1 minute read

Jatkuvan kehittämisen ote

Elvak Oy on vuonna 2009 perustettu LVIAS-suunnitteluun sekä automaatio- ja turvaurakointiin erikoistunut kasvuyritys. Toimipisteet sijaitsevat Kempeleessä, Vantaalla ja Haapavedellä.

Elvakin bisnesidea on olla talotekniikan edelläkävijä tuomalla lisäarvoa kiinteistön koko elinkaareen.

Advertisement

Kohti uutta tasoa

Elvakin ja Kasvupolkujen yhteistyötä on tehty kaksi vuotta, jonka aikana yrityksen kehittäminen on viety seuraavalle tasolle. Tämä on tarkoittanut muun muassa johtoryhmän ja hallitustyön eriyttämistä.

– Ei me itse hoksattu nousta omalta jakkaralta ja katsoa sivusta kehitystä, toimitusjohtaja Timo Lehto kertoo.

Kuusi kertaa vuodessa Kasvupolkujen Samuli istuu hallituksen kokouksessa. Operatiivisesta johtamisesta on päästy näin strategiseen johtamiseen. Samalla saadaan opasta operatiiviseen toimintaan.

– Yhteistyöskentely on parantunut myös omaa henkilökohtaista johtamisosaamista, tunnustaa Lehto.

Maltillinen kasvu

– Kasvu ja kehitys ei tapahdu millään taikanapsautuksella. Omat kuukausittaiset tiimipalaverit ja seurannat varmistavat sen, että hallituksessa linjatut seurattavat asiat saadaan myös arjessa toimiviksi, Lehto huomauttaa.

Arjen toimivuudelle ja linjojen seuraamiselle oli todellinen tarve, sillä haasteiden jälkeen oli tärkeää saada kehitys oikeaan suuntaan.

– Vuonna 2019 sukelsimme, koska kasvu oli ollut liian nopeaa kapeaan asiakassegmenttiin. Syyskuussa päättyneellä tilikaudella teimme 5,9 miljoonan liikevaihdon. Tavoittee- na on säilyttää tämä taso, mutta parantaa kannattavuutta. Viiden vuoden tavoite on kasvaa maltillisesti kahdeksan miljoonan euron liikevaihtoon, Lehto kiteyttää kehityksen suuntia.

Care-toiminta keskiöön

Yhteistyön aikana Elvak on valinnut kolme kärkihanketta, johon jatkossa keskitytään. Erityisesti panostukset painottuvat Care-liiketoimintaan.

– Ennakoimme, että 80 prosenttia kiinteistöjen vikailmoituksista voidaan ratkaista jatkossa etänä, ennakoi Lehto.

Care-järjestelmä antaa selkeän raportin olosuhteista ja kulutuksesta. Keskitetty etähallinta mahdollistaa hetkessä esimerkiksi lämpötilan laskun asteella. SaaS-pilvessä toimivaan palveluun on helppo lisätä uusia kohteita ilman lisähenkilörekrytointia.

– Tavoitteena on kasvattaa Care-bisnestä kymmenen prosenttia vuodessa siten että viidessä vuodessa liiketoimintasektorista tulee riittävä kahden miljoonan tukijalka, summaa Lehto tulevaisuuden tavoitteita.

Voimavaramme on ihmisissä. Sieltä

This article is from: