverage and apply the benefits of technology in innovative use cases regardless of the industry. Fashion and retail are just one area, where extended reality (an umbrella term for VR and AR) can have inspiring applications. Inspired? Check out Exthereal: www.exthereal.com and Google what “metaverse” means. You will hear it everywhere – our virtual future is super exciting!

33


34

F r e m antle

Kulttuuri

Väkivallasta ja tyttöjen välisestä ystävyydestä Arvostelu Elena Ferrantin kirjoihin perustuvasta Loistava ystäväni -sarjasta. tek sti anna kosk ela

M

uutama vuosi sitten seurasin Elena Ferranten 1900-luvun napolilaiseen lähiöön sijoittuvan kirjasarjan saamaa huomiota välinpitämättömänä, vaikka minun olisi pitänyt olla siitä hullaantunut. Sarja nimittäin vaikutti kuin minulle tehdyltä: paitsi että sydämeni on aina ainakin henkisesti Italian auringon alla, rakastan myös historiallista draamaa sekä

tutkainlehti.fi

erityisesti naisten välisistä suhteista kertovia tarinoita. Ferranten palkittu Napoli-sarja, jonka ensimmäinen osa kantaa nimeä Loistava ystäväni, on juuri tällainen kaunistelematon kertomus kahden tytön ystävyydestä köyhyyden ja väkivallan keskellä. Vaikka karsastan suursuosiossa olevia kirjoja, kohosin onneksi lopulta ennakkoluulojeni yläpuolelle ja annoin kirjasarjaan perustuvalle, Saverio Costanzon ohjaamalle TV-sar-

jalle mahdollisuuden. Päädyin saman tien katsomaan sarjan molemmat kaudet ja etsimään käsiini myös alkuperäiset kirjat voidakseni viipyillä mahdollisimman kauan Elenan ja Lilan raa’assa, mutta hurmaavassa maailmassa. Loistava ystäväni kertoo monimutkaisesta ja vuosikymmeniä kestävästä ystävyyssuhteesta vahtimestarin tytön Elenan ja suutarin tytön Lilan


TUTKAIN 2/2021

välillä. Vaikka kiltti ja kunnollinen Elena on tarinankertoja, tuntuu voimakastahtoinen Lila olevan joskus tarinan todellinen päähenkilö. Näin tuntee myös Elena, joka kokee olevansa sivustakatsoja omassa elämässään. Samaistun kipeästi Elenaan ja hänen harhailuunsa akateemisessa maailmassa, jossa yliopisto ilmenee

pyrkii siksi ottamaan ohjat kaikissa niissä asioissa, joissa hänellä on edes hieman vaikutusvaltaa. Jotkin hänen valintansa ovat ymmärtämättömissä minulle, ainaiselle sopeutujalle ja mielistelijälle. Lila ei tee kompromisseja, ei edes silloin kun se olisi hänelle itselleen parasta: hän vastustaa paitsi isäänsä, ja myös lähiökorttelin

hen, kuinka Max Richterin säveltämä upea musiikki alleviivaa tätä synkkyyttä: siinä on kepeistä ja toiveikkaista kohdista huolimatta tumma ja uhkaava pohjavire, alati läsnä oleva vaaran tuntu. Käsinkosketeltavan tunnelman lisäksi osa sarjan viehätystä on varmasti

Samaistun kipeästi Elenaan ja hänen harhailuunsa akateemisessa maailmassa, jossa yliopisto ilmenee samaan aikaan sekä mahdollisuuksien tarjottimena että teennäisten ihmisten kaikukammiona. samaan aikaan sekä mahdollisuuksien tarjottimena että teennäisten ihmisten kaikukammiona. Elena pakenee köyhää kotikortteliaan, jotta ei jäisi plebeijiksi, rahvaaksi; samalla hän pakenee itseään. Ja vaikka opiskelu on hänelle pakotie, ei menestys tuo tyydytystä, sillä hän tuntee itsensä päämäärättömäksi ja mitättömäksi säkenöivän ystävänsä Lilan rinnalla. Lila puolestaan on ristiriitojen repimä hahmo – levottomuuden ruumiillistuma ja köyhyyden kahlehtiman potentiaalin symboli. Hän ei hätkähdyttävästä älykkyydestään huolimatta saa jatkaa opiskelua, mikä ei kuitenkaan estä häntä lukemasta itsekseen ikään kuin vastalauseena ympäristön sanelemille ehdoille. Kun siis Elena ryhtyy lukemaan latinaa, Lila osaa sitä jo; kun Elena vasta opettelee kreikkalaisia kirjaimia, Lila osaa taivuttaa verbejä. Pakkomielle olla Elenaa parempi tekee Lilasta paikoittain jopa ilkeän: hän muun muassa yrittää saada Elenan menettämään mahdollisuutensa päästä keskikouluun. Samalla hän kuitenkin rakastaa ystäväänsä, ja tämä molemminpuolinen katkeruuden ja rakkauden ristiriita hallitsee tyttöjen suhdetta. Lila on turhautunut siitä, ettei voi kontrolloida omaa elämäänsä, ja

vaikutusvaltaisimpia miehiä. Juuri se vetää hänet lopulta naimaiässä korttelin jännitteiden keskeiseksi pelinappulaksi, kun miehet käyvät valtataisteluaan hänen kauttaan.

myös se, ettei kirjailija Elena Ferranten henkilöllisyyttä tunneta. Omaelämänkerrallinen ja tarkkaavainen kerronta saa pohtimaan, perustuuko tarina todellisiin kokemuksiin.

Ja väkivaltaa riittää. Ystävyyden lisäksi Loistava ystäväni on nimittäin kertomus köyhyyden vaikutuksesta ihmisiin, ja siinä se tuo välillä mieleeni Édouard Louisin menestyskirjan Ei enää Eddy (2021), joka kuvaa homoseksuaalin Eddyn lapsuutta ja nuoruutta köyhässä ranskalaisessa lähiössä. Molemmissa tarinoissa köyhyys on päähenkilöiden silmissä kuin sairaus, joka saa ihmiset vihaamaan ja satuttamaan toisiaan, erityisesti heitä jotka jollain tapaa poikkeavat normaalista – kuten Eddyä ja Lilaa. Köyhyys tukahduttaa, ja nöyryytyksen, kateuden ja epätoivon luomat jännitteet purkautuvat vääjäämättä väkivallaksi. Ferrante kuvailee, kuinka erityisesti alistetut naiset tulevat viimein raivohulluiksi kuin vesikauhuiset koirat. Korttelin miehet puolestaan käyttävät väkivaltaa päivittäin kurittaakseen perheitään tai näyttääkseen valta-asemaansa. Lapset tottuvat mustelmiin, väkivaltaan vastataan väkivallalla, ja aina välillä napolilaiskorttelissa ajaudutaan koston kierteisiin, jotka saavat toinen toistaan hirveämpiä muotoja. TV-sarjassa kiinnitin huomiota sii-

Kokonaisuudessaan ujon ja rohkean ystävän asetelma on melko perinteinen, mutta Loistava ystäväni kuvaa ystävyyttä sellaisella syvyydellä ja rehellisyydellä, josta harvoin saa nauttia. On ihanaa, että sarjan suuri rakkaus on romantiikan sijaan platonista; se on rakkauslaulu yhdelle elämän kauneimmista asioista, ystävyydelle! Tyttöjen suhde on samaan aikaan sekä kateuden ja jatkuvan kilpailun tahrima että luottava ja rakastava. Heidän välillään vallitsee ymmärrys, joka tuntuu välillä tukahduttavan heidät mutta josta he eivät voi halutessaankaan irtaantua. Lapsena Lila pursuaa ajatuksia, ideoita ja unelmia, ja aikuisena Elenasta tuntuu kuin hän olisi ajautunut elämään Lilan haaveita. Toisaalta Lila pitää Elenaa ehkäpä ainoana vertaisenaan ja on ylpeä hänestä. On koskettavaa ymmärtää, että tytöistä kumpikin pitää toistaan loistavana ystävänään.

Loistava ystäväni on katsottavissa HBO-suoratoistopalvelusta.

35


36

Vieraskynä te k sti pet r i h u ovinen , valvi r an k ehittä m ispä ä lli k kö

V

almistuin helmikuussa 1998 Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi, pääaineenani kansantaloustiede. Sivuaineina luin valtio-oppia, tilastotiedettä ja matematiikkaa, kehitysmaatietoa sekä tuolloin uutena opinto-ohjelmaan tulleen kansainvälisten tehtävien opintokokonaisuuden. Valmistumisen jälkeen hain erilaisia työpaikkoja parin kuukauden ajan ihmetellen samalla, että mitähän sitä haluaisi tehdä. Ensimmäinen työpaikkani oli Kela, jonka pääkonttorissa suunnittelijana työskentelin lähes kolme vuotta. Kelan työrupeama alkoi erityisesti tuohon aikaan tyypillisesti vuorotteluvapaan sijaisena. Kelassa pääsin tekemään hyvinkin erilaisia asioita organisaation kehittämisen parissa ja tutustuin samalla suuren ja perinteikkään julkisen organisaation ominaispiirteisiin – niin hyviin kuin vähän huonompiinkin.

k u va vil ja har ala

Kelan jälkeen suuntasin virkamieheksi Valtiokonttoriin. Valtiokonttori on Kelan lailla perinteikäs organisaatio, mutta huomattavasti pienempi. Valtiokonttorissa minulla vierähti noin kymmenen vuotta useissa eri tehtävissä. Aloitin erikoistutkijana, jonka jälkeen toimin projektipäällikkönä, kehittämispäällikkönä ja apulaisjohtajana. Tehtävät liittyivät valtion taloushallinnon ja tulosohjauksen kehittämiseen. Täytyy sanoa, että Valtiokonttori oli todellinen näköalapaikka valtionhallintoon. Kaikki ministeriöt ja suurimmat virastot tulivat hyvinkin tutuiksi useissa eri kehittämisprojekteissa ja työryhmissä. Kun kymmenen vuotta alkoi tulla täyteen Valtiokonttorissa, teki mieli etsiä jotain uutta. Jotenkin sitä oli jo virkamiehen mentaliteetti mielen niin vallannut, että katselin lähinnä valtion virkoja. Sopiva tehtävä osui kohdalle Valvirassa (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto), johon siirryin kehittämispäälliköksi vuonna 2012, aluksi määräaikaiseen virkaan. Valvira on melko pieni virasto ja tuolloin todella nuori, se oli pari vuotta aikaisemmin yhdistynyt Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksesta. Kehittämispäällikkönä pääsinkin heti kehittämään vielä muovautumassa olleita yhteisiä toimintatapoja ja raken-

