Tutkain 1/25 by Tutkain

tutkain

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti vuodesta 1964

SAULI NIINISTÖ - KAUTTA AIKOJEN

Trump ja arktinen alue

Sosiaalipsykologiaa jalkapallo- ja salibandykentillä Sana elää - kurssikirjojen etnografiaa Tutkaimen opas diplomaatiksi pääsyyn

1 / 2025

TEKIJÄT

Päätoimittaja: Sakari Valhas

Kirjoittajat: Sakari Valhas, Ella Marttinen, Aliisa Peltoniemi, Anni Lehtonen, Miska Hirvonen

Kuvat ja kuvitukset: Aliisa Peltoniemi

Logo: Aura Savolainen

Kansi: Aliisa Peltoniemi

Julkaisija: Kannunvalajat ry

Paino: Picaset Oy

ISSN: 2670-0697

YHTEYSTIEDOT

Instagram / @tutkain

LinkedIn / Tutkain tutkainlehti.fi tutkainlehti@gmail.com

Lunastetaan tulevaisuus murheilta

Kuva: Marko Nevanperä

Astuttuani viime syksynä Tutkaimen vuoden 2025 päätoimittajan saappaisiin kirjoitin somessa esittelytekstiini, että vuonna 2025 tuskin tulee olemaan pulaa aiheista, joista Tutkaimeen kirjoittaa. Vaikkei väite ollut järisyttävän mielikuvituksellinen, olin oikeassa. Jo ensimmäisen numeron ilmestyessä on Trump myllännyt kansainvälistä mediakenttää tapansa mukaan paskapostaamalla Gazasta Instagramiin ja nöyryyttämällä Zelenskyytä valkoisessa talossa maailman katsellessa. Eurooppa on todistanut kriisejä Portugalissa sekä Serbiassa ja media pui äänekkäästi turvallistamisen ja puolustusstrategian teemoja EU:n kontekstissa. Zelenskyn helmikuinen vierailu sai monet pohtimaan sitä, millainen strateginen kumppani Yhdysvallat oikein on? Jopa Putinisti-nimitystä aikanaan aktiivisesti käyttäneet NATO-kannattajat joutuivat kovan pohdinnan eteen, kun Yhdysvaltojen hallinnon toimet ovat syösseet suurvallan julkikuvan pois edellisten vuosien odotusten raameista. Zelenskyyn vierailulla sai presidenttien avauspuheenvuorossa yliopistolla sen kuvan, että Stubb näkee moninapaistuvan maailman kovimpana uhkana, jonka kanssa Suomi painii vuonna 2025. Ratkaisun saattoi olettaa piilevän Yhdysvaltoihin nojaavassa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Valtiskassa moni nuoremman sukupolven edustaja on todistanut kahtiajakautuneen Trumpin Yhdysvaltojen nousun ja on jännittävän paikan edessä, kun pitäisi miettiä Suomen asemaa maailmanlaajuisten muutosvoimien myllerryksessä. Turvallistaminen ja geopolitiikka ovat rymisseet temaattisiksi trendeiksi kursseilla ja lopputöissä ja vaikuttaa siltä, että suurvaltapolitiikan käänteet ovat aktiivisesti raivanneet tiensä huoleen huomisesta, vaikka hetken saattoi tuntua siltä, ettei näin olisi pitänyt enää käydä. Huolia olisi nykyisillä ja tulevilla nuorilla kylliksi muutenkin.

Yhdestä pointista saatoin Stubbin kanssa olla heti yhtä mieltä. Tämä oli toteamus siitä, ettei maailmanpolitii-

kassa voi luottaa kehenkään. Asiat voivat kääntyä päälaelleen yhden yön aikana, ja lööpit voivat yllättää niitä aamulla katsoessa. Minulta juuri eräällä lounaalla kysyttiin, että millaisena näen maailman neljän vuoden kuluttua? Arvaamatonta ilmapiiriä vasten kysymykseen on äärimmäisen hankala vastata ja teki mieli palata takaisin banaalin ‘’tapahtumarikasta tulee olemaan’’-toteamuksen pariin. Hain ajatuksille pohjaa väestörakenteista, ilmastonmuutoksesta ja teknologiasta, mutta silti tiesin, että ennustaminen on hakuammuntaa — vaikka tuon lyhyen neljän vuoden säteellä.

Mitä tuleman pitää, sitä ei voi varmuudella tietää. Rohkeus pitää silti löytyä miettimään mahdollisuuksia monelta kantilta ja konventioiden ulkopuolelta. Valtsikassa meillä on monipuolinen ajattelijoiden yhteisö, joka tällaista suurta keskustelua voi harjoittaa ja tämän kautta valoisamman tulevaisuuden puolia pitää. Olkoon Tutkain tänäkin vuonna siis alusta, jonka perimmäinen tarkoitus on antaa ääni monipuoliselle joukolle valtsikalaisia.

Palatakseni vierailuun — tasavallan presidentti antoi sanomanaan yliopisto-opiskelijoille kysyttäessä sen, että te olette ne, jotka tulevaisuudessa kansainvälistä järjestelmää tulette rakentamaan. Vaikka kaikki enemmän tai vähemmän valtsikassa kannamme huolta huomisesta, muuttuu tulevaisuus teoilla, ei murheiden pyörittelemisellä. Muistetaan siis valtsikalaisina, että vaikka nyt kirjoittaisimme kurssipalautuksia ja opinnäytetöitä, tulemme vääjäämättä kirjoittamaan jonakin päivänä historiaa. Kirjoitetaan se yhdessä valoisaksi.

Sakari Valhas Päätoimittaja

VALLAN VAHTIKOIRA

KAAKKOON

PITKÄSTI

OLI VASTASSA KATKERA PUTIN TAI ARVAAMATON TRUMP – IHMISIÄ ME VAIN KAIKKI OLLAAN - KESKUSTELU SAULI NIINISTÖN KANSSA

SOSIAALIPSYKOLOGIAA SALIBANDYJA JALKAPALLOKENTILLÄ

ELÄMMEKÖ TEHDÄKSEMME TÖITÄ

TEEMMEKÖ TÖITÄ ELÄÄKSEMME?

TUTKAIMEN OPAS DIPLOMAATIKSI PÄÄSYYN

VISUAALISESTI

SANA ELÄÄ

VALLAN VAHTIKOIRA

Vuoden ensimmäisessä numerossa Vallan vahtikoira osoittaa kuononsa kohti valtsikalaisia itsejään. Eläinoikeuksien puolustaja ja tietokirjailija Benjamin Pitkänen tarjoaa näkökulmansa muutokseen.

”Muistatko istuneesi historian tunnilla ja ajatelleesi: ‘Jos olisin elänyt silloin, olisin…’ Olet elossa nyt. Se, mitä teet nyt, on se, mitä olisit tehnyt silloin.” -David Slack

Opiskellessani valtiotieteellisessä tiedekunnassa olin usein lainauksen kaltaisissa luentosaleissa, jossa analysoitiin sorron rakenteita, kritisoitiin valtahierarkioita ja purettiin historian epäkohtia. Orjuus, rotuerottelu ja sukupuolten epätasa-arvo tuomittiin yksimielisesti, ja keskustelu päättyi usein kollektiiviseen huojennukseen: ”Onneksi nuo pimeät ajat ovat menneisyydessä.” Moni ei halunnut ajatella, että tulevat sukupolvet saattaisivat arvioida meitä yhtä ankarasti.

Samaan aikaan, kun kapitalismin rakenteiden purkaminen ja globaalin eriarvoisuuden ongelmakohtien osoittaminen oli helppoa, niin katseen kohdistaminen lautasten sisältöön ei tuntunut relevantilta. Moni kuitenkin myönsi, että tulevaisuudessa tulisimme katsomaan eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa yhtenä ihmiskunnan pahimmista rikoksista historiassa. Tämän vääryyden lopettaminen haluttiin sysätä päättäjille, tulevien sukupolvien harteille ja vaikeat tunteet lakaista maton alle Unicafen meksikolaista uunimakkaraa rouskuttaessa.

Jos jo nyt hyvin moni valtsikalainen ymmärtää eläintuotannon silmittömän pahuuden, niin miksi emme tee juuri mitään? Pelkästään Suomessa yli 80 miljoonaa maaeläintä teurastetaan osana ruoantuotannon koneistoa joka vuosi – ja esimerkiksi broilereista yli 2 miljoonaa lintua kuolee ennen teurastamolle päätymistä.

Lihaksi kasvatettavien eläinten lisäksi myös kananmunan- ja maidontuotanto vaatii uhreja ja sijaiskärsijöitä. Kananmunateollisuudessa

kukkotiput tapetaan heti kuoriutumisen jälkeen joko hiilidioksidilla tai murskaamalla, ja munijakanat ”poistetaan” tuotannosta jauhamalla heidän kehot esimerkiksi turkiseläinten rehuksi. Maitotuotannossa vastasyntyneet vasikat erotetaan emoistaan pian syntymän jälkeen, koska niiden maito on varattu ihmisille. Lisäksi eläinten äärimmilleen viety jalostus aiheuttaa vakavia sairauksia ja jatkuvaa kärsimystä.

Usein ainoat vastaväitteet vegaaniudelle liittyvät makuun, perinteisiin ja mukavuuteen –mutta yksikään näistä ei oikeuta eläinten kärsimystä. Kasvissyönti ei siis riitä, sillä se ei kyseenalaista eläinten kärsimystä ja yhteiskunnallista asemaa hyödykkeinä. Kaikkea eläinteollisuutta yhdistää se, että eläinten elämä on valjastettu osaksi eläinteollisuuden maksimaalista voitontavoittelua. Ympäristöfilosofi Leena Vilkka on todennut hyvin jo vuonna 1997 Ylioppilaslehden haastattelussa: ”-eläinten oikeudet eivät käytännössä ole kunnossa, ennen kuin vegaanius valtaa maan. Eikä mikään maito-muna-vegetarismi, vaan puhdas kasvisruokavalio.”

Kasvipohjaisia vaihtoehtoja on enemmän kuin koskaan, ja muutos on tehtävissä helposti. Vegaanihaaste.fi on loistava paikka aloittaa, sillä sitä kautta saa kuukauden ajan uutiskirjeen, jossa on ilmaisia reseptejä ja ohjeet vegaaniruokavalion koostamiseen.

Tänään meiltä ei vaadita oman hengen altistamista tai osallistumista laittomaan protestiin muuttaaksemme sorrettujen asemaa. Meiltä vaaditaan vain, että valitsemme kaupassa tai linjastossa tuotteen, jonka vuoksi kukaan ei ole kärsinyt. Eläinperäisten tuotteiden jättäminen lautaselta on konkreettinen teko, sillä keskimääräisen suomalaisen takia tapetaan 85 maaeläintä vuosittain. Seuraava ateriasi ei ole vain ravintoa, vaan valinta siitä, millaista tulevaisuutta haluat luoda. Gandhia mukaillen: syö se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.

Benjamin Pitkänen, VTM, tietokirjailija, Helsingin yliopiston 30 alle 30-listauksen jäsen

POHJOISESSA KAIKKI ON MAHDOLLISTA

TEKSTI: JUSTUS LEHTISAARI

KUVITUS: ALIISA PELTONIEMI

2025 on alkanut Arktisen alueen kannalta varsin vauhdikkaasti. Samalla kun Donald Trump on uhannut ottaa Grönlannin haltuunsa mitattiin Pohjoisnavalla Tammi-Helmikuun vaihteessa 0,5 Celsius asteen lämpötiloja, kun normaalisti lämpötilan tulisi olla 20-30 astetta pakkasen puolella. Nyt edes sydäntalvi ei näytä suojaavan Pohjoisnapaa sen sulamiselta.

Suurvaltapolitiikka ja ilmastonmuutos ovat kaksi kantavaa teemaa, jotka nykyään aina tuntuvat määrittelevän keskusteluja Arktiseen alueeseen liittyen. Näiden kahden teeman osalta myös oletuksia siitä mikä on mahdollista rikotaan jatkuvasti. Lämpöennätykset ja Donald Trumpin kommentit ovat vakavia, mutta niistä ei ehkä tulisi olla yllättyneitä - ne ovat pidempien kehityskaarien tuloksia. Kuten vanha kasku kuuluu: “pelaa tyhmiä pelejä, voita tyhmiä palkintoja”.

Huolestuttavaa on kuitenkin se, että tyhmistä peleistä kärsivät usein ne, jotka eivät ole niitä alkuunkaan halunneet pelata. Ilmastonmuutos on jo nyt ajanut monet alkuperäiskansat ahtaalle, kun ympäristö on muuttunut radikaalisti ja Etelän valtakeskuksien infrastruktuurihankkeet ulottuvat yhä pidemmälle Pohjoiseen. Samalla kuitenkin monelle arktisen luonto on jo itsessään infrastruktuuria - se tarjoaa

elannon ja tavan liikkua paikasta toiseen.

Inuittien sirkumpolaarisen komitean (ICC) puheenjohtaja Sara Olsvig huomautti Tromssassa Arctic Frontiers konferenssissa pitämässään puheessa Tammikuun lopulla, että “jää on meidän infrastruktuurimme”. Kun ilmastonmuutos etenee on kyseessä suora eksistentiaalinen turvallisuusuhka monelle arktisen alueen alkuperäiskansalle.

