Suomesta maailmalle
Kumppanimme, joka on suuntautunut vientiin
Veneala paahtaa nyt urku auki Veneala on saanut nauttia huikeasta kasvusta koko korona-ajan. Yksi alan menestystarinoista on suomalainen Finnmaster. Se erottuu joukosta sekä muotoilullaan että markkinoinnillaan.
K
un korona keskeytti Tukholman venemessut maaliskuussa 2020, hyvässä nousukiidossa ollut ala säikähti. Tässäkö tämä nyt oli? Pian selvisi, että asia olisi juurikin päinvastoin: korona aikaansai ennenäkemättömän veneilybuumin. – Siitä asti on menty urku auki, naurahtaa Finnmaster Boats Oy:n myyntijohtaja Henri Nurminen. Veneala on kasvanut Suomessa koronavuosina 20 prosenttia per vuosi. Vastaavaa kasvua ei ole alalla nähty koskaan aiemmin.
S
uomalainen Finnmaster on yksi Suomen suurimmista ja nopeimmin kasvavista venevalmistajista. Terra Patris -monialakonserniin kuuluva Finnmaster on perheyhtiö, jonka juuret ovat veneenrakennusperinteestään tunnetulla Pohjanmaalla. Yrityksen palveluksessa on veneenrakentajia,
16
1/2022
jotka harjoittavat ammattia jo kolmannessa polvessa. – Pohjanmaalla vesistöt ovat kivikkoisia ja haastavia, ja Suomen kesässä on aina tuulta, sadetta, joskus räntääkin. Veneistä täytyy siis tehdä napsun verran vahvempia, Nurminen selittää. Se on yksi selitys Finnmasterveneiden suosioon, toinen on muotoilu. – Muotoilussa luotamme skandinaavisuuteen: selkeään, linjakkaaseen muotoiluun, joka miellyttää monen silmää. Finnmaster valmistaa 5,5–12 metrin pituisia lasikuitu- ja alumiiniveneitä kolmella tuotemerkillään: Finnmaster, Husky ja Grandezza. Yhtiön tehtaat sijaitsevat Kokkolassa, Kalajoella ja Sammatissa, ja työntekijöitä on noin 200. Tuotannosta suuri osa menee vientiin, ja brändi onkin ollut muualla Skandinaviassa pitkään tunnetumpi kuin Suomessa.
– Pohjoismaat ovat olleet tähän asti meille päämarkkina-alue, mutta nyt painopiste on siirtymässä yhä enemmän muualle Eurooppaan.
T
oimiva markkinointi, uskallus ja erottautuminen ovat tänä päivänä tärkeitä asioita. – Tämä on melko perinteinen ja joskus konservatiivinenkin ala, mutta me olemme halunneet tehdä asioita eri tavalla. Perinteisen printtimainonnan sijaan tai sen lisäksi olemme panostaneet paljon digitaalisiin palveluihin. Markkinoinnissamme ei näy kuvia auringonlaskuista, vaan olemme satsanneet vaikuttaja- ja sisältömarkkinointiin. Suomessa Finnmasterin yhteistyökumppaneina on nähty esimerkiksi Elastinen ja Mikko Kuustonen, muissa Pohjoismaissa paikallisia, brändin imagoon sopivia henkilöitä. Nurminen näkee, että onnistuneen vaikuttajamarkkinoinnin edellytys on juuri se,
››