Taito erottaa asiat, joihin voi vaikuttaa niistä, joihin pitää sopeutua, on kehittynyt vuosien varrella.

tutkainlehti.fi

k u vit us hanna leh m onen

tamaan yhteistä toimintakulttuuria. Valviraa voisi luonnehtia perusoikeuksien turvaajaksi; valvomme oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin elinoloihin. Valvirassa työskentelen viraston ylijohtajan alaisuudessa. Käytännössä johdan, ohjaan ja suunnittelen kehitysprojekteja, edustan virastoa monenlaisissa valtionhallinnon työryhmissä ja tuen viraston johtoa toiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä. Erityisen paljon työssäni korostuu digitalisaation edistäminen niin, että sen avulla parannetaan asiakkaille tarjottavia palveluja ja viraston omia prosesseja. Ja yhä enemmän merkitystä on tiedolla johtamisella. Tietoa kertyy valtavia määriä erilaisiin tietovarantoihin ja tietoa voi hyödyntää entistä paremmin päätöksenteossa. Suuri potentiaali liittyy esimerkiksi siihen, että data-analytiikkaa hyödyntäen sote-palvelujen valvontaa voidaan suunnata ennakoivammin ja riskiperusteisemmin, jolloin valvonnan vaikuttavuuskin paranee. Monipuolisuus on ehdottomasti työni parhaita puolia. Sidosryhmäyhteistyötä on runsaasti ja työ on sopivan haastavaa ja mielenkiintoista. Toisaalta välillä tuntuu, että asioita joutuu tekemään osin vasemmalla kädellä, kun kaikkeen ei ehdi perehtyä riittävästi. Ehkä tärkeintä on kuitenkin työn merkityksellisyys ja se, että siihen liittyy aito pyrkimys kehittää valtion toimintaa ja väestölle tarjottavia palveluja. Itseäni kiehtovat erityisesti muutosten toteuttaminen ja johtaminen. Muutoksen tahti on työurani aikana selkeästi kiihtynyt, samoin työtahti. Toisaalta välillä huomaa, että yllättävän moni asia on tänään aivan kuten parikymmentä vuotta sitten. Valtiollakin on valitettavasti tehty monenlaisia näennäisuudistuksia. Valtio on myös organisaationa aika kankean oloinen, mutta se on toisaalta ymmärrettävää, koska toiminta on lainsäädännössä tarkoin raamitettua. Työn haasteellisuutta lisää ratkottavien ongelmien monimuotoisuus ja monimutkaisuus, siksi kokonaisuuksien ja syy-seuraussuhteiden hahmottaminen on olennaista. Työni on opettanut sitkeyttä ja kärsivällisyyttä. Ihmisten johtamisesta olen oppinut paljon. Taito erottaa asiat, joihin voi vaikuttaa niistä, joihin pitää sopeutua, on kehittynyt vuosien varrella. On selvää, että en tee suoraan koulutustani vastaavaa ekonomistin työtä, mutta hyvän perustan valtiotieteellinen koulutus näihinkin tehtäviin on antanut. Ja aina on onneksi mahdollisuus oppia lisää. Oman kokemukseni perusteella voin suositella uraa valtionhallinnossa; ura- ja kehittymismahdollisuudet ovat hyvät, työ on merkityksellistä, työtehtävät monipuolisia ja vaikuttamismahdollisuuksiakin on.


TUTKAIN 2/2021

YHTEISKUNTA-ALAN OPISKELIJA, LIITY OMIESI JOUKKOON! Tutustu ja liity yhteiskunta-alan liittoon, niin saat 20 euron Lippu.fi-lahjakortin*. Liity osoitteessa: yhteiskunta-ala.fi/liity * Kampanja on voimassa 31.10.2021 asti.

YHDESSÄ YHTEISKUNTAA RAKENTAMSSA. yhteiskunta-ala.fi

37


38

Ikean pöytä te k sti anna k os k ela

tutkainlehti.fi

k u vit u s ve r na r u o k onen


TUTKAIN 2/2021

”Näkiköhän minut ulkoa nyt, kun aurinko paistoi suoraan huoneeseeni? Näkikö joku heikoimman hetkeni? Miten intiimiä; vain minä, olemassaolon kriisi ja Ikean pöytä, uskolliset ystäväni, makoilemassa auringon syleilyssä.”

S

e oli Ikean pöytä, edullinen ja hutera. Tummaa puuta, mukavat laatikostot. Olin ihan tyytyväinen.