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi takaisin suurvaltapolitiikkaan. Moni varmasti pohtii kuinka tosissaan Donald Trump on ollut Grönlannin haltuunotto-kommenttiensa kanssa? Osan mukaan mies suoltaa niin paljon sontaa, ettei mistään voi olla varma. Osan mukaan taas Trumpin hallinnossa on ihmisiä jotka tosissaan tarkastelevat mahdollisuutta Grönlannin haltuun ottamiseksi tavalla tai toisella. Osa taas väittää, että kommenttien oli tarkoitus kiinnitää median huomio, jotta Trumpin-Musk tiimi saa puuhailla Washingtonissa rauhassa muiden aikeidensa parissa. Oli kyse sitten sumuver-

hosta tai totisesta suunnitelmasta on mahdollisuuksien kenttä taas laajentunut, ja sillä on ollut vaikutusta Arktisen alueen poliittisiin asetelmiin.

Venäjän hyökkäyksen alettua Ukrainassa 2022 kääntyi asetelma Arktisen alueen politiikassa Venäjä vastaan Länsi asentoon, mutta nyt myös Yhdysvaltojen aikeista on vaikea ottaa selkoa. Vaikka Trump ei välttämättä tosissaan muodosta suoraa sotilaallista uhkaa Grönlannille, eivät kommentit toisen itsenäisyydestä haaveilevan NATO maan haltuunottamisesta ole paras tapa luottamuksen rakentamiselle.

Trumpin kommentit kumpuavat toki jo hänen aikaisemmalta presidentinkaudeltaan, kun hän ilmoitti kiinnostuksestaan ostaa Grönlannin Tanskalta. “Grönlanti ei ole kaupan, mutta avoin kaupankäynnille”, kuuluu nykyisin usein olevan vastaus kun Trumpin heitot kantautuvat Grönlantilaiset korviin. Monelle Grönlantilaiselle Yhdysvaltojen kiinnostuksessa saarta kohtaan näkyykin siis piilevän mahdollisuuksien siemen syventää taloudellisia

suhteita Yhdysvaltoihin, mutta omin ehdoin.

Kun ilmastonmuutos ja suurvaltapolitiikka mylläävät arktisen alueen todellisuutta, vaikuttaa kaikki olevan mahdollista. Silti Suomessa monen katseet ovat suuntauneet aivan muualle, ja arktisen alueen tapahtumiin suhtaudutaan lähinnä yllättyen ja reaktiivisesti. Kun mahdollisuuksien horisontti laajenee, olisi Suomessa tärkeä pystyä vaikuttamaan tapahtumiin ennakoivasti ja muokata sitä mihin suuntaan alueen kehityksessä mennään. Suomella on ollut näppinsä pelissä Arktisen Neuvoston perustamisessa ja Euroopan Unionin arktisen politiikan luomisessa, mutta nyt johtajuus tuntuu puuttuvan. Vetovastuuta arktisen alueen politiikasta ei saisi jättää vain muutamalle valveutuneelle virkahenkilölle, vaan siihen tulisi suhtautua huomattavasti systemaattisemmin. Vaikka Arktisella aluella lähes mikä tahansa näyttää olevan mahdollista, ei se silti ole kuin Las Vegas - mikä Pohjoisessa tapahtuu ei sinne jää.

Oli vastassa katkera Putin tai arvaamaton Trump — ihmisiä me kaikki vaan ollaan

Keskustelu Sauli Niinistön kanssa

HAASTATTELU & TEKSTI: SAKARI VALHAS

KUVITUS: ALIISA PELTONIEMI

Tässä numerossa valtsikalaisten ei tarvinnut tukeutua täysin omaan asiantuntijuuteen ulkopoliittisten kysymysten pohdinnassa. Saimme haastateltavaksi – kylläkin aikanaan yhteiskunta-alan opinnoista uralleen lähteneen – presidentti Sauli Niinistön.

Niinistö hyppäsi Salon nuorimman porvarillisen juristin saappaista Salon holhouslautakunnan puheenjohtajaksi, ja on sen jälkeen toiminut Salon kaupunginvaltuustossa, kansanedustajana, Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana, oikeusministerinä, valtiovarainministerinä, Euroopan investointipankin varapääjohta-

jana, eduskunnan puhemiehenä sekä kahtena kautena Suomen tasavallan presidenttinä. Niinistö johti Suomea aikana, jolloin maamme kohtasi ennennäkemättömiä haasteita. Pandemia, Ukrainan sota ja Nato-jäsenyys ovat kaikki esimerkkejä suurista teemoista, joiden kanssa Niinistö joutui presidenttikausiensa aikana työskentelemään. Presidenttiyden taakseen jättänyt Niinistö ei kuitenkaan lähtenyt viettämään kiireettömiä eläkepäiviä, vaan jatkaa kokeneena ulkopoliittisena toimijana merkittävänä hahmona niin Suomen sisäisesti, kuin kansainvälisellä tasolla. Tuoreena esimerkkinä on loppuvuodesta 2024 valmistunut

Niinistön raportti EU:n siviili- ja puolustusvalmiuden vahvistamisesta. Silti ehdimme saamaan mahdollisuuden kohdistaa katseen hetkeksi presidentin menneeseen uraan.

Päätoimittaja tavoitti presidentin ja pääsi tekemään pikaisen katsauksen siihen, mitä tapahtui ennen Niinistön presidenttiyttä, sen aikana ja sen jälkeen. Kuinka presidentti lähti politiikkaan mukaan? Kuka oli presidentin suosikki poliittisista teoreetikoista valtio-opin opiskelijana? Mitä mieltä presidentti on mikkeliläisestä näköisvahanukestaan? Muiden muassa näihin kysymyksiin löytyy vastaus tästä haastattelusta.

Kysymys: Olette oikeusoppinut ja eräässä haastattelussa kommentoinut opiskeluaikojanne niin, että juristina koette parhaaksi, ettette kommentoi niiden aikaisia tapahtumia. Voitteko nyt presidenttikausien jälkeen viimein avata, että mitä sellaista opiskeluaikananne tapahtui, ettei niitä voinut juristina kommentoida?

Niinistö: En ole ihan varma, että mitä olen mahtanut tarkoittaa, mutta aika normaalia opiskeluaikaa se oli kaikkine opiskeluineen, villityksineen ja työntekoineen. Olin paljon töissä opiskeluaikana. Työtehtäviä on pitkä lista. Turussa opiskelleena skaala oli Littoisten viemärityömaalta Jalostajan pakastevarastoon. Olin myös turkulaisen paikallislehden jakeluauton kuljettaja ja tein ravintolassa tarjoiluhommia - mitä vain. Meillä oli silloin hyvä systeemi, kun saatiin aina työvoimatoimistosta kuulla, että missä päin tekijöitä tarvitaan. Satamahommissa tietenkin tarvittiin aina paljon.

K: Lähditte mukaan politiikkaan asettumalla ehdolle vuonna 1976

kunnallisvaaleissa Salossa. Mikä sai teidät lähtemään mukaan politiikkaan ja mitä vinkkejä antaisitte valtsikalaisille, jotka haluaisivat aloittaa vaikuttamaan Suomen politiikassa?

Niinistö: Olin opiskellut yhteiskuntatieteitä ennen oikeustieteellistä. Taloustiede oli pääaineenani ja sanotaan, että tunsin kiinnostusta alaan, vaikka vaihdoin tiedekuntaa. Tämä oikeastaan sen takia, että työmarkkinanäkymät olivat juristeille ihan erilaiset.

Silloin lähtiessäni mukaan politiikkaan Salossa pyöritimme jo kaverin kanssa toimistoa. Silloin siellä syntyi muistaakseni — ollessani 24-vuotias — tarvetta holhouslautakunnan puheenjohtajalle. Minulle tultiin kertomaan, että tehtävään on valittu aina kaupungin nuorin porvarillinen juristi ja näin velvollisuus kutsui minua. Sitä kautta päädyin politiikkaan, jos tätä voi vielä politiikaksi kutsua. Sittemmin menin oikeusapulautakunnan puheenjohtajaksi. Siinä tehtävässä oppi tuntemaan sitä väkeä, joka oli eri puolueissa aktiivisena. Holhous-

lautakunnankin tapaamisissa puhuttiin jo paljon muutakin silloin tällöin. Peruskiinnostusta minulla aina oli. Sitten kun sitä tultiin pyytämään ehdokkaaksi, niin sitä oli vähän perso ajatukselle, että ahaa, minua pyydetään, ja tätä kautta tuli lähdettyä.

Ei mulla muuta vinkkiä ole politiikkaan lähteville, kuin se, että pitää tietää, mitä tahtoo ja tuntea se osa-alue, jolla toimii. Niillä eväillä siellä (politiikassa) pärjää.

K: Millaisena luonnehtisitte pähkinänkuoressa sitä Suomea, jossa lähditte mukaan politiikkaan ja toisaalta sitä Suomea, jossa saitte presidenttikautenne päätökseen?

Niinistö: Jos ensin ajatellaan vähän maan sisäistä tilannetta, niin silloin 70-luvulla elettiin aika nousuvoittoista- tai ainakin nousuajattelun aikaa, eli tulevaisuus nähtiin mahdollisuutena. Se myöskin tarjosi näitä mahdollisuuksia siihen aikaan. Muuttoliike Ruotsiin alkoi olla nähty ja Suomessa löytyi teke-

’’Ei mulla muuta vinkkiä ole politiikkaan lähteville, kuin se, että pitää tietää, mitä tahtoo ja tuntea se osa-alue, jolla toimii. Niillä eväillä siellä (politiikassa) pärjää.’’

’’Sanoisin, että Kylmää sotaa kuvattiin tällaisena kauhun aikana, tai moni ajatteli termiin johtavan tähän. Silloin meillä oli kuitenkin

ETYK-kokous, jossa Helsingin henki näkyi siinä, että väitetyt ja todellisetkin viholliset pystyivät keskenään puhumaan. Tänä päivänä kansainvälinen tilanne on tässä suhteessa arvaamaton ja hyvin huolestuttava.’’

mistä. Eräs kuvaava ilmiö tämän päivän tilanteeseen verrattuna on se, että perheet tavoittelivat omistusasunnon hankintaa prioriteettina. Se koettiin sijoituksena, sillä oltiin opittu, että asuntojen arvo kasvaa jatkuvasti, niinkuin tekikin - tosin osittain inflaation vaikutuksesta. Tänä päivänä hyvinvointi on aivan eri luokkaa. Ollaan totuttu korkeaan hyvinvoinnin tasoon ja sitä mukaa myöskin vaatimustaso on kasvanut. Voisin sanoa, että vaatimustaso on kasvanut

ensimmäinen teos noiden elokuvien joukossa. Tämä on aika kuvaavaa.

Tänä päivänä ulkoinen tilanne on hyvin erilainen. Sana on vapaa ja ajattelu on vapaa ja on toimittu sen mukaan. Ottaisin kolmanneksi ulottuvuudeksi tähän vielä turvallisuuden. Sanoisin, että Kylmää sotaa kuvattiin tällaisena kauhun aikana, tai moni ajatteli termiin johtavan tähän. Silloin meillä oli kuitenkin ETYK-kokous, jossa Helsingin henki näkyi siinä, että

ovat suosikkinne poliittisista teoreetikoista ja minkä takia?

Niinistö: Ei mulla varsinaisesti mitään suuria oppi-isiä ole ollut. Luulen, että aika paljon tarttui sieltä, kun olin yhteiskuntatieteellisessä opiskelemassa. Suoritin valtio-opista apronkin, vaikka nykyään ei kai enää tällaisia suoriteta, vaan joitakin pisteitä — kuitenkin. Sivuaineenani oli myös sosiologia, ja luulen, että siitä on jäänyt, ehkei niinkään hienorakenteinen oppiraken-

’’Kun on kysytty, että miltä tuntui tavata Trumpia, Putinia tai Xitä. Olen kuitannut sen sillä, että ihmisiä me vain kaikki ollaan.’’

nopeammin, kuin hyvinvointi, ja tämä on sitten näyttäytynyt tyytymättömyytenä. Jos ajatellaan ulkoisia asioita, oli meillä rajat sille, mitä saa sanoa suhteessa Neuvostoliittoon. Satuin eilen katsomaan juuri eräästä lehdestä listaa sensuroiduista elokuvista ja vielä 80-luvulla sensuroinnin perusteena saattoi olla Neuvostoliittokielteisyys. En muista tarkkaan, että mitä nämä elokuvat olivat, mutta muutama kotimainen elokuva jäi sensuurin kynsiin. Taisi olla ainakin Renny Harlinin

väitetyt ja todellisetkin viholliset pystyivät keskenään puhumaan. Tänä päivänä kansainvälinen tilanne on tässä suhteessa arvaamaton ja hyvin huolestuttava.

K: 1.2.2012 kävitte presidenttiehdokas Haaviston kanssa MTV3:n ohjelmassa leikkimielisen väittelyn sanakorttien avulla. Olitte Lipposen hallituksessa molemmat ministereitä ja viimeisen kortin kohdalla kävi ilmi, että käsittelitte ministereinä yhdessä politiikan teoriaa. Lukijoitamme kiinnostaa varmasti, että ketkä

nelma, vaan käsitys, jota olen toistanut useasti haastatteluissa.

