
2 minute read
Vetovoimaa metsäalalle – koulutukseen hakeutumisen motivaatiotekijät tutkitaan
Vetovoimaa metsäalalle –
koulutukseen hakeutumisen motivaatiotekijät tutkitaan SIRPA KÄRKKÄINEN, SMY, EILA LAUTANEN, TTS, MARI NIEMINEN, TREDU, HENNA KYHÄ, TAMK
VILMA ISSAKAINEN, SMY
Nuorten metsäbarometrin tulosten mukaan metsäala tarvitsee lisää tunnettavuutta: jos alaa ei tunneta, ei sinne hakeuduta. Erityisesti metsäkonealalla on pula osaavista tekijöistä, sillä metsäkoneenkuljettajan ammatti on vaativa. Vuosittain metsäkoneenkuljettajaksi valmistuu yhteensä noin 450 uutta ammattilaista, mikä määrällisesti vastaa työvoiman tarvetta, mutta heistä vain hieman yli puolet työllistyy alalle.
Vaativa ammatti tarvitsee soveltuvia ja motivoituneita opiskelijoita TTS:n metsäalan koulutuksen tuloksellisuustutkimuksista on todettavissa, että metsäkonealalle tulee houkutella enemmän työhön soveltuvia ja motivoituneita opiskelijoita. Vetovoiman lisäämiseksi tarvitaan kohdennettua tiedotusta monipuolisesta, vaativasta ja antoisasta ammatista. Työ on itsenäistä, mutta ei yksinäistä. Sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi työssä vaaditaan motorisia taitoja ja nopeaa päätöksentekokykyä.
Metsäkoneenkuljettajakoulutus on kustannuksiltaan toiseksi kallein koulutusala heti lentäjäkoulutuksen jälkeen. Tuloksekas oppiminen edellyttää paljon ko
Kuvio 1. Esisijainen syy hakeutua metsäalan koulutukseen Tredussa vuonna 2019; hlöä. N=83.

neenkäyttötunteja ja ajoa on päästävä harjoittelemaan riittävästi turvallisessa oppilaitosympäristössä: mielekäs oppiminen kiinnittää alalle. Metsäkonekouluilla on oltava riittävästi sekä ajanmukaista konekalustoa että osaavaa opetushenkilöstöä.
Metsäkoneenkuljettaja tekee työvuorossaan noin 8 000 päätöstä eli yhtä paljon kuin lentäjä omassaan. Tutkimuksista käy ilmi, että 20 - 30 prosenttia opiskelijoista ei omaa edellytyksiä metsäkoneenkuljettajan ammattiin; heidät tulisikin ohjata muiden alojen opintoihin. Motorisia taitoja ja päätöksentekokykyä mittaavien soveltuvuuskokeiden avulla vältyttäisiin hukkakoulutukselta metsäkonealalla ja koulutuksen läpikäyneiden rajuilta pettymyksiltä ja jopa syrjäytymiseltä. Kiinnostus metsäalaa kohtaan tärkein syy hakeutua koulutukseen Tredussa Tampereen ammattikorkeakoulu selvitti Tampereen seudun ammattiopiston (Tredu) metsäkonealan opiskelijoiden motivaatioita hakeutua koulutukseen vuonna 2019 Opetus -ja kulttuuriministeriön rahoittamassa Tasa-arvoa ja reformia –hankkeessa. Saatujen tulosten mukaan kiinnostus metsäalaa kohtaan oli merkittävin syy hakeutua koulutukseen. Ala houkuttelee, kun se tunnetaan ennestään harrastusten, asuinympäristön tai tuttavapiirin kautta. Eniten tietoa oli saatu oman koulun opintojen ohjauksesta, oppilaitoksen tekemiltä vierailuilta peruskouluille ja samaa alaa opiskelevilta kavereilta. Opiskelulta odotettiin runsaasti koneilla ajoa, niiden kanssa työskentelyä sekä käytännössä oppimista metsässä.
Kyselyyn vastanneet pitivät metsäkonealaa mielekkäänä sekä työllisyystilannetta ja palkkausta hyvänä. Heidän näkemyksensä oli, että sekä metsäkone- että kuljetusala soveltuvat sekä naisille että miehille. Syynä naisten vähäiseen osuuteen metsäkonetöissä nähtiin olevan heidän kiinnostuksensa puute alaa kohtaan. (kuvio 1) Tutkimuksella metsäalan koulutuksen imagotyöhön täsmätietoa Huhtikuussa 2020 käynnistyi Suomen Metsäyhdistyksen ja TTS Työtehoseuran yhteinen kolmivuotinen tutkimushanke. Siinä selvitetään ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden opiskelupaikan valintaan vaikuttaneita tekijöitä niin metsäalan ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakouluissa kuin yliopistoissa. Tieto nuorten mielikuvista alasta sekä itsestään tulevana ammattilaisena antaa kaivattua sisältöä alan imagotyöhön. Metsäala tarjoaa kiinnostavia, ajan kiperiin kysymyksiin pureutuvia tehtäviä ja se tarvitsee nuoria, joilla on erilaisia tavoitteita. Tutkimuksesta saadaan tietoa viestinnän kehittämiseen niin, että ala ja nuoret löytävät toisensa.
Lähteet: Muille aloille siirtyvät metsäkoneenkuljettajat, TJ451/ TTS 2020 Metsäalan ammatillisesta koulutuksesta 1.1.2016-30.6.2019 valmistuneiden oppimistulosten työelämävastaavuus ja laadullinen työllisyys, TJ450/ TTS 2020 Nuorten metsäbarometri, Suomen Metsäyhdistys 2020 Tampereen seudun ammattiopiston metsäkonealan opiskelijoiden motivaatio hakeutua koulutukseen vuonna 2019, Tredu 2020
Hankkeen on rahoittanut Metsämiesten Säätiö. Lahjoitukset ja säätiöfuusiot ovat tärkeä osa Säätiön yleishyödyllisen toiminnan vaikuttavuutta. Lisätietoa www.mmsaatio.fi