Olen itsenäinen ihminen. En tarvinnut muiden apua. Levitin työvälineet lattialle ja ryhdyin ruuvaamaan. Aluksi se oli hauskaa: kuuntelin Abbaa ja vanhoja lempikappaleitani, lauloin niin että se varmasti kuului avoimesta ikkunasta sisäpihalle. Aurinko paistoi niskaani, ja minä kokosin laatikoita. Kyllästyin pian musiikkiin. Tyhjässä huoneessa kajahtelevassa hiljaisuudessa tajusin, että kaiken sen hankalan muuttamisen jälkeen asuisin täällä ehkäpä korkeintaan kaksi vuotta. Juurettomuus ahdisti minua, mutta vielä suunnattomampaa ahdistusta aiheutti yhtäkkinen ymmärrys siitä, että minun pitäisi joskus kustantaa oma asunto, johon asettua. Sellaisiin päätöksiin olen aivan liian sitoutumiskammoinen. Tulevaisuutta pakoilevat ajatukseni harhailivat siihen, kuinka olin rikkonut kämppikseni juomalasin ja varmaankin kadottanut toisen samanlaisen, ja kuinka kaikki uskoivat juuri minun olevan vastuussa yhteisen avaimen katoamisesta – uskoin niin itsekin. Mutta kuinka minua nyppikään se, että aina otin syyt niskoilleni! Olin varma, että ystäväni vihasivat huolimatonta elämäntyyliäni. Spontaanius, josta olin aina pitänyt itsessäni, oli muuttunut viholliseksi, kun olin joutunut kiipeämään parvekkeen kautta sisään unohdettuani avaimen kotiin. Siinä lattialla kontatessani haudoin mielessäni katkeruutta. En edes tiennyt, mikä minua tarkalleen otti aivoon. Ehkä se oli muuton aiheuttamaa väsymystä ja Ikealta haisevaa puupölyä, joka täytti pään. Ehkä se oli suuttumusta siitä, että olin tällainen kuin olen. Ehkä sitä, että koin olevani väärällä alalla ja uupunut opiskeluun ja koko yliopistomaailmaan jo ensimmäisen vuoden jäl-

keen, tai että en tästä huolimatta tiennyt, mikä muu ala minulle sopisi paremmin. Ehkä olin yksinäinen. Ehkä tunsin pettymystä, kun uuteen kaupunkiin muuttaminen ei lopulta ollutkaan yhtä hohdokasta kuin olin ajatellut. Ja se saatanallinen ruuvi oli taas vinossa. Käperryin kyljelleni hiostavaan auringonläikkään pöydänraadon viereen. Näkiköhän minut ulkoa nyt, kun aurinko paistoi suoraan huoneeseeni? Näkikö joku heikoimman hetkeni? Miten intiimiä; vain minä, olemassaolon kriisi ja Ikean pöytä, uskolliset ystäväni makoilemassa auringon syleilyssä. Puupöly moukaroi päätäni ja tuijotin kulunutta kattoa kuunnellen lintujen laulua ja sisäpihalta kaikuvia ääniä. Sisäpiha olikin lopulta aika kiva. Syreenit ja tuomi kukkivat, ajotien äänet muuttuivat tuulen huminaksi. Avoin tuuletusikkuna toi puupölyn tilalle keväisen ilman makeutta, sitä samaa uuden alkua, joka keväisin minua niin väsyttää. Suljin silmäni ja nukuin muutaman autuaan minuutin. Lopulta tein, mitä pitikin tehdä: pyysin apua. Pöytä oli nopeasti valmis, kun sitä kasasi joku, jolla on edes hitunen käytännön älykkyyttä. Vaikka olin murtunut hävittyäni kamppailun ruuveja vastaan, tuntui yhdessä tekeminen paremmalta kuin olin olettanut; se tuntui miltei paremmalta kuin yksin selviäminen, jota niin kovasti arvostan. Ehkäpä Ikean ohjekirja on jossakin oikeassa. Se oli hieno pöytä. Mustaa puuta, ja laatikotkin toimivat. Ennen kaikkea se oli heikon hetkeni luotettava silminnäkijä, se oli sijaiskärsijäni, todistajani. Sitä paremmalta ei mikään olisi voinut näyttää tyhjässä huoneessani, varsinkaan, kun sillä höyrysi kaksi teekuppia yhden sijasta.

39


40

ESSEE

Mitä kafkamainen tarkoittaa? te k sti ee ro lipponen

Ihmisen olemisella on ehtonsa, kuten syntyvyys ja kuolevaisuus, moneus ja kanssaeläminen. Tämä maapallo, jota kiihtyvällä tahdilla tuhotaan. Ihmisen mahdollisuudet ovat noiden ehtojen rajoissa, rajatut. Silti ne ovat meidän näkökulmastamme miltei rajattomat. Suurin osa niistä on löytämättä kuin piiloleikin alussa. Ja kun leikki alkaa, ovat Historia ja Runoilija etsijöitä. Heidän tehtävänään on paljastaa. Ja kun he paljastavat, on kuin verho vedettäisiin auki. Alta ryntäisi lapsi: ”Laura nähty!” Runoilijan on ehdittävä ennen Historiaa. Muuten hän ei ole runoilija ensinnäkään. Franz Kafka ehti. Häntä on pidettävä runoilijana, vaikka hän kirjoittikin proosaa. Mutta profeetta hän ei ollut juuri siksi, että oli runoilija. Profeetat näkevät edeltä. Ei Kafka nähnyt sillä tavalla, esimerkiksi totalitarismia. Hän vain paljasti erään mahdollisuuden, joka ihmisen ehtoihin on aina sisältynyt. Ehti ennen historiaa. Ja jos maailma on jokseenkin kafkamainen tänään, ei kyse ole mistään muusta kuin siitä, että myöhempi historia on aktualisoinut sen, minkä Kafka näki ihmisen ehdoissa potentiaalisena. *** Pari vuotta sitten (30.3.2019) Helsingin Sanomat kertoi Paavo Teittisen artikkelissa Pitkä vuoro työntekijöiden kaltoinkohtelusta, jota oli tapahtunut Suomen nepalilaisissa ravintoloissa. Juttu oli jokseenkin järkyttävä. Työntekijöiden sorto oli ollut hätkähdyttävän räikeää noissa paikoissa, joissa perheet sunnuntaisin lounastavat. Hinduhenkinen ruokasali oli kätkenyt Hell’s Kitchenin seinänsä taa.