Kun on kysytty, että miltä tuntui tavata Trumpia, Putinia tai Xitä. Olen kuitannut sen sillä, että ihmisiä me vain kaikki ollaan. Valtio-opissa luettiin joitakin Webereitä ja käytiin hallintorakenteita läpi, mutta yleisesti tausta oli, jollei psykologinen, niin ihmiskeskeinen.

K: Vuonna 2019 lehdistötilaisuudessa Putinin vierailun yhteydessä kerroitte, että tärkeimpänä aiheena tapaamisessa on se,

millaisena Venäjä näkee maailmanjärjestyksen. Millainen ymmärrys tapaamisesta jäi? Onko ymmärrys muuttunut näistä ajoista?

Niinistö: Kaikkien tiedossa oli hyvin Putinin turhautuminen, ehkä jopa katkeruus, Neuvostoliiton hajoamisesta aina 90-luvulta lähtien. Tällöin hän koki lännen kohdelleen Neuvostoliittoa väärin - tai pikemminkin hajoamisprosessissa Venäjää. Se oli helposti luettavissa, että kat-

jo yksi ryhmittyminen Ukrainan rajoilla, jos muistatte. Yritin hänen kanssaan tätä keskustelua jatkaa. Silloin nimittäin Euroopan unionissa oli kaksikin asiaa vireillä. Toinen oli aloite, jossa Euroopan turvallisuusrakennetta mietittiin yleisellä tasolla ja toinen oli unionin ja Naton yhteistyön laajentaminen ja kehittäminen. Kaksi keskeistä Euroopan turvarakenteisiin liittyvää projektia, joista ei tainnut käytännössä olla suurta vaikutusta, sillä ne kaatuivat Ukrainan

tegiseen merkitykseen ja oikeutukseen niiden valtaamiseksi. Millaisena näette nyt Trumpin Yhdysvaltojen tulevaisuuden?

Niinistö: Tässä vaiheessa hyvin vaikeasti ennalta-arvattavana. Hyvin vaikea ennakoida, että mitä sieltä tulee. Näytti jo siltä, että pahimmat puheet Grönlannista olivat unohtuneet, kun Tanskan pääministeri Mette Fredriksen kävi puhelun Trumpin kanssa. Trump ei maininnut myöskään Grönlantia virkaanas-

’’Trumpin tyyliin kuuluu esittää jokin ‘out of the blue’ väite — siis jokin mahdoton asia. Ensiksi sitä laajamittaisesti äimistellään, ja yhtäkkiä onkin auennut tilaa tulla näistä mahdottomista väitteistä pikkaisen takaisin päin.’’

keruuden tunne syveni hänellä entisestään. Sanotaan, että hän alkoi olla jo lähellä vihamielistä. Minua kiinnosti sen vuoksi keskusteluissa hänen kanssaan yrittää avata laajempia aihepiirejä — kuten kerroin— ja tähän kuului tavoite hänen maailmankuvaansa kurkistamisesta. En tiedä, että onnistuinko tässä kovin hyvin, mutta tällainen tavoite tuli ikään kuin automaattisesti. Vielä 2021 kesän lopussa, olin aika huolestunut tilanteesta, kun keväällä vuotta ennen varsinaista sodan alkua oli

sodan alkaessa. Silloin en enää saanut Putinista oikein mitään ulos. Hän ei avannut, että mikä hänen käsityksensä näistä aiheista oli.

K: Olette tavanneet Yhdysvalloissa jälleen presidentiksi nousseen Trumpin useasti. Trump on järisyttänyt kansainvälistä mediakenttää puheillaan esimerkiksi Grönlannista. Puheita on luonnehdittu strategiseksi pelotteluksi, mutta niistä on löydetty myös yhtäläisyyksiä Putinin puheisiin liittyen alueiden stra-

tujaispuheessaan, mutta palasi siihen maaliskuussa uudelleen.

Lehdistön mukaan Trump olisi väitetysti maaliskuussa osoittanut syyttävällä sormella Ukrainaa ja Zelenskyä sodan syttymisestä, ja näitä puheita on vaikea asettaa siihen raamiin, joita Yhdysvalloilta on totuttu odottamaan. Kaikki ovat tekijöitä, jotka tekevät tulevaisuuden arvioinnin erittäin vaikeaksi.

Tunnen Trumpin tyylin. Muistat ehkä, että hän veti Diili-ohjelmaa 2000-luvulla. Sain Trumpin puheiden seu-

rauksena deja-vun, joka juontaa juuri tähän realityyn; hänen tapansa on heittää keskustelussa vastapuolelle väite, joka voi olla täysin tuulesta temmattu. Hän haluaa ensisijaisesti rekisteröidä, että kuinka vastapuoli reagoi. Tunnistin itsekin tällaisia vierailuillani.

Trumpin tyyliin kuuluu esittää jokin ‘out of the blue’ väite — siis jokin mahdoton asia. Ensiksi sitä laajamittaisesti äimistellään, ja yhtäkkiä onkin auennut tilaa tulla näistä mahdottomista väitteistä pikkaisen takaisin päin. Näin mahdoton ei enää tunnukaan mahdottomalta. Esimerkkeinä ovat viimeaikoina Gazan tyhjentäminen tai Panaman valloittaminen. Avaamalla tällä tavalla keskustelua tekee Trump tilaa myöhemmin keskustelua, joka on ennen tuntunut mahdottomalta. Tämä kaikki on nähty monta kertaa ja

tullaan varmasti jatkossakin näkemään Ukrainan kohdalla.

K: Entä kuinka näette Suomen ja Yhdysvaltojen strategisten suhteiden merkityksen lähivuosina?

Niinistö: Tässä mennään Suomen omaan politiikkaan, jota en — ymmärrettävistä syistä — ole mielelläni kommentoinut. Meillä on nyt olemassaoleva puolustuspoliittinen yhteistyösopimus ja sen lisäksi Nato-jäsenyys, jotka lähtökohtaisesti määrittelevät näitä suhteita.

K: Entä olisiko Trumpin hallinnosta itsenäisen strategian kehittäminen viisasta EU-tasolla lokakuussa tekemänne raporttin linjoja mukaillen?

Niinistö: Ehdottomasti. Olen ollut sitä mieltä aika monta vuosikymmentä. Myöskin sitä mieltä,

että EU:ssa on vastuuttomalla tavalla nojauduttu siihen, että Nato — suluissa Yhdysvallat — on vastuussa EU:n turvallisuudesta. Silloin kun aloittelin, kävin monen EU-johtajan kanssa keskustelun siitä, että mitä EU muuten tekisi silloin, jos jäsenmaa, joka ei kuulu Natoon joutuisi hyökkäyksen uhriksi. Vastaukseksi en saanut oikein muuta, kuin että ‘’liittykää Natoon’’.

Vuosien varrella olen aika monta kertaa kailottanut sitä, että EU:ssa pitää herätä ja nyt näköjään sitä kovasti ollaan samaa mieltä. Tanska päätti lisätä 7 miljardin euron lisärahoituksen puolustukseen, mutten ole nähnyt kovin päättäviä toimenpiteitä mistään hallituksesta siitä, että nyt — hep, otamme hieman reippaamman otteen. Pois lukien ehkä itärajan valtioiden, kuten Suomen, Puolan

ja Baltian maiden päätökset, sillä näissä valtioissa on nähty jo pitempään asiat hieman eri tavalla. Baltiassa ja Puolassa taidettiin luopua pakollisesta asepalveluksesta heti Nato-jäsenyyden myötä, mutta tähän on palattu jo pitemmän aikaa sitten.

K: Raportissa myös tuotte esiin EU:n hallintorakenteiden sisällä rajojen kumoamisen tärkeyttä eri tavoin. Mitkä koette suurimmiksi institutionaalisiksi haasteiksi, jotka varjostavat eurooppalaista yhteistyötä tulevaisuudessa em. kriisitilanteiden yhteydessä?

Niinistö: Puhun paljon raportissa sellaisesta uudesta termistä, kuin ‘single security’. Jo pidemmän aikaa on puhuttu ‘single marketista’ Euroopan yhteydessä. Meidän olisi pitänyt, ja viimeistään nyt pitää, puhua

siitä, kuinka tärkeää on yhteisturvallisuus ja ‘single security’. Historiankäsitykseni on nimittäin se, että maailman unionit tai liitot ovat useimmiten ellei aina syntyneet nimenomaan siitä turvallisuusyhteistyön tarpeesta. Niin tietenkin myös hiili- ja teräsunioni syntyi, mutta se on matkan varrella kokonaan unohtunut.

Kuvaavaa on mielestäni yksi eroavaisuus EU- ja Nato-johtajien välillä, kun aletaan kokoustaa. Kun EU-johtajat istuvat alas Nato-kokouksessa, sanovat he kaikki yhteen ääneen jämptisti, että ‘’Me puolustamme joka tuumaa Naton alueesta’’. Kun EU-johtajat istuvat alas EU:n kokouksessa, ei kukaan ikinä sano, että me puolustamme jokaista senttimetriä EU:n territoriosta. Kaikkein tärkeintä on siis se, että on olemassa yhteisen eurooppalaisen turvalli-

suuden henki. Jos on henki, niin on sitten myös tarmoa ja mahdollisuuksia mennä eteen päin ja rikkoa niitä hallintorakenteiden raja-aitoja. Tässä luottamus on se sana, joka nousee äärettömän merkitykselliseksi. Jälleen kerran tällainen käyttäytymistieteellinen ote näköjään puskee esiin.

K: Saitte reilu kymmenen vuotta sitten erityislaatuisen kunnianosoituksen Mikkelistä näköisenne vahanuken muodossa. Oletteko nähneet nukkea ja jos olette, niin mitä pidätte siitä?

Niinistö: Kyllä… Kuvia. Vastataanpa näin, että taiteesta voi olla montaa mieltä, sikäli kun tämä taiteeksi on luettavissa.

ELÄMMEKÖ TEHDÄKSEMME TÖITÄ VAI TEEMMEKÖ TÖITÄ

ELÄÄKSEMME?

40-tuntista työviikkoa on painettu pian 60 vuotta. Tutkimustulokset ympäri maailmaa puoltavat lyhyempää työaikaa. Olisiko aika siirtyä tähän päivään?

TEKSTI: ANNI LEHTONEN

KUVITUS: ALIISA PELTONIEMI

Työttömien työnhakijoiden

määrä kasvaa. Lomautusten, irtisanomisten ja pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyy. Avoimia työpaikkoja ilmoitetaan vähemmän kuin vuosiin. Samaan aikaan palkansaajista 15% kokee työssään henkistä uupumista.

Yli kolmannes työssäkäyvistä kokee työnsä fyysisesti raskaaksi ja lähes kaksi kolmesta kertoo työnsä henkisestä kuormittavuudesta. Trendi on ollut nouseva yli 20 vuotta. Samalla aikavälillä sairauspoissaolojen määrä on kasvanut. Luvut korostuvat alle 35-vuotiaiden keskuudessa.

Ongelmia on hallitusten toimesta yritetty – ja tälläkin hetkellä yritetään – korjata erilaisilla keppiin perustuvilla rankaisumenetelmillä. Onhan se nyt sentään ihmisen oma vika, jos ei jaksa työssä tai ei saa sellaista alun perinkään!

Työkyvyttömät kyykkyyn

Uupuvia työntekijöitä lähetetään hyvässä tapauksessa kalliiseen työterveyshuoltoon ja lääkityksen kautta terapiaan. Vähemmän onnekkaat joutuvat Kelan kuntoutuksen ja työvoimatoimiston työkokeilujen ikuisiin jonoihin. Ajatusmalli tämän takana on joka tapauksessa, että vika on yksilössä, ei työpaikassa tai työelämän rakenteissa.

Mitäpä jos saman määrän samaa työtä tekisikin suurempi joukko ihmisiä? Tällä ratkaisulla voisi olettaa työssä jaksamisen paranevan, työtyytyväisyyden lisääntyvän ja työurien kestävän miellyttävissä merkeissä pidempään. Samalla tällä hetkellä turhaa joutilaisuutta ja jopa syrjäytymisriskiä työttömyyden takia kokevat pääsisivät takaisin työn sarkaan ja yhteiskuntaan kiinni.

Sairaspoissaolojen ja erilaisten kuntoutustoimien määrä ja niistä johtuvat kustannukset vähenisivät. Yleinen hyvinvointi kasvaisi, ja ihmisillä olisi enemmän aikaa ja energiaa käytettäväksi esimerkiksi liikunta- ja kulttuuripalveluita perheidensä ja läheistensä kanssa.

Alat keskenään eriarvoisia

Tällä hetkellä 30-tuntinen työviikko on vain harvojen etuoikeutettujen herkkua, kun puhutaan sen omaehtoisesta valitsemisesta. Tällöin palkka on jo lähtökohtaisesti niin korkea, että siitä on varaa pudottaa oman jaksamisensa ja hyvinvointinsa vuoksi. Samaan aikaan työn raskaudesta kärsivät erityisesti matalapalkka-aloilla työskentelevät henkilöt. Hoito-, siivous- ja kaupan alan työtehtävät vaativat tekijöiltään etenkin

Kuva ©: Energepic

fyysistä mutta myös henkistä kestävyyttä. Pienillä tuloilla ei ole yksinkertaisesti mahdollista vähentää työtunteja edes oman terveytensä takia. Tällöin 75- tai 80-prosenttiseen työaikaan ovat pakotettuja työssään uupuneet tai muista terveysongelmista kärsivät ihmiset.

Kolotus alkaa pienillä krempoilla, ollaan päivä tai pari pois töistä ja kiskotaan kipulääkettä naamaan. Sama jatkuu kuukausi- ja vuositolkulla, kunnes lopulta ollaan virallisesti tuki- ja liikuntaelinsairaita. Siirrytään osa-aikaiseen työhön, ja Kela maksaa palkasta alle jäävän osuuden.

Miksi meidän siis tulisi yleiselläkään tasolla odotella ja

kärvistellä siihen asti, että työntekijät uupuvat ja sairastuvat, kun käytännössä 30-tuntiseen työviikkoon tarvittavat varat ja taloudelliset resurssit ovat jo systeemin sisällä olemassa? Ne tarvitsisi vain allokoida eri tavalla.

Samalla vältyttäisiin turhilta ja ikäviltä sivuoireilta. Kurjemmassa tilanteessa työn loppu kuluttama ihminen joudutaan kouluttamaan kokonaan uudelleen, ja sehän se vasta kallista lystiä on.

Kaikista ikävimmässä tapauksessa työ vie kaikki mehut ja ihminen joutuu joko kokonaan työttömäksi tai ennenaikaiselle työkyvyttömyys- tai sairaseläkkeelle, mikä taas ei palvele yksilöä eikä yhteiskun-

taa. Huono-osaisuuden ja syrjäytymisen riski kasvaa.

Omaehtoinen osa-aikaisuus on etuoikeus

34-vuotias sosiaalialalla työskentelevä Jonna siirtyi 80-prosenttiseen työaikaan vajaa vuosi sitten. Esihenkilö oli huomannut Jonnan väsyneen ja tämän jaksamisen heikentyneen, mikä oli alkanut näkyä myös asiakastyössä. Esihenkilö ehdotti pikaista tapaamista, jossa Jonna lopulta itse ehdotti lyhennettyä työaikaa, mihin esihenkilö suhtautui heti suopeasti.

Jonna kiittää esihenkilöään asiaan puuttumisesta. Hän sanoo, ettei tuskin olisi ot-

tanut asiaa itse puheeksi ennen virallista kehityskeskustelua. Väsymiseen vaikuttivat kiireen tuntu, työn monikanavaisuus, aiempi uupuminen ja yleinen kuormitusherkkyys. “Vointini koheni kuitenkin järjestelyn avulla nopeasti, parissa kuukaudessa”, Jonna kertoo.

Kollegat suhtautuivat toisen työajan lyhennykseen päätöstä tukien, todeten kuinka omasta työhyvinvoinnista on pidettävä huolta. Jonna ei siis ole kokenut osa-aikatyöhön monesti liittyvää vähättelyä kokoaikatyötä tekevien kollegoiden suunnalta. Järjestelyssä jäljelle

jäänyt viidesosa työstä saatiin työyhteisössä sovittua hyvin orgaanisesti, sillä asiakkuuksia oli päättymässä ja osa pystyttiin siirtämään muille kollegoille.

Kuitenkin esimerkiksi syksyllä organisaatiossa käytyjen muutosneuvottelujen aikana Jonna koki lyhennetyn työaikansa takia epävarmuutta asemastaan. “Kyllä sitä mietti, että olisiko sitä tämän takia irtisanottavien listalla.” Lopulta muutosneuvottelut eivät kuitenkaan Jonnaan tai hänen työaikaansa vaikuttaneet.

Introvertiksi itsensä kokeva Jonna kertoo käyttävän-

sä ylimääräisen vapaa-aikansa lepäämiseen. Erityisherkkänä häntä kuormittavat erilaiset aistiärsykkeet tavallista enemmän. Aiemmin kaikki vapaa-aika kului ainoastaan töistä palautumiseen.

Pahimpina kausina voimattomuus aiheutti kokonaisvaltaista näköalattomuutta, itsetunnon laskua ja huonoa omaatuntoa tapahtumista, joihin ei jaksanut osallistua. Kolmannen vapaapäivän ansiosta hän ei ole yhtä väsynyt kuin ennen. “Nykyään on tahtoa ja jaksamista tavata ystäviä, lähteä pois kotoa ja käydä vaikka vii-

konloppureissuilla”, hän sanoo.

Työajan lyhentämisen seurauksena Jonnan tulot tippuivat yli 500 euroa kuussa.

Käteen jäävästä osuudesta puhutaan noin 300 euron pudotuksesta. Jonna saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Hän sanoo, ettei pudotus ole kuitenkaan vaikuttanut hänen tilanteeseensa merkittävästi, sillä hänellä on pienet menot, eikä tuhlailua tule harrastettua. Autoa hänellä ei ole. Asuntolainaa lyhennetään ja talous jaetaan tasapuolisesti yhdessä kumppanin kanssa.

Elämisen menot ovat tasaisia ja rahankäyttö harkittua. Pari kertaa vuodessa pystyy matkustelemaankin.

Jonna tunnistaakin oman etuoikeutetun asemansa järjestelyssään. Hän pohtii, millainen tilanne olisi ilman kumppania tai yksin lapsen kanssa. Lisäksi Jonnalla olisi ollut myös jonkin verran säästöjä, joihin olisi voinut huonommassa tilanteessa nojautua. Työajan lyhen-

nyksen ja tulojen tippumisen myötä Jonnan eläkekertymä kuitenkin pienenee merkittävästi pitkällä aikavälillä.

Toisaalta voimavarat ovat kasvaneet osa-aikatyön seurauksena, ja hän harkitsee takaisin täyteen työaikaan siirtymistä kesällä. Häntä myös pohdituttaa, vaikuttaako tehty osa-aikatyö hänen työnsaantimahdollisuuksiinsa tulevaisuudessa.

Työnantajien suhtautuminen ristiriidassa tutkimustuloksiin

Jonna on ollut järjestelyssään onnekas. Pääsääntöisesti työnantajat ja yritykset suhtautuvat ajatukseen kielteisesti.

Kaksi vuotta sitten tehdyssä Suomen Yrittäjien kyselyssä suurin osa yrittäjistä ei innostunut 30-tuntisesta työviikosta edes siinä tapauksessa, että maksettava palkka alenisi samassa suhteessa. Työnantajat todennäköisesti myös odottaisivat työntekijöiden suoriutuvan samasta määrästä töitä lyhyem-

mässä ajassa, mikä ei suinkaan ole 30-tuntisen työviikon idea. Järjestelyn haitat, kuten hallinnollisten töiden lisääntyminen ja uusien työntekijöiden palkkaaminen painoivat heille vaakakupissa enemmän.

Tällainen on kuitenkin kovin lyhytnäköistä ajattelua, jossa työntekijä nähdään pelkkänä taakkana ja menoeränä. Vain noin joka neljännen mielestä järjestely parantaisi työhyvinvointia. Näin siitä huolimatta, että useassa tutkimuksessa on havaittu ja saatu täysin päinvastaisia tuloksia.

Isossa-Britanniassa toteutettiin hiljattain maailman toistaiseksi laajin kokeilu nelipäiväisen työviikon parissa samalla palkalla kuin ennen kokeilua. Kokeiluun osallistui 61 yritystä ja lähes 3000 työntekijää. Sen aikana työntekijöiden stressi ja uupumisoireet vähenivät. Heidän henkinen ja fyysinen terveytensä paranivat ja poissaolot vähenivät. Irtisanoutumisten määrä tippui 57%.

”Miksi meidän siis tulisi yleiselläkään tasolla odotella ja kärvistellä siihen asti, että työntekijät uupuvat ja sairastuvat, kun käytännössä 30-tuntiseen

työviikkoon tarvittavat varat ja taloudelliset resurssit ovat jo systeemin sisällä olemassa?”

Suurin osa työikäisistä kokee työnsä henkisesti kuormittavaksi. (Työolobarometri 2023)

Lisäksi yritysten tuottavuus ei heikentynyt vaan päin vastoin vahvistui. Samat työt saatiin tehtyä lyhyemmässä ajassa. Kokeilun ja tulosten ilmiselvien positiivisten vaikutusten huomaamisen jälkeen 56 yritystä ilmoitti jatkavansa edelleen nelipäiväisellä työviikolla.

Kokeilussa ei keskitytty pelkästään työtuntien vähentämiseen, vaan yrityksissä pohdittiin ylipäätään järkevämpiä työn teon tapoja. Työntekijöitä valmennettiin esimerkiksi työn aikatauluttamiseen ja turhiksi koettuja palavereita karsittiin. Kokeilua on sittemmin laajennettu esimerkiksi Valencian hallituksen kanssa sekä julkiselle sektorille Skotlantiin.

Samankaltaisia kokeiluja ja lopullisia siirtymiä on toteutettu viime vuosina muun muassa Islannissa, Saksassa ja Portugalissa. Myöskään Islannin kokeilussa työvoiman kustannukset eivät nousseet.

Suomessakin kokeiltiin työajan lyhennystä jopa kolmen vuoden ajan 90-luvun lopulla – edelleen positiivisin tuloksin, vaikka kokeilu onkin lähes 30 vuotta vanha. Yksi kokeilun tarkoituksesta oli nimenomaan jakaa työtä laman ja työttömyyden runtelemassa yhteiskunnassa. Kokeilussa esimerkiksi vaihdettiin kahdeksan tunnin tehdastyövuoro kahdeksi kuuden tunnin työvuoroksi, jolloin myös tehtaan tuottavuus parani työllisyyden ohella.

Työ- ja elinkeinoministeriö onkin laatinut vuonna 2023 muistion, joka kehottaa sekä julkista että yksityistä sektoria uuteen kokeiluun.

Työaika tarraa kiinni menneeseen

Työn tekemisen tavat, vaatimukset ja työelämän rakenne ylipäätään ovat muuttuneet merkittävästi 60-luvusta, jolloin kuusipäiväisestä työviikosta siirryttiin viisipäiväiseen. Tehdastyö on muuttunut sosiaalisia ja kognitiivisia taitoja vaativiksi palvelu- ja asiantuntija-ammateiksi.

Myös psykologi Julia Sangervo puhuu lyhyemmän työajan puolesta. Hänen mu-

”Kenelle työtä tehdään, minkä vuoksi ja millä hinnalla?”

kaansa ihminen ei ylipäätään yksinkertaisesti ole kykeneväinen keskittymään ja työskentelemään intensiivisesti kahdeksaa tuntia päivässä. Realistinen keskittymiskyky alkaa rajoittua jo kolmen tunnin kohdalla. Kahdeksan tunnin työaika on suunniteltu palvelemaan vanhanaikaista tehdasympäristöä, jossa työt tehtiin vuorokauden aikana kolmessa vuorossa.

24 tuntia voidaan kuitenkin jakaa kolmen sijaan vaikkapa neljällä, eikä suurimmalla osalla 2020-luvun töistä ole juurikaan tekemistä kellon ympäri pyörivän tehtaan kanssa. Työt voidaan järjestellä eri tavalla, jos siihen vain löytyy riittävästi tahtotilaa. Oleellista on, että työaika lyhenisi 30 viikkotuntiin, tapahtui se sitten neljässä tai viidessä päivässä.

Tarkoitus ei myöskään ole, että työntekijä yhtäkkiä suoriutuisi samasta määrästä työtehtäviä lyhyemmässä ajassa - paitsi jos se tapahtuu orgaanisesti työn tekemisen tapoja järkeyttämällä. Järjestelyistä neuvoteltaessa tulisi mahdollisimman hyvin kuunnella työntekijöitä ja tehdä yksilöllisesti joustavia järjestelyitä.

Työajan lyhentämisellä olisi myös positiivisia ympäristöseurauksia. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton erityisasiantuntija Samuli Sinisalo kirjoittaa katsauksessaan “Työ-

ajan lyhentämisen ekologiset vaikutukset”, kuinka esimerkiksi työmatkoja kertyisi nelipäiväisessä työviikossa vähemmän, ja kuinka lisääntynyt vapaa-aika on kytköksissä ylipäätään ympäristöystävällisempään käyttäytymiseen koetun elämänlaadun kasvaessa.

Sinisalon mukaan myös yleinen kulutus vähenisi tulojen tippuessa. Tällainen lopputulos koskisi kuitenkin vain sitä väestönosaa, joilla tulojen pudottamiseen on varaa. Matalapalkkaisilla ja prekaareilla aloilla tällainen ei kuitenkaan ole mahdollista tulojen riittäessä monilla tälläkin hetkellä vain pakollisiin menoihin, jos niihinkään tilanteessa, jossa reaalipalkat ovat historiallisen alhaiset. Pelkkä palkkojen nostaminen ei siis ole ratkaisu siihen, että nykyiset työntekijät uupuvat työssään, vaikka sitä myös tarvitaan työhyvinvoinnin edistämisen lisäksi. Rahalla ei voi ostaa lisää aikaa liian raskaista tai huonoista työoloista palautumiseen.

