
2 minute read
Julkisivun takana kasvuhalua ja -kykyä
Reisjärveläinen Steel-Prisma-Metallit Oy valmistaa ja asentaa asiakasräätälöidyt ja näyttävät lasijulkisivut, alumiiniovet ja -ikkunat, lasipalo-ovet sekä savunpoistoikkunat ja -luukut. Yli 30 vuodessa pajasta on kasvettu tehtaaksi. Perheyrityksessä tehtiin onnistunut sukupolvenvaihdos vuonna 2020.
Yhteistyötä usealla tasolla
Advertisement
– Alussa ei tehty mitään suunnitelmia, paiskittiin vain töitä niin kuin yrittäjät tekee, kuvailee toiminnan kaarta yrityksen perustaja Jari Kivioja
– Isäukko teki linjaukset yhteistyölle Kasvupolkujen kanssa vuonna 2013. Aluksi laitettiin toiminnan mittarointi kuntoon. Kahden miljoonan liikevaihdosta on kasvettu nyt seitsemään miljoonaan yhteistyön aikana, täydentää nykyinen toimitusjohtaja Joonas Kivioja
Yhteensopivat kemiat ja luottamus ovat tärkeä osa yhteistyön onnistumista. Ja onnistunut yhteistyö mahdollistaa kasvun ja kehityksen.
– Ei me olisi lähdetty yksin tällaiseen kasvuun ilman ulkopuolisen tsemppausta ja coachausta. Kemiat on pelannut ja vuosien varrella on käytetty useampaa Kasvupolkujen eri alan asiantuntijaa. Yhteistyössä uskallamme katsoa ja kokeilla asioita myös boksin ulkopuolelta, Kiviojat myöntävät.
Yhteistyön konkreettiset hyödyt ovat kiistattomat.
– Johtoryhmä ja hallitustyöskentelyssä saamme Kasvupoluilta ulkopuolisen ammattilaisen kerran kuussa kokoukseen, konkretisoi Joonas Kivioja.
– Oikarisen Maurin kanssa mietittiin hallin suunnittelu alusta loppuun, että tulisi mahdollisimman vähän hukkakävelyä ja -pätkiä. Saamme Kasvupoluilta tukea myös ERP-prosessissa, Jari Kivioja lisää.
Asiakaskunta on keskittynyt ostoskeskuksiin, marketteihin ja liikekiinteistöihin. Ympäri Suomea löytyy silti yhä kerrostalo- hoiva- ja päiväkotikohteita, joiden julkisivulasitusten takana on yrityksen ovi- ja ikkunaratkaisut. Myynti onkin laajentunut Pirkanmaalle ja pääkaupunkiseudulle.
Sujuva vastuunvaihto
Kasvupolkujen Samuli Vanhala toimi projektipäällikkönä ja organisoi sukupolvenvaihdoksen tyylikkäästi. Hän suunnitteli yhtiön rakenteet, haki kumppanien kanssa verottajan ennakkoratkaisut, neuvotteli rahoitukset ja valmensi su- kupolvenvaihdokseen. Uusien omistajien vastuut on jaettu asennuksesta suunnitteluun ja hallinnosta kasvuajatteluun.
Operatiivisesta vastuusta väistynyt isä-Kivioja vinkkaa, että sukupolvenvaihdos kannattaa aloittaa ajoissa.
– Ei multa ole avaimia otettu pois. Käyn laskemassa pojille yhä vielä projekteja. Sen lisäksi mulla on oma pieni sijoitusfirma, Kivioja kertoo tyytyväisenä.
Kasvupolut on tuonut osaamisellaan toimintaan ammattimaisuutta, suunnitelmallisuutta sekä uusia työskentelytapoja.
– Yhden miehen pajavisiosta on kasvettu nelisenkymmentä henkeä työllistäväksi tehtaaksi, Jari Kivioja taustoittaa kasvukaarta.
Ulkopuolisen näkemys on laajentanut ymmärrystä bisnekseen ja markkinanäkymiin. Yrittäjä saattaa edetä välillä kuin ravihevonen. Sivuille ei juuri vilkuilla.
– Olemme saaneet kasvuun tukevan selkänojan ja rohkaisun, Joonas Kivioja täydentää.
Tiikerinloikkien sijaan katse tulevaisuudessa tuottavuuteen
– Ei me olla tiikerinloikkia tavoiteltu, kasvamme nöyrän nälkäisesti. Mieluummin tuplaamme tuloksen kuin liikevaihdon. Markkinaosuutta voi kasvattaa, mutta se kannattaa tehdä fiksusti, Joonas Kivioja kuvailee.
Steel-Prisma-Metallit Oy on saanut 30 vuodessa nimeä ja mainetta. Tarjouspyyntöjä tulee enemmän kuin niitä ehditään laskea. Kun hinta on kohdillaan, ovat avainasiakkaat tyytyväisiä hinta-laatu-suhteeseen.
– Läpimenoajat lyhenee, joten toiminnan tulee olla tehokasta ja sujuvaa, Jari-isä toteaa.
– Tämä ala on käsityövaltaista. Meillä on edelleen omat miehet, jotka asentavat ovet ja ikkunat. Olemme saaneet huipputekijöitä henkilöstöön. Yhteishenki on hyvä. Ulkoista rekrytointia tarvitsee tehdä melko vähän, Kiviojat täydentävät.
Kasvua tuli 15 prosenttia viime vuodesta. Sillä tahdilla halutaan jatkaa. Tosin kenelläkään ei ole kristallipalloa tässä sumuisassa maailmanmarkkinatilanteessa vaikkapa alumiinin ja lasin raaka-ainehinnoitteluun. Tilauskirja on täynnä vähintään puoli vuotta ja suurten asiakkaiden miljoonakaupoissa täytyy nyt vain tarkasti löytyä sopivimmat indeksien sidonnaisuudet.
Kasvuvalmentajat
SAMULI VANHALA
Tässä yhtiössä on melkein käsinkosketeltavissa konkreettisesti omistajien vahva sitoutuminen ammattimaiseen liikkeenjohtoon.
MIIKA LUUKKONEN
Menestyvä perheyhtiö, jossa asiakaspalvelun merkitys on ymmärretty syvällisesti. Yhdessä tekeminen ja onnistuminen on kaiken keskiössä.
AIMO SAVUKOSKI
Näkemys, johtaminen, laatu ja tuottava kasvu vaativat kärsivällisyyttä ja vastuukykyä sukupolvelta toiselle.
2013-2022
+282%
577%
+10