Nepalilaisissa ravintoloissa oli todella raadettu. Tuntimäärät olivat olleet sellaisia, ettei työlainsäädäntö niihin millään taipunut tai taivu. Kokit kertovat artikkelissa kolmentoista ja neljäntoista tunnin päivistä. Illalla he olivat usein ”levänneet” sietämättömän ahtaasti. Yksi kokki kertoo Pitkä vuoro -artikkelissa jakaneensa kaksion kuuden muun työntekijän kanssa. Myös palkat olivat olleet surkeat, ja yritykset keskustella työoloista oli torpattu irtisanomisuhkauksilla. Nepalilaisten kokkien ja muiden vierastyöläisten tilanteessa potkuilla on pahimmassa tapauksessa kohtalokkaat seuraukset. Tilanteessa, jossa oleskelulupa on sidottu työlupaan, potkut merkitsevät usein paluuta kotimaahan tai painumista paperittomana maan alle. Ilmeisesti työntekijöitä ja heidän perheitään oli myös uhkailtu fyysisellä väkivallalla. Helsingin Sanomien artikkelissa kerrotaan kokista, joka oli päässyt Maahanmuuttoviraston alaiseen ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään päätöksellä, jossa todetaan seuraavasti: ”Kertomasi mukaan työnantajasi on suoraan vihjannut sinulle, että Nepalissa ihminen on helppo saada hengiltä.” Valitettavaa on, että Helsingin Sanomien paljastukset Pitkä vuoro -jutussa eivät ole auttaneet nepalilaisia ulos ahdingosta. 8.3.2020 Helsingin Sanomat kertoi heidän edelleen olevan Loukussa, kuten uutisotsikko tilannetta luonnehtii. “Kun mitään ei tapahtunut [ensimmäisen artikkelin jälkeen], omistajat ovat alkaneet taas toimia kuten ennenkin. He ajattelevat olevansa koskemattomia”, sanoo yksi kokeista Helsingin Sanomien uudemmassa jutussa. ***

tutkainlehti.fi


TUTKAIN 2/2021

Mielestäni artikkelin kuvaama tilanne on läpikotaisin kafkamainen, hyvä esimerkki kafkamaisesta.

valtava ja vastaisku väistämätön. Isä ajaa pojan pakoon. Perhe sulkee Gregorin omaan huoneeseensa.

Jutun nepalilaisten työolosuhteet ovat kuin suoraan Amerikka-romaanin hotellista, jossa keittiötytöt pyörtyilevät rasituksesta ja hissipojat nukkuvat seisaaltaan; suomalaiset viranomaiset ovat heidän tavoittamattomissaan niin kuin linna on Linna romaanin K.:n tavoittamattomissa; ja työnantajien kartelli on ryhmittynyt heitä vastaan miltei yhtä tiiviisti kuin tuomioistuimeksi muuttunut yhteiskunta on järjestäytynyt Josef K.:ta vastaan Oikeusjutussa.

Näin Gregorilta viedään joitakin erityisiä oikeuksia yhteisössään, perheessään. Ainakin häneltä riistetään liikkumisen vapaus ja oikeus vastata omista asioistaan. Tästä lähtien sisko muun muassa valitsee mitä Gregor saa syödäkseen. Kutsuttakoon tätä oikeudenriistoa yksinkertaiseksi ulossulkemiseksi.

Mutta tässä ei ole kaikki. Tuollaisia tilanteita on kuvattu muissakin romaaneissa. Miksi nepalilaisten tilanne tuo mieleeni juuri Kafkan? Millä perusteella kutsun sitä kafkamaiseksi? *** Nykyisin kun mietin nepalilaisten kokkien ahdinkoa, tulee mieleeni Kafkan teoksista ensimmäisenä Muodonmuutos. Jo novellin ensimmäinen aukeama kertoo kaiken oleellisen päähenkilö Gregor Samsan tukalasta tilanteesta. Gregor on ilmeisen tunnollinen ja ahkera kauppamatkustaja, joka kaikesta huolimatta vihaa työtään: ”Hyvä Jumala – – olenpa minä valinnut ammatin!” Hän unelmoi lopputilin ottamisesta. Se on hänelle kuitenkin täysin mahdotonta. Gregor on nelihenkisestä perheestä ainoa työssäkäyvä. Sisko on liian nuori työskentelemään; isä ja äiti ovat liian vanhoja. Sitä paitsi siskolle toivotaan hyvää koulutusta ja vanhemmilla on velkaa. Gregor yksin on elättäjä. Tähän tilanteeseen Gregor herää levottomien unien jälkeen vailla aamutarmokkuutta. Vielä pahempaa: hän on muuttunut syöpäläiseksi. Ja nyt ötökänhahmoinen Gregor on aamujunasta myöhässä. Vanhemmat ja sisar huhuilevat toisista huoneista selityksiä. Perheen olohuoneeseen pelmahtaa myös työpaikan edustaja, prokuristi, joka alkaa tivata Gregoria töihin. Gregorilla on vaikeuksia vastata: ääni on alkanut muuttua eläimelliseksi. Eikä sängystäkään ole helppo kierähtää jaloilleen, kun on kovakuoriainen ja selällään. Ensimmäinen ratkaiseva käänne novellissa tapahtuu, kun Gregor vihdoin saa jalkansa järjestykseen, nousee tuolin avulla oven kahvaan ja vääntää ötökänsuullaan lukon auki. Perhe ja prokuristi näkevät hänet ötökkänä ensimmäistä kertaa. Järkytys on

*** Protesti olisi Samsan tilanteessa luonnollinen ratkaisu. Selvää on, että hänen tulisi saada mennä olohuoneeseen lyömään nyrkkiä pöytään ja puhumaan painavia sanoja: peli ei vetele! Ongelmana vain on, ettei hänen puhettaan ymmärretä, vaikka hän edelleen saa muiden puheesta selvää. Eikä hän saa tahtoaan läpi edes omaa huonettaan koskevissa, kaikista yksityisimmissä kysymyksissä. Grete-sisko käy Gregorin huoneessa, ja havaitsee veljensä uuden harrastuksen: seinillä kiipeilyn. Hän haluaa auttaa veljeään noiden eläimellisten taipumusten toteuttamisessa. Huonekalut on vietävä tieltä pois, hän pohtii. Mutta Gregor ei kiipeilyinnostaan huolimatta ole valmis luopumaan huonekaluistaan. Ne edustavat hänelle inhimillisyyttä, josta hän haluaa yhä pitää kiinni. Sisko on kuitenkin päättänyt jo hänen puolestaan ja pyytänyt äidin avukseen. Gregor seuraa huoneen tyhjennystä kauhuissaan, vailla kykyä vastalauseeseen: ”Naiset tyhjensivät hänen huonettaan; ottivat häneltä kaiken mistä hän piti; arkun, jossa oli lehtisaha ja muita työkaluja, he olivat jo kantaneet pois”. Gregorin pyrkimys ilmaista vastarintaa päättyy surkeasti. Hän tarrautuu koko ötökänruumiillaan tauluun, jonka haluaa pelastaa. Kun äiti huomaa tämän, hän pyörtyy järkytyksestä. Pian isä on jo paikalla ja viskoo omenoita Gregoria päin. Vaikeasti haavoittuneen Gregorin hengen pelastaa vain äidin pyyntö: säästäisitte poikamme. Tässä vaiheessa novellia on jo selvää, ettei Gregorilta ole ainoastaan anastettu joitakin erityisiä oikeuksia, kuten liikkumavapautta tai mielipiteenvapautta, vaikka on selvää, ettei ainakaan edellinen oikeus neljän seinän sisällä toteudu, ja jos jälkimmäinen hänellä vielä onkin, ei hän sillä enää mitään tee: miettiköön mitä haluaa, houkka! Pikemminkin Gregorilta on viety oikeus yhteisöön, joka voisi taata oikeudet ja jossa niistä voisi kamppailla. Hannah Arendtin sanoin häneltä on viety

41


42

oikeus oikeuksiin. Kutsuttakoon tätä sortoa, joka vie oikeudet oikeuksiin, nimellä: kaksinkertainen ulossulkeminen. Eikä ole niin, kuten Gregor pelkäsi, että hänen inhimillisyytensä viimeiset rippeet olisi viety huoneesta esineiden mukana. Ei – hän on jäänyt vaille ihmisyyttä, koska hänellä ei ole kykyä puheeseen, joka kuultaisiin, ja koska häneltä puuttuu kokonaan yhteisö, joka tekisi hänestä Aristoteleen sanoin ”poliittisen eläimen”. Vasta nyt pojan muodonmuutos on loppuunviety: veli on muutettu villipedoksi. Yhteisöttömän, kaksinkertaisesti ulossuljetun, Gregorin henkiinjääminen on enää suvereniteetin saaneen isän mielivallan varassa. Häntä ei suojaa mikään oikeus eikä yksikään laki. Hänen ainoa turvansa on sisaren ja äidin henkilökohtainen hyväntekeväisyys. Ja sekin laimenee novellin loppua kohden. Gregorin huoneesta tulee ötökän internointileiri. Syöpäläiskysymykselle etsitään lopullista ratkaisua. *** Jos adjektiivi kafkamainen jotakin inhimillistä tilannetta kuvaa, se kuvaa nimenomaan kaksinkertaista ulossulkemista. Eikä tulkinta perustu pelkästään Muodonmuutokseen. Kenenkä muun tilannetta tuo käsite luonnehtisi paremmin kuin Josef K.:n ahdinkoa Oikeusjutussa, kun hänen puheellaan ei ole enää mitään merkitystä sen tuomioistuimen edessä, joka leviää hänen ympärillään kuin silmänkantamaton labyrintti? Ja ovatko ihmisenä olemisen ehdot yhtään suotuisammat K.:lle, kun hän romaanissa Linna yrittää selvittää toimeksiantonsa alkuperää kylässä, jonka byrokraattinen puhe on hänelle käsittämätöntä? Eivät ne ole.