Tuoreita tuulahduksia

Europarlamentaarikko ja Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson sekä Suomen entinen pääministeri Sanna Marin keskustelivat tammikuussa järjestetyllä Käänne-festivaalilla lyhennetystä työajasta. He pe-

räänkuuluttivat erityisesti työn tasaisempaa jakautumista yhteiskunnassa ja ylipäätään pehmeämpiä arvoja työelämään. Marinin mukaan ehdotukset ovat saaneet vastustusta muun muassa siksi, että työelämän todellisuudet ovat erilaisia eri aloilla, niihin vaikuttavat uskomattoman suuret muutosvoimat teknologian kehittymisestä väestön ikääntymiseen, jolloin käytännön toteutus nähdään liian vaikeana.

Festivaalin paneelikeskusteluun myös osallistunut Autonomy-instituutin johtaja Will Stronge jatkaa kertomalla, että muutosta vastustava oikeistolainen talouspolitiikka vetoaa myös kulujen kasvuun, vaikka useat eri tilastot osoittavat lyhyemmän työajan olevan yhteydessä maan parempaan taloustilanteeseen. Kokeiluihin osallistuneissa edistyksellisissä yrityksissä johto tai esihenkilöt eivät ole kiinnostuneita kellokorttien mittaamisesta vaan siitä, että työ tulee laadukkaasti tehtyä. Työtä ei kuitenkaan voi tehdä hyvin tai laadukkaasti, jos yritykset ja työnantajat eivät anna siihen mahdollisuutta tai resursseja. Loppujen lopuksi kyse onkin työelämän ja työn tekemisen määrittelemisestä kokonaan uudelleen. Kenelle työtä tehdään, minkä vuoksi ja millä hinnalla? Kysynpähän vaan.

SOSIAALIPSYKOLOGIAA SALIBANDY- JA JALKAPALLOKENTILLÄ

TEKSTI: ELLA MARTTINEN

KUVITUS: ATTE LEHTONEN & SALIBANDYLIITTO

Opinnot saavat opiskelijansa havaitsemaan maailmaa uusin silmin myös yliopistokontekstin ulkopuolella, ja hyvä niin. Kaksi Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian opiskelijaa ovat saaneet opinnoistaan apua joukkueurheilun tilanteiden tulkintaan. Sosiaalipsykologia on auttanut paljastamaan puutteita ja epäkohtia sekä reflektoimaan omaa toimintaa ryhmän jäsenenä.

Sosiaalipsykologian opiskeleminen tuo etuja niin valmennukselle kuin pelaajille itselleen. Helsingin yliopiston 2. vuoden sosiaalipsykologian opiskelija Jasmiina Järvinen on pelannut lähes koko ikänsä salibandya seuroissa ja maajoukkueessa niin pelaajana kuin kapteeninakin. Opintojen ansiosta hän on saanut lisää työkaluja joukkueurheilun kehittämiseen. Haastattelupäivänä hän kertoo saaneensa siirron ensi kaudeksi Ruotsiin pelaamaan ammattilaisena Warberg Innebandy Clubiin.

Järvinen kertoo, että omalla urheilijataustalla oli iso vaikutus, kun hän päätti hakea opiskelemaan sosiaalitieteitä Helsingin yliopistoon.

– Jo pienestä pitäen olen ollut herkkä aistimaan

ryhmää. Olen tarkkaillut urheilujoukkueessa ihmisiä ja dynamiikkoja, ja muutenkin ollut kiinnostunut ryhmistä sekä siitä, miten niitä pitäisi johtaa, hän reflektoi.

Urheilu on monitieteinen tutkimusala, jota voidaan lähestyä erilaisista näkökulmista. Miten urheilun sosiaalitieteellinen ja ennen kaikkea sosiaalipsykologinen tarkastelu toimii?

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Viivi Mäkisen mukaan sosiaalipsykologian tutkimuskentällä joukkueurheilua on aikaisemmin tutkittu paljon joukkueen fanien toiminnan näkökulmasta. Joukkueurheilu on kuitenkin antoisa sosiaalipsykologinen tutkimuskohde esimerkiksi ryhmän sisäisiä ja ryhmien välisiä suhteita tarkastelemalla.

Sosiaalipsykologiaa voidaan yleisesti soveltaa esimerkiksi erilaisiin ryhmien välisiin konfliktitilanteisiin. Konfliktitilanteita tai varsinaisia ilmiriitoja on joukkueurheilussa osunut haastateltujen eteen harvemmin. Jasmiina Järvisen mukaan kyse on ennemminkin “näkymättömistä jännitteistä”. – Tilanteet voivat olla esimerkiksi sellaisia, että joitakin pelaajia jätetään ryhmässä ulkopuolelle. Niistä on monesti vaikeaa puhua suoraan, sillä kukaan ei varsinaisesti tee mitään, Järvinen pohtii. Helsingin yliopistossa sosiaalipsykologiaa kolmatta vuotta opiskeleva jalkapalloilija Vilma Oksanen kertoo päätyneensä samaan havaintoon. Konfliktinhakuisuus ei kuulu urheilijuuteen.

– Tyypillistä on, että tunteet kuumenevat kentällä, mutta yhteisymmärrys tuntuu monella urheilijalla vallitsevan siitä, että se mitä kentällä tapahtuu, jää kentälle. Silti kiivaita pelitilanteita jäädään joskus miettimään jälkikäteen itsekseen, hän lisää.

Sekä Vilma Oksanen että Jasmiina Järvinen kertovat välillä tiedostavansa joukkueurheilulajin ottelun tietynlaisen keinotekoisuuden sääntöineen.

– On välillä erikoista, koska tavallaan pelissä tiedetään, että asetelma on hyvin kärjistynyt ja että tässä on kuitenkin kyse “vain” pelistä, mutta samalla tunteet kuumenevat, kun pelitilanne on niin intensiivinen. Pelissä saattaa esimerkiksi puolustella selvästi rikkeen tehnyttä joukkuekaveria. Jos taas vastustaja tekisi saman rikkeen, tilanteen näkisi eri tavalla, Oksanen havainnollistaa.

Tutkijatohtori Viivi Mäkisen mukaan otteluiden sääntöjen sanelema asetelma ei kuitenkaan vie pois ryhmään liittyviä ilmiöitä eli esimerkiksi sitä, miten ryhmän jäsenet kokevat kuuluvansa ryhmään.

Vilma Oksanen pelaa jalkapalloa Helsingin palloseurassa (HPS), joka pelaa Suomen korkeimmalla sarjatasolla Kansallisessa liigassa. Viime vuonna joukkue saavutti seurahistorian ensimmäisen SM-pronssimitalinsa. Se oli ensimmäinen Oksaselle itselleenkin.

Muutama vuosi sitten hän vaihtoi edellisestä pitkäaikaisesta joukkueestaan HPS:ään. Silloinen seuran vaihtaminen havahdutti tulkitsemaan tilannetta sosiaalitieteellisesti: yhtäkkiä hän oli tilanteessa, jossa oma urheilullinen sisäryhmäidentiteetti muuttui voimakkaasti ja uuden joukkueen toimintatapoihin oli sopeuduttava. Erikoiselta tuntui

myös siirtyä joukkueeseen, jonka hän oli oppinut tuntemaan nimenomaan vastustajana. – Lopulta käytännön tekemisen eli esim. treeneihin osallistumisen kautta ryhmään pääsi parhaiten sisälle. Nopeassa sopeutumisessa auttoi myös se, että kaikki ottivat hyvin mukaan, Oksanen muistelee.

Miten yhteistä sisäryhmäidentiteettiä ja me-henkeä rakennetaan joukkueessa?

Määritellään ensin nopeasti käsitteet. Sisäryhmäidentiteetin käsite pohjautuu Henri Tajfelin ja John Turnerin 1970-luvun tienoilla kehittämään sosiaalisen identiteetin teoriaan. Sen perusajatuksena on, että ihmisen minäkäsitykseen liittyy tiettyjä ryhmäjäsenyyksiä: yksilöt sitoutuvat ryhmiin ja kokevat ryhmäjäsenyytensä osana identiteettiään. Sisäryhmäidentiteettiin kuuluu

Jasmiina Järvinen, kuva: Salibandyliitto

tällöin tiettyjä piirteitä, joita ryhmän jäsenet pystyvät omaksumaan itselleen.

Tutkijatohtori Viivi Mäkinen huomauttaa, että urheilujoukkue voidaan nähdä nimenomaan tehtäväkeskeisenä ryhmänä, joka on muodostunut tietyn tehtävän ympärille. Nämä ryhmät eroavat esimerkiksi etnisistä ryhmistä, jotka voidaan nähdä ennemminkin sosiaalisina kategorioina.

– Etnisen ryhmän eli sosiaaliseen kategorian kaikkien jäsenten [kuten kaikkien suomalaisten] kanssa ei välttämättä koskaan olla kontaktissa, mutta silti käsitämme kuuluvamme samaan ryhmään. Tehtäväkeskeisissä ryhmissä puolestaan ollaan hyvinkin paljon tekemisissä muiden tiimiläisten kanssa, ja ryhmä on rajatun kokoinen, hän määrittelee.

Joukkuehenkeä tai sen identiteettiä voidaan aktiivisesti rakentaa, jolloin puhutaan ryhmäytymisestä. Joukkuetta ei kuitenkaan rakenneta ainoastaan treeneissä ja peleissä.

– Kokemukseni mukaan [sosiaalipsykologian ja joukkueurheilun yhteyttä] ajatellaan nykyään jalkapallon joukkuetoiminnassa paljon. Lisäksi on tärkeää, että keskitytään pelin ulkopuoliseen joukkuehengen rakentamiseen ryhmäytymisharjoitusten ja leikkimielisten kisailujen avulla, Vilma Oksanen kommentoi.

– Jos joukkueessa on paljon kilpailua [esim. peliajasta], koen, että kaikki treenien ja pelien ulkopuolinen yhteinen tekeminen on silloin todella tärkeää, koska kilpailtaessa joukkuekavereita vastaan me sa-

”Pelissä saattaa esimerkiksi puolustella selvästi rikkeen tehnyttä joukkuekaveria.

Jos taas vastustaja tekisi saman rikkeen, tilanteen näkisi eri tavalla.”

malla rikomme siinä toistemme luottamusta, Jasmiina Järvinen täydentää.

Järvinen on huomannut, että salibandyssa sisäryhmäidentiteetin rakentaminen eroaa toisistaan seurajoukkueessa ja maajoukkueessa. Maajoukkueen vuosittainen vaihtuvuus antaa mahdollisuuden ainutkertaisuuteen, toisin kuin seurajoukkueessa, jossa samat henkilöt ovat voineet pelata vuosikausia.

– Koen, että urheiluseurojen joukkueisiin on usein juurtunut toimintatapoja ja omaa kulttuuria jo pitkältä ajalta. Maajoukkue on paljon hedelmällisempi paikka aloittaa luomaan uudenlaisia toimintatapoja juuri pelaajien ja valmentajien vaihtuvuuden takia, Järvinen kertoo.

Lisäksi Järvisen kokemuksen mukaan maajoukkueissa keskeinen joukkuetta sitova voima on nimenomaan suomalaisuus ja Suomen edustaminen. – Joukkueen puhetavassa korostuu sellainen ajatus, että Suomi on paras, ja samalla tyypillisesti dissataan ruotsalaisia. Valmentajat saattavat tehdä sitä täysin tarkoituksella saadakseen meidät [pelaajat] tuntemaan olomme erityisiksi. Samalla kuitenkin koen, että urheilussa on välttämätöntä, että ykkössijalla olevaa jouk-

kuetta parjaamalla nostetaan oman ryhmän identiteettiä, hän pohtii.

Tällainen oman joukkueen vertailu toisiin joukkueisiin istuu Viivi Mäkisen mukaan hyvin sosiaalisen identiteetin näkökulmaan: ihmisillä on tarve ylläpitää myönteistä minäkuvaa omasta sisäryhmästä tekemällä sosiaalista vertailua ulkoryhmiin. Tällöin sisäryhmäläiset nähdään osana “meitä” ja ulkoryhmään kuuluvat henkilöt ovat “heitä” tai “muita”.

Lisäksi ryhmän sisäisten tunteiden vaikutusta ei tule joukkueurheilussa vähätellä ryhmähengen muodostamisen näkökulmasta.

– Kentällä tapahtuvat yhdessä koetut tilanteet, kuten esimerkiksi maalintekohetket, sitovat ryhmää yhteen. Kentällä koetaan paljon tunteita, joita koetaan nimenomaan ryhmänä, Oksanen pohtii.

Toisaalta urheilijuus on iso osa niin henkilökohtaista kuin sosiaalistakin identiteettiä.

– Mitä enemmän ryhmään samaistutaan, sitä tärkeämmäksi se koetaan, ja siten ryhmällä voi olla suojaava vaikutus yksilölle itselleen. Se voi tukea esimerkiksi loukkaantumistilanteissa, Mäkinen lisää. Entä mihin yksilön identiteetti loppuu ja milloin sosiaalinen identiteetti alkaa?

– Kyse on enemmänkin jatkumosta, jolla liikutaan. Jos esimerkiksi juhlitaan yhteistä voittoa, voidaan olla sosiaalisen identiteetin päädyssä jatkumoa. Jos puolestaan mietitään omaa urakehitystä urheilijana, ollaan enemmän henkilökohtaisen identiteetin päässä jatkumoa, Viivi Mäkinen selventää. Roolit vaikuttavat ryhmän toimintaan

Jasmiina Järvisellä on urheiluhistoriansa ajalta kokemusta kapteeniudesta. Hän on havainnut, että johtavassa pelaaja-asemassa hänellä on ollut mahdollisuus vaikuttaa ryhmän toimintaan omalla esimerkillään. Aiemmista maajoukkuenuorten projekteista hänelle jäi mieleen tilanne, jossa vanhemmat pelaajat siirtyivät eteenpäin

ja hän itse siirtyi vanhemmaksi pelaajaksi kapteenistoon. Järvisen kokemuksen mukaan silloinen maajoukkue ei ollut toiminut täysin ideaalilla tavalla. – Silloin päätin, että nyt tämä muuttuu. Tein oikein tiedostamalla töitä sen eteen, että puhuin “meistä” ja aloin luomaan uudenlaista identiteettiä joukkueellemme, Järvinen muistelee.

hen, minkälaisena ryhmä nähdään ja minkälaiset ovat ryhmän normit, arvot ja toimintakulttuurit. Prototyyppisyys voisi Mäkisen mukaan tulla erityisen hyvin esiin kapteenin roolissa, sillä

“Silloin päätin, että nyt tämä muuttuu.”

Sosiaalipsykologian teorioissa ryhmän johtaja nähdään usein ryhmän prototyyppisenä jäsenenä. Se tarkoittaa, että johtajan koetaan edustavan ryhmän tyypillistä jäsentä ja niitä piirteitä, jotka koetaan ryhmälle keskeisiksi.

Viivi Mäkinen tuo esiin, että johtajalla on prototyyppisenä jäsenenä vaikutusvaltaa sii-

valmentajasta poiketen hän on enemmän osa joukkuetta ja siten lähempänä muita pelaajia. Molemmat Oksanen ja Järvinen korostivat valmennuksen ja johtavien pelaajien eli kapteenien roolia joukkueen yhteisen sävelen löytymiseksi. Lisäksi hankalat tilanteet tulisi olla valmentajiston hallinnassa.

Vilma Oksanen, kuva: Atte Lehtonen

“Joukkuelaisilla on pelillisten roolien lisäksi henkiset roolit, ja ne myös monesti muuttuvat ajan saatossa”

Jasmiina Järvinen osittain kritisoi salibandyvalmennuksen tasoa Suomessa, joka on hänen kokemuksensa mukaan ollut hyvinkin vaihteleva. Sosiaalipsykologian opinnot ovat auttaneet häntä tunnistamaan puutteita.

– Suomessa ei riitä salibandyn pelaajia, eikä todellakaan valmentajia. Kokemukseni mukaan jopa perusasiat ryhmän identiteetin rakentamisesta puuttuu. Pelisuoritusta saataisiin paljon paremmaksi yksinkertaisilla parannuksilla, hän lataa.

Joukkuelaisilla on pelillisten roolien lisäksi henkiset roolit, ja ne myös monesti muuttuvat ajan saatossa. Henkisiin rooleihin voi kuulua esimerkiksi joukkueen vitsailija tai tsemppaaja.

– Lisäksi ihmisellä on tietenkin erilainen rooli päällä kentällä kuin yksityiselämässä, Oksanen valottaa ja viittaa samalla Erving Goffmannin teoriaan, joka lienee sosiaalitieteilijöille pitkästyttävän tuttu.

Rooliteorian ajatuksena on, että ihmiset ylläpitävät haluttua vaikutelmaa muille sosiaalisista tilanteista riippuen. Sosiaaliset tilanteet vaihtelevat julkisista yksityisiin ja näin myös ihmisten käyttäytyminen ja toiminta muuttuu kontekstin mukaan. Goffmann puhuu esimerkiksi pyrkimyksestä kasvojen

säilyttämiseen, mikä tarkoittaa nolatuksi tai häpäistyksi tulemisen välttämistä.

Oksasen ja Järvisen mukaan ei ole tyypillistä, että kaikki urheilijat keskittyisivät joukkueen sosiaalipsykologisen puolen analysoimiseen. Joukkuelajeissa urheilijat tekevät suorituksen samanaikaisesti sekä yksilöinä että ryhmänä.

– Yhdessä vaiheessa ajattelin, että kaikkihan näkevät nämä samat asiat. Sitten kun aloin puhua aiheesta, sain huomata olettaneeni väärin. Joukkueessa on kuitenkin muutamia, joiden kanssa aiheesta tulee keskusteltua, Järvinen kommentoi.

– Pelaajien välillä on yksilöllisiä eroja siinä, mihin keskitytään. Joillekin voi olla ominaisempaa keskittyä oman osaamisen kehittämiseen tietyllä hetkellä, ja joku toinen saattaa taas kiinnittää huomiota enemmän koko joukkuetta edistävään toimintaan, Vilma Oksanen miettii.

Ei pelkästään virastotyöhön tai tutkijaksi

Vilma Oksanen ja Jasmiina Järvinen nostivat esiin sen, että opiskelulta haetaan muitakin päämääriä kuin perinteisiä valkokaulus-työtehtäviä virastoissa. He molemmat suunnittelevat tulevaisuuttaan siten, että voisivat yhdistää urheilun ja sosiaalipsykologian opinnot.

– Voisin helposti kuvitella itseni tekemässä työtä jalkapallon parissa myös kentän ulkopuolella, esimerkiksi naisten jalkapallokulttuurin kehittäminen Suomessa eri tasoilla kiinnostaa, Oksanen pohtii. Oksanen on ajatellut myös kirjoittavansa kandidaatintutkielman urheiluun liittyvästä aiheesta: miten loukkaantumiset vaikuttavat joukkueessa urheilevan itsesäätelyyn ja urheilijaminään.

Järvisen tavoitteet puolestaan liittyvät enemmän salibandyn valmennuspuoleen.

– Olen aika varma, että lähden urheilupuolelle työskentelemään. Esimerkiksi urheiluja mentaalivalmentaminen kiinnostavat, Järvinen valottaa.

Meneehän urheilu ammatista jo tälläkin hetkellä. Kuitenkin Järvisen kokemuksen mukaan itsensä ammattilaiseksi tunteminen on jokseenkin hankalaa Suomessa, sillä laji ja siitä saatavat palkkiot ovat pieniä.

– Tulevaisuuden työelämä ei silti stressaa niin paljon, koska voin hyödyntää osaamistani jo nyt urheilupuolella eli nykyisessä työssäni, Järvinen toteaa.

Urheilulla ja opinnoilla on heidän mukaansa kaksisuuntaisesti toisilleen annettavaa. Asiantuntijuuden kehittäminen toisella osaamisalueella tukee myös toisen kehittymistä. Sosiaalipsykologiasta saadaan keinoja joukkueen toiminnan ja pelisuoritusten parantamiseen. Urheilukokemukset tarjoavat puolestaan esimerkkejä ja aiheita, joita hyödyntää opinnoissa.

TUTKAIMEN OPAS DIPLOMAATIKSI PÄÄSYYN

Haastattelussa KAVAKU:un päässeet valtsika-alumnit

Haastattelu & teksti: Sakari Valhas

Kuvat: Kaisa Matikainen & Emma Viitanen

Diplomaatin uraa tuntuu tavoittelevan kolmetoista valtsikalaista tusinasta. Ylevä seurapiirielämä, shamppanjan normalisoituminen arkipäiviin ja maailmanrauha voivat olla vain uravalinnan päässä maisterinpaperien jälkeen. Vaakakupissa kuitenkin painaa toisaalta uravalinnan epävarmuus ja kovat kriteerit uralle pääsystä. Reitti diplomaatiksi on monelle valtsikalaiselle mysteerin peitossa — oli sitten sinisilmäinen fuksi tai jo useamman edustustoharkan läpikäynyt konkari. Mystisyys kulminoituu ulkoministeriön järjestämään KAVAKU-kurssiin, jonka on määrä valita kovimmat luut satojen hakijoiden joukosta ja koulia heistä kahden vuoden

aikana tulevaisuuden ulkopoliittisia suunnannäyttäjiä, eli diplomaatteja. Vaikka kriteerit kurssille pääsystä ja vaihtuvat painotukset, joita hauissa korostetaan, ovat näkyvillä ulkoministeriön verkkosivuilla, puhuvat monet siitä, että kurssin pääsykriteerit ovat hyvin arvaamattomia.

Sinä, jolla tähtäimessä on kurssille pääsy — nyt silmät ja korvat auki. Tutkain nimittäin tavoitti KAVAKU:un tänä vuonna päässeistä valtsikalaisista alumneista kaksi — Kaisa Matikaisen ja Emma Viitasen. Tutkain nostaa kissan pöydälle ja raottaa KAVAKU:n mystisyyden viittaa kysymällä itse näiltä tulevilta kurssilaisilta, että millainen kurssin

Millaiset opintotaustat teillä on ollut valtsikassa?

Kaisa: Aloitin juuri ennen ison pyörän pyörähtämistä yleisen valtio-opin kandiohjelmassa. Maisterin tein polvin puolella politiikan ja organisaatioiden ohjelmassa. Sivuaineina tuli opiskeltua viestintää ja EU-tut-

kimusta. Harkkoja on takana useampi – opintoaikoina tuli tehtyä harkat Lääkärit ilman rajoja -järjestössä ja Pariisin suurlähetystössä, minkä lisäksi tein myös kesätöitä ulkoministeriössä. Tein vielä valmistumisen jälkeen Euroopan komissiossa Blue Book -harjoittelun. Gradussani tutkin Euroopan komission puheenjohtajan puheita unionin tilasta ja sitä, kuinka puheissa näkyy teoria normatiivisen vallan käytöstä. Johtopäätöksinä totesin, että EU pyrkii arvopohjaiseen poliittiseen toimintaan myös globaalilla tasolla.

Emma: Olen Kuopiosta kotoisin ja aloitin viestinnässä 2016.

Opintojen alussa tavoitteeni oli päätyä toimittajaksi ja olinkin aktiivinen Groteskissa, jossa arvokasta kokemusta karttui monipuolisesti, vaikka minusta ei tullutkaan toimittajaa. Maisteriopintoni tein poliittisesta historiasta ja sivussa opiskelin espanjaa, portugalia ja hieman ranskaa. Lisäksi olen lukenut alue- ja kulttuuritutkimusta. Olin myös kandivaiheessa vaihdossa Meksikossa.

Tein maisterivaiheessa viestintäharjoittelun opetus- ja kulttuuriministeriössä ja sen jälkeen Suomen Yhdysvaltojen suurlähetystössä. Myöhemmin pääsin WWF Suomen kansainväliseen ohjelmaan vaikuttamistyön harjoitteluun. Siellä olen saanut myös jatkaa pian kolme vuotta erilaisissa tehtävissä.

Tutkin gradussani ‘Roe v. Wade’-oikeudenkäyntiä ja Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden politisoitumista. Yhdysvalloissa monet poliittiset kysymykset ovat niin hankalia, että ne siirtyvät oikeusoppineiden ratkottavaksi.

Millainen fiilis on tällä hetkellä kurssille pääsystä?

Emma: Fiilis on sellainen, ettei ole vielä sisäistänyt asiaa. Työt ovat jatkuneet intensiivisesti niin, ettei ole ollut aikaa miettiä liikaa. Mieli on odottavainen

ja olen innoissani päästessäni sukeltamaan mielenkiintoisiin teemoihin. Hain kurssille ekaa kertaa ja tietyllä tapaa haku tuntui kevyeltä, sillä hausta puhutaan aina hyvin raskaana ja vaikeana. Loppupeleissä siinä tarkastellaan kuitenkin paljon sitä, millainen tyyppi olet.

Kaisa: En vielä sisäistä asiaa, mutta toki on tosi hyvä fiilis siitä, että pääsi. Mieleni on vielä vanhoissa työtehtävissä, koska olen KAVAKU:n alkua edeltävään perjantaihin asti niissä töissä. Olo on hieman epätodellinen. Olen hyvin tavoiteorientoitunut ihminen ja mielessä on vahvasti ollut halu päästä KAVAKU:un. Se on ohjannut harkkahauistani lähtien valintojani, ja nyt kun olen päässyt kurssille, en ole varma, että mitä tässä elämässä seuraavaksi tavoittelisi.

Kavakuun liittyy tietty mystisyys opiskelijoiden joukossa — kuinka pähkinänkuoressa kertoisitte, että mikä KAVAKU on?

Kaisa: Hmm… KAVAKU on kansainvälisten asioiden kurssi ja sitä kautta haetaan diplomaattiuralle.

Fiilikset tiivistyvät kai siihen, että elämä taisi nyt mennä uusiksi. Edessä on nyt elämäntapaura, joka muutti elämän suunnan. En myöskään samaistu Emmaan, sillä haku tuntui sika raskaalta. Onneksi se päättyi hyvin.