tutkainlehti.fi

Eikä kafkamaisia ole tietenkään vain Kafkan kirjat – sehän olisi itse asiassa tautologia. Maailmamme on täynnä kafkamaisuuksia. Kaikkialla on kaksinkertaista ulossulkemista. Ja juuri tästä on kyse myös nepalilaisten kokkien kohdalla. Kokeilta oli riistetty paitsi vapaus ja oikeudet myös oikeus taistella omasta vapaudestaan ja oikeus puolustaa omia oikeuksiaan. Sillä mistään vapaudesta ei voida puhua, jos työtunteja on viikossa miltei kahdeksankymmentä. Eikä oikeuksista, jos palkat maksetaan työnantajan tilille niin kuin erään kokin tapauksessa maksettiin. Oikeutta taistella omista oikeuksista ja vapaudesta ei ole, jos omaa nimeä ei uskalla mainita edes lehtijutussa, joka käsittelee itseen suunnattua sortoa. Näin tosiaan kävi. Pitkä vuoro -juttua tehtäessä haastateltavat yhä pelkäsivät oleskeluluvan menettämistä ja väkivallan kohtaamista. Yksinkertaisesti ulossuljetulla, jolta on viety jokin erityinen oikeus, on tukenaan vielä yhteisöllinen rakenne, jossa noita oikeuksia voi vaatia takaisin. Ei Suomen kansalaisia koskaan riistetä yhtä intensiivisesti kuin nepalilaisia kokkeja tai thaimaalaisia marjanpoimijoita. Myös kansalaisia sorretaan ja heidän työehtojaan poljetaan, mutta he voivat lähteä pois, kävellä poliisiasemalle tai soittaa toimitukseen pelkäämättä karkotusta ja kuolemaa. Kokeilta puuttui tuo oikeus, oikeus oikeuksiin. He olivat Nepalin ja Suomen välissä ja täysin sortajiensa armoilla. Heiltä puuttui yhteisö, joka olisi voinut taata heidän oikeutensa, yhteisö, jossa noista oikeuksista olisi voinut kamppailla. Heiltä oli viety inhimillisyys. Heitä hyljeksittiin kuin syöpäläisiä. Kafka osasi kuvitella kaksinkertaisen ulossulkemisen. Hän paikansi mekanismin. Arendt puhui oikeuksista oikeuksiin. Hän saattoi olla ratkaisun jäljillä.


TUTKAIN 2/2021

kolumni

Alvesalolla on asiaa Amanda Alvesalo kirjoittaa totisen kevyesti aikamme polttavista aiheista – kansalaiset kuulolle!

Vapaus olla vahingoittumaton - Taiteen merkitys ihmismielelle T e k sti

a m an da alvesalo

Y

ksikään ihminen, joka mielellään kuluttaa mitä tahansa taidemuotoa – musiikkia, kuvataidetta, elokuvia, teatteria, mitä vain – ei kyseenalaista sitä arvoa ja mielihyvää, jota hyvä taide voi parhaimmillaan herättää. Vaikka yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmasta taiteen tehtävä on säilyttää ja kehittää kulttuuria, taide itsessään on suunnattu aina ihmiselle yksilönä. Sen arvo on kiistämätön, mutta syvempi psykologinen tarkoitus jää toisinaan vaille tarkempaa pohdintaa. Vaikka jokainen voi intuitiivisesti tuntea taiteen merkityksen itsessään, mikä tämä merkitys lopulta on? Sigmund Freud on käsitellyt aihetta useissa taidetta käsittelevissä kirjoituksissaan. Vaikka monet Freudin näkemykset ihmisestä ovatkin vaatineet myöhempiä korjauksia, on hänen asemansa psykologian kehittäjänä ja psykoanalyysin luojana kiistaton. Hänen taidetta käsittelevät kirjoituksensa avaavat loistavasti ihmismielen tarpeita ja mitä niiden täyttämättä jäämisestä seuraa.

K u vit u s L au r a K enttä

taan lykkäämään tuonnemmaksi ja usein myös täysin tukahduttamaan. Freudin mukaan taide yhdistää mielihyväperiaatetta noudattavan mielikuvamaailman sekä todellisuusperiaatetta noudattavan tosimaailman. Taiteen kautta ihminen saa olla jälleen lapsi, joka rakentaa leikin avulla itselleen todellisuudesta erillisen maailman. Tässä maailmassa tosielämän velvollisuudet ja rajoitteet eivät ole ristiriidassa välittömän mielihyvän kanssa, vaan ne kohtaavat toisensa ja Freudin mukaan luovat todellisuudesta jäljennöksen, jossa ihminen voi olla täysin vapaa. Voisi siis sanoa, että taide antaa mahdollisuuden katsoa objektiivista todellisuutta uuden linssin läpi vailla tosielämän taakkaa, ja näin helpottaa ihmisen tyytymättömyyttä ankaraan todellisuuteen. Mielikuvamaailma on psyykelle hyvinkin tarpeellinen, mikäli ihminen haluaa pysyä tyytyväisenä.

Taide antaa mahdollisuuden katsoa objektiivista todellisuutta uuden linssin läpi vailla tosielämän taakkaa, ja näin helpottaa ihmisen tyytymättömyyttä ankaraan todellisuuteen.

Freud kuvaa tarvetta taiteeseen mielihyväperiaatteen ja todellisuusperiaatteen käsitteiden kautta. Lapsi pyrkii kaikessa tekemisessään välittömään mielihyvään, eli toimii luontaisesti mielihyväperiaatteen mukaisesti. Kasvaessaan aikuiseksi mielihyväperiaate joudutaan kovan maailman vaatimuksesta ja erittäin vastentahtoisesti korvaamaan todellisuusperiaatteella. Tämä johtaa toimintaan, jossa mielihyvän täyttymistä joudu-

Myös Friedrich Nietzsche on sanonut, että hyvä taide on kuin ”kahleissa tanssimista”; yhteiskunnan tai yksilön itsensä itselleen asettamat rajoitteet johtavat mielen hakemaan uusia ratkaisuja, jotka toimivat luovuuden kannustimina. Mieli ei siis hyväksy tosielämän rajoitteita, vaan laajenee sen ulkopuolelle tarjoten tyydytystä muuten vaillinaiseen todellisuuteen. Tämän voisi tulkita niin, että onnistunut taidekokemus tuo ihmisen niin lähelle vapautta kuin se on mahdollista. Se siis antaa tilan, jossa on lupa tulkita todellisuutta ja itsestä ulkoisia objekteja täysin vapaasti.