Emma: KAVAKU on Suomessa reitti diplomaattiuralle. On muutamia poikkeuksia, esimerkiksi poliittisesta maailmasta. Kurssi on väylä myös ulkoministeriöön, vaikka he työllistävät myös muita työntekijöitä.

Mitä diplomaatti tekee?

Emma: Edistää Suomen ja suo-

malaisten etua maailmalla.

Kaisa: Mietin, mitä keksisin mitä ei olisi jo sanottu. Tota… Diplomaatti on Suomen ja suomalaisten ääni ja korvat maailmalla.

Emma: Joo, edistetään Suomen ja suomalaisten etuja ja moniäänistä keskustelua. Autetaan tarvittaessa turistia, jolla on kadonnut vaikka Tallinnassa passi. Edun ajaminen on tosi monipuolista.

Milloin tiesitte, että haette kurssille? Onko tämä teille kutsumus?

Emma: Olen Kuopiosta kotoisin, mutta asunut lapsena ja teini-ikäisenä Namibiassa, Mosambikissa ja Espanjassa.

Suuntautuminen kansainvälisiin asioihin myöhemmin on siis ollut selkeää ja siltä pohjalta olen etsinyt omaa juttuani. Mietin aluksi toimittajan uraa tai töitä jossakin järjestössä. Kuitenkin kun pohdin omaa motivaatiota, niin itselleni on ollut tärkeää päästä edistämään Suomen etua ja kertomaan Suomen tarinaa. Olen usein voinut maailmalla asuessani olla ylpeä suomalaisuudesta.

Ajatus KAVAKU:sta alkoi kypsymään vasta harkassa, mutta en halunnut laittaa kaikkea yhden kortin varaan, eikä kurssi ollut ainoa vaihtoehtoni. Ajatus kypsyi laittaessani hakemuksen liikkeelle ja haun edetessä kirkastui, että tämä on se, mitä haluan tehdä.

Kaisa: Hmm… Mä joskus lukiossa kässäsin, että on olemassa ulkoministeriö ja siellä diplomaattiura yhdessä tapahtumassa, jossa oli UM:n virkahenkilöitä. Silloin kiinnostuin ekan kerran ajatuksesta, että olisin diplomaatti. Olen kanssa kasvanut osittain ulkomailla, ja näin kansainvälisyys on tuntunut luontevalta.

Hain valtsikaan siksi, että ajatus diplomaattiurasta kiinnosti, mutta opintojen alku-

puolella kiinnostus hetkellisesti katosi. Muistan, kuinka olin fuksiaisissa Kuppalan pihalla ja säikähdin sitä, kuinka moni KAVAKU:lle halusi. Meitä oli 43 ja ehkä 30 halusi kurssille. Olin ihan että ‘’ei vittu, tällaistako tää on?’’. Aloin järkeilemään, että pystyn moniin muihinkin asioihin, sillä työllistyminen diplomaattiuralle vaikutti epävarmalta.

Ehkä kolmantena vuonna kandia työstäessäni ajattelin, että ei uralla ole kyse ainoastaan siitä, että kuinka varmaa työllistyminen on, vaan myös siitä, että toteuttaa omaa intohimoaan. Se on tärkeämpää kuin varma työ. Olin sattumalta Kelalla töissä samalla, ja se saattoi vaikuttaa oivallukseeni. Se homma ei ollut mua varten, vaan halusin tehdä jotakin kansainvälistä. Mielekkäin väylä minulle oli tämä. Jos KAVAKU ei olisi napannut, niin nykyään on EU-uraa, YK-uraa ja yksityisen sektorin KV-uraa. Armollista on se, että vaihtoehtoihin orientoituminen on samanlaista. Kokemusta kannattaa siis hankkia monipuolisesti.

Millainen hakuprosessi on konkreettisesti?

Kaisa: Prosessin kesto ja aloitus voi vaihdella vuodesta riippuen. Meillä oli huhtikuusta joulukuuhun, ja 9–10kk on prosessille normaali kesto. Vaiheita on neljä: ensin paperihaku, sitten

aineistokoe ja alkuhaastattelu, kolmantena kielikokeet, soveltuvuusarviointi ja ulkoministeriön haastattelu ja viimeisenä vielä paneelihaastattelu.

Emma: Ihan ensimmäinen vaihe oli yllättävän raskas, sillä kaikesta hakemuksessa mainitusta piti toimittaa todistus liitteenä. Paperihaku osui keväälle ja sitä seurasi kesäloma, jonka aikana ehti valmistautua seuraaviin vaiheisiin.

Mitä haastattelussa kysytään?

Emma: Ihan ensimmäisessä haastattelussa kysytään työhaastattelulle tyypillisiä kysymyksiä, esimerkiksi omasta motivaatiosta. On hyvä muistaa, että yleisuralle ei haeta pelkästään ulkopolitiikan superasiantuntijoita, vaan sille soveltuvia tyyppejä. Tärkeintä on tuoda henkilökohtaisia ominaisuuksia esiin. Hakuilmoituksesta löytyy selkeästi haetut ominaisuudet.

Myöhempiin haastatteluihin kannattaa valmistautua seuraamalla ajankohtaisia asioita: itse esimerkiksi huomasin, että presidentti Stubb oli valtiovierailulla Kiinassa loppuhaastattelupäivänäni ja tämä tuli esiin myös haastattelussa.

Kaisa: Loppupaneelissa ainakin puolet oli KV-suhteiden substanssia. Substanssikyssäreihin löytyi vastaus ulko- ja turval-

lisuuspoliittisesta selonteosta, ja tähän tutustuinkin huolella. Kannattaa myös varautua yllättäviin kysymyksiin, sillä näillä testataan, että kuinka hakija reagoi. Lisäksi kannattaa valmistautua ruotsinkielisiin kysymyksiin.

Emma: Varsinaisia “curveballeja” ei tullut, mutta kyssärit olivat monipuolisia. Ensin kysytään omasta motivaatiosta, sitten jotain esimerkiksi Kiinasta, seuraavaksi Intiasta tai sitten Lähi-Idän tilanteesta. Nämä vaihtelevat vuosittain painotuksista riippuen. Haastattelu oli mielenkiintoinen sekoitus kysymyksiä, joilla testataan sekä henkilökohtaisia vahvuuksia että substanssiosaamista.

Kaisa: Voi olla myös joitakin laatikon ulkopuolisia kysymyksiä. Voidaan esimerkiksi kysyä, että mitä kirjasuosituksia sinulla on? Tai vaihtoehtoisesti, että mikä on Suomen historian merkittävin hetki?

Emma: Olin jopa itseasiassa varautunut myymään kynän kliseen mukaisesti, sillä tänä vuonna korostettiin kaupan merkitystä Suomen diplomatiassa.

Mikä oli rankin osuus hakuprosessissa?

Kaisa: Kolmosvaihe ehdottomasti. Siinä tulee kolme asiaa:

kielikokeet, soveltuvuusarviointi ja ulkoministeriön haastattelu. Testataan kaksi vierasta kieltä kriteerien mukaisesti. Valmistautuminen on luonnollisesti näihin hankalaa.

Soveltuvuusarviointiin kuuluu ennakkotehtävät, joihin meni 5–6 tuntia. Lisäksi arviointiin kuului psykologin haastattelu ja ryhmätehtävä. Lisäksi oli ulkoministeriön oma haastattelu. Kuukauden aikana kolmosvaiheen eri haastatteluihin, kokeisiin ja arviointeihin meni aktiivisesti 15–16 tuntia aikaa – ja tähän vielä oma opiskelu päälle. Työn ohella prosessi oli aika tuhti paketti. 3. vaiheen jälkeen tuli fiilis, että ymmärsi, miksi monet luovuttavat muutaman hakukerran jälkeen. Emotionaalisesti voi olla tosi vaikeaa, jos joutuu pettymään.

Emma: Hyvin sanottu. Psykologisia testejä suositellaan tekemään virkeänä, mutta töiden ja harrastusten ohella voi olla hankala löytää optimaalista aikaa. Raskain oli minusta aineistokokeen vaihe. Katsoin ympärilleni, siellä oli Kaisa ja muita tuttuja. Tiesin, että ympärillä oli rutkasti skarppeja tyyppejä ja “kilpailijat” olivat hyviä. Kokeen jälkeen tuli olo, että teki mieli käpertyä sohvan pohjalle. Moniin vastauksiin tuli mieleen jälkiviisaita vastauksia odotusvaiheen aikana, mikä oli raastavaa.

Kaisa: Omalla kohdalla kuumotus alkoi kunnolla vasta 3. vaiheessa, johon pääsi n. 80 ihmistä. Jokaisella, joka sinne asti pääsi, oli todella kova tausta ja mietin, että tästä joukosta on tosi vaikea kyllä pudottaa enää ketään.

Kävin esimerkiksi kahden kielikokeen välissä erään noin 40-vuotiaan hakijan kanssa lounaalla, ja hänellä oli takana jo 15 vuotta uraa kansainvälisen kaupan parissa. Silti hän tiedosti, että tämä on vain työnhakua, eikä takuita ole. Ulkoministeriö on hyvin vaikeasti ennakoitavissa oleva työnantaja.

Millaisilla taidoilla hakuprosessissa pärjää?

Kaisa: Oma lähestymistapani oli se, että opiskelin tosi paljon. Halusin olla kaikkeen valmistautunut. Toki tärkeää oli myös se, että opettelee sanottamaan hyvin osaamisensa, motivaationsa, taustansa ja sen, mitä haluaa saavuttaa.

Ei kannata aliarvioida mitään haun vaihetta. Luulona voi olla vaikka se, että soveltuvuusarvio on vain jokin psykopaattitesti, mutta näin ei todellakaan ollut — siellä oikeasti seulottiin ihmisiä. Voit olla todella fiksu ja hyvä tekijä, mutta psykologi ei siltikään pidä sinua soveltuvana diplomaatiksi.

Emma: Ajattelen myös, että hakuvaiheessa suurin työ on jo tehty. Olet jo tehnyt opiskelijavaihdot, kielten opiskelut ynnä muut. Vaikka näennäisesti hain “sattumalta”, niin oikeasti minäkin olin kerryttänyt soveltuvaa kokemusta paljon.

Selonteot kannattaa lukea huolella ja seurata niiden valossa ajankohtaisia tapahtumia. Kielten treenaaminen ei ole myöskään huono idea, kannattaa esimerkiksi lukea uutisia ja kuunnella podcasteja testattavalla kielellä.

Olin itse epävarmin ruotsista, joten kävin työväenopiston ‘Diskutera på svenska’-tunneilla Helsingissä. Vaikka psykologi-

sissa testeissä testataan hakijan ominaisuuksia, niihinkin voi oikeasti valmistautua niin, että ottaa selvää sisällöistä ja harjoittelee loogista päättelykykyä. Sitten itse testeissä voi olla rennommin.

Mitä koette, että pitää erityisesti ottaa huomioon, kun edustaa Suomea maailmalla?

Emma: Hankala kysymys. Olen ajatellut tätä niin, että Suomen ulkopolitiikalla on monia hienoja arvoja, joita myös arvopohjainen realismi korostaa. Suomen on oltava luotettava kumppani ja kuunneltava muita maita — globaalissa etelässä ongelmat ovat esimerkiksi hyvin erilaisia. Suomi voi olla KV-areenalla kokoaan suurempi tekijä.

Kaisa: Olen samaa mieltä. Ollaan lisäksi pieni maa, jonka kannattaa kuulua tiiviisti sääntöperustaiseen kansainväliseen järjestelmään ja osallistua Naton ja EU:n toimintaan aktiivisesti. Olen myös ylpeä siitä, että saan edustaa Suomea.

Aiemmin mainittiin, että epäkonventionaaliset taidot ovat hyödyksi. Mitä tällaisia epäkonventionaalisia taitoja teillä on?

Emma: Taitoni on se, että olen savolainen. Olemme leppoisia, Savosta tulee välittömyys ja sy-

dämellisyys. Hakuilmoituksessa korostuivat sosiaaliset taidot ja näin nämä olivat hyödyksi.

Kaisa: Olen kunnianhimoinen ja omistautunut. Tykkään tehdä hommat kunnolla, ja tämä näkyi hauissa. Tulin tilanteisiin itsevarmana ja valmistautuneena. Psykologisessa arviossani luki myös, että osaan argumentoida hyvin ja vaikuttaa epäsuorasti hyödyntämällä taitavaa viestintää.

Huhujen mukaan kurssiin kuuluu cocktailosio, jossa marssitaan Alkoon ja jonka jälkeen opetellaan tekemään ja maistelemaan seurapiirijuomia. Pitääkö diplomatiaa valmistau-

tua vielä tekemään pienessä maistissa?

Emma: Olen ainakin hyvä cocktailien maailmassa, sillä olen tehnyt tarjoilijan hommia. Kutsuilla tulee kaikenlaisia ihmisiä vastaan ja korvat kannattaa pitää höröllä.