43


44

Toisaalta, vaikka lupa vapaalle tulkinnalle on annettu, todellisuudessa tämä prosessi ei ole sattumanvarainen. Bostonin naistensairaalassa neurologian apulaislääkärinä työskentelevä Michael Stanley korostaa esseessään Art from a mind at sea, ettei taiteilija luo illuusiota, vaan me luomme sen itse omissa mielissämme katsoessamme tai kuunnellessamme taidetta. Hänen mukaansa illuusioiden luominen, esimerkiksi kasvojen näkeminen abstraktissa maalauksessa, on monimutkainen neurologinen prosessi, joka vaatii näköärsykkeeseen keskittymistä, sen suodattamista ja sovittamista todellisuuteen. Taiteilija voi ohjata prosessia, mutta lopullinen illuusio on katsojan työn tulosta. Illuusio ja sen herättämä tunnereaktio puolestaan perustuvat aiempiin kokemuksiin, ja parhaimmillaan ne tarjoavat uuden tavan jäsentää omaa sisäistä tai ulkoista maailmaa.

laan mieltä avartavan yhteisymmärryksen. Pääsy toisen mieleen ja tulkintoihin avaa näin ollen myös omia tulkintoja objektiivisesta maailmasta.

Äärimmillään ihmisen tulkinta koko ympäröivästä todellisuudesta perustuu hänen itse luomiinsa illuusioihin. Tällöin puhutaan sairaudesta, skitsofreniasta. Hallusinaatiot ovat äärimmäinen esimerkki aivojen kyvystä hahmottaa ympäröivää todellisuutta mielen omien tulkintojen ja suodattimien kautta, kuin myös luoda olevaa olemattomasta. Hallusinaation voisi siis ajatella olevan illuusion eräänlainen huipentuma. Stanley kertoo edellä mainitussa esseessään Louise Weinbergista, skitsofreniasta kärsineestä taiteilijasta, joka taiteensa avulla pyrki avaamaan hallusinaatioiden täyttämää maailmaansa. Weinbergin aviomiehen sanoin: ”If others could see what she saw, then she might not be so alone in her world.” Taiteilijalle taide on siis myös tapa tuoda omaa sisäistä maailmaa näkyväksi. Tämä yleisinhimillinen tarve tulee täytetyksi, kun taiteilija on kykeneväinen avaamaan verhoa objektiivisen todellisuuden ja subjektiivisen kokemuksensa välillä. Taiteen subjektiivisuus kulkee siis kahteen suuntaan vuoropuheluna taiteilijan ja taidetta kuluttavan välillä muodostaen parhaimmil-

Oma näkemykseni taiteesta on se, että yksittäisen taideteoksen sijaan se on konkreettisesta maailmasta erillinen tila, jonka etäisyys objektiiviseen maailmaan luo perspektiiviä omiin tulkintoihimme ja tunteisiimme. Esimerkkinä musiikkiin heittäytyminen on minulle on korvaamaton tapa kohdata tunteita ja ajatuksia, joihin muuten olisi vaikeaa, jopa pelottavaa tarttua. Minun ja taiteilijan sisäiset maailmat keskustelevat keskenään luoden ympärilleni turvallisen tilan tuntea ja ajatella mitä vain. Musiikin tuottama mielihyvä eristää minut todellisuudesta, tekee maailmastani suuremman ja minusta vahvemman. Voin tuntea surua ja tuskaa, mutta myös iloa ja odotusta. Voin vapaasti kysyä “mitä jos” säilyttäen itseni ja todellisen maailman vahingoittumattomana. Musiikin sfäärissä en vaurioidu intensiivistenkään tunteiden vallassa. Voin antaa itseni kadota sen ja oman tunne-elämäni syövereihin, ja tämän jälkeen palata todellisuusperiaatteelle alistettuun maailmaan aiempaa tyytyväisempänä ja itsetietoisempana. Vapaana.

Ihminen tekee jatkuvasti tulkintoja elämän kaikilla osa-alueilla ja taide tuo nämä tulkinnat näkyviksi hänelle itselleen ja taiteilijan tapauksessa myös muille ihmisille. Minulle punainen on sinulle vihreä. Minulle tämä merkitsee yhtä, sinulle toista. Niin kliseiseltä ja yksinkertaiselta kuin tämä toteamus toisinaan kuulostaakin, näille tulkinnoille on aina painavat psykologiset syynsä. Aivomme reagoivat hyvän taiteen tuomiin aistiärsykkeisiin vahvasti, koska ne tarvitsevat niitä. Ne tarvitsevat toisen vaihtoehtoisen sfäärin käsitelläkseen tuntemaamme kovaa todellisuutta ja hyväksyäkseen sen.

Taiteen subjektiivisuus kulkee siis kahteen suuntaan vuoropuheluna taiteilijan ja taidetta kuluttavan välillä muodostaen parhaimmillaan mieltä avartavan yhteisymmärryksen.

tutkainlehti.fi


TUTKAIN 2/2021

45


TUTKAINLEHTI.FI


Millions discover their favorite reads on issuu every month.

Give your content the digital home it deserves. Get it to any device in seconds.