Kaisa: Tämä mietityttää itseäni, sillä en käytä alkoholia miltei koskaan. Erilaisissa kissanristiäisissä olen joskus hukannut tarkoituksella skumppalasin niin, ettei kukaan ole tajunnut, ja tämä on hyvä taktiikka. Puolisolta olen oppinut sen, että hyvällä viskillä pääsee yleensä pitkälle.

Onko teillä jotakin asemapaikkaa, johon toivoisitte C-osassa pääsevänne pakolliseen työharjoitteluun?

Kaisa: Olen jokaisessa haun vaiheessa kertonut olevani avoin kaikelle. En halua liikaa miettiä, että mihin lähden ja kaikki käy. Emma: Sanoin hauissa, että jos saisin valita niin menisin Baltian maihin tai Puolaan sillä perusteella, että pääsisin työskentelemään aiheiden parissa, joista minulla ei vielä ole kokemusta. Ja tottakai New York — se varmaan kiinnostaa lähes kaikkia.

Minkä vinkin antaisit valtiskalaiselle, jolla on kiikarissa KAVAKU tulevaisuudessa?

Emma: Mun vinkki on se, että opiskele sitä, mistä olet oikeasti kiinnostunut. Opiskelin itse esimerkiksi Lattareissa, mikä auttoi työnhaussa mielekkäisiin paikkoihin myöhemmin.

Kaisa: Pyri mahdollisimman paljon kansainvälisyyteen. Huolehdi, että on KV-kokemusta ja mielellään KV-työkokemusta. Lisäksi ylläpidä hyvää kielitaitoa. Kannattaa myös asua siinä maassa, jonka kieltä opiskelet. Jossen olisi asunut Pariisissa ja Brysselissä, niin kielikokeet olisivat olleet paljon hankalampia.

Emma: Vielä viimeisenä vinkkinä se, että ei kannata välttämättä koittaa taktikoida esimerkiksi kielen kanssa, mitä alkaa opiskelemaan. Kielitaito ja vaatimukset vaihtelevat vuosittain ja tarjontaa voi ollakin paljon juuri sinun kielestäsi. Opiskele sitä, mistä tykkäät, ja ainakin olet opiskellut jotakin, josta on hyötyä muuallakin.

Sana elää

TEKSTI & KUVAT: ALIISA PELTONIEMI

Kurssikirjat ovat täynnä merkkejä muista opiskelijoista: hiirenkorville taittuneita sivuja, kirjavia alleviivauksia ja merkintöjä marginaaleissa. Merkinnät voivat olla reaktioita tekstiin, täydennyksiä ja omia muistiinpanoja. Kenelle merkinnät on tarkoitettu? Onko niiden tekeminen yhteisen omaisuuden tuhoamista vai tapa jakaa ajatuksia? Kuvasarja kohdistaa katseen marginaaliin.

Lukeminen on tekstin haltuun ottamista. Lukemastaan kirjoittaminen on ajattelua, tekstin kesyttämistä. Kiinnostavien kohtien korostaminen, huomioiden tai ajatusten ylös kirjoittaminen helpottaa tekstiin uppoutumista ja voi syventää oppimista.

Kirjaston kirjoihin omia merkintöjä ei kuitenkaan saa tehdä. Kirjojen tulisi säilyä vuosia edes tyydyttävässä kunnossa lukijalta toiselle. Silti monet

kirjat ovat täynnä ajan patinaa: hiirenkorville taittuneita sivuja, kirjavia alleviivauksia ja merkintöjä marginaaleissa. Johtolankoja aikaisemmista lukijoista. Kävin läpi Kaisa-talon kirjaston kurssikirjat-alueen kirjoja niihin tehdyt merkinnät mielessäni. Oletan, että niitä käytetään tai on joskus käytetty jonkin kurssin materiaalina tai muuten opetustarkoituksessa. Halusin selvittää, millaisia merkintöjä kirjoista löytyy.

Kiinnostuin marginaaliteksteistä ensimmäisen kerran, kun luimme opiskelukavereiden kanssa innokkaina fukseina tieteenalamme erästä klassikkoa. Teksti oli vanhahtavaa, paikoin seksististä ja rasistista. Jaoimme kuvia räikeimmistä kohdista Whatsappissa, kuviin reagoimme emojeilla. Tekstiin oli reagoitu myös kirjan sivuilla: tsiisus, hyi, hehe. Useampi lukija oli kiinnittänyt samaan kohtaan huomiota ja jättänyt kommenttinsa. Reaktiot

keräävät rinnalleen muitakin samanmielisiä. On helpompi tarttua johonkin, jonka toinen on jo aloittanut. Saman huomaa myös alleviivauksista: kun joku on jo tehnyt korostuksia, on kynnys muilla pienempi.

Merkinnät vaihtelevat. Osa muistiinpanoista on vaikeasti avautuvia, selvästi vain kirjoittajalle itselleen järkeenkäyviä. Yksi on vallannut kirjan viimeiset sivut omille muistiinpanoilleen, toinen on kirjoittanut latinankieliset käännökset valittujen sanojen päälle.

Jotkut kommentoivat ja kritisoivat kirjan sisältöä. Anonyymeiksi jäävät kirjoittajat ilmaisevat vahvojakin mielipitei-

tä. Eräs lukija julistaa lukemansa tekstin ”pseudotieteelliseksi soopaksi”. Joku kaipaa lukemaansa moninaisempia näkökulmia, intersektionaalisempaa otetta. Onko kyseessä lukuohje muille, oma purkautuminen vai palaute kirjailijalle? Teksti ei voi puolustautua, selittää itseään.

Tarkistaakohan kukaan kommentoija ikinä onko joku vastannut hänen kirjoitukseensa? Merkintöjen tekijöiden täytyy tietää, että kirjoitukset eivät jää vain itselle. Kirjaston kirjat on tehty jaettaviksi.

Olen huomannut, että jo muiden alleviivaukset ohjaavat omaa lukemistani. Mietin alleviivauksen kohdalla miksi

tämä pätkä piti korostaa? Onko juuri tässä jotain oleellista, mitä en itse ymmärrä? Toisen lukijan huomiot ehkä ärsyttävät, ehkä avaavat tekstistä uusia näkökulmia, ehkä vievät ajatuksia sivuraiteille.

Julkaistussa muodossa oleva sana on marginaaliin kirjoitettua kommenttia painavampaa. Silti merkinnät erottuvat ja jäävät mieleen. Kuka tämän on kirjoittanut ja miksi? Olenko hänen kanssaan samaa mieltä? Pitäisikö meidän olla samaa mieltä, yhteisenä rintamana kirjoittajaa vastaan? Olemmehan opiskelijoina tavallaan samassa asemassa. Kurssikirjojen laina-aika on kaksi viikkoa, joten

kirjat usein kiertävät kurssin aikana lukijalta toiselle. Tapahtuuko osa kommentoinnista jonkin kurssin sisällä? Viittaako kukaan marginaaliteksteihin luentosaleissa?

Onko marginaaleihin kirjoittelu akateeminen versio vessan seinästä? Paikka, jossa ihmiset jakavat ajatuksia vailla tietoa siitä, kuka viestin vastaanottaa? Paikka, jossa ajallinen etäisyys toisiin ei vähennä viestinvaihdon intiimiyttä? Viesti alkaa elää omaa elämäänsä, eikä kirjoittajan henkilöllisyydellä ole merkitystä.

”Merkinnät erottuvat ja jäävät mieleen. Kuka tämän on kirjoittanut ja miksi?”

Suuri osa kurssikirjallisuudesta on siirtynyt sähköiseen muotoon. PDF:n tai E-kirjaan, jota luetaan omalla laitteella. Sivut ovat koskemattomia, puhtaita ja suoria. Muistiinpanot ja kommentit jäävät vain lukijan itsensä nähtäville. Vessan seinä on hiljentynyt.

KANNUT KAAKKOON

Tervehdys kaikille Kannunvalajille ja kannunmielisille! On iloni kertoa teille, että uusi hallitus on saanut toimintansa käyntiin ja intoa täynnä. Kannunvalajilla on tänä vuonna 80. juhlavuosi, ja näiden vuosikymmenten aikana luotuja perinteitä myös nykyinen hallitus haluaa vaalia ja kehittää. On kunnia saada jatkaa tätä luottamuksellista tehtävää pitkässä opiskelija-aktiivien ketjussa.

Luottamus ei ole tänä päivänä itsestäänselvyys. Luottamuksemme päätöksentekijöitä kohtaan on vaarassa rapistua, kun valta keskittyy yhä harvempien käsiin. Opiskelijat ja nuoret ovat olleet kaikkina aikoina tärkeimpiä yhteiskuntakriitikoita. Daavidin taistelu Goljatia vastaan saattaa kuitenkin ajoittain tuntua turhauttavalta ja merkityksettömältä. Kannunvalajat edustaa kaikkien valtsikan opiskelijoiden yhteisiä asioita ja pyrkii tarjoamaan alustan vaikuttaa. Ennen kaikkea Kannu haluaa luoda merkityksellisyyttä jokaisen valtsikalaisen opiskeluarkeen.

Kannunvalajien keskeiset teemat tällä hallituskaudella ovat avoimuus, yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus. Kuppalassa kuulee usein kysyttävän: ”Miksei Kannu tee mitään?” Ongelma tuskin on tekemättömyydessä, vaan ennemmin toiminnan etäisyydessä. Yhteisöllisemmän Kannun luomiseksi kehitämme toimintamme avoimuutta.

Kannunvalajien tavoitteena on myös yhdenvertaisemman yliopiston luominen. Yhdenvertaisuus on edunvalvontakysymys. Kan-

nunvalajat toimii tärkeimpänä vaikuttamisväylänä opiskelijoiden ja tiedekunnan välillä. Haluamme tulevaisuudessa pitää tästä kiinni ja tehdä kaikkien opiskelijoiden näkemykset kuulluksi opetusta koskevissa päätöksissä. Tänä vuonna panostamme etenkin kansainvälisten opiskelijoiden edunvalvontaan.

Hallitustyö on kokoustamisen lisäksi upeiden tapahtumien järjestämistä jäsenistölle. Kannunvalajien tapahtumat ovat mahdollisuus rentoutua hektisessä opiskeluarjessa. Valtsikan laaja ja aktiivinen järjestökenttä tarjoaa kaikille mahdollisuuden löytää itseä kiinnostavia ihmisiä ja tapahtumia. Yhdessä luomme kaikille tutun ja turvallisen valtsikayhteisön.

Kannun toiminnalla ei olisikaan merkitystä ilman teitä, upeaa jäsenistöämme. Kannunvalajien hallitus ei ole mikä tahansa toimija, vaan se edustaa yli 3000 opiskelijaa. Haluamme ottaa jäsenistömme tarpeet ja edut huomioon päätöksissämme.

Toivon, että tuleva kevät sisältää iloisia ja merkityksellisiä hetkiä maailman tapahtumista huolimatta. Ei unohdeta pysähtyä nauttimaan niistä.

Iloa ja valoa alkavaan kevääseen!

Miska Hirvonen Puheenjohtaja Kannunvalajat ry

Tulevaisuus on Elossa.

Olemme Elo, suuri suomalainen työeläkevakuuttaja. Huolehdimme, että asiakkaamme saavat ansaitsemansa eläkkeet. Rakennamme inhimillistä työelämää ja teemme työtä nuorten tulevaisuuden ja työelämätaitojen eteen. Meille on tärkeää, että voimme tarjota nuorille ensimmäisiä kosketuksia työelämään ja auttaa heitä kehittymään heidän omilla urapoluilla.

Katso lisää elo.fi

Tiesitkö?

koulutusta

työssä jo valmistuessaan.

pidämme huolta valtsikalaisista kaikissa työuran eri vaiheissa.

TULE MUKAAN TUTKAIMEEN

Haluatko kehittyä kirjoittajana? Onko sinulla aihe, ajatus tai argumentti, jonka haluat pukea sanoiksi? Innostaako kuvajournalismi tai visuaalinen ilmaisu?

Tutkain etsii jatkuvasti uusia kirjoittajia, kuvaajia ja kuvittajia. Olit sitten fuksi tai jo ännännellä vuodellasi, tervetuloa!

Paras tapa hypätä mukaan on tulla toimituskokoukseen, joita järjestetään neljästi vuodessa. Tiedon tulevasta kokouksesta löydät Tutkaimen somesta, nettisivuilta tai ottamalla yhteyttä päätoimitukseen. Vaikka kokous olisi jo mennyt, kysy rohkeasti lisää tai tarjoa juttuideaasi osoitteeseen tutkainlehti@gmail. com.

Neljästi vuodessa painettuna ja verkossa ilmestyvä Tutkain on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden* toimittama lehti. Tutkain on ilmestynyt vuodesta 1964.

Tutkainta julkaisee Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö Kannunvalajat ry. Lehden journalistinen linja on riippumaton järjestöstä. Tutkain on puoluepoliittisesti sitoutumaton julkaisu.

Tutkaimen päätoimittaja valitaan Kannunvalajien vaalikokouksessa loppuvuodesta. Samalla voidaan valita myös lehden AD ja viestintävastaava.

*Julkaisemme toisinaan myös tiedekuntamme ulkopuolisten tekijöiden töitä. Älä epäröi tarjota ideaasi!